Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?

Ystävyyssuhteissa joka ystävän kohdalla. Olen aika valikoiva ja yleensä saman tien tietää että nyt toimii ja nämä myös säilyvät ystävänä. Olen tavannut myös sielunkumppanini (ystävä) ja sen kyllä huomasi. Koko elämä muuttui.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteissa joka ystävän kohdalla. Olen aika valikoiva ja yleensä saman tien tietää että nyt toimii ja nämä myös säilyvät ystävänä. Olen tavannut myös sielunkumppanini (ystävä) ja sen kyllä huomasi. Koko elämä muuttui.

Haluatko kertoa tuon sielunkumppanin tapaamisesta? Millainen se oli? Mistä tunnistit sielunkumppaniksi?

Voi voi, mulla ollut huono tuuri: kolahtelee kovin yksipuolisesti. Mulla kolahtaa, vastakappaleella ei.

Itsellä on suuria ihastuksia ja”kolahduksia” ehkä 8-9.

2. Ensimmäinen jäi toteutumattomaksi unelmaksi nuorena. Sydän jätti lyönnin väliin, kun näin hänet. Sitten olin intohimottomassa avioliitossa, kunnes oli erottava. Useamman yksin eletyn vuoden kuluttua löytyi mies, joka saa veren virtaamaan.

Voiko tinderissä kolahtaa vai vaatiiko se oikean kohtaamisen?

Eipä ole ikinä kukaan niin kovaa kolahtanut, että treffeille olisin vaivautunut pyytämään. 

2, molempien kanssa seurustellut. Ensimmäisen kanssa ollaan ystäviä edelleen, voidaan puhua ihan mistä vaan. Nykyisen kanssa perustanut perheen ym. Ihastumisia ollut kyllä enemmänkin mutta nää kolahti todella.

Yhden kerran. 33-vuotiaaksi sai odottaa, nyt oltu yhdessä 10v. 

Aikuisena muutama vaimeampi kolahdus, pari voimakkaampaa, mutta yksi kunnon tärähdys kaksikymmentä vuotta sitten, silloin oikein maa järisi jalkojen alla. Vieläkään ei ole mennyt ohi. Olen kuitenkin pysynyt uskollisena avioliitossa, vaikka mieheni ei ole kukaan näistä

1. teininä yksi kesäleiripoika, meillä vaan synkkas todella hyvin, ainakin minun mielestä. 

2. lukioaikainen poikaystävä / avomies, oli itsestään selvää, että kuulumme yhteen (kunnes kasvoimme aikuistuessa erilleen).

3. opiskeluaikana harjoittelussa ulkomailla tapaamani mies. kemia oli vahva, mutta ei järkevää yhteistä tulevaisuutta. tapailimme etäisyydestä huolimatta silloin tällöin.

4.-5. kaksi hyvin erilaista ystävää opiskeluvuosilta. kummankaan kanssa ei olisi ollut yhteistä tulevaisuutta, mutta vuosia olimme riippuvaisia toisistamme. kuvioon kuului toinenkin tyttö, meillä oli jonkinlainen neliödraama ilman draamaa. :)

6. nykyinen mieheni, jonka kanssa päädyttiin yhteen kun oli pakottava tarve, vaikka kumpikaan ei ollut vapaa ja lapsiakin oli kuviossa. toivottavasti viimeinen, jonka kanssa tunnen näin, tässä haluan pysyä.  

Vaikea sanoa. Nuorena minulla oli kolahduksia joita silloin luulin suureksi kemiaksi, mutta tällä iällä, 50+,ymmärrän että

muutama niistä oli vain sitä että olin kauhean yksinäinen silloin ja epätoivoisesti tahdoin jonkun. Myöhemmällä iällä niistä ei olisi tullut kolahduksia. Sitten on yksi tapaus jolloin nuorena miehellä oli iso kolaus minuun enkä tuntenut mitään. Minulla meni 30 v ennenkuin kolahdin siihen mieheen täysillä ja en voi ymmärtää miksi sitä ei minulle silloin ennen tapahtunut. Hänellä kolahdus ei mennyt koskaan ohi, onneksi, vaikka välillä olikin naimisissa ja sai lapsia... Monimutkaisia juttuja nämä kolahdukset.

Kerran (20v sitten). En halunnut katsoa sitä korttia, koska tuntui että niin hyvistä lähtökohdista olisi vain alamäkeä edessä. Ei ollut mitään "sänkyyn, heti", ei ollenkaan itse asiassa. Vain se tunne ja tiedostaminen... voisi jutella ja olla läsnä aina, suudella ja tietää että avaa silmät ja toinen on siinä, oli koko ajan. Täydellistä läsnäoloa, jossa aika pysähtyi eikä mitään vaatimuksia. Pehmeät huulet ilman kielipelejä.

Tuota muistoa vaalin nyt enemmän, kun nykyinen mies jäi kiinni sivusuhteesta. Sen tiedon jälkeen en ole halunnut suudella miestä. Ajattelen, että olkoon tämä suhde perhettä varten, tuo nuoruuden suhde oli minua varten. Ehkä en enää suutele koskaan ja se on ihan ok. Ehkä elämä menee näin. Jos joskus katse kolahtaisi, kääntäisin nopeasti pääni pois.

Kerran.

Olin aina ajatellut rakkaudesta vähän skeptisesti, että ei oo olemassa mitään sellasta ns. Sitä oikeaa.

Muutta sitten kerran kun olin kaupassa töissä, mun kassalle tuli eräs miekkonen ja tajusin heti kun mä katoin häneen että mä hymyilin ihan samantien. Ja hänkin hymyili. Sitte kun hän lähti kassalta, katoin hänen perään vielä ja muistan kun ajattelin että mitä ihmettä just tapahtu.

Sen jälkeen en saanu häntä enää mielestä millään, aina kun ajattelinkin häntä niin heti alkoi hymyilyttämään. Sillon tajusin et kaikki aiemmat jutut on ollu tosi kaukana tästä mitä mulla nyt on.

Luojan kiitos hänkin ajatteli musta samoin, ja mulla ei ikinä ole ollut näin kivaa, hauskaa ja rakastavaa suhdetta. Hän saa kaiken surullisen tuntumaan vähän vähemmän surulliselta, ja kaiken hyvän tuntumaan vielä vähän paremmalta.

Se ei olekaan mitään urbaania legendaa että puoliso voi olla myös paras ystävä. Se ei olekaan mitään urbaania legendaa että "sen tietää kun sen tietää". Voin vilpittömästi sanoa et perkele, noi asiat voi olla ihan totta!

Vaikka koskaan en voi tietää mitä elämä eteen tuo ja miten meille käy, mä olen kyllä aivan valmis tekemään kaikkeni tän ihmisen eteen. Ja jos elämä joskus meidät erottaa niin ainakin voin vanhempana olla onnellinen koska olen saanut kokea sen Rakkauden, ja tiedän että se on totta ja mahdollista.

Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?

0,5 - 1 riippuen vähän katsantovinkkelistä.

Muutama varmaankin. Tosin romanttinen rakastuminen ei ole minulle elämässä mitenkään tärkeiden asioiden listalla kärkipäässä. Ihan hauskoja nuoruuden kokemuksia, mutta ei mitään mitä kaiholla kaipaisin elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi, oli sellainen maailman pysäyttävä kokemus kumpikin noista. Katse riitti, ja oli myös hyvin vahva fyysinen vetovoima. 

Ensimmäisen sain puolisokseni. Hän osoittautui luonnevikaiseksi mätäpaiseeksi. Irrottautuminen oli tuskallista ja hyvin vaikeaa. Tupakastakin vierottauduin helpommin.

Toista en saanut omakseni. Toinen nainen kaappasi hänet "vahinko"raskaudellaan, ja hän päätti olla isä lapselleen. Muuttivat toiselle puolelle maata.

Nykyisen miehen kanssa ei ole ollut mitään kolahdusta. On vain sellainen lämmin kaverisuhde, jossa on jonkinlaista fyysistä vetovoimaa sen verran, että saa paineita purettua. Hyvin tämä elämä näinkin menee. On elämänkumppani, yhteinen iso koti ja lapsi. Kieltämättä kaipaan joskus sitä väkivahvaa intohimoa. Joskus näen unta siitä, ja herätessä tuntuu kuin tukehtuisin.

Elin yli 15 vuotta tuollaisessa suhteessa, että välillä tunsin tukehtuvani, vaikka kaikki periaatteessa hyvin. Lopulta tuo tunne tuli niin vahvaksi, että oli pakko erota. Nyt olenkin yksin, mutta en ala enää suhteeseen, jos ei sitä kolahdusta tule. Turhaa ajan hukkaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden kerran.

Ensi kosketukses aiheutti väreet, jotka menivät läpi koko kehon. Ko. mies saa minut haluamaan itseään pelkällä katseellaan ja seksi oli jotain niin upeaa, etten tiennyt sellaista voivan olla olemassa. Myös henkinen yhteys, huumorintaju, älykkyys jne. Tuo mies vei jalat alta, enkä usko, että yksikään mies ikinä pystyy saamaan minussa samoja tunteita aikaiseksi.

Meillä oli/on salasuhde, molemmat omilla tahoillamme naimisissa.

Olisin ehkä ollut onnellisempi, jos en olisi tuota kokenut... nyt omassa liitossa tajuaa, että mikä siitä puuttuu ja mikä on aina puuttunut ja tulee aina puuttumaan.

Toivotan paskaista loppua teille molemmille ja erityisesti ”ihanalle” suhteellenne.

Miksi? Miten se on sulta pois?

-eri

Kahdesti niin että varmasti tiedän sen olleen molemminpuolista. Onneksi olen kokenut tuon, sillä se on jotain käsittämätöntä.

up