Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?

Vierailija kirjoitti:

Kaksi...ex-aviomies ja toinen yksi ihana joka vielä vähän epävarma miten käy 💞

Toivottavasti olet se, johon itsellä tunteet vain kasvavat ja kasvavat. Nyt voi jo sanoa, että olet myös minulle elämäni toinen kunnon kolahdus.

Terkuin se "vielä vähän epävarma tapaus", joka haluaa vain yhden, ja lopullisen. 😊

Yksi ainoa kolahdus ja kovaa kolahtikin. En tiedä tuleeko meistä koskaan mitään mutta mitään tällaista en tule varmasti ikinä enää kokemaan. ❤️

hassua että sitä kutsutaan kolahdukseksi. mutta sitähän se on tuntuu kuin saisi rakkauden täyslaidallisen suoraan päin pläsiä mutta se tuntuu aivoissa sielussa sydämessä ja joka puolella! Kolahtaa niin että kolisee.

Kerran. Parikymppisenä hänet näin kaikkien ihmisten keskeltä. Kuin hänessä olisi ollut vahvempi kontrasti. Kuulin ainoastaan hänen äänen ja näin vain hänet. Se oli ihan liian vahvaa tunnetta. Tahollaan oli suhteessa ja sovin itseni kanssa että en sitä sotke. Valehtelin itselleni. Muuta en halunnut kuin hänet. Aidon villin luonnonlapsen. Pelottoman ja kesyttämättömän. Iho, tuoksu, ääni, silmät, kosketus, ihan kaikki hänessä sai kaiken minussa säkenöimään. Aikansa kesti, silti tunne oli jatkuva. Ja lopulta menetin hänet. Lopullisesti. 20 vuotta myöhemmin ajattelen häntä edelleen usein. Hän oli kolahdukseni, kaikkeni ja hänen vuokseen tein ja olisin tehnyt kaiken.

musta tuntuu että silloin aletaan olla ns syvällä pelissä kun alkaa rakastuu toisen muka heikkoihin kohtiin ,eli niihin mitä kyseinen henkilö itse arastelee ja ehkä häpeilee tai tuntee ujoutta tai huonoa itsetuntoa esimerkiksi miehen herkkyys. ihastukseni on kovan elämänkoulun käynyt mies, joka vielä jaksaa esittää lievästi machoa mutta kun se kuori hieman murtuu ja alta paljastuu hieman pelokas ihminen ja mä alan rakastua siihen kohtaan, niin oi voi sitten sitä ollaan jo aika päätä myöten veden varassa.  Vain elämää.

Työkaveri kolahti.

Ja sitten kävi ilmi, että hän on varattu. Hän myös vaihtoi työpaikkaa.

Mutta kukaan ei ole pitkään aikaan tuntunut yhtä voimakkaalta.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin unohtaa hänet.

Ei ainuttakaan... Olen seurustellut noin 10 eri naisen kanssa ja nainut 100 naista. Yhden kanssa olen naimisissa... En usko että voi oikeasti kolahtaa kovaa... Monen kanssa on kova alkuhuuma ja sitten alkaa jo tehdä mieli seuraavaa... M36v

Yksi.

One love

Yksi. Valitettavasti tunne ei lopulta ollut molemminpuolinen vaikka kipinää hetken verran iskikin. Hän tuskin muistaa enää koko juttua näin 36 vuoden jälkeen mutta itselläni se käy edelleen aika ajoin mielessä. Arttu Wiskarin sanoin: "..mietin tunnenko mitään niin vahvaa uudelleen..."

Olen ollut sen jälkeen kahdesti naimisissa ja molemmat suhteet olivat tasapainoisia ja hyviä niin pitkään kuin kestivät. Tunnepuolta ei kuitenkaan voinut verrata tuohon planeettojen törmäämiseen.

ihania kolahduksia ja nyrjähdyksiä ja planeettojen törmäyksiä.

Lovee beibet lovee <3

Kaksi suurta rakkautta. Ensimmäinen suuri rakkauteni oli kreikkalainen mies. Olimme nuoria; minä olin uudessa työpaikassani Kreikassa; se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja kestikin aina hänen kuolemaansa saakka (auto- onnettomuus) Muutin Espanjaan asumaan ja töihin. Tapasin espanjalaisen miehen, josta tuli elämäni suurin rakkaus. Nyt olemme olleet aviossa monta vuotta; lapset ovat opiskelemassa ja me kaksi...yhtä rakastuneita (+syvästi kiintyneitä) toisiimme kuin pitkän yhteiselomme alkuhuumassa.

Vierailija kirjoitti:

Kerran. Parikymppisenä hänet näin kaikkien ihmisten keskeltä. Kuin hänessä olisi ollut vahvempi kontrasti. Kuulin ainoastaan hänen äänen ja näin vain hänet. Se oli ihan liian vahvaa tunnetta. Tahollaan oli suhteessa ja sovin itseni kanssa että en sitä sotke. Valehtelin itselleni. Muuta en halunnut kuin hänet. Aidon villin luonnonlapsen. Pelottoman ja kesyttämättömän. Iho, tuoksu, ääni, silmät, kosketus, ihan kaikki hänessä sai kaiken minussa säkenöimään. Aikansa kesti, silti tunne oli jatkuva. Ja lopulta menetin hänet. Lopullisesti. 20 vuotta myöhemmin ajattelen häntä edelleen usein. Hän oli kolahdukseni, kaikkeni ja hänen vuokseen tein ja olisin tehnyt kaiken.

Olen kokenut yhden kerran samoin, myöskin parikymppisenä. Olin itse varattu ja ihastuin toiseen, mutta en uskaltanut viedä asiaa eteenpäin vaan jäin vanhaan suhteeseen ajatellen, että ihastus unohtuu. Vieläkin toisinaan näen hänestä unia vaikka aikaa kulunut lähes 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Kerran. Parikymppisenä hänet näin kaikkien ihmisten keskeltä. Kuin hänessä olisi ollut vahvempi kontrasti. Kuulin ainoastaan hänen äänen ja näin vain hänet. Se oli ihan liian vahvaa tunnetta. Tahollaan oli suhteessa ja sovin itseni kanssa että en sitä sotke. Valehtelin itselleni. Muuta en halunnut kuin hänet. Aidon villin luonnonlapsen. Pelottoman ja kesyttämättömän. Iho, tuoksu, ääni, silmät, kosketus, ihan kaikki hänessä sai kaiken minussa säkenöimään. Aikansa kesti, silti tunne oli jatkuva. Ja lopulta menetin hänet. Lopullisesti. 20 vuotta myöhemmin ajattelen häntä edelleen usein. Hän oli kolahdukseni, kaikkeni ja hänen vuokseen tein ja olisin tehnyt kaiken.

Minulla vastaava muutaman vuoden takaa. Mutta nyt ymmärrän että sen ihmisen olisin halunnut suojaan kainalooni, sänkyyn peiton alle. Enkä ikinä haluaisi nousta siitä. Vain nauttia siitä tunteesta, katseista, kosketuksesta. Siis ei edes seksi vaan se voimakas, ihana tunne joka välillämme oli. Sen haluaisin purkittaa.

Vierailija kirjoitti:

Yksi on ollut ylitse muiden. Lapseni isä. Jotenkin se kaikki oli enemmän kuin ihminen voi toivoa. Yhteinen huumorintaju, samat ideologiset ajatukset, molemminpuolinen rakkaus ja hullaantuminen. Rakastin häntä vielä enemmän, kun lapsemme syntyi ja hänestä tuli uskomattoman hyvä isä.

Se oli ehkä liian hyvää ollakseen totta. Tapahtui onnettomuus, tapaturma. Hän selvisi, mutta muuttui. Kaikki muuttui myös meidän välillä. Poissa oli yhteinen huumori, tilalla katkeruus, poissa hellyys, tilalla henkinen etäisyys. Se oli kuin kuolema, jossa tavallaan kumpikin kuolee, persoonat kuolevat ja jää pelkät kuoret. Kuten arvata saattaa, minä erosin. Elän sen syyllisyyden kanssa edelleen.

Voi miten surullinen ja traaginen tarina, vaikka ymmärrän täysin valintasi. Elämä on epäreilua.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainuttakaan... Olen seurustellut noin 10 eri naisen kanssa ja nainut 100 naista. Yhden kanssa olen naimisissa... En usko että voi oikeasti kolahtaa kovaa... Monen kanssa on kova alkuhuuma ja sitten alkaa jo tehdä mieli seuraavaa... M36v

Uskon, ettei liian itserakkaat ihmiset voi kokea sellaista aitoa kemiaa. Sinustakin huomaa, ettei sinulla tosissaan muut kuin sinä itse kiinnosta. Oikeastaan aika säälittävää.

Kolahti mutta ukko ei ollutkaan samaa mieltä vaan jätti. Tää on toinen kerta, mutta edellinen oli muuten ihan kakkeli.

6 ihanaa miestä on ollut elämässäni. Jokaisen kanssa oli syvää ihastusta ja kemiaa.

olin 17vee seurustelin hänen pikkuveljensä kanssa(22v,hän 24).Näin Hänet ensi kerran kun menin poikaystäväni kotiin..Matto meni jalkojeni alta!kosskaan en ole tuntenut sellaista tunnetta elämässäni tapahtuman jälkeen!

Vierailija kirjoitti:

Ei ainuttakaan... Olen seurustellut noin 10 eri naisen kanssa ja nainut 100 naista. Yhden kanssa olen naimisissa... En usko että voi oikeasti kolahtaa kovaa... Monen kanssa on kova alkuhuuma ja sitten alkaa jo tehdä mieli seuraavaa... M36v

Ei kaikilla kolahdakaan. Näin se vaan menee. Naapuri sanoi, että hän ei ole ollut koskaan rakastunut. Hän on ihastunut ja sitten se alkaa laantua. Kyseessä kuitenkin 46-vuotias nainen, joka on ennen avioliittoa takana yksi avoliitto ja useampia seurustelusuhteita. Hän kysyi minulta, mistä sen voi tietää, että on rakastunut. Aika vaikea sitä on selittää, koska se on puhtaasti suuri tunnekokemus.