Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?

Vierailija kirjoitti:

Kunnolla kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen varma, että tunne oli molemminpuolinen.

Ensimmäisellä kerralla olin teini-ikäinen, enkä ollut valmis vielä mihinkään. Olimme yhteyksissä vuoden verran ja tunne vain vahvistui. Kadun ehkä eniten sitä, etten uskaltanut heittäytyä tilanteeseen. En usko, että suhteesta olisi tullut mitään loppuelämän juttua, mutta kokemus olisi varmaan ollut sen arvoinen. Tämä samanikäinen poika siis tunnusti tunteensa useammankin kerran, mutta olin liian ujo. Naiivisti luulin, että aikuisilla tällaisia kohtaamisia sattuu jatkuvalla syötöllä.

Toinen kerta sattui parikymppisenä, jolloin silloinen laimea parisuhteeni veti viimeisiään. Mies oli myös parisuhteessa, eikä ollut sen tyyppinen, että olisi lähtenyt rikkomaan suhdettaan. Ja jos olisi ollut valmis siihen, omat tunteeni olisivat laimenneet heti. Rivien välistä ja eleistä oli kyllä selvää, missä mennään. Uskon, että tämän ihmisen kanssa olisin voinut olla pidempäänkin, jos olisimme kohdanneet eri elämäntilanteessa. Tämän miehen ansiosta tajusin ansaitsevani parempaa, erosin ja muutin pois. En ole sen jälkeen nähnyt häntä, mutta kuulin, että hänkin oli eronnut silloisesta kumppanistaan muutama vuosi tapahtuneen jälkeen.

Molempia yhdistää sähköinen jännite ja se, että nämä pyörivät vielä vuosien jälkeen mielessä. Mietin usein, merkitsivätkö nämä kohtaamiset yhtä paljon näille miehille ja ajattelevatko he enää koskaan minua.

Olen nykyään parisuhteessa, jossa ei kolahtanut ensitapaamisella, mutta pidemmän kaverina tutustumisen jälkeen jalat menivät alta kunnolla. En koe, että tämä on mitenkään huonompi vaihtoehto ja sitä kemiaa riittää vielä monen yhteisen vuoden jälkeen. Enpä usko, että kaikki, joiden ensikohtaaminen ei ollut tunteiden ilotulitusta tyytyvät suhteisiinsa.

Jos oikein täysillä kolahtaa ja kipinät sinkoilevat, voihan se yhtä nopeasti loppua. Mutta niinhän kaikki voi. Kannattaa ainakin yrittää jos oikein kolahtaa.

1, mutta hän ei sitten välittänytkään minusta, vaikka seurustelimme. Sen jälkeen oon tavannut vain ääliöitä naisvihaajia.

1. Ensimmäinen todellinen rakkaus:) ollaan vieläkin yhdessä<3

N33

Kerran ja toivottavasti tulevaisuudessa myös uudelleen jonkun kanssa.

Mulla kolahtaa säännöllisesti oman aviomieheni seurassa. Ihastusaika oli yhtä kolahdusta, mutta sitä edelsi läheinen ystävyys ilman kolahduksia. Hän oli ensimmäinen kunnon kolahdus ja kiitos Jumalalle sain hänet omakseni.

Monesti kolahdus tapahtuu oviksen aikana. Vatsanpohjassa humahtaa, jään vaan katsomaan miestäni enkä saa enää sanaa suusta. Mies tunnistaa nämä tilanteet ja se tekee hänestä entistä itsevarmemman ja saa hänet hymyilemään, mikä voimistaa entisestään tuota voimakasta vetovoimaa. Huhhuh.

Meillä on pieniä lapsia, ja joskus siitä seuraa minulle todella hankalia tilanteita, kun jokin miehen katsessaa, olemuksessa ja puheissa kolauttaa ja yhtäkkiä voimakas halu iskee jokaiseen soluuni ja tuntuu että jalat pettää alta. Minun miehessäni sen saa aikaan rento olemus, komeus, vahva välittäminen, lihaksikkuus ja viisaat näkemykset.

Neljä. Ensimmäinen oli 14-vuotiaana, kun ihastuin palavasti. Elättelin toiveita suurista häistä, lapsista, yhteisestä elämästä. Kun aikani piiritin, sain tämän rakkauden kohteeni seurustelemaan kanssani ensin muutamia kuukausia, noin elokuusta marras-joulukuulle ja uudestaan tammi/helmikuusta huhtikuulle. Hän piti minua tytönhupakkona. Olihan hän peräti 3 vuotta vanhempi lukiolainen ja omasta mielestään viisas ja kokenut. Kun hän täytti 18, hän alkoi juosta baareissa kavereittensa kanssa ja jätti minut syrjään kaikesta. Sen rakkauden menetyksen jälkeen päätin alkaa nunnaksi ja selibaattiin.

Toinen kolahdus tuli lukiossa, kun olin vaihdossa ulkomailla. Ei voinut mitään, se oli tosirakkautta. Kun vaihto-oppilasvuosi päättyi, vannoin, että palaan heti lukion jälkeen, haen opiskelupaikkaa sieltä jne. Elämän realiteetit iski päin kasvoja. Perheemme taloudellinen tilanne heikkeni, kun isä jäi sairauseläkkeelle. Lukion opo puhui minulle järkeä, että et voi lähteä opiskelemaan sinne ilman rahaa. Ensin olisi pitänyt matkustaa pääsykokeisiin ja tuntui, ettei vanhemmilla ollut rahaa ostaa lentolippuja, pääsykoekirjoja, hotellia. Niin minä hain ihan tavalliseen suomalaiseen amk:uun (sairaanhoitajaksi opiskelemaan). Ammatin valitsin niin, että pääsen sinne rakkaani luo töihin valmistumisen jälkeen. Paitsi ettei niin käynyt, koska hän löysi vaimon ja ehti tulla isäksikin jo ennenkuin minulla oli ammatti.

Kolmas kolahdus tuli yllättäen ekassa työpaikassa. Perheenisä. Suhde ei koskaan edennyt pientä pusua pidemmälle. Vaihdoin työpaikkaa, kun koin tunteet liian raskaiksi.

Neljäs kolahdus oli tämä nykyinen mieheni. Hän oli ulkonäöllisesti täysin ihannemieheni vastakohta. Ei hänellä ollut silloin edes työpaikkaa ja oli juuri eronnut. Jälkikäteen olen nauranut, että tuli otettua pummi asumaan kaupunkikämppään, kun kävi niin sääliksi. Siis huumoria tuo edellinen. Yhteisiä lapsia on 3 ja yhdessä ollaan oltu 18 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Viime vuonna, kesäkuun lopussa, kohtasin naapurin vaaleahiuksisen naisen alaovella. Olin tullut alaovelle ruokakuskia vastaan. Katsoin häntä ja hän minua. Näin valokehän hänen päänsä ympärillä ja tuntui kuin olisin katsonut taivaaseen. Hänen energiassaan ei ollut mitään tummia sävyjä, vain valoa ja hyvyyttä. Jalkani olivat aivan vetelät ja vatsani täynnä perhosia. Hän tuntui tutulta, kuin olisin katsonut itseäni. Se oli omituista. Tiesin hänet varatuksi joten en tehnyt mitään liikettä hänen suhteensa. Muutin toiseen asuntoon vain kaksi päivää tämän jälkeen.

Hän saattoi tulla minua vastaan eräässä kaupassa pari viikkoa tuon kohtaamisen jälkeen. En ole varma, hänellä oli aurinkolasit ja maski. Tähän kohtaamiseen liittyy myös hyvin erikoisia tuntemuksia. Tiivistetysti voisin sanoa, etten tiennyt palelevani ennen kuin kohtasin hänet. En ole nähnyt häntä tämän jälkeen.

Sama! 1 kohtaaminen ja ei parisuhteissa. Olin eronnut ja sinkku. Lähdin treffeille erään miehen kanssa, jolta en aluksi odottanut yhtään mitään. Kun hän saapui näin kuitenkin tuon valokeilan hänen ympärillään... Kuin ajan pysähtymisen, kuin hän olisi kävellyt aurinkoisen puutarhan läpi luokseni. Täynnä pohjatonta lempeyttä. Ja tuolla kokemuksella oli vähän tekemistä pelkän ulkonäön kanssa. Se lumo oli hänen äänessään, hymyssään ja rauhallisissa liikkeissään. Olin kovin hämmentynyt sillä en melkein suostunut aluksi lähtemään treffeille. Ensimmäisestä sanasta alkaen kuitenkin ymmärsimme täysin toisiamme. Enkuksi sopiva termi olisi "banter" tai se "rakastava vattuilu". Se oli ihan sfääreissä välillämme.

Samaa mieltä myös siitä ettei seksi ole tällaisissa jutuissa edes se kohokohta. Välillä unohdimme koko hommam kun toisen sielu, ymmärrys ja olemus on sitä ihaninta.

Oli ihanaa kokea tämä. En koskaan unohda häntä.

N33

Yksi on ollut ylitse muiden. Lapseni isä. Jotenkin se kaikki oli enemmän kuin ihminen voi toivoa. Yhteinen huumorintaju, samat ideologiset ajatukset, molemminpuolinen rakkaus ja hullaantuminen. Rakastin häntä vielä enemmän, kun lapsemme syntyi ja hänestä tuli uskomattoman hyvä isä.

Se oli ehkä liian hyvää ollakseen totta. Tapahtui onnettomuus, tapaturma. Hän selvisi, mutta muuttui. Kaikki muuttui myös meidän välillä. Poissa oli yhteinen huumori, tilalla katkeruus, poissa hellyys, tilalla henkinen etäisyys. Se oli kuin kuolema, jossa tavallaan kumpikin kuolee, persoonat kuolevat ja jää pelkät kuoret. Kuten arvata saattaa, minä erosin. Elän sen syyllisyyden kanssa edelleen.

Kemiaa voi itse luoda. Joissain kulttuureissa flirtti on osa kanssakäymistä, koska sitä pidetään kohteliaana  / hyvää mieltä tuovana asiana. Erityisesti Italia & Ranska ovat olleet itselleni varsinaisia karkkikauppoja. Ihania, sivistyneitä miehiä joiden kanssa voi oikeasti keskustella ja jotka ovat tyylikkäitä ja ritarillisia, huumorintajuisia ja lämminkatseisia. Kaipaisin sitä samaa taidokasta flirttiä tänne Suomeenkin. 

Ei yhtään niin, että joka tasolla olisi tuntunut täydelliseltä. Yksi elinikäinen ystävä, yksi rakas sukulainen ja 30-vuotinen aviomies. Mutta sitä täydellistä tömähdystä kaipaan edelleen...

2. Kuitenkin päädyin aivan väärän kanssa yhteen.

N33

Vierailija kirjoitti:

Neljä. Ensimmäinen oli 14-vuotiaana, kun ihastuin palavasti. Elättelin toiveita suurista häistä, lapsista, yhteisestä elämästä. Kun aikani piiritin, sain tämän rakkauden kohteeni seurustelemaan kanssani ensin muutamia kuukausia, noin elokuusta marras-joulukuulle ja uudestaan tammi/helmikuusta huhtikuulle. Hän piti minua tytönhupakkona. Olihan hän peräti 3 vuotta vanhempi lukiolainen ja omasta mielestään viisas ja kokenut. Kun hän täytti 18, hän alkoi juosta baareissa kavereittensa kanssa ja jätti minut syrjään kaikesta. Sen rakkauden menetyksen jälkeen päätin alkaa nunnaksi ja selibaattiin.

Toinen kolahdus tuli lukiossa, kun olin vaihdossa ulkomailla. Ei voinut mitään, se oli tosirakkautta. Kun vaihto-oppilasvuosi päättyi, vannoin, että palaan heti lukion jälkeen, haen opiskelupaikkaa sieltä jne. Elämän realiteetit iski päin kasvoja. Perheemme taloudellinen tilanne heikkeni, kun isä jäi sairauseläkkeelle. Lukion opo puhui minulle järkeä, että et voi lähteä opiskelemaan sinne ilman rahaa. Ensin olisi pitänyt matkustaa pääsykokeisiin ja tuntui, ettei vanhemmilla ollut rahaa ostaa lentolippuja, pääsykoekirjoja, hotellia. Niin minä hain ihan tavalliseen suomalaiseen amk:uun (sairaanhoitajaksi opiskelemaan). Ammatin valitsin niin, että pääsen sinne rakkaani luo töihin valmistumisen jälkeen. Paitsi ettei niin käynyt, koska hän löysi vaimon ja ehti tulla isäksikin jo ennenkuin minulla oli ammatti.

Kolmas kolahdus tuli yllättäen ekassa työpaikassa. Perheenisä. Suhde ei koskaan edennyt pientä pusua pidemmälle. Vaihdoin työpaikkaa, kun koin tunteet liian raskaiksi.

Neljäs kolahdus oli tämä nykyinen mieheni. Hän oli ulkonäöllisesti täysin ihannemieheni vastakohta. Ei hänellä ollut silloin edes työpaikkaa ja oli juuri eronnut. Jälkikäteen olen nauranut, että tuli otettua pummi asumaan kaupunkikämppään, kun kävi niin sääliksi. Siis huumoria tuo edellinen. Yhteisiä lapsia on 3 ja yhdessä ollaan oltu 18 vuotta.

Mulla oli tuo sama, että tyhmänä valitsin ammatin sen mukaan, että päästään silloisen rakkaan kanssa samaan kaupunkiin. Siis hän asui Helsingissä ja minä tiesin, ettei riitä omat todistukset Helsingissä yliopistoon tai ammattikorkeaan. Pelasin varman päälle ja valitsin sellaisen alan, jolla on työvoimapula pääkaupunkiseudulla. Ja bäng - ero napsahti jo vuoden etäsuhteen jälkeen. Vasta sen jälkeen tuli mieleen, että olikohan tämä ala sellainen, joka minua kiinnostaa. Sen jälkeen iski vielä pahempi inho, kun mietin, että joudun tekemään töitäkin siinä ammatissa. Vaihdoin ihan toiselle alalle opiskelemaan.

olen kävellyt onneni ohitse niin usein. on tullut monesti tunne, että tässä on jotain ihanaa ja erityistä mutta olen ollut liian hermostunut, levoton ja peloissani aloittamaan mitään joten yksin ollaan. siis ilman kumppania. enkä oikein lopulta tieda haluanko miehen vai naisen, niin ei ole ihmekään.

N45

Vierailija kirjoitti:

Kemiaa voi itse luoda. Joissain kulttuureissa flirtti on osa kanssakäymistä, koska sitä pidetään kohteliaana  / hyvää mieltä tuovana asiana. Erityisesti Italia & Ranska ovat olleet itselleni varsinaisia karkkikauppoja. Ihania, sivistyneitä miehiä joiden kanssa voi oikeasti keskustella ja jotka ovat tyylikkäitä ja ritarillisia, huumorintajuisia ja lämminkatseisia. Kaipaisin sitä samaa taidokasta flirttiä tänne Suomeenkin. 

Ehkä noin. Asioilla on kääntöpuolensa. Kun asuin vuoden Italiassa, sehän oli jatkuvaa valppaanaoloa, että miten paljon oma poikaystävä flirttailee toisten naisten kanssa. Siksi ne italialaiset naiset on niin omistushaluisia ja suorastaan aggressiivisesti vahtivat miehiään, koska näillähän on vipinää vähän sinne sun tänne.

Suomalaiset naiset on vähän sinisilmäisiä myös muuttaessaan ulkomaille. Myönnän sen myös itsestäni. Miesystävä/poikaystävä saattaa flirttailla sinne sun tänne ja pyörittää monta suhdetta yhtä aikaa, keskustelee sivistyneesti, on huomioiva ja kohtelias. Sitten nainen ajattelee, että huh mitkä keskinäiset kemiat ja alkaa elätellä toiveita pysyvästä suhteesta. Eipä tyttö tiedä, että kemiat toimii samalla intensiteetillä monen kanssa samaan aikaan.

olen ihastunut suomimieheen tällä hetkellä ja kolisee kyllä. mies on vittumaisin tapaus , keneen olen ollut koskaan ihastunut. taustalla on lapsuuden traumat jne. mutta ei silti saisi olla mulkku enää aikuisena kun on terapiat takana ja tykätään. harvemmin ihastunut kusipäihin, mutta tämä kun piruilee niin mulla vaan on sydämet silmissä. en tiedä onko viisasta mutta koskas sitä olisi rakastuneena kovin viisas <3 mies on ylipainoinen ja vanhempi mutta hänellä on päällisin puolin rautainen itsetunto joka kyllä viehättää. en oikein edes tiedä mitä hänessä näen, mutta hän flirttailee siihen malliin että noh. jääköön sanomatta. heh.

Yhden kerran. Entinen työkaveri, naimisissa, joten kemioista ei sen enempää koskaan tullut. Sen lisäksi kaksi pitkää parisuhdetta ja lapsi, mutta eivät kumpikaan olleet samanlaisia kolahduksia.

Kolme. Olen nyt 37v.

Ensimmäinen oli yhden päivän työkaveri keikkatöissä, aivan kummallinen magneettinen vetovoima, oli molemminpuolinen mutta mitään ei tapahtunut koska olin naimisissa.

Toinen oli uusi työkaveri. Kun näin hänet ensimmäistä kertaa iski kummallinen tunne. Menin ihan sekaisin, mitään ei tapahtunut välillämme. En tiedä kokiko mies asian samoin, luulin että koki mutta nykyään ajattelen että tuskin. Lähes hävettää oma käytös tuolloin.

Kolmas oli mies jonka tapasin erikoisessa yhteydessä, kun nähtiin niin tuli ekan lauseen jälkeen aivan halolla päähän lyöty olo.

Mies kertoi myös että hänelle oli tullut heti olo että olisi pakko koskettaa( siinä tilanteessa se ei vain ollut sopivaa). Siitä tuli kiihkeä ja repivä muutaman kk suhde. Ei kuitenkaan ollut kumpikaan valmiita suhteeseen. Olin kuitenkin äärimmäisen ihastunut, ehkä rakastunutkin.

Vierailija kirjoitti:

Viime vuonna, kesäkuun lopussa, kohtasin naapurin vaaleahiuksisen naisen alaovella. Olin tullut alaovelle ruokakuskia vastaan. Katsoin häntä ja hän minua. Näin valokehän hänen päänsä ympärillä ja tuntui kuin olisin katsonut taivaaseen. Hänen energiassaan ei ollut mitään tummia sävyjä, vain valoa ja hyvyyttä. Jalkani olivat aivan vetelät ja vatsani täynnä perhosia. Hän tuntui tutulta, kuin olisin katsonut itseäni. Se oli omituista. Tiesin hänet varatuksi joten en tehnyt mitään liikettä hänen suhteensa. Muutin toiseen asuntoon vain kaksi päivää tämän jälkeen.

Hän saattoi tulla minua vastaan eräässä kaupassa pari viikkoa tuon kohtaamisen jälkeen. En ole varma, hänellä oli aurinkolasit ja maski. Tähän kohtaamiseen liittyy myös hyvin erikoisia tuntemuksia. Tiivistetysti voisin sanoa, etten tiennyt palelevani ennen kuin kohtasin hänet. En ole nähnyt häntä tämän jälkeen.

Kannattaa tehdä tikusta asiaa ja ottaa selvää tunsiko nainen samoin jos kerran noin selvät merkit oli.

Kaksi. Itsellä ikää 56. Kolmatta en enää aio lähteä etsimään jatoivottavasti ei tule etsimättäkään. Kissojen seura riittää.