Mitä tekisit, jos olisit tarpeeksi rohkea?

It__sarin. Ei sillä, että juuri nyt haluaisin. Mutta joskus olen itkenyt silmät päästäni (siis oikeasti itkenyt), kun en ole kestänyt elämää enkä uskaltanut lähteäkään. No, ehkä parempi niin. Lääkitys ei ihan toiminut toivotulla tavalla siihen maailman aikaan eli noin 7 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulisin töihin aina muna esillä.

ESA

Ihanaa Esa, tee niin.

Sepalusta auki vaan, vahinkojahan aina sattuu (alkuun joka toinen päivä ja kohta voi rallatella  päivittäin). GO ESA!

Kaikille niille täällä jotka ihmettelevät että miksi ei mukamas uskalleta sitä tai tuota?? Ihmiset ovat erilaisia, kuka uskaltaa mitäkin. Elämä ei ole niin yksi selitteinen.

Oma haaveeni on jättää entinen elämä taakse ja alkaa elämään sitä ihmisen kanssa ketä rakastan.

Laserleikkaus on pääsääntöisesti ihan turvallinen. Ja sen kyllä saa kuka haluaa, ammatista riippumatta.

Pienennyttäisin valtavat rintani. Pelkään nimitystä, joten en uskalla varata aikaa edes konsultaatioon. Kriteerit täyttyy julkisen puolen leikkaukseen reilusti. Pelkään leikkauksessa sitäkin, että pienennetään liikaa kun kuitenkin olen jotenkin tottunutkin olemaan isorintainen, nyt vain vaivat alkavat käydä liian suuriksi.

Vierailija kirjoitti:

Pienennyttäisin valtavat rintani. Pelkään nimitystä, joten en uskalla varata aikaa edes konsultaatioon. Kriteerit täyttyy julkisen puolen leikkaukseen reilusti. Pelkään leikkauksessa sitäkin, että pienennetään liikaa kun kuitenkin olen jotenkin tottunutkin olemaan isorintainen, nyt vain vaivat alkavat käydä liian suuriksi.

Nyt rohkeutta peliin! Riittää että varaat ajan työterveydenhoitoon, josta saat lähetteen julkisen puolen plastiikkakirurgin arviointiin. Siitä kestää noin 3 kk - 6 kk, että pääset leikkaukseen. Julkisella puolella ei pienennetä liikaa, pikemminkin päinvastoin. Moni on toivonut reippaampaa pienennystä, mutta siinä tapauksessa pitäisi mennä yksityiselle.

Lopputulos on sellainen, ettei ulkopuoliset välttämättä huomaa. Voivat vain ajatella sinun laihtuneen. Jos laitat prosessin esim. nyt käyntiin, hyvässä lykyssä olet kesälomille mennessä leikkauksessa eikä sinun tarvitse puhua asiasta kenellekään mitään. Sitä paitsi monet julkkikset ovat käyneet saman asian läpi, mm. Aira Samulin ja Kaisa Liski.

Vierailija kirjoitti:

Jättäisin puolisoni.

Ja minä.

Kävelisin yhteen huoneeseen kodissani ja alkaisin toteuttaa unelmaani. Ovi on useimmiten kiinni.

Laittaisin deitti-ilmoituksen Tinderiin, menisin treffeille mahdollisten matchien kanssa ja hakisin uutta työpaikkaa. Noihin ei rohkeuteni riitä.

Silti olisin valmis menenään vapaaehtoisena vaikka sotaan tai matkustamaan maailman ympäri yksin tai voisin perustaa firman tai tehdä sijoituksia. Mutta nuo perusjutut ovat mulle vaikeita.

Pysykööt haaveena kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki me teemme just sitä mitä me halutaan tehdä. Et sinä oikeasti halua muuttaa pohjoiseen, haluat haaveilla ja ehkä valittaa elämästäsi mutta keksit selityksiä sille ettei mitään tarvitse tehdä koska oikeasti et jaksaisi edes yrittää. Ei se ole rohkeuden puutetta. Se on tahdon puutetta.

Että kannattaa vaan jättää ne haaveet ja elää elämäänsä.

Oletteko muuten huomanneet, että moni haave on parempi ajatuksen tasolla kuin toteutettuna? Ryhmäseksi, korpeen tai ulkomaille muutto, oma firma, kallis auto jne...

Tämä. Minun lapsuudenperheessä kasvatettiin ruoka itse pellossa, koska oltiin niin rutiköyhiä (monta lasta, vain isä töissä ja hänkin matalapalkka-alalla) että muuten kirjaimellisesti ei olisi ollut ruokaa pöydässä. Ei se todellisuudessa ole rauhallista ja idyllistä, viisivuotiasta myöten oli pakko kyykkiä perse pystyssä pellolla ja metsässä marjanpoiminnassa. Niska ja polvet on kipeät, iho palaa, ötökät syövät, marjat poimitaan kaatosateessa. Seuraavana päivänä sama homma. Meillä ei koskaan ollut muita mausteitakaan kuin suolaa, omasta maasta tilliä, persiljaa ja sipulia.

Kävisin Haaviston haudalla.

Tekisin valituksen terveydenhuolon sote-uudistuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin itseni irti vakityöstä jossa minua ei arvosteta pätkääkään.

Sama täällä.

Kiipeäisin korkealle! Jos vaun uskaltaisin!

Irtisanoutuisin töistä. Leikkaisin siilitukan, muuttaisin korpeen, yrittäisin saada vielä yhden lapsen.

Oravanpyörästä hyppääminen kiinnostaisi. Se on vain astetta vaikeampaa, kun on perhettä. Mutta ajatus olisi houkutteleva. 

Muuttaisin mielellään johonkin pieneen kaupunkiin, asuntoon tai pieneen ok-taloon, jossa olisi matalat asumiskulut. Pieni OKT siksi, että voisi harrastaa hyötypuutarhan pitämistä helposti. 

Luopuisin kokonaan autosta. Luopuisin vakituisesta työpaikasta. Myisin turhan omaisuuteni. Viettäisin rauhallista ja rehellisesti tylsää elämää kotona. Tiedän, että tulisin ruoan puolesta vähällä toimeen, ja tiukan paikan tullen sijoitukset tuottaisivat sen verran, että pärjäisin nippa nappa hengissä ilman tukiakin (pari sijoitusasuntoa). 

Mutta tämä on siis haave, jota en oikeastaan edes halua toteuttaa, koska lapset kärsisivät.

Vierailija kirjoitti:

Irtisanoutuisin töistä. Leikkaisin siilitukan, muuttaisin korpeen, yrittäisin saada vielä yhden lapsen.

Kenen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Irtisanoutuisin töistä. Leikkaisin siilitukan, muuttaisin korpeen, yrittäisin saada vielä yhden lapsen.

Kenen kanssa?

Sen puolisoni joka toivon mukaan seuraisi minua sinne korpeen.

Eroaisin.

Irtisanoutuisin työpaikastani ja heittäytyisin yhteiskunnan elätiksi. Keskittyisin hemmottelemaan kissojani.