Miten huonossa kunnossa vanhuksen pitää olla, että saa hoitopaikan?

Meillä oli vähän saman kaltainen tilanne anoppini kanssa. Hän ei pystynyt enää salaamaan oireita kotihoidolta, vaan oli usein hyvin pelokas ja soitteli turvapuhelimeen jatkuvasti. Me jouduimme käymään auttamassa yötäpäivää.  Emme saaneet hoitopaikkaa meidän pyynnöstä, mutta kotihoito järjesti palaverin, jossa he ottivat sen kannan, että ympärivuorokautinen hoitopaikka on saatava ja silloin pääsimme jonoon. Selvisi, että joudumme odottelemaan ainakin puoli vuotta hoitopaikkaa. Siinä vaiheessa tein muistutuksia ja kanteluita eri viranomaisille. Hoitopaikka  järjestyi noin parin viikon sisällä sellaisesta paikasta kuin olimme toivoneet. Omaisemme oli kyllä oli jo tosi huonossa kunnossa ja sekaisin sinne päästyään eikä elänyt enää pitkään.

Jostain syystä ette ole saaneet omaishoidontukea. Yleensä se myönnetään muistisairauksissa. Olisiko mahdollista saada laajat muistitestit ja hakisitte sitä niiden tulosten perusteella? Laajoissa testeissä myös omaisten haastattelulla on painoarvo. Tai hyvä terveyskeskuslääkärikin voi kirjoittaa lausunnon. Omaishoitajuudessa on se hyvä puoli, että omaishoitajana on oikeutettu lakisääteisiin vapaapäiviin. Saatte myös muuta tukea esim. omassa kunnassani on palveliseteli, jolla voi ostaa hoitoapua yksityiseltä sektorilta. Palveluohjaaja auttaa löytämään sopivan tukipaketin, jotta kotona asuminen onnistuu.

Voimia paljon! Kokemuksesta tiedän, että tilanteessa eläminen on todella kuormittavaa. Toivottavasti saatte apua.

Nyt pitää vaan kylmästi tehdä niin että ilmoitatte kotihoidolle ja anopille että lähdette esim.kahden viikon;matkalle ulkomaille,ettekä ole tavattavissa ko aikana puhelimellakasn..Kotihoidon otettava vastuu kaikista käynnistä sinä aikana, niin todellisuus selviää ,mitä apua anoppi tarvitsee todellisuudessa ja miten pärjää.onhan hänellä turvaranneke millä hälyttää tarvittaessa apua?

Kuulostaa kovalta, mutta muuten saatte hoitaa tappiin asti anoppia kun joudutte rientämän aina apuun.Ja todellakin huonokuntoisia vanhuksia hoidetaan kotona, itse työkseni järjestän vanhuksille apuvälineitä kotiin.Ja nykyisin menee kotiin kotihoitosängyt, nostolaitteita , pyörälliset suihkutuolit ym., joten todellakin sänkypotilaita hoidetaan kotihoidon turvin kotona.

Tuntuu niin raskaalta alkaa taistelemaan...tiedättekö, kun jo valmiiksi on hirveän väsynyt ja sitten pitäisi alkaa ottamaan asioista selvää, soittelemaan, hommaamaan lääkäreitä ja palavereita. Niin, tiedän, että ei kai sitä kukaan puolestamme tee. Voi kun olisi niinkuin ennenvanhaan. Muistan, kun mummoni muutti vanhainkotiin, siihen riitti se, että oli vanha, eikä jaksanut enää tehdä mitään kotitöitä. Kodinhoitaja kävi jonkin aikaa, mutta kun olisi pitänyt käydä monta kertaa päivässä, niin siihen ei alettu. Vanhempani olivat töissä ja kävivät mummolla 1-2 kertaa viikossa. Mummo asui monta vuotta vanhainkodissa ja siellä oli kaikenlaista toimintaa, retkiäkin ja kesällä istuskelivat pihalla. Voi niitä aikoja. ap

Kyllä vanhus on siellä hoitolaitoksessakin ahdistunut ja itkuinen ja huolissaan, ei hoitolaitos voi hänelle muuta alzheimerin taudissa kuin taata, sänkypaikan ja sen ettei karkaa yksikseen ulos mutta tuokaan ei ole läheskään varmaa.

Monet oireet eivät johdu yksinäisyydestä vaan sairauksista, kuten huimaus, muistamattomuus, kankeus, kivut ym.ym.

Pitää olla niin huonossa kunnossa ettei pysty syömään itse tai liikkumaan ollenkaan eli todella huonossa kunnossa.

Rahalla tietysti saa aina hoitopaikan.

On anopilla ranneke, mutta ei hän sitä käytä. Yleensä piilottaa sen jonnekin, hän kun ei sellaisia tarvitse, terve ihminen. 

Omaishoidon tukea emme saaneet, koska anoppi "kykenee toimimaan ohjeiden mukaan". En tiedä mitä tarkoittaa. VArmaan sitä, että kun käyn laittamassa ruuan lämpenemään, hän osaa sen sitten syödä. Toisina päivinä hän osaa lämmittää ruuan ja syödä, toisina ei. Anoppi siis pärjäisi ilman meidän apuammekin, sitä kai se tarkoittaa? ap

Sanotaan, että omaisten on hoidettava vanhukset. Mutta entäpä kun omaisia ei ole? Minä esim. kuulun tähän ryhmään. Ei ole puolisoa koskaan ollutkaan, ei myöskään lapsia. Ainut veli, oikeastaan velipuoli, kuoli jo lähes parikymmentä vuotta sitten. Meitä on kolme serkusta jäljellä lähisuvusta. Toinen heistä on luvannut hoitaa minut hautaan, kun sen aika tulee, jos hän itse on silloin vielä hengissä. Toinen taas ei ole pitkiin aikoihin halunnut olla sukulaisten kassa missään tekemisissä. Vielä en ole ulkopuolisen avun tarpeessa, mutta sekin aika tulee.

Palvelutaloja ja hoivakoteja on monenlaisia. Jos vain rahaa olisi riittävästi, niin voisin vaikka heti muuttaa palvelutaloon, mutta ei näillä pikkuvirkanaisen eläkkeillä sellaisiin ole pääsyä. Olen monesti sanonut, että niin kauan kuin pää pelää, pitäisi tehdä jonkin hoivakodin kanssa sopimus, että sitten kun ei enää jaksa eikä kykene huolehtimaan itsestään, niin olisi paikka valmiina. Mutta utopiaahan tämä on. Pahin skenaario on, että yksineläjä kuukahtaa kotona ja jää makaamaan päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi, jopa vuosiksi.

Muistelen aikaa reilut 50 vuotta sitten. Silloin monet naiset varsinkin muuttivat vanhainkotiin vuokra-asunnosta, kun pääsivät eläkkeelle. Usein he olivat vielä vuosikausia aivan hyväkuntoisia ja selväpäisiä, mutta eivät halunneet asua yksin, vaan kaipasivat juttuseuraa. Näin teki mm. minun toinen isoäitini. Hän jäi työstään eläkkeelle 60-luvun alkupuolella. Pienellä eläkkeellä oli tietenkin hankala tulla toimeen, joten ratkaisuksi tuli vanhainkoti. Leskeksi hän oli jäänyt jo sodan aikaan ja ainut poika, isäni, ei pystynyt huolehtimaan äidistään, kun omakin elämä oli siihen aikaan heikoissa kantimissa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vanhus on siellä hoitolaitoksessakin ahdistunut ja itkuinen ja huolissaan, ei hoitolaitos voi hänelle muuta alzheimerin taudissa kuin taata, sänkypaikan ja sen ettei karkaa yksikseen ulos mutta tuokaan ei ole läheskään varmaa.

Monet oireet eivät johdu yksinäisyydestä vaan sairauksista, kuten huimaus, muistamattomuus, kankeus, kivut ym.ym.

Niin onkin, aivan varmasti. Mutta ajattelen, että vastuun taakka olisi meiltä pois. Jos hän siellä kaatuisi, niin tilanteen hoitaisi hoitajat, emme me. Jos pitää päästä sairaalaan, meidän ei tarvitsisi mennä paikan päälle ja arvioida, että soitetaanko apua vai ei. Joskus on ensihoitajat olleet selvästi näreissään, että turhaan on hälytetty apua. En minä aina osaa arvioida, onko käynyt pahasti kaatuessa tms. Ja kun se puhelin voi soida sen 10 kertaa illassa ja aina pitää vastata, kun ei koskaan tiedä, että onko oikeasti joku kunnon hätä vai "vain" turhat pelot, ahdistus, yksinäisyys. 

Ei anoppi varmasti halua laitokseen, mutta tuntuu, että nyt pitää valita anoppi tai meidän elämä. Voi kuulostaa itsekkäältä, mutta tämä on tilanne. ap

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin raskaalta alkaa taistelemaan...tiedättekö, kun jo valmiiksi on hirveän väsynyt ja sitten pitäisi alkaa ottamaan asioista selvää, soittelemaan, hommaamaan lääkäreitä ja palavereita. Niin, tiedän, että ei kai sitä kukaan puolestamme tee. Voi kun olisi niinkuin ennenvanhaan. Muistan, kun mummoni muutti vanhainkotiin, siihen riitti se, että oli vanha, eikä jaksanut enää tehdä mitään kotitöitä. Kodinhoitaja kävi jonkin aikaa, mutta kun olisi pitänyt käydä monta kertaa päivässä, niin siihen ei alettu. Vanhempani olivat töissä ja kävivät mummolla 1-2 kertaa viikossa. Mummo asui monta vuotta vanhainkodissa ja siellä oli kaikenlaista toimintaa, retkiäkin ja kesällä istuskelivat pihalla. Voi niitä aikoja. ap

Niin, eikö olekin ihmeellistä että ennen tähän oli varaa? Nyt rahat näyttävät menevän johonkin muuhun. Voi vain kukin tykönään miettiä, mikä se mahtaisi olla? Miksi muuhun näyttää rahat riittävän, mutta tähän ei. Herätkää.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, että omaisten on hoidettava vanhukset. Mutta entäpä kun omaisia ei ole? Minä esim. kuulun tähän ryhmään. Ei ole puolisoa koskaan ollutkaan, ei myöskään lapsia. Ainut veli, oikeastaan velipuoli, kuoli jo lähes parikymmentä vuotta sitten. Meitä on kolme serkusta jäljellä lähisuvusta. Toinen heistä on luvannut hoitaa minut hautaan, kun sen aika tulee, jos hän itse on silloin vielä hengissä. Toinen taas ei ole pitkiin aikoihin halunnut olla sukulaisten kassa missään tekemisissä. Vielä en ole ulkopuolisen avun tarpeessa, mutta sekin aika tulee.

Palvelutaloja ja hoivakoteja on monenlaisia. Jos vain rahaa olisi riittävästi, niin voisin vaikka heti muuttaa palvelutaloon, mutta ei näillä pikkuvirkanaisen eläkkeillä sellaisiin ole pääsyä. Olen monesti sanonut, että niin kauan kuin pää pelää, pitäisi tehdä jonkin hoivakodin kanssa sopimus, että sitten kun ei enää jaksa eikä kykene huolehtimaan itsestään, niin olisi paikka valmiina. Mutta utopiaahan tämä on. Pahin skenaario on, että yksineläjä kuukahtaa kotona ja jää makaamaan päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi, jopa vuosiksi.

Muistelen aikaa reilut 50 vuotta sitten. Silloin monet naiset varsinkin muuttivat vanhainkotiin vuokra-asunnosta, kun pääsivät eläkkeelle. Usein he olivat vielä vuosikausia aivan hyväkuntoisia ja selväpäisiä, mutta eivät halunneet asua yksin, vaan kaipasivat juttuseuraa. Näin teki mm. minun toinen isoäitini. Hän jäi työstään eläkkeelle 60-luvun alkupuolella. Pienellä eläkkeellä oli tietenkin hankala tulla toimeen, joten ratkaisuksi tuli vanhainkoti. Leskeksi hän oli jäänyt jo sodan aikaan ja ainut poika, isäni, ei pystynyt huolehtimaan äidistään, kun omakin elämä oli siihen aikaan heikoissa kantimissa. 

Ehkä tulevaisuudessa yhteiskunta hoitaa vain ne, joilla ei ole omaisia? 

On kamalaa, että ihmisiä pidetään lääkkeiden voimalla hengissä ihan liian pitkään. Ihan vasta yksi tuttu yli 80-v muistisairas vanhus pelastettiin sydäninfarktilta. Olisi ollut jo kovasti aika hänen mennä. Miksi ylihoidetaan vanhoja, huonokuntoisia ihmisiä, kun ei ole sitten varaa kuitenkaan ihmisarvoiseen elämään? Tästä kiitos lääkebisnekselle. Itse en aio alkaa syömään mitään pitkäaikaislääkkeitä, kuolen mieluummin sen 10 tai vaikka 20 vuottakin nuorempana, kunhan jää tuo kitusmisvaihe pois. 

Meillä muistisairas vaari pääsi siinä vaiheessa vanhainkotiin, kun yritti (vahingossa) polttaa talonsa. Silloin katsottiin, että on vaarallinen itselleen/ympäristölleen eikä enää voi asua kotona kotihoidon turvin.

Tätä ennen karkaili kotoa, kävi äitini päälle, pakastin auki yms.

Vierailija kirjoitti:

On kamalaa, että ihmisiä pidetään lääkkeiden voimalla hengissä ihan liian pitkään. Ihan vasta yksi tuttu yli 80-v muistisairas vanhus pelastettiin sydäninfarktilta. Olisi ollut jo kovasti aika hänen mennä. Miksi ylihoidetaan vanhoja, huonokuntoisia ihmisiä, kun ei ole sitten varaa kuitenkaan ihmisarvoiseen elämään? Tästä kiitos lääkebisnekselle. Itse en aio alkaa syömään mitään pitkäaikaislääkkeitä, kuolen mieluummin sen 10 tai vaikka 20 vuottakin nuorempana, kunhan jää tuo kitusmisvaihe pois. 

Katsotaanpa tuota sitten kun olet tuossa iässä ja kunnossa. Helppo puhua nuorena ja terveenä. Ihmisellä on halu elää, hyvin harvat haluavat tietoisesti kuolla yhtään aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Pitää olla niin huonossa kunnossa ettei pysty syömään itse tai liikkumaan ollenkaan eli todella huonossa kunnossa.

Rahalla tietysti saa aina hoitopaikan.

Ei pidä. Riittää jos todetaan että on niin muistamaton muistisairauden takia (ei minkään ohimenevän pissatulehduksen tms) että kotona asumisesta tule mitään vaikka yritetään kotihoidon maksimiavuin. Täysin liikkumaton ei tarvitse olla, kyllähän hoivakodeissa on käveleviä ja syöviä muistisairaita pilvin pimein. Tämä ei ole mutua. Kuntakohtaisia eroja varmaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan meidän maakunnassa laitospaikan saa, kun vanhus on 3 kertaa kotonaan kaatunut niin pahasti, että joutuu sairaalahoitoon.

Oikeasti eivät vanhukset halua hoitopaikkaan, vaan haluavat olla kotona niin kauan kuin mahdollista kotihoidon tuella.

Hoito laitoksissa on kyllä ollut hyvää (mutta ennen vuoteeseen kokonaan joutumista ei siinä juuri ole eroa kotihoitoon eli syötetään, lääkitään ja pestään), mutta lähinnä se monesti helpottaa enemmän omaisten huolta, koska resursseja ei vain ole, koska tarve olisi niin suuri.

Pian pitäisi kehittää esimerkiksi kameravalvontoja (niitähän vastustetaan tietysti), että jostain voitaisiin tarkistaa, että vanhus pärjää, niin voisi olla kotona pitempään. Tämä siksi, että on myönnettävä, että puolet ihmisistä ei voi hoitaa toista puolta ihmisistä 24/7. Jonkun pitää tehdä rahallisesti tuottavaa töitä.

Tuo on tietysti aivan totta, että mistä käsiä ja rahaa hoitoon. Mutta kyllä tämä nykysysteemi on liian raskas omaisille. Ei se kamerakaan auta siihen vanhuksen ahdistukseen, pelkoon, yksinäisyyteen, epätoivoon. Olen väsynyt olemaan aina varalla, aina saatavilla ja jaksaa aina kuunnella niitä samoja asioita, hermostumatta koskaan. Joskus tuntuu, että oma elämä romahtaa, en vain jaksa. Ja mies on yhtä lujilla, en halua häntäkään kuormittaa. Oma äitini tarvitsee myös apuani jo useita kertoja viikossa ja se tulee vain lisääntymään. JOskus vain itken silkasta väsymyksestä ja epätoivosta, että kuinka kauan tämä jatkuu. ap

Meillä se huolehtiminen kesti noin 5 vuotta ennen kuin vanhus sai laitospaikan. Muistisairaus on hirveä sairaus varsinkin, jos se muuttaa persoonaa huonompaan suuntaan, yleensä tulee epäluuloistuutta ja todellakaan he eivät muista, että ne tarinat on kerrottu jo satoja kertoja. Oma vanhukseni ei enää tiedä kuka on ja missä on, tuntuu kuitenkin meidät omaiset tunnistavan, mutta toistelee vain samaa lausetta vaikka monta tuntia.

Onhan teillä jo kotihoitopalvelu? Meillä ainakin juttelivat ja pitivät jonkun verran seuraakin, mutta omani on enemmän sulkeutunut luonne, eikä halunnut paremmassa kunnossakaan ollessaan osallistua tarjottuihin aktiviteetteihin. Meni kauan, että hän oli kiinnostunut vain television katselusta, eikä ollut väliä, mitä ohjelmaa sieltä tulee.

Ajattelin sitä kameravalvontaa vain sen takia, että jos vanhus kaatuu, niin ei tarvitsisi odottaa pitkään apua, eihän siitä paljon seuraa olisi, vaikka on  jo olemassa sellaisia palveluita, että hoitaja ottaa yhteyden tietokoneella ja juttelee ja kyselee kulumiset. Ainakin näkemässäni dokumentissä olivat vanhukset tyytyväisiä.

Koeta ulkoistua hieman henkisesti huolenpitosi kohteesta ja äläkä kanna enempää huolta kuin jaksat, älä ainakaan kuvittele, että puhuja on oikeasti sama henkilö, jona hänet tunsit terveenä ollessaan. Ei siinä paljon voi auttaa, eikä auttaisi paljon juuri mikään muukaan hoito. Vanhuksesi on onnekas, kun hänellä joku joka välittää ja auttaa, mutta rajansa silläkin. On pakko oppia joskus sanomaan, että ei, tänään en pääse tulemaan, joillekin vanhuksille muodostuu helposti kuva, että sillä auttavalla omaisella ei ole muuta elämää, kuin hänestä huolehtiminen. Muistan vieläkin sen kerran, kun omani vielä osasi käyttää puhelinta ja itsellä oli ollut helvetin kova työpäivä ja soitti yöllä, että niin hirveät kivut on, että tule heti auttamaan. Silloin sanoin, että soita ambulanssi, ja oli soittanut.

Tosi huonossa kunnossa, valitettavasti. Mulla lähiomaisella oli Alzheimerin tauti- eksyi monta vuotta, poliisien toimesta etsittiin...piti tehdä iso työ, että sai hoitopaikan.....ottakaa yhteyttä sossuun, aika sosiaalityöntekijä, ja vaadittava sen hoitopaikan

Vanhusten laitoshoito on vain säilytyspaikka kuoleman odotteluun. Ei vanhuksia arvosteta tässä yhteiskunnassa. Vanhusten hoito on raskasta ja epäkiitollista. Myöskään vanhuksia hoitavia lähihoitajia ja heidän työtään ei tässä yhteiskunnassa arvosteta. Jos on käynyt ympärivuorkokautisessa vanhusten hoitopaikassa, havaitsee, että suhteellisen pieniin tiloihin on suljettu ahtaasti paljon vanhuksia. Sanotaan, että se on heidän kotinsa, mutta mistään itsemäärämisestä, yksityisyydestä ei ole tietoakaan. Hoitaja saattaa lävähtää koputtamatta huoneeseen, kun toinen hoitaja riisuu vanhusta.

Tulevaisuudessa  muistisairaita hoitavat robotit. Ennen vanhukset hoiti joku halveksittu vanhapiikatytär ilmaiseksi kotona, koska hänenkään elämällään ei nähty mitään arvoa. Katsottiin, että perheettömänä hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä

Ihmisarvo niin. Kun vanhenet etkä tuota enää mitään, sen voi unohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kamalaa, että ihmisiä pidetään lääkkeiden voimalla hengissä ihan liian pitkään. Ihan vasta yksi tuttu yli 80-v muistisairas vanhus pelastettiin sydäninfarktilta. Olisi ollut jo kovasti aika hänen mennä. Miksi ylihoidetaan vanhoja, huonokuntoisia ihmisiä, kun ei ole sitten varaa kuitenkaan ihmisarvoiseen elämään? Tästä kiitos lääkebisnekselle. Itse en aio alkaa syömään mitään pitkäaikaislääkkeitä, kuolen mieluummin sen 10 tai vaikka 20 vuottakin nuorempana, kunhan jää tuo kitusmisvaihe pois. 

Katsotaanpa tuota sitten kun olet tuossa iässä ja kunnossa. Helppo puhua nuorena ja terveenä. Ihmisellä on halu elää, hyvin harvat haluavat tietoisesti kuolla yhtään aikaisemmin.

Mä olen tehnyt sen hoitotahtojutun. Ja kyllä vaan aika monet vanhukset sanoo, että haluaisivat jo pois kärsimästä. Ja mitä se sydänkohtauksen saanut enää tietää, kun pitää elvyttää? Ja tuokaan vanhus ei enää tunnista ketään läheisiään, luulee omia lapsiaan sisaruksikseen. Kakat ja pissat tulee housuun, on kovia kipuja, liikkumaan pääsee vain autettuna. Laitosruoka ei maistu, muistisairaus kuulemma muuttaa makuaistiakin, niin että pitäisi saada vain tiettyjä ruokia. Usein sylkee pitkin seiniä. On ahdistunut ja aggressiivinen ja niin lääkitty, että ei oikeasti tajua mistään mitään. Huutaa äitiä ja hoitajaa ja Jumalaa apuun. Että ihan varmasti kuolen mieluummin jo paljon ennen tuollaista tilaa. Monet näistä nykyvanhuksista ei vaan oo ilmaisseet hoitotahtoaan eikä omaiset oikein voi alkaa sitä kauheasti tuputtamaan. Moni vanhus myös luulee, että se on vähän kuin eutanasia ja syntiä suorastaan. Ja en ole todellakaan enää nuori, kohtuullisen terve kylläkin., kiitos ainakin osittain terveitten elintapojeni.

Omituista, jos joku haluaa elää monisairaana, kivuliaana ja muistamattomana. 

 Sehän riippuu aika pitkälle siitä, onko niitä paikkoja hoitolaitoksissa vapaana, ja onko vielä huonompikuntoisia jonossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kamalaa, että ihmisiä pidetään lääkkeiden voimalla hengissä ihan liian pitkään. Ihan vasta yksi tuttu yli 80-v muistisairas vanhus pelastettiin sydäninfarktilta. Olisi ollut jo kovasti aika hänen mennä. Miksi ylihoidetaan vanhoja, huonokuntoisia ihmisiä, kun ei ole sitten varaa kuitenkaan ihmisarvoiseen elämään? Tästä kiitos lääkebisnekselle. Itse en aio alkaa syömään mitään pitkäaikaislääkkeitä, kuolen mieluummin sen 10 tai vaikka 20 vuottakin nuorempana, kunhan jää tuo kitusmisvaihe pois. 

Katsotaanpa tuota sitten kun olet tuossa iässä ja kunnossa. Helppo puhua nuorena ja terveenä. Ihmisellä on halu elää, hyvin harvat haluavat tietoisesti kuolla yhtään aikaisemmin.

Mä olen tehnyt sen hoitotahtojutun. Ja kyllä vaan aika monet vanhukset sanoo, että haluaisivat jo pois kärsimästä. Ja mitä se sydänkohtauksen saanut enää tietää, kun pitää elvyttää? Ja tuokaan vanhus ei enää tunnista ketään läheisiään, luulee omia lapsiaan sisaruksikseen. Kakat ja pissat tulee housuun, on kovia kipuja, liikkumaan pääsee vain autettuna. Laitosruoka ei maistu, muistisairaus kuulemma muuttaa makuaistiakin, niin että pitäisi saada vain tiettyjä ruokia. Usein sylkee pitkin seiniä. On ahdistunut ja aggressiivinen ja niin lääkitty, että ei oikeasti tajua mistään mitään. Huutaa äitiä ja hoitajaa ja Jumalaa apuun. Että ihan varmasti kuolen mieluummin jo paljon ennen tuollaista tilaa. Monet näistä nykyvanhuksista ei vaan oo ilmaisseet hoitotahtoaan eikä omaiset oikein voi alkaa sitä kauheasti tuputtamaan. Moni vanhus myös luulee, että se on vähän kuin eutanasia ja syntiä suorastaan. Ja en ole todellakaan enää nuori, kohtuullisen terve kylläkin., kiitos ainakin osittain terveitten elintapojeni.

Omituista, jos joku haluaa elää monisairaana, kivuliaana ja muistamattomana. 

Näinpä, näimpä. Ei sitä ennenkään kyselty, että haluaako se vanhus elää vai kuolla. Oli luonnollista, että vanhat ja sairaat jo kuolee. Nyt on ihmeellinen ajatus, että pidetään kaikki vaan hengissä mahdollisimman pitkään, ei niinkään väliä millaista se elämä sitten on, Kunhan elää ja hengittää. Monet omaisetkaan ei osaa päästää irti vanhuksistaan. Sairasta, sanon minä. Ja myös toivon, että lähden saappaat jalassa. Mitään lääkityksiä kiitos ei. Tietysti joku kipulääke tai ohimenevä lääkitys on eri asia.