Onko muita joista on tehty päiväkodilta lasu lapsen vaatteista?
Millainen ilmoitus oli? Itse mietin lähinnä että mitä tuolla haetaan? Tänään kunnan sosiaalityöntekijä soitti ja kyseli. Meille eivät ole kertoneet mitään. Kuulemma tahroja ja liian pieniä vaatteita oli ollut, sekä pissan hajua. Vastasin vaan, että minun mielestä ei ole ja että kaksilla silmillä katsotaan vaatteet läpi joka ilta, että aika erikoista jos on?
Kommentit (312)
Mulla oli ala-asteella samalla luokalla poika joka haisi aina sianpas..alle. Oli sikalan omistajan poika ja haju tietenkin tarttuu kun omassa ympäristössä touhuaa. Ei häntä hajun takia ikinä kiusattu. Mukava jätkä oli. Taitaa vaan nykyään olla ihmiset herkempiä marisemaan kaikesta. Etenkin keski-ikäiset naispuoliset.
Kerran tein lasun vaatteiden takia - sen jälkeen paljastui sitten muitakin asioita. Olin siis muutamia vuosia sitten vielä lastentarhanopettajana päiväkodissa ja kyllä siellä kaikenlaista näki. Lasu-perheessä:
- Lapsilla (3v ja 4v) ei ollut lokakuussakaan vielä kuravaatteita, olivat aloittaneet päiväkodissa elokuussa
- Isommalla lapsella haalari, jonka vetoketju ei mennyt kiinni. Välillä tuli pelkässä hupparissa. Myös saappaat olivat aivan liian pienet, joten ulos oli pakko laittaa lenkkarit sateellakin :/
- Pienemmällä lapsella ok ulkovaatteet, mutta ei vaihtovaatteita pyynnöstä huolimatta. Harjoitteli siis kuivaksi ja pyykkiä tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakavasta ja surullisesta asiasta tehty vitsi tänne. Juurikin ne pissaiset, likaiset ja liian pienet vaatteet voi olla pienen lapsen kohdalla ainut hälytys perheen ongelmista. Ei vanhempien viikonloppuryyppääminen, peliriippuvuus tai vaikea kaksisuuntainen mielialahäiriö pitkine masennusjaksoineen välttämättä tule terveydenhuollon, poliisin ja lastensuojelun piiriin muuten kuin päiväkodin huolesta heränneistä ilmoituksista.
Jos ap:n kohdalla kaikki on kotona hyvin, asia on sillä selvä. Mutta lastensuojeluilmoituksia EI PIDÄ PELÄTÄ. Meillä asuu tuhansia lapsia hirveissä kotioloissa, jotka piilottavat pahan olonsa tarkoin. Pidetään aikuiset silmät auki.
Loppuun vielä tositarina koulumaailmasta. Oppilaalla oli vain kaksi erilaista paitaa, jotka alkoivat pikkuhiljaa haista. Opettaja teki lastensuojeluilmoituksen ja selvisi, että päihdevanhempia karkuun lähtenyt alakoululainen asui koulun viereisessä metsässä tekemässään majassa. Milloin tämän lapsen hätä ja hengenvaara olisi huomattu, ellei opettaja olisi puuttunut hieltä haiseviin vaatteisiin parin viikon jälkeen?
"Miten lapsen hätä olisi huomattu muuten kuin tekemällä lasu lapsen vaatteista?" Ööööh... kysymällä lapselta miten menee. Onko kaikki normaalit käytöstavat oikeasti unohtunut ihmisiltä?
ÖÖÖÖÖÖh lapsilla on yleensä tarve suojella vanhempiaan. Eivät lapset tyhmiä ole. Ja joku 1-vuotias nyt ei osaa kertoa, ettei kotona ole ruokaa ym. mutta sopivien vaatteiden (esim. ehjät kuravaatteet tai toistuvasti likaiset housut) puute paljastaa kodin ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut ihmiset antaa eteenpäin reikäisiä vaatteita?! Varmaan ne samat, jotka hinnoittelevat naurettavan kalliilla nukkaiset ja kuluneet vaatteet kirpparilla. Järki hoi!
Niistä saa hyviä rättejä. Voi pyykiä pinnat moneenkin kertaan tai kerran vain kuten talouspaperilla.
Sitten roskiin.
Talouspaperia en siitä syystä enää ole käyttänytkään, vaikka tajusin lasten tullessa elämään, että juuri talouspaperi on lapsiperheissä kätevä.
Ennen sitä ihmettelin että mihin helvettiin talouspaperia tarvitaan. Että kenellä on niin mahooton perse.
Talouspaperi taitaa olla sellainen keskiluokkainen hömpötys muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kerran tein lasun vaatteiden takia - sen jälkeen paljastui sitten muitakin asioita. Olin siis muutamia vuosia sitten vielä lastentarhanopettajana päiväkodissa ja kyllä siellä kaikenlaista näki. Lasu-perheessä:
- Lapsilla (3v ja 4v) ei ollut lokakuussakaan vielä kuravaatteita, olivat aloittaneet päiväkodissa elokuussa
- Isommalla lapsella haalari, jonka vetoketju ei mennyt kiinni. Välillä tuli pelkässä hupparissa. Myös saappaat olivat aivan liian pienet, joten ulos oli pakko laittaa lenkkarit sateellakin :/
- Pienemmällä lapsella ok ulkovaatteet, mutta ei vaihtovaatteita pyynnöstä huolimatta. Harjoitteli siis kuivaksi ja pyykkiä tuli.
Tuossa ainoa oikea apu olisi että ne vaatteet ostetaan sille lapselle.
Ei mikään lasu tuo sille kumppareita tai muitakaan kuteita.
Et jos ei ole vaatteita se kertoo että Suomessa on todella kallista elää pätkätöiden varassa.
Lapsia nyt syntyy Afrikkaankin vaikkei ole edes juotavaa. Niitä syntyy.
Eli tehdäänkö lasu vai annetaanko lasi vettä?
Todennäköisesti kuormitit perhettä suhteettomalla stressimäärällä.

Siis päiväkodin opettajan tai hoitajan tehtävä ostaa vaatteita? :D Jos ei perhe itse tajua hakea apua, lasu on ainut keino mitä päiväkodista voidaan tehdä. Ei lapsi voi normaalisti ulkoilla, jos on lokakuussa vaan huppari tai normaalisti leikkiä, jos ei ole kumisaappaita. Haloo!
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman rähnäisiä ja likaisia lapsia kyllä meillä päin hoitoon tuodaan. Hiukset takussa ja silmillä, kengistä ei tiedä minkä väriset edes ovat. Haalarin lahkeet ja hihat ei pysy alhaalla kun puku kinnaa. Reikiä sisä-ja ulkovaatteissa. Kynnet pitkät ja likaiset, niillä sitten peppua raavitaan ja kivat ruskeat kynnenaluset loimottaa kun yhteisiä leluja käytetään... Puurot, kastikkeet ja ties mitkä on osalla rinnuksilla jo aamusta, eli valmiiksi likaisissa tuodaan hoitoon. Pikkarit ja kalsaritkaan ei osalla ole eilisen jäljiltä vaihtuneet ja haju on sen mukainen. Osa lapsista lirauttelee tai pissaa ihan kunnolla villakerrastoihin ja haalariin ja kaikki eivät näitäkään näemmä saa aikaiseksi pestä🤢 kun ei viitsi joka päivä toppaveetteita pestä.
Ei todellakaan tekisi mieli kaikkia sylitellä kun niin likaista porukkaa osa on. Ihan hirveää lapselle! Väkisin tottakai täytyy jos lapsi syliä kaipaa, mutta yhtään ylimääräistä ei viitsi.
Sitten on näitä onneksi myös, joilla on joka päivä tuoksuttomat puhtaat, mukavat ja sopivan kokoiset vaatteet. Hiukset pesty ja kiinni ja kammattu. Säänmukainen vaatetus aina. Nämä lapset vaikuttaa muutenkin usein hyvin hoidetuilta, osaavilta ja selkeästi kotona huolehditaan tunnollisesti myös muusta kuin hygieniapuolesta.
Mä en ite kampaa mun pojan tukkaa, koska se on perintö siitä ettei munkaan tukkaa kammattu ja en oppinut sellaiseen.
Tapa tulee isältä pojalle jo sotien takaa.
Toivottavasti opitte arvostamaan että perheissä on erilaisia tapoja. Esimerksi tuo porvarillinen hiusten kampaamien ja kamman omistaminen ei meidän perheeseen sovi. Olen näyttänyt pojalle että millainen kampa on ja mitä sillä porvarit tekee (yleensä ennen kirkkoon mennessä sipaisee).
Olen näyttänyt että käsistä saa kamman kun haroo hiuksia, mutta ei kampaaminen ole mitenkään sopivaa meidän luokalle mistä me tulemme.
T: Hevimies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakavasta ja surullisesta asiasta tehty vitsi tänne. Juurikin ne pissaiset, likaiset ja liian pienet vaatteet voi olla pienen lapsen kohdalla ainut hälytys perheen ongelmista. Ei vanhempien viikonloppuryyppääminen, peliriippuvuus tai vaikea kaksisuuntainen mielialahäiriö pitkine masennusjaksoineen välttämättä tule terveydenhuollon, poliisin ja lastensuojelun piiriin muuten kuin päiväkodin huolesta heränneistä ilmoituksista.
Jos ap:n kohdalla kaikki on kotona hyvin, asia on sillä selvä. Mutta lastensuojeluilmoituksia EI PIDÄ PELÄTÄ. Meillä asuu tuhansia lapsia hirveissä kotioloissa, jotka piilottavat pahan olonsa tarkoin. Pidetään aikuiset silmät auki.
Loppuun vielä tositarina koulumaailmasta. Oppilaalla oli vain kaksi erilaista paitaa, jotka alkoivat pikkuhiljaa haista. Opettaja teki lastensuojeluilmoituksen ja selvisi, että päihdevanhempia karkuun lähtenyt alakoululainen asui koulun viereisessä metsässä tekemässään majassa. Milloin tämän lapsen hätä ja hengenvaara olisi huomattu, ellei opettaja olisi puuttunut hieltä haiseviin vaatteisiin parin viikon jälkeen?
"Miten lapsen hätä olisi huomattu muuten kuin tekemällä lasu lapsen vaatteista?" Ööööh... kysymällä lapselta miten menee. Onko kaikki normaalit käytöstavat oikeasti unohtunut ihmisiltä?
"Hei mites sulla menee"
"Ihan hyvin"
"Ei kun oon vaan kiinnittänyt huomiota että aina koulussa sulla on vaan jompikumpi noista kahdesta paidasta päällä, ne alkaa olla aika likaisiakin"
"Ne on mun lempi paitoja, tykkään pitää niitä"
"Aha, ok. Mitäs muuta kuuluu?"
"Kaikki on ihan hyvin"Vs.
Opettaja huomaa lapsen käyttävän kahta samaa likaista paitaa. Hän tekee lastensuojeluilmoituksen ja koska Suomen laki ja palvelujärjestelmä takaa lastensuojeluviranomaiselle isot oikeudet tarkastaa ihmisten kotioloja, soitetaan lasusta vanhemmille "terve, nyt olisi vähän asiaa tuosta teidän lapsesta, voidaankos tulla käymään?"
"No ette #*#* tule, *"#&#".n sossut painukaa *"##".uun"
"Jahas, tullaan poliisin kanssa sitten pakolla piipahtamaan ja tarkastamaan tilanne"
Lasta ei kotoa löydy, vain päihteiden vaikutuksen alla olevat vanhemmat ja kaaoksessa oleva koti. Lapsi löytyy majasta metsiköstä ja sijoitetaan kiireellisesti pois vanhempiensa luota.Millä perusteella tuo opettajan "normaalien käytöstapojen" mukainen toiminta olisi ollut fiksumpaa kuin lasun tekeminen? Toki opettaja voi (ja yleensä kysyykin) suoraan lapselta asioista mutta silti, ei opettaja ole se, joka tällaisia tilanteita hoitaa loppuun. Se on se sosiaaliviranomainen.
Ei ole tuollaisen ilmoituksen perusteella oikeutta tehdä kotietsintää. Tarvitaan vakavampi syy. Joten väärin.
Ei taida missään muualla EU-maassa tulla koteihin ovesta kysymättä ja ilman lupaa kuin Suomessa.
Belgiassakin tehtiin poikkeus vuonna 2015, kun terroriepäilyjä etsittiin. Silloin koteihin mentiin ilman lupaa ja se on heillä poikkeuksellista toimintaa.
Siinä mielessä meillä on aivan totalitäärinen meno.
Täällä ei oikein ymmärretä yksityisyyden rauhaa siinä mielessä.
Selvä ero tässä asiassa. Ehkä se johtuu hyvinvointivaltiosta, että valtio tavallaan omistaa karjansa ja karjan asumuksen voi tarkistaa jos tuottavuudessa ilmenee jotain ongelmia.
En tiedä.
Miksi meillä on näin niin en tiedä. Eikö kotia kunnioiteta?
Muualla tarvitaan ihan kirjallinen lupa, mutta meillä voidaan tulla ovesta noin vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran tein lasun vaatteiden takia - sen jälkeen paljastui sitten muitakin asioita. Olin siis muutamia vuosia sitten vielä lastentarhanopettajana päiväkodissa ja kyllä siellä kaikenlaista näki. Lasu-perheessä:
- Lapsilla (3v ja 4v) ei ollut lokakuussakaan vielä kuravaatteita, olivat aloittaneet päiväkodissa elokuussa
- Isommalla lapsella haalari, jonka vetoketju ei mennyt kiinni. Välillä tuli pelkässä hupparissa. Myös saappaat olivat aivan liian pienet, joten ulos oli pakko laittaa lenkkarit sateellakin :/
- Pienemmällä lapsella ok ulkovaatteet, mutta ei vaihtovaatteita pyynnöstä huolimatta. Harjoitteli siis kuivaksi ja pyykkiä tuli.
Tuossa ainoa oikea apu olisi että ne vaatteet ostetaan sille lapselle.
Ei mikään lasu tuo sille kumppareita tai muitakaan kuteita.
Et jos ei ole vaatteita se kertoo että Suomessa on todella kallista elää pätkätöiden varassa.
Lapsia nyt syntyy Afrikkaankin vaikkei ole edes juotavaa. Niitä syntyy.
Eli tehdäänkö lasu vai annetaanko lasi vettä?
Todennäköisesti kuormitit perhettä suhteettomalla stressimäärällä.
Se on totta että halvemmaksi tulisi vain hankkia ne vaatteet.
Totuus on että meillä on köyhyyttä ja vaatteet maksaa. Kirpparilla vaatteita voi löytää, mutta se vie aikaa.
Kiusataanko köyhien lapsia enemmän lastensuojeluasioissa?
Vierailija kirjoitti:
Ei ne niitä lasuja turhaan tee. Ehkä teillä on eri käsitys siitä onko vaatteet sopivia. Ostatko vaatteet uutena ja tai muuten uuden näköisinä ja käytätte niitä max vuoden (tai kaksi jos pituuskasvu hidasta)?
Kaveri on töissä päiväkodissa ja kertoi yhdestä ihan korkeasti koulutetusta perheestä joiden lapsi puettiin rääsyihin. Oli myös liian pieniä ja tahraisia vaatteita. Vanhemmat siistejä.
No onko ne "rääsyt" jotenkin siis "sopimattomia" vaatteita? Traumatisoituuko lapsi, vai ottaako se vain muitten silmään ja erottuu liikaa? Jos nyt on vaatteet päällä kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran tein lasun vaatteiden takia - sen jälkeen paljastui sitten muitakin asioita. Olin siis muutamia vuosia sitten vielä lastentarhanopettajana päiväkodissa ja kyllä siellä kaikenlaista näki. Lasu-perheessä:
- Lapsilla (3v ja 4v) ei ollut lokakuussakaan vielä kuravaatteita, olivat aloittaneet päiväkodissa elokuussa
- Isommalla lapsella haalari, jonka vetoketju ei mennyt kiinni. Välillä tuli pelkässä hupparissa. Myös saappaat olivat aivan liian pienet, joten ulos oli pakko laittaa lenkkarit sateellakin :/
- Pienemmällä lapsella ok ulkovaatteet, mutta ei vaihtovaatteita pyynnöstä huolimatta. Harjoitteli siis kuivaksi ja pyykkiä tuli.
Tuossa ainoa oikea apu olisi että ne vaatteet ostetaan sille lapselle.
Ei mikään lasu tuo sille kumppareita tai muitakaan kuteita.
Et jos ei ole vaatteita se kertoo että Suomessa on todella kallista elää pätkätöiden varassa.
Lapsia nyt syntyy Afrikkaankin vaikkei ole edes juotavaa. Niitä syntyy.
Eli tehdäänkö lasu vai annetaanko lasi vettä?
Todennäköisesti kuormitit perhettä suhteettomalla stressimäärällä.
Siis päiväkodin opettajan tai hoitajan tehtävä ostaa vaatteita? :D Jos ei perhe itse tajua hakea apua, lasu on ainut keino mitä päiväkodista voidaan tehdä. Ei lapsi voi normaalisti ulkoilla, jos on lokakuussa vaan huppari tai normaalisti leikkiä, jos ei ole kumisaappaita. Haloo!
Niin millä rahalla ne ostaa ne kumpparit. Uudet kumpparithan on vitun kalliit ainakin yli kaksikymppiä. Siinä on yli kahden tunnin tuntipalkka. Kirpparilta saa etsiä aika kiven takaa niitä.
Onneksi itsellä on töitä ja varaa ostaa vaatteita, mutta ymmärrän todella paljon köyhiä perheitä joissa rahan pitää riittää laskuihin ja ruokaan. Mistä ne vaatteet hankitaan???
Lasu niitä ei tuo. Pikemminkin rahat menee kiusantekoon.
Miksi päiväkodit ei voi suoraan tilata jostain tukusta vaatteita lapsille? Samalla tavalla kuin armeijassa tehdään. Sielä on oma VAATEVARASTO.
Jos opettaja ei osta niitä ja lastensuojelu ei osta niitä ja sossu ei myönnä rahaa vaatteisiin, niin mistä ne vaatteet ilmestyy lapselle?
Käytännön asia. Eli miten alkuperäiseen ongelmaan saadaan ratkaisu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran tein lasun vaatteiden takia - sen jälkeen paljastui sitten muitakin asioita. Olin siis muutamia vuosia sitten vielä lastentarhanopettajana päiväkodissa ja kyllä siellä kaikenlaista näki. Lasu-perheessä:
- Lapsilla (3v ja 4v) ei ollut lokakuussakaan vielä kuravaatteita, olivat aloittaneet päiväkodissa elokuussa
- Isommalla lapsella haalari, jonka vetoketju ei mennyt kiinni. Välillä tuli pelkässä hupparissa. Myös saappaat olivat aivan liian pienet, joten ulos oli pakko laittaa lenkkarit sateellakin :/
- Pienemmällä lapsella ok ulkovaatteet, mutta ei vaihtovaatteita pyynnöstä huolimatta. Harjoitteli siis kuivaksi ja pyykkiä tuli.
Tuossa ainoa oikea apu olisi että ne vaatteet ostetaan sille lapselle.
Ei mikään lasu tuo sille kumppareita tai muitakaan kuteita.
Et jos ei ole vaatteita se kertoo että Suomessa on todella kallista elää pätkätöiden varassa.
Lapsia nyt syntyy Afrikkaankin vaikkei ole edes juotavaa. Niitä syntyy.
Eli tehdäänkö lasu vai annetaanko lasi vettä?
Todennäköisesti kuormitit perhettä suhteettomalla stressimäärällä.
Se on totta että halvemmaksi tulisi vain hankkia ne vaatteet.
Totuus on että meillä on köyhyyttä ja vaatteet maksaa. Kirpparilla vaatteita voi löytää, mutta se vie aikaa.
Kiusataanko köyhien lapsia enemmän lastensuojeluasioissa?
Kyllä kiusataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakavasta ja surullisesta asiasta tehty vitsi tänne. Juurikin ne pissaiset, likaiset ja liian pienet vaatteet voi olla pienen lapsen kohdalla ainut hälytys perheen ongelmista. Ei vanhempien viikonloppuryyppääminen, peliriippuvuus tai vaikea kaksisuuntainen mielialahäiriö pitkine masennusjaksoineen välttämättä tule terveydenhuollon, poliisin ja lastensuojelun piiriin muuten kuin päiväkodin huolesta heränneistä ilmoituksista.
Jos ap:n kohdalla kaikki on kotona hyvin, asia on sillä selvä. Mutta lastensuojeluilmoituksia EI PIDÄ PELÄTÄ. Meillä asuu tuhansia lapsia hirveissä kotioloissa, jotka piilottavat pahan olonsa tarkoin. Pidetään aikuiset silmät auki.
Loppuun vielä tositarina koulumaailmasta. Oppilaalla oli vain kaksi erilaista paitaa, jotka alkoivat pikkuhiljaa haista. Opettaja teki lastensuojeluilmoituksen ja selvisi, että päihdevanhempia karkuun lähtenyt alakoululainen asui koulun viereisessä metsässä tekemässään majassa. Milloin tämän lapsen hätä ja hengenvaara olisi huomattu, ellei opettaja olisi puuttunut hieltä haiseviin vaatteisiin parin viikon jälkeen?
"Miten lapsen hätä olisi huomattu muuten kuin tekemällä lasu lapsen vaatteista?" Ööööh... kysymällä lapselta miten menee. Onko kaikki normaalit käytöstavat oikeasti unohtunut ihmisiltä?
"Hei mites sulla menee"
"Ihan hyvin"
"Ei kun oon vaan kiinnittänyt huomiota että aina koulussa sulla on vaan jompikumpi noista kahdesta paidasta päällä, ne alkaa olla aika likaisiakin"
"Ne on mun lempi paitoja, tykkään pitää niitä"
"Aha, ok. Mitäs muuta kuuluu?"
"Kaikki on ihan hyvin"Vs.
Opettaja huomaa lapsen käyttävän kahta samaa likaista paitaa. Hän tekee lastensuojeluilmoituksen ja koska Suomen laki ja palvelujärjestelmä takaa lastensuojeluviranomaiselle isot oikeudet tarkastaa ihmisten kotioloja, soitetaan lasusta vanhemmille "terve, nyt olisi vähän asiaa tuosta teidän lapsesta, voidaankos tulla käymään?"
"No ette #*#* tule, *"#&#".n sossut painukaa *"##".uun"
"Jahas, tullaan poliisin kanssa sitten pakolla piipahtamaan ja tarkastamaan tilanne"
Lasta ei kotoa löydy, vain päihteiden vaikutuksen alla olevat vanhemmat ja kaaoksessa oleva koti. Lapsi löytyy majasta metsiköstä ja sijoitetaan kiireellisesti pois vanhempiensa luota.Millä perusteella tuo opettajan "normaalien käytöstapojen" mukainen toiminta olisi ollut fiksumpaa kuin lasun tekeminen? Toki opettaja voi (ja yleensä kysyykin) suoraan lapselta asioista mutta silti, ei opettaja ole se, joka tällaisia tilanteita hoitaa loppuun. Se on se sosiaaliviranomainen.
Ei ole tuollaisen ilmoituksen perusteella oikeutta tehdä kotietsintää. Tarvitaan vakavampi syy. Joten väärin.
Ai? Minkä rangaistuksen viranomainen saa, jos ei ole sitä vakavampaa syytä?

Jos menee oikeuteen kyllä se oikeuksien rikkomiseksi tuomitaan. Haloo.
Vierailija kirjoitti:
Siis päiväkodin opettajan tai hoitajan tehtävä ostaa vaatteita? :D Jos ei perhe itse tajua hakea apua, lasu on ainut keino mitä päiväkodista voidaan tehdä. Ei lapsi voi normaalisti ulkoilla, jos on lokakuussa vaan huppari tai normaalisti leikkiä, jos ei ole kumisaappaita. Haloo!
Ilmeisesti verovarat ei riitä köyhillä siinä suhteen että vaatteisiin olisi varaa. Eli käytännössä opettaja voisi omasta leveästä palkastaan maksaa vaatteet lapselle jos on huolissaan asiasta. Kun tuskin verotusta lisätään, se on varma.
Eli mistä rahat vaatteisiin?
Lasuhan ei siihen vaateongelmaan auta.
Vähän sama ongelma kuin kodittomuudessa. Tavallaan voidaan auttaa asunto, mutta käytännössä ei, kun ei ole varaa yhteiskunnalla. Meillä on lukemattomia määriä ihmisiä pihalla. Kiva että on ollut lämmin talvi.
Sitten tämä vaateongelma.
Jos kotona ei ilmene muuta ongelmaa kuin että rahaa ei ole, niin ollaanko valmiita maksamaan että lapsi/set saavat tuliterät kumisaappaan?
Sanoit jo että tuskin opettajaa kiinnostaa köyhän lapsen kumisaappaiden hankinta. Hän ei halua luopua leivänpäällisistään että lapsi saisi kumisaappaat.
Silti hän tekee lastensuojelun vaatteista, mutta oppineena ja sivistyneenä ihmisenä kenties ehkä voi mennä ajatuksissaan pidemmälle ja tajuaa ettei lastensuojelu osta vaatteita lapselle tai anna niitä.
T: Opettajaperhe
Vierailija kirjoitti:
Ihan syyttä suotta eivät kyllä päiväkodista ota yhteyttä lastensuojeluun.
Perheissä on tietysti hirveän erilaiset standardit vaatteiden kanssa. On lapsia, jotka pyntätään päiväkotiinkin glitterfarkkuihin ja röyhelöpaitoihin, ja ulkoilu on vaikeaa, kun 4-vuotiaalla on yllään joku merkkifarkkutakki. Sitten on näitä (ilmeisesti aloittajan kaltaisia) perheitä, joissa lapsilla on yllään verkkarit, joissa reikäisistä polvista paistaa iho läpi, paidan hihat yltävät kyynärpäihin ja rinnuksilla on kolmen päivän ruokalista. Onneksi nämä ovat ääripäivä. 98 prosenttia suomalaislapsista on ihan asianmukaisesti puettuja.
Laita lapsellesi ehjät ja puhtaat, säänmukaiset vaatteet. Niillä pääsee jo pitkälle. T: Lastenhoitaja
Niiin, että teit alottajan lapsesta jo "diagnoosin" näkemättä ja tietämättä tapausta. Olet harvinaisen törkeä ja aivan väärässä ammatissa. Vaikka luulen ettet oiekesti mikään lastenhoitaja edes ole. Kunhan soitat suutasi täällä ja haluat ilkeillä pahaa oloas. Idari oot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakavasta ja surullisesta asiasta tehty vitsi tänne. Juurikin ne pissaiset, likaiset ja liian pienet vaatteet voi olla pienen lapsen kohdalla ainut hälytys perheen ongelmista. Ei vanhempien viikonloppuryyppääminen, peliriippuvuus tai vaikea kaksisuuntainen mielialahäiriö pitkine masennusjaksoineen välttämättä tule terveydenhuollon, poliisin ja lastensuojelun piiriin muuten kuin päiväkodin huolesta heränneistä ilmoituksista.
Jos ap:n kohdalla kaikki on kotona hyvin, asia on sillä selvä. Mutta lastensuojeluilmoituksia EI PIDÄ PELÄTÄ. Meillä asuu tuhansia lapsia hirveissä kotioloissa, jotka piilottavat pahan olonsa tarkoin. Pidetään aikuiset silmät auki.
Loppuun vielä tositarina koulumaailmasta. Oppilaalla oli vain kaksi erilaista paitaa, jotka alkoivat pikkuhiljaa haista. Opettaja teki lastensuojeluilmoituksen ja selvisi, että päihdevanhempia karkuun lähtenyt alakoululainen asui koulun viereisessä metsässä tekemässään majassa. Milloin tämän lapsen hätä ja hengenvaara olisi huomattu, ellei opettaja olisi puuttunut hieltä haiseviin vaatteisiin parin viikon jälkeen?
"Miten lapsen hätä olisi huomattu muuten kuin tekemällä lasu lapsen vaatteista?" Ööööh... kysymällä lapselta miten menee. Onko kaikki normaalit käytöstavat oikeasti unohtunut ihmisiltä?
"Hei mites sulla menee"
"Ihan hyvin"
"Ei kun oon vaan kiinnittänyt huomiota että aina koulussa sulla on vaan jompikumpi noista kahdesta paidasta päällä, ne alkaa olla aika likaisiakin"
"Ne on mun lempi paitoja, tykkään pitää niitä"
"Aha, ok. Mitäs muuta kuuluu?"
"Kaikki on ihan hyvin"Vs.
Opettaja huomaa lapsen käyttävän kahta samaa likaista paitaa. Hän tekee lastensuojeluilmoituksen ja koska Suomen laki ja palvelujärjestelmä takaa lastensuojeluviranomaiselle isot oikeudet tarkastaa ihmisten kotioloja, soitetaan lasusta vanhemmille "terve, nyt olisi vähän asiaa tuosta teidän lapsesta, voidaankos tulla käymään?"
"No ette #*#* tule, *"#&#".n sossut painukaa *"##".uun"
"Jahas, tullaan poliisin kanssa sitten pakolla piipahtamaan ja tarkastamaan tilanne"
Lasta ei kotoa löydy, vain päihteiden vaikutuksen alla olevat vanhemmat ja kaaoksessa oleva koti. Lapsi löytyy majasta metsiköstä ja sijoitetaan kiireellisesti pois vanhempiensa luota.Millä perusteella tuo opettajan "normaalien käytöstapojen" mukainen toiminta olisi ollut fiksumpaa kuin lasun tekeminen? Toki opettaja voi (ja yleensä kysyykin) suoraan lapselta asioista mutta silti, ei opettaja ole se, joka tällaisia tilanteita hoitaa loppuun. Se on se sosiaaliviranomainen.
Ei ole tuollaisen ilmoituksen perusteella oikeutta tehdä kotietsintää. Tarvitaan vakavampi syy. Joten väärin.
Ai? Minkä rangaistuksen viranomainen saa, jos ei ole sitä vakavampaa syytä?
Jos menee oikeuteen kyllä se oikeuksien rikkomiseksi tuomitaan. Haloo.
Mikä rangaistus on luvassa?
Toivottavasti tuo ”haloo” viittaa tietoon, sillä kustannuksia on pakko arvioida.
Vaatevarasto kuulostaa hyvältä. Vaatehuoltaja tai huoltoyhtiö. Samalla tulee työllistettyä.
Kouluihin ja esikouluihin oma vaatevarasto kuten armeijassa ja armeijaa ne etäisesti muistuttaakin. Ainakin nelketvuotta sitten.
Näyttäisi sille että köyhyys on siinä asteella tässä maassa ettei perheillä ole varaa hankkia vaatteita.
Joku yhteistyö kirpputorien kanssa käyntiin. Järjestelykysymyksiä.
Ja ihme! Lastensuojelua ei tarvita vaateasioissa. Tulee säästöä ja kierrätystä samalla.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään uskalla laittaa lapselle vaatetta missä reikä. Niitä ei voi antaa edes eteenpäin. Menee suoraan roskiin ja kauhealta tuhlaukselta tuntuu mutta tällaista se nykyään on.
No PARSI ne reiät jumalauta, jos heti parsit kun reikä ilmaantuu niin vaate on sen jälkeen vähintään käyttökunnossa, ehkä jopa annettavassa eteenpäin. Reikäisissä vaatteissa kulkemisella on negatiivinen leima juuri sen takia, että ennen pidettiin itsestään selvänä että ihmiset ymmärtävät ja osaavat korjata vaatteita. Tähän soisi palattavan sen sijaan että vaatteita pidetään melkein kertakäyttötavarana.
Siis mikä trolliarmeija täällä on taas vauhdissa. Apua, lapsen paidassa on pikku reikä ja housun polvet vähän kuluneet, iik äkkiä tuollaiset vaatteet roskiin ettei lapsia huostaanoteta! Kun tällainen se maailma vaan nykyään on, aina on oltava varuillaan, lasu voi tulla ikkunan taa 🎶
On ihan normaalia että lapsella on joskus vaatteissa pikku reikiä/pinttynyttä likaa/kulumaa eikä siihen kukaan kiinnitä huomiota. Mutta jos lapsi on jatkuvasti likaisissa, rikkinäisissä ja väärän kokoisissa sekä muutenkin epäsopivassa vaatetuksessa, silloin on kyllä aihettakin puuttua. Ja ikävä kyllä näihin vaatetusjuttuihin puututaan pikemminkin liian harvoin kuin liian usein esim. varhaiskasvatuksen puolelta. Sitten kun lapsi perheen ongelmien vuoksi jonkun tuen piiriin lopulta päätyy, saattaa selvitä että jo vuosia on pistetty huomiolle se, ettei lapsen vaatetus ole ollut asianmukainen. Mutta "seuraillaan, seuraillaan..."