Miesten kokemat shokkierot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle (nainen) eroilmoitus tuli puskista. Meillä oli kylläkin mennyt huonosti. Olin ehdottanut eroa, mutta mies halusi jatkaa. Kuukausi sen jälkeen miehellä olikin uusi nainen ja ilmoitti että erotaan. Eli viimenen kommentti häneltä keskustelussa oli se, että hän haluaa jatkaa, ja sitten kuukauden jälkeen hänellä olikin uusi nainen (jolle oli varmaan selittänyt, että "olemme eroamassa"). Niin, mutta miksi minä käytin aikaani ja voimani siihen, että yritin saa suhteen toimimaan, kun mies ilmeisesti käytti aikansa siihen, että etsii uuden kumppanin. Miksei suostunut eroehdotukseeni...? Itsekästä peliä ja pettämistä. Ei ihme, että naiset nykyään ottavat ja lähtevät, jos ei suju.

Mä tiedän tällaisia tapauksia monta. Ettei mies halua tehdä suhteen eteen mitään- ei ottaa vastuuta, ratkoa ongelmia yhdessä, mennä terapiaan- vaan ottaa itsestäänselvänä, riittävänä palveluna sen että kotihommat hoituu ja seksiä saa helpolla. Ja sitten kun vaimo voi huonosti, mies ratkaisee "huonon vaimon" ongelman hakemalla toisen naisen- joko siihen heti, tai vähintään samantien kun ero on tullut. Useimmiten jo rinnakkain on katsottuna seuraava. Eikä puhettakaan mistään eron käsittelystä. Eikä edes vastuuta siitä erosta ja sen eteen tehtävistä asioista.

Minun ex oli uuden kumppaninsa kanssa romanttisella lemmenlomalla kun minä samaan aikaan lapset kainalossa hoidin kaikki ositus-talonmyynti-muutto jne asiat. Valtakirjat sentään kirjoitti, että sain asiat hoidettua.  Sittemmin asiat on lutviutuneet hyvin, mutta kyllä se oli niin käsittämätöntä touhua silloin, etten tajua vieläkään.

Miten "uusi" nainen tähän suostuu? Minua ällöttäisi sellainen mies, joka vaan pakenee vastuilta.

Eiköhän se mies ole valehdellut uudelle naiselle ummet lammet, eksä oli ihan hirveä ihminen nalkutti aamusta iltaan. Voi voi minua reppanaa. Ja uusi nainen sitten lohduttaa ja kuivaa kyyneleet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten tässä ihmetyttää se, miksi ihmressä nämä miehet ylipäätään lähtee hakemaan parisuhdetta kun sen hyväksi eivät sitten ole valmiita yhtään mitään tekemään. Ei arvosteta sitä kumppania, ei kuunnella mitä kumppani sanoo ja hyvin monessa tapauksessa roikutaan vapaamatkustajana perheen arjessa. Tällaisenko mallin pojat saa lapsuudenkodeistaan?

Kasvaako pojat ja tytöt mielestäsi täysin eri perheissä? Mistä te miesvihaajat saatte mallinne?

Mikä tai kuka oikeuttaa sinut määrittämään yhdenkään miehen elämää tai tapoja? 

Mistä toksinen naiseutesi johtuu? 

Nimenomaan samassa perheessä kasvavat. Siinä perheessä missä isä makaa sohvalla töiden jälkeen lehti silmillä ja äiti puunaa kotia, tekee ruoat ja hoitaa lasten asiat. Perheen tyttäret laitetaan imuroimaan ja täyttämään astianpesukonetta jo nuorina, kun hemmoteltu pikkuveli hakkaa pelikonettaan ja potkii palloa jossain kalliissa seurassa. Että joo, tavallaan pojat ja tytöt kasvavat "samassa" perheessä. Nähty läheltä, olen syntynyt 1980-luvulla. Ja me ollaan niitä, joilla on nyt pienet lapset kotona ja kotitöiden jaosta keskustellaan perheessä kun vanhemmuus vähän lisää sitä metaduunia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vlttua tää nalkutuspelko on? Mun kotona kukaan ei porsastele, piste. Mun mies osaa hoitaa itse omat hommansa, eikä sille tarvitse ikinä huomautella mistään. Joskus jostain asiasta tulee snaomista, se on sellaista se elämä. Silloin käytetään sellaista tosi kätevää kommunikointitapaa kuin suomen kieli, ja avataan suu ja sanotaan. Nalkutus on niiden keksintö jotka eivät viitsi ottaa vastuuta omasta elämästään. Eli aina kun lkuulen tuon sanan, tiedän jo heti millainen ihminen sitä käyttää.

Implikoit, että taloutenne perustuu siihen, mitä sinä määräät. Muilla ei ole mitään sananvaltaa kodissanne.

Lisäksi vähättelet vastenmielistä käytöstäsi, ja vähättelet asiaa "nalkutuksen pelkäämisellä", jolla taas haluat vähätellä nalkutusta henkisenä väkivaltana muita kanssaeläjiäsi kohtaan.

Nalkuttaminen on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. 

Naisen puheen leimaaminen turhaksi nalkuttamiseksi on henkistä väkivaltaa.

Usko tai älä ,jotkut miehet haluaa asua siustissä kodissa ja haluaa, että perhe voi hyvin. Tämä on palstamiehelle ihmetyksen aihe. Joskus kyllä ihmettelee millaisista lääviatä nämä palstajannut ovat kotoisin? Heillä kun ei näytä olevan normaalien ihmisten elämästä mitään käsitystä. Liekö taustalla alkoholismi ja mielenterveysongelmat monessa sikupolvessa vai muuten joku wt duunaritausta? -eri

Neuvo kirjoitti:

Erot voitasiin välttää sillä, että mennään yhdessä parisuhdeterapiaan, jossa vaimo korjataan.

Vaimoa ei tarvite korjata kun kaikki vika on sikamiehessä. Mikäli mies ei taantuisi parisuhteessa murrosikäiseksi mullittelijaksi, ei olisi mitään ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos avioliitto on vuosia pelkkää yritystä muuttaa toista toisenlaiseksi, sille nalkutukselle ja valitukselle tulee immuuniksi ja sitä alkaa pitää vain toisen tapana kommunikoida.

Miehet ovat suurpiirteisempiä ja suvaitsevampia tässä asiassa ja antavat toisen olla nalkuttava ja kaikesta valittava puoliso ja jatkavat rakastamista kaikesta huolimatta.

Tuo nyt vain on tuollainen eikä hän itse sille mitään voi, eikä oikeastaan ole tarvettakaan, sillä hänellä on oikeus olla oma itsensä.

Nainen taas kokee, että miehen on muututtava toisenlaiseksi ja ellei hän muutu naisen toiveiden mukaiseksi avioliiton aikana, naisen rakkaus loppuu (onkohan sitä alunperin ollutkaan) ja hän on valmis hylkäämään miehensä riippumatta siitä haluaisiko mies edelleen jatkaa nalkuttavan ja kaikesta valittavan puolisonsa kanssa perhe-elämää.

Ehkä nykynaiset tarvitsisivat avioliiton kaavaan lisäyksen, minä annan mieheni olla sellainen kuin hän on, enkä yritä muuttaa häntä toisenlaiseksi nalkuttamalla, arvostelemalla, alistamalla tai muillakaan keinoilla jotka eivät kuitenkaan takaa minun onnellisuuttani, sillä alistuvaa koiraa on ikävä katsell pidemmän päälle, eikä siitä ole oikein mitään iloa.

Parempi viedä piikille tai erota lopullisesti, tappaa itse alistamansa koira tai hylätä alistettu mies jota lupasi muutama vuosi aiemmin rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisten aikana.

Tämä. Erittäin hienosti ja oivaltavasti kirjoitettu. Juuri tuo että sitä pitää puolison lähtemättömänä persoonana ja silti se ei tietenkään mitenkään välttämättä karkoita ja poista rakkauden tunnetta. Ja sitten tämä tulee naiselle yllätyksenä että eikö se mies vain tajuu. Tajua mitä? Olla rakastamatta naistaan hänen kaikista vioistaan huolimatta. Mutta nainen ei tietenkään voi myöskään tunteelleen mitään. Ja toimii.

Näin se kuvio menee hyvin monessa tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te avioeroajat ole vannoneet sitä valaa, jossa lupaatte ja vannotte että rakastatte puolisoanne kunnes kuolema erottaa? Ei, kunnes kotitöiden tekemättömyys tai pettäminen teidät erottaa. Ei eroaja ole sen parempi kuin se jätettykään, kun rikkoo avioliittolupauksen.

No ei tietenkään 😁

Tavallisessa vihkivalassa kysytään, tahdotko osoittaa uskollisuutta ja rakkautta. Vihittäessä useimmat tätä tahtovat, mutta vuosien saatossa ja kokemuksen karttuessa mieli voi ja saa muuttua. Tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten tässä ihmetyttää se, miksi ihmressä nämä miehet ylipäätään lähtee hakemaan parisuhdetta kun sen hyväksi eivät sitten ole valmiita yhtään mitään tekemään. Ei arvosteta sitä kumppania, ei kuunnella mitä kumppani sanoo ja hyvin monessa tapauksessa roikutaan vapaamatkustajana perheen arjessa. Tällaisenko mallin pojat saa lapsuudenkodeistaan?

Kasvaako pojat ja tytöt mielestäsi täysin eri perheissä? Mistä te miesvihaajat saatte mallinne?

Mikä tai kuka oikeuttaa sinut määrittämään yhdenkään miehen elämää tai tapoja? 

Mistä toksinen naiseutesi johtuu? 

Nimenomaan samassa perheessä kasvavat. Siinä perheessä missä isä makaa sohvalla töiden jälkeen lehti silmillä ja äiti puunaa kotia, tekee ruoat ja hoitaa lasten asiat. Perheen tyttäret laitetaan imuroimaan ja täyttämään astianpesukonetta jo nuorina, kun hemmoteltu pikkuveli hakkaa pelikonettaan ja potkii palloa jossain kalliissa seurassa. Että joo, tavallaan pojat ja tytöt kasvavat "samassa" perheessä. Nähty läheltä, olen syntynyt 1980-luvulla. Ja me ollaan niitä, joilla on nyt pienet lapset kotona ja kotitöiden jaosta keskustellaan perheessä kun vanhemmuus vähän lisää sitä metaduunia. 

No teidän perheessä tuolla tapaa. Lakkaa syyllistämästä muita huonosta perhedynamiikastanne.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju osoittaa miksi en halua muuttaa naisen kanssa yhteiseen kotiin, ikinä.

Oikeasti se menee niin että 99% naisista näkee kodin omana valtakuntanaan. On vain yksi oikea tapa, naisen tapa. Kodin pitää olla just mieleinen, kaikista standardeista siisteyden, puhtauden ja sisustuksen suhteen päättää nainen.

Jännä, miten ruuanlaittoa ja leipomista ei ikinä mainita näissä valituslistoissa. Kukaan mies ei kitise, miten nainen haluaa jääkaapissa olevan itse tehtyä ruokaa. Ja sekin on jännä, miten nainen ajattelee vain itseään mutta silti ruokaa on aina tehty tuplasti sen verran miehelle, mitä nainen tarvitsisi. Eikö ole kiva, kun joku ottaa huomioon? No niin on. Miksi se ei toimi toiseen suuntaan?

Mun tuttavapiirissä ei ole yhtäkään tapausta, jossa ero on tullut yllätyksenä. Aina ennen eroa ollaan pitkään sinnitelty kurjassa suhteessa.

Mun äiti ollut narsisti ja alustavan isäni kanssa yli 30 vuotta naimisissa, niin kauan kuin muistan pikkutytöstä asti ovat tehneet "eroa"

No eivätpä ole tehneet, me lapset kärsittiin ja äiti kärsi isän kovasta henkisestä väkivallasta ja välillä fyysisestä. Äitilläni nyt erittäin paha muistisairaus ja motoristiset toiminnat heikyntyneet,, muulla on siksi paska kuva miehistä ja yhden ainoan kerran olen suhteeseen ryhtynyt mut se päätyi eroon, en nalkuttanut en mäkättänyt, olin ystävällinen ja kohtelias ja hyväksyin toisen sellaisena kuin on mut erohan siinä tuli kun ei kipinää suhteessa

Monet miehet pitää naista itsestäänselvyytenä ja piikana ja mäkättävänä pirttihirmuna vaikka nainen haluaisi keskustella asioista. Monesti naisen pitää enemmän tehdä sen suhteen eteen et kipinä säilyisi ja silti saattaa moni mies pettää ja salailla jos on ulkopuolinen suhde.

Minä en edes haluaisi muuttaa miestä. Hän on ihana persoona ja rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Mutta hän ei kai tunne minua kohtaan juuri mitään tai pitää itsestäänselvyytenä. Olen yrittänyt: kysynyt mitä voitaisiin tehdä yhdessä, järjestänyt lapset hoitoon ja yhteisiä reissuja meille. Olen tehnyt illallisen kahdelle, kynttiläsaunan jne. Mutta mies joko esittää ettei huomaa tai sitten on kipeä "päätä särkee, huono olo jne". Olen kuin pakollinen velvollisuus joka on pakko hoitaa pois alta, että pääsee tekemään tärkeämpiä asioita. Yksi kerta hän sitten suoraan sanoi ettei rakasta minua enää. Tämä jäädytti minussa kaiken. Tunteet ikäänkuin kuoli. En enää nuku samassa sängyssä. Hoidan vain omani ja lasten arjen. Käytän entisen tarmoni ystäviin ja minulla on ollut oikeasti hauskaa heidän kanssaan. Ollaan matkusteltu, käyty iltakaljalla pubissa, teatterissa, kylpylässä jne. Olen ollut pian kaksikymmentä vuotta naimisissa ja elämäni aikana vain yhden miehen kanssa. Nyt minusta tuntuu, että jos vastaan tulisi joku joka huomaisi ja huomioisi minut, niin pystyisin pettämään. En olisi tätä ikinä itsestäni uskonut. Ja olen varma, että tämä olisi miehelleni hirveä shokki. Varmaan tulisi puun takaa ja järkyttäisi kaikkia.

Ja ollaan yritetty, käyty pariterapiassa, rakennettu suhdetta uusiksi, puitu menneitä asioita, etsitty suhteen hyviä puolia ja yritetty vahvistaa niitä jne. Mutta se on tuntunut kivireen vetämiseltä yksin. Mies on mukana, mutta oikeasti ei ole läsnä.

Haluaisin vanhan suhteeni takaisin, mutta en saa sitä yksin. Suhdetta pitää hoitaa ja edes yrittää. Muuten liekki sammuu ja mieheltäni se näköjään on sammunut jo minua kohtaan.

Jos minun vanhuus ja eläkepäivät on sitä, että ei edes yhteistä keskustelunaihetta löydy, niin se tuntuu niin väärältä. Ei läheisyyttä, ei toisen huomioimista. Vain arkea rinnakkain.

Haluaisin vielä elää ja kokea ja olla rakastettu. Minulla olisi niin paljon annettavaa. Mutta tämä suhde niin tärkeä, tuttu, turvallinen ja rakas kuin se onkin on käynyt minulle liian raskaaksi.

En nyt sanoisi, että vika on aina miehissä. Mielestäni kyseessä on vaan molemminpuolinen kommunikaatio-ongelma, jos ero tulee toiselle yllätyksenä. Eli eron vireille laittaja ei osaa selkeästi tuoda eroaikeitaan esille ja jätetty osapuoli taas ei ymmärrä toisen signaaleja. Näin kävi myös itselleni. Tulin jätetyksi ns. puun takaa ja olen nainen.

Vaikka nykyään olen onnellisesti parisuhteessa, niin edelleen muistan sen hetken kun minut jätettiin. Eroa edeltävänä päivänä ex oli kehunut kuinka minusta tulee upea äiti. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella, että seuraavana päivänä suhteemme on ohi. Eli vastuu tällasesta ”yllärierosta” on mielestäni ihan yhtä lailla myös jättäjällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos avioliitto on vuosia pelkkää yritystä muuttaa toista toisenlaiseksi, sille nalkutukselle ja valitukselle tulee immuuniksi ja sitä alkaa pitää vain toisen tapana kommunikoida.

Miehet ovat suurpiirteisempiä ja suvaitsevampia tässä asiassa ja antavat toisen olla nalkuttava ja kaikesta valittava puoliso ja jatkavat rakastamista kaikesta huolimatta.

Tuo nyt vain on tuollainen eikä hän itse sille mitään voi, eikä oikeastaan ole tarvettakaan, sillä hänellä on oikeus olla oma itsensä.

Nainen taas kokee, että miehen on muututtava toisenlaiseksi ja ellei hän muutu naisen toiveiden mukaiseksi avioliiton aikana, naisen rakkaus loppuu (onkohan sitä alunperin ollutkaan) ja hän on valmis hylkäämään miehensä riippumatta siitä haluaisiko mies edelleen jatkaa nalkuttavan ja kaikesta valittavan puolisonsa kanssa perhe-elämää.

Ehkä nykynaiset tarvitsisivat avioliiton kaavaan lisäyksen, minä annan mieheni olla sellainen kuin hän on, enkä yritä muuttaa häntä toisenlaiseksi nalkuttamalla, arvostelemalla, alistamalla tai muillakaan keinoilla jotka eivät kuitenkaan takaa minun onnellisuuttani, sillä alistuvaa koiraa on ikävä katsell pidemmän päälle, eikä siitä ole oikein mitään iloa.

Parempi viedä piikille tai erota lopullisesti, tappaa itse alistamansa koira tai hylätä alistettu mies jota lupasi muutama vuosi aiemmin rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisten aikana.

Naiset eivät yritä muuttaa miestä vaan miehen käytöstä, suhdetta, yhteistä olemista, kommunikaatiota, tapoja. Mies luulee, että häntä yritetään muuttaa ja sulkee korvansa ja menee poteroon.

Yleensä nainen sisällyttää muutosajatukseen sen, että myös hän itse on valmis muuttamaan toimintamallejaan.

Kun koiran kanssa tuli ongelmia, en alistanut sitä vaan etsin ison määrän tietoa ja tein asioita, jotta sain koiran toimimaan toisin ja se oli paras koira ikinä.

Nainen ei yritä muuttaa miestä, ainoastaan hänen käytöksensä, olemisensa, puhetapansa :-)

Mitä listasta jäi pois?

Ehkä pukeutuminen, joten kiva jos edes se miehessä miellyttää sinua, eikä hänen tarvitse muuuttaa sitäkin.

Entäpä jos miehesi haluasi ihan samaa, eli vaatisi sinua muuttamaan käytöstäsi, olemistasi ja tapaasi kommunikoida.

Varmasti ottaisit miehesi toiveet välittömästi huomioon ja muuttuisin aivan toiseksi ihmiseksi.

Ps. pukeutumisessasi ei ole ainakaan mitään suurempia puutteita :-)

Minulle ei olisi ongelma muuttaa tapojani, jos mies sanoisi, että ne häiritsee. Jos hän sanoisi, että häiritsee, koska huudan iltamyöhään puhelimessa, eikä hän saa nukuttua, niin minulla ei olisi vaikeuksia puhua hiljempaa, jotta hän saa nukkua. Jos hän kertoisi, että ärsyttää olla se joka käy aina kaupassa, niin alkaisin käymään useammin ja jos hän sanoisi, että hän ei jaksa yksin siivota alkaisin sekä auttamaan häntä siivoamisessa, että siivoamaan yksin itsekin.

Mutta monelle miehelle tämä on mahdottomuus. He eivät suostu tähän. Ei, koska se ”muuttaisi” heitä. Se olisi kuin isku heidän sisimpään. Suoraan persoonaan. Vaikka heille lähes aina puhutaan vain ja ainoastaan käyttäymismalleista. Sellaisista jotka aiheuttavat sille toiselle haittaa ja harmia.

Minä olen korkeammin koulutettu ja tienaan paremmin kuin mieheni. Silti hän jaksaa korostaa kuinka tuo leivän pöytään (käy joskus kaupassa hakemassa ruokaa mihin menee hirveästi rahaa, kun meidän yhteiset lapset syö niin paljon).

Joskus melkein naurattaa. Jos sanon, että niin kyllähän minäkin käyn töissä, niin minun työni on kuulemma niin helppoa verrattuna hänen fyysisesti raskaaseen työhön. Minulla on myös lyhyemmät työmatkat. Tämän vuoksi on täysin reilua, että mies lepää kaikki illat ja minä hoidan työni lisäksi kodin ja lapset. Soitan työpaikan vessasta pikkukoululaiset ajoissa kouluun. Vastaan wilmaviesteihin. Ilmoitan ja kuskaan harrastuksiin. Huolehdin ja hankin kaikki vaatteet ja varusteet ja harrastusmaksut. Tilaan lämmitysöljyn, maksan laskut (minullahan on isompi palkkakin ja miehellä menee autolainaan ja tietokoneen varaosiin niin paljon ja niitähän hän tarvii töissä niin pakollinen meno), käytän auton huollossa ja rengasliikkeessä. Hoidan lumityöt ja ruohonleikkuun.

Tämän lisäksi mies ihmettelee miksen käy kuntosalilla niinkuin jonkun toisen vaimo tai pukeudu naisellisemmin kotonakin, kun töihinkin meikkaan ja pukeudun (työssäni edustan firmaa ja tapaan asiakkaita, joten pakko olla huoliteltu), että enkö välitä enää HÄNESTÄ?? Vertaa minua kaverinsa vaimoon kuka kasvattelee kynsiään kotona ja silittelee miehensä paitoja+kokkaa lämpimät ruuat ja hienot eväät töihin (toisin kuin minä joka en viitsi mitään tehdä). Heillä ei edes ole lapsia, talolainoja tms. Ja mies todella elättää tätä naista.

En tiedä kauanko tätä jaksan. Oikeasti olen kuin suhteessa elävä yh. Vaikka mulla on hyvä palkka, niin en voi käyttää itseeni mitään ja olen köyhin tuntemani ihminen. En voi juoda edes kahvia ulkona. Samaan aikaan mies ajaa mäkin kautta kotiin ja tilailee uusia näytönohjaimia sekä pukeutuu nuorekkaisiin merkkivaatteisiin.

Onneksi talolaina ja koko omaisuus on minun nimissä ja meillä on avioehto. Tehtiin näin, koska mies opiskeli ja vuokralla asuminen oli niin kallista, että päätettiin ostaa talo. Avioehdon tein, koska isäni sitä vaati ja lupasi tulla takaajaksi lainaan vain sillä ehdolla. Onneksi!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen korkeammin koulutettu ja tienaan paremmin kuin mieheni. Silti hän jaksaa korostaa kuinka tuo leivän pöytään (käy joskus kaupassa hakemassa ruokaa mihin menee hirveästi rahaa, kun meidän yhteiset lapset syö niin paljon).

Joskus melkein naurattaa. Jos sanon, että niin kyllähän minäkin käyn töissä, niin minun työni on kuulemma niin helppoa verrattuna hänen fyysisesti raskaaseen työhön. Minulla on myös lyhyemmät työmatkat. Tämän vuoksi on täysin reilua, että mies lepää kaikki illat ja minä hoidan työni lisäksi kodin ja lapset. Soitan työpaikan vessasta pikkukoululaiset ajoissa kouluun. Vastaan wilmaviesteihin. Ilmoitan ja kuskaan harrastuksiin. Huolehdin ja hankin kaikki vaatteet ja varusteet ja harrastusmaksut. Tilaan lämmitysöljyn, maksan laskut (minullahan on isompi palkkakin ja miehellä menee autolainaan ja tietokoneen varaosiin niin paljon ja niitähän hän tarvii töissä niin pakollinen meno), käytän auton huollossa ja rengasliikkeessä. Hoidan lumityöt ja ruohonleikkuun.

Tämän lisäksi mies ihmettelee miksen käy kuntosalilla niinkuin jonkun toisen vaimo tai pukeudu naisellisemmin kotonakin, kun töihinkin meikkaan ja pukeudun (työssäni edustan firmaa ja tapaan asiakkaita, joten pakko olla huoliteltu), että enkö välitä enää HÄNESTÄ?? Vertaa minua kaverinsa vaimoon kuka kasvattelee kynsiään kotona ja silittelee miehensä paitoja+kokkaa lämpimät ruuat ja hienot eväät töihin (toisin kuin minä joka en viitsi mitään tehdä). Heillä ei edes ole lapsia, talolainoja tms. Ja mies todella elättää tätä naista.

En tiedä kauanko tätä jaksan. Oikeasti olen kuin suhteessa elävä yh. Vaikka mulla on hyvä palkka, niin en voi käyttää itseeni mitään ja olen köyhin tuntemani ihminen. En voi juoda edes kahvia ulkona. Samaan aikaan mies ajaa mäkin kautta kotiin ja tilailee uusia näytönohjaimia sekä pukeutuu nuorekkaisiin merkkivaatteisiin.

Onneksi talolaina ja koko omaisuus on minun nimissä ja meillä on avioehto. Tehtiin näin, koska mies opiskeli ja vuokralla asuminen oli niin kallista, että päätettiin ostaa talo. Avioehdon tein, koska isäni sitä vaati ja lupasi tulla takaajaksi lainaan vain sillä ehdolla. Onneksi!

Eihän teidän ole edes mitään mieltä jatkaa. Parisuhde on entinen siinä kohtaa, kun ei (enää) arvosta toista, ja teillä sitä ei tee kumpikaan.

Monet aikuiset miehet saaneet omalta isältään vielä epätasa-arvoisen miehen mallin. Mies saa hyvällä omallatunnolla istua sohvalla kännykkä kädessä ja juoda kaljaa, sillä aikaa kun vaimo siivoaa, laittaa ruoan ja vastaa lasten tarpeisiin.

Tiedän lukuisia n. 40v miehiä, jotka oikeuttavat täysin tuollaisen käytöksen itselleen. Silti he olettavat ilman muuta, että nainen käy yhtälailla töissä ja maksaa kaikesta puolet - ellei jopa enemmän. Lasten kulut saatetaan mieltää jopa äidin kuluiksi. Mitä muuta tuo on kuin naisen alistamista?

Miesten asenteissa on vielä paljon parannettavaa. Myös naisia alistava asenne on vielä hyvin paljon valloillaan myös Suomessa, maailman tasa-arvoisimmassa maassa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vlttua tää nalkutuspelko on? Mun kotona kukaan ei porsastele, piste. Mun mies osaa hoitaa itse omat hommansa, eikä sille tarvitse ikinä huomautella mistään. Joskus jostain asiasta tulee snaomista, se on sellaista se elämä. Silloin käytetään sellaista tosi kätevää kommunikointitapaa kuin suomen kieli, ja avataan suu ja sanotaan. Nalkutus on niiden keksintö jotka eivät viitsi ottaa vastuuta omasta elämästään. Eli aina kun lkuulen tuon sanan, tiedän jo heti millainen ihminen sitä käyttää.

Aamen!

Meillä on vaikeasti kehitysvammainen lapsi ja vapaa-aikaa niukasti. Yhden viikonlopun kuukaudessa lapsi on hoitopaikassa. Silloin mies hilpaisee kavereidensa kanssa pelireissuille, risteilylle, baariin, harrastuksiin, koska häntä ei tarvita ja voi hyvällä omallatunnolla olla pois.

Mutta ei halua viettää tätä vapaata minun kanssani.

Sinnittelin tosi pitkään, koska en olisi arjessa pärjännyt yksin. Nyt on ex ja ihan puskista hänelle tuli, vaikka monta vuotta asiasta puhuin.

Up

Mun mielestä on yksinkertaisesti omituista, että halutaan (?) olla parisuhteessa, mutta ei tehdä mitään mikä tekee puolison iloiseksi. Olen nainen ja todellakin yksin asuessa teekuppi jäi juuri siihen missä satuin teetä juomaan. Noin kolmen päivän välein sitten keräsin kipot ja kupit ympäri kämppää ja pesin (jos huvitti). Miestä taas tämä ärsyttää suunnattomasti, joten tietenkin voin hänen vuokseen tsempata ja viedä ne astiat suoraan tiskiin. Miksi ihmeessä en voisi tehdä tätä hänen pyynnöstään? Ylpeyskö ihmisiä estää? Vai laiskuus ja välinpitämättömyys?