Lue keskustelun säännöt.
Onko perillinen kutsuttava perunkirjoitukseen ja oikeudellinen perintöön, mikäli tämä ei ole ollut perittävän kanssa missään tekemisissä?
Jonsukka
11.01.2020 |
Kyse on nyt hiljattain kuolleesta isoäidistäni, jolla oli neljä lasta ja yhtä lukuunottamatta lapset ovat elossa, eli he lain mukaan perivät Isoäitini.
Tällä kuolleella lapsella on poika, jota sukumme ei varmaankaan ole edes nähnyt, koska isoäitini teki heti selväksi, ettei halunnut tätä lasta elämäänsä eikä aio olla ikinä mummo tällä lapselle, koska isoäiti ei pitänyt tyttärensä elämäntavoista, saatika siitä miehestä, jonka kanssa tämä vahinkolapsi syntyi.
Tytär, eli tätini kuoli aika pian ja tämä lapsi kasvoi sijaisperheessä, eikä hänestä juuri sen kummemmin ole tiedetty, kuin että on olemassa jossain.
Asia nousi nyt isoäidin kuoleman jälkeen esiin, että pitääkö tälle henkilölle ilmoittaa asiasta mitenkään, koska ei ole perheeseen ja sukuun kuulunut, vai voiko asian antaa olla ja unohtaa.
Isoäiti oli suhteellisen varakas, joten epäreilua olisi, jos meille tuntematon henkilö veisi yhtäkkiä 25% perinnöstä, koska ei ole vauvavuoden jälkeen nähty eikä isoäiti hänelle mikään oikea isoäiti koskaan ollutkaan.
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 150. Jos miehesi on lapseton ja teillä ei ole testamenttia, sinä perit miehesi. Saat käyttää perintöosaasi muuten miten huvittaa, vaikka kuluttaa kaiken, mutta et voi lahjoittaa tai testamentata sitä osaa, joka on tullut mieheltäsi, oli se sitten kiinteää tai irtainta. Toissijaiset perilliset eivät ole pesän osakkaita, mutta kun sinäkin kuolet, miehesi ja sinun välillä tehdään ositus, ja miehesi osuus menee hänen toissijaisille perillisilleen, jos jotain perittävää teiltä jää.
Jos kartutat omaisuuttasi miehen kuoleman jälkeen, niin se osa jää sinun perillisillesi kokonaan.
Siksi meillä on testamentti, joka sisältää muutakin kuin täyden omistusoikeuden siirron leskelle. Minun ainoa perilliseni on lapseton sisareni, jonka perii valtio tai hänen haluamansa taho. Koska mieheni ja minä olemme molemmat lapsettomia, täytyy paperiasiat olla kunnossa ja mietittynä valmiiksi mihin haluaa perintönsä jättää.
Lainaan vielä tässä itseäni sen verran, että isälläni on puolison pois sulkeva ehto testamentissaan. Minä taas haluan, että puolisoni saa kaiken kuoltuani. Sikäli kuin siis kuolemme ”normaalissa” järjestyksessä, että isäni kuolee ensin, ja minä perin, ja sen jälkeen minä kuolen, niin kumpaa testamenttia noudatetaan sen osalta, mitä isältäni perin? Testamenttien tahdot ovat ristiriitaiset.
En sinänsä haluaisi toimia isäni tahtoa vastaan, mutta kun sisarukseni on myös lapseton, ja testamentannut oman omaisuutensa miehelleen ja miehensä lapsille (vaikka isä on heidätkin sulkenut pois omasta testamentistaan), niin isäni osuus varallisuudesta menee sitten minun ja sisareni kuoltua valtiolle, jos isäni tahtoa noudatetaan.
Miehesi voi siirtää perimänsä omaisuuden sinulle, vaikka hänen hyväkseen tehdyssä testamentissa se olisi rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle. Eihän testamenttaus edes ole avio-oikeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä luin kerran lehdestä sellaisen tapauksen, jossa vainaja oli tehnyt avopuolisolleen sellaisen joko testamentin tai muun asiakirjan, jossa siis lupasi tälle avopuolisolle oikeuden asua vainajan omistamassa asunnossa lopun ikänsä. Kyse oli nuorehkosta miehestä, joka asui vanhemman naisen kanssa ja tämä nainen sitten kuoli.
Ja se paperi sitten piti, vaikka sitä yritettiin vaikka millä keinoin saada pätemättömäksi. Kyse ei ollut siitä asunnosta,joka ei ollut edes arvokas, vaan siitä, että tämä mies jätti sitten kaikki asumiskulunsa maksamatta. Asunnon varsinainen omistaja kun oli sitten vainajan poika, hänhän asunnon peri. Ja tämä poika joutui maksamaan kaikki asumiskulut, sähkön, veden ja yhtiövastikkeen ja kaiken muunkin mikä eteen tuli. Oli hemmetin hyvä kauppa tälle avopuolisolle. Häntä ei voitu millään lailla häätää asunnosta pois. Ja pirullakaan ei muuttanut.
Mihinkään sopimukseen ei kuulemma päästy. Poika ei voinut myydä asuntoa,. kun siinä oli asukas, jolla oli siihen asumisoikeus. Poika yritti sitten lahjoittaa asunnon tälle avokille, ei suostunut ottamaan lahjaa vastaan. Mikään ei onnistunut.
Että kannattaa ainakin miettiä moneen kertaan, jos tällaisia oikeuksia avokeilleen antaa. Pisti poikansa ihan hirveään liemeen.
Jos muija olisi vain testamentannut asuntonsa avokille, silloin pojalla olisi ollut oikeus vaatia lakiosansa edes, ja tämä avokki joutunut itse maksamaan asumisestaan. Mutta ei, piti keksiä näin kiero juttu, ei varmaan ymmärtänyt mitä teki. Luuli tekevänsä hyvän teon avokilleen, mutta samalla laittoi poikansa pääsemättömään ansaan.
No, tää meni ohi varsinaisen aiheen, mutta tämmöistä. En tiedä miten jutussa kävi.
Taitaapi olla höpöhöpö juttu. Hallintaoikeuden haltija maksaa myös kiinteistöveron, eli tässä tapauksessa se avokki, samoin kuin vastaa myös kaikista muistakin kuluista ja on myös velvollinen ylläpitämään omaisuuden kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Perintöasiat ovat ikäviä.
Lähipiirissä seuraan niin kummallista tilannetta, jossa vainajalla on useita lapsia, useampi avioero joista ositukset tekemättä, sekä testamentti joka suosii yhtä lasta muiden kustannuksella, sekä huomattavia lahjoja tälle suositulle lapselle. Mielenkiintoista nähdä mikä on lopputulema.
Olen nyt oman isän kuoltua selvitellyt näitä asioita ja olen tullut siihen tulokseen että tässä massa ei varmaan ole yhtää perinnönjakoa joka olisi mennyt kaikkien pykälien mukaan täysin oikein ja absoluuttisen oikeudenmukaisesti. On niin paljon epäselviä ja huomioitavia asioita, joihin kukaan ei osaa puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo kuoli jokunen vuosi sitten. Lapsenlapset eivät saaneet kutsua perunkirjoitukseen, eivätkä saaneet edes tietoa siitä. Ei ennen, ei jälkeen. Näiden isä oli kuollut jo kauan sitten ja heille olisi perintönä tullut ainakin maata.
Perunkirjoituksessa ei jaeta perintöä. Siinä vasta tehdään lista vainajan (ja hänen mahdollisen leskensä) omaisuudesta ja veloista.
Joka tapauksessa nuo on täysin sivuutettu kaikista. Tiedetään, että maat ja omaisuus on jaettu. Kukaan tämän kuolen lapsen lapsista ei ole saanut mitään. Asiasta on jo aikaa.
Tuo ei voi pitää paikkaansa, elleivät he itse ole luopuneet vapaaehtoisesti perinnöstä, eikä ole lapsia, jos lapsia, niin silloin ei voi enää kieltäytä.
Pesä on todennäköisesti jakamaton.
Onko sinulla jotain näyttö että edelle kerrottu tarina ei olisi totta?
Lain mukaan kaikki perilliset ja testamentin edunsaajat tulee kutusa perunkirjoitukseen, mutta mitä jos ei vaan kutsu? Ei siihen välttämättä kukaan puutu ja pahimmassa tapauksessa kutsumattomien nimet on väärennetty perukirjaan tai väitetään että heiltä on saatu valtakirjat tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
Vainajan perillisten kannattaa vaatia perinnönjakoa, jolloin he omistavat osan asunnosta, vaikka leski siinä asuisikin. Näin siis silloin, jos heille on tärkeämpää varmistaa omaisuutensa säilyminen kuin välttää yhteisomistus hankalan lesken kanssa.
Isälläni ja äidilläni on kesinäiset testamentit ja veljeni on äidin lellikki. Jos isä kuolee ensin, enkä vaadi lakiosaani, en saa mitään perinnöksi, sillä äiti takuuvarvmasti lahjoittelee ja järjestelee kaiken omaisuuden veljelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kutsuttava, mutta ei ole pakko mennä fyysisesti paikalle, koska lakimies tekee jaon. Lakiosuuden saa kai ihan suoraan tekemättä mitään ja jossain on ollut että voi laittaa vaateen lakiosuudestaan jos on tuntemattomia sukulaisia.
Lakiosuutta on aina vaadittava toisin kuin normaalia perintöosuutta, jota ei tarvitse erikseen vaatia.
Jos on jätetty testamentin ulkopuolelle, mutta on samaa verisukua, ei tarvitse vaatia.
Höpö höpö. Jos moittii testamenttia, niin siinä täytyy olla aktiivisena osapuolena vaatimassa lakiosuuttaan. Testamentin edunsaajia voi olla useita ja silloin tämä lakioasavaatimus pitää osoittaa kaikille testamenttien edunsaajille.
Miehen suvusta kuoli juuri eräs henkilö.
Kaikkien yllätykseksi vainajalla oli lapsi, josta kukaan ei tiennyt mitään. Vainaja oli nainen ja hän oli käynyt synnyttämässä lapsen Ruotsissa ja joku perhe täällä Suomessa oli sitten tuon lapsen aikuiseksi kasvattanut.
Nainen itse eli elämänsä naimattomana eikä tavannut lastaan myöhemmässä vaiheessa. Sukunsa piirissä nainen oli hyvin pidetty ihminen.
Niin vain tuntematon lapsi peri osuutensa. Nainen tiesi tämän, sillä oli testamentannut osan omaisuudestaan siskonsa lapsille.
Luulin, näin tapahtuu vain elokuvissa. Mutta joskus todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä on nuoruudessaan syntynyt hairahduslapsi, siis lapsi jonka on tunnustanut, mutta jota ei ole koskaan nähnyt (toisessa valtiossa). Näkyy siis mieheni maistraatin tiedoissa. Kuitenkin tiedossa on, että kyseisen lapsen äiti ei halunnut mieheni olevan lapsen kanssa missään tekemisissä, ja avioitui pian lapsen synnyttyä pitkäaikaisen seurustelukumppaninsa kanssa (jota petti tuolloin nykyisen mieheni kanssa, joka oli silloin 18-vuotias, nainen paljon vanhempi). Lapsi sai naisen puolison sukunimen. Mieheni on etsinyt tätä lasta internetistä ja muista välineistä siinä onnistumatta.
Hän on testamentillaan sulkenut tämän lapsen pois. Koska muita lapsia on vain kaksi, on tämä kolmas tuntematon lapsi siis oikeutettu ilman testamenttia kolmasosaan perinnöstä. Testamentin vuoksi, jos tämä kolmas lapsi tulee vaatimaan osuuttaan, hän on oikeutettu kuudennekseen perinnöstä. Itse olen tässä ihmetellyt mitä sitten tehdään, jos tätä kaveria ei koskaan mistään löydetä. Jääkö perintö sen takia jakamatta?
Jos henkilöä ei tavoiteta, niin viimeisenä keinona on laittaa kutsu Viralliseen Lehteen. Kuinkahan moni meistä lukee tätä lehteä säännöllisesti, jos siellä vaikka olisi jotain itseä koskeavaa? Perukirjoitukseenhan ei ole pakko mennä, mutta kaikki pesän osakkaan on sinne kutsuttava. Jos skippaa tilaisuudet, niin kyllä siinä jää sitten vaan jaoista pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
Kun leski kuolee, niin jos ositusta ei ole tehty, lesken perunkirjoitukseen tarvitaan myös aikaisemmin kuolleen puolison perukirja. Sen perusteella pitäisi olla selvää, että asunto kuuluu ainakin osittain aikaisemmin kuolleen puolison kuolinpesälle.
Mistä perukirjoituksen tekijä tietää, että ositusta ei ole tehty? Verottajalle lähetetään perukirja, ositussopimusta ei ole pakko lähettää, joten viranomainen ei välttämättä tiedä onko pesä jaettu vai ei. Ainoat jotka tietävät onko ositettu ovat pesän osakkaat, ja lesken kuollessa hänen pesänsä osakkaat eivät välttämättä tiedä aiemman jakamattoman pesän olemassa olosta. Puolison kuolemasta on kuitenkin jo parikymmentä vuotta, ja leski on yksinäinen ihminen jonka ainoa perillinen on aina asunut ulkomailla.
Tuo ei ole mahdollista vain, jos kysymys on irtaimistosta.
Jotta pesän varallisuus siirtyisi pesänosakkaan omistukseen ja nimiin, kiinteään omaisuuteen esim. okt, tontti jne haetaan lainhuudot, johon tarvitaan kuolinpesän osakasluettelu ja pesänjakokirja, jonka tiedot menevät maanmittauststo ja verottajalle.
Sama osakehuoneistosta, mutta lainhuutojen sijaan, osakekirjaan merkitään siirtomerkintä omistajan muutoksista, samoilla asiakirjoilla.
Eli tuossa sinun tapauksessa, tuskin on tapahtunut omistajan muutosta eli pesä on edelleen jakamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
Kun leski kuolee, niin jos ositusta ei ole tehty, lesken perunkirjoitukseen tarvitaan myös aikaisemmin kuolleen puolison perukirja. Sen perusteella pitäisi olla selvää, että asunto kuuluu ainakin osittain aikaisemmin kuolleen puolison kuolinpesälle.
Mistä perukirjoituksen tekijä tietää, että ositusta ei ole tehty? Verottajalle lähetetään perukirja, ositussopimusta ei ole pakko lähettää, joten viranomainen ei välttämättä tiedä onko pesä jaettu vai ei. Ainoat jotka tietävät onko ositettu ovat pesän osakkaat, ja lesken kuollessa hänen pesänsä osakkaat eivät välttämättä tiedä aiemman jakamattoman pesän olemassa olosta. Puolison kuolemasta on kuitenkin jo parikymmentä vuotta, ja leski on yksinäinen ihminen jonka ainoa perillinen on aina asunut ulkomailla.
Pesän ositus voidaan tehdä vasta sitten kun perunkirjoitus on pidetty, joka tehdään 3kk sisällä vainajan kuolemasta. Tieto henkilön kuolemasta menee viranomaisille lääkäriltä esim. eläke lakkaa, tili suljetaan jne.
Ja jos olisi niin, kuin väität, kuka on maksanut kiinteistöverot, jotka tulevat vuosittain, kaikista kiinteistöistä ja maapohjasta ja miten on onnistuttu siirtämään omistus verottajan tietämättä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo kuoli jokunen vuosi sitten. Lapsenlapset eivät saaneet kutsua perunkirjoitukseen, eivätkä saaneet edes tietoa siitä. Ei ennen, ei jälkeen. Näiden isä oli kuollut jo kauan sitten ja heille olisi perintönä tullut ainakin maata.
Perunkirjoituksessa ei jaeta perintöä. Siinä vasta tehdään lista vainajan (ja hänen mahdollisen leskensä) omaisuudesta ja veloista.
Joka tapauksessa nuo on täysin sivuutettu kaikista. Tiedetään, että maat ja omaisuus on jaettu. Kukaan tämän kuolen lapsen lapsista ei ole saanut mitään. Asiasta on jo aikaa.
Tuo ei voi pitää paikkaansa, elleivät he itse ole luopuneet vapaaehtoisesti perinnöstä, eikä ole lapsia, jos lapsia, niin silloin ei voi enää kieltäytä.
Pesä on todennäköisesti jakamaton.Onko sinulla jotain näyttö että edelle kerrottu tarina ei olisi totta?
Lain mukaan kaikki perilliset ja testamentin edunsaajat tulee kutusa perunkirjoitukseen, mutta mitä jos ei vaan kutsu? Ei siihen välttämättä kukaan puutu ja pahimmassa tapauksessa kutsumattomien nimet on väärennetty perukirjaan tai väitetään että heiltä on saatu valtakirjat tms.
Verottaja puuttuu, jos perinnöstä menee perintövero.
Meillä meni neljä viikkoa saada virkatodistukset kaikista seurakunnista, joissa vainaja on asununut ja meillä oli kaika helppoa kun tiesimme missä hän on asunut. Tuo virkatodistusten tilaaminen olisi melko tuskallinen urakka jos kyseessä olisi sinkku, joka olisi muuttanut jatkuvasti. VIrkatodistusten tilailu on kyllä ihan käsittämätön juttu nykypäivänä. Maistraatillahan nuo tiedot on, mutta kun valtionkirkon pitää sählätä ohessa.