Lue keskustelun säännöt.
Onko perillinen kutsuttava perunkirjoitukseen ja oikeudellinen perintöön, mikäli tämä ei ole ollut perittävän kanssa missään tekemisissä?
Jonsukka
11.01.2020 |
Kyse on nyt hiljattain kuolleesta isoäidistäni, jolla oli neljä lasta ja yhtä lukuunottamatta lapset ovat elossa, eli he lain mukaan perivät Isoäitini.
Tällä kuolleella lapsella on poika, jota sukumme ei varmaankaan ole edes nähnyt, koska isoäitini teki heti selväksi, ettei halunnut tätä lasta elämäänsä eikä aio olla ikinä mummo tällä lapselle, koska isoäiti ei pitänyt tyttärensä elämäntavoista, saatika siitä miehestä, jonka kanssa tämä vahinkolapsi syntyi.
Tytär, eli tätini kuoli aika pian ja tämä lapsi kasvoi sijaisperheessä, eikä hänestä juuri sen kummemmin ole tiedetty, kuin että on olemassa jossain.
Asia nousi nyt isoäidin kuoleman jälkeen esiin, että pitääkö tälle henkilölle ilmoittaa asiasta mitenkään, koska ei ole perheeseen ja sukuun kuulunut, vai voiko asian antaa olla ja unohtaa.
Isoäiti oli suhteellisen varakas, joten epäreilua olisi, jos meille tuntematon henkilö veisi yhtäkkiä 25% perinnöstä, koska ei ole vauvavuoden jälkeen nähty eikä isoäiti hänelle mikään oikea isoäiti koskaan ollutkaan.
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
Kun leski kuolee, niin jos ositusta ei ole tehty, lesken perunkirjoitukseen tarvitaan myös aikaisemmin kuolleen puolison perukirja. Sen perusteella pitäisi olla selvää, että asunto kuuluu ainakin osittain aikaisemmin kuolleen puolison kuolinpesälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 150. Jos miehesi on lapseton ja teillä ei ole testamenttia, sinä perit miehesi. Saat käyttää perintöosaasi muuten miten huvittaa, vaikka kuluttaa kaiken, mutta et voi lahjoittaa tai testamentata sitä osaa, joka on tullut mieheltäsi, oli se sitten kiinteää tai irtainta. Toissijaiset perilliset eivät ole pesän osakkaita, mutta kun sinäkin kuolet, miehesi ja sinun välillä tehdään ositus, ja miehesi osuus menee hänen toissijaisille perillisilleen, jos jotain perittävää teiltä jää.
Jos kartutat omaisuuttasi miehen kuoleman jälkeen, niin se osa jää sinun perillisillesi kokonaan.
Siksi meillä on testamentti, joka sisältää muutakin kuin täyden omistusoikeuden siirron leskelle. Minun ainoa perilliseni on lapseton sisareni, jonka perii valtio tai hänen haluamansa taho. Koska mieheni ja minä olemme molemmat lapsettomia, täytyy paperiasiat olla kunnossa ja mietittynä valmiiksi mihin haluaa perintönsä jättää.
Lainaan vielä tässä itseäni sen verran, että isälläni on puolison pois sulkeva ehto testamentissaan. Minä taas haluan, että puolisoni saa kaiken kuoltuani. Sikäli kuin siis kuolemme ”normaalissa” järjestyksessä, että isäni kuolee ensin, ja minä perin, ja sen jälkeen minä kuolen, niin kumpaa testamenttia noudatetaan sen osalta, mitä isältäni perin? Testamenttien tahdot ovat ristiriitaiset.
En sinänsä haluaisi toimia isäni tahtoa vastaan, mutta kun sisarukseni on myös lapseton, ja testamentannut oman omaisuutensa miehelleen ja miehensä lapsille (vaikka isä on heidätkin sulkenut pois omasta testamentistaan), niin isäni osuus varallisuudesta menee sitten minun ja sisareni kuoltua valtiolle, jos isäni tahtoa noudatetaan.
Se, että isäsi testamentissa on puolison avio-oikeuden poissulkeva ehto (oletan sinun tarkoittavan tätä), ei estä sinua testamenttaamasta isältä perimääsi omaisuutta puolisollesi. Itse asiassa, jos teillä ei ole lapsia ja sinä kuolet ennen puolisoasi, mutta isäsi jälkeen, niin puolisosi perii sinulta myös tämän sinun isältäsi perimän omaisuuden, jos sinulla ei ole lainkaan testamenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
No jaa. Täytyyhän tämän ikänsä ulkomailla olleen sukulaisen sitten alkaa tehdä jotain toimenpiteitä, että saa sen perintönsä, jos kerran hänelle testamentti toimitetaan. Ei hän noin vain voi siirtää omistusoikeutta itselleen, siihen tarvitaan erinäisiä selvityksiä. Kyllä se silloin selviää. Testamentista pitää antaa toimeksianto jollekin instanssille tai lakimiehelle, joka tutkii, onko testamentti kaikin osin pätevä ja onko olemassa ihmisiä, jotka saattaisivat moittia testamenttia. Silloin löytyvät kyllä ne vainajan puolison sukulaiset ja se tosiasia, että omaisuutta ei ole aikanaan jaettu. Ja myös siis se, että testamentti ei ole pätevä. Siinä vaiheessa ainakin perikunta saa tietää, mitä sille asunnolle on tapahtunut ja onko heillä mitään perittävää edes enää.
Ei näitten perijöitten itsensä aina tarvitse mitään tietääkään, monellehan saattaa perintö tulla ihan yllättäenkin. Lakimies vain ottaa yhteyttä ja ilmoittaa asiasta ja pyytää tarvittavat viralliset paperit ja nimet. Näin kävi minulle, kun perin kuolleen isotätini, josta en mitään tiennyt kymmeniin vuosiin ja luulin, että hänen ainoa lapsensa oli elossa ja perheellinen. Näin ei ollutkaan, ja yks kaks minä perin sitten sen mitä perittävää oli. Varsinainen perijähän olisi olut sitten mummoni, mutta koska sekä hän että vanhempani ovat kuolleet, niin näin kävi. Sitä en tiedä, miten prosessi oli lähtenyt käyntiin, kuka sen oli käynnistänyt, mutta ilmeisesti kaikista vainajista menee tieto johonkin maistraattiin tai jonnekin ja siltä sitten asia käynnistetään, jos ei kerran ketään omaista ole elosssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakiosa tulee kysymykseen perijälle silloin, jos omaisuudesta on tehty testamentti. Siltä osin tuossa oli väärin, muuten ei.
Vähän ajattelin tuota irtaintakin. Ei siis voi lahjoittaa eikä testamentata kenellekään mitään puolisolta perittyä, ei kiinteää eikä irtainta. Mitään muutahan ei ole olemassakaan, ellei sitten aleta puhumaan jo henkisistä perinnöistä. Mutta myydä siis voi?
Ollaan tässä itsekin aika monta kertaa käyty ostamassa leskeksi jääneiltä ihmisiltä tavaroita (työkoneita lähinnä) , jotka oli heidän edesmennyt puolisonsa aikanaan hankkinut, mutta nyt jäänyt tarpeettomiksi. Onko nämä olleet laittomia kauppoja? Pakkohan tavaroita on ajan saatossa poiskin laittaa, ei kaikkea voi säilyttää. Irtain omaisuus voi olla mitä tahansa, vaatteista kauhakuormaajiin.
Oli se väärin myös siinä suhteessa, että jakoa ei voitaisi tehdä, jos kuolinpesän ainoa omaisuus on asunto, johon leskellä on asumisoikeus. Kyllä se asunto voidaan jakaa, esim. leski omistaa jaon jälkeen asunnosta 50 % ja kumpikin kahdesta lapsesta 25 % (tämä on vain esimerkki - tarkat prosentit riippuvat lesken omasta omaisuudesta ja lasten määrästä). Lapsilla ei vain ole asunnon osan omistamisesta mitään hyötyä niin kauan kuin leski asuu siinä. Eli leskellä säilyy edelleen asumisoikeus asuntoon, vaikka lapset omistaisivat siitä osan.
Vaikka lapset omistaisivat asunnon kokonaan, niin leskelle jää hallintaoikeus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
Kun leski kuolee, niin jos ositusta ei ole tehty, lesken perunkirjoitukseen tarvitaan myös aikaisemmin kuolleen puolison perukirja. Sen perusteella pitäisi olla selvää, että asunto kuuluu ainakin osittain aikaisemmin kuolleen puolison kuolinpesälle.
Mistä perukirjoituksen tekijä tietää, että ositusta ei ole tehty? Verottajalle lähetetään perukirja, ositussopimusta ei ole pakko lähettää, joten viranomainen ei välttämättä tiedä onko pesä jaettu vai ei. Ainoat jotka tietävät onko ositettu ovat pesän osakkaat, ja lesken kuollessa hänen pesänsä osakkaat eivät välttämättä tiedä aiemman jakamattoman pesän olemassa olosta. Puolison kuolemasta on kuitenkin jo parikymmentä vuotta, ja leski on yksinäinen ihminen jonka ainoa perillinen on aina asunut ulkomailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakiosa tulee kysymykseen perijälle silloin, jos omaisuudesta on tehty testamentti. Siltä osin tuossa oli väärin, muuten ei.
Vähän ajattelin tuota irtaintakin. Ei siis voi lahjoittaa eikä testamentata kenellekään mitään puolisolta perittyä, ei kiinteää eikä irtainta. Mitään muutahan ei ole olemassakaan, ellei sitten aleta puhumaan jo henkisistä perinnöistä. Mutta myydä siis voi?
Ollaan tässä itsekin aika monta kertaa käyty ostamassa leskeksi jääneiltä ihmisiltä tavaroita (työkoneita lähinnä) , jotka oli heidän edesmennyt puolisonsa aikanaan hankkinut, mutta nyt jäänyt tarpeettomiksi. Onko nämä olleet laittomia kauppoja? Pakkohan tavaroita on ajan saatossa poiskin laittaa, ei kaikkea voi säilyttää. Irtain omaisuus voi olla mitä tahansa, vaatteista kauhakuormaajiin.
Oli se väärin myös siinä suhteessa, että jakoa ei voitaisi tehdä, jos kuolinpesän ainoa omaisuus on asunto, johon leskellä on asumisoikeus. Kyllä se asunto voidaan jakaa, esim. leski omistaa jaon jälkeen asunnosta 50 % ja kumpikin kahdesta lapsesta 25 % (tämä on vain esimerkki - tarkat prosentit riippuvat lesken omasta omaisuudesta ja lasten määrästä). Lapsilla ei vain ole asunnon osan omistamisesta mitään hyötyä niin kauan kuin leski asuu siinä. Eli leskellä säilyy edelleen asumisoikeus asuntoon, vaikka lapset omistaisivat siitä osan.
Vaikka lapset omistaisivat asunnon kokonaan, niin leskelle jää hallintaoikeus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
No jaa. Täytyyhän tämän ikänsä ulkomailla olleen sukulaisen sitten alkaa tehdä jotain toimenpiteitä, että saa sen perintönsä, jos kerran hänelle testamentti toimitetaan. Ei hän noin vain voi siirtää omistusoikeutta itselleen, siihen tarvitaan erinäisiä selvityksiä. Kyllä se silloin selviää. Testamentista pitää antaa toimeksianto jollekin instanssille tai lakimiehelle, joka tutkii, onko testamentti kaikin osin pätevä ja onko olemassa ihmisiä, jotka saattaisivat moittia testamenttia. Silloin löytyvät kyllä ne vainajan puolison sukulaiset ja se tosiasia, että omaisuutta ei ole aikanaan jaettu. Ja myös siis se, että testamentti ei ole pätevä. Siinä vaiheessa ainakin perikunta saa tietää, mitä sille asunnolle on tapahtunut ja onko heillä mitään perittävää edes enää.
Ei näitten perijöitten itsensä aina tarvitse mitään tietääkään, monellehan saattaa perintö tulla ihan yllättäenkin. Lakimies vain ottaa yhteyttä ja ilmoittaa asiasta ja pyytää tarvittavat viralliset paperit ja nimet. Näin kävi minulle, kun perin kuolleen isotätini, josta en mitään tiennyt kymmeniin vuosiin ja luulin, että hänen ainoa lapsensa oli elossa ja perheellinen. Näin ei ollutkaan, ja yks kaks minä perin sitten sen mitä perittävää oli. Varsinainen perijähän olisi olut sitten mummoni, mutta koska sekä hän että vanhempani ovat kuolleet, niin näin kävi. Sitä en tiedä, miten prosessi oli lähtenyt käyntiin, kuka sen oli käynnistänyt, mutta ilmeisesti kaikista vainajista menee tieto johonkin maistraattiin tai jonnekin ja siltä sitten asia käynnistetään, jos ei kerran ketään omaista ole elosssa.
Kiitos, tämä oli hyödyllinen vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luin kerran lehdestä sellaisen tapauksen, jossa vainaja oli tehnyt avopuolisolleen sellaisen joko testamentin tai muun asiakirjan, jossa siis lupasi tälle avopuolisolle oikeuden asua vainajan omistamassa asunnossa lopun ikänsä. Kyse oli nuorehkosta miehestä, joka asui vanhemman naisen kanssa ja tämä nainen sitten kuoli.
Ja se paperi sitten piti, vaikka sitä yritettiin vaikka millä keinoin saada pätemättömäksi. Kyse ei ollut siitä asunnosta,joka ei ollut edes arvokas, vaan siitä, että tämä mies jätti sitten kaikki asumiskulunsa maksamatta. Asunnon varsinainen omistaja kun oli sitten vainajan poika, hänhän asunnon peri. Ja tämä poika joutui maksamaan kaikki asumiskulut, sähkön, veden ja yhtiövastikkeen ja kaiken muunkin mikä eteen tuli. Oli hemmetin hyvä kauppa tälle avopuolisolle. Häntä ei voitu millään lailla häätää asunnosta pois. Ja pirullakaan ei muuttanut.
Mihinkään sopimukseen ei kuulemma päästy. Poika ei voinut myydä asuntoa,. kun siinä oli asukas, jolla oli siihen asumisoikeus. Poika yritti sitten lahjoittaa asunnon tälle avokille, ei suostunut ottamaan lahjaa vastaan. Mikään ei onnistunut.
Että kannattaa ainakin miettiä moneen kertaan, jos tällaisia oikeuksia avokeilleen antaa. Pisti poikansa ihan hirveään liemeen.
Jos muija olisi vain testamentannut asuntonsa avokille, silloin pojalla olisi ollut oikeus vaatia lakiosansa edes, ja tämä avokki joutunut itse maksamaan asumisestaan. Mutta ei, piti keksiä näin kiero juttu, ei varmaan ymmärtänyt mitä teki. Luuli tekevänsä hyvän teon avokilleen, mutta samalla laittoi poikansa pääsemättömään ansaan.
No, tää meni ohi varsinaisen aiheen, mutta tämmöistä. En tiedä miten jutussa kävi.
Vierailija kirjoitti:
Mä luin kerran lehdestä sellaisen tapauksen, jossa vainaja oli tehnyt avopuolisolleen sellaisen joko testamentin tai muun asiakirjan, jossa siis lupasi tälle avopuolisolle oikeuden asua vainajan omistamassa asunnossa lopun ikänsä. Kyse oli nuorehkosta miehestä, joka asui vanhemman naisen kanssa ja tämä nainen sitten kuoli.
Ja se paperi sitten piti, vaikka sitä yritettiin vaikka millä keinoin saada pätemättömäksi. Kyse ei ollut siitä asunnosta,joka ei ollut edes arvokas, vaan siitä, että tämä mies jätti sitten kaikki asumiskulunsa maksamatta. Asunnon varsinainen omistaja kun oli sitten vainajan poika, hänhän asunnon peri. Ja tämä poika joutui maksamaan kaikki asumiskulut, sähkön, veden ja yhtiövastikkeen ja kaiken muunkin mikä eteen tuli. Oli hemmetin hyvä kauppa tälle avopuolisolle. Häntä ei voitu millään lailla häätää asunnosta pois. Ja pirullakaan ei muuttanut.
Mihinkään sopimukseen ei kuulemma päästy. Poika ei voinut myydä asuntoa,. kun siinä oli asukas, jolla oli siihen asumisoikeus. Poika yritti sitten lahjoittaa asunnon tälle avokille, ei suostunut ottamaan lahjaa vastaan. Mikään ei onnistunut.
Että kannattaa ainakin miettiä moneen kertaan, jos tällaisia oikeuksia avokeilleen antaa. Pisti poikansa ihan hirveään liemeen.
Jos muija olisi vain testamentannut asuntonsa avokille, silloin pojalla olisi ollut oikeus vaatia lakiosansa edes, ja tämä avokki joutunut itse maksamaan asumisestaan. Mutta ei, piti keksiä näin kiero juttu, ei varmaan ymmärtänyt mitä teki. Luuli tekevänsä hyvän teon avokilleen, mutta samalla laittoi poikansa pääsemättömään ansaan.
No, tää meni ohi varsinaisen aiheen, mutta tämmöistä. En tiedä miten jutussa kävi.
Normaalit asumiskulut joutuu asukas itse maksamaan. Ei ole omistajan tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttää, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa leski vihaa kuolleen puolisonsa lapsia (leskellä ei ole omia). Leski jää asumaan leskenoikeudella kuolinpesän asuntoon, eikä suostu olemaan missään tekemisissä vainajan perillisten kanssa vuosikymmeniin. Sitten kun leski kuolee, hän on testamentannut kaiken ulkomailla asuvalle sukulaiselleen. Mistä tämä sukulainen voi saada tiedon, että leski oli osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, kun leski on varmasti tehnyt kaikkensa peittääkseen asian? Miten nämä ensin kuolleen puolison lapset voivat varmistaa, että he saavat perintönsä, saavatko he edes mistään ilmoitusta että leski on kuollut, kun eivät ole mitään sukua?
Tällainen tapaus ei ole mahdollinen. Lapseton leski saa kyllä jäädä asumaan kuolinpesän asuntoon. Sillä ei ole merkitystä, onko hän missään yhteydessä kuolleen puolisonsa jälkeläisiin.
Lapsilla on kyllä oikeus vaatia lakiosaansa jo vanhempansa kuoltua, mutta jos sitä ei minkäänlaisena rahana tai omaisuutena kykene leski heille maksamaan ja hän haluaa ehdottomasti asua siinä yhteisessä asunnossa edelleen, silloin se jää jakamatta. Asumisoikeus leskellä on vahva.
Mutta sitten kun leski itsekin kuolee, tehdään ositus. Silloin perillisiä ovat ensiksi kuolleen lapset ja mahdolliset lesken perilliset. Jos leskellä ei ollut lapsia, tulevat sijaan hänen sisaruksensa tai näiden lapset. Omaisuus puolitetaan silloin.
Se, mikä esimerkissäsi on mahdottomuus, on tuo, että leski olisi testamentannut kaiken jollekin muulle ihmiselle. Leskellä ei ole oikeutta testamentata eikä myöskään lahjoittaa jakamatonta omaisuutta kenellekään. Jos sellainen testamentti löytyisi, se olisi pätemätön. Eli jos omaisuus on vaikkapa vain se asunto, se jaetaan puoliksi kummankin vainajan perillisten kesken sitten, kun molemmat ovat kuolleet.
Leskellä on oikeus lahjoittaa tai testamentata vain sellaista omaisuutta, minkä hän on hankkinut itse puolisonsa kuoleman jälkeen tai mikä on sen kuolleen puolison jälkeen tehdyssä omaisuuden jaossa todistettavasti osoitettu olevan vain lesken omaa omaisuutta ja se on kyettävä todistamaan esim. avioehtosopimuksella. Esim. jos leskellä on ennen avioliittoaan hankittu vaikka kesämökki, se on vain hänen eikä kuulu jaettavaan omaisuuteen. Mutta sopimus siitäkin on oltava olemassa. Muuten se on avioparin yhteistä omaisuutta sekin ja menee jakoon.
Lesken mahdollisuus tehdä näistä kuolleen miehensä perillisistä täysin perinnöttömiä on siis vain se, että hän saa tuhlata omaisuuden jo eläessään ja niin halutessaan. Tosin jos hän haluaa myydä asunnon, siitä on hänen sovittava näiden miehensä perillisten kanssa, koska nämä kuuluvat perikuntaan.
Jos tässä on jotain lain mukaan väärää, oikaiskaa toki. Itse olen tilanteessa, jossa puolisollani ei ole lapsia, ja minulla on. Meillä on yhteistä omaisuutta jonkin verran. Sen tiedän, että jos minä kuolen ensin, lapseni voivat vaatia lakiosansa heti, tai sitten kaiken vasta sitten, kun mieskin kuolee. Jos taas mies kuolee ennen minua, minä pidän siis oman omaisuuteni ja saan mieheni osuuden avio-oikeuden nojalla, mutta minulla ei ole oikeutta lahjoittaa tai testamentata kiinteistöä, irtain omaisuus on eri asia. Sitä en tiedä, ovatko mieheni toissijaiset perilliset, siis hänen sisaruksensa tai näiden lapset sillä lailla pesän osakkaita, että voisivat estää minua myymästä kiinteistöä, jos haluan niin tehdä. Rintaperilliset ovat siihen oikeutettuja, mutta ovatko toissijaiset perilliset myös? eli pitäisikö heiltä kaikilta saada lupa, jos haluan myydä talon ja muuttaa vaikka palvelutaloon. Tai sitten tuhlata kaikki rahat omaan elämiseeni.
Kysymyshän tässä onkin siitä, että leskihän voi tehdä pätemättömän testamentin, mutta mistä lesken ulkomailla koko ikänsä asunut sukulainen jota testamentti hyödyttää voi tietää, ettei pesää ole jaettu ja testamentti on pätemätön jos leski sen parhaansa mukaan salaa? Tämä sukulainen ei ole koskaan edes tavannut vainajan lapsia, ja tuskin heidän olemassa oloaan muistaa, lasten vanhempi kun tosiaan kuoli jo hänen ollessaan pieni lapsi, kauan sitten. Leski on tehnyt selväksi, että hänen mielestään kaikki kuuluu hänen kuolemansa jälkeen tälle sukulaiselle, ja hän tekee parhaansa jotta niin kävisi. Kysymyksessä tosiaan on tilanne, jossa asunto on ollut ainoa omaisuus. Perikunnalla ei ole tietoa edes asuuko leski siinä enää vai ei, mitä asunnolle on tapahtunut.
Kun leski kuolee, niin jos ositusta ei ole tehty, lesken perunkirjoitukseen tarvitaan myös aikaisemmin kuolleen puolison perukirja. Sen perusteella pitäisi olla selvää, että asunto kuuluu ainakin osittain aikaisemmin kuolleen puolison kuolinpesälle.
Mistä perukirjoituksen tekijä tietää, että ositusta ei ole tehty? Verottajalle lähetetään perukirja, ositussopimusta ei ole pakko lähettää, joten viranomainen ei välttämättä tiedä onko pesä jaettu vai ei. Ainoat jotka tietävät onko ositettu ovat pesän osakkaat, ja lesken kuollessa hänen pesänsä osakkaat eivät välttämättä tiedä aiemman jakamattoman pesän olemassa olosta. Puolison kuolemasta on kuitenkin jo parikymmentä vuotta, ja leski on yksinäinen ihminen jonka ainoa perillinen on aina asunut ulkomailla.
Jos mistään ei löydy ositussopimusta tai muuta todistetta osituksen teosta, niin silloin perunkirjoitus tehdään sillä oletuksella, että ositusta ensimmäisen puolison jälkeen ei ole tehty.
Näitä pohdintoja on täällä jatkuvalla syötöllä.
Nyt viimeistään pitäisi vähänkään perintöasioiden kanssa ihmettelevien ottaa yhteys lainoppineeseen, ettei tarvitse jollain mammapalstalla ihmetellä elämän ja kuoleman perusasioita.
ONNEKSENI mulla ei ole sisaruksia.
Isäni kuoli 8 vuotta sitten.
Jos äitini kuolee minua ennen, ei tarvitse ihmetellä. Ja vaikka kuolisin ennen häntä, ei tarvitsisi silloinkaan ihmetellä, koska olen yksinhuoltaja sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kelpaa, kannattaa ilmoittaa, että emme halua, että sinä perit mitään. Innokkaimmat perijät saavat päättää ketä kutsutaan perinnönjakoon ja muilla ei ole noin koputtamista. Kannattaa ennen perukirjan tekemistä käydä tyhjentämässä mummon asunto ja pankkitilit, niin epämieluisille perijöille jää vähemmän perittävää.
Perunkirjoitukseen tarvitaan tiliote kuolinpäivän saldosta. Miten ajattelitte, että tilin tyhjennys ennen perunkirjoitusta auttaa?
Olisi hyvä, jos perukirjan osakasluettelo olisi pakko vahvistuttaa viranomaisella eli maistraatissa ja maistraatti toimittaisi perukirjan verottajalle, jotta epärehellinen keinottelu loppuisi.
Kyllä se keinottelu ja porsaanreiät on jo tukittu.
Perunkirja on toimitettava verohallinnolle tai maistraatiin 3kk sisällä vainajan kuolemasta ja tieto vainajan kuolinpäivästä siirtyy pankille ja muille, samalla hetkellä kuin lääkäri on kirjoittanut kuolintodistuksen, jolloin kaikki omaisuus ja pankkitilit on suljettu ja jäädytetty. Meillä pankkitili oli suljettu jo 2h päästä kuolemasta.
Ja vainajan perunkirjpituksen pitää uskottu mies ja tarvitaan vielä kaksi ulkopuolista todistajaa, perunkirjoituksen oikeudellisuudesta. esim. ap. tapauksessa kukaan uskotusta mies tai toimitukset todistajat, eivät suostuisi ap. ehdotukseen, kun perunkirjoitus perustuu asiakirjoihin ja ap. ehdotus on jo perustuu rikoksen yllyttämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kelpaa, kannattaa ilmoittaa, että emme halua, että sinä perit mitään. Innokkaimmat perijät saavat päättää ketä kutsutaan perinnönjakoon ja muilla ei ole noin koputtamista. Kannattaa ennen perukirjan tekemistä käydä tyhjentämässä mummon asunto ja pankkitilit, niin epämieluisille perijöille jää vähemmän perittävää.
Perunkirjoitukseen tarvitaan tiliote kuolinpäivän saldosta. Miten ajattelitte, että tilin tyhjennys ennen perunkirjoitusta auttaa?
Olisi hyvä, jos perukirjan osakasluettelo olisi pakko vahvistuttaa viranomaisella eli maistraatissa ja maistraatti toimittaisi perukirjan verottajalle, jotta epärehellinen keinottelu loppuisi.
Kyllä se keinottelu ja porsaanreiät on jo tukittu.
Perunkirja on toimitettava verohallinnolle tai maistraatiin 3kk sisällä vainajan kuolemasta ja tieto vainajan kuolinpäivästä siirtyy pankille ja muille, samalla hetkellä kuin lääkäri on kirjoittanut kuolintodistuksen, jolloin kaikki omaisuus ja pankkitilit on suljettu ja jäädytetty. Meillä pankkitili oli suljettu jo 2h päästä kuolemasta.
Ja vainajan perunkirjpituksen pitää uskottu mies ja tarvitaan vielä kaksi ulkopuolista todistajaa, perunkirjoituksen oikeudellisuudesta. esim. ap. tapauksessa kukaan uskotusta mies tai toimitukset todistajat, eivät suostuisi ap. ehdotukseen, kun perunkirjoitus perustuu asiakirjoihin ja ap. ehdotus on jo perustuu rikoksen yllyttämiseen.
Meillä meni 2 viikkoa että lääkäri sai kirjoitettua kuolintodistuksen. Siitä vielä 1,5 viikkoa että tieto kuolemasta päivittyi väestörekisterin kautta pankkeihin yms. Siinä olisi ollut melkein kk aikaa säätää, jos olisi halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kelpaa, kannattaa ilmoittaa, että emme halua, että sinä perit mitään. Innokkaimmat perijät saavat päättää ketä kutsutaan perinnönjakoon ja muilla ei ole noin koputtamista. Kannattaa ennen perukirjan tekemistä käydä tyhjentämässä mummon asunto ja pankkitilit, niin epämieluisille perijöille jää vähemmän perittävää.
Perunkirjoitukseen tarvitaan tiliote kuolinpäivän saldosta. Miten ajattelitte, että tilin tyhjennys ennen perunkirjoitusta auttaa?
Olisi hyvä, jos perukirjan osakasluettelo olisi pakko vahvistuttaa viranomaisella eli maistraatissa ja maistraatti toimittaisi perukirjan verottajalle, jotta epärehellinen keinottelu loppuisi.
Kyllä se keinottelu ja porsaanreiät on jo tukittu.
Perunkirja on toimitettava verohallinnolle tai maistraatiin 3kk sisällä vainajan kuolemasta ja tieto vainajan kuolinpäivästä siirtyy pankille ja muille, samalla hetkellä kuin lääkäri on kirjoittanut kuolintodistuksen, jolloin kaikki omaisuus ja pankkitilit on suljettu ja jäädytetty. Meillä pankkitili oli suljettu jo 2h päästä kuolemasta.
Ja vainajan perunkirjpituksen pitää uskottu mies ja tarvitaan vielä kaksi ulkopuolista todistajaa, perunkirjoituksen oikeudellisuudesta. esim. ap. tapauksessa kukaan uskotusta mies tai toimitukset todistajat, eivät suostuisi ap. ehdotukseen, kun perunkirjoitus perustuu asiakirjoihin ja ap. ehdotus on jo perustuu rikoksen yllyttämiseen.
Pesässä pitää olla selvittäjä ja uskottu mies. Ne voivat molemmat olla pesän osakkaita. Mitään lakimiestä tai vastaavaa ei ole pakko palkata, pesän voi selvittää ja perukirjoituksen tehdä itse. Se tosin kannattaa vain, jos on yksinkertainen ja riidaton pesä, ja jotakin asiasta ymmärtää. Minä tein eronneen vanhempani jälkeen perunkirjoituksen itse, kun niitä työssäni setvin ja sitä kautta tiedän mitä pitää huomioida. Pesä oli myös lähes varaton ja riidaton. Oli siinä silti paljon työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on harvinaisen ahne ja alhainen luonne. Tuollaisen ihmisen kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä.
Miten jonkun ihmisen ajatusmaailma voi olla noin ahne? Mulle kaikki ja muille ei kuulu mitään.
Ajatusmaailma on sairas. Niin sairas. Tuollaiset ihmiset yleensä sairastuvat ja kuolevat nuorina. Jotenkin tuo pahantahtoisuus tuppaa ilmenemään fyysisinä vaivoina. Näitä on niin nähty.
Minä taas olen päässyt seuraamaan näitä ahneita, hyvin voivat ja raha tulee rahan luo. Suvun köyhät pysyvät köyhinä vaikka olis kuinka kultaiset sydämet.
Vierailija kirjoitti:
Perunkirja on toimitettava verohallinnolle tai maistraatiin 3kk sisällä vainajan kuolemasta j.
Pakko on toimittaa vain verottajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luin kerran lehdestä sellaisen tapauksen, jossa vainaja oli tehnyt avopuolisolleen sellaisen joko testamentin tai muun asiakirjan, jossa siis lupasi tälle avopuolisolle oikeuden asua vainajan omistamassa asunnossa lopun ikänsä. Kyse oli nuorehkosta miehestä, joka asui vanhemman naisen kanssa ja tämä nainen sitten kuoli.
Ja se paperi sitten piti, vaikka sitä yritettiin vaikka millä keinoin saada pätemättömäksi. Kyse ei ollut siitä asunnosta,joka ei ollut edes arvokas, vaan siitä, että tämä mies jätti sitten kaikki asumiskulunsa maksamatta. Asunnon varsinainen omistaja kun oli sitten vainajan poika, hänhän asunnon peri. Ja tämä poika joutui maksamaan kaikki asumiskulut, sähkön, veden ja yhtiövastikkeen ja kaiken muunkin mikä eteen tuli. Oli hemmetin hyvä kauppa tälle avopuolisolle. Häntä ei voitu millään lailla häätää asunnosta pois. Ja pirullakaan ei muuttanut.
Mihinkään sopimukseen ei kuulemma päästy. Poika ei voinut myydä asuntoa,. kun siinä oli asukas, jolla oli siihen asumisoikeus. Poika yritti sitten lahjoittaa asunnon tälle avokille, ei suostunut ottamaan lahjaa vastaan. Mikään ei onnistunut.
Että kannattaa ainakin miettiä moneen kertaan, jos tällaisia oikeuksia avokeilleen antaa. Pisti poikansa ihan hirveään liemeen.
Jos muija olisi vain testamentannut asuntonsa avokille, silloin pojalla olisi ollut oikeus vaatia lakiosansa edes, ja tämä avokki joutunut itse maksamaan asumisestaan. Mutta ei, piti keksiä näin kiero juttu, ei varmaan ymmärtänyt mitä teki. Luuli tekevänsä hyvän teon avokilleen, mutta samalla laittoi poikansa pääsemättömään ansaan.
No, tää meni ohi varsinaisen aiheen, mutta tämmöistä. En tiedä miten jutussa kävi.
Normaalit asumiskulut joutuu asukas itse maksamaan. Ei ole omistajan tehtävä.
Olisi kannattanut jättää vastikkeet maksamatta, niin taloyhtiö olisi ottanut osakkeen haltuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luin kerran lehdestä sellaisen tapauksen, jossa vainaja oli tehnyt avopuolisolleen sellaisen joko testamentin tai muun asiakirjan, jossa siis lupasi tälle avopuolisolle oikeuden asua vainajan omistamassa asunnossa lopun ikänsä. Kyse oli nuorehkosta miehestä, joka asui vanhemman naisen kanssa ja tämä nainen sitten kuoli.
Ja se paperi sitten piti, vaikka sitä yritettiin vaikka millä keinoin saada pätemättömäksi. Kyse ei ollut siitä asunnosta,joka ei ollut edes arvokas, vaan siitä, että tämä mies jätti sitten kaikki asumiskulunsa maksamatta. Asunnon varsinainen omistaja kun oli sitten vainajan poika, hänhän asunnon peri. Ja tämä poika joutui maksamaan kaikki asumiskulut, sähkön, veden ja yhtiövastikkeen ja kaiken muunkin mikä eteen tuli. Oli hemmetin hyvä kauppa tälle avopuolisolle. Häntä ei voitu millään lailla häätää asunnosta pois. Ja pirullakaan ei muuttanut.
Mihinkään sopimukseen ei kuulemma päästy. Poika ei voinut myydä asuntoa,. kun siinä oli asukas, jolla oli siihen asumisoikeus. Poika yritti sitten lahjoittaa asunnon tälle avokille, ei suostunut ottamaan lahjaa vastaan. Mikään ei onnistunut.
Että kannattaa ainakin miettiä moneen kertaan, jos tällaisia oikeuksia avokeilleen antaa. Pisti poikansa ihan hirveään liemeen.
Jos muija olisi vain testamentannut asuntonsa avokille, silloin pojalla olisi ollut oikeus vaatia lakiosansa edes, ja tämä avokki joutunut itse maksamaan asumisestaan. Mutta ei, piti keksiä näin kiero juttu, ei varmaan ymmärtänyt mitä teki. Luuli tekevänsä hyvän teon avokilleen, mutta samalla laittoi poikansa pääsemättömään ansaan.
No, tää meni ohi varsinaisen aiheen, mutta tämmöistä. En tiedä miten jutussa kävi.
Normaalit asumiskulut joutuu asukas itse maksamaan. Ei ole omistajan tehtävä.
Niin kai luulisi, mutta muistelisin siinä olleen, että tästäkin väännettiin. Asukas ei nimittäin ollut vuokralainen, hänellä oli vain oikeus asua asunnossa, mutta mitään vuokrasopimusta ei ollut. Omistaja ei siis saanut edes vuokratuloja. Ja kun asukas ei maksanut mitään kuluja eikä tehnyt sähkösopimusta, niin niitä perittiin omistajalta, kun asuntoa ei oltu vuokrattu kenellekään. Nyt kun ajattelen asiaa itsekin tarkemmin, niin kyllähän sähköyhtiö katkaisee sähköntulon, jos ei saa maksuja. Mutta kannattaako omistajan jättää maksamatta ja kerryttää itselleen velkaa, tosin silloin ei ollut mitään perintätoimistoja niin kuin nykyään. Mutta velkaa se velka on ollut ennenkin. No vanha juttuhan tämä oli, vaikka saattaahan se sälli siinä kämpässä edelleenkin ilmaiseksi elellä, kuka tietää.
Höh. Monissa perinnönjaoissa joudutaan perunkirjoitukseen kutsumaan henkilöitä joita kukaan ei tunne, mutta ihan samalla tavalla he ovat perimässä kuin vainajan muutkin lapset tai näiden lapset jos ovat itse kuolleet.
Lainaan vielä tässä itseäni sen verran, että isälläni on puolison pois sulkeva ehto testamentissaan. Minä taas haluan, että puolisoni saa kaiken kuoltuani. Sikäli kuin siis kuolemme ”normaalissa” järjestyksessä, että isäni kuolee ensin, ja minä perin, ja sen jälkeen minä kuolen, niin kumpaa testamenttia noudatetaan sen osalta, mitä isältäni perin? Testamenttien tahdot ovat ristiriitaiset.
En sinänsä haluaisi toimia isäni tahtoa vastaan, mutta kun sisarukseni on myös lapseton, ja testamentannut oman omaisuutensa miehelleen ja miehensä lapsille (vaikka isä on heidätkin sulkenut pois omasta testamentistaan), niin isäni osuus varallisuudesta menee sitten minun ja sisareni kuoltua valtiolle, jos isäni tahtoa noudatetaan.