Lue keskustelun säännöt.
Omasta halusta vain yksi lapsi? Kokemuksia?
10.01.2020 |
Millaisia kokemuksia teillä vapaaehtoisesti yksilapsisilla on vanhemmuudesta? Itse olen ainoa lapsi, mutta kaipaisin nyt nimenomaan vanhemman näkökulmaa tästä valinnasta. Lapsena kaipasin leikkitoveria ja vaadin paljon vanhemmilta, mutta toisaalta tuohon aikaan leikkikaverit löytyivät aina naapurista ja kaverin puute ei varsinaisesti ollut ongelma. Sen kummemmin en ole sisaruksia osannut kaivata, voisihan läheinen sisarus olla kiva ja tukena esim. kun vanhempi kuoli. En kuitenkaan osaa surra sellaista, jota mulla ei ole koskaan ollutkaan.
Ollaan miehen kanssa mietitty, että jos lapsiluku jätettäisiin yhteen. Mies on vähän varmempi tällä hetkellä, että ei halua lisää lapsia. Olen nyt siis raskaana ja haluan jo prosessoida asiaa, että tämä voi jäädä ainoaksi. Itse kuitenkin huomaan pohtivani asiaa, että entä jos... Jos toinen lapsi tulisi, sitä pitäisi yrittää suht pienellä ikäerolla.
Meidän tilanteessa toinen lapsi mutkistaisi esim. talousasioita huomattavasti: jossain vaiheessa olisi pakko ostaa uusi isompi asunto, hyvä kun nykyinenkään saadaan joskus velattomaksi. Nyt tämä menee yhden lapsen kanssa, hänelle olisi pieni oma huone. Myös yhdelle lapselle meillä on varaa kustantaa vähän kalliimpi harrastus, ei kuitenkaan mitään jääkiekkoa tai se varmaan veisi kaikki rahat. Jos lapsia olisi kaksi, en usko että voisin kustantaa molemmille mitään kalliimpaa. Tuntuu myös uuvuttavalle, että pitäisi kokea kaikki kehitysvaiheet monta kertaa. Kertaalleen ainakin olen valmis tämän tekemään, mutta en tiedä jaksaisinko todellakaan vaikka vauvavuotta kahdesti kun tämä raskauskin on ollut välillä hankalaa :D.
Tuttujen ainokaiset tuntuvat vaativan aivan tosi paljon vanhempien huomiota, käytännössä aivan jatkuvasti. Jos lapsia olisi kaksi, ne varmaan leikkisivät edes hetken yhdessä ja toisaalta myös tappelisivat yhdessä. Mietin myös nykylapsia, mistä ne nykyään saa leikkikavereita vapaa-ajalle? En haluaisi, että olisin oikeasti lapsen ainoa "leikkikaveri" tarhan tai koulun jälkeen, nykyään kun ei taida olla tapana ihan yhtä avoimesti kulkea ovikelloja soittelemassa. Ehkä niitä vapaa-ajan kavereita sitten löytäisi koulusta tai tarhasta. Jos lapsi jää ainoaksi, olen hieman huolissani sosiaalisten taitojen kehityksestä: itselläni niissä oli lapsena puutetta, koska totuin liikaa jakamattomaan huomioon.
Jos lapsia olisi kaksi, olisi mahdollista että heillä olisi aina toisensa ja olisivat toistensa tukena. Kuitenkaan näin ei lähipiirikokemuksien perusteella läheskään aina ole, välit voivat jo lapsesta alkaen olla huonot ja sisarus ei todellakaan ole edes leikkikaveri lapsena.. Tuntuu nyt kuitenkin siltä, että lapsella täytyisi olla sisarus ainoastaan mahdollisen seuran/tuen vuoksi. Muuten ei tunnu houkuttelevalle, että huolehdittavia olisi kaksi.
Miten muut olette kasvattaneet ainokaisianne, oletteko jotenkin varmistaneet että oppivat hyvät sosiaaliset taidot (esim. vienyt aktiivisesti kerhoihin jne)? Oletteko olleet tyytyväisiä valintaanne, onko lapsi kysellyt paljon sisaruksen perään? Kokemuksia ja ajatuksia kaipailen :)
Kommentit (77)
Totta, sisarusten kesken syntyy varmastikin aina vertailua. Itse olin kyllä lapsena tosi itsekäs ja hieman pidättyväinen näin suoraan sanottuna, vaikka olin kyllä pienestä pitäen hoidossa ja siellä oli muitakin lapsia. Ehkä se on sitten enemmän temperamenttikysymys ja osittain varmaan myös kasvatuksesta kiinni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vain yksi lapsi. Olemme molemmat köyhistä perheistä lähtöisin ja opiskelujen ja ahkeran työnteon voimin nousseet lähtökohtaamme korkeammalle elintasolle. Useampi lapsi tietäisi paitsi alempaa elintasoa myös aikanaan huonompaa eläkettä.
Ota kaikki irti tästä yhdestä lapsesta. Heittäydy täysillä kestovaippailuun, värikylpyihin, lapsi-mammajoogaan, muskareihin. Käy lapsesi kanssa teattereissa ja elokuvissa, järjestä hauskoja kaverisynttäreitä, kokeile lapselle erilaisia harrastuksia. Ostele mukavia vaatteita, leluja ja lehtiä lapselle. Koet sen vain kerran, onneksi! Jokainen päivä on ainutlaatuinen: ensimmäinen hoitopäivä, ensimmäinen koulupäivä, rippijuhlat, kouluvalmistumiset.
Kaverillani on syntymässä nyt neljäs lapsi, kaikki lapset ovat siis alle kouluikäisiä. Minua ahdistaa suunnattomasti, koska käytännössä hän hoitaa lapsiaan kuin yksinhuoltaja. Aina kun jollain lapsella on harrastus, koko konkkaronkka täytyy pukea ja pakata autoon, ja sitten muu perhe odottaa sen tunnin ajan, kun yksi harrastaa. Kaikkia muksuja ei saa koskaan pois samaan aikaan, että saisi hengähtää itsekseen, vaan kaverille pääsee leikkimään ehkä 1-2 lasta kerrallaan. Eivät mummolatkaan jaksa kaikkia yhdellä kerralla katsoa, saati että pääsisivät kaikki yökylään samalla kertaa. Ja voi hyvänen aika sitä kiukuttelua ja riitelyä leluista ja kateutta heti, jos toinen saa millin verran isomman palan näkkäriä. Kesälomamatkat rajoittuvat lähiseudun leikkipuistoon, uimahallissa ei voi käydä tuollaisen lauman kanssa, ei myöskään luistelemassa jne. Vanhemmat lapset ovat aika vähällä huomiolla, koska aina täytyy auttaa niitä pienempiä.
Minulla on kolme vuotta vanhempi sisko, jonka kanssa olen kyllä ihan hyvissä väleissä. Lapsena en koskaan leikkinyt hänen kanssaan, nuorena en viettänyt aikaa hänen kanssaan. Päiväkodissa hän siirtyi isojen puolelle, kun minä aloitin pienten puolella; hän aloitti koulun, kun minä siirryin isojen puolelle. Teininä hän kulki kylillä ja oli yökylässä poikakaverin luona, minä lueskelin kotona kirjoja. En edes olisi tiennyt, mistä olisin hänen kanssaan puhunut. Nyt aikuisina tapaamme toisiamme pari kolme kertaa vuodessa. Tietenkin hän on minulle rakas, koska hän on perheenjäsen ja lähisukulainen, mutta täytyy sanoa, että ystäväni ovat minulle läheisempiä ja tutumpia.
Minun omalla lapsellani ei ole sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi. Olemme molemmat köyhistä perheistä lähtöisin ja opiskelujen ja ahkeran työnteon voimin nousseet lähtökohtaamme korkeammalle elintasolle. Useampi lapsi tietäisi paitsi alempaa elintasoa myös aikanaan huonompaa eläkettä.
Ota kaikki irti tästä yhdestä lapsesta. Heittäydy täysillä kestovaippailuun, värikylpyihin, lapsi-mammajoogaan, muskareihin. Käy lapsesi kanssa teattereissa ja elokuvissa, järjestä hauskoja kaverisynttäreitä, kokeile lapselle erilaisia harrastuksia. Ostele mukavia vaatteita, leluja ja lehtiä lapselle. Koet sen vain kerran, onneksi! Jokainen päivä on ainutlaatuinen: ensimmäinen hoitopäivä, ensimmäinen koulupäivä, rippijuhlat, kouluvalmistumiset.
Kaverillani on syntymässä nyt neljäs lapsi, kaikki lapset ovat siis alle kouluikäisiä. Minua ahdistaa suunnattomasti, koska käytännössä hän hoitaa lapsiaan kuin yksinhuoltaja. Aina kun jollain lapsella on harrastus, koko konkkaronkka täytyy pukea ja pakata autoon, ja sitten muu perhe odottaa sen tunnin ajan, kun yksi harrastaa. Kaikkia muksuja ei saa koskaan pois samaan aikaan, että saisi hengähtää itsekseen, vaan kaverille pääsee leikkimään ehkä 1-2 lasta kerrallaan. Eivät mummolatkaan jaksa kaikkia yhdellä kerralla katsoa, saati että pääsisivät kaikki yökylään samalla kertaa. Ja voi hyvänen aika sitä kiukuttelua ja riitelyä leluista ja kateutta heti, jos toinen saa millin verran isomman palan näkkäriä. Kesälomamatkat rajoittuvat lähiseudun leikkipuistoon, uimahallissa ei voi käydä tuollaisen lauman kanssa, ei myöskään luistelemassa jne. Vanhemmat lapset ovat aika vähällä huomiolla, koska aina täytyy auttaa niitä pienempiä.
Höpö höpö
Ihan samat voit tehdä 2 lapsen kanssa, ja myös kolmen. Niin merkittävästi ei vaikuta eläkkeeseen 45v työuralla onko 1 vai 2 lasta😂
Minulla on sisko ja veli ja kyllä valitsisin joka kerta siskoni ja veljeni kuin oman huoneen lapsena. Toki saimme kaikki harrastaa monipuolisesti lapsena. Olemme edelleen hyvin läheisiä ja perillä toistemme asioista vaikka veli asuukin jonkun matkan päässä ja meillä on kaikilla aika eri elämänvaiheet. Mutta paras tuki on ollut omat sisaret jo lapsena ja nuorena toisen vanhemmistamme sairastuessa ja heidän lopulta erotessakin saati sitten jos he tarvitsevat vanhetessaan apua. Tulin vain kerjäämään alapeukkuja, ei mulla muuta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi. Olemme molemmat köyhistä perheistä lähtöisin ja opiskelujen ja ahkeran työnteon voimin nousseet lähtökohtaamme korkeammalle elintasolle. Useampi lapsi tietäisi paitsi alempaa elintasoa myös aikanaan huonompaa eläkettä.
Ota kaikki irti tästä yhdestä lapsesta. Heittäydy täysillä kestovaippailuun, värikylpyihin, lapsi-mammajoogaan, muskareihin. Käy lapsesi kanssa teattereissa ja elokuvissa, järjestä hauskoja kaverisynttäreitä, kokeile lapselle erilaisia harrastuksia. Ostele mukavia vaatteita, leluja ja lehtiä lapselle. Koet sen vain kerran, onneksi! Jokainen päivä on ainutlaatuinen: ensimmäinen hoitopäivä, ensimmäinen koulupäivä, rippijuhlat, kouluvalmistumiset.
Kaverillani on syntymässä nyt neljäs lapsi, kaikki lapset ovat siis alle kouluikäisiä. Minua ahdistaa suunnattomasti, koska käytännössä hän hoitaa lapsiaan kuin yksinhuoltaja. Aina kun jollain lapsella on harrastus, koko konkkaronkka täytyy pukea ja pakata autoon, ja sitten muu perhe odottaa sen tunnin ajan, kun yksi harrastaa. Kaikkia muksuja ei saa koskaan pois samaan aikaan, että saisi hengähtää itsekseen, vaan kaverille pääsee leikkimään ehkä 1-2 lasta kerrallaan. Eivät mummolatkaan jaksa kaikkia yhdellä kerralla katsoa, saati että pääsisivät kaikki yökylään samalla kertaa. Ja voi hyvänen aika sitä kiukuttelua ja riitelyä leluista ja kateutta heti, jos toinen saa millin verran isomman palan näkkäriä. Kesälomamatkat rajoittuvat lähiseudun leikkipuistoon, uimahallissa ei voi käydä tuollaisen lauman kanssa, ei myöskään luistelemassa jne. Vanhemmat lapset ovat aika vähällä huomiolla, koska aina täytyy auttaa niitä pienempiä.
Niin, että lapsia voi tehdä joko yhden tai neljä ja kaikki vuoden ikäeroilla? Aikas kärjistettyä. Omasta kokemusten listastasi kyllä puuttui sisarusten väliset leikit, halit, pusut, riehat, naurut... aika usein iso- tai pikkusisarus on kuitenkin se lapselle kivoin ja tärkein perheenjäsen. Ei se nyt herran jestas aina ole tuollaista neljän lapsen yh-helvettiä. :D
Mää mietin viimekesänä ojs ostas toisen auton ,muta en ollut varma asiasta,mutta kuitenkin jätin omasta halusta ostamatta.
Ja nyt omasta halusta otan kahvia koska voin .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden lapsen äitinä olen hyvin tyytyväinen ja nyt jo aikuinen lapsikin on monta kertaa todennut, että on iloinen ettei ole sisaruksia. En ole kysynyt miksi, pitäisi joskus kysyä, mutta veikkaan, että se johtuu juuri siitä, että on käytössä enemmän resursseja ja huomiota kuin sisarusten kanssa. Hänen ystävänsä perhe oli monilapsinen, mistä isä menehtyi äkillisesti nuorena, jolloin tuo perhe ajautui hyvin niukkaan taloudelliseen tilanteeseen. En tiedä sitten, oliko tuolla merkitystä mielipiteeseen.
Lapsiluku jäi meillä yhteen sairauden takia, mutta olen monesti ajatellut tuota sisaruskateutta, että sen puolesta yksi lapsi on erittäin hyvä. Itselläni on siitä kokemusta emmekä ole missään tekemisissä. Sisarukset voivat olla myös elinikäinen piina pahimmillaan, vaikka suurin osa on jonkinlaisissa väleissä. Sisarussuhteisiin vain liittyy ylimääräistä painetta, kun yhteyttä pitäisi olevinaan pitää, vaikka ei ole mitään yhteistä ja tulee vain riitaa. Aika harvinaista, että sisaruksen kanssa olisi paras ystävä tai ainakaan en tunne sellaisia parhaita ystäviä. Sitä lähellä olevaa kun on niin helppo kadehtia jopa täysin yhdentekevistä asioista kuten omassa tapauksessani.
Meillä on yksi lapsi. Aikani mietin, että haluanko lisää lapsia, mutta en vaan halua. Asian vahvisti vielä se, että keskustellessa selvisi, ettei miehenikään halua lisää lapsia.
Tämä yksilapsisuus vaan sopii meille paremmin, siltä tuntuu. Jaksaminen ja talous olisi kovilla, jos lisää hankittaisiin.
Ja lapsi on tärkeä ja rakas. Vauva-aikaa muistelen kaiholla, tykkäsin siitäkin ajasta unenpuutteesta jne huolimatta. Eli todellakaan kyse ei ole siitä, etten tykkäisi lapsiperhe-elämästä.
Mieskin on todella osallistuva ja rakastava isä, jolle lapsi on todella tärkeä ja rakas.
Mutta silti vaan tuntuu, että tämä yksi rakas lapsi riittää meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen äitinä olen hyvin tyytyväinen ja nyt jo aikuinen lapsikin on monta kertaa todennut, että on iloinen ettei ole sisaruksia. En ole kysynyt miksi, pitäisi joskus kysyä, mutta veikkaan, että se johtuu juuri siitä, että on käytössä enemmän resursseja ja huomiota kuin sisarusten kanssa. Hänen ystävänsä perhe oli monilapsinen, mistä isä menehtyi äkillisesti nuorena, jolloin tuo perhe ajautui hyvin niukkaan taloudelliseen tilanteeseen. En tiedä sitten, oliko tuolla merkitystä mielipiteeseen.
Lapsiluku jäi meillä yhteen sairauden takia, mutta olen monesti ajatellut tuota sisaruskateutta, että sen puolesta yksi lapsi on erittäin hyvä. Itselläni on siitä kokemusta emmekä ole missään tekemisissä. Sisarukset voivat olla myös elinikäinen piina pahimmillaan, vaikka suurin osa on jonkinlaisissa väleissä. Sisarussuhteisiin vain liittyy ylimääräistä painetta, kun yhteyttä pitäisi olevinaan pitää, vaikka ei ole mitään yhteistä ja tulee vain riitaa. Aika harvinaista, että sisaruksen kanssa olisi paras ystävä tai ainakaan en tunne sellaisia parhaita ystäviä. Sitä lähellä olevaa kun on niin helppo kadehtia jopa täysin yhdentekevistä asioista kuten omassa tapauksessani.
Osaksi sisarus tehdään toki myös koska vanhemmat itse rakastavat lapsiaan, esikoista ja nuorempia eikä vain jotta heillä olisi varmuudella ystäviä kasvaessaan ja vielä aikuisenakin. Eihän siitä varmuutta voi ennakkoon ollakaan. Kyllä se sisarua vain suurimmaksi osaksi rikkaus on jos on toivottu ja vanhemmilla riittää jaksamista. Eri asia toki erityislasten vanhemmilla tai on saanut jo ensimmäisestä ja perhe-elämästä tarpeekseen. Siitähän siinä on kyse vaikka näitä perusteluja on aina vaikka kuinka erikoisia eläkkeistä lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen äitinä olen hyvin tyytyväinen ja nyt jo aikuinen lapsikin on monta kertaa todennut, että on iloinen ettei ole sisaruksia. En ole kysynyt miksi, pitäisi joskus kysyä, mutta veikkaan, että se johtuu juuri siitä, että on käytössä enemmän resursseja ja huomiota kuin sisarusten kanssa. Hänen ystävänsä perhe oli monilapsinen, mistä isä menehtyi äkillisesti nuorena, jolloin tuo perhe ajautui hyvin niukkaan taloudelliseen tilanteeseen. En tiedä sitten, oliko tuolla merkitystä mielipiteeseen.
Lapsiluku jäi meillä yhteen sairauden takia, mutta olen monesti ajatellut tuota sisaruskateutta, että sen puolesta yksi lapsi on erittäin hyvä. Itselläni on siitä kokemusta emmekä ole missään tekemisissä. Sisarukset voivat olla myös elinikäinen piina pahimmillaan, vaikka suurin osa on jonkinlaisissa väleissä. Sisarussuhteisiin vain liittyy ylimääräistä painetta, kun yhteyttä pitäisi olevinaan pitää, vaikka ei ole mitään yhteistä ja tulee vain riitaa. Aika harvinaista, että sisaruksen kanssa olisi paras ystävä tai ainakaan en tunne sellaisia parhaita ystäviä. Sitä lähellä olevaa kun on niin helppo kadehtia jopa täysin yhdentekevistä asioista kuten omassa tapauksessani.
Osaksi sisarus tehdään toki myös koska vanhemmat itse rakastavat lapsiaan, esikoista ja nuorempia eikä vain jotta heillä olisi varmuudella ystäviä kasvaessaan ja vielä aikuisenakin. Eihän siitä varmuutta voi ennakkoon ollakaan. Kyllä se sisarua vain suurimmaksi osaksi rikkaus on jos on toivottu ja vanhemmilla riittää jaksamista. Eri asia toki erityislasten vanhemmilla tai on saanut jo ensimmäisestä ja perhe-elämästä tarpeekseen. Siitähän siinä on kyse vaikka näitä perusteluja on aina vaikka kuinka erikoisia eläkkeistä lähtien.
En ymmärtänyt, miten tämä kommentti liittyi viestiini, oliko tarkoitus kommentoida yleisesti asiaa? Tietysti sisarusten hankkiminen on vanhempien yksipuolinen päätös, eihän kukaan voi omasta syntymästään tähän maailmaan päättää. On myös itsestäänselvää, että ei pysty etukäteen tietämään, miten lasten elämä ja keskinäiset suhteet menevät, ihan vanhemmista riippumatta. Kyllä meidänkin lapsuuden perheessämme oli lapset toivottuja ja varallisuuttakin oli, lapsiakin kohdeltiin tasapuolisesti eikä siitä ole koskaan kukaan valittanutkaan. Siitä huolimatta kävi näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä meinasin kuolla synnytykseen. Onneksi ehdittiin tehdä sektio mutta päädyin silti teholle. En uskalla tehdä toista lasta koska haluan että tällä lapsella joka jo on niin on äiti.
en ymmärrä tätä ketjua nyt edes, omasta halusta yksi lapsi ?
siis onko meillä joku laki sanomassa montako niitä pitää tehdä ?
eihän ne ole edes elämisen edellytys millään lailla.
tekee jos on massia rittävästi,ja ei tee jos ei oo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä meinasin kuolla synnytykseen. Onneksi ehdittiin tehdä sektio mutta päädyin silti teholle. En uskalla tehdä toista lasta koska haluan että tällä lapsella joka jo on niin on äiti.
Jos todella haluat toisen lapsen niin synnytyspelkoon saa kyllä tukea ja saisit varmasti valita synnytystavan pelkosi mukaan. Synnytykseen kuoleminen on kuitenkin harvinaisempaa kuin kolarikuolema ja sen riskin ottaa kuitenkin aika moni päivittäin.
Meillä on vain yksi lapsi. Kyseinen lapsukainen on muuttanut jo omilleen.
Olen sen verran itsekäs, etten tahtonut enempää lapsia.
Lapsi totutettiin leikkimään itsekseen jo pienenä, varmasti liiankin pienenä. Olin itse mieltynyt tuolloin Anna Wahlgrenin oppeihin, ja niillä mentiin. Lapsi kasvoi itsenäiseksi ja aktiiviseksi aikuiseksi, eikä hänellä ole ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä mitään ongelmia.
Monta asiaa tekisin tällä elämänkokemuksella pienen lapsen kanssa toisin, mutta olen silti äärettömän ylpeä siitä, millainen aikuinen lapsesta on tullut. Nykyisin saadaan elää miehen kanssa tosi lunkia elämää, kun se ainokainen on jo poissa kotoa. Sellaista kiireistä perhe-elämää tai ruuhkavuosia en koe kokeneeni koskaan. En sellaisia ole kaivannutkaan.
Lapsi ei ole koskaan valittanut tilanteestaan. Toki hän oli pienenä ja nuorena pikkuvanha, mutta ei kai sekään ole mitenkään vaarallista. Vaikka hän on ainokainen, hän on luultavasti saanut lapsena ja nuorena hiukan liian vähän huomiota. Sitä kadun.
Meillä on yksi lapsi, nyt jo aikuinen. Sairastuin eikä uusi raskaus tullut kyseeseen. Olisi se ollut taloudellisestikin ongelmallista. Kun lapsi oli pieni, hän joskus kysyi, miksi hänellä ei ole veljeä tai siskoa. Kavereita oli paljon, joten yksinäinen hän ei ollut.
Kun hän oli koululainen, kysyin että onko hän pahoillaan tai surullinen siitä, että on ainoa lapsi. Vastaus oli selvä. "En tietenkään, ei tarvitse riidellä jatkuvasti jonkun kanssa ja kaikki tavarat on omia".
Nyt aikuisena hän tapaa edelleen kavereitaan joiden kanssa on ollut tekemisissä taaperoiästä asti. Paljon vähemmän olen itse tekemisissä veljeni kanssa. Me oltiin varsinaisia tappelupukareita ja aina oli kiistaa siitä, kuka saa mitäkin ja minkä verran.
Mutta tietysti on erilaisia sisaruussuhteita. Meillä oli ehkä liikaa ikäeroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi. Olemme molemmat köyhistä perheistä lähtöisin ja opiskelujen ja ahkeran työnteon voimin nousseet lähtökohtaamme korkeammalle elintasolle. Useampi lapsi tietäisi paitsi alempaa elintasoa myös aikanaan huonompaa eläkettä.
Ota kaikki irti tästä yhdestä lapsesta. Heittäydy täysillä kestovaippailuun, värikylpyihin, lapsi-mammajoogaan, muskareihin. Käy lapsesi kanssa teattereissa ja elokuvissa, järjestä hauskoja kaverisynttäreitä, kokeile lapselle erilaisia harrastuksia. Ostele mukavia vaatteita, leluja ja lehtiä lapselle. Koet sen vain kerran, onneksi! Jokainen päivä on ainutlaatuinen: ensimmäinen hoitopäivä, ensimmäinen koulupäivä, rippijuhlat, kouluvalmistumiset.
Kaverillani on syntymässä nyt neljäs lapsi, kaikki lapset ovat siis alle kouluikäisiä. Minua ahdistaa suunnattomasti, koska käytännössä hän hoitaa lapsiaan kuin yksinhuoltaja. Aina kun jollain lapsella on harrastus, koko konkkaronkka täytyy pukea ja pakata autoon, ja sitten muu perhe odottaa sen tunnin ajan, kun yksi harrastaa. Kaikkia muksuja ei saa koskaan pois samaan aikaan, että saisi hengähtää itsekseen, vaan kaverille pääsee leikkimään ehkä 1-2 lasta kerrallaan. Eivät mummolatkaan jaksa kaikkia yhdellä kerralla katsoa, saati että pääsisivät kaikki yökylään samalla kertaa. Ja voi hyvänen aika sitä kiukuttelua ja riitelyä leluista ja kateutta heti, jos toinen saa millin verran isomman palan näkkäriä. Kesälomamatkat rajoittuvat lähiseudun leikkipuistoon, uimahallissa ei voi käydä tuollaisen lauman kanssa, ei myöskään luistelemassa jne. Vanhemmat lapset ovat aika vähällä huomiolla, koska aina täytyy auttaa niitä pienempiä.
Höpö höpö
Ihan samat voit tehdä 2 lapsen kanssa, ja myös kolmen. Niin merkittävästi ei vaikuta eläkkeeseen 45v työuralla onko 1 vai 2 lasta😂
Eläkkeessä ja palkassa ja elintasossa kyllä näkyy, onko kotona kolme vuotta vai 12 vuotta. Näkyy myös se, onko pois yhden lapsen oksennustautien ja korvatulehdusten takia vai neljän lapsen.
Tavallinen taavi ei lähde noin vain reissuun neljän lapsen kanssa, ei edes suomalaiseen kylpylään. Kaverisynttärit on aina pienellä porukalla omissa nurkissa popcorn-menulla. Leffaan ei voi mennä, koska nuorin lapsi on liian nuori ja vanhin lapsi ei ole kiinnostunut pikkulasten elokuvista, ja pakko on mennä kaikkien kanssa, koska osalle ei ole hoitajia. Siinä jää lapset monesta sellaisesta hauskasta paitsi, mikä kavereille suodaan. Edes sisäleikkipuistossa ei voi ostaa sitä herkuttelulautasta, kun ei ole varaa kuin mukuloiden sisäänpääsyyn, ellei joku mummo tai kummi sponsoroi vuosikorttia. Ja se taas on minusta täysin väärin. Jokainen kustantaa sen lapsilauman tarpeet, millaisen katraan tulee tehneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi. Kyseinen lapsukainen on muuttanut jo omilleen.
Olen sen verran itsekäs, etten tahtonut enempää lapsia.Lapsi totutettiin leikkimään itsekseen jo pienenä, varmasti liiankin pienenä. Olin itse mieltynyt tuolloin Anna Wahlgrenin oppeihin, ja niillä mentiin. Lapsi kasvoi itsenäiseksi ja aktiiviseksi aikuiseksi, eikä hänellä ole ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä mitään ongelmia.
Monta asiaa tekisin tällä elämänkokemuksella pienen lapsen kanssa toisin, mutta olen silti äärettömän ylpeä siitä, millainen aikuinen lapsesta on tullut. Nykyisin saadaan elää miehen kanssa tosi lunkia elämää, kun se ainokainen on jo poissa kotoa. Sellaista kiireistä perhe-elämää tai ruuhkavuosia en koe kokeneeni koskaan. En sellaisia ole kaivannutkaan.
Lapsi ei ole koskaan valittanut tilanteestaan. Toki hän oli pienenä ja nuorena pikkuvanha, mutta ei kai sekään ole mitenkään vaarallista. Vaikka hän on ainokainen, hän on luultavasti saanut lapsena ja nuorena hiukan liian vähän huomiota. Sitä kadun.
Samanlainen kokemus yhden lapsen äitinä minullakin. Vauva-aika, pikkulapsiaika meni tosi harmonisesti enkä kokenut mitään stressiä, vaan se oli elämäni hienoimpia aikoja. Varmaan sekin vaikuttaa, onko lapsella millainen temperamentti, oma lapsi oli rauhallinen, tyytyväinen ja nukkui hyvin. Onhan tuollaisilla asioilla paljon vaikutusta parisuhteeseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä meinasin kuolla synnytykseen. Onneksi ehdittiin tehdä sektio mutta päädyin silti teholle. En uskalla tehdä toista lasta koska haluan että tällä lapsella joka jo on niin on äiti.
Jos todella haluat toisen lapsen niin synnytyspelkoon saa kyllä tukea ja saisit varmasti valita synnytystavan pelkosi mukaan. Synnytykseen kuoleminen on kuitenkin harvinaisempaa kuin kolarikuolema ja sen riskin ottaa kuitenkin aika moni päivittäin.
Riippuu täysin maakunnasta ja ylilääkäristä. Meillä ei todellakaan saa itse valita synnytystapaansa pelon takia tai edes edellisen pieleen menneen synnytyksen takia. Täällä yritetään aina ensin alakautta, joka kerta.
t. toinen nukutushätäsektioon ja teholle päätynyt ja kuolemaa lähellä käynyt äiti, jolle ei toista lasta tule
Olen itse ainoa lapsi ja koin sen hyvänä. Paljon oli kavereita, samoin omalla lapsellani on ollut. Itseni tavoin lapseni on hyvin sosiaalinen ja pidetty, joten tämä on varmasti enemmän luonnekysymys kuin sisaruskysymys. Ujo ja pidättyväinen lapsi on sellainen vieraassa joukossa, vaikka olisikin sisaruksia.
Etuna pidän sitäkin, että ei tarvinnut lapsena kestää sisaruskateutta eikä myöskään äitinä. Siitä johtuen olen varmaan aina ollutkin suht antelias niin kuin on omakin lapseni. Kun on kokemus siitä, että hyvä ei lopu kesken, niin siitä ei tarvitse kynsin hampain kiinni pitää.
Nythän se on jo ihan puppupuheeksi tutkimuksin todettu, että sisarussuhteet vaikuttaisivat luonteeseen. Varsinkin jos jollain lapsella on heikommat valmiudet, niin hänen kehittymisensä on täynnä haasteita kun vieressä on lahjakkaampi ja normaalimpi lapsi. Jos tällainen kehityshaasteita omaava lapsi olisi jäänyt ainoaksi, niin hänen ei olisi tarvinnut verrata itseään sisarukseen ja näin kokea huonommuutta ja kateutta.