Lue keskustelun säännöt.
Omasta halusta vain yksi lapsi? Kokemuksia?
10.01.2020 |
Millaisia kokemuksia teillä vapaaehtoisesti yksilapsisilla on vanhemmuudesta? Itse olen ainoa lapsi, mutta kaipaisin nyt nimenomaan vanhemman näkökulmaa tästä valinnasta. Lapsena kaipasin leikkitoveria ja vaadin paljon vanhemmilta, mutta toisaalta tuohon aikaan leikkikaverit löytyivät aina naapurista ja kaverin puute ei varsinaisesti ollut ongelma. Sen kummemmin en ole sisaruksia osannut kaivata, voisihan läheinen sisarus olla kiva ja tukena esim. kun vanhempi kuoli. En kuitenkaan osaa surra sellaista, jota mulla ei ole koskaan ollutkaan.
Ollaan miehen kanssa mietitty, että jos lapsiluku jätettäisiin yhteen. Mies on vähän varmempi tällä hetkellä, että ei halua lisää lapsia. Olen nyt siis raskaana ja haluan jo prosessoida asiaa, että tämä voi jäädä ainoaksi. Itse kuitenkin huomaan pohtivani asiaa, että entä jos... Jos toinen lapsi tulisi, sitä pitäisi yrittää suht pienellä ikäerolla.
Meidän tilanteessa toinen lapsi mutkistaisi esim. talousasioita huomattavasti: jossain vaiheessa olisi pakko ostaa uusi isompi asunto, hyvä kun nykyinenkään saadaan joskus velattomaksi. Nyt tämä menee yhden lapsen kanssa, hänelle olisi pieni oma huone. Myös yhdelle lapselle meillä on varaa kustantaa vähän kalliimpi harrastus, ei kuitenkaan mitään jääkiekkoa tai se varmaan veisi kaikki rahat. Jos lapsia olisi kaksi, en usko että voisin kustantaa molemmille mitään kalliimpaa. Tuntuu myös uuvuttavalle, että pitäisi kokea kaikki kehitysvaiheet monta kertaa. Kertaalleen ainakin olen valmis tämän tekemään, mutta en tiedä jaksaisinko todellakaan vaikka vauvavuotta kahdesti kun tämä raskauskin on ollut välillä hankalaa :D.
Tuttujen ainokaiset tuntuvat vaativan aivan tosi paljon vanhempien huomiota, käytännössä aivan jatkuvasti. Jos lapsia olisi kaksi, ne varmaan leikkisivät edes hetken yhdessä ja toisaalta myös tappelisivat yhdessä. Mietin myös nykylapsia, mistä ne nykyään saa leikkikavereita vapaa-ajalle? En haluaisi, että olisin oikeasti lapsen ainoa "leikkikaveri" tarhan tai koulun jälkeen, nykyään kun ei taida olla tapana ihan yhtä avoimesti kulkea ovikelloja soittelemassa. Ehkä niitä vapaa-ajan kavereita sitten löytäisi koulusta tai tarhasta. Jos lapsi jää ainoaksi, olen hieman huolissani sosiaalisten taitojen kehityksestä: itselläni niissä oli lapsena puutetta, koska totuin liikaa jakamattomaan huomioon.
Jos lapsia olisi kaksi, olisi mahdollista että heillä olisi aina toisensa ja olisivat toistensa tukena. Kuitenkaan näin ei lähipiirikokemuksien perusteella läheskään aina ole, välit voivat jo lapsesta alkaen olla huonot ja sisarus ei todellakaan ole edes leikkikaveri lapsena.. Tuntuu nyt kuitenkin siltä, että lapsella täytyisi olla sisarus ainoastaan mahdollisen seuran/tuen vuoksi. Muuten ei tunnu houkuttelevalle, että huolehdittavia olisi kaksi.
Miten muut olette kasvattaneet ainokaisianne, oletteko jotenkin varmistaneet että oppivat hyvät sosiaaliset taidot (esim. vienyt aktiivisesti kerhoihin jne)? Oletteko olleet tyytyväisiä valintaanne, onko lapsi kysellyt paljon sisaruksen perään? Kokemuksia ja ajatuksia kaipailen :)
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta mitä voit lapselle antaa on sisarus.
Parasta mitä voi lapselle antaa on rakkaus ja rajat.
Huonompienkin vanhempien lapsi voi tukeutua siihen sisarukseen, ainokainen on tässä maailmassa ihan yksin.
Huonojen vanhempien lapset voivat huonosti. Sellaisten lasten elämä on kurjaa, oli heitä yksi tai monta. Jos on monta, sitä enemmän heitä painaa huoli sisaruksista. Ei heistä ole rakentavaa apua toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä meinasin kuolla synnytykseen. Onneksi ehdittiin tehdä sektio mutta päädyin silti teholle. En uskalla tehdä toista lasta koska haluan että tällä lapsella joka jo on niin on äiti.
Jos todella haluat toisen lapsen niin synnytyspelkoon saa kyllä tukea ja saisit varmasti valita synnytystavan pelkosi mukaan. Synnytykseen kuoleminen on kuitenkin harvinaisempaa kuin kolarikuolema ja sen riskin ottaa kuitenkin aika moni päivittäin.
Synnytyksen ja raskauden riskit voivat kuule olla jotain ihan muuta kuin pelkoa, vaikken pelkoakaan vähättele. Synnytykseen kuolee Suomessakin nollasta kolmeen naista vuosittain, joten pientä kunnioitusta meitä kohtaan, jotka joutuvat tyytymään yhteen lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on niin mukavaa seurata miten lapset leikkii keskenään. Välillä tietenkin riidellään, mutta samalla opitaan tärkeitä taitoja jakamista, sopimista, omien tunteiden käsittelyä ja empatiaa. Lapset pitävät myös toisistaan jo nyt huolta ja erossa ollessaan ikävöivät toisiaan.
Yhtä lailla lapsi ikävöi erossa ollessa hyviä ystäviään. Ei siihen tarvita verisukulaisuutta.
Olen kaveripiirissäni huomannut, että monilapsisissa perheissä on aika vähän kotona kavereita kylässä. Ehkä se johtuu siitä, että lapset tosiaan laitetaan leikkimään keskenään ja kotiin ei mahdu kaikille kavereita ja vanhemmat eivät edes halua niin paljon sakkia kylään. Sellaisilla lapsilla tosiaan on aina joku leikkikaveri, jos nyt omaa sisarusta voi leikkikaverina pitää (esim. kolme vuotta nuorempi veli ei välttämättä ole kiinnostunut leikkimään Elsaa ja Annaa isosiskon kanssa), mutta toisaalta he oppivat toimimaan lähinnä sellaisilla tavoilla ja sellaisten persoonien kanssa kuin kotona on.
Sen sijaan ne lapset, joilla on noin yksi sisarus ja usein eri kavereita kylässä, oppivat toimimaan erilaisten persoonien kanssa ja tulee vastaan paljon enemmän erilaisia perheitä, tilanteita ja ratkaisumalleja. Sisarukseton lapsi osaa keksiä leikkejä myös yksinään ja ylipäänsä olla ilman seuraa.
no onko joku tehnyt muiden halusta lapsia ?
jos on, niin sitte todellakin sais olla jotku testit ennen raskautumista
Vierailija kirjoitti:
Ainakin ne vanhemmat, jotka menettivät juuri sen ainoan lapsensa onnettomuudessa, ovat murheen murtamia loppuelämänsä ajan.
Vaikka lapsia olisi viisi ja menettäisi yhden heistä, se murtaa vanhemmat lopuksi ikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein kaksi lasta, koska en halunnut että lapsellani olisi yksinäinen lapsuus kuten minulla. Olin ainoa lapsi. Ja maalla asuimme, ei ollu kavereita. Koulussa sitten kiusattiin, ei kavereita sielläkään. Olisin halunnut sisaruksen etten olisi aina yksin.
Kaikki tuntemani ainoat lapset on lellittyjä. Ei mulla muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein kaksi lasta, koska en halunnut että lapsellani olisi yksinäinen lapsuus kuten minulla. Olin ainoa lapsi. Ja maalla asuimme, ei ollu kavereita. Koulussa sitten kiusattiin, ei kavereita sielläkään. Olisin halunnut sisaruksen etten olisi aina yksin.
Sisaruksista ei tule välttämättä mitään kavereita. Siskoni kanssa olimme pitkälti vain riidoissa, samassa koulussa ollessa ei todellakaan hengailtu yhdessä, vaan kummallakin oli omat kaverinsa.
Nyt aikuisenakin välit säilyy vain sillä, että ollaan suht harvakseltaan tekemisissä.
Ollaan niin erilaiset ihmiset, ettei kemiat pelaa.
Itselläni on yksi lapsi, eikä enempää tule. Minnekään maalle en muuttaisi juuri sen takia, ettei olisi toivoakaan löytää kavereita naapurilapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta mitä voit lapselle antaa on sisarus.
Parasta mitä voi lapselle antaa on rakkaus ja rajat.
Huonompienkin vanhempien lapsi voi tukeutua siihen sisarukseen, ainokainen on tässä maailmassa ihan yksin.
Jaa. Itse ajattelin kyllä olla jatkossaki ainoalle lapselleni hyvä vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on todella itsekästä tehdä vain yksi lapsi jotta itsellä olisi mahdollisimman helppoa. Ymmärrän jos ei oikeasti ole varaa tai resursseja (vanhempi vaikka sairas) mutta että itsellä olisi kivaa... se onkin tosi kivaa kun se lapsi roikkuu SINUSSA koko ajan tylsistyneenä.
Ei kylläkään meillä roiku. Toki yhdessäkin leikitään jne, mutta paljon lapsi keksii itsekseen leikkejä.
Ja on muuten päiväkodissa suosittu leikkikaveri, koska keksii paljon leikkejä, joista muutkin lapset innostuvat.
Itselleni raskusaika ja pikkulapsiaika oli myös suruaika, sillä lapseni isä kuoli, kun odotin lastamme.
Siksi varmaan ajatuskin uudesta raskaudesta ( vaikka sitten lapseni ollessa 4-vuotias, löysinkin elämäni rakkauden) tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta.
Monta kertaa toki mietin miten väärin teen lapselle, jos hänellä ei ole sisaruksia.
Siksi pidin tärkeänä, että hänellä oli läheiset välit sukuunsa, ja erityisesti serkkuihinsa. Hän pääsi harrastamaan joukkuelajia joka oli hänelle tärkeä ja meille olivat aina ystävät tervetulleita ( ja tulivatkin, oli hauskaa, että hänellä oli isolla ikäskaalalla ystäviä).
Nyt lapseni on 23-vuotias. Herääkö ap:lla jotain kysymyksiä mitä tahtoisit kysyä tästä meidän valinnastamme ja siitä miten asiat ovat meneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsi voi olla oikea lapsiluku monelle, mutta ihmettelen kyllä monen vimmaa luennoida sisarusten mahdollisista neg. vaikutuksista elämänlaatuun kun yleisesti lapset ja sisarukset ovat kyllä arvokkaita. Sekin kovin ihmetyttää kuinka osa ainokaisten äideistä ei näe mitään arvoa sillä, että on toisenkin vuoden kotona toisen lapsen kanssa ja kolmannen kanssa vaikka esikoisen mennessä kouluun. Että muka elämä on mukavaa vain yhden lapsen kanssa ja jos on vähemmän mukavaa joskus tai joutuu tekemään jotain lastensa eteen niin mikään sisarusten tuoma ilo ei sitä korvaa. Kommentit kuitenkin naisilta, joilla on se yksi lapsi, joten luulisi heidän tietävän mitä arvoa sillä tekemisellä on. Näistä puolustuspuheenvuoroista tulee vain mieleen, että yksi lapsi ei tunnu ehkä heistä itsestäkään parhaimmalta lapsiluvulta heille? Tietysti kohtuus kaikessa, en itsekään haaveile neljää useammasta. Toiselle sopii 1 ja kolmannelle 11.
Puhun nyt vain omasta puolestani.
Minulla on yksi lapsi, ja koen tämän meidän arkemme hyvänä.
Lähipiirissä on paljon perheitä, joissa on 2 tai 3 lasta. Se, mitä minä näen heidän arjestaan, ei vaan tunnu houkuttelevalta. Ainaista kiirettä, stressiä rahasta ja parisuhdeaika olematon.
Vierailija kirjoitti:
Olen yhden lapsen äiti ja äärimmäisen tyytyväinen. Lapseni on sosiaalinen, ikäistään kypsempi ja koska olemme voineet panostaa häneen 100%, myös hänen koulumenestyksensä on erinomaista ja hän saa harrastaa rakkaita harrastuksia, joihin ei olisi varaa, jos olisi useampi lapsi.
Kertaakaan en ole katunut lapsiluvun jäämistä yhteen, päinvastoin lähes päivittäin huokailen helpotusta siitä, että voin keskittyä vain yhteen.
Lisäksi on jäänyt aikaa parisuhteelle ja omalle työlle/opinnoille.
Myös mieheni on ainoa lapsi ja tyytyväinen osaansa.
Samoja perusteluita itsellänikin. Jännä, että tätäkin alapeukutetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta mitä voit lapselle antaa on sisarus.
Parasta mitä voi lapselle antaa on rakkaus ja rajat.
Huonompienkin vanhempien lapsi voi tukeutua siihen sisarukseen, ainokainen on tässä maailmassa ihan yksin.
Jaa. Itse ajattelin kyllä olla jatkossaki ainoalle lapselleni hyvä vanhempi.
Niinhän sitä kaikki ajattelee, mutta eivät välttämättä ole.
Minulla on ainokainen joka on luonteeltaan pidättyvä eikä saa helposti kavereita. Se on harmittavaa, koska helpottaisi minuakin jos vain menisi ulos hakemaan kaveria leikkimään niinkuin itsekin tein pienenä. Joskus tuntuu melkoisen haastavalta kun lapsi on niin kiinni minussa ja vaatii leikkimään silloinkin kun olen väsynyt. Niissä tilanteissa haikailen että voi kun olisi se kaksi vuotta nuorempi sisar niin aika kuluisi nopeammin.
Ainokaisen lapsen äidiltä vaaditaan ehkä enemmän kekseliäisyyttä ja lapsenmielisyyttä heittäytyä mukaan leikkeihin mitä lapsi haluaa tehdä. Toisaalta siinä on vahvasti mukana riippuvuus silloin kun lapsilla ei ole kodin ympärillä leikkikaveria. Se ei ole aina mukavaa ja tärkeintä on opettaa ainokainen itsenäiseksi ettei siitä tule liikaa mamman-tai isin tyttö (vaikka ei se mikään nyt täysin huono juttu ole).
Olen itse kolmilapsisen perheen kuopus ja olen hyvin harvoin tekemisissä sisarusteni kanssa joten se siitä sisaruudesta. Olen toisaalta luonteeltani vähän introvertti ja rauhaa rakastava ja viihdyn kotona hyvin...
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ainokainen joka on luonteeltaan pidättyvä eikä saa helposti kavereita. Se on harmittavaa, koska helpottaisi minuakin jos vain menisi ulos hakemaan kaveria leikkimään niinkuin itsekin tein pienenä. Joskus tuntuu melkoisen haastavalta kun lapsi on niin kiinni minussa ja vaatii leikkimään silloinkin kun olen väsynyt. Niissä tilanteissa haikailen että voi kun olisi se kaksi vuotta nuorempi sisar niin aika kuluisi nopeammin.
Ainokaisen lapsen äidiltä vaaditaan ehkä enemmän kekseliäisyyttä ja lapsenmielisyyttä heittäytyä mukaan leikkeihin mitä lapsi haluaa tehdä. Toisaalta siinä on vahvasti mukana riippuvuus silloin kun lapsilla ei ole kodin ympärillä leikkikaveria. Se ei ole aina mukavaa ja tärkeintä on opettaa ainokainen itsenäiseksi ettei siitä tule liikaa mamman-tai isin tyttö (vaikka ei se mikään nyt täysin huono juttu ole).
Olen itse kolmilapsisen perheen kuopus ja olen hyvin harvoin tekemisissä sisarusteni kanssa joten se siitä sisaruudesta. Olen toisaalta luonteeltani vähän introvertti ja rauhaa rakastava ja viihdyn kotona hyvin...
Ainokaisemme ei ole koskaan roikkunut jalassa ja valitellut tekemisen puutetta ja kavereitakin on ollut pilvin pimein, vaikka asumme maalla. Itsekin olin ainoa lapsi ja ihan samanlainen eli tein paljon omia juttujani yksikseni, luin, piirsin, kirjoitin ja mielikuvitusleikitkin onnistuvat hyvin ilman sisaruksia. En leikkinyt lapseni kanssa koskaan, vaan hän leikki itsekseen eikä minunkaan kanssa ole leikitty, mutta luin paljon ja otin lasta mukaan omiin töihini. Hänestä kasvoi sosiaalinen ja omatoiminen aikuinen, mutta uskon että nämä jutut kuitenkin ovat enemmän geeneistä kuin sisarusten määrästä kiinni. Ujo, ainokainen maalla olisi voinut hyvin kokea yksinäisyyttä ja jäädä syrjään kaveripiireistä ja sosiaalisista taidoista.
Vierailija kirjoitti:
Parasta mitä voit lapselle antaa on sisarus.
No ei se kyllä aina ole!
T. Todella pahaa sisarusten välistä perintöriitaa sivusta seurannut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi. Olemme molemmat köyhistä perheistä lähtöisin ja opiskelujen ja ahkeran työnteon voimin nousseet lähtökohtaamme korkeammalle elintasolle. Useampi lapsi tietäisi paitsi alempaa elintasoa myös aikanaan huonompaa eläkettä.
Ota kaikki irti tästä yhdestä lapsesta. Heittäydy täysillä kestovaippailuun, värikylpyihin, lapsi-mammajoogaan, muskareihin. Käy lapsesi kanssa teattereissa ja elokuvissa, järjestä hauskoja kaverisynttäreitä, kokeile lapselle erilaisia harrastuksia. Ostele mukavia vaatteita, leluja ja lehtiä lapselle. Koet sen vain kerran, onneksi! Jokainen päivä on ainutlaatuinen: ensimmäinen hoitopäivä, ensimmäinen koulupäivä, rippijuhlat, kouluvalmistumiset.
Kaverillani on syntymässä nyt neljäs lapsi, kaikki lapset ovat siis alle kouluikäisiä. Minua ahdistaa suunnattomasti, koska käytännössä hän hoitaa lapsiaan kuin yksinhuoltaja. Aina kun jollain lapsella on harrastus, koko konkkaronkka täytyy pukea ja pakata autoon, ja sitten muu perhe odottaa sen tunnin ajan, kun yksi harrastaa. Kaikkia muksuja ei saa koskaan pois samaan aikaan, että saisi hengähtää itsekseen, vaan kaverille pääsee leikkimään ehkä 1-2 lasta kerrallaan. Eivät mummolatkaan jaksa kaikkia yhdellä kerralla katsoa, saati että pääsisivät kaikki yökylään samalla kertaa. Ja voi hyvänen aika sitä kiukuttelua ja riitelyä leluista ja kateutta heti, jos toinen saa millin verran isomman palan näkkäriä. Kesälomamatkat rajoittuvat lähiseudun leikkipuistoon, uimahallissa ei voi käydä tuollaisen lauman kanssa, ei myöskään luistelemassa jne. Vanhemmat lapset ovat aika vähällä huomiolla, koska aina täytyy auttaa niitä pienempiä.
Höpö höpö
Ihan samat voit tehdä 2 lapsen kanssa, ja myös kolmen. Niin merkittävästi ei vaikuta eläkkeeseen 45v työuralla onko 1 vai 2 lasta😂
Eläkkeen takia ei ainakaan kannata jättää hankkimatta lapsia. Vanhempainrahasta kertyy eläkettä ja joku 10 teur pienempi kertymä tuloja vuodessa vaikuttaa ihan olemattomasti eläkkeeseen. Eläkettä voi kerryttää myös tekemällä töitä enemmän loppupäässä työuraa, jos suurempi eläke kiinnostaa.
Itse vihaan tätä ajattelutapaa, että "kyllä ne lapset sitten leikkii yhdessä". Siinä yleisemmin jää aina se nuorimmainen jalkoihin, varsinkin jos on vain kaksi lasta.
Parempi on hankkia yksi ja keskittyä hankkimaan lapselle omanikäisiä kavereita, jotta kykenee sitten paremmin oppimaan sosiaalisia taitoja.
Itselläni on kaksi sisarusta. Olemme edelleen paljon tekemisissä aikuisena. Vaikean paikan tullen tiedän, että saan heiltä aina kaiken mahdollisen tuen. Kun omat vanhempamme käyvät vanhoiksi ja raihnaisiksi tiedän, että me siskojen kesken yhdistämme voimat ja pidämme heistä yhdessä huolta. Perheen ainokaiselle tämä tehtävä saattaa olla todella uuvuttava.
Itselläni on kaksi lasta ja haluaisin kolmannen sitten joskus. Minusta on niin mukavaa seurata miten lapset leikkii keskenään. Välillä tietenkin riidellään, mutta samalla opitaan tärkeitä taitoja jakamista, sopimista, omien tunteiden käsittelyä ja empatiaa. Lapset pitävät myös toisistaan jo nyt huolta ja erossa ollessaan ikävöivät toisiaan.