Lue keskustelun säännöt.
Omasta halusta vain yksi lapsi? Kokemuksia?
10.01.2020 |
Millaisia kokemuksia teillä vapaaehtoisesti yksilapsisilla on vanhemmuudesta? Itse olen ainoa lapsi, mutta kaipaisin nyt nimenomaan vanhemman näkökulmaa tästä valinnasta. Lapsena kaipasin leikkitoveria ja vaadin paljon vanhemmilta, mutta toisaalta tuohon aikaan leikkikaverit löytyivät aina naapurista ja kaverin puute ei varsinaisesti ollut ongelma. Sen kummemmin en ole sisaruksia osannut kaivata, voisihan läheinen sisarus olla kiva ja tukena esim. kun vanhempi kuoli. En kuitenkaan osaa surra sellaista, jota mulla ei ole koskaan ollutkaan.
Ollaan miehen kanssa mietitty, että jos lapsiluku jätettäisiin yhteen. Mies on vähän varmempi tällä hetkellä, että ei halua lisää lapsia. Olen nyt siis raskaana ja haluan jo prosessoida asiaa, että tämä voi jäädä ainoaksi. Itse kuitenkin huomaan pohtivani asiaa, että entä jos... Jos toinen lapsi tulisi, sitä pitäisi yrittää suht pienellä ikäerolla.
Meidän tilanteessa toinen lapsi mutkistaisi esim. talousasioita huomattavasti: jossain vaiheessa olisi pakko ostaa uusi isompi asunto, hyvä kun nykyinenkään saadaan joskus velattomaksi. Nyt tämä menee yhden lapsen kanssa, hänelle olisi pieni oma huone. Myös yhdelle lapselle meillä on varaa kustantaa vähän kalliimpi harrastus, ei kuitenkaan mitään jääkiekkoa tai se varmaan veisi kaikki rahat. Jos lapsia olisi kaksi, en usko että voisin kustantaa molemmille mitään kalliimpaa. Tuntuu myös uuvuttavalle, että pitäisi kokea kaikki kehitysvaiheet monta kertaa. Kertaalleen ainakin olen valmis tämän tekemään, mutta en tiedä jaksaisinko todellakaan vaikka vauvavuotta kahdesti kun tämä raskauskin on ollut välillä hankalaa :D.
Tuttujen ainokaiset tuntuvat vaativan aivan tosi paljon vanhempien huomiota, käytännössä aivan jatkuvasti. Jos lapsia olisi kaksi, ne varmaan leikkisivät edes hetken yhdessä ja toisaalta myös tappelisivat yhdessä. Mietin myös nykylapsia, mistä ne nykyään saa leikkikavereita vapaa-ajalle? En haluaisi, että olisin oikeasti lapsen ainoa "leikkikaveri" tarhan tai koulun jälkeen, nykyään kun ei taida olla tapana ihan yhtä avoimesti kulkea ovikelloja soittelemassa. Ehkä niitä vapaa-ajan kavereita sitten löytäisi koulusta tai tarhasta. Jos lapsi jää ainoaksi, olen hieman huolissani sosiaalisten taitojen kehityksestä: itselläni niissä oli lapsena puutetta, koska totuin liikaa jakamattomaan huomioon.
Jos lapsia olisi kaksi, olisi mahdollista että heillä olisi aina toisensa ja olisivat toistensa tukena. Kuitenkaan näin ei lähipiirikokemuksien perusteella läheskään aina ole, välit voivat jo lapsesta alkaen olla huonot ja sisarus ei todellakaan ole edes leikkikaveri lapsena.. Tuntuu nyt kuitenkin siltä, että lapsella täytyisi olla sisarus ainoastaan mahdollisen seuran/tuen vuoksi. Muuten ei tunnu houkuttelevalle, että huolehdittavia olisi kaksi.
Miten muut olette kasvattaneet ainokaisianne, oletteko jotenkin varmistaneet että oppivat hyvät sosiaaliset taidot (esim. vienyt aktiivisesti kerhoihin jne)? Oletteko olleet tyytyväisiä valintaanne, onko lapsi kysellyt paljon sisaruksen perään? Kokemuksia ja ajatuksia kaipailen :)
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi. Olemme molemmat köyhistä perheistä lähtöisin ja opiskelujen ja ahkeran työnteon voimin nousseet lähtökohtaamme korkeammalle elintasolle. Useampi lapsi tietäisi paitsi alempaa elintasoa myös aikanaan huonompaa eläkettä.
Ota kaikki irti tästä yhdestä lapsesta. Heittäydy täysillä kestovaippailuun, värikylpyihin, lapsi-mammajoogaan, muskareihin. Käy lapsesi kanssa teattereissa ja elokuvissa, järjestä hauskoja kaverisynttäreitä, kokeile lapselle erilaisia harrastuksia. Ostele mukavia vaatteita, leluja ja lehtiä lapselle. Koet sen vain kerran, onneksi! Jokainen päivä on ainutlaatuinen: ensimmäinen hoitopäivä, ensimmäinen koulupäivä, rippijuhlat, kouluvalmistumiset.
Kaverillani on syntymässä nyt neljäs lapsi, kaikki lapset ovat siis alle kouluikäisiä. Minua ahdistaa suunnattomasti, koska käytännössä hän hoitaa lapsiaan kuin yksinhuoltaja. Aina kun jollain lapsella on harrastus, koko konkkaronkka täytyy pukea ja pakata autoon, ja sitten muu perhe odottaa sen tunnin ajan, kun yksi harrastaa. Kaikkia muksuja ei saa koskaan pois samaan aikaan, että saisi hengähtää itsekseen, vaan kaverille pääsee leikkimään ehkä 1-2 lasta kerrallaan. Eivät mummolatkaan jaksa kaikkia yhdellä kerralla katsoa, saati että pääsisivät kaikki yökylään samalla kertaa. Ja voi hyvänen aika sitä kiukuttelua ja riitelyä leluista ja kateutta heti, jos toinen saa millin verran isomman palan näkkäriä. Kesälomamatkat rajoittuvat lähiseudun leikkipuistoon, uimahallissa ei voi käydä tuollaisen lauman kanssa, ei myöskään luistelemassa jne. Vanhemmat lapset ovat aika vähällä huomiolla, koska aina täytyy auttaa niitä pienempiä.
Höpö höpö
Ihan samat voit tehdä 2 lapsen kanssa, ja myös kolmen. Niin merkittävästi ei vaikuta eläkkeeseen 45v työuralla onko 1 vai 2 lasta😂
Eläkkeessä ja palkassa ja elintasossa kyllä näkyy, onko kotona kolme vuotta vai 12 vuotta. Näkyy myös se, onko pois yhden lapsen oksennustautien ja korvatulehdusten takia vai neljän lapsen.
Tavallinen taavi ei lähde noin vain reissuun neljän lapsen kanssa, ei edes suomalaiseen kylpylään. Kaverisynttärit on aina pienellä porukalla omissa nurkissa popcorn-menulla. Leffaan ei voi mennä, koska nuorin lapsi on liian nuori ja vanhin lapsi ei ole kiinnostunut pikkulasten elokuvista, ja pakko on mennä kaikkien kanssa, koska osalle ei ole hoitajia. Siinä jää lapset monesta sellaisesta hauskasta paitsi, mikä kavereille suodaan. Edes sisäleikkipuistossa ei voi ostaa sitä herkuttelulautasta, kun ei ole varaa kuin mukuloiden sisäänpääsyyn, ellei joku mummo tai kummi sponsoroi vuosikorttia. Ja se taas on minusta täysin väärin. Jokainen kustantaa sen lapsilauman tarpeet, millaisen katraan tulee tehneeksi.
Olet oikeassa. Lasten määrä vaikuttaa ihan suoraan sekä perheen käytettävissä oleviin tuloihin, eläkkeisiin että lasten elintasoonkin. Järkevä vanhempi tekee sen verran lapsia kuin on varaa ja harkinnasta huolimatta monilapsisuus ovat taloudellinen riski, koska elämäntilanne voi muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen kannattaa varautua, että yksi lapsi todella vaatii paljon huomiota ja jatkuvaa vuorovaikutusta vanhemmilta, kun ei ole sitä sisarusta, kuten sanoitkin. On siinä hyviäkin puolia, talous jos sellaiset asiat merkitsee, ja ajan riittävyys kun ei ole useita lapsia vietävänä harrastuksiin. Myös suhde lapseen muodostuu väistämättä hyvin läheiseksi. Itse olisin hankkinut lapselle sisaruksen kunnollisella ikäerolla, noin 3 v tai enemmän, mutta en ole yksin asiaa päättänyt, vaan puoliso on jättänyt lasten hankinnan yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen äitinä olen hyvin tyytyväinen ja nyt jo aikuinen lapsikin on monta kertaa todennut, että on iloinen ettei ole sisaruksia. En ole kysynyt miksi, pitäisi joskus kysyä, mutta veikkaan, että se johtuu juuri siitä, että on käytössä enemmän resursseja ja huomiota kuin sisarusten kanssa. Hänen ystävänsä perhe oli monilapsinen, mistä isä menehtyi äkillisesti nuorena, jolloin tuo perhe ajautui hyvin niukkaan taloudelliseen tilanteeseen. En tiedä sitten, oliko tuolla merkitystä mielipiteeseen.
Lapsiluku jäi meillä yhteen sairauden takia, mutta olen monesti ajatellut tuota sisaruskateutta, että sen puolesta yksi lapsi on erittäin hyvä. Itselläni on siitä kokemusta emmekä ole missään tekemisissä. Sisarukset voivat olla myös elinikäinen piina pahimmillaan, vaikka suurin osa on jonkinlaisissa väleissä. Sisarussuhteisiin vain liittyy ylimääräistä painetta, kun yhteyttä pitäisi olevinaan pitää, vaikka ei ole mitään yhteistä ja tulee vain riitaa. Aika harvinaista, että sisaruksen kanssa olisi paras ystävä tai ainakaan en tunne sellaisia parhaita ystäviä. Sitä lähellä olevaa kun on niin helppo kadehtia jopa täysin yhdentekevistä asioista kuten omassa tapauksessani.
Osaksi sisarus tehdään toki myös koska vanhemmat itse rakastavat lapsiaan, esikoista ja nuorempia eikä vain jotta heillä olisi varmuudella ystäviä kasvaessaan ja vielä aikuisenakin. Eihän siitä varmuutta voi ennakkoon ollakaan. Kyllä se sisarua vain suurimmaksi osaksi rikkaus on jos on toivottu ja vanhemmilla riittää jaksamista. Eri asia toki erityislasten vanhemmilla tai on saanut jo ensimmäisestä ja perhe-elämästä tarpeekseen. Siitähän siinä on kyse vaikka näitä perusteluja on aina vaikka kuinka erikoisia eläkkeistä lähtien.
En ymmärtänyt, miten tämä kommentti liittyi viestiini, oliko tarkoitus kommentoida yleisesti asiaa? Tietysti sisarusten hankkiminen on vanhempien yksipuolinen päätös, eihän kukaan voi omasta syntymästään tähän maailmaan päättää. On myös itsestäänselvää, että ei pysty etukäteen tietämään, miten lasten elämä ja keskinäiset suhteet menevät, ihan vanhemmista riippumatta. Kyllä meidänkin lapsuuden perheessämme oli lapset toivottuja ja varallisuuttakin oli, lapsiakin kohdeltiin tasapuolisesti eikä siitä ole koskaan kukaan valittanutkaan. Siitä huolimatta kävi näin.
Siitä huolimatta kävi näin.
Niin kommenttini liittyi sillä tavalla, että miten kävi ja ovatko lapset aikuisina ylimmät ystävät keskenään ei ole perimmäinen syy tehdä useampaa lasta vaan se elämä lasten kanssa perheenä kun ovat pieniä. Eikä se samanlaista ole kellään sekään. Se, että yleensä lapset rakastavat toisiaan vielä aikuisiälläkin on plussa siihen päälle.
Parasta mitä voit lapselle antaa on sisarus.
Vierailija kirjoitti:
Siihen kannattaa varautua, että yksi lapsi todella vaatii paljon huomiota ja jatkuvaa vuorovaikutusta vanhemmilta, kun ei ole sitä sisarusta, kuten sanoitkin. On siinä hyviäkin puolia, talous jos sellaiset asiat merkitsee, ja ajan riittävyys kun ei ole useita lapsia vietävänä harrastuksiin. Myös suhde lapseen muodostuu väistämättä hyvin läheiseksi. Itse olisin hankkinut lapselle sisaruksen kunnollisella ikäerolla, noin 3 v tai enemmän, mutta en ole yksin asiaa päättänyt, vaan puoliso on jättänyt lasten hankinnan yhteen.
Kaikki lapset vaativat huomiota ja vuorovaikutusta. Yksi lapsi tarvitsee yhden lapsen verran, useampsi lapsi sitten monta kertaa enemmän, ja lisäksi heidän kesken on jatkuva kilpailu ja mustasukkaisuus huomioin määrästä. Yksi lapsi osaa leikkiä myös yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parasta mitä voit lapselle antaa on sisarus.
Parasta mitä voi lapselle antaa on rakkaus ja rajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta mitä voit lapselle antaa on sisarus.
Parasta mitä voi lapselle antaa on rakkaus ja rajat.
Huonompienkin vanhempien lapsi voi tukeutua siihen sisarukseen, ainokainen on tässä maailmassa ihan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin ne vanhemmat, jotka menettivät juuri sen ainoan lapsensa onnettomuudessa, ovat murheen murtamia loppuelämänsä ajan.
Minusta on todella itsekästä tehdä vain yksi lapsi jotta itsellä olisi mahdollisimman helppoa. Ymmärrän jos ei oikeasti ole varaa tai resursseja (vanhempi vaikka sairas) mutta että itsellä olisi kivaa... se onkin tosi kivaa kun se lapsi roikkuu SINUSSA koko ajan tylsistyneenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen kannattaa varautua, että yksi lapsi todella vaatii paljon huomiota ja jatkuvaa vuorovaikutusta vanhemmilta, kun ei ole sitä sisarusta, kuten sanoitkin. On siinä hyviäkin puolia, talous jos sellaiset asiat merkitsee, ja ajan riittävyys kun ei ole useita lapsia vietävänä harrastuksiin. Myös suhde lapseen muodostuu väistämättä hyvin läheiseksi. Itse olisin hankkinut lapselle sisaruksen kunnollisella ikäerolla, noin 3 v tai enemmän, mutta en ole yksin asiaa päättänyt, vaan puoliso on jättänyt lasten hankinnan yhteen.
Kaikki lapset vaativat huomiota ja vuorovaikutusta. Yksi lapsi tarvitsee yhden lapsen verran, useampsi lapsi sitten monta kertaa enemmän, ja lisäksi heidän kesken on jatkuva kilpailu ja mustasukkaisuus huomioin määrästä. Yksi lapsi osaa leikkiä myös yksin.
Tuo nyt riippuu ihan perheestä. Meillä ainakin lapset antavat nimenomaan huomiota toisilleen ja olen kokenut sisarusten helpottavan ruuhkavuosia juuri sillä, että pitävät toisilleen seuraa. Osaavat leikkiä yksinkin jos ovat yksin tai toinen haluaa olla yksin. Kaksi tyttöä ja poika eivätkä oikeastaan koskaan kinastele, eivät päivittäin. Toki jokaisen kanssa vietetään jonkin verran aikaa ihan yksilökohtaisestikin. Sanoin nyt vain koska yhden lapsen vanhemmilla harvoin on kokemusta useamman lapsen kaitsemisesta, silti av:lla pelotellaan kuinka se on niin vaikeaa kun on enemmän kuin yksi. Kohta varmaan ilmaantuu suurperheen esikoistyttö kertomaan kuinka joutui olemaan äiti pienemmille....
eri
Olen surrut sitä, kun kahdella lapsellani on niin vähän serkkuja ja sukulaisia ympärillään. Ystävät eivät useinkaan pysty korvaamaan läheisiä verisiteitä. Isänsä menettivät nuorella iällä. Onneksi heillä on edes toisensa, kun minustakin aika joskus jättää. Viime vuosien aikana olen joutunut olemaan osallisena parissa perunkirjoituksessa ja suurena apuna ja tukena sellaisessa tilanteessa on, mikäli olisi sisarus mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yhden lapsen äiti ja äärimmäisen tyytyväinen. Lapseni on sosiaalinen, ikäistään kypsempi ja koska olemme voineet panostaa häneen 100%, myös hänen koulumenestyksensä on erinomaista ja hän saa harrastaa rakkaita harrastuksia, joihin ei olisi varaa, jos olisi useampi lapsi.
Kertaakaan en ole katunut lapsiluvun jäämistä yhteen, päinvastoin lähes päivittäin huokailen helpotusta siitä, että voin keskittyä vain yhteen.
Lisäksi on jäänyt aikaa parisuhteelle ja omalle työlle/opinnoille.
Myös mieheni on ainoa lapsi ja tyytyväinen osaansa.
Ei missään nimessä lapsia pienellä ikäerolla. Ei toimi, kaikki kärsii, pahimmillaan sisarukset toistensa kurkuissa lopun ikää. Ei. Yksi on hyvä lapsiluku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vain yksi lapsi, todella rakas ihana ja toivottu lapsi. En halunnut enempää lapsia, vaikka joskus mietin, että olisiko pitänyt yrittää tehdä toinen, että se yksi ei olisi vailla sisaruksia. Minusta myös tuntui siltä, että kaikki odottivat sitä toista, ja jotkut jopa suoraan sanoivat, että on itsekästä olla tekemättä sisarusta ainokaiselle.
Lopulta tulin siihen tulokseen, että lapsen pitäisi olla aina haluttu hänen itsensä takia. Vanhempien pitää itse haluta niitä lisälapsia, eikä tehdä vain jonkun ulkopuolisen paineen takia tai lisääntyä syyllisyydentunnosta. Emme siis yrittäneet tehdä lisää lapsia, koska emme halunneet lisää lapsia. Meillä molemmilla on monta sisarusta ja rakastamme heitä kovasti. Silti meistä tuntuu, että meidän dynaaminen trio on täydellinen hyvä perhe, eikä tästä puutu mitään :)
Lamavuosina ei kiinnostanut lisääntyä yhtään. Kaikki perhe-etuudet höylättiin eikä hoitopaikkaa saanut, vaikka olisi ollut töitä tiedossa.
Ikäpolveni ajatteli, että itse pitää lapsensa elättää. Yhden pystyin.
Samaa suosittelen muillekin.
Monien pitäisi keskittyä sen yhden kasvattamiseen kunnolla. Kyllä se on nähty kuinka vauhkoja ja röyhkeitä monilapsisen perheen tenavat on.
Yksi lapsi voi olla oikea lapsiluku monelle, mutta ihmettelen kyllä monen vimmaa luennoida sisarusten mahdollisista neg. vaikutuksista elämänlaatuun kun yleisesti lapset ja sisarukset ovat kyllä arvokkaita. Sekin kovin ihmetyttää kuinka osa ainokaisten äideistä ei näe mitään arvoa sillä, että on toisenkin vuoden kotona toisen lapsen kanssa ja kolmannen kanssa vaikka esikoisen mennessä kouluun. Että muka elämä on mukavaa vain yhden lapsen kanssa ja jos on vähemmän mukavaa joskus tai joutuu tekemään jotain lastensa eteen niin mikään sisarusten tuoma ilo ei sitä korvaa. Kommentit kuitenkin naisilta, joilla on se yksi lapsi, joten luulisi heidän tietävän mitä arvoa sillä tekemisellä on. Näistä puolustuspuheenvuoroista tulee vain mieleen, että yksi lapsi ei tunnu ehkä heistä itsestäkään parhaimmalta lapsiluvulta heille? Tietysti kohtuus kaikessa, en itsekään haaveile neljää useammasta. Toiselle sopii 1 ja kolmannelle 11.
Vierailija kirjoitti:
Monien pitäisi keskittyä sen yhden kasvattamiseen kunnolla. Kyllä se on nähty kuinka vauhkoja ja röyhkeitä monilapsisen perheen tenavat on.
0/5 :D
Vierailija kirjoitti:
Olen yhden lapsen äiti ja äärimmäisen tyytyväinen. Lapseni on sosiaalinen, ikäistään kypsempi ja koska olemme voineet panostaa häneen 100%, myös hänen koulumenestyksensä on erinomaista ja hän saa harrastaa rakkaita harrastuksia, joihin ei olisi varaa, jos olisi useampi lapsi.
Kertaakaan en ole katunut lapsiluvun jäämistä yhteen, päinvastoin lähes päivittäin huokailen helpotusta siitä, että voin keskittyä vain yhteen.
Lisäksi on jäänyt aikaa parisuhteelle ja omalle työlle/opinnoille.
Myös mieheni on ainoa lapsi ja tyytyväinen osaansa.
Teksti olisi voinut olla kuin omasta kynästäni sillä erotuksella, että minulla on KAKSI lasta mieheni kanssa. Se, että lapsia on enemmän kuin yksi, ei meinaa sitä, etteikö nuo mainitsemasi asiat voisi toteutua.
Sama täällä. Minun ilmeisesti pitäisi juuri tällä hetkellä elää uupuneena ruuhkavuosia, mutta ei ole sellaisesta tietoakaan. Yhden lapsen äitinä elämä on rauhallista ja mukavaa.