Lue keskustelun säännöt.
Omasta halusta vain yksi lapsi? Kokemuksia?
10.01.2020 |
Millaisia kokemuksia teillä vapaaehtoisesti yksilapsisilla on vanhemmuudesta? Itse olen ainoa lapsi, mutta kaipaisin nyt nimenomaan vanhemman näkökulmaa tästä valinnasta. Lapsena kaipasin leikkitoveria ja vaadin paljon vanhemmilta, mutta toisaalta tuohon aikaan leikkikaverit löytyivät aina naapurista ja kaverin puute ei varsinaisesti ollut ongelma. Sen kummemmin en ole sisaruksia osannut kaivata, voisihan läheinen sisarus olla kiva ja tukena esim. kun vanhempi kuoli. En kuitenkaan osaa surra sellaista, jota mulla ei ole koskaan ollutkaan.
Ollaan miehen kanssa mietitty, että jos lapsiluku jätettäisiin yhteen. Mies on vähän varmempi tällä hetkellä, että ei halua lisää lapsia. Olen nyt siis raskaana ja haluan jo prosessoida asiaa, että tämä voi jäädä ainoaksi. Itse kuitenkin huomaan pohtivani asiaa, että entä jos... Jos toinen lapsi tulisi, sitä pitäisi yrittää suht pienellä ikäerolla.
Meidän tilanteessa toinen lapsi mutkistaisi esim. talousasioita huomattavasti: jossain vaiheessa olisi pakko ostaa uusi isompi asunto, hyvä kun nykyinenkään saadaan joskus velattomaksi. Nyt tämä menee yhden lapsen kanssa, hänelle olisi pieni oma huone. Myös yhdelle lapselle meillä on varaa kustantaa vähän kalliimpi harrastus, ei kuitenkaan mitään jääkiekkoa tai se varmaan veisi kaikki rahat. Jos lapsia olisi kaksi, en usko että voisin kustantaa molemmille mitään kalliimpaa. Tuntuu myös uuvuttavalle, että pitäisi kokea kaikki kehitysvaiheet monta kertaa. Kertaalleen ainakin olen valmis tämän tekemään, mutta en tiedä jaksaisinko todellakaan vaikka vauvavuotta kahdesti kun tämä raskauskin on ollut välillä hankalaa :D.
Tuttujen ainokaiset tuntuvat vaativan aivan tosi paljon vanhempien huomiota, käytännössä aivan jatkuvasti. Jos lapsia olisi kaksi, ne varmaan leikkisivät edes hetken yhdessä ja toisaalta myös tappelisivat yhdessä. Mietin myös nykylapsia, mistä ne nykyään saa leikkikavereita vapaa-ajalle? En haluaisi, että olisin oikeasti lapsen ainoa "leikkikaveri" tarhan tai koulun jälkeen, nykyään kun ei taida olla tapana ihan yhtä avoimesti kulkea ovikelloja soittelemassa. Ehkä niitä vapaa-ajan kavereita sitten löytäisi koulusta tai tarhasta. Jos lapsi jää ainoaksi, olen hieman huolissani sosiaalisten taitojen kehityksestä: itselläni niissä oli lapsena puutetta, koska totuin liikaa jakamattomaan huomioon.
Jos lapsia olisi kaksi, olisi mahdollista että heillä olisi aina toisensa ja olisivat toistensa tukena. Kuitenkaan näin ei lähipiirikokemuksien perusteella läheskään aina ole, välit voivat jo lapsesta alkaen olla huonot ja sisarus ei todellakaan ole edes leikkikaveri lapsena.. Tuntuu nyt kuitenkin siltä, että lapsella täytyisi olla sisarus ainoastaan mahdollisen seuran/tuen vuoksi. Muuten ei tunnu houkuttelevalle, että huolehdittavia olisi kaksi.
Miten muut olette kasvattaneet ainokaisianne, oletteko jotenkin varmistaneet että oppivat hyvät sosiaaliset taidot (esim. vienyt aktiivisesti kerhoihin jne)? Oletteko olleet tyytyväisiä valintaanne, onko lapsi kysellyt paljon sisaruksen perään? Kokemuksia ja ajatuksia kaipailen :)
Kommentit (77)
Yhden lapsen kanssa taloudellinen pärjääminen on huomattavasti helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainoana lapsena kaipasin kovasti sisaruksia ja edelleen aikuisena harmittaa olla ainoa lapsi, vaikka lapsuuteni oli kyllä onnellinen.
Koulussa ja vapaa-ajalla on ollut kavereita, mutta ei ne ole sama asia, mitä uskon sisarusten olevan. Matkoilla, pitkillä mökkilomilla yms reissuilla olisi sisarus ollut kultaakin kalliimpi, joku jonka kanssa jakaa kokemuksia ja puuhasteluja. Ei niitä koulukavereita kuitenkaan saanut 24/7 seuraksi, joten paljon piirtelin ja kirjottelin yksinäni.
Vanhempani myös kasvatuksessa puhalsivat yhteen hiileen, mikä tuntui itsestä siltä, että asetelma oli minä vastaan he. Toki näin kuuluu ollakin, mutta lisäsihän se yksinäisyyden tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Itse ainoana lapsena kaipasin kovasti sisaruksia ja edelleen aikuisena harmittaa olla ainoa lapsi, vaikka lapsuuteni oli kyllä onnellinen.
Koulussa ja vapaa-ajalla on ollut kavereita, mutta ei ne ole sama asia, mitä uskon sisarusten olevan. Matkoilla, pitkillä mökkilomilla yms reissuilla olisi sisarus ollut kultaakin kalliimpi, joku jonka kanssa jakaa kokemuksia ja puuhasteluja. Ei niitä koulukavereita kuitenkaan saanut 24/7 seuraksi, joten paljon piirtelin ja kirjottelin yksinäni.
Vanhempani myös kasvatuksessa puhalsivat yhteen hiileen, mikä tuntui itsestä siltä, että asetelma oli minä vastaan he. Toki näin kuuluu ollakin, mutta lisäsihän se yksinäisyyden tunnetta.
Ei sisarukset tarkoita sitä, että sinulla olisi ollut mitään noista. Itselläni on sisaruksia ja kaikki muistot ovat vaan sitä, miten tapeltiin, vanhempia sisaruksia huomioitiin enemmän (varsinkin vanhinta veljeä) ja leikit menivät aina niiden vanhempien lasten mukaan. Olisin itse mielummin ollut ainoa lapsi tai ollut syntymättä.
Meillä on kaksi lasta, joista vanhin on nyt muuttamassa pois kotoa.
Juuri eilen puhuttiin, että aika haileaksi olisi jäänyt, jos hän olisi ollut ainokainen. Kaikki eri vaiheet hujauksessa ohi ja kertalaakista koti tyhjä.
Riski sille että olisi takertunut liikaa ja edelleen yrittäisi sitä, olisi aika suuri.
Ihmeellistä vastakkain asettelua. Aivan kuin vaihtoehdot olisivat yksi lapsi tai neljä lasta. Itsekin pohdin pitkään, että uskallanko useiden keskenmenojen jälkeen edes yrittää enää toista elävää lasta. Lapsilla on neljä vuotta ikäeroa ja he ovat koululaisia tällä hetkellä. Minusta on niin hienoa katsoa heitä yhdessä. Molemmilla on omat kaverit ja juttunsa, mutta sitten heillä on myös yhteisiä juttuja ja he saattavat touhuta pitkäänkin yhdessä. Toki jonkinlaista sisaruskateutta on, mutta kateus nyt on yksi monista tunteista ja senkin kanssa on vain opittava elämään. En ymmärrä miksi sisaruskateus on noussut tässä keskustelussa niin isoksi ongelmaksi. Jokaikinen ihminen on joskus kateellinen jollekin eikä siihen pidä jumiutua. Itselläni on kaksi sisarusta ja hyvin köyhät lähtökohdat. Silti en vaihtaisi sisaruksiani omaan poniin tai mihinkään muuhunkaan.
Pakko kommentoida tuota kommenttia, että ainoat lapset olisivat jotenkin anteliaita luonteeltaan, koska ei ole joutunut lapsena taistelemaan resursseista. Anteeksi vain nyt, ainoat lapset, mutta en ole koskaan törmännyt erityisen anteliaisiin ainoisiin lapsiin. Ehkä te kuvittelette olevanne, kun kerrankin jotain joudutte antamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimmalla osalla tuntemistani ihmisistä on lämpimät välit sisaruksiinsa. Aina löytyy tietenkin myös poikkeuksia. Itse olen todella kiitollinen sisaruksistani.
Lapsia ei kannata hankkia enempää kuin vanhemmat haluavat. On täysin ok, että vanhemmat tekevät päätöksen itsekkäästi, sillä vastuu lapsista on heidän. Ei siis turhaan tarvitse lietsoa itseään tilaan, jossa on varma siitä, että kaikki sisarusuhteet ovat turmiollisia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vaaan yksi lapsi ja mun mielestä se on parempi mulla nimittäin riittää aikaa lapselle ja sen takia ollaan todella läheisiä myös hän saa harrastaa mitä haluaa koska ei pidä miettiä rahaa niin, koska ei pidä maksaa useampia harrastuksia
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen kanssa taloudellinen pärjääminen on huomattavasti helpompaa.
Varsinkin nykyään kun kaiken hinta vain nousee. Kauppareissullakin huomaa hintojen nousseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla tuntemistani ihmisistä on lämpimät välit sisaruksiinsa. Aina löytyy tietenkin myös poikkeuksia. Itse olen todella kiitollinen sisaruksistani.
Joo, monillahan on lämpimät välit kunnes koittaa perinnönjako.
Olen itse ainokainen vanhemmilleni ja todennäköisesti haluan itsekin vain yhden lapsen. En kestä kovaa hälinää ympärilläni, jota väistämättä tulisikin jos olis useampi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihme se on jos on yksi lapsi? Onko edes sellaisia lastenkirjasarjoja olemassa, joissa päähenkilö olisi ainut lapsi? Kamala hässäkkä menossa ilmastonmuutoksen takia niin vieläkin jotkut ihmettelee jos perheessä on yksi lapsi. Mun mielestä on syrjintää pitää outona yhden lapsen perheitä.
Olen onnellinen meidän kolmesta lapsesta. Koululaisia jo kaikki, eri-ikäisiä. Ovat varmasti saaneet kokea erilaisia tunteita keskenään iloista erimielisyyksiin ja varmasti kateuttakin, mutta kaikki ihan normaaleja tunteita. Osaavat jakaa ja iloita toisen onnistumisesta. Maailma on muuttunut, ja elämän sosiaalisuus paljonkin. Sisarukset ovat tässä ajassa suuri onni, kun muita maskittomia et juuri näe. Eikä ovikellot soi enää kuten ennen.
Mutta jokainen miettii nämä omalta kantiltaan, mikä on itselle ja omalle perheelle toimivinta, ei täällä samalla muotilla eletä, ja se on rikkautta se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että jää yhteen lapseen. Ei ole taloudellinen tilanne meillä mikään erityisen hyvä, joten vaikeaa tulisi useamman lapsen kanssa. Sen lisäksi ei kiinnosta enää yhtään toinen raskaus, synnytys tai vauva-arki, vaikka kaikki ne ihan mukavasti menikin. Lapsi on nyt 2v ja on ihanaa kun on aikaa olla taas oma itseni ja harrastaa ja keskittyä omaan hyvinvointiin, ulkonäköön jne.
Olen aika läheinen siskoni kanssa ja lapseni leikkii usein siskoni lasten kanssa, ovat jonkin verran vanhempia kyllä, mutta silti uskon että heille muodostuu ihan hyvä suhde toisiinsa, joten vähän ehkä korvaa sisaruksen puutetta, vaikka ei tietenkään ole sama asia.
Minulla on vaan yksi lapsi. Ja päätös pitää. Voin rehellisesti sanoa että en jaksaisi useampaa. Aivoni kuormittuvat liikaa (päävamma) mikä vaatii veronsa kun pyörittää kotia ja käy töissä.
Rakkaus ei vaan yksinään riitä. Ihailen vanhempia joilla useampia mutta ihailen myös sitä että osaan olla tämän verran itsekäs. Sillä ainoallani on vaan yksi äiti.
Ihan mielenkiinnosta, sovittelivatko teillä vanhemmat lasten riitoja tai aiheuttivatko vanhemmat omalla toiminnallaan riitoja lapsille? Jotkut vanhemmat voivat nimittäin puheillaan ja epätasa-arvoisella käytöksellään ruokkia kateutta ja riitoja ja pilaavat lasten välit.