Kertooko avioehto siitä, ettei luota toiseen ihmiseen?

Meistä mies on säästäväisempi ja paremmin palkattu. Hän vaati avioehtoa ja jos hän ei sitä olisi maininnut, minä olisin. On vain järkevää, että molempien raha-asiat ovat erillään, niin on vähemmän tapeltavaa, jos ikävä ero sattuu. Eivätkä mieheni rahat kuulu minulle.

Jos haluaa avioehdolla mitätöidä sen mitä saavutetaan toisen osapuolen turvaksi avioliitolla, niin miksi edes mennään naimisiin? Eikö olisi parempi jatkaa avoliitossa?

Vierailija kirjoitti:

Avioehto voi ulottua kymmenien vuosien päähän eikä kukaan pysty ennustamaan, mikä tilanne silloin on. Itse tunnen itseni menneisyydestä sekä nyt, mutta en voi taata etten ikinä tule peliriippuvaiseksi, joka pelaa omat ja muiden rahat. Mikäli mies päättää vaihtaa minut toiseen jossain vaiheessa, niin itseni tuntien minusta tullee pikkumainen ja häijy. Avioehto ehkäisee riitoja. Meillä se on tehty vain avioeron varalle.

Meillä ei ole avioehtoa ja juuri se estää sen, että minusta ei tule pikkumaista ja häijyä mahdollisen eron tullen. Selustani on myös silloin turvattu ja voin jatkaa hyvillä mielen eteenpäin ilman taloushuolia.

Ei kerro. Se kertoo vain realismista ja järkevyydestä.

Se taas, että avioehdon toinen osapuoli ei suostu allekirjoittamaan avioehtoa, kertoo aika paljon. Muun muassa sen, että hän ei luota kumppaniinsa.

Ap, vaikka suostuitkin avioehtoon, niin olisiko sinulle sinun mielestäsi kuulunut nyt siis puolet miehen omaisuudesta, jos ette olisi sitä avioehtoa tehneet?

Vierailija kirjoitti:

Meistä mies on säästäväisempi ja paremmin palkattu. Hän vaati avioehtoa ja jos hän ei sitä olisi maininnut, minä olisin. On vain järkevää, että molempien raha-asiat ovat erillään, niin on vähemmän tapeltavaa, jos ikävä ero sattuu. Eivätkä mieheni rahat kuulu minulle.

Aviopuolisoillahan on omat raha-asiat muutenkin avioliiton aikana. Avioehtohan on liiton päättymisen varalle. Kertokaa miksi mennä avioon, jos haluaa kuitenkin avioehdolla pitää varallisuuden erossakin ja ehkä kuolemankin kohdatessa erillään?

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon pitäisi olla pakollinen. Yli puolet liitoista päätyy eroon.

Yhdelläkään naisella ei pitäisi olla mitään oikeutta miehen omaisuuteen. 

No itseasassa noin 60% solmituista avioliitoista kestää kuolemaan asti. Tilastoa hieman vääristää se että monet eroaa moneen kertaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa avioehdolla mitätöidä sen mitä saavutetaan toisen osapuolen turvaksi avioliitolla, niin miksi edes mennään naimisiin? Eikö olisi parempi jatkaa avoliitossa?

Saavutetaan toisen hyväksi? Mitä tarkoitat? Tuskin kukaan sitä avioehtoa tekee, jos varallisuus on vähäistä kummallakin ja yhdessä kasvatetaan sitä suuremmaksi. Avioehto tehdään silloin kun toisella sitä omaisuutta on kerättynä jo paljon ennen kuin puoliso tuli elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meistä mies on säästäväisempi ja paremmin palkattu. Hän vaati avioehtoa ja jos hän ei sitä olisi maininnut, minä olisin. On vain järkevää, että molempien raha-asiat ovat erillään, niin on vähemmän tapeltavaa, jos ikävä ero sattuu. Eivätkä mieheni rahat kuulu minulle.

Aviopuolisoillahan on omat raha-asiat muutenkin avioliiton aikana. Avioehtohan on liiton päättymisen varalle. Kertokaa miksi mennä avioon, jos haluaa kuitenkin avioehdolla pitää varallisuuden erossakin ja ehkä kuolemankin kohdatessa erillään?

Avioehto tehdään ENNEN naimisiinmenoa kertyneestä omaisuudesta. Avioliiton aikana yhteisesti hankittu omaisuus meneekin jakoon. Kerrohan millä logiikalla eron tullessa olisit oikeutettu mielestäsi sellaiseen omaisuuteen, jonka kartuttamisessa sinulla ei ole ollut mitään osaa ? Jos tuleva puoliso on rakentanut omilla rahoillaan talon, ja sinä et ole osallistunut eurollakaan sen kustannuksiin, niin ei tietenkään eron tullessa sinulle siitä myös kuulu eurokaan.

Tuntuu, että täällä ne, ketkä eivät kannata avioehtoa, ovat kovin nuoria ihmisiä, eivätkä ymmärrä, että sitä omaisuutta on oikeasti voinut kertyä paljonkin enemmän kuin toisella, ennen kuin pari on tavannut ja alkanut miettiä avioliittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa avioehdolla mitätöidä sen mitä saavutetaan toisen osapuolen turvaksi avioliitolla, niin miksi edes mennään naimisiin? Eikö olisi parempi jatkaa avoliitossa?

Saavutetaan toisen hyväksi? Mitä tarkoitat? Tuskin kukaan sitä avioehtoa tekee, jos varallisuus on vähäistä kummallakin ja yhdessä kasvatetaan sitä suuremmaksi. Avioehto tehdään silloin kun toisella sitä omaisuutta on kerättynä jo paljon ennen kuin puoliso tuli elämään.

Avioliitto on ennen kaikkea keino turvata osapuolensa. Leskelle tämä tarkoittaa sitä, että leski saa eläkettä ehdot täyttäessään ja hänellä säilyy asumisoikeus puolisoiden yhteisessä kodissa. Eron tullessa kumpikaan yhteisten lasten huoltaja ei jää aivan tyhjän päälle, vaan omaisuus jakutuu kummankin hyväksi, jolloin kummallakin säilyy edes alustavat mahdollisuudet turvata yhteisten lasten elatusta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kerro. Se kertoo vain realismista ja järkevyydestä.

Se taas, että avioehdon toinen osapuoli ei suostu allekirjoittamaan avioehtoa, kertoo aika paljon. Muun muassa sen, että hän ei luota kumppaniinsa.

No tämä riippuu kyllä sen avioehdon sisällöstä. Jos toinen haluaa toisen jäävän kotiin hoitamaan puolisoa, taloutta ja mahdollisia lapsia mahdollistaen toisen työssäkäynnin ja rahan tekemisen, niin se pitää ottaa huomioon avioehdossa avioliiton aikana hankitussa omaisuudessa. Olisi typeryyttä tällöin hyväksyä avioehto jossa suljetaan pois kaikki toisen työllään liiton aikana ansaitsema omaisuus.

Ennen avioliittoa/yhdessäasumista hankittu omaisuus ja perinnöt saisi minusta jättää pois avioehdolla.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että täällä ne, ketkä eivät kannata avioehtoa, ovat kovin nuoria ihmisiä, eivätkä ymmärrä, että sitä omaisuutta on oikeasti voinut kertyä paljonkin enemmän kuin toisella, ennen kuin pari on tavannut ja alkanut miettiä avioliittoa.

Olen keski-ikäinen ja tämä ikä on juuri se ikä, jolloin EN KANNATA avioehtoa. Missäs iässä kuvittelet että ne erot useimmiten tapahtuu ja minkä vuoksi? Ensin käytetään piikana ja lastenhoitajana parikymmentä vuotta, työskennellään samalla pienipalkkaisella alalla ja sitten pitäisi lähteä tyhjän päälle? Ei kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että täällä ne, ketkä eivät kannata avioehtoa, ovat kovin nuoria ihmisiä, eivätkä ymmärrä, että sitä omaisuutta on oikeasti voinut kertyä paljonkin enemmän kuin toisella, ennen kuin pari on tavannut ja alkanut miettiä avioliittoa.

Olen keski-ikäinen ja tämä ikä on juuri se ikä, jolloin EN KANNATA avioehtoa. Missäs iässä kuvittelet että ne erot useimmiten tapahtuu ja minkä vuoksi? Ensin käytetään piikana ja lastenhoitajana parikymmentä vuotta, työskennellään samalla pienipalkkaisella alalla ja sitten pitäisi lähteä tyhjän päälle? Ei kiitos. 

Mitäh? Jokainen ihminen on ITSE vastuussa rahoistaan. Sinä ITSE teet valinnan jäädä kotiin. Sinä ITSE teet valinnan millä alalla työskentelet. Toisen ihmisen ei lähtökohtaisesti kuulu elättää sinua. Niin se vain on.

Vaikka olisikin avioehto niin nainen (tai koti-isä) voi saada kompensaatiota jos on viettänyt vuosia kotona lasten kanssa. Avosuhteessakin onnistuu, mutta pitää olla todella vahvat näytöt asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että täällä ne, ketkä eivät kannata avioehtoa, ovat kovin nuoria ihmisiä, eivätkä ymmärrä, että sitä omaisuutta on oikeasti voinut kertyä paljonkin enemmän kuin toisella, ennen kuin pari on tavannut ja alkanut miettiä avioliittoa.

Olen keski-ikäinen ja tämä ikä on juuri se ikä, jolloin EN KANNATA avioehtoa. Missäs iässä kuvittelet että ne erot useimmiten tapahtuu ja minkä vuoksi? Ensin käytetään piikana ja lastenhoitajana parikymmentä vuotta, työskennellään samalla pienipalkkaisella alalla ja sitten pitäisi lähteä tyhjän päälle? Ei kiitos. 

Mitäh? Jokainen ihminen on ITSE vastuussa rahoistaan. Sinä ITSE teet valinnan jäädä kotiin. Sinä ITSE teet valinnan millä alalla työskentelet. Toisen ihmisen ei lähtökohtaisesti kuulu elättää sinua. Niin se vain on.

Ei, ei, ei ja ei. Siksi meillä ei ole avioehtoa, koska mieheni on järkevä. Soisin vähän nuorempienkin naisten olevan järkeviä. Ette pysy nuorina ja notkeina ikuisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisikin avioehto niin nainen (tai koti-isä) voi saada kompensaatiota jos on viettänyt vuosia kotona lasten kanssa. Avosuhteessakin onnistuu, mutta pitää olla todella vahvat näytöt asiasta.

Lohduttaa paljon jos saa vuokratakuun verran kompensaatiota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että täällä ne, ketkä eivät kannata avioehtoa, ovat kovin nuoria ihmisiä, eivätkä ymmärrä, että sitä omaisuutta on oikeasti voinut kertyä paljonkin enemmän kuin toisella, ennen kuin pari on tavannut ja alkanut miettiä avioliittoa.

Olen keski-ikäinen ja tämä ikä on juuri se ikä, jolloin EN KANNATA avioehtoa. Missäs iässä kuvittelet että ne erot useimmiten tapahtuu ja minkä vuoksi? Ensin käytetään piikana ja lastenhoitajana parikymmentä vuotta, työskennellään samalla pienipalkkaisella alalla ja sitten pitäisi lähteä tyhjän päälle? Ei kiitos. 

Mitäh? Jokainen ihminen on ITSE vastuussa rahoistaan. Sinä ITSE teet valinnan jäädä kotiin. Sinä ITSE teet valinnan millä alalla työskentelet. Toisen ihmisen ei lähtökohtaisesti kuulu elättää sinua. Niin se vain on.

Ei, ei, ei ja ei. Siksi meillä ei ole avioehtoa, koska mieheni on järkevä. Soisin vähän nuorempienkin naisten olevan järkeviä. Ette pysy nuorina ja notkeina ikuisesti. 

Älä jaksa trollata.

Juristin neuvo on, ettei pidä sotkea rakkautta ja raha-asioita toisiinsa. Siksi avioehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meistä mies on säästäväisempi ja paremmin palkattu. Hän vaati avioehtoa ja jos hän ei sitä olisi maininnut, minä olisin. On vain järkevää, että molempien raha-asiat ovat erillään, niin on vähemmän tapeltavaa, jos ikävä ero sattuu. Eivätkä mieheni rahat kuulu minulle.

Aviopuolisoillahan on omat raha-asiat muutenkin avioliiton aikana. Avioehtohan on liiton päättymisen varalle. Kertokaa miksi mennä avioon, jos haluaa kuitenkin avioehdolla pitää varallisuuden erossakin ja ehkä kuolemankin kohdatessa erillään?

Minulla on huono historia rahankäytön suhteen eli tuhlailen sitä paljon huolettomammin kuin mieheni. Ei olisi reilua, että minä saisin puolet mieheni omaisuudesta, jos olen itse tuhlannut omani tai en ole tuonut yhtä paljon yhteiseen pöytään.