Onko pakko olla isä?

Oma lapsi on perhettä, millainen mies hylkää oman perheen? Eihän se ole edes ihminen, sellainen pas kiainen. T.44-v valkoinen heteromies

En myös hyväksy naisia, jotka luulevat, että he olisivat miehelle tuntemattomina ihmisinä tärkeämpiä, kuin miehen oma verisukulainen lapsi. Minä olen siksi pysynyt sinkkuna 8v ja antanut naisten mennä, koska vain rakas lapseni minulle merkitsee jotain. Minähän en tuolla himoissani ja aivot alapäässä liiku, vaan puhdas pyyteetön rakkaus on elämäni nyt. Olen kuin uskoon tullut tässä asiassa. Mieli on kirkas ja rakkautta täynnä ja syntinen seksi on mennyttä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Siis eihän sun seurustelu- ja hengailuelämä mitenkään vaarannu siitä, että olet joka toinen viikonloppu eli 4pv kuukaudessa lapsesi kanssa.

Ihan hassu ajatushan se on, että tuo kusisi muut tärkeät ihmissuhteet...?

Minä olen myös saanut vahinkolapsen ja sairastunut vaikeaan masennukseen, käynyt läpi nuo ajatukset että lapselle olisi parempi kun minua ei olisi edes olemassa, tuntenut sen miltä tuntuu kun sydän revitään irti rinnasta joka kerta kun täytyy erota lapsesta ja miettinyt että itselleni olisi helpompaa olla kokonaan näkemättä, haaveillut katoamisesta ulkomaille ja uuden elämän aloittamisesta yms., mutta lapsen vuoksi sinnittelin ne vuodet ja olin hänen kanssaan kaikesta huolimatta viikottain.

Kaikki kääntyi sitten lopulta ihan muutamassa vuodessa parhain päin eikä tuollaisia ajatuksia ole enää.

En tiedä pääsenkö koskaan täysin yli siitä, että minulle kävi näin (tuli lapsi vaikka en halunnut), mutta rakastan kuitenkin häntä ja meillä on tosi hyvä suhde keskenään.

Se on vaan sellanen vastuuhomma mikä kuuluu hoitaa ja huolehtia vaikkei huvittaisi... Ettei omilla toimillaan aiheuta maailmaan lisää pahaa ja rikkinäisiä ihmisiä.

Tsemppiä tilanteeseen!

Jos et jaksa niitä viikonloppuja, niin sovi jotkut tietyt ajat. Vaikka vain tunti viikossa, mutta edes jotain.

Minkä ikäinen olit silloin kun isäksi tulit? Entä nyt? Oletko saanut lisää lapsia?

Vierailija kirjoitti:

nainen jota tapailin (kevyesti) tuli raskaaksi ehkäisystä ja jälkiehkäisystä huolimatta.

.

Klassinen naisten tekemä ansa.

.

Jätä se emakko!

Vierailija kirjoitti:

No minä olen miehenä sitä mieltä, että omaa lasta ei hylätä missään tilanteessa. Itsellä samanlainen tilanne, kuin Ap:lla, notta raskaaksi tuli nainen yhden illan jutusta käytännössä. Aborttia nainen ei halunnut ja kun lapsi syntyi, niin minäkin jo olin aivan innoissaan. Itse on vaan joutunut tämän naisen kanssa taistelemaan siitä, että saan lasta tavata, kun hän ei myöskään oikein hyvällä ottanut sitä, että parisuhdetta en halunnut. Minullakin on käynyt niin, että kun lapsi on niin turha ajatella parisuhteita muiden kanssa. Olen ajatellut asian niin, että lapsi kumminkin itselleni maailman tärkein ja naiset sitten paljon paljon vähemmän tärkeitä. Joten katsotaan niitä naisia, kunhan lapselle saadaan ikää nyt vähintään se 15v. Olen minä deittipalveluissa ollut, mutta naiset ei katso hyvällä tälläistä lapselle omistautunutta isää.

Särähti korvaan tuo myöskään, koska sinun tapauksessasi oli kyse yhden illan jutusta, joten täysin ymmärrettävää, etä et suhdetta halunnut ja naiselta taas väärin suuttua, vaikka ymärrän pettymyksen, mutta..! Ap itse lupaili lapsensa äidille tulevaisuutta ja vaikka ja mitä, vaikka tiesi naisen olevan rakastunut. Ja nainen selvästi yritti varjella heidän keskenäisiä välejään, kun ehdotti miehelle ettei suhdetta tarvitse hänen kanssaan alkaa vain lapsen takia. Ap ajateli vain omaa napaa ja omaa mielihyvää ja lupaili tyhjiä ja antoi turhaa toivoa. Apn tytön äidin reaktion ymmärrän hyvin varsinkin, kun tuntuu Ap soudaneen ja huovanneen edes takas ennenkin, ollut äidillä kestämistä ja ehkä hiukan naiivi rakkaudessaan.

Sinulle nostan hattua kyvystäsi laitaa lapsesi edut edelle. Lapsellesi tulee varmasti paremmat lähtökohdat tulevaisuuden suhteisiinsa, kun näkee, että hänestä välitetään ja rakastetaan ja hänet laitetaan etusijalle. Ihanaa hyvä isä, varsinkin, kun tilanne missä isäksi tuli oli kaikkea muuta kuin ns. ideaali.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Täytän tänä vuonna 22 ja sairastan masennusta ja olen vaan tosi sekaisin siitä mitä pitäisi tehdä. Tiedän vaikuttavani k*sipäältä mutta jos lapselle on parempi ettei minua edes olisi niin eikö pidä tehdä niin? Pää vaan on niin sekaisin ja ärsyttää kun lapsen äiti pommitti viestein ja puheluin ja vaati saada tietää mitä aion tehdä ja menen ihan lukkoon joten en vastaa mihinkään. Haluaisin saada ajatukset järjestykseen rauhassa ja sanoin sen lapsen äidille ja hän haluaisi tietää kauan siihen menee mutta mistä minä voin tietää. Voi mennä vaikka 10 vuotta. Onko lapsen sit hyvä odottaa muo jos en ikinä tuu kuntoon?

Merkillinen masennus, ei estä tekemästä joka päivä töitä eikä tapaamasta ystäviä ja tyttöystävää, mutta oman lapsen tapaamisen estää kyllä. Vaikutat selkärangattomalta, tosin olet kovin nuori.

Oletko itse sairastanut masennusta? Jos et, niin pidä ystävällisesti mölyt mahassasi. Ei tosiaankaan ole mitään yleispätevää kaavaa siihen, mitä masennusta sairastava voi tai ei voi tehdä. Osan kohdalla se ei välttämättä näy päälle päin edes läheisille, kun taas osa menee täysin toimintakyvyttömäksi. Tähän väliin mahtuu niin monta variaatiota kuin on masentunuttakin, eikä sitä terve ihminen pysty järkeillä millään.

Täällä oli jollain todella hyvä neuvo että sitoudu aluksi vaikka siihen yhteen iltapäivään 3-4tuntia joka toinen viikko, mutta pidä siitä kiinni vaikka henki menisi. Sitten siihen päälle voit tavata lasta omien fiilisten ja äidin aikataulujen sopimisen mukaan.

On äärimmäisen tärkeää, että myös sinä sitoudut lapseen, sinuun voi luottaa ja kannat vastuun. Kirjoitit jossain viestissä, että lapsi on parasta mitä sinulle on tapahtunut. Eikö sen takia kannata jo nähdä vähän vaivaa.

Kirjoitit myös,että pelkäät mokaavasi. No et mokaa, kun pidät kiinni sovitusta ja pysyt selvinpäin tapaamisilla. Jos pystyt käymään töissä niin eihän tuo ole sen kummempaa. Olet saanut todella paljon joustoa lapsen äidiltä. Toivottavasti osaat arvostaa sitä joku päivä.

Hyvä, että haluat hoitaa itsesi kuntoon, mutta et voi tehdä sitä irrallaan omasta elämästä. Se että alat kantaa vastuuta eheyttää sinua. Se että jätät kaiken taakse ja hyppäät uuteen suhteeseen ei ratkaise ongelmiasi. Toki jos uusi kumppani mahtuu kuvioon niin mikä ettei.

Vierailija kirjoitti:

Pelkäät sitä sitoutumista, olet valmis ottamaan mielihyvän (ai tää olikin kivaa), mutta pelkäät sitä mikä ei ole kivaa (ehkä jopa tunteet, jotka ovat positiivisia mutta saavat sinut pelkäämään). Auttaisiko, jos oikein pitkään ja hartaasti pohtisit sitä, että aina ei voi olla kivaa? Useimmiten elämä, aikuisen elämä, on arkea. Tylsää, puuduttavaa ja kuluttavaa. Ajatus joka toisesta viikonlopusta tästä ikuisuuteen varmaan tuntuu siltä. Lisäksi tunnet kokevan, että sinun pitää nyt tällä sekunnilla sitoutua joka ikiseen noista viikonlopuista, ja ne tulevat olemaan täsmälleen samanlaisia tästä ikuisuuteen ja joudut jo etukäteen investoimaan voimavarasi niille.

No, mitä voisit tehdä toisin?

1) Ensinnäkin, ota päivä kerrallaan. Sillä tavalla se elämä muutenkin menee. Älä murehdi sitä seuraavaa kertaa kun näette tytön kanssa. Vähennä tulevaisuuden, ajattelun ja kierrosten määrää ja ota elämä sellaisena kuin se sun edessäsi just nyt on.

2) Ymmärrä, että sinun tyttäresi ei katoa, vaikka jotenkin yritätkin luoda tilannetta, josta "eroaisit" hänestä. Joudut tästä päivästä elämäsi loppuun asti todennäköisesti päivittäin ajattelemaan asiaa. Kun olet 30v, hän on jo 10v koululainen. Missä olet, mitä mietit? 35v, ehkä puhut uusien tuttavuuksien kanssa "Ai monta lasta sinulla on, ai 3, eikö niitä ollut vain 2..?" Ehkä olet saanut elämäsi kuntoon, ja kukaan ei usko sinusta, että olet ollut nuorena niin nilkki, että hylkäsit lapsesi.

3) Viimeisen kerran, lakkaa elämästä tyttäreesi nähtävää vaivaa yhdessä hetkessä. Ajattele itseäsi juuri nyt. Juuri siinä missä olet. Räjähdätkö ilmaan, katoaako maailma, vain siksi että sinulla on tytär, jota näät ehkä viikon tai kahden päässä? Ei. Kaikki on hyvin. Millä tavalla tämä muuttuisi, jos "eroaisit" tyttärestäsi? Ei mitenkään. Todennäköisesti tilanne pahenisi.

Lyhyesti sanottuna, sinä paisuttelet pieniä asioita (säännöllinen suhde tyttäreesi, joka ei ole mikään vankila ja varmasti voitte yhdessä aina tapauskohtaisesti sopia äidin kanssa jos joku aika/päivä ei sovi) ja vähättelet isoja "no ei kai mun tarvitse olla omaan lapseeni yhteydessä ja onhan se nyt parempi kun olla huonosti yhteydessä". Eikä ole, se on todella paljon huonompi.

Haet oikeutusta itsellesi laistaa pelkojesi vuoksi. Olet "sekaisin", ja "nuori" ja vaikka mitä mielestäsi, joka oikeuttaa sinut tekemään sen, minkä koet helpoksi. Mutta olet valitsemassa vaikeaa tietä ja vääri perusteluin. Muista se.

Tuota tytön äitikin aina sanoi, että otan vain kermat päältä ja aina kun tulee tiukka paikka niin pakenen, joka on totta. Hän sanoi että tulin heidän elämäänsä vai ottamaan kaiken hyvän ja kivan, mietin mistä itselle tulee hyvä ja onnellinen olo, mutta en koskaan oikeasti pohtinut mikä heille on parasta tai mikä heidät tekisi onnelliseksi. En haluaisi ajatella tehneeni niin tahallani mutta tiedän että osittain sr on kyllä totta. Menin aina niin että mikä omasta mielestä tuntui hyvältä ja jos itsellä paha olla niin sitten mentiin sen mukaan. Jos tytön äidillä oli paha olla niin usein vaan katosin, koska en jaksanut sitä.

Ehkä olen vaan paska ihminen. Tuntuu olevan se yleinen mielipide täällä.

Aloitan terapian tällä viikolla työterveyden kautta. Toivottavasti sieltä saan apua. Ehkä pitää oikeasti yrittää opetalla ottamaan päivä kerrallaan. sitäkin se tytön äiti aina sanoi. Sanoi ettei meillä ole kiire minnekään ja mennään sellaisella tahdilla mikä meille hyvä, otetaan päivä kerrallaan.

Ehkä nyt vedän henkeä pari viikkoa, katon miten terapiassa menee ja ehkä uskaltaudun ottamaan tytön äitiin yhteyttä ja saataisiin sovittua jonkilainen aikataulu. Pelkään vaan, että minusta ei vaan lopulta ole siihen ja särjen tyttäreni sydämen lopulta.

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Täytän tänä vuonna 22 ja sairastan masennusta ja olen vaan tosi sekaisin siitä mitä pitäisi tehdä. Tiedän vaikuttavani k*sipäältä mutta jos lapselle on parempi ettei minua edes olisi niin eikö pidä tehdä niin? Pää vaan on niin sekaisin ja ärsyttää kun lapsen äiti pommitti viestein ja puheluin ja vaati saada tietää mitä aion tehdä ja menen ihan lukkoon joten en vastaa mihinkään. Haluaisin saada ajatukset järjestykseen rauhassa ja sanoin sen lapsen äidille ja hän haluaisi tietää kauan siihen menee mutta mistä minä voin tietää. Voi mennä vaikka 10 vuotta. Onko lapsen sit hyvä odottaa muo jos en ikinä tuu kuntoon?

Merkillinen masennus, ei estä tekemästä joka päivä töitä eikä tapaamasta ystäviä ja tyttöystävää, mutta oman lapsen tapaamisen estää kyllä. Vaikutat selkärangattomalta, tosin olet kovin nuori.

Olen nuori ja haluaisin kuitenkin nauttia myös nuoruuteen kuuluvista asioista. Töissä on pakko käydä koska muuten en elä. Osa palkasta menee ulosottoon.

Ymmärrän että tytön äiti on arkisin koulussa kun tyttö tarhassa ja viikonloput töissä ja ei hänelläkään ole helppoa sovittaa aikatauluja mutta minä tarvitsen omia viikonloppuja myös omiin menoihin koska työ on fyysisesti rankkaa joten olisi aika raskasta yrittää säännöllisesti vielä tapaamassa tyttö ja olisin niin väsynyt etten hänen kanssaan jaksaisi leikkiä. Teenkö tytölle lopulliset arvet jos nyt lähden hänen elämästään, hoidan pääni kuntoon, tulena takaisin ja yritän sitten sopia lapsen äidin kanssa tapaamiset jotenkin niin, että meidän ei kuitenkaan tarvitse viettää aikaa yhdessä? Jos vaikka vuoden otan omaa aikaa? Ymmärrän vaikuttavani pelleltä mutta en vaan osaa luonnollisesti ajatella tyttöä ja hänen tarpeitaan ensin vaikka rakastan häntä. En tiedä aina onko joku tekoni hänelle oikeasti hyvä vai ajanko lopulta vain omaa etua

Sovi sitten sellaiset ajat jotka sopivat sulle lapsen tapaamisiin! Ei niiden ole pakko olla viikonloppuja. Jos kerran haluat lapselle parasta, niin tapaat häntä. 

Et sä tule saamaan hyväksyntää sille että olet x määrää vuosia pois lapsen elämästä. On tärkeää että lapsi kokee, että hän on tarpeeksi tärkeä ja arvokas että vanhempi häntä tapaa.  

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkäät sitä sitoutumista, olet valmis ottamaan mielihyvän (ai tää olikin kivaa), mutta pelkäät sitä mikä ei ole kivaa (ehkä jopa tunteet, jotka ovat positiivisia mutta saavat sinut pelkäämään). Auttaisiko, jos oikein pitkään ja hartaasti pohtisit sitä, että aina ei voi olla kivaa? Useimmiten elämä, aikuisen elämä, on arkea. Tylsää, puuduttavaa ja kuluttavaa. Ajatus joka toisesta viikonlopusta tästä ikuisuuteen varmaan tuntuu siltä. Lisäksi tunnet kokevan, että sinun pitää nyt tällä sekunnilla sitoutua joka ikiseen noista viikonlopuista, ja ne tulevat olemaan täsmälleen samanlaisia tästä ikuisuuteen ja joudut jo etukäteen investoimaan voimavarasi niille.

No, mitä voisit tehdä toisin?

1) Ensinnäkin, ota päivä kerrallaan. Sillä tavalla se elämä muutenkin menee. Älä murehdi sitä seuraavaa kertaa kun näette tytön kanssa. Vähennä tulevaisuuden, ajattelun ja kierrosten määrää ja ota elämä sellaisena kuin se sun edessäsi just nyt on.

2) Ymmärrä, että sinun tyttäresi ei katoa, vaikka jotenkin yritätkin luoda tilannetta, josta "eroaisit" hänestä. Joudut tästä päivästä elämäsi loppuun asti todennäköisesti päivittäin ajattelemaan asiaa. Kun olet 30v, hän on jo 10v koululainen. Missä olet, mitä mietit? 35v, ehkä puhut uusien tuttavuuksien kanssa "Ai monta lasta sinulla on, ai 3, eikö niitä ollut vain 2..?" Ehkä olet saanut elämäsi kuntoon, ja kukaan ei usko sinusta, että olet ollut nuorena niin nilkki, että hylkäsit lapsesi.

3) Viimeisen kerran, lakkaa elämästä tyttäreesi nähtävää vaivaa yhdessä hetkessä. Ajattele itseäsi juuri nyt. Juuri siinä missä olet. Räjähdätkö ilmaan, katoaako maailma, vain siksi että sinulla on tytär, jota näät ehkä viikon tai kahden päässä? Ei. Kaikki on hyvin. Millä tavalla tämä muuttuisi, jos "eroaisit" tyttärestäsi? Ei mitenkään. Todennäköisesti tilanne pahenisi.

Lyhyesti sanottuna, sinä paisuttelet pieniä asioita (säännöllinen suhde tyttäreesi, joka ei ole mikään vankila ja varmasti voitte yhdessä aina tapauskohtaisesti sopia äidin kanssa jos joku aika/päivä ei sovi) ja vähättelet isoja "no ei kai mun tarvitse olla omaan lapseeni yhteydessä ja onhan se nyt parempi kun olla huonosti yhteydessä". Eikä ole, se on todella paljon huonompi.

Haet oikeutusta itsellesi laistaa pelkojesi vuoksi. Olet "sekaisin", ja "nuori" ja vaikka mitä mielestäsi, joka oikeuttaa sinut tekemään sen, minkä koet helpoksi. Mutta olet valitsemassa vaikeaa tietä ja vääri perusteluin. Muista se.

Tuota tytön äitikin aina sanoi, että otan vain kermat päältä ja aina kun tulee tiukka paikka niin pakenen, joka on totta. Hän sanoi että tulin heidän elämäänsä vai ottamaan kaiken hyvän ja kivan, mietin mistä itselle tulee hyvä ja onnellinen olo, mutta en koskaan oikeasti pohtinut mikä heille on parasta tai mikä heidät tekisi onnelliseksi. En haluaisi ajatella tehneeni niin tahallani mutta tiedän että osittain sr on kyllä totta. Menin aina niin että mikä omasta mielestä tuntui hyvältä ja jos itsellä paha olla niin sitten mentiin sen mukaan. Jos tytön äidillä oli paha olla niin usein vaan katosin, koska en jaksanut sitä.

Ehkä olen vaan paska ihminen. Tuntuu olevan se yleinen mielipide täällä.

Aloitan terapian tällä viikolla työterveyden kautta. Toivottavasti sieltä saan apua. Ehkä pitää oikeasti yrittää opetalla ottamaan päivä kerrallaan. sitäkin se tytön äiti aina sanoi. Sanoi ettei meillä ole kiire minnekään ja mennään sellaisella tahdilla mikä meille hyvä, otetaan päivä kerrallaan.

Ehkä nyt vedän henkeä pari viikkoa, katon miten terapiassa menee ja ehkä uskaltaudun ottamaan tytön äitiin yhteyttä ja saataisiin sovittua jonkilainen aikataulu. Pelkään vaan, että minusta ei vaan lopulta ole siihen ja särjen tyttäreni sydämen lopulta.

Hyvä. Vedä henkeä ja ota ihan rauhallisesti. Mikään ei muutu pahemmaksi sillä.

Ei sinun tarvitse miettiä, mihin sinusta "lopulta ei ole". Sinun tarvitsee vain miettiä, mihin sinusta juuri nyt on. Ja tuo lopputulema, mihin tulit, kuulostaa minusta oikein erinomaiselta, eikä yhtään paskalta. Kannattaa muistaa, että ne ihmiset jotka näyttää maagisesti osaavan "kaiken"; elämän, vanhemmuuden, jne. todennäköisesti joskus tai useinkin ajattelee olevansa ihan paskoja. Mutta ottavat vain yhden hetken kerrallaan elämässä. Varsinkin silloin, kun on vaikeaa, se on tosi tärkeää.

Sitten kun tuntuu hyvältä, mukavalta ja helpolta, voi alkaa hahmotella jotain pidemmän aikavälin elämän- ja itsensäsuunnitelmia. Nyt, kun on hankalaa, niin pitää vain elää tässä ja nyt. Ja sitten, kun tuntuu että mokaa taas, niin sen enempään ei tarvitse pystyä, kun palautua siihen, että sä yrität tässä ja nyt.

Elefantti syödään pieni pala kerrallaan. Aina ei jaksa, mutta sitten kun taas jaksaa, niin pieni pala kerrallaan.

Minä olen sitä mieltä, että mitä enemmän sitä lastasi hoidat ja hänen kanssaan olet, niin sitä enemmän häntä rakastat ja se vaatii niitä öitä myös, jotta lapsi sitten oppii myös turvautumaan sinuun ja sitten rakastat häntä aina vaan enemmän. T. 44-v valkoinen heteromies

Minä ainakin muistan, kun lapseni oli kipeänä ja yötä luonani ja yöllä kutsui "isä", niin silloin rakastin häntä enemmän kuin koskaan ennen.

Ap ikealla on UPEITA LIPASTOJA!

Maailma on täynnä ihmisiä jotka katuu lapsen saamista.

Asia vaan on yksi viimeisiä suuria TABU aiheita.

Lasta PITÄÄ rakastaa vaikka olisi vaikea , vammainen ..saati sitten tervettä lasta.

Vierailija kirjoitti:

Eli ap:lle lapsi on lelu, jonka voi hylätä, kun ei enää kiinnosta. No hylkää sitten, lopeta iskän leikkiminen ja selitä kaikille sukulaisille ja ystäville kuinka mielestäsi teit oikein. Vakuuta tulevat mammat siitä, että olet vastuullinen ja normaali ihminen, sekä varsinkin luotettava mies.

Mitä muuten ap:n vanhemmat sanovat isovanhemmuudestaan? Tietävätkö he edes asiasta?

Miksi ihmiset ei ota lemmikkiä?

Sen voi ta.ppaa(viedä piikille)

Sen voi hylätä luontoon (kunhan ei jää kiinni)

Sitä voi säilyttää pienessä häkissä ja tökkiä sitä pehmoleluilla ritilän välistä.

Siemenjohtimet poikki ap ja loppusperma pankkiin maxaa 3000 eur

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että mitä enemmän sitä lastasi hoidat ja hänen kanssaan olet, niin sitä enemmän häntä rakastat ja se vaatii niitä öitä myös, jotta lapsi sitten oppii myös turvautumaan sinuun ja sitten rakastat häntä aina vaan enemmän. T. 44-v valkoinen heteromies

Minä ainakin muistan, kun lapseni oli kipeänä ja yötä luonani ja yöllä kutsui "isä", niin silloin rakastin häntä enemmän kuin koskaan ennen.

Mun äiti löi mua ja piti nälässä...oisko pitänyt vinkuu sille äiti!

Ei ole

Voit ottaa tittelin siittäjä elättäjä (tai elätti)

Kerrot ihmisille minä olen tuon lapsen siittimelläni siittänyt.

Isä on kunniamaininta ,jonka saa kun rakastaa lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Minä olisin halunnut abortin ja naiselle sen kerroin, mutta liian myöhään. Nainen alussa itsekin pohti aborttia ja sanoi ettei tiedä mitä tehdä ja anoin tukevani joka tapauksessa. Hän on todella kiltti (ärsyttäväksi sti välillä) ja rakastava enkä ole koskaan tuntenut olevani kenellekään niin tärkeä. Ajattelin että hänestä ulee hyvä äiti joten en sanonut mitään abortista ja sen sijaan kerroin hänelle mitä kaikke voimme yhdessä perheenä tehdä. Asia todella konkretisoitui minulle sen jälkeen kun sain tietää sukupuolen. Kerroin naiselle että haluaisin sittenkin hänen tekevän abortin. Suuttui ja oli sitä kuulemma harkinnut mitta ei pystynyt. Sen jälkeen emme olleet tekemisissä. Palasin heidän elämäänsä kun lapsi syntyi. Silloin nainen sanoi ettei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä mutta lasta saan tavata. Mutta halusin yrittää olla perhe, mitta ei tästä ole tullut mitään. Tytön äiti kyllä on antanut minun olla lapsen kanssa vapaasti ja tehdä asiat omalla tavallani ja välillä olen ollut todella onnellinen heidän kanssaan ja silloin olen naisellekin puhunut halustani olla heidän kanssaan lopun elämää ja sillä hetkellä todella tarkoitin sitä. Elimme kuin perhe ja mekin olimme naisen kanssa ihan läheisiä, seksiä oli ja lomamatkoja ulkomaille perheenä. Mutta olen nyt vaan tajunnut ettei minusta ole tähän hänen kanssaan.

Kun kerroin hänelle niin hän suuttui ja sanoi etten saa tulla enää heidän kotiinsa ja saisin odottaa eteisessä aina kun hain tytön mutta tyttö oli asiasta aina raivoissaan ja itki ettei halua tulla joten äiti sanoi että voin tulla sisälle ja otamme siinä vaihdon yhteydessä vähän aikaa rauhassa että tytölle helpompi. Mutta ei se ole kivaa olla siinä kun alussa äiti aina alkoi lopulta huutamaan ja itkemään. Lopetti sen kyllä lopulta kun olimme sitä mieltä että huuto lapsen edessä ei hyvä ja oli aina toisessa huoneessa siihen asti kun lähdimme tytön kanssa. Mutta ei se ole herkkua siellä olla. Lapsen äiti tuli kotiini auttamaan siivoamaan ja laittamaan sen kuntoon sitä varten että tytöllä olisi siellä helpompi olla, hankki sängyn ja lakanoita tytölle (minulla ei kovin hyvä rahatilanne), jos se helpottaisi tytön lähtöä aina.

Busted, aborttia ei voi tehdä enää siinä vaiheessa kun sukupuoli selviää. Olet törkeä ääliö, ap.

Rakenneultra viikoilla 19-21. Abortin voi tehdä vielä viikolle 20 eli olisi voinut tehdä, jos nopeasti olisivat toimineet ja valviralta luvan saaneet. Täysin paska tekohan tuo on ilmoittaa siinä vaiheessa oikeat toiveet kun toinen jo ostelee rattaita yms.

T. Abortti vk20 sosiaalisista syistä

Abortti raskausviikolla 20 SOSIAALISISTA syistä? Etkö mieltäsi tiennyt ennen raskausviikkoa 12?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että mitä enemmän sitä lastasi hoidat ja hänen kanssaan olet, niin sitä enemmän häntä rakastat ja se vaatii niitä öitä myös, jotta lapsi sitten oppii myös turvautumaan sinuun ja sitten rakastat häntä aina vaan enemmän. T. 44-v valkoinen heteromies

Minä ainakin muistan, kun lapseni oli kipeänä ja yötä luonani ja yöllä kutsui "isä", niin silloin rakastin häntä enemmän kuin koskaan ennen.

Eivät kaikki lapset tarvitse isää, varsinkaan huonoa, haloo.. Petailetko siis paikkaasi olla hieman surkeampi Isä? Miksi lapsi kärsisi siitä, ettei ole joku tietty aikuinen läsnä? Ei kärsi, jos isä ei opeta olemaan siitäkin vihainen. Isä siirtää oman katkeruutensa lapseen, jos lapsi ei ole onnellinen hyvän Isän kanssa. Niinkin voi toki käydä, mutta se on lapsen Isän vastuulla.

pilluäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että mitä enemmän sitä lastasi hoidat ja hänen kanssaan olet, niin sitä enemmän häntä rakastat ja se vaatii niitä öitä myös, jotta lapsi sitten oppii myös turvautumaan sinuun ja sitten rakastat häntä aina vaan enemmän. T. 44-v valkoinen heteromies

Minä ainakin muistan, kun lapseni oli kipeänä ja yötä luonani ja yöllä kutsui "isä", niin silloin rakastin häntä enemmän kuin koskaan ennen.

Mun äiti löi mua ja piti nälässä...oisko pitänyt vinkuu sille äiti!

Eivät kaikki lapset tarvite äitiä , varsinkaan huonoa, haloo. Mutta äidin ei parane olla vaillinainen sitten pahemmin, jotta paikkaa häipyneen isän. Petailetko siis paikkaasi olla hieman surkeampi äiti? Miksi lapsi kärsisi siitä, ettei ole joku tietty aikuinen läsnä? Ei kärsi, jos äiti ei opeta olemaan siitäkin vihainen. Äiti siirtää oman katkeruutensa lapseen, jos lapsi ei ole onnellinen hyvän äidin kanssa. Niinkin voi toki käydä, mutta se on lapsen äidin vastuulla.

Ap:n otsikkokysymykseen vastaus: Kyllä.

Eri asia oletko hyvä vai huono isä, läsnä ja merkityksellinen vai merkityksetön

Parempi että häippäät ja maksat kunnon elarit