Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Suurin murhe elämässäsi tällä hetkellä?
06.01.2020 |
Mikä on suurin tai suurimmat murheet elämässäsi juuri tällä hetkellä?
Itselläni lapsen heikko koulumotivaatio ja omien vanhempien vanheneminen.
Eikä pliis vertailuja tai vähättelyjä - jokaisen murheet ovat todellisia, olivat ne sitten pieniä tai suuria.
Kommentit (287)
Hyvän keskusteluyhteyden puuttuminen vanhempiini ja muutenkin ulkopuolisuuden tunteet perheemme keskuudessa. Yksi sisaruksistamme asuu ikääntyvien vanhempieni luona, ja tunne siitä, että vanhempani hitsautuvat siskoni kanssa ja me muut omillamme asuvat sisarukset eivät enää olekaan niin tärkeitä ja rakkaita vanhemmillemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen viimeisilöäni raskaana ja mieheni on yllättäen alkanut vältellä minua. Lapsi on yhdessä toivottu ja suunniteltu esikoisen. Mies hoitaa kaiken pakollisen ja auttaa kun suoran pyydän, mutta muuten viettää kaiken aikansa fyysisesti tai henkisesti muualla. Kun kerron tilanteen ahdistavan, hän vain naurahtaa että eihän mellä mitään hätää ole ja menee taas menojaan. Minulla ei ole energiaa riidellä enempää ja pelkään olevani takertuva. Jospa vain hormoonipäissäni kuvittelen koko tilanteen...
Kun kotonaan ei saa hetkenkään rauhaa muuttuu tuollaiseksi. Minäkin olin ja sitten erosin, koska en voinut enää hyvin ja terveyskin alkoi pettää kaikesta huomauttelusta ja passuuttamisesta. Nyt vaikka lapset asuvat kanssani, saan nuo hiljaiset hetkeni, kuten nyt. Elämän suorittaminen on poissa ja siitä voi jopa oikein pysähtyä ja nauttia. Olin unohtanut kuinka hienoa tämä on.
Huolenaiheita:
- pelkään, että syöpä uusiutuu (dg 1,5 v. sitten)
- kuolemanpelko
- sairastumisen aiheuttamat taloudelliset huolet
- avioliiton kriisiytyminen ja mahdollinen avioero
- esikoisen sairastuminen krooniseen sairauteen
- koko perheen vointi tämän kaiken keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Seinähullu "miniä". Voi kun se tietäisi miten inhottava ja epämiellyttäväksi on itsensä tehnyt. Toivottavasti häipyisi etelämantereelle pian, ei tule ikävä.
Millä tavalla seinähullu? Miten hän sinun elämää häiritsee?
Aika klisee, mutta kaljuuntuminen. Alkaa olla jo huomattavaa "avolavaa" pään päällä. Ja en ole sentään kuin 28 v (mies). Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta ja masennuksesta teini-iästä lähtien, mutta ryhdistäydyin myöhemmällä iällä. Pelkään vaan, että tämä koettelemus on se viimeinen niitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että saanko suoritettua opintoni loppuun, ja että pääsenkö ikinä koulutustani vastaavaan työpaikkaan... Hyvin mahdollista että tulee olemaan vaikeaa päästä edes johonkin työpaikkaan.
Exä harmittaa. Tosin uuden tyypin kaa oon menossa teatteriin ja syömään. Silti ois kiva kostaa exälle. Ja haluisin kysyä hotellisuosituksia new yorkiin facessa mutta en kehtaa.
Ei tuu uni.
Eipä muita ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsistisen sukulaisen moninainen kiusanteko
Millaista kiusaa se on tehnyt esimerkiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Vanhemman huono terveys ja meidän pitkä välimatka
- Minulla epäillään erästä sairautta, joka saattaa tulevaisuudessani viedä työkykyni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistava koulutustani vastaamaton työ, ahdistava esimies. En ole hakemisesta huolimatta saanut uutta työtä. Elämänlaatu on valitettavasti laskenut työn takia ja tullut uniongelmia, painonnousua, masennusta, ahdistusta . Ei mikää työ ole kyllä tämän arvoista.
Olen ollut tuollaisessa tilanteessa ja se oli hirveää. Lopulta päätin että teenpäs lapset tähän saumaan ja oli kyllä suunnaton helpotus jäädä äikkärille. Ilman tuota ahdistavaa työtä olisin varmaan vielä jahkaillut perheen perustamista kanssa ainakin monta vuotta.
Oliks sulla siis vakkari työ? Itsellä määräaikainen, joten pääsen pois viim. elokuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten asiat huolettaa.
Miehen terveys.
Raha-asiat.
Oma tulevaisuus.
Äitini etenevä Alzheimer. Asuu syrjäseudulla yksin omakotitalossa. Kotisairaanhoito käy 4x10 min päivässä. Ei sa kunnallista hoivapaikkaa. Ateriapalvelu käy kerran päivässä. Itse osaa enää vain keittää vettä ja lisätä siihen pikakahvia. Katsoo telkkua ja ulos ikkunasta. Ei osaa tehdä enää mitään muuta ajanvietettä. Puhumme puhelimessa päivittäin, mutta kertoo kuulumisinaan kymmeniä vuosia sitten tapahtuneita asioita. On minulle yleensä vihainen, vaikka ei aina tiedä kuka olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
199: Meillä oli sama äidin kanssa. Kotihoito ei riittänyt, silti "laitospaikkaa" ei herunut. Nyt äiti on yksityisessä tehostetussa palveluasumispaikassa ja rauhottunut huomattavasti (oli aina yksin kotona hädissään ja paniikissakin).
Olen itkenyt ja miettinyt teitä kaikkia. Miten paljon onkaan murhetta maailmassa. Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tiedän, mikä on raskasta ja mikä keveää. Tämän raskaampaa ei ole minulla ollut. Vanhat ihmiset ja koirat kuolevat, syöpäänkin saadaan usein parantava hoito. Työpaikat, miehet ja kilot tulevat ja menevät, rahaa tulee aina jostain. Nälkään ei täällä kuolla.
Mutta kun oma juuri lapsi on kaukana kotoa, yksin, näköalaton, masentunut, uneton, lääkkeillä, ehkä huumeissa ja itsetuhoinen, se ei vain ole oikein. Se on ihan helvetin väärin, ja se sattuu kauheasti.
Olenko itse syyllinen? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Voinko mitenkään auttaa? Pelko jäytää yötä päivää, odottaa jotain puhelua. Tai sitten pelkää, että vastausta ei viestiin tule... Tuntuu, että vajoaa mustaan eikä ole enää maata jalkojen alla.
Taas tuskainen yö edessä. Kiitos näistä jaetuista suruista, yritän ajatella, että en ole murheissani ja peloissani yksin.
Vierailija kirjoitti:
Äitini etenevä Alzheimer. Asuu syrjäseudulla yksin omakotitalossa. Kotisairaanhoito käy 4x10 min päivässä. Ei sa kunnallista hoivapaikkaa. Ateriapalvelu käy kerran päivässä. Itse osaa enää vain keittää vettä ja lisätä siihen pikakahvia. Katsoo telkkua ja ulos ikkunasta. Ei osaa tehdä enää mitään muuta ajanvietettä. Puhumme puhelimessa päivittäin, mutta kertoo kuulumisinaan kymmeniä vuosia sitten tapahtuneita asioita. On minulle yleensä vihainen, vaikka ei aina tiedä kuka olen.
MIKSI EI SAA HOITOPAIKKAA.?
Alue: Aihe vapaa
Olen ollut tuollaisessa tilanteessa ja se oli hirveää. Lopulta päätin että teenpäs lapset tähän saumaan ja oli kyllä suunnaton helpotus jäädä äikkärille. Ilman tuota ahdistavaa työtä olisin varmaan vielä jahkaillut perheen perustamista kanssa ainakin monta vuotta.