Lue keskustelun säännöt.
Suurin murhe elämässäsi tällä hetkellä?
06.01.2020 |
Mikä on suurin tai suurimmat murheet elämässäsi juuri tällä hetkellä?
Itselläni lapsen heikko koulumotivaatio ja omien vanhempien vanheneminen.
Eikä pliis vertailuja tai vähättelyjä - jokaisen murheet ovat todellisia, olivat ne sitten pieniä tai suuria.
Kommentit (287)
9lk päättymässä, yhteishaku pelottaa ja pitäisi löytää kesätöitä. Äidin syöpä on myös masentanut :( pienenä halusin aina olla aikuinen ja ajattelin että aikuisuus on siistiä, mutta nyt tulevaisuus pelottaa ja ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla suurin murheeni on omat vanhemmat. Ovat vaikuttaneet hyvin onnettomilta jo vuosikaudet, heillä alkaa olemaan ikää ja molemmilla ongelmia alkoholin kanssa, varsinkin äidillä. Olen itsekin osasyynä varmasti siihen että heillä menee huonosti. Olen ainoa lapsi ja vielä sellainen että kukaan ei oikeasti haluaisi kaltaistani lapsekseen jos voisi sen päättää.. en tätä nyt lähde sen enempää avaamaan.
Meidän välit ovat vähän viilenneet vuosien saatossa, haluaisin olla läheisempi, mutta vanhat kaunat, alkoholi ym ongelmat, etäisyys ovat jotenkin vain tehtävänsä tehneet.
Mä niin toivoisin sydämeni pohjasta että he raitistuisivat ja olisivat onnellisia, he ovat mulle kaikesta huolimatta hyvin tärkeitä. <3
Muita suuria murheita elämässäni on oma masennus, terveys, työelämä ja taloudellinen tilanne. En usko että tulen koskaan olemaan onnellinen, toivon oikeastaan joka päivä että pääsisin jo pois. Yritän sinnitellä vanhempieni takia, vielä haikailen että ehkä elämästäni joskus tulee parempaa. Olen koittanut niin monta keinoa parantaakseni elämää, mutta mikään ei ole oikein auttanut.
Toivon kaikille muille täällä ketjussa oleville jaksamista ja voimia! <3
Olen syrjäytynyt ja hyvin masentunut.
En löydä kumppania, vaikka pitkään jo etsinyt. Tapailen paljon, mutta ei vaan sopivaa löydy. Jatkuvasti joudun joko särkemään jonkun sydämen, tai sitten omani. Kuinkahan monta vuotta pitää vielä odottaa..
En opi ruotsia enkä valmistu sen takia.
Olen liian lyhytpinnainen äidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni muutaman kk:n takainen kuolema surettaa ja on kova ikävä, epäröin oliko äskettäinen työpaikan vaihtoni sittenkin virhe, lisäksi olen rakastunut entiseen työkaveriin, meillä molemmilla perhe joten emme etene asiassa.
Nämä kaikki yhdessä tuovat murheellisen mielen.
Rahatilanne on huono. Olen myös yksinäinen ja ruma. Nyt kun rahatkin hupenevat alkaa olla pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuori veli sairastui leukemiaan.
Alkoholistiäiti vetää kilttiä ja kultaista isääni pikkuhiljaa kohti pohjaa. Itselläni olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta pilaan omat mahdollisuuteni hermoilemalla liikaa. Kaiken muun ohessa syytän äitiäni raskaudenajan juomisesta ja tupakoinnista, koska ne aiheuttavat lapselle mm. ahdistus- ja masennustaipumusta... kumpikin on vahvasti läsnä omassa elämässäni. Voi kun hän olisi pilannut pelkästään oman elämänsä. Opiskelutkin tuntuvat menneen hukkaan, koska valmistumisesta huolimatta olin hidas ja alisuoriuduin. Isä vitsailee, että geenien puolesta minulla on mahdollisuuksia vaikka mihin: laiskasta juoposta lähtien.
Haluaisin vain kuolla pois mutten kehtaa, koska älykkyyteni on mensatasoa. Se onkin ainoa itsetunnon hippunen elämässäni. Toivottavasti saan töitä ja kelpaan edes jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole aloittanut tämän kevään yo-kirjoituksiin lukemista. Masennuin todella pahasti syksyn kirjoitusten jälkeen, vaikka ne menivätkin hyvin, enkä ole pystynyt juurikaan koskemaan kirjoihin niiden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan, että iloinen luonteeni ja ikuinen optimismini on saanut varjon. Isäni sai syöpädg ja ei ole hoitoa. Äiti alakuloinen ja veljeni oireilee. Parisuhde ok, mutta työ muuttunut vaativammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koskaan kelvannut kenellekään täysin itsenäni kokonaan rakastetuksi. Vain suoritusteni ja roolieni kautta. Se kalvaa minua.
Miksi sitten olet suorittanut ja roolittanut? Onko aina pakko esittää jotain mitä ei ole?
Kun et ymmärrä, mistä puhut, ole hiljaa. Satutat vähemmän sitä jota on riittävästi satutettu.
Vierailija kirjoitti:
Seurusteluahdistus. Olen suhteessa miehen kanssa, jonka kanssa yhteinen tekeminen, kuten leffassakäynti tai retkeily, on kivaa ja toimii. Ilman tekemistä luonne-erot ja erilaiset toimintatavat arjessa tulevat kuitenkin esiin niin pahasti, etten näe jutulla tulevaisuutta. Ihastuminen on haihtunut pois.
Minun pitäisi päättää juttu, mutten halua loukata ja tiedä, miten se tulisi tehdä.
Mulla samankaltainen tilanne. Oletteko kauan seurustelleet? Asutteko yhdessä vai erikseen?
Mies on minua nuorempi ja sen kyllä välillä huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Teinin, alle vuoden päästä täysi-ikäisen päihdeongelma, alkoholia ja huumeita laidasta laitaan, suonensisäiset (ainakin toistaiseksi) kokeilematta. Hengenlähtökin ollut varmasti jo useampaan kertaan lähellä. Laitoskierteessä, nyt jää pysyvämmin yhteen, onneksi hyvään päihdeongelmiin keskittyneeseen paikkaan, huostaanotto vireillä. Itsellä mielenterveys alkaa olla heikoissa kantimissa, jatkuva pelko ja ahdistus läsnä. Ei tiedä milloin saa taas päähänsä hatkata, etsiä aineita, viinaa, olla vastaamatta puhelimeen...aivan tolkkua vailla vaeltaa vaikka yksin ulkona vieraassa kaupungissa.
On juoneena/aineissa väkivaltainen, itsetuhoinen, uhkarohkea. Helppoa ei ole ollut ja mietityttää onko tämä tätä niin kauan kunnes henki lähtee jommalta kummalta. Olisi ihana lukea jostain kokemuksia, että teini on vielä tuollaiselta tieltä pelastunut jollain kumman ihmeellä, tullut järkiinsä ja elämä on jatkunut ns, normaalisti. Pitkään ei ole aikaa pelastaa ja auttaa vetoamalla alaikäisyyteen, pitäisi saada raiteilleen äkkiä. Raskasta on.
Rukoilen Heikin puolesta.
Tulva, heinäsirkkoja, serkku tuli käymään!
Vierailija kirjoitti:
Äitini etenevä Alzheimer. Asuu syrjäseudulla yksin omakotitalossa. Kotisairaanhoito käy 4x10 min päivässä. Ei sa kunnallista hoivapaikkaa. Ateriapalvelu käy kerran päivässä. Itse osaa enää vain keittää vettä ja lisätä siihen pikakahvia. Katsoo telkkua ja ulos ikkunasta. Ei osaa tehdä enää mitään muuta ajanvietettä. Puhumme puhelimessa päivittäin, mutta kertoo kuulumisinaan kymmeniä vuosia sitten tapahtuneita asioita. On minulle yleensä vihainen, vaikka ei aina tiedä kuka olen.
Tee äitisi asuinkuntaan hänestä huoli-ilmoitus ja vaadi hoitopaikkaa. Sano että on heitteillejättö jos asiaa ei aleta
järjestämään. Vaikka muistisairas vastustaa kotoa lähtemistä se on hänen parhaakseen ja kotiuduttuaan
hoitopaikkaan elämänlaatu paranee.
Se, että lottovoittoa ei tule enkä voi aloittaa omaa elämääni vapaana kaikista ahdistavista velvoitteista kuten työn teko.