Suurin murhe elämässäsi tällä hetkellä?

Itsellä on monta  aika ikävää asiaa, jotka päivittäin mielessä. Olen yksinäinen  nuorehko ihminen ja ystäviä ei ole ollut pitkään aikaan. Samalla pelkään, ettei minusta enää edes ole "tavalliseen" elämään tällä menolla jos ajaudun koko ajan kauemmas jostain tavallisen nuoren elämästä. Aiemmin kiusattiin myös paljon ja senkin vuoksi vaikeaa luottaa ihmisiin ja toimia luontevasti ja rennosti heidän kanssaan ja yleensäkin tutustua. Nämäkin ajatukset monesti tuovat surullisen olon ja mietin miten pärjään elämässä. Samalla olen työtön ja en edes voi mennä kaikkiin töihin ja monet ammatit sellaisia missä en koe pärjääväni ( hoitoala, kaupan kassalla olo yms). En myöskään ole millään päässyt opiskelemaan ja olenkin nyt vuosi ollut jumissa tässä tilanteessa. Opiskelusta olen aina haaveillut ja välillä ollut lähellä päästä. Samaten en oikeastaan viihdy täällä missä asun ja minulla ei tulevaisuutta täällä. Muuttaminen tässä tilanteessa on vaan melko hankalaa ja mitään tiettyä suuntaa ei edes ole. Rahat usein vähissä ja elämä ei ole sillä tavalla aina kovin "hallinnassa" ja jokin yllättävä maksu on liika. Koirani terveys huollettaa myös ja se on jo vanha, mutta erittäinen tärkeä minulle.

Yleensä yritän olla ihan postiivinen silti, mutta elämässä ollut aika huonojakin hetkiä ja ajoittain ahdistusta. Toivonkin, että pysyn jotenkin kunnossa. Muuten silti koko elämän suunta ja tulevaisuus sekä pärjääminen huollettaa. Perheelläni myös rahallisesti vaikeaa ja paljon lainoja maksamatta joten aina mietti  miten vanhemmat niistä selviävät. Talokaan ei mene kaupaksi millään. Itse taas olen yksinäinen niinkuin kerroin ja mietin onko tämä "minun tieni" sitten jatkossakin ja oikeastaan mitään läheisiä ei ole lainkaan. Omakin tulevaisuus hyvin paljon mielessä. Joskus sitä on ajatellut, että nuorempana oli vähän erilainen ajatus elämästä ja siitä missä tilanteessa sitä tulevaisuudessa on. Tietysti elämä omissa käsissä, mutta paljon on sattunut kaikkea mihin en voi vaikuttaa. Oikeastaan tämä kaikki alkoi jo kun olin lapsi ja meille vähän vaikeaakin elämää ( vanhemman työttömyys, lainat, muuttaminen, omalla kohdalla kiusaaminen ja yksinäisyys) joten en muista koska olisin ihan huoleton ollut.

Oma terveys, yksinhuoltajuuden haasteet, löydänkö enää uutta puolisoa, vanhempien heikkenevä terveys siinä päällimmäiset huolet.

Lapsen masennus. Juuri nyt juuri en lelkää hänen vahingoittavan itseään, mutta ei hän ole siinä kunmossa, että voisimedes opiskella.

Erosin noin 34-vuotiaana ja nyt tuntuu että en taida enää koskaan löytää uudelleen naista. Olen pudonnut deittailustakin jotenkin kelkasta ja taidot on ruosteessa. Epäilen, että taidan elää loppuelämän yksin. Nykyinen pariutuminen tuntuu tapahtuvan netissä.

Niin ja tästähän seuraa sekin, että perhettä en tule saamaan koskaan.

M37

Vierailija kirjoitti:

Lapsen masennus. Juuri nyt juuri en lelkää hänen vahingoittavan itseään, mutta ei hän ole siinä kunmossa, että voisimedes opiskella.

Meillä muuten sama, mutta itsemurhariski läsnä joka päivä 😥

Suren edellen mieheni kuolemaa ja yritän pärjätä kovapäisen ja oireilevan poikamme kanssa, vaikka vaikeaa on. t. nuorileski

Pehva leviää. Kohta käy kaikki housut pieniksi, jos ei tää lihominen lopu.

Suru perheenjäsenen kuolemasta ja huoli ikääntyvistä vanhemmista. Olen yh-sinkku, joskus mietin löytyykö uutta parisuhdetta mutta se ei nyt mikään varsinainen murhe ole. Lapseni on täynnä tulevaisuudenuskoa ja elämää - se keventää askeliani tässä surun maastossa kulkiessani (ja joskus kompuroidessani). N43

Parantumaton liikuntakykyä vievä sairauteni.

Vaihdoin työtä pitkällisen harkinnan jälkeen ja nyt oltuani uudessa työssä muutaman kuukauden kadun tekoani. Inhoan uutta työtä enkä ole lainkaan päässyt sisään työyhteisöön.

Ahdistava koulutustani vastaamaton työ, ahdistava esimies. En ole hakemisesta huolimatta saanut uutta työtä. Elämänlaatu on valitettavasti laskenut työn takia ja tullut uniongelmia, painonnousua, masennusta, ahdistusta . Ei mikää työ ole kyllä tämän arvoista.

Lomautus, rahattomuus ja oma terveys

Onneksi lapset terveitä.

Alkoholisti isäni kohteli minua ja sisaruksia henkisesti väkivaltaisesti. Tästä johtuen itsetuntoni on huono ja tyydyn vähään, itseni puolustaminen on vaikeaa, en erota minkälainen käytös on normaalia parisuhteessa, olen liian sinisilmäinen, jatkuva ahdistus ja masennus vaikka ulospäin kaikki onkin hyvin, olen valmistunut korkeakoulusta, olen töissä (tosin en viihdy tässä työssä ja esimies on epätasa-arvoinen) olen parisuhteessa jne. Silti koen, että olen alisuoritunut elämässä ja elän ns. puolivaloilla. En uskalla tavoitella unelmiani ja tyydyn aina vaan.

Työttömyys.

Tai no joo, ei se olisi ongelma, jos jostakin saisin miljoonan. En minä siis työtä tarvitse vaan rahaa jossakin vaiheessa. Toistaiseksi pystyn elämään säästöilläni, mutta jossakin vaiheessa mentävä sossun luukulle, eläkeiässä viimeistään. Eli jos nyt kuitenkin pysytään realismissa mitä tulee rahanhankintakeinoihin (eli en sano että suurin ongelmani olisi etten saa lotosta miljoonavoittoa (kun en edes lottoa), tai jättiperintöä tuntemattomalta sukulaiselta), niin työttömyys on se suurin ongelmani.

(Ja niille "miksi et mene töihin, vaikka kaupan kassalle" -kyselijöille: Ei tuollaisiinkaan töihin niin vain mennä, vaan työnantaja valitsee tekijät.)

Työttömyys. Olen yksinhuoltaja ja työttömänä olo rasittaa minua joka päivä ja joudun koko ajan miettimään miten rahat riittävät laskuihin.

Seinähullu "miniä". Voi kun se tietäisi miten inhottava ja epämiellyttäväksi on itsensä tehnyt. Toivottavasti häipyisi etelämantereelle pian, ei tule ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi soittaa töihin että koska voin tulla hakemaan työvaatteet ja kirjoittamaan sopparin, mutta en jaksaisi aloittaa :D yritän ajatella rahaa, mutta haluaisin vaan olla kotona..

Totta. Pitää olla sosiaalinen mutten halua enkä jaksa. En tiedä miten pääsisin eläkkeelle.

IBS ja laskenut opiskelumotivaatio ➡️ paljon tehtäviä rästissä. Pahin on kuitenkin se, että pitäisi kertoa vanhemmille olleeni 3 vuotta sairaslomalla, kun lääkärit ei meinanneet millään tajuta mikä minulla oli. En siis valmistukaan vielä tänä keväänä, vaan 3 vuoden kuluttua.

Työpaikka, jossa en viihdy. Syynä huono johtaminen sekä se, että töitä on yksinkertaisesti liikaa. Työkavereita on lähtenyt, eikä uusia ole palkattu tilalle vaan töitä on jaettu, toisin sanoen työnnetty pääasiassa minulle. Etsin aktiivisesti uutta työpaikkaa, toivottavasti tärppää pian, enkä pala loppuun ja tympäänny koko alaan ennen sitä.

Nykymeno on kyllä kamalaa: toisille ei millään löydy töitä ja niillä, joilla töitä on, on niitä sitten ihan liikaa.

Teinin, alle vuoden päästä täysi-ikäisen päihdeongelma, alkoholia ja huumeita laidasta laitaan, suonensisäiset (ainakin toistaiseksi) kokeilematta. Hengenlähtökin ollut varmasti jo useampaan kertaan lähellä. Laitoskierteessä, nyt jää pysyvämmin yhteen, onneksi hyvään päihdeongelmiin keskittyneeseen paikkaan, huostaanotto vireillä. Itsellä mielenterveys alkaa olla heikoissa kantimissa, jatkuva pelko ja ahdistus läsnä. Ei tiedä milloin saa taas päähänsä hatkata, etsiä aineita, viinaa, olla vastaamatta puhelimeen...aivan tolkkua vailla vaeltaa vaikka yksin ulkona vieraassa kaupungissa.

On juoneena/aineissa väkivaltainen, itsetuhoinen, uhkarohkea. Helppoa ei ole ollut ja mietityttää onko tämä tätä niin kauan kunnes henki lähtee jommalta kummalta. Olisi ihana lukea jostain kokemuksia, että teini on vielä tuollaiselta tieltä pelastunut jollain kumman ihmeellä, tullut järkiinsä ja elämä on jatkunut ns, normaalisti. Pitkään ei ole aikaa pelastaa ja auttaa vetoamalla alaikäisyyteen, pitäisi saada raiteilleen äkkiä. Raskasta on.