Suurin murhe elämässäsi tällä hetkellä?
Mikä on suurin tai suurimmat murheet elämässäsi juuri tällä hetkellä?
Itselläni lapsen heikko koulumotivaatio ja omien vanhempien vanheneminen.
Eikä pliis vertailuja tai vähättelyjä - jokaisen murheet ovat todellisia, olivat ne sitten pieniä tai suuria.
Kommentit (287)
Olen läski ja pitäisi alkaa laihduttamaan.
En ole mieluisassa työpaikassa. Tietysti olen kiitollinen vakituisesta työpaikastani, sillä olen ollut myös työttömänä. Mutta työpaikan vaihtoa mietin viikottain... vielä ei ole natsannut.
En uskalla viedä roskia ulos. Naapurin mummeli lyö naamaan.
Söin liikaa ja olo on ähky.
Autoa en jaksanut ajaa pesuun ja se on likainen.
Lempipaidalleni läikähti punaviiniä.
Mies teki lumityöt huonosti ja raput oli lakaistu miten sattuu.
Turvallisen tulevaisuuden puuttuminen.
Olen työtön yh noin 40v nainen. Löydänkö töitä ja ennenkaikkea löytääkö lapseni työtä? Jos löydän kahdeksi kuukaudeksi ja sitten taas hakemaan. Vuodesta toiseen työnhaku päällä on niin raskasta.
Aluillaan oleva raskaus ja oudot selkäkivut😬 ärsyttää kun ei voi kuin odotella että selviääkö alkio ja onko kaikki muutoin hyvin.
Tajusin vasta erään henkilön kuoleman jälkeen, että rakastin häntä.
Rinnasta löytyi kasvain mammografiassa ja nyt odotan biopsiaan pääsyä.
Että kuinka surkea äiti ja kasvattaja olen lapselleni. Olen niin väsynyt ja kireä... lapseni ansaitsisi paremman äidin.
mieheni sairaus ja vanhempieni huono kunto, asuvat 80 kilometrin päässä enkä voi käydä heitä auttamassa niin usein kuin haluaisin. ja maailman nykytila, en jaksa edes ajatella kaikkea saastumista, sukupuuttoja, ilmastoa ja sotimista.
En jaksaisi millään elää. Kaikki on liian raskasta, ilotonta, merkityksetöntä.
Lasteni vuoksi sitkuttelen. Samalla tunnen syyllisyyttä siitä, että heille jää muisto minusta sellaisena äitinä joka vain nukkui ja makasi sohvalla.
Paljon parempi olisi olla touhukas ja iloinen.
Vaimon terveys.
Omien vanhempien vanheneminen ja pärjääminen.
Työasiat.
En osaa päättää, hankinko lapsen yksin vai jäänkö lapsettomaksi. Sopivaa miestä ei ole löytynyt, epäsopivan kanssa lasta en halua (erohelvetti ja huoltajuuskiistat - ei kiitos).
Olen viimeisilöäni raskaana ja mieheni on yllättäen alkanut vältellä minua. Lapsi on yhdessä toivottu ja suunniteltu esikoisen. Mies hoitaa kaiken pakollisen ja auttaa kun suoran pyydän, mutta muuten viettää kaiken aikansa fyysisesti tai henkisesti muualla. Kun kerron tilanteen ahdistavan, hän vain naurahtaa että eihän mellä mitään hätää ole ja menee taas menojaan. Minulla ei ole energiaa riidellä enempää ja pelkään olevani takertuva. Jospa vain hormoonipäissäni kuvittelen koko tilanteen...
Virtsatieinfektio ja se, että loman vika ilta menee tämän parissa.
Uuvuttava (vaikkakin muuten mukava) työ, jonka vuoksi sosiaalista elämää ei yksinkertaisesti jaksa ylläpitää.
Vauvakuumeen oireet, vaikka piti olla vela ja tein syksyllä abortinkin...
Onneksi kuitenkin ns. pieniä murheita minulla!
Yksinäisyys. Olen puhunut muulle kuin kaupan kassalle joulukuun ensimmäisellä viikolla. Pelkään jopa, että äänihuulet surkastuu...
Ystäväni tekee kuolemaa.