Suurin murhe elämässäsi tällä hetkellä?

12 kuukautta kestänyt kasvokipu. Varmaan hermotulehdus.

Kaikki elämän valinnat ja virheet jotka olen tehnyt koska en saanut kokea normaalia, turvallista lapsuutta ja oma persoona ei saanut kehittyä. Huonon itsetunnon takia en luottanut omiin kykyihin vaan menin aina sieltä mistä aita oli matalin. En uskonut itseeni enkä muiden vakuutteluihin siitä että olen lahjakas ja kaunis ja arvokas.

Nyt olen vahvempi kun annoin itselleni luvan olla heikko. Minulla on ihana mies, upeat aikuiset lapset, olen terve ja tunnen olevani rakastettu. Yritän rakastaa ja arvostaa itseäni mutta usein se on kovin vaikeaa. Tämä on suurin murheeni. Tiedän että monen silmissä elämäni on kadehdittavaa. Olen ulkoisesti hyvässä kunnossa, kaunis koti, on mammonaa mutta kaikki mikä kimaltaa ei ole kultaa.

Menneisyyden traumoista johtuva ahdistus, joka ilmenee mm. hermoiluna ja pikkuasioista stressaamisena. Myös yksinäisyys ja eristyneisyys, jotka liittynevät noihin traumoihin (sosiaalisten tilanteiden pelko). Muutoin moni asia on tällä hetkellä paremmin kuin pitkään aikaan. 

Jaa-a, nämä ovat aikalailla samalla viivalla tällä hetkellä: raha, töiden saanti, huono itsetunto omien työtaitojen puolesta (vaikka tiedän osaavani ja oppivani niin työttömyys näköjään aiheuttaa tätä)

Koira alkaa osoittaa vanhenemisen merkkejä. Sai lääkityksen pari viikkoa sitten ja vielä ei näytä auttavan. Yritän lohduttaa että voi mennä hetki ennen kuin vaikuttaa, mutta jotenkin stressaan kuitenkin 😢

Suuret sydänsurut yhden erityisen miehen takia. Pelko siitä, että jos meistä ei tule mitään, niin en tule löytämään yhtä ihanaan. Olen onnellinen jos löydän joskus ihmisen, joka on edes puolet yhtä ihana kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni elämän suunta huolettaa. On jo nuori aikuinen ja ymmärrän järjellä etten voi hänen valintoihinsa vaikuttaa enkä olla niistä vastuussa. Raskaalta tuntuu silti.

Millaisia valintoja lapsesi tekee?

Jäätynyt olkapää ja kova mulqun puute. Sain viimeksi syyskuun alussa. Olkapää paranee aikanaan mutta on nyt (toivottavasti) pahimmillaan eikä salli nukkua kunnolla. Jos unissani liikutan käden huonoon asentoon, kipu on valtava. Joku hermo jää puristuksiin.

Hirvittävä epävarmuus tulevaisuudesta. Menetin tapaturmassa työkykyni enkä tiedä mitä työtä pystyisin tekemään tulevaisuudessa, lääkäri oli tämän suhteen myös hyvin pessimistinen 😭. Olkaa onnellisia jos teillä on terveys tallella tai edes saavutettavissa, oma fyysinen tilanne jää todennäköisesti tällaiseksi koska näyttää siltä että mitään ei ole enää tehtävissä leikkaushoidoin.

Vierailija kirjoitti:

Suuret sydänsurut yhden erityisen miehen takia. Pelko siitä, että jos meistä ei tule mitään, niin en tule löytämään yhtä ihanaan. Olen onnellinen jos löydän joskus ihmisen, joka on edes puolet yhtä ihana kuin hän.

Tämä oli suoraan kuin omasta suustani. Ahdistaa jo etukäteen, jos tarvitsee taas alkaa etsimään uutta kun tietää, että yhtä täydellisesti itselle sopivaa ihmistä on aivan mahdoton löytää. Mieluusti olisin kyllä väärässä..

Oikeastaan kaikki olisi paljon helpompaa, jos en tähän ihmiseen olisi ikinä edes törmännyt. Mutta nyt ymmärtää ainakin mitä raastava rakakus tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuret sydänsurut yhden erityisen miehen takia. Pelko siitä, että jos meistä ei tule mitään, niin en tule löytämään yhtä ihanaan. Olen onnellinen jos löydän joskus ihmisen, joka on edes puolet yhtä ihana kuin hän.

Tämä oli suoraan kuin omasta suustani. Ahdistaa jo etukäteen, jos tarvitsee taas alkaa etsimään uutta kun tietää, että yhtä täydellisesti itselle sopivaa ihmistä on aivan mahdoton löytää. Mieluusti olisin kyllä väärässä..

Oikeastaan kaikki olisi paljon helpompaa, jos en tähän ihmiseen olisi ikinä edes törmännyt. Mutta nyt ymmärtää ainakin mitä raastava rakakus tarkoittaa.

Kohtalotoveri! <3 Täysin samanlaisia ajatuksia olen minäkin pyöritellyt päässäni: tuo että parempi olisi jos ei olisi koskaan tuota ihmistä tavannut. Niin täydellisesti kaikki palaset loksahdelleet paikoilleen, se kemia, KAIKKI. Samanveroista on todella vaikeaa löytää, ja kaikki vähempi tuntuu "tyytymiseltä". Olenko siis yksin vain tyydynkö vähempään rakkauselämässä? Sitten olen miettinyt sitäkin, että jos kaikella on jokin tarkoitus, niin mitä tämä aivan erityisen ihmisen kohtaaminen (ja sen menettäminen?) yrittää opettaa... Toisaalta olen onnellinen, että sain viettää edes hetken elämästäni hänen kanssaan, mutta jos tämä päättyy siihen että lopulta sydämeni on raastettu verille... Kamala tragedia.

Valmistuminen, työllistymisen epävarmuus, epämiellyttävä asumistilanne, raha.

- Kuukautiset myöhässä ja pelkään raskautta. Mies on kaikin puolin ihana, mutta suhteessa on pari isoa ongelmaa jotka pitäisi ratkoa ennen perheen perustamista. Olemme seurustelleet vasta vuoden, mies ei todellakaan halua lasta nyt vaan myöhemmin. Itse en usko että kykenisin aborttiin. Menetin juuri työpaikan, opiskelin opintojen ohella ja opintoja vielä pari vuotta jäljellä. Mies on nyt hyvin kipeä ja diagnoosi epäselvä. En tiedä mitä tekisin, mahdollinen raskaus pelottaa todella paljon. Abortti tuntuu mahdottomalta mutta niin myös raskauden jatkaminen.

- siskon mielenterveydenongelmat ja oma avuttomuuden ja syyllisyyden tunne. Pelkään että sisko ei tule koskaan olemaan onnellinen. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en tee tarpeeksi siskoni eteen enkä näe häntä tarpeeksi. Olen itsekäs, en vain jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuret sydänsurut yhden erityisen miehen takia. Pelko siitä, että jos meistä ei tule mitään, niin en tule löytämään yhtä ihanaan. Olen onnellinen jos löydän joskus ihmisen, joka on edes puolet yhtä ihana kuin hän.

Tämä oli suoraan kuin omasta suustani. Ahdistaa jo etukäteen, jos tarvitsee taas alkaa etsimään uutta kun tietää, että yhtä täydellisesti itselle sopivaa ihmistä on aivan mahdoton löytää. Mieluusti olisin kyllä väärässä..

Oikeastaan kaikki olisi paljon helpompaa, jos en tähän ihmiseen olisi ikinä edes törmännyt. Mutta nyt ymmärtää ainakin mitä raastava rakakus tarkoittaa.

Kohtalotoveri! <3 Täysin samanlaisia ajatuksia olen minäkin pyöritellyt päässäni: tuo että parempi olisi jos ei olisi koskaan tuota ihmistä tavannut. Niin täydellisesti kaikki palaset loksahdelleet paikoilleen, se kemia, KAIKKI. Samanveroista on todella vaikeaa löytää, ja kaikki vähempi tuntuu "tyytymiseltä". Olenko siis yksin vain tyydynkö vähempään rakkauselämässä? Sitten olen miettinyt sitäkin, että jos kaikella on jokin tarkoitus, niin mitä tämä aivan erityisen ihmisen kohtaaminen (ja sen menettäminen?) yrittää opettaa... Toisaalta olen onnellinen, että sain viettää edes hetken elämästäni hänen kanssaan, mutta jos tämä päättyy siihen että lopulta sydämeni on raastettu verille... Kamala tragedia.

Kuulostaa valitettavan tutulta.. Oli juuri sellainen rakkautta ensi silmäyksellä mitä en ikinä ennen ole kokenut. Ihan alusta asti toisen seurassa oli vaan niin helppo olla, ihan kuin oltaisiin aina tunnettu ja juuri tuo kemia käsittämättömän vahva. Oikeastaan miespuoleinen versio itsestäni :D

Olen yrittänyt lohduttautua sillä, että ehkä sitten vain ajan saatossa pikkuhiljaa unohtaa miten mahtava toinen on ollut ja alkaa pikkuhiljaa antamaan mahdollisuuden myös muillekin ja parhaassa tapauksessa yllättyy.

Ja itsellä suhde ei siis ole edes päättynyt vielä, mutta kaikinpuolin ajoitus tälle jutulle on nyt vaan niin pahasti pielessä kuin voi olla ja tämän takia mahdollisuus sydänsuruille on suuri.

Olen nyt yrittänyt saada mahdollisimman paljon muuta ajateltavaa ja antaa suhdehomman rullata omalla painollaan tässä ohessa. Olen alkanut taas treenaamaan enemmän, käymään avantosaunalla ja ollut ystävien kanssa enemmän tekemisissä sekä etsinyt jopa uusia samanhenkisiä kavereita. Tähän olen vielä yhdistänyt aivot narikkaan ohjelmaa netflixistä ja yrittänyt tietoisesti olla ajattelematta ja vatvomatta asiaa koko ajan, niin olo on nyt jopa ihan siedettävä :D Toivotatvasti sama resepti auttaisi sinullakin oloon edes vähän<3

Kuulin miehen pettäneen(?) tai ainakin jotakin salamyhkäistä touhunnut vieraiden naisten kanssa.

113000€ ulosotossa.

Rahattomuus. Vtuttaa täytellä noita hakemuksia joka kuukausi ja aina stressata tuleeko rahaa ajallaan vai onko taas arvottu joku turha lisäselvitys vaikka mikään ei ole muuttunut. Lisäksi jatkuva pihistely ja senttien laskeminen on todella raskasta ja ahdistavaa pidemmän päälle. Olisipa vakituinen työpaikka ja säännöllinen palkka.

Lisäksi ahdistaa vanhempien ikääntyminen ja oma ikääntyminen ja terveys. Tuntuu että nyt kun ikää on 40+ niin kaikenlaista kolotusta tulee lisää ihan päivittäin, särkee sieltä ja särkee täältä ja jos ei särje mistään niin sitten heikottaa/huimaa. 

Lapseni monet sairaudet huolettavat, etenkin munuaissairaus :(

Selittämätön lapsettomuus

Kaksi perheenjäsentä menehtyi