Suurin murhe elämässäsi tällä hetkellä?

Tiedän, että mun ongelmani on hyvin pientä verrattuna teidän juttuihin, mutta silti raastaa kovasti sydäntä. Tulee varmasti miinusta, mutta ainakin saan avautua. Sydänsurut painaa omaa mieltäni. Tapailin 2kk yhtä naista, joka piti musta paljon ja mä menin vielä rakastumaan siihen. Homma kaatui siihen, että tapasi jonkun eksän baarissa, josta oli eronnut yli 10v sitten ja jota vielä rakasti. Ymmärtäisin paluun, jos ero olisi tapahtunut heistä riippumattomista syistä silloin aikanaan, mutta heillä eron syyt olivat hyvin selkeät ja olen täysin varma, että olisin tuon ihmisen onnelliseksi tehnyt, jos olisi antanyt mahdollisuuden. Kun olisikin syy ollut se, että nainen ei musta pitänyt tai olisin mokannut jotain, mutta ärsyttää, että homman pilasi tuollainen asia, mihin en voinut vaikuttaa. Mä oon niin varma, että mä olisin ainakin tehnyt siitä ihmisestä onnellisen ja meillä kuitenkin klikkasi. Mutta kyllä tässä mieli on jo tasaantunut näiden kolmen viikon aikana ja paljon hyvääkin mä siltä ihmiseltä sain, vaikka homma menikin pieleen. Hyvä ihminen, mutta päätyy aina mitä oudoimpiin parisuhteisiin. Tiedä sitten syytä.

M33

Mulla on kanssa ollut samantyylinen tilanne viisi vuotta sitten. Toki mulla oli vielä pahempi eli nainen lähti eksänsä perään vuoden seurustelun jälkeen. Sä selvisit helpommalla, kun olitte vain kaksi kuukautta, vaikka toki ymmärrän tuskasi. Tuollainen nainen on epävarma itsestään. Huono itsetunto ja veikkaan, että hänellä on ollut paljon pettymyksiä? Unohda se, koska nainen joka ei osaa käsitellä tunteitaan pään sisällä vaan ryhtyy aina tekoihin on erittäin paha kombinaatio myöhemmässä elämänvaiheessa. Kyseinen eksä on vieläkin hakoteillä ja on ollut paljon huonoja suhteita ja tuntuu, että etsii itseään vielä

Jooh kiitos vastauksesta. Kyllä mä tiedän, että sillä naisella on huono itsetunto johtuen juuri niistä huonoista kokemuksista ja juuri sen oma epävarmuus itsestään ajaa sen just näihin tunnemyrskyihin ja tekoihin. Mutta sille kun yrittää asiasta sanoa, niin ei se sitä tiedosta ja toista ei voi pakottaa tajuamaan, jos se ei lähde siitä itsestä se ajatus. Ei se oikeastaan koskaan antanut mulle edes mahdollisuutta päästää mua sen muurinsa läpi. Meillä vaan osui tämä tapaaminen pahaan ajankohtaan. Mutta eipä tässä auta muuta kuin mennä eteenpäin.

M33

Mun iäkäs äiti hiipuu pois, elinvoima vähenee päivä päivältä. En ole vielä mitenkään valmis luopumaan äidistä. Ihan hirveätä edes ajatella koko asiaa. Lähentelen itse kuuttakymmentä. 

Työttömäksi jumittuminen ja se tosiasia, että lupaukset palkkatukipaikasta ovat pelkkää paskapuhetta. Tämän vuoden tavoitteena on tehdä joku elämänmuutos ja yleensä keskityn siihen, että asiat voisivat olla paljon huonommin, mutta aina ei vain jaksa.

Olen 38-vuotias luovan alan "ammattilainen" joka nyt viimein vuosien freelancer töiden jälkeen ymmärtää, että tästä ei tule yhtään mitään. En ole pärjännyt työelämässä vaikka hyviä tilaisuuksia onkin ollut, en vain ole joko osannut tarttua niihin tai olen muuten mokannut asiat. Eläkekertymä on joku satanen, ja pitäisi miettiä joku ihan uusi ala minne opiskella, jotta vanhana olisi edes jotain eläketurvaa. En vain koskaan ole pärjännyt opiskeluissa kovin hyvin, sillä minulla on oppimishäiriöitä. Masentaa että se yksi asia missä ajattelin olevani hyvä paljastui sekin vain itsehuijaukseksi, ja olen muutenkin viime aikoina ymmärtänyt olevani keskivertoa avuttomampi ja kenties tyhmempikin ihminen. Yritän tsempata itseäni päivittäin, mutta ei auta mitään, masentaa olla ihan turha ihminen.

Se että minulla on selluliittiä reisissä ja olen vasta 12 vuotias

Vierailija kirjoitti:

Olen 38-vuotias luovan alan "ammattilainen" joka nyt viimein vuosien freelancer töiden jälkeen ymmärtää, että tästä ei tule yhtään mitään. En ole pärjännyt työelämässä vaikka hyviä tilaisuuksia onkin ollut, en vain ole joko osannut tarttua niihin tai olen muuten mokannut asiat. Eläkekertymä on joku satanen, ja pitäisi miettiä joku ihan uusi ala minne opiskella, jotta vanhana olisi edes jotain eläketurvaa. En vain koskaan ole pärjännyt opiskeluissa kovin hyvin, sillä minulla on oppimishäiriöitä. Masentaa että se yksi asia missä ajattelin olevani hyvä paljastui sekin vain itsehuijaukseksi, ja olen muutenkin viime aikoina ymmärtänyt olevani keskivertoa avuttomampi ja kenties tyhmempikin ihminen. Yritän tsempata itseäni päivittäin, mutta ei auta mitään, masentaa olla ihan turha ihminen.

Älä turhaan soimaa itseäsi, olet yrittänyt parhaasi. Pysyvän työpaikan puute on haastavaa kenelle tahansa, ellei sitten ole luonteeltaan itsensä työllistäjä.

Huilaa hetki, nauti lisääntyvästä valosta ja ota sitten yhteys vaikka te-keskuksen neuvojalle.

Vierailija kirjoitti:

- parisuhteeni on kuihtumassa. Ei me olla enää aikoihin tehty mitään yhdessä, kunhan eletään saman katon alla niinkuin kämppikset. Seksiä ei ole ollut kohta vuoteen eikä mitään muutakaan, ei me edes halata. Toinen istuu kaiken vapaa-aikansa tietokoneella luurit päässä, joten en voi edes jutella niitä näitä. Oon tosi yksinäinen.

- myös meidän yhteinen koiranpentu on jäänyt ihan kokonaan mun vastuulle. Oon tosi stressaantunut välillä ja muutenkin väsynyt. Rakastan kyllä koiraani mutta välillä kaipaisin vähän apua sen hoitamisessa.

- en meinaa löytää mistään töitä. Turhauttaa. Muutenkin koko tulevaisuus ihan auki. Tahtoisin opiskella mutten tiedä mitä. Tässä välissä tahtoisin tehdä töitä mutten pääse mihinkään.

- mun kaikki muutkin ihmissuhteet on vähän kuivunut kasaan. Ei ole esim. ketään kelle voisin nyt elämästäni avautua. Kukaan ei enää kerro omia kuulumisiaan mulle tai etenkään kutsu mihinkään illanviettoon, kun ovat jo todenneet etten koskaan pääse koiranpentuni takia.

Koira ei kuole ja tuskin kärsii jos olet yhden illan poissa. Pakkohan kotona olijan on se ulkoiluttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen pahentunut alkoholismi, jota en jaksa enää. —> Pitäisi löytää voimia erota, järjestää asiat, hankkia asunto. Pärjäisinkö taloudellisesti ja muutenkin?

Kohtalotoveri. Joulu meni juoppoa katsellessa. Mietin jatkuvasti mitä pitäisi tehdä, erota vaiko yrittää vielä kerran saada mies hoitoon.

Jos eroan, niin en pysty yksin pitämään isoa taloa. Mikä olisi lapsen kannalta parasta? Menettää isä vaiko kärsiä huonosta isästä? Ja jos erotaan niin silloin koko elämä muuttuu koska pitää muuttaa ja luopua monesta nykyisestä asiasta.

Voit saada paljon uutta tilalle. Lapsi ei kärsi pienestä mutta raittiista kodista, juhlat pilaavasta juoposta sitäkin enemmän.

Kun lopettaa aikuisen hyysäämisen, hänen on pakko ottaa itsestään vastuu kuten kuuluukin.

Vierailija kirjoitti:

9lk päättymässä, yhteishaku pelottaa ja pitäisi löytää kesätöitä. Äidin syöpä on myös masentanut :( pienenä halusin aina olla aikuinen ja ajattelin että aikuisuus on siistiä, mutta nyt tulevaisuus pelottaa ja ahdistaa.

Onko sinulla tukihenkilöä? Oletteko yhteydessä sosiaalitoimeen tai syöpäyhdistykseen?

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistiäiti vetää kilttiä ja kultaista isääni pikkuhiljaa kohti pohjaa. Itselläni olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta pilaan omat mahdollisuuteni hermoilemalla liikaa. Kaiken muun ohessa syytän äitiäni raskaudenajan juomisesta ja tupakoinnista, koska ne aiheuttavat lapselle mm. ahdistus- ja masennustaipumusta... kumpikin on vahvasti läsnä omassa elämässäni. Voi kun hän olisi pilannut pelkästään oman elämänsä. Opiskelutkin tuntuvat menneen hukkaan, koska valmistumisesta huolimatta olin hidas ja alisuoriuduin. Isä vitsailee, että geenien puolesta minulla on mahdollisuuksia vaikka mihin: laiskasta juoposta lähtien.

Haluaisin vain kuolla pois mutten kehtaa, koska älykkyyteni on mensatasoa. Se onkin ainoa itsetunnon hippunen elämässäni. Toivottavasti saan töitä ja kelpaan edes jonnekin.

Pidä hetki taukoa suhteessa vanhempiisi. Kyllä he aikuiset ihmiset tulevat toimeen, ja jos eivät niin se on heidän ongelmansa. Kuulostaa rankalta mutta ajattele että he olivat täysi-ikäisiä jo kauan sitten. He ovat itse vastuussa itsestään.

Hakeudu vaikka AA -omaisryhmään. Löydät tiesi, kunhan aika on.

Vierailija kirjoitti:

Olen itkenyt ja miettinyt teitä kaikkia.  Miten paljon onkaan murhetta maailmassa. Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tiedän, mikä on raskasta  ja mikä keveää. Tämän raskaampaa ei ole minulla ollut. Vanhat ihmiset ja koirat kuolevat, syöpäänkin saadaan usein parantava hoito. Työpaikat, miehet ja kilot tulevat ja menevät, rahaa tulee aina jostain. Nälkään ei täällä kuolla.

Mutta kun oma juuri lapsi on kaukana kotoa, yksin, näköalaton, masentunut, uneton, lääkkeillä, ehkä huumeissa ja itsetuhoinen, se ei vain ole oikein. Se on ihan helvetin väärin, ja se sattuu kauheasti.

Olenko itse syyllinen? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Voinko mitenkään auttaa? Pelko jäytää yötä päivää, odottaa jotain puhelua. Tai sitten pelkää, että vastausta ei viestiin tule... Tuntuu, että vajoaa mustaan eikä ole enää maata jalkojen alla. 

Taas tuskainen yö edessä. Kiitos näistä jaetuista suruista, yritän ajatella, että en ole murheissani ja peloissani yksin.

Tukiryhmä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

9lk päättymässä, yhteishaku pelottaa ja pitäisi löytää kesätöitä. Äidin syöpä on myös masentanut :( pienenä halusin aina olla aikuinen ja ajattelin että aikuisuus on siistiä, mutta nyt tulevaisuus pelottaa ja ahdistaa.

Onko sinulla tukihenkilöä? Oletteko yhteydessä sosiaalitoimeen tai syöpäyhdistykseen?

Ja kerropa alapeukuttaja, mitä vikaa neuvoissa on?

Hoitamattomista traumoista ja mt-ongelmista johtuva päihdeongelma, joka aiheuttanut yhä enemmän traumoja ja ongelmia..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni tekee kuolemaa.

Toivottavasti kuolee :) HAHHAHAA

Olet törkeä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen poikani voi henkisesti huonosti. Hän on pettynyt elämäänsä, kovan yrittämisenkään jälkeen ovet eivät ole auenneet oikein mihinkään suuntaan. Kävi jonkin aikaa psykiatrilla, mutta lopetti senkin. Ei jaksa käydä vakitöissä, jotain keikkaa silloin tällöin. (Ei periaatteesta halua elää tuilla, huom!)

Olen niin surullinen hänen takiaan ja puolestaan. Iloisesta, mukavasta pojasta on tullut apea, puhumaton nuori mies. Enkä minä voi enkä osaa auttaa. Tarjoan kyllä asunnon.

Onko poikasi Naispelko26?

Unettomuus on pahentunut ja lääkkeiden määrä kasvanut. Herään aina kesken. Sitten joko pärjään niillä unilla tai nukutan itseni uudestaan. Käyttäydyn välillä oudosti sen takia ja teen huonoja valintoja kuten muuton peruminen. Pelkään työpaikkanikin puolesta. Käyn välillä ylikierroksillakin vaikka en vedä piristeitä, ja tänään olen tehnyt paljon kotitöitä vaikka ei tästä kulahtaneesta kämpästä kelvollista saa.

Itse olen lähes syrjäytynyt, yksinäinen ja työtön nuori nainen. Ystäviä ei ole ollut lähes 10 vuoteen. Lukio käytynä, mutta ei mennyt kaikissa aineissa hyvin ja niinpä opiskelemaan pääsy aika hankalaa ja nyt tulee vielä niitä uudistuksia, että todistus merkitsee hakiessa kouluun aina vaan enemmän. Myös monilla aloilla en pärjää esim matemaattiset alat  ja se rajoittaa hakemista. Yliopistoon olen monta kertaa hakenut ja sinne tahtoisin päästä, vaikka välillä tuntuu etten edes pärjäisi siellä. Kuitenkin minulla ei ole mitään muuta haaveita ammatillisesti kuin se, että saisin yliopistotutkinnon. Amk:n linjat sellaisia, jotka eivät oikeastaan sovi minulle ( hoitoala, tradenomi yms) ja en ole muutenkaan mikään sosiaalinen ihminen. Minulla on myös pitkä kiusaamistausta ja senkin takia varmaan olen tähän yksinäisyyteen ajautunut.

Rahat ovat todella vähissä ja töihin en ole muutamaa siivousalan pätkää lukuunottamatta päässyt nyt pitkään aikaan. Työkkäri tahtosi laittaa minut minne vaan ( esim lähihoitajaksi)  ja monet kerrat tuet on katkaistu. Säästöjä niin vähän, että niihin en haluaisi koskea. Muuten olen miettinyt koko amiksen läpi ja todennut ettei siellä ole oikeastaan sellaista alaa mihin tahtoisin. Olin vähän aikaa siivouskurssillakin, mutta silloin tuli sellainen ahdistus ja mietin, että tämä ei ole minun paikkani, vaikka työ ihan mukavaa välillä olikin.

Minulla ei ole oikeastaan suuntaa elämässä ja olen aika jumissa tässä tilanteessa. Samalla syytän itseäni, että olisi pitänyt paremmin jaksaa opiskella lukiossa, mutta oli melko vaikeaa ja raskasta aikaa minulle ja toisaalta ihme, että edes niin hyvin pärjäsin. Tulevaisuus pelottaa ja olen oikeastaan omillani ja vanhemmilla omat murheensa esim rahatilanteen vuoksi. Samalla he myös vanhenevat ja mietin heidän vointiaan ja myös toisaalta sitä miten itse kestän tätä elämää. Välillä olen ollut todella toivoton kaiken suhteen ja aina yritän pitää itseäni positiisena kuitenkin.

En myöskään merkitse oikeastaan kenellekään mitään ja olen tavallaan luopunut haaveista saada joskus parisuhde. Monesti pidän itseäni todella epäonnistuneena ja muutenkin liian surkeana ihmisenä ja senkin vuoksi en tavallaan vaadi ketään huolimaan juuri minua kumppaniksi. Se kun on minusta liikaa vaadittu. Lapsia en onneksi ole koskaan halunnut ja se on vaan viisasta jos miettii elämääni. Olen muutenkin vähän sellainen erikoinen ihminen ja en jotenkin ole monestikaan samalla sivulla muiden kanssa ja tämäkin tuo sellaista ulkopuolisuuden tunnetta ja koen etten ole sellainen tavallinen ihminen joka pärjää vaan jokin liiankin outo. Monesti mietin, etten selviä tästä elämästä kunnolla ja jään jonnekin matkan varrella ja kuilu vaan kasvaa sellaisiin ihmisiin, jotka oikeasti pääsevät eteenpäin sekä pärjäävät. Se kaikki pelottaa ja mietin sitä miten pärjään jatkossa ja kestän sen kaiken jos en koskaan pysty elämään sellaista elämää mitä tahtoisin.

Toisaalta olen tällä hetkellä aika hyvällä tuulella, mutta jos katsoo niitä vuosia taaksepäin niin tunnen vaan sellaista surua, että miten tämä on mennyt näin. Monien ihmisten teot ja sanat ovat myös usein mielessäni ja tunnen surua kaikesta mitä olen kokenut. Se myös lisää jännitystä uusissa tilanteissa ja pelottavat. Tämä sää on myös ollut talvella aika huono ja sekin vienyt paljon jotenkin energiaa pois. Olen sellainen ihminen joka on paljon ulkona ja senkin vuoksi sää vaikuttaa elämääni. Sori tämä valitus. 

265, jos ei löydy sopivaa alaa, niin kannattaa kuitenkin hakeutua johonkin mitä voit edes harkita ja mikä työllistää, ellei ole pahoja terveysongelmia. Sosiaalisuuttakin oppii pikkuhiljaa, ja se auttaa siinäkin tapauksess ettei saisi kavereita. Minäkin olin koulukiusattu ja olin myös tosi tönkkö kommunikoimaan. En läpäissyt kouluttautumaan toiveideni mukaista tutkintoa ja päädyin sitten paljon myöhemmin opiskelemaan alaa, joka ei sopinut minulle, mutta päätin oppia sen koska se työllisti hyvin. Ei ollut helppo tie, eikä helppoa ole vieläkään, mutta oli se paljon parempi kuin syrjäytyneenä jatkaminen.