Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin sokkotreffeillä ystäväni kaverin kanssa ja deittini humaltui illan aikana ja lipsautti minulle, että tämä meidän yhteinen kaveri oli snaonut, että olet jättiläinen eikä hän ainakaan sinun kanssasi kehtaisi seurustella, mutta sinähän olet oikeasti todella kaunis, etkä yhtään iso. 

Olin ihan järkyttynyt siitä, miten "ystäväni" oli minusta puhunut tälle deitilleni.

Olen ehkä pitkä (180cm), mutta painoin alle 60kg.. 

Ota huomioon myös se, että tämä deitti ei välttämättä puhunut totta. Halusi vain nolata ystäväsi? Ja vaikka nuo sanat olisivatkin totta, olisi toki tärkeää tietää, oliko tuo vain joku viaton heitto. Eli ehkä ystäväsi vain pitää lyhyemmistä naisista? Oikeasti olet missin mitoissa. :)

Avauduin vain, koska tiedän, että on ihmisiä, jotka jotenkin nauttivat siitä, kun saavat nolata muita.

Ainoastaan narsistit nolaavat tai vähättelevät ystäviään syyttä. Narsisteilla ei ole myötätuntoa eivätkä ymmärrä miten sanoillaan satuttaa toisia. Narsistit pönkittää tällä käytöksellä omaa itsetuntoa syyllistämällä tai haukkumalla toisia asioista mistä on toisessa kateellinen, tai ei itse omaa jotain piirrettä mikä itseltä puuttuu.

Esim. tässä tapauksessa narsisti on ollut kateellinen "ystävänsä" pituudesta, ja haukkunut sitä ominaisuutta toisen selän takana, mikä itseltä puuttuu, yrittäen nostaa itsensä korkeammalle, koska ei ole niin pitkä. Kannattaa välttää tuota ihmistä, pidemmän päälle erittäin vahingollista seuraa jokaiselle ympärillään. Todennäköisesti tuo jättiläiseksi haukkuminen on vähäistä verrattuna muihin asioihin mitä hän sinusta puhuu selkäsi takana.

Pahimmat narsistit levittävät valheita ihmisistä joista ei koe enää hyötyvänsä, ja vaativat/suosittelevat "ystävilleen" yhteyden katkaisemista narsistin uhriksi joutuneeseen. Narsisti usein demonisoi toisia jos jonkin sortin valheilla jotta nämä katkaisee välit, ettei totuus tule heidän kautta esiin narsistin esittämistä valheista ja nolauksista.

Muutamaan kertaan hyvin nuorena on täysin tuntemattomat tulleet eteeni ja ryhtyneet nauramaan vähättelevästi. Sai olon todellakin erittäin hämmentyneeksi enkä edelleenkään tiedä syyttä. Ulkonäössä tai vaatteissa ei ollut vikaa enkä sanonut tai tehnyt mitään. Mysteeriksi jäivät.

odottelin vihreää valoa ja pieni tyttö nykäisi mua hihasta ja sanoi “olet tosi kaunis! toivottavasti näytän sulta isona!”. en ole omasta mielestäni mitenkään hyvännäköinen niin toi lämmittää edelleen vaikka siitä on jo varmaan 20 vuotta. :)

Isä sanoi joskus, mitäs sanot, jos siskoa vie poikaystäväsi..

En sanonut mitään, eikä vienyt.

Toinen Boyf sanoi, oisit jopa nätimpi silmät kiinni.

Enoni sanoi minulle kun olin n 9-vuotias, että pää leikkaa kuin partaveitsi.

Tätä ennen minun piti selittää hänelle älykkyystestinä pilapiirtäjä Karin parin kolmen piirroksen ideat.

Vierailija kirjoitti:

Tapa itsesi. Sanoi isäpuoli

Sanoin noin isälleni joskus. Kadun

"Onko noi sun omat silmät?" Kyllä ovat, ei ole piilarit..

Vierailija kirjoitti:

Tapa itsesi. Sanoi isäpuoli

Itse sanoin yhdelle tyypille vastaavassa tilanteessa, että sinä meistä olet hyödyttömämpi ja joutilaampi siihen.

"Sinulla on suden silmät"

Jos tarkemmin ajattelen niin minusta ollaan lähes kaikki käyty läpi. Ulkonäkö pilkattu ja kommentit koskeneet myös persoonaani. Koulussa monet nämä sanottu. Mieleen jääneet (ulkonäkö "ylhäältä alas") :

Rumat hiukset (kus*n väriset, en kiistä etteivät olisi olleet väriltään vähän pielessä, mutta ikävä oli kuulla tuo )

Liian iso pää (näytän idiootilta)

Kierot sekä liian pienet silmät

Ruma iho

Käyrä ruma nenä

Liian iso leuka

Läski

Liian isot jalat

Samalla olen ollut outo, tyhmä, typerä, naurettavan näköinen, jopa vammaiseksi haukuttu. Sitten taas liian ujo, hiljainen ja arka.

Kaiken tämän jälkeen en paljon osaa odottaa mitään hyvää muilta. En silti toivo kellekään sitä, että ulkonäkö arvostellaan täysin ja persoona muutenkin. Toisaalta minulle ollaan sanottu vielä pahempaakin, mutta kyllä se kaikki on silti ikävää, kun sinut nähdään tavallaan aina ikävässä mielessä ja kommentit koskevat sitä. Jos ajattelen itseäni niin olen aika tavallinen. Pää voi olla iso ja ehkä olen vähän "erikoisen" näköinen, mutta en paljon erotu kuitenkaan. Nyt kaiken tämän jälkeen kiinnitän vaan enemmän huomiota tähän kaikkeen. Aiemmin mietin, että kelpaan jotenkin. Nyt en enää ole varma tästä ollenkaan. Samalla minusta on tullut todella epävarma ja en enää pidä ihmisten seurasta. Kaipaan silti seuraa, mutta en halua enää kuulla mitään ikävää ja toisaalta en osaa tutustua tai uskalla luottaa. Olenkin sitten yksin.

Parisuhteesta en osaa haaveilla enää, kun ensin mietin miten voisin koskaan päästää toista lähelle ja sitten ajattelen kuinka epävarma olen. Kyllä tämä kaikki jättää jälkensä, kun kaikki on jotain ikävää jopa todella monien vuosien ajan nuoruudessa. Pitäisi tietysti päästä kaikesta yli, mutta ei ole aina helppoa. Samalla tässä eivät ole ne pahimmat jutut. Ne ovat vielä kurjempia ajatella.

"sä et edes tiedä olevasi kaunis" ja miesystäväni on oikeassa, koska koko yläasteen ajan pojat osoittivat minun olevan hyi ja se leima on seurannut minua.

Opettaja haukkui minua koko luokan kuullen pilkunnussijaksi, kun korjasin hänen virheensä. Jotenkin lapsellisesti kuvittelin, että niin voi tehdä, että opettajatkin voi vahingossa erehtyä. Menin itkien kotiin ja ajattelin, etten enää ikinä kehtaa mennä takaisin kouluun. Seuraavana päivänä opettaja pyysi anteeksi. Ikinä en unohda, miten nöyryytetyltä tuntui..

Mies sipaisi hiuksiani ja sanoi: "Jonakin päivänä minä kirjoitan sinusta runon."

Muistan ikuisesti yhden päiväkotipäivän, taisi olla juuri ennen joulunaikaa, jolloin kaikille lapsille jaettiin pahvista tehdyt kultaiset mitalit ja sen saatteeksi kuvailu mistä mitalin oli ansainnut.

Ryhmämme pojat olivat koko talven laskeneet liukureilla isoa mäkeä tarhan pihassa, ja aivan yhtä paljon, ellen enemmänkin, olin minäkin. Nämä pojat ansaitsivat mitalit saatesanoilla: "Innokkaat mäenlaskijat". Mutta minä (tyttö): "Jokapaikanhöylä"..!

("Jokapaikanhöylä kuvaa ihmistä, joka osaa monia taitoja olematta silti mestari missään niistä. Henkilö on yleispätevä muttei spesialisti. - Wikipedia)

Muistan edelleen sen järjettömän pettymyksen ja epäoikeudenmukaisuuden tunteen.. Tunsin oloni myös hyvin nöyryytetyksi, kuin minut olisi tällä mitalilla palautettu paikalle, jolle kuulun.. Eihän tyttöjen kuulunut laskea mäkeä kuten pojat tai olla hyviä siinä! :O

Yläkerran muori soitti ovikelloa ja käski viedä lapseni saunantaakse lopetettavaksi.

Lapselleni on geenivirhe.

Ruotsissa englannin opettaja sanoi että  "Sulla on pieni pääja suuret jalat", kuin Muumipeikolla. Merkillistä. Olin suoranainen kaunotar, pitkät vaaleat hiukset ja jalka 38.5 cm / 170 pitkä. 

Se leuaton oli kateellinen.

Kirjoitin englanniksi loppukokeeseen Art Noveaus tyylistä , ja kuvitin suulisen esitelmän. Kyllä sitä vaitutti suomeksi kun ei voinut mainita mitään huonoa. Olin oikeen varautunut siihen. 

Rasistiakka. Antoi parhaan arvosanan luokan huonoimmalle oppilaalle, Carinalle, lääkärin tytölle.Ei osannut yhtään englantia, opettaja korjasi hänen virheet kokeesta meidän edessä julkisesti.

Lääkärin tyttö sanoi heti eka tunnilla että halusi joko 5 tai 1 , vitonen paras, ykkönen aliarvioinen. Koska hän haluaa lukea lääkäriksi. 

Ei tainnut lääkäriä tulla tuosta sahapäästä.

"Katso sanakirjasta kohdalta idiootti, siinä on sun kuvasi".

"Sinusta ei tule koskaan mitään. Joudut koulukotiin" - sanoi alakoulun rehtori kun olin pitkään poissa koulusta koulupelon vuoksi...

Lähes kaikki ulkonäköpiirteeni on haukuttu, samoin persoonani. Olen kuulemma ruma, tylsä, epäkiinnostava hissukka, sosiaalisesti tökerö, liian hiljainen ja mitähän muuta.

poikaystävä aina välillä vaikka telkkaria yhdessä katsoessa pohtii ääneen, miten hänellä oli niin hyvä tuuri, että näin kaunis nainen rakastaa häntä ja vaikka tiedän etten ole mitenkään erityisen kaunis niin silti lämmittää sydäntä