Lue keskustelun säännöt.
Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?
Kommentit (2721)
Päädyin nuorena viettämään iltaa sattumalta tapaamani pojan kanssa. Ilta oli ihana ja erotessamme hän suuteli minua ja sanoi: miksei elämä voisi olla aina tällaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota oman onnen seppyyttä on jonkin verran jankattu.
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä nykyään lapsen saa jos vain tosissaan haluaa" . Meidän lapsettomuushoidot lopetettiin tuloksettomina.
Juuri katsoin youtubesta videon, jossa lapsettomuushoidot läpikäynyt pariskunta kertoi, että heille hoitoja tekevä LÄÄKÄRI oli sanonut "Kyllä teidät vielä raskaaksi saadaan". En sitten tiedä yrittääkö henkilökunta tietoisesti pitää positiivista mielialaa yllä hoidoissa, mutta eihän kenellekään voi antaa tuollaisia lupauksia...joka viides pari jää kuitenkin ilman lasta, vaikka kävisi läpi kaikki hoidot.
"Osaan kyllä, mutta en halua".
Vaimoni kommentti, kun joskus ehdotin, että voitaisiin opetella suihinnottoa yhdessä, jos hän sattuisi vaikka kokemaan, ettei osaa.
Ei ole lähes viidentoista avioliittovuoden aikana ottanut multa koskaan suihin.
Siihen olis huomattavan paljon helpompaa suhtautua, jos hän olisi voinut myös valehdella, ettei myöskään osaa.
Mielikuva, jonka tämä kommentti aiheuttaa, pyörii usein mielessäni. Se, että osaa kyllä, tarkoittaa, että useampaa meisseliä on kyllä imetty, mutta minun ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 13-vuotias äidin uusi mies katsoi minua silmiin ja sanoi: ”olet sinä ruma, aivan yhtä ruma kuin isäsi”.
:( ihan kauheat sanat! Moni tyttö juuri tuossa iässä kehittyy ja muuntuu myös ulkonäöltään. Minä olisin kyllä uskaltanut sanoa, että onneksi en niin kauhean ruma kuin sinä.
Varmasti olisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini sanoi minulle ollessani alle 20 ja aloin seurustella pojan kanssa, että en sitten sun äpäriä ala hoitamaan. No, ollaan naimisissa, oltu jo 30 vuotta, lapsiamme ei todellakaan koskaan hoitanut. Itse on yhdessä hoidettu. Apuja ei tullut, mieheni oli jatkuva arvostelun kohde ja kun ei saanut hänestä riitelykaveria, huusi minulle kuinka nyt on mies iskenyt kätensä kyynärpäitä myöten p***kaan. Emme ole väleissä, en hoida myöskään häntä kun hän vanhuudesta heikentyneenä apua tarvitsee. .
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen oli rankkaa, loukattiin jatkuvasti joka päivä nälvittiin, mitätöitiin ja satutettiin. Vaikka myöhemmässä opiskelumaailmassa ei enää ollut kiusaamista (tuo sakki jäi muualle), niin satuttamista oli jo ollut tarpeeksi.
Menin aikuisiällä lopulta plastiikkakirurgille. En pitänyt itsekään eräästä ulkonäköpiirteestä, josta eritoten kiusattiin aikoinaan.
Aikuisiällä on kehuttu kauniiksi, ihan jäätävän kauniiksi. Toisaalta muutama tuntematon mies on katsonut pariin kertaan oiukeudekseen sanoa totuuksia=loukkauksia ulkonäöstä, vaikka itse en loukkaa muita.
Nyt vasta uskon olevani kaunis kirurgian jälkeen.
Kiusaajalla on Suomessa vahvat oikeudet ja usein pääsy vallan, rahavallan tai virkavallan huipulle ja menestyjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kosmetologi sanoi, että miten mulla on niin ikävännäkoinen arpi naamassa.. mulla huulihalkio🙁. Mieshieroja kysyi, olenko aina ollut isokokoinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneks et tee työkses mallinhommia, sanoi äitini kun sain järjettömän kokoisen arven selkääni syöpäleikkauksen jälkeen reilu kolmekymppisenä. Hyvin sä vedät, mutsi. 👍🏽
Mutta jos tonkin olisi sanonut joku sun tyttökaveri huumorilla, et olisi loukkaantunut yhtään. Äidit ja yleensä sukulaiset ei saisi sanoa koskaan yhtään mitään.
Ystävällä ei tulisi mieleenkään laukoa tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki hyvät teot palkitaan sanoi Jeesuksen näköinen mies minulle autossa ,kyydittyäni hänet.
Minäkin pidän sinusta, mutta...
Tämä, kaikkien lähestymieni naisten suusta.
En ymmärrä elämää ja ihmisiä. Mikään ei koskaan riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Negatiivisia:
Lapsena äiti sanoi isälle (päihtyneenä), että X on kyllä niin persjalkainen. En tiedä olisinko osannut loukkaantua, mutta isä puolusti että eihän tuommoista sovi sanoa lapsestaan kun sillä ei mitään väliä ole. Tottahan se kuitenkin on, jalat on suhteessa liian lyhyet ja ikuinen kompleksi se onkin ollut.
Olin ujo ulkopuolisissa porukoissa, teininä kaverin mukana tuli hengailtua mukana hänen "piireissään" ja kerrattain yksi tyttö tokaisi että tekisit sinäkin itsestäsi näkyvämmän, ikävällä äänensävyllä. Ärsytti, mutta enhän tietenkään osannut sanoa että heidän takiaan ei ainakaan kiinnosta olla yhtään näkyvämpi.
Baarijonossa tuli nuori mies taputtamaan olkapäälle ja kun käännyin, totesikin että "ai jaa, olit ihan hyvän näköinen takaapäin".
Aikuisena ja ammattiin valmistautumisen jälkeen olen ollut kuin toinen ihminen, avoin ja rohkeakin. Päätin töihin päästyäni, että uskallan sanoa kysyttäessä mielipiteeni esim. palavereissa (kun työkulttuuri oli sellainen että kukaan ei sano mitään ja kun huoneestasi poistutaan, alkaa hirveä valitus miten johdon ei pitäisi tehdä). Jouduin tosiaan rohkaisemaan itseäni ottamaan puheenvuoron. Nyt vuosikymmenen työuran jälkeen yksi työystävistäni sanoi että olivat aluksi inhonneet minua, kun sanoin asioista joihin heidän mielestään mulla ei ollut kompetenssia kommentoida. Mutta nyt kuulemma olen niin kiva. Hyvällä se tietenkin tarkoitettiin, mutta olisin pahoitin kyllä mieleni: olisin pärjännyt ilman tietoa siitä että oikein porukalla minua on karsastettu. Olen edelleen sitä mieltä että uudetkin työntekijät saavat vaikuttaa työympäristöön (ja monesti uudet käytännöt ovat tuoreena mielessä), ja kaikkien pitäisi ottaa vastuuta ja osata keskustella asioista porukalla silloin kun sen aika on ja pyrkiä vaikuttamaan.
Positiivista:
Olin pitkään todella heikolla itsevarmuudella varustettu. Huonojen kokemuksien takia on ollut vaikea ottaa kohteliaisuuksia vastaan ja vielä uskoa niitä.
- Isoveljen kaunis tyttökaveri nähdessään minut ekaa kertaa huudahti vilpittömästi iloisen hämmästyneenä, että kuinka kaunis olen. Olin 15 ja se oli ensimmäinen kerta kun minua sanottiin kauniiksi tai nätiksi. Muistan vieläkin tunteen! Eteisessä sattui vielä olemaan iso "palapeli" ja näin itseni ulkopuolisen silmin ja hämmästykseni ko. kommentista, mutta huomasin tuolloin että ehken olekaan niin ruma kuin luulin.
- Lyhyet jalkani on ollut tosiaan ahdistuksen aihe, vaihtelevasti, sillä sille asialle en tietenkään mahda mitään. Muutamana kesänä olen rohkeasti silti pitänyt lyhyehköjä farkkushortseja, kun päätin näin aikuisena vähät välittää ja pukeutua kuten haluan. Sainkin näinä kesinä useita kommentteja takapuolestani (näin metoo-aikana kysyttiin ihan lupa kommentoida henkilökohtaisuuksiin 😌) ihan vierailta, miten täydellinen se on. Suora lainaus takana kävelleeltä nuorelta mieheltä "mielialalääkkeiden takia minulla ei olen ollut erektiota 1½ vuoteen, mutta kun katsoin sun takapuolta tuli tunne että pitää mennä äkkiä kotiin tyttökaverin luokse". Ihmettelin että eikö kukaan huomaakaan että niiden jatkona on 10cm liian lyhyet sääret. Ja kuinka kauan olen piilotellut näköjään parasta puoltani oman epävarmuuden takia.
Hampaistani (joita myös häpesin ja koitin peittää liian isoina niitä suljetun suun hymyyn) olen saanut myös kommenttia opetushammaslääkäriltä, että harvoin näkee näin hyviä hampaita. Eräällä kreikkalaisella ruokakojulla kysyttiin olenko hammaslääkäri, kun minulla on niin upeat hampaat.
Paras mieleen jäänyt lausahdus on ollut kuitenkin se, että olen reilu kaveri ja hyvä tyyppi. Ulkonäöllä ei sinänsä väliä, mutta haluan olla kiva muille.
Silti on jakomielitautinen olo koittaa miettiä, että vihaako muut minua ja ulkonäköäni vai olenko ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hyvät teot palkitaan sanoi Jeesuksen näköinen mies minulle autossa ,kyydittyäni hänet.
Ihana! Ja aika pelottava myös tavallaan. Oliko hän vain ihminen??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkillinen ensisynnyttäjä, et huutanut, kironnut, etkä kertaakaan sanonut ettet pysty tai jaksa."
Näin sanoi kätilö 23h kestäneen synnytyksen seuraavana päivänä palatessaan töihin ja kävi osastolla tervehtimässä :)Omasta mielestä yllä mainitut asiat tuskin olisivat tilanteessa auttaneetkaan, mutta hyvä mieli tuli kommentista silti.
Siis mitä ihmettä, millä vuosikymmenellä tuollainen on sanottu? Tuo kuulostaa ihan sellaisen henkilön asenteelta, joka ei ole ikinä nähnyt synnytystä! Ja jos synnyttäjä tosiaan on niin kipulääketokkuroissaan ettei tunnu missään, en nyt ehkä pitäisi sellaista kovin hyvänä esimerkkinä muille.
On monta tilannetta joissa on syytä pyrkiä käyttäytymään hyvin. Synnytyssali ei ole yksi niistä.Olin juuri tulossa sanomaan samaa. On henkilöitä, joille synnytys on siihenastisen ja sen jälkeisen elämän ehdottomasti kivuliain kokemus. En jaksa tässä sen enempää vääntää kivunlievityskeinojen toimivuuksista tai toimimattomuuksista, vaan tyydyn toteamaan että antaisivatpa ammattilaiset jokaisen synnyttäjän olla sellaisia kuin ovat. Sinänsä ymmärrän että kehu on aikanaan tuntunut hyvältä, mutta minusta se on ollu väärä kehu väärästä aiheesta :/ Sori, alkuperäisen kommentin kirjoittaja!
"Väärin kehuttu" :D :D
Joo, sori, vitsi vitsi. Tiedän että nyt jotkut loukkaantuu verisesti. Periaatteessa olen ihan samaa mieltä, nainen joka on synnyttämässä uutta elämää saa minusta huutaa koko lailla mitä halua ja niin lujaa kuin haluaa jos arvelee sen helpottavan tai vaan tuntuu siltä.
Törmäsin ex-kundikaveriin kymmenen vuoden tauon jälkeen (asutaan eri paikkakunnilla). Kuuli sitten, että olen sinkku niin tokaisi: kymmenen kiloa pois niin saat miehen..itse oli rupsahtanut pahemman kerran ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneks et tee työkses mallinhommia, sanoi äitini kun sain järjettömän kokoisen arven selkääni syöpäleikkauksen jälkeen reilu kolmekymppisenä. Hyvin sä vedät, mutsi. 👍🏽
Mutta jos tonkin olisi sanonut joku sun tyttökaveri huumorilla, et olisi loukkaantunut yhtään. Äidit ja yleensä sukulaiset ei saisi sanoa koskaan yhtään mitään.
Ystävällä ei tulisi mieleenkään laukoa tuollaisia.
Kyllä ystävät voi keskenään heittää hurttia huumoria vaikka kuinka. Ja toi ei edes ollut mikään paha.
Kun mun ystävältä amputoitiin jalka, niin kyllä me vaan kumpikin siitä huumoria väännettiin, eihän se surkuttelulla ja itkemälläkään takaisin kasva.
Naurettiin, kun sai proteesin, että nyt sä voit vaikka heittää kannat kattoon, irrottaa vaan jalan ja heittää..
Tai että treffi-ilmoitukseen vaan, että yksijalkainen nainen hakee tasapainoa, löytyiskö kolmejalkaista miestä. Ja että saisiko kenkäkaupasta ostaa vain yhden jalan kengän.
Ja niin poispäin. Ihan hyvin oltais voitu todeta, että hyvä ettet ole ammattimalli.
Serkulta poistettiin rinta. Siitä on kanssa veistetty vaikka mitä, ei me mitään tosikkoja olla. Johan tää maailma olis kauhea paikka, jos kaikesta pitäisi varoa sanojaan, siis ystävien kesken. Ei tietenkään vieraammille ihmisille mennä mitään laukomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkillinen ensisynnyttäjä, et huutanut, kironnut, etkä kertaakaan sanonut ettet pysty tai jaksa."
Näin sanoi kätilö 23h kestäneen synnytyksen seuraavana päivänä palatessaan töihin ja kävi osastolla tervehtimässä :)Omasta mielestä yllä mainitut asiat tuskin olisivat tilanteessa auttaneetkaan, mutta hyvä mieli tuli kommentista silti.
Siis mitä ihmettä, millä vuosikymmenellä tuollainen on sanottu? Tuo kuulostaa ihan sellaisen henkilön asenteelta, joka ei ole ikinä nähnyt synnytystä! Ja jos synnyttäjä tosiaan on niin kipulääketokkuroissaan ettei tunnu missään, en nyt ehkä pitäisi sellaista kovin hyvänä esimerkkinä muille.
On monta tilannetta joissa on syytä pyrkiä käyttäytymään hyvin. Synnytyssali ei ole yksi niistä.Olin juuri tulossa sanomaan samaa. On henkilöitä, joille synnytys on siihenastisen ja sen jälkeisen elämän ehdottomasti kivuliain kokemus. En jaksa tässä sen enempää vääntää kivunlievityskeinojen toimivuuksista tai toimimattomuuksista, vaan tyydyn toteamaan että antaisivatpa ammattilaiset jokaisen synnyttäjän olla sellaisia kuin ovat. Sinänsä ymmärrän että kehu on aikanaan tuntunut hyvältä, mutta minusta se on ollu väärä kehu väärästä aiheesta :/ Sori, alkuperäisen kommentin kirjoittaja!
"Väärin kehuttu" :D :D
Joo, sori, vitsi vitsi. Tiedän että nyt jotkut loukkaantuu verisesti. Periaatteessa olen ihan samaa mieltä, nainen joka on synnyttämässä uutta elämää saa minusta huutaa koko lailla mitä halua ja niin lujaa kuin haluaa jos arvelee sen helpottavan tai vaan tuntuu siltä.
Minulla oli ns. syöksysynnytys. Sattui ihan vietävästi, mutta vaan ehkä minuutin verran. Hyvä että ehti kätilö väliin. Lääkäri tuli osastolle onnittelemaan, että Rouva synnytti hienosti, onneksi olkoon.
Itsekin ihmettelin, että noinko helposti se tuli. Olin valmistautunut tuntien piinaan. En minä ehtinyt huutaakaan, kun se oli jo ohi. Hieno synnytys, no enpä tiedä. Mikä siinä oli hienoa muu kuin se, että lääkärin ei tarvinnut vaivautua paikalle, oli tyytyväinen.
No olenpahan jotakin tehnyt sitten hienosti. Jäi ainoaksi kokemuksekseni, joten en tiedä miten olisi myöhemmin käynyt.
Vierailija kirjoitti:
"Osaan kyllä, mutta en halua".
Vaimoni kommentti, kun joskus ehdotin, että voitaisiin opetella suihinnottoa yhdessä, jos hän sattuisi vaikka kokemaan, ettei osaa.
Ei ole lähes viidentoista avioliittovuoden aikana ottanut multa koskaan suihin.
Siihen olis huomattavan paljon helpompaa suhtautua, jos hän olisi voinut myös valehdella, ettei myöskään osaa.
Mielikuva, jonka tämä kommentti aiheuttaa, pyörii usein mielessäni. Se, että osaa kyllä, tarkoittaa, että useampaa meisseliä on kyllä imetty, mutta minun ei.
No eipä tuo nyt niin suurta osaamista vaadi. Kyllähän sen joka ikinen nainen osaa vaikka ei olisi koskaan sitä tehnytkään. Osataan me nuolla ja imee tikkariakin.
Kaikki ei vaan tykkää siitä hommasta. Älä ota enää asiasta paineita.
... Olen niin sanaton. On niin paljon ihmisiä, jotka eivät olisi koskaan ansainneet tulla vanhemmiksi.