Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Joku juopporetku sanoi 13-vuotiaalle minälle, että "jos olisit vähän hoikempi niin kyllä hän vaimon minusta ottais". Se on ainoa kerta kun joku ulkopuolinen on kommentoinut ulkonäköäni, olin kuitenkin ihan normaalipainoinen, urheilullinen teini-ikäinen. Jostain syystä jäi mieleen, koska ajattelin jo silloin että vaikka olisin kukkakeppi, niin en ikinä ottais siitä ukosta miestä itselleni. 

"Jos kerrot porukoille, niin mä tapan sut", karjui teini-ikäinen isoveljeni, kun satuin yllättämään hänet polttamassa röökiä salaa. Olin itse silloin varmaan 4-vuotias. Pitäiskin veljelle kertoa, että muistan tuon vieläkin, enkä ole ikinä kertonut vanhemmille siitä, koska tuo tappouhkailu oli niin vakuuttavaa :)

Loukkaukset liittyen ujouteeni, kuten:

- sanotko ikinä mitään (työpaikan saunaillassa puolituttu, kun minulla oli ollut hauska ilta ja olin jopa jotain saanut sanottua ujoudesta huolimatta)

- sillä on sellainen typerä lampaanhymy (nuorisoteatterissa toinen nuori minun roolihahmostani, otin kommentin itseeni ja lopetin hymyilemisen siinä porukassa)

Sitten joku työkaveri joskus humalassa kaikkien kuullen:

- miten sinua oikein pääsisi bylsimään (molemmat oltiin varattuja, kyseessä tyyppi joka vaan ei osannut humalassa käyttäytyä mitenkään)

Ja kyllä varmaan useimmat kommentit kauneudesta on jääneet mieltä lämmittämään,, on sanottu ”helvetin” tai ”mielettömän” kauniiksi. Mutta tämä ehkä parhaiten jäänyt mieleen:

- sinussa sitä on kauneutta enemmän kuin meissä kaikissa yhteensä (vanha raksamies raksalla jolla olin siivoamassa parikymppisenä)

"Olen tartuttanut sinuun aidsin." Sama mies väitti että edelliset naisystävät olivat olleet hulluja. 

Vierailija kirjoitti:

Parhaana ystävänäni pitämäni (vuosia olimme todella säännöllisesti ja usein yhdessä, reissattiin, juhlittiin, touhuttiin milloin mitäkin vuosikausia useamman kerran viikossa). 

Eräänä aamuna kahviteltiin ja kaveri sanoi että järjestää pienet illanistujaiset viikonloppuna. Ja jatkoi samaan hengenvetoon että minua ei sitten ole kutsuttu, ne ovat vain hänen "oikeille ystäville" tarkoitettu.

Jep. Ihkua

Mä olen sanonut noin eräälle "ystävälle" sen jälkeen, kun sain kuulla, että hän on ihastunut mun mieheeni. Hän oli esittänyt mulle "ystävää" , että pääsisi mun mieheni lähelle.

Äiti katseli minua kun riisuin saunan pukuhuoneessa n. 12-14 vuotiaana ja sanoi: Mä oon ihmetellyt, että miten sä voit painaa muka niin paljon mutta sullahan on tollanen vararengas. Muistan tämän ikuisesti. Vanhemmat lakatkaa arvostelemasta lastenne vartaloita.

"Tiedän, että oot varmaan epävarma sun huonosta ihosta, mutta ei se mua haittaa."

En ollut epävarma, en ollut edes ajatellut koko asiaa. Nyt olen epävarma enkä vieläkään unohtanut tuota kommenttia, jonka sanomisesta on jo 10 v aikaa... Oli ehkä tarkoitettu kohteliaisuudeksi tapailukumppanilta, mutta ei se siltä tuntunut.

Ylipäätään mitään "kohteliaisuuksia", joihin on sisällytetty joku epäkohta henkilöstä ja vihjataan siihen tyytymättömyydellä, häpeällä, yms., ei kannattaisi sanoa ollenkaan. Vai tuntuisiko itsestä hyvältä kuulla esim. "varmaan vihaat sun maantienvärisiä hiuksia, muttei ne mua haittaa" tai "oot varmaan tyytymätön sun rintojen/peniksen kokoon, muttei se mua haittaa"?

"Ei se paska maalaamalla parane." Näin eräs lesta poika kommentoi teini-ikäiselle minälle kun laitoin huulipunaa parkkipaikalla.

Ollessani n.11-12 vuotias ja ikäisekseni hyvin kehittynyt ,oma äitini totesi että "katoppas kun  meidän nuoremmallekkin neidille on kasvanu tissit"ja läsnä oli sekä omaa perhettä että vieraita.Häpeän edelleen rintojani vaikka olen jo 54 -vuotias.

”Sun suusta tulee paskaa.”

Eksäni tapa arvioida puheitani. Hän (wannabe-muusikko, ei töissä eikä opiskeluissa koska ne haittasivat luomista) ja minä tein montaa työtä. Joskus tuli ehdotettua että hän hakeutuisi edes sosiaaliturvan piiriin tai lähtisi kurssille.

Kaduttaa että hukkasin monta vuotta elämästäni kun hän sai minut uskomaan että tuosta tulee jotain.

Vierailija kirjoitti:

Tapa itsesi. Sanoi isäpuoli

Mulle poikaystävä sanoi ystävänpäivänä että tapa itsesi!

Isäni on sanonut vaikka mitä kamalaa. Koulukiusaaminen: Huudeltu perään hyii, yääk,hyii, miten "tuo"lla voi olla noin hyvä perse? ja muuta ikävää. Yksi mies katsoi mahaani seksin aikana äärimmäisen inhoten. Tosi paljon ollut kaikkea pahaa.

Valitin 14-vuotiaana vanhemmille, että pitääkö heidän taas viikonloppuna juoda alkoholia ja isäpuoli sanoi, että olen todellinen pahanilmanlintu.

Laihdutin reilu parikymppisenä teininä kertyneet kilot ja äiti kehui, että olipa hyvä että sain laihdutettua, hän oli aikanaan katsonut takapuoltani, että eihän tuosta enää voi tulla mitään. No, vedin sitten vielä anoreksian ja bulimian siihen perään, kunnes aikuisena pääsin tolpilleni. Ei tietenkään yksin tuon kommentin takia, mutta edellisistä esimerkeistä saattaa jotain pystyä päättelemään.

Noin 30 vuotta sitten

Hoitajien pukuhuoneessa ,

Työkaverini moitti minua työpukuni olevan piukka tai että olen aika pyöreä.

En muista enää tarkkoja sanakäänteitä, muistan vain tunnelman ja kuinka se iski itsetuntoni, puolihuolimattomasti heitetyt sanat .

Olin ihan tyytyväinen siihen asti kehooni, en pitänyt itseäni pyöreänä, tai saatikka lihavana.

En ollut miettinyt laisinkaan miltä näytän, olin iloinen pirteä, hyväntuulinen hoitaja vain.

Siitä se laihduttaminen lähti, ensimmäiset viisi kiloa oli helppoa pudottaa, niin miksipä en jatkaisi.

Laihduttaminen meni vain överiksi, kaikkea en edes kehtaa kertoa.

Ajan kuluessa ( hoitaja)- ystäväni näkivät tilanteeni ja koittivat puuttuukin tilanteeseen.

Sitten painoin 40 kg ja sairastuin fyysisesti.

- Pysäyttävin lause oli: anoreksiassa ei Kuole nälkään, vaan immunikadon puutteeseen.

Ja oli jo sillä rajalla.

Jotenkuten olen toipunut, tässä myöhemmin on selvinnyt, että kilpirauhaseni on sökö,

syön loppuelämäni lääkkeitä ja olen nyt oikeasti ylipainoinen.

Taistelen taas kilojani vastaan, jokainen nyt todella vaikeata.

Jokainen on onnensa seppä- niin potaskaa kuin olla voi.  Syntymäluokka/luonne  ratkaisee kohta heti, voiko menestyä. -Kusipäisyys auttaa varmimmin. -Ennen oli helpompaa. Eli myös  syntymisen ajoitus piti osuttaa oikein.

Oma äitini on aina hävennyt minua syystä jos toisesta. Olin jo reilusti päälle nelikymppinen, kun äiti kertoi, että isän sukulaisia kaukaa oli tulossa käymään. Ilahduin ja sanoin, että onpa kiva nähdä pitkästä aikaa, kun olin viimeksi nähnyt heitä joskus kymmenvuotiaana. Äiti kielsi minua tulemasta sanoen, että he ei tykkää lihavista. Kyllä se loukkasi minua, mutta onneksi mies vei minut sitten toiselle paikkakunnalle ja me vietettiin ihan kiva päivä.

Näin sukulaisia sitten isäni hautajaisissa. Mukavia ja kohteliaita olivat, eivät nyrpistelleet painolleni, mutta ei hekään mitään hoikkia enää olleet. Äidillä on aina ollut tapa soittaa minulle ja kertoa, jos joku on sanonut jotain negatiivista minusta, mutta hautajaisten jälkeen ei ole mitään kommenttia tullut.

On ollut mukava lukea ketjusta vanhempien lapsilleen sanomia positiivisia asioita, mutta olen niistä vähän kateellinen. Tuntuu pahalta, kun itse ei ikinä ole tarpeeksi hyvä.

Kun työkaveri esitteli minut uudelle työntekijälle: tässä on meidän aivot ja aikataulu, hän on kuin kello, joka pitää tämän paikan käynnissä ja jota ilman oltaisiin täysin hukassa" Kiitos hänelle, tämän lauseen takia jaksoin sitä raskasta työtä eikä aamulla töihin meno tympässyt.

Kun olin 13-vuotias äidin uusi mies katsoi minua silmiin ja sanoi: ”olet sinä ruma, aivan yhtä ruma kuin isäsi”.

Mieleenpainuvimmat kommentit joita en tule KOSKAAN UNOHTAMMAAN (kahden eri miehen suusta joita joskus tapailin). 1 ;”Ihankun lasta panisi”. 2; Mies on juuri laukeamaisillaan ;”Ihana pikkutyttö”... Ikää oli tuolloin 27-vuotta ettei tod. mikään lapsi enään. Mielestäni miehet jotka ovat hulluna siroihin ja lyhyisiin naisiin ovat kyseenalaisia. Itselle tuli fiilis että molemmissa tapauksissa toteutettiin (miesten osalta) jotain sairasta fantasiaa josta (oikeasti toteutettuna joutuisi linnaan...

Kun olin 11-v naapuruston mummeli kylän talvitapahtumassa kauhisteli isoon ääneen lihoamistani (murrosikä alkanut). Muistan että äiti sanoi, ett on vaan paljon vaatetta, johon tää mummeli, että ”eiei, tarkoitan, että kattokaa nyt tuon poskia”.

Ex-mies osasi sanoa aina ”totuuksia”, ja jos pahoitin mieleni, niin olin hullu, koska totuuksista ei voi loukkaantua. Usein liittyi just ulkonäköön tai liian pehmeisiin henkisiin ominaisuuksiin.

Eniten kuitenkin ehkä jäänyt mieleensieltä teini-iästä, kun alettiin seurustelemaan, ne hänen kommenttinsa mun lihavuudesta (168cm, 57kg). ”Mikset sääkin voisi olla tollanen langanlaiha kuin kaverisi”