Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Itselle on sanottu vaikka mitä pahaa, mutta haluan kirjoittaa jotain hyvää jonka muistan vuosien jälkeen aika elävästi. Eli olin silloin joku 18-19vee ja silloin kesänä hengailtiin tietyissä puistoissa ystävien kanssa, ja meidän kanssa tuli joskus myös hengailemaan yksi pummi n. 50 vuotias tosi kiltti ja hiljainen mies, me anoimme aina meidän tölkit ja pullot hänelle, että hän ne sitten palautti. No yksi kesä ilta kun puisto oli jo melkein tyhjä, jäimmw ystävien kanssa sinne ja hän oli siinä mua vastapäätä, istui penkillä ja tuijotti minua. Sitten hän sanoi, sinulla tulee olemaan ongelmia. Mä hämmästyin ja kaikki oli vaan hiljaa, kysyin miksi tulee ongelmia. Sitten hän vastasi ujostellen, koska noin kauniilla naisilla tulee ongelmia kauneuden takia, ja minä vain punastuin)) se sama pummi oli meidän kanssa kun olin siskon kanssa siellä samassa puistossa kesän alussa. Aurinko alkoi laskea ja me istuimme sen vastapäätä niin että sa paistoi suoraan meihin ja suoraan mun siskon silmiin ja se pummi kun huomasi se oikein herkistyi ja sanoi että hän ei ole koskaan nähnyt niin kauniitä silmiä(olemme siis siskon kanssa ulkoma a l aisia, ruskeat silmät tumma tukka) jos hän on vielä elossa, toivottavasti hänellä kaikki asiat hyvin.

- hirveä läskimaha sulla! (Painoin 59 kg)

- älä enää laihduta, kun menee naama ryppyyn (painoin 59 kg)

- olet pilannut koko elämäni, kunpa et olisi syntynyt ollenkaan

- luin salaa ystäväkirjasi. Olit maininnut minut ystävänä. En todellakaan ole!

- ei niistä (meistä lapsista siis) mitään tuu

Isäni kommentti "perse on leveä ku seittemän leivän uuni. Et tule koskaan kelpaamaan kenellekään vaan jäät minun vaivoiksi."

Naapurin kommentti: sie ku oot noin riski nainen ni tulepa kantamaan telkkari miun kanssa.

Toivottavasti me kaikki vanhemmat nykyisin osattas olla murskaamatta lapsiamme...

Naapurin kommentti ei sinällään paha, mutta on se vähän jännää, että pitää ulkokuorta kommentoida, kun apua pyytää.

Narsistille tyypillinen teko, vain hyöty mielessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaana ystävänäni pitämäni (vuosia olimme todella säännöllisesti ja usein yhdessä, reissattiin, juhlittiin, touhuttiin milloin mitäkin vuosikausia useamman kerran viikossa). 

Eräänä aamuna kahviteltiin ja kaveri sanoi että järjestää pienet illanistujaiset viikonloppuna. Ja jatkoi samaan hengenvetoon että minua ei sitten ole kutsuttu, ne ovat vain hänen "oikeille ystäville" tarkoitettu.

Jep. Ihkua

Oli ilmeisesti pitänyt narsistisen persoonallisuushäiriönsä piilossa. Piilottelua voi ylläpitää narsisti, joka kuvittelee olevansa hyötyjän asemassa kaverisuhteessa. Ilmeisesti hänen narsistisessa laskelmassaan oli aika dumpata eli pettää, koska hyötylaskelman mukaan ei ollut "ulosmitattavissa" sinusta enempää "hyötyä".

Narsisti siis tekee kaiken - siis kaiken - vain oma hyöty mielessään. Narsistis jaksaa laskelmoida koko elämänsä ja parhaat "kiksit" saa, jos pytyy ujuttautumaan hyötyihmisen luotetuksi, ja sitten pettää yleisesti ajatellen törkeän epäsopivalla tavalla ja hetkellä, mutta narsistin mielestä hyvän tilaisuuden tullen, "ystävänsä" eli ihmisen, joka on panostanut luottamukseen ja ystävyyteen ja juuri sillä luottamuksella ja sen maksimaalisella pettämisellä "ulosmittaa" hyödyn "ystävyyssuhteestaan."

Varokaa narsisteja, ne harjoittelevat pettämistä koko ikänsä, mutta paljastuvat kyllä, kun osaat kuunnella ja huomata pikku omituisuuksia "ystäväsi" käytöksessä.[/quot

Muistan tehneeni näin joskus 80 luvulla ystävälleni. Anteeksi tästä. Ystäväni oli ilmoittanut minulle aluksi, miten hänellä oli jotkut illanistujaiset, eikä tietenkään minua kutsuttu mukaan. Pahoin mieleni tästä, ja päätin tehdä hänelle samalla lailla. En pidä itseni narsisti a tapahtuman takia. Ikävää se on ollut varmaan molemmille. Kaikkea hyvää jatkossa sinulle.

Sukulainen sanoi että olen suvun kaunein ja että minusta ollaan ylpeitä. Olin puulla päähän lyöty. Ei vissiin superkaunista sukua.

Työskentelen hoitajana ja kerran oli hoitotilanne erään vanhemman naisen kanssa, hän vähän saattoi jopa tiuskia minulle ja kaikki tuntu olevan hänelle niin kauhean vaikeaa ja tuli valitusta yms. Rehellisesti sanottuna ihminen kävi minun hermoille. Sitkeästi kuitenkin hoidin tilanteen loppuun, vähän hampaitakin kiristellen (kuitenkin niin ettei potilas sitä nähnyt). Pyrin aina hoitamaan tilanteet asiallisesti ja niin, että tuomoiset asiat ei pääsisi vaikuttamana potilaan hoitoon, jota hän tarvitsee.

Lopulta tilanne oli ohi ja potilas oli lähdössä pois, hän sanoi: "Voi kun sinä olet niin empaattinen. Olet hyvä hoitaja ja sinusta varmasti tulee vielä taitavampi ajan myötä". (Olen siis suht nuori vielä.)

Samaan aikaan olin iloinen yhtäkkisestä hyvästä palautteesta (jota en todellakaan odottanut tältä ihmiseltä) ja samaan aikaan vähän hävetti itsessäni se sisäinen kireys mitä olin koko tilanteen ajan potenut.

Se oli jännä kokemus, tilanteesta jäi osittain ikävä fiilis, mutta samalla hyvä mieli tuli palautteesta.

Toisaalta tuo myös nauratti minua, olin potilaan kanssa mielessäni äkäinen ja hän saa minusta empaattisen kuvan. Toisaalta myös vähän pelottavaa, jos niin hyvin pystyin peittämään kireyteni. Pisti myös ajattelemaan.

Vuosia sitten: Juttelin sattumalta tapaamani ihmisen kanssa suhteellisen pitkään, olimme molemmat avoimia ja kerroimme itsestämme kaikenlaisia asioita, jopa lapsuuteemme liittyviä. Kerrottuani taustastani ja siitä että äidinkieleni ei aina ole ollut suomi, hän kommentoi että oli huomannut sen puheestani ja ääntämyksestäni. Kun en uskonut, hän vakuutti havaintonsa olevan totta. Kukaan ei ole koskaan väittänyt moista. Olin asunut Suomessa ja osannut suomen kielen sujuvasti jo pitkään ja mielestäni ei ollut mahdollista, että joku tunnistaisi minut muualta tulleeksi puhetapani perusteella. 

Olin hämmentynyt, mutta imarreltu. Äidinkieleni (molemmat) ovat minulle hyvin rakkaita ja tärkeitä. Vain toista saan käyttää aktiivisesti, toisen on oltava kuin lymyssä, kuin sitä ei olisikaan. Tuo tapaamani henkilö kuitenkin oli sen sieltä lymystä havainnut. Hän tunnisti senkin osan identiteetistäni, jonka luulin olevan vain omassa tiedossani. Siksi muistan hänen kommenttinsa vielä tänäkin päivänä.

"Äiti, katso, tuolla on noita-akka!" sanoi pikkulapsi teinigoottiaikoinani. Olen siitä vieläkin ylpeä.

Ihmiset on joutunu kuulemaan ihan järkyttäviä asioita. Miten kukaan kehtaa sanoa tuollaisia.

Kamalaa.

VASEN ON TOISELLA PUOLELLA! huudettuna korvaan kun katsoin oikealle. Traumat.

Yksi isosiskoistani aina antoi minulle yhtäkkiä haleja ja pusuja, joita muilta sisaruksilta en saanut. Hän myös ihaili aina minun silmiäni ja sanoi minua kauniiksi.

Ei varsinaisesti mitkään muistissa olevat sanat, mutta se tunne, jonka hän on minulle jättänyt niillä sanomisillaan ja huomionosotuksillaan, on ollut yksi tärkeimmistä asioista lapsena ja nuorena, että olen tuntenut itseni rakastetuksi perheessäni. En vähättele muilta saamaani rakkautta, mutta hän oli siihen aikaan läheisin (myös iältään) ja lempein sisarukseni. Nykyään ollaan kyllä kaikki läheisiä.

Ihana kun kerrotte myös näitä myönteisiä tarinoita.

Itselleni on jäänyt mieleen omasta nuoruudesta, kun äitini kerran sanoi, että "näytit melkein samalta kuin muutkin", tarkoittaen, että en siinä hetkessä ollut näyttänyt niin lihavalta kuin yleensä. Se on kauneinta, mitä äitini on koskaan sanonut minulle.

Säälittävää sinänsä, että se on jäänyt mieleeni, koska tuntui hyvältä.

Eniten on jäänyt mieleen kommentoinnit painostani. Pappani sanoi minulle kun olin 15 vuotias 164cm/60kg etten ikinä tule saamaan miestä itselleni koska olen niin lihava. Ennen papan kommenttia olin saanut kuulla jo vuosia koulussa haukkuja painostani. Sairastuin lopulta anoreksiaan vuosien laihduttamis kierteen jälkeen. Nyt kun anoreksiasta parantumisesta on kohta 15vuotta pidän yhä itseäni lihavana. Mittani ovat 164cm/55kg eli tiedän etten ole lihava, mutta kommentoinnit painosta ovat tainneet tehdä tehtävänsä minäkuvalleni.

Olen saanut kommentteja laidasta laitaan, kuten olet tyhmä, olet fiksu, olet ruma, olet kaunis jne. Kivat toteamukset lämmittävät mieltä vielä vuosikymmenien jälkeen. Pitäisi muistaa sanoa hyviä asioita.

Joskus 15-vuotiaana, masentuneena ja itsetunnottomana valitin äidilleni, etteivät luokan pojat puhu minulle. Hän kysyi, keille sitten puhutaan ja totesi luokkakuvaa katsottuaan: "Nuo tytöt onkin tuollaisia kauniita." Isä siihen sitten, että: "No mut sun pusero on hienompi kuin heidän." Auts.

Ensimmäistä ihastusta jota pyysin elokuviin vastasi... en todellakaan. Tapa jolla hän sen sanoi oli väheksyvä ja halventaa.

Nuoruus kirjoitti:

Ensimmäistä ihastusta jota pyysin elokuviin vastasi... en todellakaan. Tapa jolla hän sen sanoi oli väheksyvä ja halventaa.

80 luvulla nuoret puhu noin. Tiedä vaikka olisi minä sanonut? Se oli silloin sellanen muotisana ja sitä käytettiin jatkuvasti.

"Et sä häpeä silmiäsi" - Silmien yhteisnäön puutteen vuoksi toinen silmäni saattaa katsoa vähän väärään suuntaan eli karsastaa. 

Kiitti....

Isäni sanoi minulle kun olin 14 vuotias että mahani näyttää aivan isolta jauhosäkiltä :(

Oma isä haukkui vähämieliseksi, kun en osannut tehdä niin kuin piti, olin alaluokilla koulussa.Perkeleitä ja saatanoita ei säästelty. Yksin piti yrittää pärjätä.