Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Sinusta ei koskaan tule mitään. Eikä tullutkaan, ainakaan mitään erikoisempaa.

Voi, älä ajattele itsestäsi noin. Ei kaikista tarvitse tulla mitään super ihmeellistä ja erikoista menestyjää, rikasta tai tunnettua jotta olisi jotain. Erittäin tärkeitä ovat myös ihan "tavalliset" ihmiset, jotka loppujen lopuksi pitävät tätä maailmaa pystyssä jos joukkotasolla katsotaan. Myös ihmissuhteiden kautta voi olla hyvin merkittävä ihminen, jollekin saatat olla se kaikkein läheisin ja tärkein, jota ilman elämä tuntuisi tyhjältä.

Kamalan rumasti sanottu muutenkin, että "sinusta ei koskaan tule mitään". Mitä pitäisi tulla, että olisi jotain? Kuka sen määrittelee mikä on se "mitään". Todella ylimielinen asenne sillä joka noin on sanonut.

Vierailija kirjoitti:

Avopuolison kohteliaisuudet, meillä on kaksi lasta ja takana 21 vuotta:

- näytät ihan delmonte-mieheltä (luulin olevani nainen)

- ei meille voi kutsua vieraita, koska sinä olet niin hankala ihminen

- diktaattori

- katso äitiäsi, olet ihan samanlainen ruumiinrakenteelta... äiti painaa n. 140kg ja minulla on painoa 56kg

- sinun kanssa ei voi puhua, koska sinä olet tuollainen-> kysytty millainen, ei vastaa sulkee suunsa

- kehutaan kun maksan ja passaan, mutta kun sanon että voisitko tehdä tuon, vastaa "jatkuvasti pompottaa"

- olet tosi outo, et ymmärrä minun ja äidin (anopin) huumoria etkä vitsejä, voisit ottaa rennommin

Et kai enää ole tuon moukan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen poikaystäväni sanoi, että suuni näyttää hain kidalta kun nukun selälläni. Siitä on yli 30 vuotta, mutta olen sen jälkeen pitänyt huolen, että kasvoillani on aina peitonkulma, jos nukun selälläni.

Kirjoitin tuon, nyt se tuntuu aika huvittavalta. Hain kita, voi luoja 😂. Tämä on terapeuttista!

Mentiin kaverin kanssa baariin. Baari oli toisessa kerroksessa narikan ja vesssojen ollessa alakerrassa.

Menin edeltä yläkertaan kaverini piipahtaessa vessaan.

Jäin odottamaan portaiden yläpäähän, johon heti jälkeeni tuli ikäiseni nuori nainen (noin 20-vuotias)

Ehdimme siinä hieman aikaa vaihtaa ihan sellaista "leppoisaa smalltalkia" kunnes hänen kaverinsa saapui alakerrasta.

Ensimmäisenä tämä kaveri kaappaa ystävätärtään kädestä ja toteaa: "Ei sitä, sillä on silmälasit". Katoavat sitten baarin uumeniin.

Toivottavasti löysivät hyvän "näköisiä" seuralaisia.

Ilmeisesti silloin harmitti, koska tuo on syöpynyt mieleen. Aikaa tapahtumasta on noin 30 vuotta.

"Sä et ole ihan viisas tai normaali, sussa on jotain vialla" Näin on sanottu minulle monesti kun olin pieni. On sanottu tämän lisäksi monia muitakin ikäviä sanoja, mutta tämä sattui ja kosketti pientä minääni jotenkin eniten ja mieleenjäävimmin, koska sanoja oli oma äiti.

Ei hän myöhemmin enää näin ole sanonut, mutta muistan tämän ikäni. Jo silloin pienenä tajusin sen sanomisen niin, että minussa on jotain sellaista isompaa vikaa. Tuntui pahalta, tuntui että olen vääränlainen, enkä sellainen kuin pitäisi olla.

Vien koiraani eläinlääkäriin ja sille pitikin tehdä leikkaus nopeasti. Kaikki meni ihan hvyin, mutta on ollut tajunnut ottaa tarpeeksi rahaa mukaan ja sen vuoksi tarvitsin laskun sieltä ja siihen meni vähän aikaa. Kun sitten vien koirani tikkien poistoon niin hoitaja sanoi toiselle, että tuolta tulee se hankala asiakas ja niihin kannattaa sitten tottua. Minusta tämä oli aika ikävästi sanottu, koska oikeasti en ollut mikään hankala siellä ja todellakin aina kohtelen kaikki hyvin. Tilanne oli tietenkin pelottava, kun koirani vointi oli silloin melko huono, kun sinne menimme joten levoton varmasti olin, mutta ei mitään sen pahempaa. Samaten samassa paikassa hoitaja kysyi toiselta miksi koirallani on kuonokoppa ja toinen sanoi, että sen vuoksi koska se on vihainen. Todellisuudessa pidimme maskia vaan hoitotilanteissa ja lääkärissä ja muuten koira koko elämänsä kiltti kaikille.

Olin 19-vuotiaana vasta aloittanut opinnot. Meillä oli heti alkuun kokoontuminen, jossa tuutorit esittäytyivät; esittelyn hoiti eräs tyttö, heistä kaikkein äänekkäin joka vielä painotti, että "tulkaa rohkeesti kysymään meiltä ihan mitä vaan!" Minua mietitytti jonkun opintoihin liittyvän lomakkeen (en nyt tarkemmin muista, minkä) täyttäminen ja lähettäminen; kävinkin sitten tuossa tilaisuudessa arasti kysymässä tuolta samalta tuutorilta, että miten se kannattaisi täyttää ja kenelle lähettää. Hän ärähti vihaisesti: "mitä helvettiä sä multa kysyt, enhän mä voi tuollaisia tietää!"

Arvatkaa vaan, meninkö enää "rohkeasti kysymään ihan mitä vaan" häneltä :D

Vierailija kirjoitti:

"Ota toi tankki mukaan!"

Sanoi isä äitille, joka oli lähdössä pikkusiskoni kanssa mummilaan viikonlopuksi.

Olin teini, enkä enää usein lähtenyt mukaan kun lähtivät isän juopottelua pakoon. Menin mieluummin ryyppäämään kaverien kanssa ja kuuntelin isäni huorittelua. 😞

ps.

Halusin tulla vielä sanomaan, että mulla oli/on maailman parhaat vanhemmat. Vaikka isäni joi vapaa-aikansa, oli se silti paras isä minulle.

Kun olin teini, meillä alkoi keskinäinen sota, molemmat vain haukuttiin toisiamme, muuten ei puhuttu mitään. Olin pienenä ollut aina isän tyttö, paras kaveri, joka paikkaan otti isä minut mukaansa. Mutta teini-iässä kaikki perinteisesti muuttui, niinhän siinä yleensä käy isän ja tyttären välillä,

Onneksi isä ehti kuitenkin pyytää kaikkea anteeksi, ennen kuin kuoli. Kun olin parikymppinen, olimme jälleen parhaat kaverit. 

Isä kuoli kun olin 24v.

Isää on vieläkin ikävä, olispa kiva kun olisi isä keski-iässäkin. Se selvä isä, paras kamuni, ei känninen. 

Työnantajani sanat minulle: kiitos,olet enkeli .

Vierailija kirjoitti:

"Sä et ole ihan viisas tai normaali, sussa on jotain vialla" Näin on sanottu minulle monesti kun olin pieni. On sanottu tämän lisäksi monia muitakin ikäviä sanoja, mutta tämä sattui ja kosketti pientä minääni jotenkin eniten ja mieleenjäävimmin, koska sanoja oli oma äiti.

Ei hän myöhemmin enää näin ole sanonut, mutta muistan tämän ikäni. Jo silloin pienenä tajusin sen sanomisen niin, että minussa on jotain sellaista isompaa vikaa. Tuntui pahalta, tuntui että olen vääränlainen, enkä sellainen kuin pitäisi olla.

Ikävää, että sinulle on sanottu noin - ja vieläpä oma äiti sanojana.  Minusta kuulostat fiksulta ja kivalta tyypiltä!

Vierailija kirjoitti:

Parhaana ystävänäni pitämäni (vuosia olimme todella säännöllisesti ja usein yhdessä, reissattiin, juhlittiin, touhuttiin milloin mitäkin vuosikausia useamman kerran viikossa). 

Eräänä aamuna kahviteltiin ja kaveri sanoi että järjestää pienet illanistujaiset viikonloppuna. Ja jatkoi samaan hengenvetoon että minua ei sitten ole kutsuttu, ne ovat vain hänen "oikeille ystäville" tarkoitettu.

Jep. Ihkua

Eiköhän tässä ole jostain hetkellisestä näpäyttämisestä kyse. Olet tietämättäsi tehnyt jotain, josta herkkä kaverisi on vetänyt herneen nenäänsä, ja hän on päättänyt kostaa näin. Ihmiset toimii näin aika usein. Ihmiset eivät ole kovin kypsiä. :)

En ole sentyyppinen ihminen, että toisten sanomiset riittäisivät perusteeksi elämänmittaiseen itseni laiminlyömiseen. Jatkoin sitä todella pitkään, mutta vastuu omasta itsestä on kuitenkin aina itsellä, oli miten paskamainen tausta tahansa. Reilua? En tiedä. Mutta ei ole aikaa loputtomiin miettiä sitä reiluutta. Oma nuoruuteni paloi siihen, nyt olen havahtunut tekemään asialle jotain vaikka tavallaan joidenkin asioiden suhteen on liian myöhäistä.

Ja siis ps. eivät ne ihmiset ole niin tärkeitä, jos kohtelevat sinua huonosti. Ei jatkoon. Vaihda. Hylkää. Etc.

"Sä olet mahtava mies ja varmasti löydät naisen joka rakastaa sua just sellaisena kun olet."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lähes 20-vuotias ja seurustelin erään miehen kanssa. Käytimme ehkäisyä, kondomia, mutta se petti ja tulin raskaaksi. Asuin kotonani vielä silloinkin ja kerroin äidille, pelokkaasti  että olen raskaana ja aion hankkia abortin.

 Äiti suuttui , ei niinkään abortista, hänelle on itselleenkin tehty se, kun minä nuorin olin 12-vuotias.

Pyysin rahaa mennäkseni kaupunkiin sairaalaan (terveyskeskuksessa raskaus oli jo todettu ) ja äiti sanoi

" Ei kai minulla ole rahaa tuohon. Itseppähän olet jalkasi levittänyt."

Ai jaha. Niin , tämä ei siis tapahtunut 60-luvulla pienessä peräpitäjässä vaan ihan kahdeksankymmentä luvun lopussa ja ihan sellaisessa verrattain vapaamielisessä perheessä.

Nämä oli äidin sanat nuorimmalleen, joka olisi halunnut ehkä tukea ja lohtua.

Olet enemmän äitisi kaltainen kuin ehkä ymmärrätkään? Laitoit pahan kiertämään eli oma etusi meni lapsesi hengen edelle. Kuitenkin 20-vuotias aikuinen nainen... Like mother, like daughter. 

Nyt en kyllä ymmärtänyt. Minkä pahan minä laitoin kiertämään? Oli sen syntymättömän lapsenkin etu, etten synnyttänyt sitä. Minulla ei ole vieläkään lapsia, koska minusta ei ole äidiksi.

”Siis sä oot kyllä lihonut aivan älyttömästi” sanoi yks mies, jonka sattumalta tapasin vuosien jälkeen ja jäimme juttelemaan. Olin synnyttänyt alle 3 kuukautta sitten lapsen ja raskauden aikana olin lihonut lähes 40kg. Olin kyllä saanut painoa jo pudotettua useamman kilon ja muutenkin hyvällä mallilla ruokavalio ja liikunta, joten satutti tosi paljon.

Nykyään olen taas ihan normaalipainoinen, kuten ennen raskautta, kun joku siitä kuitenkin ilkkuu täälläkin.

"Oletpa sinä höveli" totesi eräs pomo minulle joskus. En tosin vieläkään tiedä mitä hän tällä tarkoitti, koska hövelin merkitys on moninainen. Mitä lie?

Olin serkkuni ja sisareni kanssa iltaa viettämässä. Olemme kaikki jo iällä, emme nuoria. Yhtäkkiä serkkuni sanoi, että tarvitsisin makeoverin! Pyysinkö analyysin ulkonäöstäni?

Ensimmäinen oikea nuoruuden poikaystäväni totesi kun molemmat tahoillamme pitkistä liitoista erottuamme 25v jälkeen aloitimme uudelleen yhteiselämän viime kesänä: rakastun suhun uudelleen, meidän ero vuonna 95 oli pahinta mitä on ollut¨koskaan. Se hiveli itsetuntoa ja olin tuntenut aina että palaamme yhteen. Pennut vain tehdään muiden kanssa.

Voi, miten monta ikävää kommenttia olenkaan saanut, jotka on jääneet ikuisiksi ajoiksi mieleen. Olen isossa porukassa hieman ujo ja hiljainen, mutta tutussa pienessä porukassa oma itseni, suht puhelias ja iloinen.

No, lähdin kerran mieheni kanssa juhliin, enkä tuntenut kyseisissä juhlissa ketään. Mieheni jutteli tuttavilleen, ja seisoskelin siinä ringissä mukana, moikkasin ja hymyilin ihmisille mutta muuten olin hiljaa. Mieheni lähti vessaan tms, ja jäin "yksin" hetkeksi. Sitten yhtäkkiä eräs mies sanoi minulle että "Sinä vaikutat vähän kylmältä ja laskelmoivalta, katselet ja arvostelet ympärillesi ylimielisesti. Näytätkin vähän sellaiselta pahanilmanlinnulta". Hän myös arvosteli ulkonäköäni lisää, mutta en muista täysin mitä kaikkea hän sanoi. Minä häkellyin aivan täysin, enkä saanut sanottua mitään takaisin :( Ärsyttää miksi tämä täysin ventovieraan ihmisen höpinä satuttaa vieläkin, vaikka tapahtuneesta on vuosia. En todellakaan ole laskelmoiva tai kylmä. Enkä olisi kaivannut mitään ulkonäköanalyysia.

Vierailija kirjoitti:

"Sulla on iso perse"

Sanoi yläasteella vuotta vanhempi poika. Tämän jälkeen en ole koskaan käyttänyt lyhyitä paitoja, vaan aina roikkuu paita perseen päällä.

Roikkuuko se paita jo polvissa?