Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Miten pystyn asumaan loismaan "lähellä" vieläkin kun kaikki mulkkuja.    En tiedä onko kuopio sitten parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

äitini psykoosissa kun olin hänen vuoroviikonloppuna yökylässä jotain 14vuotiaana:

" jos saat lapsia en halua olla koskaan missään tekemisissä heidän kanssaan tai sinun kanssasi. laitan kaikki välit poikki kaikkiin. " ja niin hän tekikin.

tällaisessa ilmapiirissä kasvoin joten on ihme että olen näinkin täyspäinen ja mukava nainen kun ottaa huomioon mitä kaikkea kuulin häneltä. 

Siis toihan on kauneinta mitä äiti voi sanoa.     Ajatteli vain että lapsistasi sitten ei tule yhtä kahjoja kuin äidistäsi   Ajatteli niiden parasta       Joutuisivat käyttämään koko ajan korvatulppia hänen lähellään

Nuorena 15-vuotiaana liftaamassa kaksi vuotta nuoremman sisaren kanssa: kaksi pokaa otti kyytiin. Ajajan vieressä istunut kääntyi ympäri ja katsoi meitä. Arvasin jo mitä tapahtuisi. Hän sanoi siskolleni: sinä olet kaunis mutta tuo siskosi ei ole. Siskoni oli hiljaa ja hymyili ystävällisesti.

Ulkonäkö johonhan ei voi paljon vaikuttaa lapsena määrää paljon elämän suunnan, jollei saa hyvää tukea kotoa.

Se sarja halveksuvia tuhahduksia ja tokaisuja aina kun erehdyin kertomaan jostain innostuksestani. Katkeroitunut vanhempi, katkeroitunut isovanhempi. Olisi ollut hurjan hyödyllistä, jos elämässä olisi ollut rohkaisevia aikuisia.

Vasta aikuisena olen älynnyt edes yrittää opetella pois tavasta "ampua omat unelmat alas", siihen kun oppi noin aikoina.

Tuollaiselle laidalle pitäisi mennä ostamaan eka rintaliivit, sanoi äitini vastaantulleelle naapurille.

Kiinassa kadulla pieni mummo tuli luokseni ja välitti oppaan kautta minulle kysymyksen, miltä tuntuu olla noin kaunis? Olin hämmentynyt.

Kun näin isoisäni viimeisen kerran ja tervehdin, hän vastasi sanoilla "ai sinä oot jääny tuommoseks". (olin siis hänen silmissään liian laiha)

On niitä pahempiakin kuin tämä, mutta nyt tuoreena mielessä.

"Onko siis todellakin näin ettet ole vuoteen tehnyt mitään töitä?"

Kysyi siis erään firman CEO työhaastattelussa. Palasi ja tivasi asiaa yhteensä neljä kertaa haastattelun aikana ja sitä ennen mailitse ennen kuin sovittiin haastattelu. Tuli selväksi, että minun pitäisi tuntea syyllisyyttä, huonommuutta jne. koska en ole ollut vuoteen töissä.

Lisäksi kysyi myös, miksi minua ei ole aiemmin valittu hakemiini työpaikkoihin ja ihmetteli myös, miksi kysyin häneltä työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimisesta.

En menisi mistään hinnasta ko. firmaan töihin.

Harkitsin parikymppisenä todella vakavasti meneväni armeijaan. Isäni kannusti ihanasti. 

Silloinen hyvä ystäväni meni armeijaan ja oli siellä vuoden. Hänen palvekuksensa loppuvaiheessa

juttelimme tästä asiasta, ja ääneen pohdin mitä tekisin. Kaverini totesi, että "kuule, ei susta oo siihen". 

En sitten koskaan armeijaan mennyt ja myöhemmin on harmittanut...

Itsemurhayritys. Oli tehty vatsahuuhtelu. Miespuolinen hoitaja sanoi, kun otti nenäletkut pois; "En saisi näin sanoa, mutta olet ihan älyttömän seksikäs ja kaunis tuossa  tilassa!"  Se auttoi toipumiseen, että en minä niin kauhea olekaan...

"Sinä saatat olla minusta fyysisesti kiinnostunut, mutta minä en ole sinusta." Tapailemani nainen yhteisellä lomamatkalla Lontoossa.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena 15-vuotiaana liftaamassa kaksi vuotta nuoremman sisaren kanssa: kaksi pokaa otti kyytiin. Ajajan vieressä istunut kääntyi ympäri ja katsoi meitä. Arvasin jo mitä tapahtuisi. Hän sanoi siskolleni: sinä olet kaunis mutta tuo siskosi ei ole. Siskoni oli hiljaa ja hymyili ystävällisesti.

Ulkonäkö johonhan ei voi paljon vaikuttaa lapsena määrää paljon elämän suunnan, jollei saa hyvää tukea kotoa.

Ilmeisesti sisko "maksoi" molempien matkan, jos sinä et ollut kovin hääppöisen näköinen? Oliko kaikki kolme yhdessä läjässä vai vetivätkö pokat vuorotellen?

Itse sanomani kommentti jäi mieleen, toivottavasti ei vastapuolelle. Olin nuori ja samoissa opiskelijapiireissä liikuttiin. Katsoin kaihoisana tämän kovin ihanaisena ja nättinä pitämäni tytön seikkailuja ihmissuhteiden maailmassa, mutta en koskaan uskaltanut yrittää lähteä kosiskelemaankaan. Hänet jätettiin kerran, ja hänellä olikin sitten kova masennus tapahtuneen eron takia, istuttiin jostakin syystä kaksin joissakin iltamissa, ja tyttö joi viiniä ja oli hiprakassa surullisuuden kierteessä. Hän oikein piehtaroi kurjuudessa, että hän on niin rumakin, että hän ei kelpaa kellekään...

Ajattelin siinä, mitä voisin sanoa lohdutukseksi, ja miten voisin mahdollisesti päästä hänen suosioonsa, mutta ilmaisu ei missään tapauksessa saisi kuulostaa vonkaamiselta. Joten päätin olla erittäin diplomaattinen ja kiistää tuon väittämänsä rumuuden, ja keräsin rohkeutta, kuten vain salaa ihastuneen voidaan odottaa stressaavan: siinä sitten pakahtuneena miettimisestä puuskahdin: "Oommä hirveemmänkin näkösiä nähnyt !"

Vastapuolen ilme jähmettyi loukkaantuneeksi, ja huudahti ivallisesti, kiitos h...tisti, ja lähti  menemään.

Näin voi hyvää tarkoittava kannustus mennä noinkin pahasti pieleen. No, kaipa se elämä kääntyi hyvin kummallakin, suuria ovat nuorison tunteet, nyt muistelu jo huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun näin isoisäni viimeisen kerran ja tervehdin, hän vastasi sanoilla "ai sinä oot jääny tuommoseks". (olin siis hänen silmissään liian laiha)

Meillä taas vaari oli luonnoltaan pohjalainen töksäyttäjä. Hän sanoi minulle, että taitaa pulla maistua. Olin noin 14 v. Tuskin olin ylipainoinen silloin, mutta vaari oli tottunut näkemään luuviuluja naisia. Mummu ei syönyt kuin pieneltä lautaselta ja silloinkin irvistellen. Toisella kertaa ei rippijuhliin ostettu mekko miellyttänyt. Se oli liian punainen, ei sovi kirkon tilaisuuksiin. Ihan sama vaarille, vaikka sen päällä oli kirkossa alba eikä koko mekko ollut esillä kirkon sisällä.

Kun olin raskaana, aloin kärsiä turvotuksesta jo raskauden puolivälin jälkeen. Kesällä vasta turposinkin. Mies sanoi valaaksi, norsuksi ja ihrakasaksi. Tuo viimeinen tuli siitä, kun makasin neuvolan ohjeiden mukaisesti aina työpäivän jälkeen sängyllä jalat nostettuna koholle. Mieheni mielestä kaikki ihra valui siihen sängylle. Oli se loukkaavaa, vaikka tilanne johtuikin raskaudesta. Minä painoin synnyttämään lähtiessäni 25 kg enemmän kuin raskauden alussa. Kumma kyllä, ensimmäisten viikkojen aikana siitä lähti pois yli puolet ja kun palasin äitiysloman jälkeen töihin, painoin saman verran kuin ennen raskautta. Mutta kyllä minä edelleen muistan ne mieheni inhottavat sanat, ei raskaus muistiin vaikuta.

Olen epäsuomalaiseen tapaan, ilmeisesti ? ,saanut ainakin omasta mielestäni tarpeeksi kannustusta ja kehuja maailmasta. Omat vanhemmat kehuivat myös ,vaikka kärsivät vakavista henkisistä ongelmista molemmat. Koulussa ja harrasteissa kehuttiin. Pojilta ja miehiltä on tullut mukavia kommentteja: "olet se kivannäköinen tyttö" sanoi ihastukseni lukiossa yms yms. vieläkin tulen hyvälle tuulelle tuosta. Ystävät ovat kannustaneet ja kehuneet. Myös minä olen kannustanut ja kehunut ystäviäni ja perhettäni ja tuttavia ja vieraita sen minkä vaan osaan. Ja kehuttavaa riittää kun katsoo toista lempeästi ja rakkaudella. 

En silti koe että minulla olisi pissa noussut päähän tai olisin kovinkaan itsevarma tai ylpeä. olen tavallisen nätti suomalainen nainen, jolla on lahjakkuuksia mutta myös vajavaisuuksia kuten jokaisella on. Jokaisessa ihmisessä on valtavasti potentiaalia ja lahjakkuutta, näin uskon. Toivon, että suomalaiset kehuisivat toisiaan enemmän jotta saisimme paremman olon tälle kansalle. Ja se vanhankansan sananlasku että kehujalle nousee hattuun ei pidä paikkaansa. kyllä maailma pudottaa liian korkealla liehujat itsekkäät ihmiset takaisin maanpinnalle se on nähty

Olet hyvä ja riität omana itsenäsi! Se on hyvä muistaa jokaisen <3

Vierailija kirjoitti:

Kun olin raskaana, aloin kärsiä turvotuksesta jo raskauden puolivälin jälkeen. Kesällä vasta turposinkin. Mies sanoi valaaksi, norsuksi ja ihrakasaksi. Tuo viimeinen tuli siitä, kun makasin neuvolan ohjeiden mukaisesti aina työpäivän jälkeen sängyllä jalat nostettuna koholle. Mieheni mielestä kaikki ihra valui siihen sängylle. Oli se loukkaavaa, vaikka tilanne johtuikin raskaudesta. Minä painoin synnyttämään lähtiessäni 25 kg enemmän kuin raskauden alussa. Kumma kyllä, ensimmäisten viikkojen aikana siitä lähti pois yli puolet ja kun palasin äitiysloman jälkeen töihin, painoin saman verran kuin ennen raskautta. Mutta kyllä minä edelleen muistan ne mieheni inhottavat sanat, ei raskaus muistiin vaikuta.

Onnittelut raskaudesta ja vauvasta! Itsellä ne jäivät vain haaveeksi.

Olipa inhottavasti sanottu mieheltäsi, ei tainnut paljon ajatella mitä sanoi ja miten herkässä tilassa raskaana oleva nainen on henkisesti ja muutenkin. on normaalia, että raskauden aikana tulee painoa lisää, sehän kuuluu asiaa ja kroppa muuttuu. Se on naisen matka jota mies voi vain seurata ja kannustaa vieressä. Jos on hyvä mies.

Kylmään sävyyn sanottu sana "hyvästi" kun minulle ja ihmiselle jota palvoin, ihailin ja rakastin, jätti minut. Koko tilanne laukesi siihen sanaan ja jäljelle jäin pettymys ja kauniit muistot jotka pyyhkiytyivät mielestäni katkeruuden takia. Meidän suhteemme oli muutenkin vaikea kun sitä varjosti jatkuva mustasukkaisuus.

Äitini, kun olin noin 25v ja veljeni oli moittinut äitiäni, että häntä ei lapsena huomioitu tarpeeksi, tuli kotiini ja sanoi minulle : "tyttöhän se oli, josta en koskaan välittänyt".

Minä olin se tyttö ja minulla oli neljä veljeä.

Vierailija kirjoitti:

Äitini, kun olin noin 25v ja veljeni oli moittinut äitiäni, että häntä ei lapsena huomioitu tarpeeksi, tuli kotiini ja sanoi minulle : "tyttöhän se oli, josta en koskaan välittänyt".

Minä olin se tyttö ja minulla oli neljä veljeä.

tulipa surullinen olo puolestasi tuosta äitisi ajattelemattomasta kommentista. Kyllä sinä olet rakas ihminen tälle maailmalle, toivon sinulle hyvää.

terkuin tyttö Napapiirilta