Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Ei ole eroa tullut, mutta kyllä tympii ja rasittaa kun miehen 6v tulee joka toinen vkonloppu. Lapsi roikkuu ja vaatii viihdyttämistä tavalla joka on itselleni aivan vierasta. Omassa lapsuudessani lapset ohjattiin leikkimään, mutta tämä mankuu jatkuvasti ohjattua tekemistä. Ihmettelen myös ettei tuon ikäiseltä takapuolenkaan pyyhkiminen onnistu ja muuta vastaavaa.

Minun asiani ei kuitenkaan ole puuttua eikä mieskään puutu kun äitinsä vastaa pääsääntöisesti kasvatuksesta, meillä käyminen sen verran vähäisempää. Välillä vaan joka toinen viikonloppukin tuntuu paljolta ja ne päivåt erittäin pitkiltä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin! Olin myös itse lapseton, kun lähdin tähän suhteeseen ja eroajatukset kävivät jo aiemmin mielessä. Itsellä oli myös ajatuksia ja haaveita siitä, miten paljon yksinkertaisempaa elo ydinperheessä on.

Meillä kuitenkin on nyt yhteinen lapsi, joten ero tuntuu hankalammalta nyt.

Ap

Olet nyt itse samassa tilanteessa, jos eroat niin varaudu elämään ilman parisuhdetta . Teini-ikä ei kestä pitkään, suosittelen sinnittelemään.

Vierailija kirjoitti:

Menin aikoinaan naimisiin miehen kanssa jolla oli lapsi. Hain eroa jo kolmen kuukauden kuluttua häistä ja yksi syy oli hänen lapsensa. En ymmärrä uusperheitä, niissä ei ole mitään kehumisen arvoista.

Kauanko te sitten olitte asuneet yhdessä ennen avioliittoa? Ihmettelen vaan, että noin nopeasti haitta avioeroa.

Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.

Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.

Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.

Uusperhe toimii, jos vanhempi kantaa vastuun oman lapsensa kasvatuksesta, viihdyttämisestä ja hoitamisesta, ja pitää eksänsä kurissa eikä anna tämän hyppiä nenille.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.

Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.

Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.

Ydinperheessä on kaksi vanhempaa, joiden pitää sovittaa yhteen näkemyksensä lastenkasvatuksesta. Uusperheessä voi olla exät ja nyxät mukaan lukien neljä aikuista, joilla on erilaiset näkemykset lastenkasvatuksesta. Totta kai silloin on potentiaalisesti enemmän erimielisyyksiä aiheesta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.

Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.

Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.

Ydinperheessä on kaksi vanhempaa, joiden pitää sovittaa yhteen näkemyksensä lastenkasvatuksesta. Uusperheessä voi olla exät ja nyxät mukaan lukien neljä aikuista, joilla on erilaiset näkemykset lastenkasvatuksesta. Totta kai silloin on potentiaalisesti enemmän erimielisyyksiä aiheesta.  

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kotien välillä voi olla jonkin verran eroja säännöissä, eli lopulta tuon kodin säännöt määrittyvät siellä asuvien henkilöiden toimesta. Toki on asioita, jotka pitää linjata exänkin kanssa, mutta kyllä aika paljon määrittyy ihan siellä kodissa asuvien ihmisten kesken.

Olen itsekin eronnut, enkä edes tarkalleen tiedä, miten isän luona asiat menee. Minä vastaan omasta tontistani, ja lasten isä asioiden hoidosta siellä. Oikeastaan vain uuden harrastuksen aloittaminen, kouluun liittyvät asiat ja lomajärjestelyt on sellaisia, joista pitää keskustella, koska koskettaa molempia koteja sekä kustannuksiltaan että käytännön järjestelyiltä. Mutta vaikkapa ruokailut ja päiväjärjestys muutenkin, sekä sallittu ja vaadittu käytös kodissa voi määrittyä sen kodin tapojen mukaan (toisessa vaikka siivouspäivä perjantaina, johon teinin oletetaan osallistuvan, ja toisessa tarpeen mukaan tms.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.

Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.

Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.

Ydinperheessä on kaksi vanhempaa, joiden pitää sovittaa yhteen näkemyksensä lastenkasvatuksesta. Uusperheessä voi olla exät ja nyxät mukaan lukien neljä aikuista, joilla on erilaiset näkemykset lastenkasvatuksesta. Totta kai silloin on potentiaalisesti enemmän erimielisyyksiä aiheesta.  

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kotien välillä voi olla jonkin verran eroja säännöissä, eli lopulta tuon kodin säännöt määrittyvät siellä asuvien henkilöiden toimesta. Toki on asioita, jotka pitää linjata exänkin kanssa, mutta kyllä aika paljon määrittyy ihan siellä kodissa asuvien ihmisten kesken.

Olen itsekin eronnut, enkä edes tarkalleen tiedä, miten isän luona asiat menee. Minä vastaan omasta tontistani, ja lasten isä asioiden hoidosta siellä. Oikeastaan vain uuden harrastuksen aloittaminen, kouluun liittyvät asiat ja lomajärjestelyt on sellaisia, joista pitää keskustella, koska koskettaa molempia koteja sekä kustannuksiltaan että käytännön järjestelyiltä. Mutta vaikkapa ruokailut ja päiväjärjestys muutenkin, sekä sallittu ja vaadittu käytös kodissa voi määrittyä sen kodin tapojen mukaan (toisessa vaikka siivouspäivä perjantaina, johon teinin oletetaan osallistuvan, ja toisessa tarpeen mukaan tms.).

Juuri näin. Eksän kanssa ei tarvitse säännöistä sopia, ainoastaan nykyisen puolison.

Minulla on lapsia, enkä ikinä olisi ottanut lapsetonta miestä. Ajattelen, että vain lapsellinen mies voi ymmärtää lapsia.

Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.

Hmmm. Totta nuo ovat asioita, jotka jokaisen pitää pääkopassaan selvittää. Mutta sinäsä ne eivät ole ongelmia, vaan vain käsiteltäviä asioita,

Ne todelliset ongelmat syntyvät kolmesta syystä

1. Lapset ovat erityislapsia. Se vaatii vanhemmaltakin paljon, ja voi olla ylipäääsemätöntä äitipuolelle

2. Vanhempi ei hoida omia hommiaan, vaan laittaa äitipuolen kasvattamaaan lapsia.

3. Eksälle ei laiteta rajoja, vaan hän ujuttautuu elämään mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.

Mustasukkaisuutta ja ulkopuolisuutta (oli kyse sitten exästä, nyxästä tai lapsen tuntemuksista) ei välttämättä aina ole. Vaikka parisuhde lapsen vanhempien välillä on loppunut, voi tuo ero olla osapuolten välillä käsitelty, kumpikaan ei halua palata yhteen, ja luottavat toisiinsa vanhempina, jolloin eivät puutu kohtuuttomasti elämään lapsen toisessa kodissa. Lapsella voi olla hyvä ja rakastettu olo molemmissa kodeissa. Näin ei tietenkään aina ole, mutta ei voi myöskään väittää, että aina olisi noita ongelmia.

Mustasukkaisuutta tai ulkopuolisuuden tunteita voi tulla ydinperheessäkin. Esim. äidillä ja tyttärellä tiivis suhde, josta isä jää ulkopuoliseksi, tai toisin päin. Mustasukkaiset ihmiset voivat olla mustasukkaisia vaikka työkaverista tai lapsi mustasukkainen vanhemman kaverille, jos äiti lähtee reissuun kaverinsa kanssa, eikä lapsen kanssa jne. Ulkopuolisuutta parisuhteessa saa aikaan vaikka pitämällä puoliso etäällä omasta kaveriporukasta tai lapsuuden perheestä tms. Se on ihan samaa toimintaa, kuin pitää puoliso etäällä toisen lapsista.

Minua ärsyttää se, että jos näitä ongelmia esiintyy uusperheessä, aina syyksi annetaan uusperhe, vaikka vastaavaa voisi olla ydinperheessäkin tai lapsettomien ihmisten kesken, ja kyse on ongelmasta kärsivän kaksikon (lapsi-vanhempi, puoliso-puoliso) välisen suhteen ongelmasta, ei perhemuodosta.

Onneksi olemme aivan normaali perhe, jossa ei ole eksiä eikä ylimääräisiä lapsia. Perinnönjakokin on sitten helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.

Hmmm. Totta nuo ovat asioita, jotka jokaisen pitää pääkopassaan selvittää. Mutta sinäsä ne eivät ole ongelmia, vaan vain käsiteltäviä asioita,

Ne todelliset ongelmat syntyvät kolmesta syystä

1. Lapset ovat erityislapsia. Se vaatii vanhemmaltakin paljon, ja voi olla ylipäääsemätöntä äitipuolelle

2. Vanhempi ei hoida omia hommiaan, vaan laittaa äitipuolen kasvattamaaan lapsia.

3. Eksälle ei laiteta rajoja, vaan hän ujuttautuu elämään mukaan.

Suurin osa lapsista ei ole erityislapsia kuitenkaan. Lapsi voi olla normaali lapsi ja silti hänestä riippumattomista asioista uusperhe ei onnistu.

Äiti - ja isäpuolen pitää löytää oma roolinsa, eikä jäädä ulkopuoliseksi. Hänellä pitää olla omanlainen suhde lapseen ja lapsella häneen, tämä EI tarkoita saman veroista sidettä mikä biovanhemmalla on lapseensa. Missään nimessä se ei myöskään tarkoita, että rakastaisi lasta/lapsi rakastaisi isä/äitipuolta.

Ja mitä tulee eksään niin hänen ei tarvitse tehdä mtn, kun hän jo on perheessä lapsen kautta. Hän on lapsen isä/äiti eli lapsessa on osa häntä ja lapsi aina hänestä puhuu. Eksä on siis aina lapsen kautta muistuttamassa itsestä ja entisestä suhteesta ja elämästä.

vastailija kirjoitti:

Onneksi olemme aivan normaali perhe, jossa ei ole eksiä eikä ylimääräisiä lapsia. Perinnönjakokin on sitten helpompaa.

Eihän se nyt perinnönjakoon vaikuta, jos puolisolla on lapsia. Kyllä minun lapseni silti minut perii. Puolison lapset puolison.

Ex mies on uusperheessä, ei lapset siihen sopeudu. Itse en ketään miestä kotiini ota enkä muuta kenenkään luokse. Älkää alkako uusperhe-helvettiin!

Vierailija kirjoitti:

Ex mies on uusperheessä, ei lapset siihen sopeudu. Itse en ketään miestä kotiini ota enkä muuta kenenkään luokse. Älkää alkako uusperhe-helvettiin!

Ja sitten on niitä, jotka ovat hyvinkin läheisiä äitipuolensa kanssa ja pitävät tiivisti yhteyttä äitipuoleen vielä isänsä kuoltuakin. Tämä yhtään väheksymättä äidin roolia, joka tietysti myös on tärkeä.

Tiedän jopa tapauksen, jossa äidin uusi puoliso kasvatti lapsen aikuiseksi äidin kuoltua sairauteen, kun lapsi oli teini-ikäinen ja nyt tuo lapsi on jo aikuinen ja pitää isänään edelleen tuota miestä, joka oikeasti oli vain äidin uusi puoliso. Lapsen biologinen isä ei ollut kuviossa mukana.

Vierailija kirjoitti:

vastailija kirjoitti:

Onneksi olemme aivan normaali perhe, jossa ei ole eksiä eikä ylimääräisiä lapsia. Perinnönjakokin on sitten helpompaa.

Eihän se nyt perinnönjakoon vaikuta, jos puolisolla on lapsia. Kyllä minun lapseni silti minut perii. Puolison lapset puolison.

Vaikuttaa ainakin sen verran, että jos menisin naimisiin, niin mieheni hallintaoikeus talooni (jonka lapset tulevat perimään) menee lasteni perimisoikeuden edelle eli käytännössä lapset joutuvat maksamaan verot perinnöstään, mutta eivät voi muuttaa taloa rahaksi ennenkuin mieskin kuolee tai muuttaa pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.

Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.

Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.

Ydinperheessä on kaksi vanhempaa, joiden pitää sovittaa yhteen näkemyksensä lastenkasvatuksesta. Uusperheessä voi olla exät ja nyxät mukaan lukien neljä aikuista, joilla on erilaiset näkemykset lastenkasvatuksesta. Totta kai silloin on potentiaalisesti enemmän erimielisyyksiä aiheesta.  

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kotien välillä voi olla jonkin verran eroja säännöissä, eli lopulta tuon kodin säännöt määrittyvät siellä asuvien henkilöiden toimesta. Toki on asioita, jotka pitää linjata exänkin kanssa, mutta kyllä aika paljon määrittyy ihan siellä kodissa asuvien ihmisten kesken.

Olen itsekin eronnut, enkä edes tarkalleen tiedä, miten isän luona asiat menee. Minä vastaan omasta tontistani, ja lasten isä asioiden hoidosta siellä. Oikeastaan vain uuden harrastuksen aloittaminen, kouluun liittyvät asiat ja lomajärjestelyt on sellaisia, joista pitää keskustella, koska koskettaa molempia koteja sekä kustannuksiltaan että käytännön järjestelyiltä. Mutta vaikkapa ruokailut ja päiväjärjestys muutenkin, sekä sallittu ja vaadittu käytös kodissa voi määrittyä sen kodin tapojen mukaan (toisessa vaikka siivouspäivä perjantaina, johon teinin oletetaan osallistuvan, ja toisessa tarpeen mukaan tms.).

Lasten harrastuksista, koulu- ja lomajärjetelyistä voi halutessaan saada paljon erimielisyyksiä aikaan. Toki voivat sujua hyvässä hengessäkin. Mutta kahden vahemman on helpompi sopia mm. lomista kun ei tarvitse lapsen toisen vanhemman perheen menoja ottaa millään tavalla huomioon. Onneksi en ole eronnut, joten ei tarvise kenenkään muun kanssa asioita säätää. 

Itseäni kummastuttaa ajattelu "menen yhteen miehen kanssa, jolla lapsia, ja jonka pitää olla, kuin ei olisi lapsia, jotta voi olla isä sille meidän yhteiselle lapselle". Ymmärtäkää, että sieltä tulee paketti historiaa ja tiettyä ennaltamäärittävää tulevaisuutta. Ja sen hyväksytte tai ette. Ei ole sellaista vaihtoehtoa " vain me kaksi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vastailija kirjoitti:

Onneksi olemme aivan normaali perhe, jossa ei ole eksiä eikä ylimääräisiä lapsia. Perinnönjakokin on sitten helpompaa.

Eihän se nyt perinnönjakoon vaikuta, jos puolisolla on lapsia. Kyllä minun lapseni silti minut perii. Puolison lapset puolison.

Vaikuttaa ainakin sen verran, että jos menisin naimisiin, niin mieheni hallintaoikeus talooni (jonka lapset tulevat perimään) menee lasteni perimisoikeuden edelle eli käytännössä lapset joutuvat maksamaan verot perinnöstään, mutta eivät voi muuttaa taloa rahaksi ennenkuin mieskin kuolee tai muuttaa pois. 

Eihän kukaan nyt ole niin idiootti, että järjestäisi lapsilleen tuollaista tilannetta. Itse en edes menisi naimisiin, jos menisin, niin ehdottomasti avioehto, jolla rajataan tuollaisen lapsille hankalan tilanteen syntymisen mahdollisuus pois, eli siis täysi avioehto, mutta hyvin voisin silti olla parisuhteessa uusperheessä.

Olettaisin kuitenkin, että molemmat esimerkiksi taloudellisesti ensisijaisesti haluasi perinnöt lapsilleen, eikä puolisoilleen. On mielestäni todella paheksuttavaa arvomaailmaa, että joku puoliso haluaisi viedä mun lasten perinnön, eli ryhtyisin suhteeseen vain ihmisen kanssa, joka ymmärtää, että lapset menevät tuollaisissa asioissa edelle. Nainen olen.