Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?
01.01.2020 |
Onko täällä muita, jotka katuvat uusperhettä? Itsellä tilanne sellainen, että olen ollut pitkässä suhteessa miehen kanssa, jolla on tällähetkellä teini-ikäinen lapsi. Omat vaikeutemme ja hyvät hetket on ollut ja kaikesta aina selvitty. Miehen ex tuonut omat lisäyksensä soppaan. Joskus aiemmin olen miettinyt eroa, kun on alkanut oikein kunnolla vituttamaan. Nyt meillä on kuitenkin yhteinen lapsi ja alkaa ottamaan päähän, kuinka paljon tämän teini-ikäisen oikkujen mukaan pitäisi vieläkin elää. Hän on kuitenkin jo kohta aikuinen. En jaksa alkaa mitään yksityiskohtaisia esimerkkejä antamaan, mutta kuitenkin hänellä aina älyttömiä vaatimuksia, joita sitten isi olisi toteuttamassa ettei mene välit.. tämä sitten vaikuttaa tietty meidän arkeen ja elämään. Ja mistään ilkeästä äitipuolen roolista ei ole nyt kysymys. Kertokaahan kokemuksia, onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia??
Kommentit (488)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.
Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.
Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.
Ydinperheessä on kaksi vanhempaa, joiden pitää sovittaa yhteen näkemyksensä lastenkasvatuksesta. Uusperheessä voi olla exät ja nyxät mukaan lukien neljä aikuista, joilla on erilaiset näkemykset lastenkasvatuksesta. Totta kai silloin on potentiaalisesti enemmän erimielisyyksiä aiheesta.
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kotien välillä voi olla jonkin verran eroja säännöissä, eli lopulta tuon kodin säännöt määrittyvät siellä asuvien henkilöiden toimesta. Toki on asioita, jotka pitää linjata exänkin kanssa, mutta kyllä aika paljon määrittyy ihan siellä kodissa asuvien ihmisten kesken.
Olen itsekin eronnut, enkä edes tarkalleen tiedä, miten isän luona asiat menee. Minä vastaan omasta tontistani, ja lasten isä asioiden hoidosta siellä. Oikeastaan vain uuden harrastuksen aloittaminen, kouluun liittyvät asiat ja lomajärjestelyt on sellaisia, joista pitää keskustella, koska koskettaa molempia koteja sekä kustannuksiltaan että käytännön järjestelyiltä. Mutta vaikkapa ruokailut ja päiväjärjestys muutenkin, sekä sallittu ja vaadittu käytös kodissa voi määrittyä sen kodin tapojen mukaan (toisessa vaikka siivouspäivä perjantaina, johon teinin oletetaan osallistuvan, ja toisessa tarpeen mukaan tms.).
Lasten harrastuksista, koulu- ja lomajärjetelyistä voi halutessaan saada paljon erimielisyyksiä aikaan. Toki voivat sujua hyvässä hengessäkin. Mutta kahden vahemman on helpompi sopia mm. lomista kun ei tarvitse lapsen toisen vanhemman perheen menoja ottaa millään tavalla huomioon. Onneksi en ole eronnut, joten ei tarvise kenenkään muun kanssa asioita säätää.
Mä taas olen kokenut, että pienten koululaisten kesäloman järjestäminen on eron jälkeen paljon helpompaa, kun ei ole haluakaan olla yhtä aikaa lomalla. Tällöin saadaan helpommin katettua pidempi pätkä kesästä siten, että lapsen toinen vanhempi on lomalla, esim. exä kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin ja minä heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin (koulujen alkuun asti). Yhdessä ollessa halusi, että edes joku pätkä olisi yhteistä lomaa, joten sai useammalle viikolle keksiä jotain leiriä tai erikoisjärjestelyjä. Eli silloin oli enemmän säätämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vastailija kirjoitti:
Onneksi olemme aivan normaali perhe, jossa ei ole eksiä eikä ylimääräisiä lapsia. Perinnönjakokin on sitten helpompaa.
Eihän se nyt perinnönjakoon vaikuta, jos puolisolla on lapsia. Kyllä minun lapseni silti minut perii. Puolison lapset puolison.
Jos teillä ei ole avioehtoa niin puolisoiden kuolinjärjestys vaikuttaa myös lasten saamaan perintöön. Varattomampi leski voi saada puolisonsa kuolinpesältä tasinkoa, joten kuolleen vanhemman lapsille jää pienempi perintöosuus.
Leskellä on myös elinikäinen asumisoikeus yhteiseen asuntoon, jota lapset eivät silloin voi myydä. Jos leski on vaikka huomattavasti nuorempi kuin vainaja, hänhän saattaa elää pidempään kuin lapset.
Kuka nyt enää menee ilman avioehtoa naimisiin? Ei sittenkään, vaikkei olisi edes lapsia, mutta varsinkin, jos on jo lapsia edellisestä suhteesta. Aika harva ylipäätään menee toista kertaa naimisiin, vaikka olikin uudessa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.
Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.
Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.
Ydinperheessä on kaksi vanhempaa, joiden pitää sovittaa yhteen näkemyksensä lastenkasvatuksesta. Uusperheessä voi olla exät ja nyxät mukaan lukien neljä aikuista, joilla on erilaiset näkemykset lastenkasvatuksesta. Totta kai silloin on potentiaalisesti enemmän erimielisyyksiä aiheesta.
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kotien välillä voi olla jonkin verran eroja säännöissä, eli lopulta tuon kodin säännöt määrittyvät siellä asuvien henkilöiden toimesta. Toki on asioita, jotka pitää linjata exänkin kanssa, mutta kyllä aika paljon määrittyy ihan siellä kodissa asuvien ihmisten kesken.
Olen itsekin eronnut, enkä edes tarkalleen tiedä, miten isän luona asiat menee. Minä vastaan omasta tontistani, ja lasten isä asioiden hoidosta siellä. Oikeastaan vain uuden harrastuksen aloittaminen, kouluun liittyvät asiat ja lomajärjestelyt on sellaisia, joista pitää keskustella, koska koskettaa molempia koteja sekä kustannuksiltaan että käytännön järjestelyiltä. Mutta vaikkapa ruokailut ja päiväjärjestys muutenkin, sekä sallittu ja vaadittu käytös kodissa voi määrittyä sen kodin tapojen mukaan (toisessa vaikka siivouspäivä perjantaina, johon teinin oletetaan osallistuvan, ja toisessa tarpeen mukaan tms.).
Lasten harrastuksista, koulu- ja lomajärjetelyistä voi halutessaan saada paljon erimielisyyksiä aikaan. Toki voivat sujua hyvässä hengessäkin. Mutta kahden vahemman on helpompi sopia mm. lomista kun ei tarvitse lapsen toisen vanhemman perheen menoja ottaa millään tavalla huomioon. Onneksi en ole eronnut, joten ei tarvise kenenkään muun kanssa asioita säätää.
Mä taas olen kokenut, että pienten koululaisten kesäloman järjestäminen on eron jälkeen paljon helpompaa, kun ei ole haluakaan olla yhtä aikaa lomalla. Tällöin saadaan helpommin katettua pidempi pätkä kesästä siten, että lapsen toinen vanhempi on lomalla, esim. exä kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin ja minä heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin (koulujen alkuun asti). Yhdessä ollessa halusi, että edes joku pätkä olisi yhteistä lomaa, joten sai useammalle viikolle keksiä jotain leiriä tai erikoisjärjestelyjä. Eli silloin oli enemmän säätämistä.
Onneksi lapsilla on isovanhemmat ja ystäviä, joiden kanssa ovat voineet viettää aikaa kesälomalla kun vanhemmat ovat töissä. Lapset ovat vain muutaman vuoden pieniä alakoululaisia, jolloin kesäloman ajaksi pitää keksiä puuhaa. Lasten ollessa eka- ja tokaluokkalaisia olen myös hyödyntänyt osa-aikaista työaikaa, jota pikkukoululaisen vanhemmat voivat saada. Helpotti arkia monin tavoin.
En kyllä nykyään teinien vanhempana näe, että erosta olisi ollut lasten kesälomien järjestelyn kannalta mitään etua.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole eroa tullut, mutta kyllä tympii ja rasittaa kun miehen 6v tulee joka toinen vkonloppu. Lapsi roikkuu ja vaatii viihdyttämistä tavalla joka on itselleni aivan vierasta. Omassa lapsuudessani lapset ohjattiin leikkimään, mutta tämä mankuu jatkuvasti ohjattua tekemistä. Ihmettelen myös ettei tuon ikäiseltä takapuolenkaan pyyhkiminen onnistu ja muuta vastaavaa.
Minun asiani ei kuitenkaan ole puuttua eikä mieskään puutu kun äitinsä vastaa pääsääntöisesti kasvatuksesta, meillä käyminen sen verran vähäisempää. Välillä vaan joka toinen viikonloppukin tuntuu paljolta ja ne päivåt erittäin pitkiltä.
Ei kyllä hirveästi heru sympatiaa. Ensinnäkin olet ottanut mieheksi tuollaisen vätyksen, joka ei osallistu edes oman lapsensa kasvattamiseen, ja toisekseen miehesi on niin kamala, että on ottanut naisen, joka ei edes siedä miehen lasta. Huh, mikä kultakimpale taas tuo sinunkin miehesi. Lapsiparka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedän toimivia uusioperheitä. Ja tiedän toimimattomia ydinperheitä. Jos on merkittäviä eroja kasvatuksellisissa näkemyksissä, niin se tietää ongelmia sekä ydin- että uusioperheessä. Tässä kuulostaa vähän siltä, että sinä haluaisit vetää teinille tiukemmat rajat, ja isä taas antaa teinin vedättää ja myötäilee teinin vaatimuksia liikaa. Noin voi käydä ihan ydinperheessäkin, että toinen antaa kaikessa periksi ja toinen vaatisi tiukempaa kasvatusta. Monesti kasvatuserot johtaa jopa avioeroihin ydinperheissäkin.
Uusioperheessä toki se luo vielä enemmän haastetta, että se toinen ei ole ko. lapsen vanhempi. Silloin taas tullaan siihen, että miten hyvä parisuhde on, että ottaako se hankalasti käyttäytyvän lapsen vanhempi puolisonsa näkemykset ja tuntemukset huomioon. Toki asia voisi olla ongelmallinen, vaikka olisikin kyse yhteisestä lapsesta. Eli ap:nkin tapauksessa sama ongelma voi tulla vastaan myöhemmin sen yhteisen lapsen kanssa, jos isä antaa lapsen päättää ja sinä vedät rajat.
Eli ei ole perhemallista, vaan parisuhteen laadusta kyse. Hyvässä suhteessa asioista osataan puhua ja ratkoa ongelmat yhdessä ja sopia yhteisestä, molemmille sopivasta linjasta asiassa.
Ydinperheessä on kaksi vanhempaa, joiden pitää sovittaa yhteen näkemyksensä lastenkasvatuksesta. Uusperheessä voi olla exät ja nyxät mukaan lukien neljä aikuista, joilla on erilaiset näkemykset lastenkasvatuksesta. Totta kai silloin on potentiaalisesti enemmän erimielisyyksiä aiheesta.
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kotien välillä voi olla jonkin verran eroja säännöissä, eli lopulta tuon kodin säännöt määrittyvät siellä asuvien henkilöiden toimesta. Toki on asioita, jotka pitää linjata exänkin kanssa, mutta kyllä aika paljon määrittyy ihan siellä kodissa asuvien ihmisten kesken.
Olen itsekin eronnut, enkä edes tarkalleen tiedä, miten isän luona asiat menee. Minä vastaan omasta tontistani, ja lasten isä asioiden hoidosta siellä. Oikeastaan vain uuden harrastuksen aloittaminen, kouluun liittyvät asiat ja lomajärjestelyt on sellaisia, joista pitää keskustella, koska koskettaa molempia koteja sekä kustannuksiltaan että käytännön järjestelyiltä. Mutta vaikkapa ruokailut ja päiväjärjestys muutenkin, sekä sallittu ja vaadittu käytös kodissa voi määrittyä sen kodin tapojen mukaan (toisessa vaikka siivouspäivä perjantaina, johon teinin oletetaan osallistuvan, ja toisessa tarpeen mukaan tms.).
Lasten harrastuksista, koulu- ja lomajärjetelyistä voi halutessaan saada paljon erimielisyyksiä aikaan. Toki voivat sujua hyvässä hengessäkin. Mutta kahden vahemman on helpompi sopia mm. lomista kun ei tarvitse lapsen toisen vanhemman perheen menoja ottaa millään tavalla huomioon. Onneksi en ole eronnut, joten ei tarvise kenenkään muun kanssa asioita säätää.
Mä taas olen kokenut, että pienten koululaisten kesäloman järjestäminen on eron jälkeen paljon helpompaa, kun ei ole haluakaan olla yhtä aikaa lomalla. Tällöin saadaan helpommin katettua pidempi pätkä kesästä siten, että lapsen toinen vanhempi on lomalla, esim. exä kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin ja minä heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin (koulujen alkuun asti). Yhdessä ollessa halusi, että edes joku pätkä olisi yhteistä lomaa, joten sai useammalle viikolle keksiä jotain leiriä tai erikoisjärjestelyjä. Eli silloin oli enemmän säätämistä.
Onneksi lapsilla on isovanhemmat ja ystäviä, joiden kanssa ovat voineet viettää aikaa kesälomalla kun vanhemmat ovat töissä. Lapset ovat vain muutaman vuoden pieniä alakoululaisia, jolloin kesäloman ajaksi pitää keksiä puuhaa. Lasten ollessa eka- ja tokaluokkalaisia olen myös hyödyntänyt osa-aikaista työaikaa, jota pikkukoululaisen vanhemmat voivat saada. Helpotti arkia monin tavoin.
En kyllä nykyään teinien vanhempana näe, että erosta olisi ollut lasten kesälomien järjestelyn kannalta mitään etua.
Tuskin on kuitenkaan haittaakaan? Teineillähän voi olla jo omiakin menoja, esim. itse olin 16-vuotiaana kuukauden Englannissa kielikurssilla kesällä. Teinit pärjää yksin kotonakin, jos vanhemmilla ei ole lomaa tms. Ainoastaan tarvii katsoa, ettei varaa samalle viikolle exän kanssa lomareissua, jonne haluaa ottaa teinin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimusten mukaan ns. uusperhekuvion dynamiikka toteutuessaan (mikä usein ei ehdi onnistua) vie lähes viisi vuotta.
Alkuperäinen aikuisten rakkaussuhde jää jalkoihin ja häipyy arkipäiväisyyteen, raha-asioihin, tapojen sopimiseen tai usein tapojen sopimattomuuteen.
Rakkaussuhde häipyy.
lisäyksen edellisen kommenttiin:
Edellytykset ovat paremmat arjen haastavuudesta huolimatta, jos yhdistettävä kombo pitää sisällään noin samanikäisiä lapsitaaperoita molemmilta osapuolilta. Tällöin ollan helpommin ns. samalla fokuksella elämän tavoitteissa ja sen yhteenrakentamisessa.
Uusperhe idyllinä ei ole usein toimiva. En suosittelisi heppoisin perustein. Rahaakin kannattaisi olla. Tietty vakavaraisuus antaa turvaa ja elämään liikkumatilaa, elämyksiä.
Nälkäkurjuus ja uusperhe: Ei !!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan ns. uusperhekuvion dynamiikka toteutuessaan (mikä usein ei ehdi onnistua) vie lähes viisi vuotta.
Alkuperäinen aikuisten rakkaussuhde jää jalkoihin ja häipyy arkipäiväisyyteen, raha-asioihin, tapojen sopimiseen tai usein tapojen sopimattomuuteen.
Rakkaussuhde häipyy.
Huoh ja silmien pyöräytys. Aika monet parisuhteet ihan ydinperheissäkin loppuu ja arkipäiväistyy, kun se lapsiperhearki tulee kuvioon. Ja ihan yhtälailla voi olla, että rakkaus säilyy ja kestää - niin ydin- kuin uusperheessäkin.
Itselläni on pari lasta, enkä ole nyt etsinyt suhdetta millään tapaa, mutta joskus mietin, että olisi kiva kuitenkin, jos olisi kumppani. Eihän se kuitenkaan kahdella aikuisella tarvitse edes tarkoittaa yhteenmuuttoa. Käytännössähän asioiden voisi antaa tapahtua omalla painollaan siten, että kahden kodin mallista parisuhteessa luovuttaisiin vasta sitten, jos satutaan huomaamaan, että toinen koti on aina tyhjillään, kun ollaan aina yhdessä toisen luona. Eli kun jo tiedetään, että homma toimii. Jos jatkuva lapsiarkeen osallistuminen on toiselle liikaa, niin sitten kaksi kotia. Jos suhde itsessään ei toimi, niin erotaan ennen kuin mitään yhteenmuuttoa on tapahtunut.
Jotenkin kaikki uusperhekeskustelut tuntuu aina ihan älyttömiltä. Siis jos muutetaan yhteen ennen kuin nuo mainitsemasi raha-asiat ja tavat on selvillä.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan ns. uusperhekuvion dynamiikka toteutuessaan (mikä usein ei ehdi onnistua) vie lähes viisi vuotta.
Alkuperäinen aikuisten rakkaussuhde jää jalkoihin ja häipyy arkipäiväisyyteen, raha-asioihin, tapojen sopimiseen tai usein tapojen sopimattomuuteen.
Rakkaussuhde häipyy.
Mä en ole koskaan tajunnut, että miten minkäänlainen suhde voi kaatua raha-asioihin. Siis eihän rahaa nyt koskaan kannata sotkea parisuhteeseen. Omat rahat molemmilla ja sovitaan, miten yhteiset kulut maksetaan (yhteisiä kuluja ylipäätään tulee vain, jos asutaan yhdessä, ja ne on tasoa yhtiövastike, sähkö, ruoka ja kodin netti, jos molemmat vastaa omasta lainaosuudestaan).
Varsinkaan uusperheessä en missään tapauksessa laittaisi rahoja yhteen. Ehdottomasti kumpikin vastaa omistaan ja omien lastensa kuluista.
Toisaalta mun voi olla helppo sanoa, kun olen hyvätuloinen. Ymmärrän kyllä, että jos on tukien varassa, niin ne tuet varmaan putoaa, jos puolisolla on hyvät tulot, kun valtio ei vieläkään taida ymmärtää, että kahdella ihmisella voi olla erilliset rahat, vaikka asuvatkin yhdessä.
Tavat on kyllä mahdollista selvittää jo ennen yhteenmuuttoa, kun voihan se puoliso nyt viettää paljonkin aikaa ja yökyläillä toisen luona jo ennen yhteistä huushollia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole kiltti ja eroa AP. Säälin jo valmiiksi niitä miehesi lapsenlapsia joita jo nyt inhoat ennen kuin heistä on mitään tietoa. Oli syy kenessä vaan (ja tuskin koskaan huonoihin suhteisiin on toinen osapuoli yksin syypää) vaikutat osaltasi perheen huonoon dynamiikkaan ja päätellen siitä, että tulen AV-palstalle kuvaasi kiillottamaan, keinosi ja halusi tilanteen selvittämiseen kypsemmillä tavoilla tuntuvat selvästi heikommilta kuin keskivertoaikuisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no teini-ikäinen on kohta aikuinen. muutaman vuoden päästä elämä on täysin erilaista. ja sitten on mahtavaa kun on se oman lapsen isä omassa perheessä mukana.
Hyvä pointti tuo, mutta epäilenpä että onko hän kuitenkaan koskaan aikuinen. Niin siloiteltu on hänen tiensä ollut ja vanhemmat koittavat välttää kaikki pettymykset normaalin kasvatuksen kustannuksella. On myös todella hemmoteltu eikä ole joutunut koskaan tekemään minkään eteen yhtään mitään.
Ja edelleen pitää isin kaikki vaatimukset toteuttaa ettei vaan mene välit!Ap
Vanhemmat varmaan poteneet syyllisyyttä riitaisasta erostaan ja siitä etteivät pystyneet tarjoamaan lapselle ydinperhettä? Omalla lapsellasihan on asiat paljon paremmin, kun molemmat vanhemmat läsnä.
Sinuna antaisin heidän hoitaa asiat tavallaan ja yrittäisin korkeintaan oman esimerkin kautta olla se jämäkkä, mutta turvallinen ja lämmin aikuinen kuviossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.
Hmmm. Totta nuo ovat asioita, jotka jokaisen pitää pääkopassaan selvittää. Mutta sinäsä ne eivät ole ongelmia, vaan vain käsiteltäviä asioita,
Ne todelliset ongelmat syntyvät kolmesta syystä
1. Lapset ovat erityislapsia. Se vaatii vanhemmaltakin paljon, ja voi olla ylipäääsemätöntä äitipuolelle
2. Vanhempi ei hoida omia hommiaan, vaan laittaa äitipuolen kasvattamaaan lapsia.
3. Eksälle ei laiteta rajoja, vaan hän ujuttautuu elämään mukaan.Suurin osa lapsista ei ole erityislapsia kuitenkaan. Lapsi voi olla normaali lapsi ja silti hänestä riippumattomista asioista uusperhe ei onnistu.
Äiti - ja isäpuolen pitää löytää oma roolinsa, eikä jäädä ulkopuoliseksi. Hänellä pitää olla omanlainen suhde lapseen ja lapsella häneen, tämä EI tarkoita saman veroista sidettä mikä biovanhemmalla on lapseensa. Missään nimessä se ei myöskään tarkoita, että rakastaisi lasta/lapsi rakastaisi isä/äitipuolta.
Ja mitä tulee eksään niin hänen ei tarvitse tehdä mtn, kun hän jo on perheessä lapsen kautta. Hän on lapsen isä/äiti eli lapsessa on osa häntä ja lapsi aina hänestä puhuu. Eksä on siis aina lapsen kautta muistuttamassa itsestä ja entisestä suhteesta ja elämästä.
Mitäköhän sinä mahdat puhua?
Minä olen ollut äitipuoli jo 7 vuotta, eikä minulla ole mitään roolia miehen lapsiin. Olen ulkopuolinen heistä. He ovat ulkopuolisia meidän elämässämme. Koska käyvät vain joka toinen vkl, niin ei edes biovanhemmalla ole samanlaista sidosta lapsiinsa kuin lähivanhemmalla.
Eikä lasten äiti näy minun elämässäni mitenkään. Tiedän, että vanhemmat välillä olevat kommenukoivat keskenään, mutta hyvin, hyvin harvoin on sellaista, mitä minun pitäisi tietää. En ole koskaan edes nähnyt livenä ko henkilöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole eroa tullut, mutta kyllä tympii ja rasittaa kun miehen 6v tulee joka toinen vkonloppu. Lapsi roikkuu ja vaatii viihdyttämistä tavalla joka on itselleni aivan vierasta. Omassa lapsuudessani lapset ohjattiin leikkimään, mutta tämä mankuu jatkuvasti ohjattua tekemistä. Ihmettelen myös ettei tuon ikäiseltä takapuolenkaan pyyhkiminen onnistu ja muuta vastaavaa.
Minun asiani ei kuitenkaan ole puuttua eikä mieskään puutu kun äitinsä vastaa pääsääntöisesti kasvatuksesta, meillä käyminen sen verran vähäisempää. Välillä vaan joka toinen viikonloppukin tuntuu paljolta ja ne päivåt erittäin pitkiltä.Ei kyllä hirveästi heru sympatiaa. Ensinnäkin olet ottanut mieheksi tuollaisen vätyksen, joka ei osallistu edes oman lapsensa kasvattamiseen, ja toisekseen miehesi on niin kamala, että on ottanut naisen, joka ei edes siedä miehen lasta. Huh, mikä kultakimpale taas tuo sinunkin miehesi. Lapsiparka.
Tää ei munkaan arvomaailmaan mahdu, että miten joku lapsen vanhempi voi ottaa puolisokseen sellaisen, joka ei pidä lapsesta.
Minulla on lapsia, ja jos joskus ottaisin jonkun puolison niin vakavaan suhteeseen, että hän tapaisi mun lapsenikin, niin mulle olisi todella tärkeää, että hän suhtautuu lapsiin positiivisesti. Mistä nämä tyypit edes kaivaa noita lapsivihaisia kumppaneita? Jos mietin koko kaveriporukkanikin läpi, niin kaikki on tosi mukavia mun lapsille. En todellakaan voisi ottaa puolisoa, jolle mun lapset olisi jotenkin ongelma.
Ja sitten nämä, ketkä on muuttaneet yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsi/lapsia, vielä itkee palstalla, kuinka kamala se teini on. Joo, teinit nyt on vähän sellaisia. Ihan kuin et olisi tiennyt, mihin ryhdyit. Itse olit varmaan teininä mitä parhain käytökseltäsi?
Enkä jotenkin ymmärrä sitäkään, että miten uusperheissä ei muka mitenkään pääse tämä uusi puoliso vaikuttamaan toisen lapsen käytökseen. Mun ihan kaveritkin - varsinkin lasten kummit - komentaa tuosta noin vaan mun lapsia, myös sivistää, neuvoo ja ohjaa mun lapsia ja viettää heidän kanssaan aikaa. Miten ihmeessä joku puoliso voisi olla asemassa, jossa ei voisi mitenkään vaikuttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole eroa tullut, mutta kyllä tympii ja rasittaa kun miehen 6v tulee joka toinen vkonloppu. Lapsi roikkuu ja vaatii viihdyttämistä tavalla joka on itselleni aivan vierasta. Omassa lapsuudessani lapset ohjattiin leikkimään, mutta tämä mankuu jatkuvasti ohjattua tekemistä. Ihmettelen myös ettei tuon ikäiseltä takapuolenkaan pyyhkiminen onnistu ja muuta vastaavaa.
Minun asiani ei kuitenkaan ole puuttua eikä mieskään puutu kun äitinsä vastaa pääsääntöisesti kasvatuksesta, meillä käyminen sen verran vähäisempää. Välillä vaan joka toinen viikonloppukin tuntuu paljolta ja ne päivåt erittäin pitkiltä.Ei kyllä hirveästi heru sympatiaa. Ensinnäkin olet ottanut mieheksi tuollaisen vätyksen, joka ei osallistu edes oman lapsensa kasvattamiseen, ja toisekseen miehesi on niin kamala, että on ottanut naisen, joka ei edes siedä miehen lasta. Huh, mikä kultakimpale taas tuo sinunkin miehesi. Lapsiparka.
Tää ei munkaan arvomaailmaan mahdu, että miten joku lapsen vanhempi voi ottaa puolisokseen sellaisen, joka ei pidä lapsesta.
Minulla on lapsia, ja jos joskus ottaisin jonkun puolison niin vakavaan suhteeseen, että hän tapaisi mun lapsenikin, niin mulle olisi todella tärkeää, että hän suhtautuu lapsiin positiivisesti. Mistä nämä tyypit edes kaivaa noita lapsivihaisia kumppaneita? Jos mietin koko kaveriporukkanikin läpi, niin kaikki on tosi mukavia mun lapsille. En todellakaan voisi ottaa puolisoa, jolle mun lapset olisi jotenkin ongelma.
Ja sitten nämä, ketkä on muuttaneet yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsi/lapsia, vielä itkee palstalla, kuinka kamala se teini on. Joo, teinit nyt on vähän sellaisia. Ihan kuin et olisi tiennyt, mihin ryhdyit. Itse olit varmaan teininä mitä parhain käytökseltäsi?
Enkä jotenkin ymmärrä sitäkään, että miten uusperheissä ei muka mitenkään pääse tämä uusi puoliso vaikuttamaan toisen lapsen käytökseen. Mun ihan kaveritkin - varsinkin lasten kummit - komentaa tuosta noin vaan mun lapsia, myös sivistää, neuvoo ja ohjaa mun lapsia ja viettää heidän kanssaan aikaa. Miten ihmeessä joku puoliso voisi olla asemassa, jossa ei voisi mitenkään vaikuttaa?
Minä en kauheasti pitänyt mieheni lapsista, kerroin sen heti alkuun miehelle, mutta hän silti halusi kanssani naimisiin asti. Vuosien varrella olen ihan oppinut pitämään heistä, mutta aikaa en heidän kanssaan silti vietä.
Mikäli tulkitsen oikein, niin kyse on siitä, että mies elää minun kanssani 26 päivää kuukaudessa ja lastensa kanssa 4 päivää kuussa. Lapset myös kasvavat ja poistuvat pikkuhiljaa elämästä, jolloin lopulta hän elää lastensa kanssa ehkä 4 tuntia kuussa. Mikä peruste on hylätä elämänsä rakkaus tällaisten tuntimäärien vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.
Hmmm. Totta nuo ovat asioita, jotka jokaisen pitää pääkopassaan selvittää. Mutta sinäsä ne eivät ole ongelmia, vaan vain käsiteltäviä asioita,
Ne todelliset ongelmat syntyvät kolmesta syystä
1. Lapset ovat erityislapsia. Se vaatii vanhemmaltakin paljon, ja voi olla ylipäääsemätöntä äitipuolelle
2. Vanhempi ei hoida omia hommiaan, vaan laittaa äitipuolen kasvattamaaan lapsia.
3. Eksälle ei laiteta rajoja, vaan hän ujuttautuu elämään mukaan.Suurin osa lapsista ei ole erityislapsia kuitenkaan. Lapsi voi olla normaali lapsi ja silti hänestä riippumattomista asioista uusperhe ei onnistu.
Äiti - ja isäpuolen pitää löytää oma roolinsa, eikä jäädä ulkopuoliseksi. Hänellä pitää olla omanlainen suhde lapseen ja lapsella häneen, tämä EI tarkoita saman veroista sidettä mikä biovanhemmalla on lapseensa. Missään nimessä se ei myöskään tarkoita, että rakastaisi lasta/lapsi rakastaisi isä/äitipuolta.
Ja mitä tulee eksään niin hänen ei tarvitse tehdä mtn, kun hän jo on perheessä lapsen kautta. Hän on lapsen isä/äiti eli lapsessa on osa häntä ja lapsi aina hänestä puhuu. Eksä on siis aina lapsen kautta muistuttamassa itsestä ja entisestä suhteesta ja elämästä.
Mitäköhän sinä mahdat puhua?
Minä olen ollut äitipuoli jo 7 vuotta, eikä minulla ole mitään roolia miehen lapsiin. Olen ulkopuolinen heistä. He ovat ulkopuolisia meidän elämässämme. Koska käyvät vain joka toinen vkl, niin ei edes biovanhemmalla ole samanlaista sidosta lapsiinsa kuin lähivanhemmalla.
Eikä lasten äiti näy minun elämässäni mitenkään. Tiedän, että vanhemmat välillä olevat kommenukoivat keskenään, mutta hyvin, hyvin harvoin on sellaista, mitä minun pitäisi tietää. En ole koskaan edes nähnyt livenä ko henkilöä.
Tuo on jo vähän outoa, että asut lasten kanssa joka toisen viikonlopun, mutta koet, ettei sulla ole heihin mitään suhdetta. Ei tuokaan nyt ihan tervettä ole. Etkö koskaan ole paikalla, kun äiti hakee tai tuo lapsia, vai onko vaihto aina äidin luona? Minusta on vähän erikoista, ettet ole missään tekemisissä lasten asioissa tai lasten äidin kanssa, vaikka lapset ovat sinun kotonasi joka toisen viikonlopun.
Siis olet vähän verrattavissa esim. isovanhempiin, joiden luona silloin tällöin viikonloppua vietetään. Kyllä siinä suhde syntyy siihen välille. Myös lasten kavereiden vanhempiin, jos lapsi siellä yökyläilee. Aika kylmäävää lasten kannalta, jos he ovat sulle kuin ilmaa joka toinen viikonloppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole eroa tullut, mutta kyllä tympii ja rasittaa kun miehen 6v tulee joka toinen vkonloppu. Lapsi roikkuu ja vaatii viihdyttämistä tavalla joka on itselleni aivan vierasta. Omassa lapsuudessani lapset ohjattiin leikkimään, mutta tämä mankuu jatkuvasti ohjattua tekemistä. Ihmettelen myös ettei tuon ikäiseltä takapuolenkaan pyyhkiminen onnistu ja muuta vastaavaa.
Minun asiani ei kuitenkaan ole puuttua eikä mieskään puutu kun äitinsä vastaa pääsääntöisesti kasvatuksesta, meillä käyminen sen verran vähäisempää. Välillä vaan joka toinen viikonloppukin tuntuu paljolta ja ne päivåt erittäin pitkiltä.Ei kyllä hirveästi heru sympatiaa. Ensinnäkin olet ottanut mieheksi tuollaisen vätyksen, joka ei osallistu edes oman lapsensa kasvattamiseen, ja toisekseen miehesi on niin kamala, että on ottanut naisen, joka ei edes siedä miehen lasta. Huh, mikä kultakimpale taas tuo sinunkin miehesi. Lapsiparka.
Tää ei munkaan arvomaailmaan mahdu, että miten joku lapsen vanhempi voi ottaa puolisokseen sellaisen, joka ei pidä lapsesta.
Minulla on lapsia, ja jos joskus ottaisin jonkun puolison niin vakavaan suhteeseen, että hän tapaisi mun lapsenikin, niin mulle olisi todella tärkeää, että hän suhtautuu lapsiin positiivisesti. Mistä nämä tyypit edes kaivaa noita lapsivihaisia kumppaneita? Jos mietin koko kaveriporukkanikin läpi, niin kaikki on tosi mukavia mun lapsille. En todellakaan voisi ottaa puolisoa, jolle mun lapset olisi jotenkin ongelma.
Ja sitten nämä, ketkä on muuttaneet yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsi/lapsia, vielä itkee palstalla, kuinka kamala se teini on. Joo, teinit nyt on vähän sellaisia. Ihan kuin et olisi tiennyt, mihin ryhdyit. Itse olit varmaan teininä mitä parhain käytökseltäsi?
Enkä jotenkin ymmärrä sitäkään, että miten uusperheissä ei muka mitenkään pääse tämä uusi puoliso vaikuttamaan toisen lapsen käytökseen. Mun ihan kaveritkin - varsinkin lasten kummit - komentaa tuosta noin vaan mun lapsia, myös sivistää, neuvoo ja ohjaa mun lapsia ja viettää heidän kanssaan aikaa. Miten ihmeessä joku puoliso voisi olla asemassa, jossa ei voisi mitenkään vaikuttaa?
Minä en kauheasti pitänyt mieheni lapsista, kerroin sen heti alkuun miehelle, mutta hän silti halusi kanssani naimisiin asti. Vuosien varrella olen ihan oppinut pitämään heistä, mutta aikaa en heidän kanssaan silti vietä.
Mikäli tulkitsen oikein, niin kyse on siitä, että mies elää minun kanssani 26 päivää kuukaudessa ja lastensa kanssa 4 päivää kuussa. Lapset myös kasvavat ja poistuvat pikkuhiljaa elämästä, jolloin lopulta hän elää lastensa kanssa ehkä 4 tuntia kuussa. Mikä peruste on hylätä elämänsä rakkaus tällaisten tuntimäärien vuoksi?
No tuossa nyt menee jo perusteellisesti vikaan se, että tuo isä on itse jo lähestulkoon hylännyt nuo lapsensa. Häntä tuskin hirveästi sitten kiinnostaakaan, että onko niillä lapsilla hyvä olla teillä vai ei, kun itsekin vaan odottaa, ettei tarvisi kuin korkeintaan pari tuntia enää lapsiaan sietää.
Miten pystyt arvostaa ihmistä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan? Itse en pystyisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.
Hmmm. Totta nuo ovat asioita, jotka jokaisen pitää pääkopassaan selvittää. Mutta sinäsä ne eivät ole ongelmia, vaan vain käsiteltäviä asioita,
Ne todelliset ongelmat syntyvät kolmesta syystä
1. Lapset ovat erityislapsia. Se vaatii vanhemmaltakin paljon, ja voi olla ylipäääsemätöntä äitipuolelle
2. Vanhempi ei hoida omia hommiaan, vaan laittaa äitipuolen kasvattamaaan lapsia.
3. Eksälle ei laiteta rajoja, vaan hän ujuttautuu elämään mukaan.Suurin osa lapsista ei ole erityislapsia kuitenkaan. Lapsi voi olla normaali lapsi ja silti hänestä riippumattomista asioista uusperhe ei onnistu.
Äiti - ja isäpuolen pitää löytää oma roolinsa, eikä jäädä ulkopuoliseksi. Hänellä pitää olla omanlainen suhde lapseen ja lapsella häneen, tämä EI tarkoita saman veroista sidettä mikä biovanhemmalla on lapseensa. Missään nimessä se ei myöskään tarkoita, että rakastaisi lasta/lapsi rakastaisi isä/äitipuolta.
Ja mitä tulee eksään niin hänen ei tarvitse tehdä mtn, kun hän jo on perheessä lapsen kautta. Hän on lapsen isä/äiti eli lapsessa on osa häntä ja lapsi aina hänestä puhuu. Eksä on siis aina lapsen kautta muistuttamassa itsestä ja entisestä suhteesta ja elämästä.
Mitäköhän sinä mahdat puhua?
Minä olen ollut äitipuoli jo 7 vuotta, eikä minulla ole mitään roolia miehen lapsiin. Olen ulkopuolinen heistä. He ovat ulkopuolisia meidän elämässämme. Koska käyvät vain joka toinen vkl, niin ei edes biovanhemmalla ole samanlaista sidosta lapsiinsa kuin lähivanhemmalla.
Eikä lasten äiti näy minun elämässäni mitenkään. Tiedän, että vanhemmat välillä olevat kommenukoivat keskenään, mutta hyvin, hyvin harvoin on sellaista, mitä minun pitäisi tietää. En ole koskaan edes nähnyt livenä ko henkilöä.
Tuo on jo vähän outoa, että asut lasten kanssa joka toisen viikonlopun, mutta koet, ettei sulla ole heihin mitään suhdetta. Ei tuokaan nyt ihan tervettä ole. Etkö koskaan ole paikalla, kun äiti hakee tai tuo lapsia, vai onko vaihto aina äidin luona? Minusta on vähän erikoista, ettet ole missään tekemisissä lasten asioissa tai lasten äidin kanssa, vaikka lapset ovat sinun kotonasi joka toisen viikonlopun.
Siis olet vähän verrattavissa esim. isovanhempiin, joiden luona silloin tällöin viikonloppua vietetään. Kyllä siinä suhde syntyy siihen välille. Myös lasten kavereiden vanhempiin, jos lapsi siellä yökyläilee. Aika kylmäävää lasten kannalta, jos he ovat sulle kuin ilmaa joka toinen viikonloppu.
Ei mieskään näe eksäänsä, kun hakee lapset äidin luota. Lapset tulevat pihalle ihan itse.
Ei ne lapset minulle ilmaa ole. Teen ruoan molempina päivinä ja syön samaan aikaan. Se, että kysyn kuulumisia ei minun mielestäni ole mikään suhde. En koe mitään ihmissuhdetta olevan kaverinkaan lapsiin, kun heiltä kuulumisia kyselen. Se on sellaista kohteliasta small talkia vain.
Joskus teemme jotain yhdessä, mutta silloinkin kyse on siitä, että meidän pitää tehdä jotain, ja lapset tulevat mukaan. Siinähän ne pyörivät samalla, kun me hoidamme asioita.
Isovanhempana leikkisin lapsen kanssa. Nyt en sitä tee. Tai, nyt ovat jo isoja ja istuvat tietokoneillaan omissa huoneissaan koko viikonlopun, mutta kun olivat pienempiä, niin en silloinkaan leikkinyt.
Meidän uusperheemme toimii juuri sen vuoksi, että mies hoitaa, kasvattaa ja viihdyttää omat lapsensa. On täysin oma valintani, osallistunko vai en. Olen valinnut osallistumisen vain ruoan muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole eroa tullut, mutta kyllä tympii ja rasittaa kun miehen 6v tulee joka toinen vkonloppu. Lapsi roikkuu ja vaatii viihdyttämistä tavalla joka on itselleni aivan vierasta. Omassa lapsuudessani lapset ohjattiin leikkimään, mutta tämä mankuu jatkuvasti ohjattua tekemistä. Ihmettelen myös ettei tuon ikäiseltä takapuolenkaan pyyhkiminen onnistu ja muuta vastaavaa.
Minun asiani ei kuitenkaan ole puuttua eikä mieskään puutu kun äitinsä vastaa pääsääntöisesti kasvatuksesta, meillä käyminen sen verran vähäisempää. Välillä vaan joka toinen viikonloppukin tuntuu paljolta ja ne päivåt erittäin pitkiltä.Ei kyllä hirveästi heru sympatiaa. Ensinnäkin olet ottanut mieheksi tuollaisen vätyksen, joka ei osallistu edes oman lapsensa kasvattamiseen, ja toisekseen miehesi on niin kamala, että on ottanut naisen, joka ei edes siedä miehen lasta. Huh, mikä kultakimpale taas tuo sinunkin miehesi. Lapsiparka.
Tää ei munkaan arvomaailmaan mahdu, että miten joku lapsen vanhempi voi ottaa puolisokseen sellaisen, joka ei pidä lapsesta.
Minulla on lapsia, ja jos joskus ottaisin jonkun puolison niin vakavaan suhteeseen, että hän tapaisi mun lapsenikin, niin mulle olisi todella tärkeää, että hän suhtautuu lapsiin positiivisesti. Mistä nämä tyypit edes kaivaa noita lapsivihaisia kumppaneita? Jos mietin koko kaveriporukkanikin läpi, niin kaikki on tosi mukavia mun lapsille. En todellakaan voisi ottaa puolisoa, jolle mun lapset olisi jotenkin ongelma.
Ja sitten nämä, ketkä on muuttaneet yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsi/lapsia, vielä itkee palstalla, kuinka kamala se teini on. Joo, teinit nyt on vähän sellaisia. Ihan kuin et olisi tiennyt, mihin ryhdyit. Itse olit varmaan teininä mitä parhain käytökseltäsi?
Enkä jotenkin ymmärrä sitäkään, että miten uusperheissä ei muka mitenkään pääse tämä uusi puoliso vaikuttamaan toisen lapsen käytökseen. Mun ihan kaveritkin - varsinkin lasten kummit - komentaa tuosta noin vaan mun lapsia, myös sivistää, neuvoo ja ohjaa mun lapsia ja viettää heidän kanssaan aikaa. Miten ihmeessä joku puoliso voisi olla asemassa, jossa ei voisi mitenkään vaikuttaa?
Minä en kauheasti pitänyt mieheni lapsista, kerroin sen heti alkuun miehelle, mutta hän silti halusi kanssani naimisiin asti. Vuosien varrella olen ihan oppinut pitämään heistä, mutta aikaa en heidän kanssaan silti vietä.
Mikäli tulkitsen oikein, niin kyse on siitä, että mies elää minun kanssani 26 päivää kuukaudessa ja lastensa kanssa 4 päivää kuussa. Lapset myös kasvavat ja poistuvat pikkuhiljaa elämästä, jolloin lopulta hän elää lastensa kanssa ehkä 4 tuntia kuussa. Mikä peruste on hylätä elämänsä rakkaus tällaisten tuntimäärien vuoksi?
No tuossa nyt menee jo perusteellisesti vikaan se, että tuo isä on itse jo lähestulkoon hylännyt nuo lapsensa. Häntä tuskin hirveästi sitten kiinnostaakaan, että onko niillä lapsilla hyvä olla teillä vai ei, kun itsekin vaan odottaa, ettei tarvisi kuin korkeintaan pari tuntia enää lapsiaan sietää.
Miten pystyt arvostaa ihmistä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan? Itse en pystyisi.
Mistä lähtien isää, joka tapaa lapsiasn joka toinen vkl, on kutsuttu lapsensa hylänneeksi?? Tuolla logiikalla suurin osa miehistä on hyljännyt lapsensa.
Huom. Mies kantaa vastuunsa lapsistaan. Jos hän ei kantaisi vastuuta, ei hän koskaan heitä näkisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa uusperheiden ongelmista ja eroista johtuu juurikin niistä ed suhteen lapsista. Ei sinällään siitä, että lapset ovat vaikeita tai muuta, vaan siitä mitä kaikkea se tuo mukanaan kun ihmisellä on lapsi edellisen kumppanin kanssa. Yhteinen historia, ex-puoliso, mustasukkaisuus, ulkopuolisuus. Erittäin vaikeita tunteita ja tilanteita liittyy näihin aina.
Hmmm. Totta nuo ovat asioita, jotka jokaisen pitää pääkopassaan selvittää. Mutta sinäsä ne eivät ole ongelmia, vaan vain käsiteltäviä asioita,
Ne todelliset ongelmat syntyvät kolmesta syystä
1. Lapset ovat erityislapsia. Se vaatii vanhemmaltakin paljon, ja voi olla ylipäääsemätöntä äitipuolelle
2. Vanhempi ei hoida omia hommiaan, vaan laittaa äitipuolen kasvattamaaan lapsia.
3. Eksälle ei laiteta rajoja, vaan hän ujuttautuu elämään mukaan.Suurin osa lapsista ei ole erityislapsia kuitenkaan. Lapsi voi olla normaali lapsi ja silti hänestä riippumattomista asioista uusperhe ei onnistu.
Äiti - ja isäpuolen pitää löytää oma roolinsa, eikä jäädä ulkopuoliseksi. Hänellä pitää olla omanlainen suhde lapseen ja lapsella häneen, tämä EI tarkoita saman veroista sidettä mikä biovanhemmalla on lapseensa. Missään nimessä se ei myöskään tarkoita, että rakastaisi lasta/lapsi rakastaisi isä/äitipuolta.
Ja mitä tulee eksään niin hänen ei tarvitse tehdä mtn, kun hän jo on perheessä lapsen kautta. Hän on lapsen isä/äiti eli lapsessa on osa häntä ja lapsi aina hänestä puhuu. Eksä on siis aina lapsen kautta muistuttamassa itsestä ja entisestä suhteesta ja elämästä.
Mitäköhän sinä mahdat puhua?
Minä olen ollut äitipuoli jo 7 vuotta, eikä minulla ole mitään roolia miehen lapsiin. Olen ulkopuolinen heistä. He ovat ulkopuolisia meidän elämässämme. Koska käyvät vain joka toinen vkl, niin ei edes biovanhemmalla ole samanlaista sidosta lapsiinsa kuin lähivanhemmalla.
Eikä lasten äiti näy minun elämässäni mitenkään. Tiedän, että vanhemmat välillä olevat kommenukoivat keskenään, mutta hyvin, hyvin harvoin on sellaista, mitä minun pitäisi tietää. En ole koskaan edes nähnyt livenä ko henkilöä.
Toki jos on noin idiootti, että suostuu pistämään joka toinen vkl parisuhteen jäihin kun lapsi tulee, eikä näyttäydy kotona.
Jos teillä ei ole avioehtoa niin puolisoiden kuolinjärjestys vaikuttaa myös lasten saamaan perintöön. Varattomampi leski voi saada puolisonsa kuolinpesältä tasinkoa, joten kuolleen vanhemman lapsille jää pienempi perintöosuus.
Leskellä on myös elinikäinen asumisoikeus yhteiseen asuntoon, jota lapset eivät silloin voi myydä. Jos leski on vaikka huomattavasti nuorempi kuin vainaja, hänhän saattaa elää pidempään kuin lapset.