Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä
Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä. Lastensaanti-iän ylittäneistä suomalaismiehistä joka neljäs on lapseton. Tilastossa lastensaanti-iän ylittäneet ovat täyttäneet 45 vuotta.
”Jotkut heistä saavat toki vielä lapsia, mutta kyse on hyvin pienestä osuudesta”, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.
”Tällä hetkellä 30-vuotiaiden miesten kohdalla luku tulee oletettavasti olemaan vielä korkeampi, koska heidän sukupolvessaan syntyvyys on laskenut rajusti.”
Rotkirchin mukaan lapsettomien osuus on lisääntynyt viime vuosikymmenen aikana vahvasti kaikissa ikäryhmissä.
Useampi kuin joka viides nainen ja joka neljäs mies tulee olemaan vailla omaa lasta elämänsä aikana. Valtaosa heistä olisi toivonut tulevansa vanhemmaksi.
Miehillä keskeinen syy lapsettomuuteen on sopivan kumppanin puuttuminen. Väestöliiton kyselytutkimuksessa 20–35-vuotiaista miehistä yli puolet kertoi lapsettomuuden syyksi kumppanin puuttumisen. Joka neljäs vastaaja kertoi, että elämässä on muita mielenkiinnon kohteita kuin perheen perustaminen.
Koulutustaso vaikuttaa miesten lapsettomuuteen siten, että pelkän perusasteen koulutuksen saaneet miehet jäävät useammin lapsettomiksi kuin korkeasti koulutetut. Naiset saavat lapsia tasaisesti kaikissa koulutusluokissa.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/artikkeli-1.329103
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
vaikka tällä on eniten partnereita maailmassa.
Sinun partnereidesi määrän voin kertoa ja ennustaa myös partnereiden määrän tulevaisuudessa: 0
nainen arvostaa kokenutta panomiestä. päinvastaisen ollessa pilkankohde.
Lapsen voisin ottaa, mutten naista. Lähes kaikki ystäväni ovat eronneet. Viimeisintä odotti eropaperit pöydällä, kun tuli työmatkalta. Puun takaa tuli, mutta olihan nainen kinkkinenkin. Kauhea otus!

Juurihan tuossa sanoit että naiset jakaa vaan 10% eliittimiehille. Eli suomalaiset naiset ilmeisesti käyttää kaiken aikansa siihen että lentntekevät ympäri maailmaa jakamassa plluaan maailman eliittimiehille, kun ei täällä niitä eliittimiehiä niin paljon ole
aika paljon käyttää aikaakin kyllä. ja matkustelun suhteen suominaiset ovat ihan sairastuneita. kyllä 10% miehistä pystyy hyvin rulettia pyörittämään.
Mistä löytyy näiden eliittimiesten yhteystiedot ihan maailmanlaajuisesti? Ihan hirveää, jos vahingossa haksahtaa johonkin surkimukseen. Eihän sitä summamutikassa voi matkustaa sinne tänne, jos eliittimiehet on silloin jossain muualla. Minulle kyllä riittäisi oman maakunnan eliittimiesten yhteystiedot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
vaikka tällä on eniten partnereita maailmassa.
Sinun partnereidesi määrän voin kertoa ja ennustaa myös partnereiden määrän tulevaisuudessa: 0
nainen arvostaa kokenutta panomiestä. päinvastaisen ollessa pilkankohde.
Ei, vaan kaikki muut miehet arvostavat ja kadehtivat panomiehiä. Panomiehet haluavat tehdä vaikutuksen kaikkiin muihin miehiin. Eihän tuossa naisia tarvita mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 30v nainen enkä ole ikinä miestä löytänyt, ja silloinkin kun yritän deittipalstoja selailla niin valtaosa ilmoittaa heti kättelyssä ettei halua lapsia, ja yli 40v on jo lapset tehty eikä enempää haluta.
Harkitsen vakavasti muuttamista 400-600km pohjoisempaan täältä pk-seudulta, taitaa olla viimeinen mahdollisuuteni saada perhe, tai edes se puoliso. :( Olen niin väsynyt olemaan yksin.
Tutustuisin sinuun mielellään jos olet urheilullinen. Miten saisi yhteyden?
Vierailija kirjoitti:
En usko että valtaosa noista lapsettomista olisi halunnut omaa lasta. Voi olla että sanovat niin kun kysytään, mutta ei tosipaikan tullen sitä sitten haluakaan.
Joo, olisihan se oma lapsi kiva, jos sen hoitaisi joku muu. Itse voisi sitten hehkuttaa, jos se pärjää esimerkiksi lätkässä tai valmistuu ennätysajassa juristiksi tai jotain muuta hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
vaikka tällä on eniten partnereita maailmassa.
Sinun partnereidesi määrän voin kertoa ja ennustaa myös partnereiden määrän tulevaisuudessa: 0
nainen arvostaa kokenutta panomiestä. päinvastaisen ollessa pilkankohde.
Ei, vaan kaikki muut miehet arvostavat ja kadehtivat panomiehiä. Panomiehet haluavat tehdä vaikutuksen kaikkiin muihin miehiin. Eihän tuossa naisia tarvita mihinkään.
Aksukin sai aikaan paljon kadehdittavaa. Julkkiseukot toki tiesivät hänen hoidoistaan, mutta silti halusivat kokea miehen. Kyllä siinä jokin syvempi vetää. Todisteeksihan jäi kasoitain filmejä.
Nyt Hän ilahduttaa saarivaltakunnan valionaisia.
Kyllä käy kateeksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
vaikka tällä on eniten partnereita maailmassa.
Juurihan tuossa sanoit että naiset jakaa vaan 10% eliittimiehille. Eli suomalaiset naiset ilmeisesti käyttää kaiken aikansa siihen että lentntekevät ympäri maailmaa jakamassa plluaan maailman eliittimiehille, kun ei täällä niitä eliittimiehiä niin paljon ole
aika paljon käyttää aikaakin kyllä. ja matkustelun suhteen suominaiset ovat ihan sairastuneita. kyllä 10% miehistä pystyy hyvin rulettia pyörittämään.
Ymmärrän. Jonnelle tekee vaikeuksia poistua edes omasta asunnostaan , niin aika vaikea ymmärtää, jos joku ihan ulkomailla käy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
vaikka tällä on eniten partnereita maailmassa.
Sinun partnereidesi määrän voin kertoa ja ennustaa myös partnereiden määrän tulevaisuudessa: 0
nainen arvostaa kokenutta panomiestä. päinvastaisen ollessa pilkankohde.
Ei, vaan kaikki muut miehet arvostavat ja kadehtivat panomiehiä. Panomiehet haluavat tehdä vaikutuksen kaikkiin muihin miehiin. Eihän tuossa naisia tarvita mihinkään.
Aksukin sai aikaan paljon kadehdittavaa. Julkkiseukot toki tiesivät hänen hoidoistaan, mutta silti halusivat kokea miehen. Kyllä siinä jokin syvempi vetää. Todisteeksihan jäi kasoitain filmejä.
Nyt Hän ilahduttaa saarivaltakunnan valionaisia.
Kyllä käy kateeksi!
Enpä usko että kukaan haluaisi nähdä filmiä missä sinä panet, et edes itse , ei sen puoleen että siihen panemikseen asti edes pääsisit
Vierailija kirjoitti:
Lapsen voisin ottaa, mutten naista. Lähes kaikki ystäväni ovat eronneet. Viimeisintä odotti eropaperit pöydällä, kun tuli työmatkalta. Puun takaa tuli, mutta olihan nainen kinkkinenkin. Kauhea otus!
Minäpä haluaisin nähdä, että miten sinäkin lapsen osaisit hoitaa.Kahden päivän päästä lähtisi lapsesta adoptio vetämään.

Miksi sinä kohdistat henkilökohtaisen hyökkäyksen minuun? Myönsin kadehtivani Aksua rehellisesti. Onko siinä jotain pahaa, vai onko tuo solvaaminen tapasi keskustella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen voisin ottaa, mutten naista. Lähes kaikki ystäväni ovat eronneet. Viimeisintä odotti eropaperit pöydällä, kun tuli työmatkalta. Puun takaa tuli, mutta olihan nainen kinkkinenkin. Kauhea otus!
Minäpä haluaisin nähdä, että miten sinäkin lapsen osaisit hoitaa.Kahden päivän päästä lähtisi lapsesta adoptio vetämään.
Olen ammatiltani sotealan miehiä. Kyllä lastenhoito sujuu jo ammatinkin puolesta.
Mutta aikuista lasta en ottaisi. Niitä näen päivittäin oman annokseni veroisesti.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen voisin ottaa, mutten naista. Lähes kaikki ystäväni ovat eronneet. Viimeisintä odotti eropaperit pöydällä, kun tuli työmatkalta. Puun takaa tuli, mutta olihan nainen kinkkinenkin. Kauhea otus!
Ai että lapsen voisit ottaa, mutta et näistä. Kuka sen lapsen hoitaisi ja kasvattaisi? Sinäkö. Harvassa on ne miehet jotka pystyy siihen yksin, kun suuri joukko ei pysty edes parisuhteesta. Avioero johtuu pareilla, joilla on pieniä lapsia usein juurikin siitä, että miehet eivät ota vastuuta kodista ja lapsesta, vaan pitäisi oman työn, kotityö ja lasten hoitamisen lisäksi hoitaa vielä kiukuttelevaa mies- vauvaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
vaikka tällä on eniten partnereita maailmassa.
Sinun partnereidesi määrän voin kertoa ja ennustaa myös partnereiden määrän tulevaisuudessa: 0
nainen arvostaa kokenutta panomiestä. päinvastaisen ollessa pilkankohde.
Ei, vaan kaikki muut miehet arvostavat ja kadehtivat panomiehiä. Panomiehet haluavat tehdä vaikutuksen kaikkiin muihin miehiin. Eihän tuossa naisia tarvita mihinkään.
Aksukin sai aikaan paljon kadehdittavaa. Julkkiseukot toki tiesivät hänen hoidoistaan, mutta silti halusivat kokea miehen. Kyllä siinä jokin syvempi vetää. Todisteeksihan jäi kasoitain filmejä.
Nyt Hän ilahduttaa saarivaltakunnan valionaisia.
Kyllä käy kateeksi!
Mistä sinä tiedät, että kaikki julkkisnaiset tiesivät mitä se tyyppi touhusi? Luuletko, että kaikki julkkisnaiset on bestiksiä keskenään ja kertovat toisilleen kaiken panoistaan?
Joo varmaan. On mullakin ollut näitä miehiä joille en ollut "sopiva kumppani", osa teki seuraavan kanssa lapsen, meidän 10v. suhteen jälkeen jo ennen ensimmäisen vuoden päättymistä oli yritys menossa.
Ja on näitä karkulaisia suvussakin, ei vain kelvannut se parisuhdemalli joka oli tarjolla,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme kun kaikki naiset ottaa eron ja mies joutuu maksajaksi. Kaikki kyllästyvät lapsiperhe arkeen ja alkaa vituttamaan kun ne ovat niin kamalia ja koettelevat. Jos ei jakseta pitää sääntöjä ja kuria niin ollaan pulassa ennen pitkää ja väsytään. Jättäisi muissa huveissa käymättä tai vähemmälle mutta suurin syy jaksamattomuuteen että mistään huveista ei voida tinkiä mitä olen näitä nykyajan kakaraperheellisiä nähnyt. Pitää tehdä lapsia ja silti saada elää kuin lapseton ihminen. Sitten jos ei saa niin erotaan että päästään lapsista eroon ainakin joka toinen viikonloppu tai joka toinen viikko. Heittopussi lapset saavat vipeltää huushollista toiseen kun vanhemmat tarvitsevat lapsetonta elämää välillä. Miksi ne vanhemmat eivät voi elää täysillä ennen lapsia vaikka viisi vuotta kuhan ovat menneet tarpeeksi.
Just tuon takia kakaroiden vääntäminen ALLE 30 v. pitäisi julistaa laittomaksi toiminnaksi. JA senkin jälkeen siihen pitäisi suorittaa naisten tutkinto hyväksytysti ja anoa lupa erikseen. Ihan kuin suomessa tarvii tehdä kaikessa vakavaa harkintaa ja pätevyyttä vaativassa, kauas kantoisessa tekemisessä. Kuten talon rakentaminen, ei sekään ole tuosta noin vain mikään ilmoitusasia.
Lapset ei ole vain naisen. Jos joku tarvitsi kokonaista hoivakurssia lapsista on miehet. Myös muutama syventävä jakso millaista henkistä väkivaltaa lapselle on se, että isä on yksi lapsista eikä aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen voisin ottaa, mutten naista. Lähes kaikki ystäväni ovat eronneet. Viimeisintä odotti eropaperit pöydällä, kun tuli työmatkalta. Puun takaa tuli, mutta olihan nainen kinkkinenkin. Kauhea otus!
Ai että lapsen voisit ottaa, mutta et näistä. Kuka sen lapsen hoitaisi ja kasvattaisi? Sinäkö. Harvassa on ne miehet jotka pystyy siihen yksin, kun suuri joukko ei pysty edes parisuhteesta. Avioero johtuu pareilla, joilla on pieniä lapsia usein juurikin siitä, että miehet eivät ota vastuuta kodista ja lapsesta, vaan pitäisi oman työn, kotityö ja lasten hoitamisen lisäksi hoitaa vielä kiukuttelevaa mies- vauvaa
Tässä tapauksessa lapset olivat jo teinejä. Kontrolloiva naikkonen määräili jopa ketkä miehen sukulaisista sai olla samassa tilassa hänen kanssaan. Ihme, että mies jaksoi häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tästä siis vetää sen johtopäätöksen, että suomalainen nainen on maailman hankalimmin (paksuksi) pantava otus.
vaikka tällä on eniten partnereita maailmassa.
Sinun partnereidesi määrän voin kertoa ja ennustaa myös partnereiden määrän tulevaisuudessa: 0
nainen arvostaa kokenutta panomiestä. päinvastaisen ollessa pilkankohde.
Ei, vaan kaikki muut miehet arvostavat ja kadehtivat panomiehiä. Panomiehet haluavat tehdä vaikutuksen kaikkiin muihin miehiin. Eihän tuossa naisia tarvita mihinkään.
Aksukin sai aikaan paljon kadehdittavaa. Julkkiseukot toki tiesivät hänen hoidoistaan, mutta silti halusivat kokea miehen. Kyllä siinä jokin syvempi vetää. Todisteeksihan jäi kasoitain filmejä.
Nyt Hän ilahduttaa saarivaltakunnan valionaisia.
Kyllä käy kateeksi!
Mistä sinä tiedät, että kaikki julkkisnaiset tiesivät mitä se tyyppi touhusi? Luuletko, että kaikki julkkisnaiset on bestiksiä keskenään ja kertovat toisilleen kaiken panoistaan?
Täälähän puhuttiin siitä kuinka miehet kadehtivat näitä Kurkoja ja sen myönsin.
Useimmat kaadoista tunsivat toisensa ja kenen kanssa heppuli liikkui. Luulisi päättelykyvyn riittävän pitemmälle heilläkin.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Nykymies haluu tasa-arvosta pullat, eli niin että nainen käy töissä ja maksaa puolet MUTTA silti hoitaa kodin ja lapset. Ei kiitos.
Minä tekisin puolet. Mutta olenkin tylsä, tavallinen ja ujohko insinöörimies, joten en pääse sinne asti edes yrittämään. Pitäkää tunkkinne.