Jos olisi pakko, olisitko vuoden vankilassa vai viisi vuotta pakkohoidossa psykiatrisessa sairaalassa?

Mediassa (esim. Yle) olleiden vankien juttujen perusteella vaikuttaa siltä, että vangit elävät kuin keskiluokka. Kertomansa mukaan voivat harrastaa esim. ratsastusta, käydä intensiivisessä psykoterapiassa jne. Menisin tietenkin lepolomalle vankilaan. Kävisin 3 krt/vk psykoterapiassa, opiskelisin hintavia kursseja avoimessa yliopistossa, harrastaisin kaikkia itselleni normaalisti liian kalliita juttuja kuten ratsastusta.

Vankilassa tottakai, olis kidutusta olla koko ajan kytättävänä psykiatrisella.

Vankilassa tietenkin. Olen kerran joutunut psykiatriselle osastolle (poliisit haki, perätön ilmoitus. Exä teki). Vaikka pääsin pois jo puolen tunnin jälkeen, siis pakkohoitomääräys peruttiin, en ole ikinä pelännyt niin paljon. Täysin zombeiksi lääkittyjä, kirjaimellisesti kuolaavia ihmisraunioita tuijottamassa seinään.

Mulle ei muuten ole tähän päivään mennessäkään selvinnyt, miten lääkäri voi kirjoittaa pakkohoitomääräyksen tapaamatta mua ollenkaan? Onneksi paikalla ollut lekuri tunsi mut ja pääsin pois. Hirveä paikka.

Vankimielisairaalassa on todella kipeitä tyyppejä, sellaisia, joita normaali ihminen ei osaa kuvitellakaan. Siksi se olisi rankempi paikka, ei hoidon takia.

Ketipinor. Kaikille, diagnoosista riippumatta. Pakkolääkitystä ja mielivaltaa. Psykiatrinen osasto Suomessa. Tottakai ennemmin vankilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vankilassa tietenkin. Olen kerran joutunut psykiatriselle osastolle (poliisit haki, perätön ilmoitus. Exä teki). Vaikka pääsin pois jo puolen tunnin jälkeen, siis pakkohoitomääräys peruttiin, en ole ikinä pelännyt niin paljon. Täysin zombeiksi lääkittyjä, kirjaimellisesti kuolaavia ihmisraunioita tuijottamassa seinään.

Mulle ei muuten ole tähän päivään mennessäkään selvinnyt, miten lääkäri voi kirjoittaa pakkohoitomääräyksen tapaamatta mua ollenkaan? Onneksi paikalla ollut lekuri tunsi mut ja pääsin pois. Hirveä paikka.

Ihan kauheaa :'( Miten tuollaista voi olla, vielä Suomessa?

Onneksi en joutunut kun minulla oli masennusta.. nyt menee paremmin ja olen elämässä kiinni, mutta jos sinne olisi joutunut lääkittäväksi, en tiedä.

Miten zombeiksi lääkityt pääsevät elämässä eteenpäin vai onko heidän tarkoituskaan?!

Olisin vuoden vankilassa. Lepo kelpaisi. Saisi lukea, tehdä käsitöitä ja vähän kuntoilla. Muiden vankien kanssa tulisi varmaan paremmin toimeen kuin niiden psykiatristen tapausten.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi en joutunut kun minulla oli masennusta.. nyt menee paremmin ja olen elämässä kiinni, mutta jos sinne olisi joutunut lääkittäväksi, en tiedä.

Miten zombeiksi lääkityt pääsevät elämässä eteenpäin vai onko heidän tarkoituskaan?!

En kyllästy vähän paasaamaan tästä, siis tuo on käytännössä toisen ihmisen elämän viemistä. Kuin murhaamista. Elämä on minusta pyhää. Ja pakkolääkityksessä on jotain samaa kuin raiskauksessa. Väkisin, nöyryytettynä.  Tämä on minusta niin vakava asia , kunpa voisi tehdä sille jotain.  Potilailla ei varmaankaan ole minkäänlaista valtaa ja ovathan he "hulluja" ja näin ollen väärässä eikä heitä tarvitse kuunnella. Pitäisi olla jotain valtaa asiaan jotta pääsisi vaikuttamaan. Ainoa keino taitaa olla  joukkovoima, se että isompi ihmisjoukko yhteiskunnassa alkaa nostaa epäkohtia esiin ja vaatia muutosta,

Vierailija kirjoitti:

Olen kerran joutunut psykiatriselle osastolle (poliisit haki, perätön ilmoitus. Exä teki).

Nää on jänniä juttuja. Minulla on sivusta seuraajana kokemusta siitä, että vaikka äiti poraa ja vieressä jo täysi-ikäinen lapsensa rukoilee pääsyä päivystyksessä pakkohoitoon, koska lapsi kuulee ääniä ja on valmis tappamaan itsensä, sanotaan vain, että ota särkylääkettä ja mene maanantaina terveyskeskukseen.

Vierailija kirjoitti:

Olisin vuoden vankilassa. Lepo kelpaisi. Saisi lukea, tehdä käsitöitä ja vähän kuntoilla. Muiden vankien kanssa tulisi varmaan paremmin toimeen kuin niiden psykiatristen tapausten.

Näin minäkin ajattelen. Olisi mukava huilata ja puuhastella vain. Joku muu huolehtisi aikataulusta ja ruuanlaitosta. Käyttäisin tuon vuoden vaikka kuntoiluun ja laihduttamiseen, ja lukisin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vankilan valitsisin. Enemmän vapautta, parempaa seuraa, paremmat kouluttautumismahdollisuudet, ja kyllä yksi vuosi laitoksessa vähemmän vaikeuttaa yhteiskuntaan takaisin sopeutumista kuin viisi, oli laitos mikä tahansa.

Päteekö tuo myös lastensuojelulaitoksiin?

Avovankilassa vuoden. En välttis uskaltaisi olla jossain Riksussa.

Vierailija kirjoitti:

Osaisin ehkä vastata, jos kysyttäisiin, kummassa viettäisit vuoden. Tottakai kaikki vastaavat vankilan, jos aika siellä on viidesosa toisesta vaihtoehdosta. Jos kysyisit toisin päin, niin vastaus saattaisi olla toinen.

Minäkin vastaan että vankilassa ja vastaisin kyllä samalla tavalla, jos kysyttäisiin että kummassa olisin yhden vuoden. Vankilaolosuhteista on helpompi sulautua takaisin omaan elämään ja oma persoona todennäköisemmin ehjempänä kuin huonosta pakkohoitopaikasta.

Toki siellä sairaalassa voisi käydä hyvä tuuri, jos ei joutuisi vahvasti lääkityksi ja paikka olisi humaani, mutta toisaalta niillä olisi valta tehdä täysin mielivaltaisia päätöksiä ja tuhota aivoni ikuisesti. Se olisi liian suuri riski otettavaksi. Näin erittäin läheltä, mitä parin vuosikymmenen ajan jatkuneet ajoittaiset pakkohoitojaksot tekivät kumppanilleni. Hän ei toipunut entiselleen ikinä ja lopulta hän kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Ketipinor. Kaikille, diagnoosista riippumatta. Pakkolääkitystä ja mielivaltaa. Psykiatrinen osasto Suomessa. Tottakai ennemmin vankilaan.

Mulle syötettiin Ketipinoria lastensuojelulaitoksessa kun halusin apua nukahtamisvaikeuksiin. Sit pääsin nettiin, luin mitä ne on ja lopetin ne siihen.

Sit oli yks tyttö jolle niitä kans syötettiin. Yks hemmetin zombi.

Vankilaan menisin tietysti.

Teillä on aika hurjia käsityksiä mielisairaalasta, näistä puoletkaan ei pidä paikkaansa. Tämän voin sanoa omasta kokemuksesta. Itse valitsisin sen mielisairaalan, jos olisin hoidon tarpeessa. Jos ei olisi syytä vankilaan eikä mielisairaalaan, ottaisin varmaan sen vuoden kakun lyhyemmän keston takia. Jos sairaalan ja vankilan kesto olisi sama, ilman muuta sairaala. Ps. Mielisairaalassa tutustuu mielenkiintoisiin tyyppeihin, vankilassa on lähinnä psykopaatteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vankilassa tietenkin. Olen kerran joutunut psykiatriselle osastolle (poliisit haki, perätön ilmoitus. Exä teki). Vaikka pääsin pois jo puolen tunnin jälkeen, siis pakkohoitomääräys peruttiin, en ole ikinä pelännyt niin paljon. Täysin zombeiksi lääkittyjä, kirjaimellisesti kuolaavia ihmisraunioita tuijottamassa seinään.

Mulle ei muuten ole tähän päivään mennessäkään selvinnyt, miten lääkäri voi kirjoittaa pakkohoitomääräyksen tapaamatta mua ollenkaan? Onneksi paikalla ollut lekuri tunsi mut ja pääsin pois. Hirveä paikka.

Ihan kauheaa :'( Miten tuollaista voi olla, vielä Suomessa?

Holhoojaa. Ei olekaan. Ensinnäkin kyseinen henkilö tuskin on ehtinyt osastolla viettää aikaa, kun puhuu puolesta tunnista. Hänestä on tehty tarkkailulähete psykiatriseen arvioon, psykiatri arvioi ettei hoidon tarvetta ole ja tarkkailuun ei asetettu. Ei siis kukaan tehnyt pakkohoitomääräystä. Ja tämä kommentoija tuskin tietää tuon puolen tunnin kokemuksen jälkeen mitään noiden muiden potilaiden voinnista, lääkityksestä ja sairauksista. Pelkkää lietsontaa tämä kommentti.

Joskus muistaakseni Hesarissa oli juttu Turussa toimineesta johtavasta psykiatrista joka oli ilmeisesti narsisti ja vaimoaan kohtaan väkivaltainen. Tämä nainen kertoi että mies oli uhannut järjestää hänet helposti "piikki p.erseeseen" pakkohoitoon.

Muutenkin olen miettinyt, että onkohan psykiatrinen hoito jonkinlainen porsaanreikä ties mille "hyväveljille" järjestää henkilöitä pois tieltään? Vähän kuin taustalla, täällä muuten suht oikeudenmukaiselta vaikuttavassa Suomessa. Tai siis ainakin yksi keino. 

Vakilassa voisin jatkaa opiskelut rauhassa loppuun