Olen hämmentynyt yksin jäämisestä yliopistolla: eikö supliikki, ystävällinen ja rento seurani kelpaa kenellekään?

Vierailija kirjoitti:

Tulee väkisinkin mielikuva, että tä tyyppi on jostain Savon suunnilta. Kuvittelee olevansa nokkela ja valovoimainen ja sitten onkin kova kolaus kun ihmiset eivät kirkonkylän ulkopuolella jaksa. Varmaan on vähän oudon henkilön maineessa yliopistolla, ei ymmärrä kirjoittamattomia sosiaalisia sääntöjä. On liian äänekäs ja puhuu vain itsestään.

Voisi kuvitella, että yliopistomaailmassa kaveripiirin löytäminen olisi helppoa. Monet ovat ulkopaikkakuntalaisia ja ihmisillä korkea motivaatio tutustua uusiin ihmisiin. Sitten on vielä kaikenmaailman opiskelijajärjestöjä joissa väkisinkin tutustuu.

Jep, sama tuli mieleen, hän meni karismoineen viemään valoa muille ja sitä ei huomattu. Ja kun narskua ei huomaa ilmestyy tuollaista jälkeä jonnekin. Muut syyllisiä.

Hyvä keskustelun avaus. Onhan se tympeää ja tylsistyttävää, jos itselle ei synny sosiaalisia kontakteja. Hänellä on kumppanikin, joten tiettyjen ihmisten seurassa varmasti pidetty.

Tää vaan "särähti silmään":

Olin valmis sukeltamaan loputtomaan ihmissuhdeverkostoon ja napsimaan ehtymättömät varannot uusia ystäviä.

Kuulostaa ylimieliseltä, ja vaikka ei olis tarkoitettu, niin siltä, että toisista vaan jotenkin hyödytään.

Ja ihan epärealistinen ajatus muutenkin. Ei niilläkään, keillä on laaja sosiaalinen verkosto, ole mitään ehtymättömiä varantoja uusia ihmisiä!?! Yliopistollakin ne on kuitenkin enimmäkseen ne tietyt tyypit, keiden kanssa ollaan enimmäkseen.

Ehkä se on kirjoittajan ongelma. Hän on tutustunut liian laajalla skaalalla ihmisiin, kun olisi ollut hyvä keskittää energia niihin muutamaan kaikista parhaimmalta tuntuvaan ihmiseen. Jos ei saa edes niitä muutamaa tärkeintä kaveria, niin sitten en jää käteen mitään.

Sellaisessa ympäristössä, missä ollaan tietyllä luokalla ja paljon tämän luokan kesken. Silloin helpommin ollaan tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa muuten vaan, keistä ei tule bestiksiä. Kun tavallaan kuulutaan joka tapauksessa siihen luokkaan ja on typerää jättää ketään yksin selvässä porukassa.

Luokattomassa yhteisössä ei ole sitä rakenteen luomaa tapaa olla kaikkien kanssa. "Voinks mä istua tähän" voi kysyä ihan vain siksi, että ollaan samaa ryhmää.

Noh, kukaanhan meistä ei varmaankaan tunne kirjoituksen kirjoittajaa, joten emme voi tietää millainen hän on. Mutta kuten edeltävä kirjoittaja mainitsikin, ainakin hän on parisuhteessa, joten joku hänestä pitää. Lisäksi ollut muutenkin sosiaalisesti aktiivinen aiemmin.

Minusta on kuvaavaa että täällä on muodostettu kirjoittajasta kuva jonain hölmönä savolaisena, joka ei osaa käyttäytyä. Ja toki asperger-vihjauskin tuli, mutta se nyt on jo lähestulkoon pakollinen vihjaus. 

Voisiko mitenkään olla mahdollista että kyseessä olisi ihan ok tyyppi joka vain on huonoa tuuriaan päätynyt itselle epäsopivaan ympäristöön? Ehkä hänellä voisi olla parempi onni jossain toisessa ajassa ja paikassa?

Tämä on kovin suomalaista että vaikeuksista syytetään vain yksilöä itseään eikä huomioida ympäristön vaikutusta. Opiskeluympäristöissä on tosi paljon keskinäisiä eroja eivätkä ne ole suoraan vertailukelpoisia. Tilanteeseen vaikuttaa mm.

- kuinka paljon fukseja otetaan omaan pääaineeseen

- opiskeljoiden sukupuolijakauma

- millainen tilanne opiskelijoilla on - onko tilausta uusille kavereille

- onko ainejärjestössä millainen ryhmähenki

Vierailija kirjoitti:

Aika monilla on vääristynyt minäkuva. Täysin erilainen mielikuva itsestään kuin se, miten toiset hänet näkevät. Ap kuulunee tähän joukkoon.

Tai sitten hän on nirso. Tällöin pitäisi muistaa Tuhmien tätien laulu: "Se ei pane joka valkkaa".

Jokainen rento supliikimies, jolla on elämä hallinnassa, löytää ja saa naisen, jos vain haluaa.

Tuon jutun alkuperäinen kirjoittajahan sanoi että hänellä on jo kumppani, mutta valittelee sitä että ei ole omasta oletetusta sosiaalisuudestaan huolimatta onnistunut saamaan uusia ystäviä.

Minusta hyvä seuramies on aidosti pidetty ja hän osaa jututtaa erilaisia ihmisiä niin hauskoissa kuin vakavissakin asioissa ja muut hakeutuvat hänen seuraansa. Hän nauttii keskusteluista niin miesten kuin naistenkin kanssa ilman että niihin liittyisi sen kummempia salattuja motiiveja.

Maisterintutkintoa suorittaessa seura kelpasi yllättäen kummasti, kun kävi ilmi, että olen erään suuren insinööritoimiston projektipäällikkö. Amk-taustaisena suoritan siis dippatutkintoa. Yhden hemmon palkkasimmekin, auttoi mua eräässä harkkatehtävässä. Kiitin lopuksi avusta ja ojensin käyntikorttini, jos suunnittelutyöt kiinnostaa. :D

Tapailin joskus ikuisuus sitten miestä, joka omien sanojensa mukaan oli juuri tuollainen hauska supliikkiveikko. Mies puhui taukoamatta, 90% jutuista oli puujalkavitsejä tai muita väkisin väännettyjä hauskuuksia jostain jota olin sanonut.

Toisten treffien jälkeen olin aivan kypsä. Sääliksi kävi tämän työkavereita, työpaikalla asia oli jo kärjistynyt siihen, että esimies joutui puuttumaan tähän jatkuvaan pelleilyyn.

Jos ap on edes vähän samankaltainen, niin ei ihme ettei kavereita löydy.

Vierailija kirjoitti:

Alkoholi on valitettavasti vielä tänäkin päivänä se juttu miten saa yliopistolla kavereita. En tarkoita että joisi suuria määriä kerralla, mutta sitä että juo usein ja lähtee aina mukaan bileisiin.

Esim viime vuonna oli erään yliopisto-järjestön hallituksessa, tiivein kaveriporukka tuli niiden välillä jotka joivat useimmiten, muut hallitusjäsenet jäi vähän ulkopuolisiksi.

Olen ollut aina raitis eikä  minulla ollut ongelmia löytää hyviä kavereita yliopistolta, joiden kanssa olen ollut tekemisissä vuosikausia. Kyllä opiskelijoissakin on olemassa ns. kuivahenkistä porukkaa, joita voi tavata vaikka keskellä päivää kahvittelun merkeissä. Ei kaikki kiinnosta mitkään kosteat illanistujaiset eikä se edellytä että pitäisi olla jonkin sortin uskovainen, vaan monet pakanatkin viettävät puritaanista elämää. Hyvät kaverit myös hyväksyvät sen että joku saattaa juoda illan aikana yhden oluen ja toinen yhden cokiksen, eikä se juominen ole illan ainoa "ohjelmanumero".

Vierailija kirjoitti:

Tunnen naisen joka esittää juuri tuollaista supliikkia, ystävällistä ja todella kiinnostuneesti kuuntelee juttujasi. Tää nainen on täysin yksin, hänellä ei oo kavereita nimeksikään. Tää kyseinen nainen esittää ja kaikki sen käytös on vaan showta. Moni muukin tuntemani ihminen on sanonut samaa hänestä. Jos ihminen on epäaito niin sekin voi olla syy siihen, ettei löydä kavereita.

Tämä on paljastava teksti. Nimittäin puhut hyvin rankaisevaa kieltä toisesta henkilöstä. Ja rankaisuna on "ettei kavereita oo nimeksikään". "Muut sanoneet samaa" tarkoittaa, että peittelet omaa eristävää käytöstäsi toisten puheilla mennen niitten selkienkin taakse. Epäaito sanalla kerrot edelleen, että sinulla on valtaa määritellä toisen aitous.

Sanoisimpa että olet yksi syy siihen,  että joitakuita jätetään ulkopuolelle, eli se varsinainen ongelma.

Mikä oli lopputulema?

Kirjoittajan valitsemat sanankäänteet, vertaukset ja kielikuvat menevät auttamattoman pieleen. Vivahteiden ja merkitysten ymmärrys huutaa poissaoloaan.

Mikäli hän sohii yhtä hutiin ihmisten parissa, ei ihme jos muut vaihtavat pöytää kulmiaan kohotellen.

Neuvo: keskity ensin kuuntelemiseen, unohda supliikki. Kun ymmärrät toisen mieltymyksiä, kiinnostuksen kohteita tai uuden porukan dynamiikkaa, voit ottaa äänekkäämmin tilaa. Sosiaalisesti kömpelön pitää kuitenkin sen suhteen pystyä himmailemaan, kaikkea ei kannata möläytellä.

Jos saa korkeita pisteitä ei psykopatian, ei narsismin suuntaan ja korkeita pinnoja empaattisuus-, ja sosiaalisuustesteistä niin nykyään saa käydä yliopiston ihan yksin. Sosiaalisuuden määreet ovat niin psykoutta, narsismia suosivia  ja pinnallistettuja että huolestuisin jos alkaisin olla suosittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen naisen joka esittää juuri tuollaista supliikkia, ystävällistä ja todella kiinnostuneesti kuuntelee juttujasi. Tää nainen on täysin yksin, hänellä ei oo kavereita nimeksikään. Tää kyseinen nainen esittää ja kaikki sen käytös on vaan showta. Moni muukin tuntemani ihminen on sanonut samaa hänestä. Jos ihminen on epäaito niin sekin voi olla syy siihen, ettei löydä kavereita.

Tämä on paljastava teksti. Nimittäin puhut hyvin rankaisevaa kieltä toisesta henkilöstä. Ja rankaisuna on "ettei kavereita oo nimeksikään". "Muut sanoneet samaa" tarkoittaa, että peittelet omaa eristävää käytöstäsi toisten puheilla mennen niitten selkienkin taakse. Epäaito sanalla kerrot edelleen, että sinulla on valtaa määritellä toisen aitous.

Sanoisimpa että olet yksi syy siihen,  että joitakuita jätetään ulkopuolelle, eli se varsinainen ongelma.

Mutta minkä sille mahtaa, että joidenkin ihmisten lähellä ei ole minulla hyvä olla? Otan mieluummin sen riskin, että olen osa jonkun yksinäisyysongelmaa. En ole vastuussa kaikkien ihmisten sosiaalisesta elämästä, vaan saan itse valita seurani. En kylläkään hauku enkä kiusaa ketään, mutta väkisin tai säälistä en kenenkään seuraksi enää ala, sen olen päättänyt jo vuosia sitten.

Mä ainakin menin sinne opiskelemaan, en jauhamaan joutavia.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä ekavuotisetkin jaottelivat toisensa hyvin nopeasti niihin jotka kannatti tuntea ja niihin joilla ei ollut merkitystä. Ystävällisyydellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä kuka oli suosittu ja kuka ei. Paskaltahan se minustakin tuntui kun luulin että edessä on elämän parhaat vuodet ja uusia ystäviä.

Näin se meni AMK:ssakin. Verkostoitumisestahan meille rummutettiin, kaveruus- ja ystävyyssuhteiden luomisesta ei puhuttu mitään. Olen nyt viimeistä vuotta täällä ja en oikeasti ole edes puhunut kaikille meidän ryhmäläisille, vaikka varsinkin ekat kaksi vuotta olimme tiiviisti samoilla kursseilla. Jotkut tyypit eivät oikeasti edes vastaa, vaikka heille sanoisi jotain. Koeta siinä sitten löytää kavereita. :D

Enkä ole edes mikään supliikki, vaan aika maltillinenkin. Saan kyllä suuni auki, mutta en ole päällepäsmäri ja teen ryhmätöissä oman osani kunnolla. Siis jos ryhmään pääsee: ihan aina ei viitsisi kysyä, että hei pääsenksmä teidän kanssa...

Uskon, että kavereiden saaminen on osittain sattumaakin: jos satuit missaamaan sen ruokapöytäkeskustelun jossa tyypit löysivät toisensa, niin siinähän se meni. Ehkä joskus tulee uusi tilaisuus, ehkä ei.

Yleinen hyvä on väistynyt itsekkyyden ja pyrkyryyden tieltä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset nyt ovat perustympeitä ihan kaikissa ympäristöissä, ei yliopisto ole mikään poikkeus. Onneksi itse aikanaan tutustuin pariin ystävään, jotka ovat pysyneet läheisinä jo parikymmentä vuotta. Eihän sitä silloin heti tajunnut, mutta olimme kaikki asuneet ulkomailla jo ennen yliopisto-opintojen alkua eli meillä oli samanlainen viestintätapa, joka oli avoin ja ystävällinen. Sillä tyylillä ei tavallisten suomalaisten kanssa pitkälle pötki.

Tää on ihan totta. Suomalaiset on älyttömän hitaasti lämpeäviä ja suorastaan välttelevän oloisia, ulkomaiden piireihin verrattuna.

Toki sieltäkin löytyy hitaasti lämpeäviä ja vältteleviä, mutta yleensä kun kommunikointi on kepeämpää, niin aina löytyy juttelukaveri ja ystävällistä seuraa, joka luo sitä kokemusta, ettei ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä ekavuotisetkin jaottelivat toisensa hyvin nopeasti niihin jotka kannatti tuntea ja niihin joilla ei ollut merkitystä. Ystävällisyydellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä kuka oli suosittu ja kuka ei. Paskaltahan se minustakin tuntui kun luulin että edessä on elämän parhaat vuodet ja uusia ystäviä.

Näin se meni AMK:ssakin. Verkostoitumisestahan meille rummutettiin, kaveruus- ja ystävyyssuhteiden luomisesta ei puhuttu mitään. Olen nyt viimeistä vuotta täällä ja en oikeasti ole edes puhunut kaikille meidän ryhmäläisille, vaikka varsinkin ekat kaksi vuotta olimme tiiviisti samoilla kursseilla. Jotkut tyypit eivät oikeasti edes vastaa, vaikka heille sanoisi jotain. Koeta siinä sitten löytää kavereita. :D

Enkä ole edes mikään supliikki, vaan aika maltillinenkin. Saan kyllä suuni auki, mutta en ole päällepäsmäri ja teen ryhmätöissä oman osani kunnolla. Siis jos ryhmään pääsee: ihan aina ei viitsisi kysyä, että hei pääsenksmä teidän kanssa...

Uskon, että kavereiden saaminen on osittain sattumaakin: jos satuit missaamaan sen ruokapöytäkeskustelun jossa tyypit löysivät toisensa, niin siinähän se meni. Ehkä joskus tulee uusi tilaisuus, ehkä ei.

Verkostoituminen on saatanasta - kirjaimellisesti. Jo sanan käyttö kertoo pyrkyryydestä ja epäihmisyydestä.

Korkeakoulusta voi saada kavereita milloin tahansa. Menee oppilasjärjestöön, harrastusporukkaan, kysyy luennolla, voiko seuraan/ryhmätyöhön/projektiin liittyä... Mielipiteen kirjoittaja on varmaan nainen, joka odottaa, että hän voi viettää päivät pitkät kumppanin kanssa kotona löhöten ja silti hänellä olisi ihailija odottamassa seuran tai palvelusten pyytämistä. Sen pitää riittää "ystävyydeksi", että laittaa viestin kerran vuodessa ja vaihtaa muutaman sanan käytävällä.

Itse en ole yhtään supliikki, vaan hiljaisempi kaveri. Seurustelin vaimoni kanssa jo mennessäni yliopistoon ja minulla on ollut elämäni aikana joitain ystäviä. En siis ole sosiaalisesti täysin toivoton tapaus. Yliopistoaikoina en kuitenkaan onnistunut luomaan yhtään ystävyys-, kaveruus- tai tuttavuussuhdetta ihmisten kanssa. En luennoilla, en vapaa-ajan tapahtumissa enkä harjoittelupaikoissa. Kirjoitin Eximian paperit, mutta en saa oman alani hommia, kun ne jaetaan verkostojen perusteella.

On yliopistossa hyviäkin ihmisiä. En olisi päässyt kielikurssista läpi (pakollisia tunteja), jos kurssille ei olisi sattunut muutama ystävällistä kurssilaista ❤️.

Mt-häiriöt tekevät elämästä helvettiä, ja saavat jättämään kursseja kesken, kun ahdistaa 😔.