Olen hämmentynyt yksin jäämisestä yliopistolla: eikö supliikki, ystävällinen ja rento seurani kelpaa kenellekään?

Minulta on kysytty työhaastattelussa, kuinka hyvin olen verkostoitunut yliopistolla. Tai en tiedä, mihin se kysymys tähtäsi, oli omituinen aihe.

Vierailija kirjoitti:

Korkeakoulusta voi saada kavereita milloin tahansa. Menee oppilasjärjestöön, harrastusporukkaan, kysyy luennolla, voiko seuraan/ryhmätyöhön/projektiin liittyä... Mielipiteen kirjoittaja on varmaan nainen, joka odottaa, että hän voi viettää päivät pitkät kumppanin kanssa kotona löhöten ja silti hänellä olisi ihailija odottamassa seuran tai palvelusten pyytämistä. Sen pitää riittää "ystävyydeksi", että laittaa viestin kerran vuodessa ja vaihtaa muutaman sanan käytävällä.

Olisikin noin helppoa. Pahimmillaan saa silmien pyörittelyä palkaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeakoulusta voi saada kavereita milloin tahansa. Menee oppilasjärjestöön, harrastusporukkaan, kysyy luennolla, voiko seuraan/ryhmätyöhön/projektiin liittyä... Mielipiteen kirjoittaja on varmaan nainen, joka odottaa, että hän voi viettää päivät pitkät kumppanin kanssa kotona löhöten ja silti hänellä olisi ihailija odottamassa seuran tai palvelusten pyytämistä. Sen pitää riittää "ystävyydeksi", että laittaa viestin kerran vuodessa ja vaihtaa muutaman sanan käytävällä.

Olisikin noin helppoa. Pahimmillaan saa silmien pyörittelyä palkaksi.

Minulta se onnistui koko opintojen ajan, vaikka en ole mitenkään ihmeellinen tapaus. Opiskelijana ihmissuhteet oli helppoa, työelämässä on hulluja enemmän.

Korkeakoulusta voi saada kavereita milloin tahansa. Menee oppilasjärjestöön, harrastusporukkaan, kysyy luennolla, voiko seuraan/ryhmätyöhön/projektiin liittyä... Mielipiteen kirjoittaja on varmaan nainen, joka odottaa, että hän voi viettää päivät pitkät kumppanin kanssa kotona löhöten ja silti hänellä olisi ihailija odottamassa seuran tai palvelusten pyytämistä. Sen pitää riittää "ystävyydeksi", että laittaa viestin kerran vuodessa ja vaihtaa muutaman sanan käytävällä.

Ihan turha mennä noihin, jos ei ole hyviä ystävystymiskykyjä tai sitten sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan ystävystyä. Itse hengailen noissa vuosia nähdäkseni, miten myöhemmin mukaan tulleet alkujaan vieraat ihmiset ovat sitten hyviä ystäviä niiden sisäpiiriläisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeakoulusta voi saada kavereita milloin tahansa. Menee oppilasjärjestöön, harrastusporukkaan, kysyy luennolla, voiko seuraan/ryhmätyöhön/projektiin liittyä... Mielipiteen kirjoittaja on varmaan nainen, joka odottaa, että hän voi viettää päivät pitkät kumppanin kanssa kotona löhöten ja silti hänellä olisi ihailija odottamassa seuran tai palvelusten pyytämistä. Sen pitää riittää "ystävyydeksi", että laittaa viestin kerran vuodessa ja vaihtaa muutaman sanan käytävällä.

Olisikin noin helppoa. Pahimmillaan saa silmien pyörittelyä palkaksi.

Minulta se onnistui koko opintojen ajan, vaikka en ole mitenkään ihmeellinen tapaus. Opiskelijana ihmissuhteet oli helppoa, työelämässä on hulluja enemmän.

No hyvä, että sua on lykästänyt. Mua ei.

Teksti muistutti erään tuntemani ihmisen puhetyyliä.

Hän oli uskovainen ja reipas, valitettavasti voimakasta myötähäpeää ja vaivaantumista aiheuttava, juuri hieman aiheen vierestä pälpättävä poika.

Hänellä oli myös uskovainen kumppani, jonka kanssa yhdessä olivat selkeästi mielestään muita parempia, ja ”tervehenkisen ihania”.

Voin kuvitella hänetkin selittämässä ”Friendshipgoalsseista” naama kiiltäen kuin kiilotkuvassa ja yrittäen luoda jotain yhteyttä vaikka muita vaivaannuttaa. Toivon toki että silläkin pojalla on myöhemmin ollut ystäviä vaikka uskis kumppani tulikin raskaaksi yhtäkkiä toiselle pojalle ja kaikki varmaan siinä hieman romahti.

En viettäisi sen kaltaisen järjestöaktiivin kanssa vapaaehtoisesti hetkeäkään, en halua vapaaehtoisesti uupua tai seota.

Jätkäshenkilö 47 vuotta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että muut ihmiset yliopistolla eivät näe kirjoittajaa supliikkina, ystävällisenä ja rentona. Heidän silmissään hän on ehkä pikemminkin suupaltti, liian tuttavallinen sekä kykenemätön keskustelemaan mistään vakavasti. Kirjoittajan kannattaisi miettiä sitä, millaisten ihmisten seurassa hän viihtyy ja ennen kaikkea sitä, mitä annettavaa hänellä itsellään on toiselle ihmiselle. Nyt vaikuttaa siltä, että hän on jumiutunut jonkin roolin vetämiseen ja vähän sohii sinne sun tänne kaverustumispyrkimyksissään. Tällainen käytös ajaa yleensä ihmisiä vain etäämmälle.

Siis niinkö, että hyvä ihminen ja "sosiaalisesti" arvostettava ja "taitava" on sellainen, joka keskustelee rentona vakavia? Miten se on mahdollista? Eivätkö nuo kaksi asiaa, yhtäältä epämuodollinen rentous ja huumorintajuinen puhetapa ynnä käytös, sekä toisaalta totinen vakavuus, ole toistensa vastakohtia ja siten toisensa poissulkevia ominaisuuksia, ainakin samanaikaisesti?

Ja miksi pitäisi yleensäkään olla niin pirun "vakava"?

Miten teidän ensimmäisen sukupolven tai kokonaan junantuomien uuskaupunkilaisten "akateemikkojen" ja vegetaristihipstereitten kanssa muka pitää käyttäytyä ennenkuin se kelpaa teidän "yliopistolaisille" korkeuksillenne?  Tätä kysyn ihan siis vain kaikella ystävyydellä lähinnä uteliaisuuttani, kun itse en ole ensinnäkään "akateeminen", eikä toiseksi asia ole muutenkaan minulle henkilökohtaisesti ajankohtainen eikä läheinen.

Itselläni on normaalit käytöstavat ja puhun itse tavistyyliin suhteellisen vapaasti kaikille, miettimättä alinomaa "kontekstia" ja noita teidän irrationaalisia "sosiaalisia koodejanne". Useimpien kanssa elämä sujuu ihan terveesti ja vaikeuksitta, mutta olen kyllä kieltämättä huomannut, että tuollainen eriskummallinen paskantärkeily, umpimielisyys, nämä kaikenmaailman puhelinkammot, "sosiaalisten tilanteitten pelot", "introverssi"-ilmiöt, tervehtimisen vältteleminen, kaikenlainen viivyttely- ym. välttelykäyttäytyminen esim. porraskäytävään samaan aikaan osumisen estämiseksi, sekä kaikenlainen itsekeskeinen erikoisuudentavoittelu kummallisine rituaalikäyttäytymisineen on lisääntynyt, ja se on aina vain lisääntymään päin itseäni nuoremmissa ikäluokissa - esim- n. kolmekymppisissä ja sitä nuoremmissa - ja naisilla tuollaista kaikenlaista oikuttelua esiintyy vielä enemmän kuin samanikäisillä miehillä.

Minä ymmärrän tuota Hesarin mielipidekirjoittajaa. Ei normaaliin elämään kuulu mikään jatkuva "kontekstin" märehtiminen eikä sosiaalisen hierarkian laskelmointi. On voitava puhua aivan normaalisti vaikka vessassakäynnistä kunhan ei puhu kenellekään mitenkään loukkaavasti.

Laskeutukaa hipsteriernut jo alas maan pinnalle sieltä akateemisesta yläilmakehästänne: ei tuo tuollainen nyrpistely ole tervettä - eikä oikeasti akateemistakaan.

Tämä on hyvä kirjoitus, en tajua miinustajia. Muutenkin täällä näkee kummallisen itsevarmoja analyysejä kirjoittajan mahdollisesta luonteesta ja tuomitsemisia, joissa ei näytä olevan yhtään mitään järkeä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeakoulusta voi saada kavereita milloin tahansa. Menee oppilasjärjestöön, harrastusporukkaan, kysyy luennolla, voiko seuraan/ryhmätyöhön/projektiin liittyä... Mielipiteen kirjoittaja on varmaan nainen, joka odottaa, että hän voi viettää päivät pitkät kumppanin kanssa kotona löhöten ja silti hänellä olisi ihailija odottamassa seuran tai palvelusten pyytämistä. Sen pitää riittää "ystävyydeksi", että laittaa viestin kerran vuodessa ja vaihtaa muutaman sanan käytävällä.

Olisikin noin helppoa. Pahimmillaan saa silmien pyörittelyä palkaksi.

Minulta se onnistui koko opintojen ajan, vaikka en ole mitenkään ihmeellinen tapaus. Opiskelijana ihmissuhteet oli helppoa, työelämässä on hulluja enemmän.

Itselläkin oli helppoa nuorena, ja silloin olisin varmaan kirjoittanut kuten sinä nyt. Onneksi olen nyttemmin sen verran nähnyt elämää, että olen huomannut ettei se tosiaan kaikilla ole niin yksinkertaista ja pystyn ymmärtämään muunkinlaisia kohtaloja.

Vierailija kirjoitti:

Noh, kukaanhan meistä ei varmaankaan tunne kirjoituksen kirjoittajaa, joten emme voi tietää millainen hän on. Mutta kuten edeltävä kirjoittaja mainitsikin, ainakin hän on parisuhteessa, joten joku hänestä pitää. Lisäksi ollut muutenkin sosiaalisesti aktiivinen aiemmin.

Minusta on kuvaavaa että täällä on muodostettu kirjoittajasta kuva jonain hölmönä savolaisena, joka ei osaa käyttäytyä. Ja toki asperger-vihjauskin tuli, mutta se nyt on jo lähestulkoon pakollinen vihjaus. 

Voisiko mitenkään olla mahdollista että kyseessä olisi ihan ok tyyppi joka vain on huonoa tuuriaan päätynyt itselle epäsopivaan ympäristöön? Ehkä hänellä voisi olla parempi onni jossain toisessa ajassa ja paikassa?

Tämä on kovin suomalaista että vaikeuksista syytetään vain yksilöä itseään eikä huomioida ympäristön vaikutusta. Opiskeluympäristöissä on tosi paljon keskinäisiä eroja eivätkä ne ole suoraan vertailukelpoisia. Tilanteeseen vaikuttaa mm.

- kuinka paljon fukseja otetaan omaan pääaineeseen

- opiskeljoiden sukupuolijakauma

- millainen tilanne opiskelijoilla on - onko tilausta uusille kavereille

- onko ainejärjestössä millainen ryhmähenki

Juuri näin. Aivan tajuttoman yksisilmäistä ja tuomitsevaa ylitulkintaa täällä ihmisillä. Enää en ihmettele miksi ihmiset ovat niin omituisia mulkkuja välillä kun elävät täysin omista suppeista - ja melko käsittämättömistä - mielikuvistaan käsin. Langettava tuomio voi olla vain yhden väärinymmärretyn tai ylitulkitun lauseen päässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vain tiedoksenne: Kirjoittaja on NAINEN.

Kommenttinne ovat kovin tylyjä, koska oletatte hänet mieheksi.

Mistä sinä sen tiedät?

No, se selittääkin asian, miehet eivät ole yhtä pikkumaisia sosiaalisissa suhteissaan tai harrasta yhtä raakoja hiekkalaatikkoleikkejä.

Aivan älyttömiä "analyysejä" täällä voi huhhuh, kyllä ihmiset ovat sitten tyhmiä.

Ei kai joku ole ihan tosissaan kirjoittanut tuota mielipidekirjoitusta, kai tuo on silkkaa trollausta?

Onpas sairas mielipidekirjoitus, onpas sairas ihminen. Tyyliin "pitää käyttää kikkoja että saa tuttavia, kunhan on hyvä tyyppi niin kyllä aina pärjää, ihmiset viihtyvät seurassani koska meikäläisellä on paljon tarjottavaa, olen arvokas joten ansaitsen arvostusta ja kunnioitusta".

Sietämätön ihminen. Ei ole kiltti mies, kuten jotkut on täällä spekuloinut.

Arvelisin että mitä todennäköisimmin on narsisti. Hän kuvailee itseään monin sanoin, esim ystävällinen ja rento, mutta todellisuudessa hän on todennäköisesti juurikin päinvastainen. Joutuu tekemään opintojen parityöt yksin koska jos joku suostuu hänen parikseen niin hän alkaa pomottaa ja orjuuttaa ja kyykyttää pariaan, pistää parin tekemään melkein kaikki työt ja sitten valittaa sekä suorastaan huutaa jos pari ei ole tehnyt töitä aivan täydellisesti.

Varmaan setämies joka autoilee ja pysähtyy tauoille ABC:lle ja hänestä on hurjan hauskaa viihdyttää seuralaisiaan kertomalla irstaita seksistisiä juttuja ABC:n kassaneidistä ym. Useimmiten setämiehet on 50v, mutta tuo tyyppi on ollut setämies jo teinistä alkaen.

Onhan tuollaisia "maailman kuninkaita" vaikka kuinka paljon, mutta tuo tyyppi on kyllä erityisen paha tapaus jos KAIKKI hänen opiskelijatoverinsa näkevät kuinka karmea hän on ja tajuavat pysyä hänestä loitolla.

Tuosta tyypistä pitäisi tulla psykiatri. Ehkä tuleekin. Ehkä hän opiskelee lääketiedettä. Muut lääketieteilijät eivät voi kuulemma sietää ihmisiä joista tulee psykiatreja. Tai hän sopisi myös muihin vastaaviin ammatteihin joissa pääsee "auttamaan" eli kiusaamaan viattomia avuttomia uhreja. Siis sopisi mielenterveyshoitajaksi, sosiaalityöntekijäksi, opettajaksi,...

En oikein tiedä, mitä mieltä olisin tuosta kirjoituksesta. Teksti vilisi sanoja, kuten "supliikki". Jäi vähän sellainen maku, että ihmisiin tutustuminen olisi jonkinlainen sosiaalinen peli, ja sosiaalisten kontaktien määrä on jonkinlainen itsetarkoitus.

Tuollaisiin ihmisiin kyllä törmää yliopistolla. Ihmiset ovat kuitenkin herkkiä aistimaan, milloin sosiaalinen kanssakäyminen ei ole vastavuoroista, vaan palvelee lähinnä toisen osapuolen etuja tai tarvetta tulla kuulluksi.

En tiedä, mistä johtuu, mutta itsekin liitän tuontyyppisen kirjoituksen juuri täälläkin spekuloituun savolaistaustaan. Jollain kierolla tavalla se paistoi läpi, vaikka kirjoitus olikin asiallinen.

Niinno. Kuka ihme nyt haluaisi olla ”napsittu” osaksi ”ehtymätöntä varastoa ystäviä”. Jos asenne on tuo, ei ihme että jää kavereitta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai joku ole ihan tosissaan kirjoittanut tuota mielipidekirjoitusta, kai tuo on silkkaa trollausta?

Onpas sairas mielipidekirjoitus, onpas sairas ihminen. Tyyliin "pitää käyttää kikkoja että saa tuttavia, kunhan on hyvä tyyppi niin kyllä aina pärjää, ihmiset viihtyvät seurassani koska meikäläisellä on paljon tarjottavaa, olen arvokas joten ansaitsen arvostusta ja kunnioitusta".

Sietämätön ihminen. Ei ole kiltti mies, kuten jotkut on täällä spekuloinut.

Arvelisin että mitä todennäköisimmin on narsisti. Hän kuvailee itseään monin sanoin, esim ystävällinen ja rento, mutta todellisuudessa hän on todennäköisesti juurikin päinvastainen. Joutuu tekemään opintojen parityöt yksin koska jos joku suostuu hänen parikseen niin hän alkaa pomottaa ja orjuuttaa ja kyykyttää pariaan, pistää parin tekemään melkein kaikki työt ja sitten valittaa sekä suorastaan huutaa jos pari ei ole tehnyt töitä aivan täydellisesti.

Varmaan setämies joka autoilee ja pysähtyy tauoille ABC:lle ja hänestä on hurjan hauskaa viihdyttää seuralaisiaan kertomalla irstaita seksistisiä juttuja ABC:n kassaneidistä ym. Useimmiten setämiehet on 50v, mutta tuo tyyppi on ollut setämies jo teinistä alkaen.

Onhan tuollaisia "maailman kuninkaita" vaikka kuinka paljon, mutta tuo tyyppi on kyllä erityisen paha tapaus jos KAIKKI hänen opiskelijatoverinsa näkevät kuinka karmea hän on ja tajuavat pysyä hänestä loitolla.

Tuosta tyypistä pitäisi tulla psykiatri. Ehkä tuleekin. Ehkä hän opiskelee lääketiedettä. Muut lääketieteilijät eivät voi kuulemma sietää ihmisiä joista tulee psykiatreja. Tai hän sopisi myös muihin vastaaviin ammatteihin joissa pääsee "auttamaan" eli kiusaamaan viattomia avuttomia uhreja. Siis sopisi mielenterveyshoitajaksi, sosiaalityöntekijäksi, opettajaksi,...

XDDD Helvetin hieno analyysi, varmaan 10% ainakin meni oikein.

Vierailija kirjoitti:

Niinno. Kuka ihme nyt haluaisi olla ”napsittu” osaksi ”ehtymätöntä varastoa ystäviä”. Jos asenne on tuo, ei ihme että jää kavereitta.

Kauan kauan sitten ihmissuhteita luotiin koska se oli luonnollista, niistä sai iloa elämään. Nykyään ihmissuhteita luodaan keinotekoisesti mahdollisimman paljon - se on verkostoitumista - jotta niistä saadaan mahdollisimman paljon hyötyä esim työelämässä. Sitä en ymmärrä miksi ylpeät taitavat superverkostoitujat puhuvat "ystävistä". Pikemminkin kyse on "hyötykumppaneista".

Minä olen sosiaalisesti "syrjäytynyt". Tarkoittaa sitä että minulla ei ole ainuttakaan ihmissuhdetta josta saisi jotain yhteiskunnallista hyötyä - minulla on ihmissuhteita ainoastaan tunteiden sekä arjen jakamisen vuoksi.

Tuo mielipidekirjoittaja itse teki tämän aloituksen ja itse kirjoittaa tänne kommentteja.

Nämä asiat ovat tuttuja itsellekin. Olin nuorempana kiusattu sekä jäin silloin aika yksin muutenkin. Lukiossa sain pari kaveria, mutta muuten sielläkin varsinkin "omassa ryhmässä" ei ollut oikeastaan yhtään kaveria ja muutenkin monesti joku pilkkasi jostain ( ulkonäöstä, silloin jos jännitin esitystä yms)  ja olin muutenkin varovainen sekä arka ihminen. Tästä kaikesta on jäänyt sellainen pelko etten kelpaa uudessa paikassakaan muiden porukkaan ja jotenkin ajattelee, että vaikka kuinka yrittää jää kuitenkin yksin. Olen parissa koulussa ollut tämän jälkeen ja ehkä pahinta on juuri se kun yrität tutustua muihin ja nopeasti huomaat, ettet  saakaan ketään seuraa.

Tietysti ymmärrän omatkin puutteeni todella hyvin, mutta silti välillä se kaikki on niin surullista.  Ymmärrän myös sen, että kenenkään ei tietenkään ole pakko viettää aikaa kanssani ja jotkut eivät vaan sovi yhteen. Oikeastaan minulle paras koulutus oli myös eräs työkkärin järjestämä, jossa todellakin kaikki otettiin mukaan todella hyvin ja sinne oli mukavaa mennä. Itsekin puhuin siellä niin paljon, etten missään koulussa ikinä kenenkään kanssa. Kaikki varmaan lähtee jo siitä, kun aamulla tervehtii muita ja saa vastauksen. Tämäkin voi joskus olla harvinainen asia. Ainakin minulle on. Itse olen vielä aika nuori ihminen, mutta tottunut jo liikaakin olemaan yksin. Toisaalta todellakin mietin, että jos tämän hesarin kirjoituksen ihminen jää yksin niin mitä toivoa minulla aralla, oudolla sekä muuten hitaasti tutustuvalla sitten on muiden suhteen. Itsestähän se tietysti lähtee, mutta onneksi moni on myös kirjoittanut monia seikkoja, mitkä tähän vaikuttavat ja joskus käy huono tuuri jonkun muun asian suhteen ja nämä sitten vielä heikentävät tilannetta. Joskus jollekin sopii toinen ryhmä tai koulu paremmin.

Mun kävi kyllä sääliksi tuota mielipidekirjoittajaa, sillä itselläni on myös yliopiston eri vuosilta samanlaisia kokemuksia. Pääsin abivuoden jälkeen sisään yliopistoon lukemaan alaa, minne on todella vaikea päästä sisään ja olin muistaakseni ainoa, joka pääsi suoraan abivuoden jälkeen JA ilman valmennuskurssia. Muut kurssikaverini olivat tutustuneet jo intensiivisillä valmennuskursseilla tai olivat avoimessa yliopistossa suorittaneet jo perusopinnot. Lisäksi sairastuin mononukleoosiin juuri silloin, kun yliopistolla alkoi fuksi- ja tutor-toiminta, joten en päässyt ryhmäyttäviin toimintoihin mukaan. Kun parin viikon sairasloman jälkeen aloitin yliopistolla, minulle toki annettiin tutorin ja fuksien yhteystiedot, olin sähköpostiryhmissä jne., mutta porukka oli jo tiiviisti ryhmäytynyt. Valmennuskurssiporukka tunsi toisensa jo edelliseltä keväältä. Ne, joilla oli aiempia opintoja, olivat siirtyneet suoraan toisen vuoden opiskelijoiden kursseille ja olivat omissa porukoissaan. Muistan, että olin kyllä  fuksiaisissa, ainejärjestön bileissä, pikkujouluissa ym. mutta olin tosi yksin ja oli vaikea päästä sisään porukoihin. Luonteeltani (etenkin silloin) olin ujohko mutta kuitenkin paljolti ulospäinsuuntautunut, joten kärsin tilanteesta kovasti etenkin ensimmäisen vuoden ajan. Minulla oli myös sama tausta, mitä tuolla mielipidekirjoittajalla, että muutin maaseudulta yliopistokaupunkiin ja laajat sosiaaliset verkostoni jäivät siis maaseudulle. 

Oma yliopistoaikani kului lopulta siten, että kolmantena opiskeluvuotena tutustuin uuden kämppikseni kautta uusiin ystäviin ja nyttemmin minulla oli paljon hyvä ystäviä ja olen tyytyväinen tilanteeseeni. Mutta yliopistolta en varsinaisesti saanut vuosien varrella kavereita. Sellaisia tuttuja kyllä, joiden kanssa tehdä paritehtäviä, kysyä apua tms. Omalta osaltani uskon, että lähtötilanteeni opintojen alussa oli aika haastava, mutta ei oma ujouteni ja epävarmuuteni myöskään auttanut asiaa. Elämänkokemuksen myötä olen päässyt ujoudestani sen verran eroon, että pystyn muodostamaan esim. uusissa työpaikoissa melko nopeasti hyvät sosiaaliset verkostot. 

Vierailija kirjoitti:

Niinno. Kuka ihme nyt haluaisi olla ”napsittu” osaksi ”ehtymätöntä varastoa ystäviä”. Jos asenne on tuo, ei ihme että jää kavereitta.

Eiköhän kirjoittaja siinä tarkoittanut, että oli etukäteen olettanut saavansa paljon uusia ystäviä yliopistolla. Taisi vain huumori mennä vähän yli niin, että lipsahdettiin monitulkintaisuuden puolelle. En lähtisi tekemään kovin rankkoja päätelmiä vielä tuon perusteella.