Olen hämmentynyt yksin jäämisestä yliopistolla: eikö supliikki, ystävällinen ja rento seurani kelpaa kenellekään?

Olen niin pettynyt ihmisiin. Itse yritän aina olla kiva. Sanoa jotain positiivista. En loukkaa. Haluaisin, että kaikilla olisi hyvä olla. Saan vaan ihmisiltä kaikkea negatiivista ja loukkaavaa kuulla. Ovat aivan päinvastaisia kuin minä heille. Ihan niinkuin tarkoituksella haluaisivat aiheuttaa pahanmielen. Tuntuu niinkuin hyväntuulisuuteni ärsyttäisi heitä. En ärdyttääkseni hymyile. Minulla on ollut hyvinkin rankkaa välillä, en silti ole ollut ilkeä kenellekään. Tuntuu, että joillain menee aina niin hyvin, että lauotaan toiselle, mitä sattuu. Haluan erakoitua. Se on ainut keino säilyttää hyväntuulisuuteni.