Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämä alkoholin ja tupakoinnin lopetuksen jälkeen
25.12.2019 |
Olen kotoisin alkoholisti perheestä ja oma suhteeni alkoholiin on aina ollut sairas. Nyt päädyin puoli vuotta sitten lopettamaan alkoholin käytön kokonaan, kun meinasin pettää miestäni örvelökännissä. En ole koskaan juonut varsinaisesti joka päivä tai välttämättä useastikaan, mutta silloin kun juon, niin juominen lähtee joka kerta lapasesta. Muutama kalja ja on heti pakko saada lisää, enkä pysty enää lopettamaan. Lopetan vasta, kun olen siinä kunnossa etten voi enää kertakaikkiaan juoda yhtään. Tämä on aiheuttanut elämäni aikana niin monia sotkuja, etten halua enää ottaa tippaakaan alkoholia, koska kohtuukäyttöä olen niin monesti yrittänyt ja epäonnistunut.
Tupakoinnin olen lopettanut samoihin aikoihin, kuin alkoholin. Sitä nyt ei varmasti tarvitse selitellä. Huono tapa, terveys kärsii ja rahat menee.
Kuitenkin mietin ja kaipaan näitä tapoja ja pelottaa, unohtuvatko ne koskaan. Kaipaan mökillä saunakaljojen ottoa ja sitä onnellisuutta, joka nousuhumalassa oli. Aika kultaa muistot.
Kuinka saada pidettyä oma pää tässä asiassa, koska tiedän, että jos otan niin tilanne on pian sama kuin ennen. Onko täällä muilla tai muiden tutuilla kokemuksia asiasta?
Kommentit (61)
Itse kärsin bulimiasta, jo kauan ollut riesana, mutta kuvaukset alkoholin himosta osuu yksiin tämän tilan kanssa. Mulla ihana nousuhumalan tunne ei tule alkoholista, vaan ruoasta. Arvaa vaan miten hankalaa se sitten on, kun pitää kuitenkin syödä elääkseen, muttei sais antaa periksi jatkuvasti mielessä kytevälle himolle syödä itsensä lähes tainnoksiin. Ällöttävää ja sairasta, tiedän, sairas oon. Alkoholistit voi laittaa totaalikiellon itseään koukuttavalle aineelle, mutta bulimikko ei. Onnistun aina välillä syömään normaalisti pitempiäkin aikoja, mutta se p*n mielihalu kytee aina taustalla. Heikkona hetkenä sorrun, taas.
Voimia sulle. Ja mullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kärsin bulimiasta, jo kauan ollut riesana, mutta kuvaukset alkoholin himosta osuu yksiin tämän tilan kanssa. Mulla ihana nousuhumalan tunne ei tule alkoholista, vaan ruoasta. Arvaa vaan miten hankalaa se sitten on, kun pitää kuitenkin syödä elääkseen, muttei sais antaa periksi jatkuvasti mielessä kytevälle himolle syödä itsensä lähes tainnoksiin. Ällöttävää ja sairasta, tiedän, sairas oon. Alkoholistit voi laittaa totaalikiellon itseään koukuttavalle aineelle, mutta bulimikko ei. Onnistun aina välillä syömään normaalisti pitempiäkin aikoja, mutta se p*n mielihalu kytee aina taustalla. Heikkona hetkenä sorrun, taas.
Voimia sulle. Ja mullekin.
Paljon tsemppiä ja jaksamista. On varmasti kamalaa. Jatkuvaa taistelua.
Ap
EIi tätä pskaa jaksa selviiinpäin. Nyttekin ziniä lasisssa.
Omalla polullani tärkeintä on ollut etsiä terveellisempiä ja rakentavampia "harrastuksia" kuin päihteiden käyttö. En voi väittää että on ollut helppoa. Retkahduksia on tapahtunut sekä tupakoinnin että juomisen suhteen.
Tupakoinnin lopettaminen sattui olemaani minulle oikeastaan suht' helppoa: kun sain kunnolla sitouduttua liikuntaharrastukseen, tupakointi oli niin vahvassa ristiriidassa sen kanssa että se jäi lopulta aika helposti. Kun lenkin jälkeen kiskoi keuhkoihinsa tervaa ja häkää, oli selvä että joo, tätä mun kroppani ei nyt todellakaan halua.
Alkoholin suhteen on orastavasti samaa ilmassa: Kun sillä ei ollut vielä mitään roolia elämässäni, elin tosi aktiivista elämää. Tissuttelu on tuonut mukanaan sellaisen "käpertymisen", vetäytymisen, tylsän kaljapöhnän... Itse asiassa myös masennusoireita. Nyt pitäisi kai vaan päättää että minulla on väliä, minä voin tehdä päätöksiä... ja mennä takaisin siihen aktiiviseen elämään. Olen alkanut taas lenkkeillä, mutta vieläkin tuhoan elämääni ja lenkkien tuloksia ajoittain alkoholilla. Pikku askelin eteenpäin.
Jos on lukenut tai nähnyt Tarun sormusten herrasta niin päihteisiin voisi kai suhtautua kuin siihen sormukseen: ehkä korkeintaan yhdellä ihmisellä/hahmolla koko maailmassa on mahdollisuus edes kantaa se tuhoonsa, me muut joudumme tyytymään siihen että sitä pitää vain välttää kuin ruttoa koska se imee sisältäsi kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä AP. Kun tekee mieli kaljaa, keskity ajattelemaan sitä olotilaa, mikä sulla on sen viimeisen kaljan jälkeen, ja seuraavana aamuna.
Jos joskus päädyt kasvattamaan luonnettasi, ja kokeilemaan sitä vain yhden juomista, älä osta enempää kuin se yksi, ja mene juomaan se sellaiseen paikkaan, mistä ei ole mitenkään helppo lähteä ostamaan lisää juomia. Esim. mökille. Ja pidä huoli, ettei siellä ole aineksia mihinkään överikänniin.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä AP. Kun tekee mieli kaljaa, keskity ajattelemaan sitä olotilaa, mikä sulla on sen viimeisen kaljan jälkeen, ja seuraavana aamuna.
Jos joskus päädyt kasvattamaan luonnettasi, ja kokeilemaan sitä vain yhden juomista, älä osta enempää kuin se yksi, ja mene juomaan se sellaiseen paikkaan, mistä ei ole mitenkään helppo lähteä ostamaan lisää juomia. Esim. mökille. Ja pidä huoli, ettei siellä ole aineksia mihinkään överikänniin.
Kiitos tsempistä. En taida uskaltaa kokeilla, enkä onneksi koe saavani mitään vain yhdestä kaljasta. Enemmän kaipaan nousuhumalan tunnetta :/
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omalla polullani tärkeintä on ollut etsiä terveellisempiä ja rakentavampia "harrastuksia" kuin päihteiden käyttö. En voi väittää että on ollut helppoa. Retkahduksia on tapahtunut sekä tupakoinnin että juomisen suhteen.
Tupakoinnin lopettaminen sattui olemaani minulle oikeastaan suht' helppoa: kun sain kunnolla sitouduttua liikuntaharrastukseen, tupakointi oli niin vahvassa ristiriidassa sen kanssa että se jäi lopulta aika helposti. Kun lenkin jälkeen kiskoi keuhkoihinsa tervaa ja häkää, oli selvä että joo, tätä mun kroppani ei nyt todellakaan halua.
Alkoholin suhteen on orastavasti samaa ilmassa: Kun sillä ei ollut vielä mitään roolia elämässäni, elin tosi aktiivista elämää. Tissuttelu on tuonut mukanaan sellaisen "käpertymisen", vetäytymisen, tylsän kaljapöhnän... Itse asiassa myös masennusoireita. Nyt pitäisi kai vaan päättää että minulla on väliä, minä voin tehdä päätöksiä... ja mennä takaisin siihen aktiiviseen elämään. Olen alkanut taas lenkkeillä, mutta vieläkin tuhoan elämääni ja lenkkien tuloksia ajoittain alkoholilla. Pikku askelin eteenpäin.
Jos on lukenut tai nähnyt Tarun sormusten herrasta niin päihteisiin voisi kai suhtautua kuin siihen sormukseen: ehkä korkeintaan yhdellä ihmisellä/hahmolla koko maailmassa on mahdollisuus edes kantaa se tuhoonsa, me muut joudumme tyytymään siihen että sitä pitää vain välttää kuin ruttoa koska se imee sisältäsi kaiken.
Tuo sormus oli hyvä vertauskuva. Näin se juurikin on.
ap
Hae kaupasta pari alkotonta olutta, jos on oikein tiukkaa. Jostain syystä se toimii mulla. Saan sen muka-tunteen, että juon kaljaa ja rentoudun, mutta oikeasti en saa :D Muutakin touhua pitää sen alkon tilalle keksiä. Ite oon alkanut harrastamaan tosi paljon liikuntaa. Mulla on tavoitteita sen kanssa, jotka oon kertonut kaikille (puolimaratonissa parempi aika kuin viime vuonna), joten on vähän pakko treenata, jotta ei muut ajattele, että puhun vaan :D
Tupakkaa poltan kuitenkin vielä sen 2-3 päivässä. Mutta ennen oon vetänyt askin, joten en soimaa itteäni siitä. Tsemppiä oikein paljon <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ennen kohtuukäyttö onnistui, enkä kovin usein juonut, mutta kun sairastuin niin homma lähti lapasesta, kun oli pakko kuvitella olevansa terveempi alkoholin avulla.
Alkoholin käytön lopettaminen oli kuitenkin helppoa, vaikka tuskin koskaan täysraitistun, mutta alkoholin käyttö ei kyllä tule kysymykseenkään pitkiin aikoihin.
Joillekin kavereille ei ole mennyt jakeluun edes se että olen sairas. Pyytävät minua edelleenkin illanviettoihin joihin kuuluu alkoholi, mutta en muista koska olisivat viimeksi käyneet tapaamassa minua.
Tupakanpolton haluaisin kyllä lopettaa. Vie liikaa rahaa, eikä tetveyttäkään paranna vaan päinvastoin.
Elämä on kuitenkin niin ahdistavaa, että helposti tulee sorruttua tupakkaan, vaikka olisi päättänyt että ei kiitos enää.
Nikotiinivalmisteita en voi harmikseni käyttää.
Eri addiktio, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Lopetin suklaansyönnin uutenavuotena ja vieläkin elämä tuntuu kurjalta. Suklaa olisi vaan niin hyvää. Ja puntari huutaa muutenkin hoosiannaa. Kerran repsahdin ja sitä meni koko levy ja seurasi hirveä olo. Jatkan lakkoa.
Tsemppiä heikkoihin hetkiin Ap. Pidä huoli että kotona ei ole alkoholia. Vähitellen kaveripiirisi vaihtuu, juopot eivät jaksa sinua etkä sinä juoppoja. AA voi auttaa. Ei tarvitse olla mikään raskaan sarjan alkoholisti, jos sinne menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluatko Ap olla kärttyinen vanha akka/ ukko, jolla ei yhtään ystävää eikä tietenkäön mitään tavoitteita ja elämä pöhnäistä raahautumista päivästä toiseen? Jos et, niin pysy valitsemallasi tiellä. Tsemppiä. Kevättä kohti ollaan menossa ja ehkä helpompi lähteä vaikka kävelylle, kun on valoisampaa.
Kannattaa pitää huolta siitä että elämässä on täydelllistä rentoutumista ja haltioitumisen tunnetta jo ennen kuin tulee mitään mielitekoja. Mulla niitä tarjoaa avanto, jooga ja juoksu ("runners high"). Hemmotteluun hieronta ja se kun kovaan nälkään syö lempiruokaansa. Joskus kannattaa vaan käpertyä sohvalle kirjan tai leffan pariin ja unohtaa kaikki suorittaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse ole juonut, mutta menettänyt kaksi läheistä joilla oli alkoholismi. Toiselle kuolema johtui alkoholin aiheuttamasta sairaudesta, toinen taas kuoli alkoholin vaikutuksen alaisena.
Helposti tuossa varmaan lähtee sille itsepetoksen tielle, että "ei se nyt varmaan haittaa jos yhden ottaa"... Hyvä että vaikutat kuitenkin tunnistavan tällaiset ajatustavat ja todellisuuden niiden takana.
Harmi jos kaverit eivät tue. Yllyttävätkö he sinua juomaan, tai vähättelevätkö sen haittoja?
Kannattaa välttää kaikkea keskushermostoon vaikuttavaa, pkv-lääkkeitä, huumeista puhumattakaan. Laukaisevat kehon "juomisrefleksin", ja siten vievät mielenrauhan.
8-vuotta raittiutta takana, olen nyt 36-vuotias. Vaikka olen pitkään ollut raitis, eikä mitään mielitekoja ole, silti joskus auringossa janoisena ajattelen kylmää kaljaa, siitä syntyvä mielikuva ei edelleenkään mun kohdalla ole sellaista siemailua, vaan se on sellainen jossa kaadan saavista kaljaa kituksiini ja nielen kuin koskea. Siitä tiedän että edelleen tauti vaanii ja ottaa ohjat jos en pidä varaani. Itselläni auttoi rehellisesti omien tekojeni myöntäminen itselleni. En tunne häpeää, koska ymmärrän sairastavani alkoholismia, mutta säälin sitä nuorta jätkää joka hukkas puolet nuoruudestaan päihteisiin.
Erikoinen juttu että riippuvuuden syntyminen on oppimisprosessi, ja kuten kaikki oppiminen, mitä fiksumpi tyyppi sitä suuremmassa vaarassa.
Minnesota-hoito. Hoitomuoto joka on tavallaan iso peili johon katsominen vaati paljon, mutta siitä ei astu enää koskaan sisään.
Kukaan ei ole todennäköisesti koskaan aamulla herätessään katunut sitä, ettei edellisiltana tullut tarpeeksi ryypättyä.
Asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteikö niitä saisi ryyppäämällä vielä huonommiksi.
Nämä ajatukset auttavat ainakin itseäni kiusauksen hetkillä.
Ap:lle vinkkinä, kannattaa lukea Päihdelinkin keskustelupalstaa. Sieltä saa vertaistukea.
Mä yritän nyt raitistua monen vuoden tissuttelun jälkeen. Illat on tylsiä ja tyhjiä. Yritän täyttää niitä liikunnalla. Ei ihmisillä ole aikaa tavata. Kaikilla omat kiireensä. Ei auta kuin yksin jatkaa tarpomista.
Alue: Aihe vapaa
Up