Lue keskustelun säännöt.
Emme pärjää enää lapsen kanssa, muttei saada apua.
16.12.2019 |
Kyse 6v lapsesta, jonka kanssa elämä ollut haastavaa siitä 2v lähtien, mutta käytös ollut todella hurjaa nyt 5v lähtien. Poika on käynyt hoidossa, vapaa-ajalla on virikkeitä, nykyään harrastuksia, kavereita ja tietenkin aikaa perheen kanssa.
Olemme miehen kanssa ihan poikki tämän lapsen kanssa, muut lapsemme eivät ole tällaisia. Apua haettu, meille sanottu lapsella olevan todennäköisesti adhd, mutta koska eskarissa vielä mennyt ihan ok häntä ei tutkita. Pelkään, että varmaan kohta eroamme, koska pojan käytös saa koki perheen murenemaan.
Pojan kanssa on keskusteltu, miten tietyissä tilanteissa voi toimia kun eism suututtaa. Mutta lapsi ei osaa toimia niin eikä häneen saa enää kontaktia kun suuttuu. Raivari alkaa heti jostain mikä ei mennyt miten halusi, siitä seuraa tavaroiden heittelyä aikaisia päin, lyömistä, potkimista, kun pitää kiinni sylkee ja puree. Kun päästää irti jatkaa jne. Ei toimi mitkään vakavana kieltämiset. Joko pidettävä kiinni tai mentävä itse pakoon vessaan, johon nyt ei todellakaan lähdetä. Myös pienemmät aisörukset pelkäävät ja itkevät kun toinen raivoaa.
Kaikki on vaikeaa aamusta iltaan. Ei syö mitään, paitsi leipää. Ei ole omatoiminen. Joka asiaan vänkää vastaan. Lähtö tilanteet vieläkin vaikeita, usein myöhästytään raivareiden takia. Lapsella on sellaiset kuva jutut mistä voi katsoa mitä tapahtuu, joskus niistä apua. Puhuu aina huutamalla vaikka olisi hiljaista ja toinen istuu vieressä, unohtaa tavarat kaikkialle eikä muista mitä esim tehty eskarissa samana päivänä.
Lapsi on niin energinen, ettei ole väsynyt iltaisin, vaikkei nuku edes päiväunia. Nyt illat mennytkin siihen, että kun pienemmät sisarukset laitetaan nukkumaan tämä kailottaa täällä jatkuvasti, alkaa härnäämään eli juoskee huoneeseen missä nukutetaan toisia, nauraa ja tekee kaikensa ettei tosiry nukahda tai heräävät. Kun vanhempi sitten puuttuu tähän alkaa taas nämä raivarit huudon kera mistä kirjoitin. Nyt joka kerta käynyt nin että toiset lapset herää. Tämä yksi menee sitten vihdoin ja viimein unta saatuaan 11 aikaan unille, me joudumme valvomaan taaperoiden kanssa esim 12 tai 1 asti yöllä kun heitä ei saa heti takaisin nukkumaan. Herätään taas aamulla 6 ja ollaan ihan poikki kaikki.
Meillä on aina ollut säännölliset rytmit, ulkoillaan, tehdään yhdessä juttuja, mutta mikään ei riitä. Olen niin väsynyt ja ahdistunut itsekin jo, mietin miten tästä helvetistä pääsee pois. Meille on vain hoettu apua hakiessa, että pitkällä tähtäimellä näkee kasvatuksen tuloksen ja ihan oikein ollaan kasvatettu. Vaan mikä on se pitkä tähtäin? Nyt 2v putkeen tuota käytöstä, alkaa meidän voimat olla lopussa. Kun eläisi saman päivän lapsen kanssa joka ei opi mitään ja toistaa samat jutut päivästä toiseen, kerran itse saanut jopa mustan silmän tämän raivareiden takia.
Anteeksi sekalainen teksti, tätä kirjoitan taas ihan poikki kun viime yö valvottu ja unta taas sellaiset reilu 4h. En jaksa enää!
Kommentit (232)
Kuulostaa siltä, että lapsella on uhmakkuushäiriö ja tunne-elämän pulmaa. Tällaisen lapsen kanssa tarvitaan todella jämäkkää vanhemmuutta. Rajojen ja rutiinien on oltava selkeitä, mutta toisaalta lapsen on tärkeää saada myös paljon kehuja ja huomiota. Muutoksen tapahtuminen edellyttää aikuisten oman toiminnan muuttamista, eikä ole aina helppoa. Suosittelen olemaan sos.toimeen yhteydessä, saatte tueksenne perhetyötä. Käytöshäiriöiden hoito tapahtuu aina ensisijaisesti arjessa, lapsen luonnollisessa elinympäristössä. Toki lastenpsykiatrinen avo/osastohoito voi myös osaltaan tukea lapsen tilannetta.
T. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että lapsella on uhmakkuushäiriö ja tunne-elämän pulmaa. Tällaisen lapsen kanssa tarvitaan todella jämäkkää vanhemmuutta. Rajojen ja rutiinien on oltava selkeitä, mutta toisaalta lapsen on tärkeää saada myös paljon kehuja ja huomiota. Muutoksen tapahtuminen edellyttää aikuisten oman toiminnan muuttamista, eikä ole aina helppoa. Suosittelen olemaan sos.toimeen yhteydessä, saatte tueksenne perhetyötä. Käytöshäiriöiden hoito tapahtuu aina ensisijaisesti arjessa, lapsen luonnollisessa elinympäristössä. Toki lastenpsykiatrinen avo/osastohoito voi myös osaltaan tukea lapsen tilannetta.
T. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Toisaalta, jos lapsi on nepsylapsi, siinä eivät rajat auta ja jatkuva huomio eli kontaktiin pakottaminen vielä vähemmän. Lapselle tulee hirveä ahdistus kun aikuiset neuvovat, toruvat, rankaisevat, kehuvat, milloin mitäkin mutta kukaan ei vahingossakaan tee mitään mikä helpottaisi oloa vaan päinvastoin tuntuu että aina kun joku tekee jotain, siitä seuraa lisää kärsimystä. Kukaan ei yritäkään ymmärtää. Jos joku joskus tekee jotain mistä tulee parempi olo, sitä melkein pyydellään anteeksi kun "nyt on näin tylsää", "ei päästykään lähtemään", "meillä on taas tätä samaa ruokaa kun äiti on väsynyt " tms. käsittämätöntä.
Aivan ensiksi pitäisi selvittää tämä. Koska vanhemmat vaikuttavat jo kokeilleen käytöshäiriönäkökulmaa huonolla menestyksellä, seuraava kokeilu voisi olla katsoa auttavatko sellaiset temput joilla autismikirjolaiset rauhoittuvat.
168
Vastaaja 168/167 , hyvä kun kirjoitit elämästäsi. Kiinnostaa näin lukijana , että miten sitten selvisit jatkossa. Mitkä oli ne toimet ,jotta sinua alettiin ymmärtää. Onko olemassa lääkkeitä ,jotka auttaa. Minkä ikäisenä elämäsi helpottui, vai helpottuiko se. Kerro lisää.
Vierailija kirjoitti:
Hei kaikki! Vastailen nyt näin, kun erikseen kaikille. Olen siis itse nyt kotona pienimmän kanssa. Poika käy eskaria 8-12. Eli liian pitkästä päivästä ei pitäisi olla kyse. Eskarissa menee ihan hyvin, tätä olen itsekin ihmetellyt mutta tietenkin olen helpottunut ettei siellä ole samanlaisia ongelmia. Poika jotenkin tsemppaa siellä kovasti, sitten purkautuu kotona. Kun on näitä viikon kestäviä lomia, pojan kanssa silloin hieman helpompaa. Entiedä kuormittuuko hän sitten eskarissa jotenkin? Minusta meidän arjessa on sopivasti puuhaa, muttei kuitenkaan olla menossa ja tekemässä 24/7,että on myös aikaa rauhoittumiseen ja vain yhdessä oloon kotona. Poika siis esikoinen ja aloitti hoidon n. 1,5v kun menin töihin takaisin. Ei siis tällä hetkellä enää ole päiväkodissa, taisin kirjoittaa epäselvästi.
Ja tosiaan asian otin puheeksi ensin neuvolassa, sieltä ohjattiin ottamaan yhteys paikkakunnan lasten ja nuorten palveluun, missä tämmöiset tutkitaan ja saa apua. Jonossa oltiin monta kuukautta ja nyt käyty muutaman kerran keskustelemassa. Ja tosiaan sanottu, että lapsi vaikuttaa siltä että joku adhd tmv hänellä olisi. Minulle kerrottiin eri hoito mahdollisuuksista, mutta tutkimuksia ei saada nyt koska vielä mennyt hyvin siellä eskarissa. Toki sanoivat, että varmaan sitten nähdään tilanne kun koulu alkaa.
Kyllähän tämä syö ja olo on erittäin epäonnistunut vanhempana. Meillä näytetään tunteet ja jutellaan asioista. Joka shown päätteeksi jutellaan asia, käydään läpi miten toimitaan tilanteissa ja sovitaan. Mutta ei se auta. Olen myös kokeillut, että menisi omaan huoneeseen rauhoittumaan tai ehdottanut että hakkaa vaikka tyynyään jos pakko tehdä jotain, mutta ei. Ja kun tämä kohtaus on lasta turha kehottaa tekemään mitään koska tuntuu, kun olisi joku seinä välissä eikä kuule mitään. Meillä on rajat, vapaasta kasvatuksesta ei ole kyse. Eikä mielestäni mitään tyranni vanhempia olla, mutta tietenkään väkivaltaista käytöstä ei hyväksytä, tai toisten kiusaamista. Kokeiltiin joskus tarrakalenteria, muttei sekään auttanut.
Tuntuu, että kohta sulkeudun kotiin. Lapsen kanssa isovanhemmillakin kyläily on ahdistavaa, kun voi saada sielläkin raivarin ja alkaa hakkaamaan meitä vanhempia muiden kauhistellessa asiaa.
Jotkut ehdotti tuota kuvaamista. On käynyt mielessä, mutta entiedä missä välissä ehtii. Joko menee siihen että tosissaan pidät lapsen aisoissa ettei satuta itseään tai muita, tai lohdutat pienempiä jotka itkee peloissaan jaloissa. :( ap
Toki lapsella voi olla jotain "pahemminkin" pielessä mutta jos hän tosiaan säännöllisesti on mennyt nukkumaan klo. 23 ja herää jo kuuden maissa, viettää aamupäivän esikoulussa, on pikkusisaruksia ja harrastuksia niin ihan kaikkein ensimmäisenä kannattaisi keinolla millä hyvänsä koettaa saada lasta rauhoittumaan ja lisätä unta! Todella harva lapsi on luonnostaan vähäuninen vaikka nykyisin tuntuu olevan melkein kilpailua vanhempien välillä siitä kenen lapsi lopettaa päiväunet aikaisemmin ja kuka nukkuu vähiten ja nukkumaanmeno-ongelmiin tuputetaan aina ratkaisuksi myöhempään nukkumaan menoa/päiväunien pois jättämistä. Esikoululainen ja hänen aivonsa tarvitsisivat unta 9-13h yössä.
Monikaan lapsi ei nimittäin unenpuutetta oireile perinteisillä väsymyksen merkeillä vaan juurikin sillä että se nukahtaminen on vaikeaa ja venyy, varsinkin illat on vaikeita ja lapsi menee kuin duracel-pupu _ihan_koko_ajan_. Tähän viittaisi sekin, että lapsen kanssa on hieman helpompaa kun hän on lomilla (=kuormitus on pienempää)
Tiedän itse useita lapsia, joille vastaavankaltaisiin ongelmiin on auttanut 1-3h unta enemmän/vrk. Alkuun on ollut vaikeaa saada rytmi kohdalleen ja monesti esim. nukkumaanmenoaikaa siirretään ns. liian vähän kun ollaan niin totuttu siihen että lapsi/lapset ovat pitkään nukkuneen aivan liian lyhyitä yöunia ja niiden pidentäminen tunneilla tuntuu vanhemmista ihan ylireagoinnilta, pelätään että lapsi alkaa sitten heräillä jatkuvasti jo aamuyöstä (joka usein alkuvaiheessa tapahtuukin kun lapsi on pitkään tottunut tietyn mittauksiin uniin). Eli jos nukkumaanmeno ei onnistu klo. 22 kun se on ollut aiemmin klo. 23 niin ei missään nimessä yritetä taas myöhentää seuraavana iltana 22.30 vaan petiin mennäänkin jo 21.30. jos tämä ei auta, 21.15, jos ei auta 21.00 ja tähän tapaan.
Tuo voi viedä useamman viikon-kuukauden mutta siinä vaiheessa kun se unen määrä on saatu kohdalleen, se muutos "hankalasta" lapsesta joka vaan juoksee, riehuu, kiusaa muita/saa raivareita ym. rauhalliseen, hyväntuuliseen lapseen on ollut aivan uskomaton!
Lastensuojelun sos.tt lisää:
Vaikka lapsella todettaisiin esim. ADHD, ovat toimintamallit pääosin samoja kuin käytöshäiriöisen lapsen hoidossa muutenkin. Eli selkeys, rajat, positiivinen huomiointi ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaaja 168/167 , hyvä kun kirjoitit elämästäsi. Kiinnostaa näin lukijana , että miten sitten selvisit jatkossa. Mitkä oli ne toimet ,jotta sinua alettiin ymmärtää. Onko olemassa lääkkeitä ,jotka auttaa. Minkä ikäisenä elämäsi helpottui, vai helpottuiko se. Kerro lisää.
Ei minua alettu missään vaiheessa ymmärtää ellei vertaistukiryhmää lasketa, ja elämässä on vieläkin hankaluutensa. Pahimmat aistiherkkyydet tosin lievenivät ja muuttuivat jatkuvasta kausittaiseksi. Lääkkeitä ei ole. Tärkeimmät keinot selviytyä ovat kuormituksen hallinta (ennakointi, elämäntavat, riittävästä lepoajasta huolehtiminen -ja aurinkolasit kulkevat edelleen mukana joka säällä). Iso merkitys oli ehkä sillä että lahjakkuuteni olivat sellaista lajia (matemaattinen ja kielellinen) josta oli hyötyä opiskelussa ja joiden avulla pääsin opiskelemaan it-alaa. Opiskelu oli hyväksyttävä tapa vetäytyä "pänttäämään" omiin oloihin ja siitä sai erityismielenkiinnon kohteen. Tällä alalla on myös ok olla ns. erikoinen ja vähän vetäytyvä.
Tosi iso apu tilanteen rauhoittumisessa oli, että kasvaessani sain myös enemmän valtaa päättää omista asioistani. Kukaan ei pakota aikuista olemaan seurallinen jos ei töiden jälkeen jaksa. Voin luottaa siihen että kotona on aina rauhallista ja tavarat järjestyksessä niin miten pitääkin. Kukaan ei pakota poikkeamaan arkisista rutiineista ja saan syödä mitä pystyn ja haluan. Jos alkaa miettimään, on asperger vaikuttanut jollain tavalla kaikkiin elämän merkittäviin valintoihin. Olen tehnyt sellaisia valintoja joiden seurauksena elämä ei ole jatkuvaa kidutusta toisin kuin se lapsena oli.
Tämä ketju sai minut miettimään, että onko raivaritaipumus poistunut minusta vai onko kyse ennemminkin siitä etten nykyään elä 24/7 ylisosiaalista elämää hermojariipivässä ärsyketulvassa. En osaa sanoa, mutta se nyt on selvä että jos minut laitettaisiin elämään ns. normaalin lapsen elämää (eskari, harrastukset, jatkuvat kontaktit, jatkuva pakottaminen epämiellyttäviin tai vaikeisiin asioihin, mahdottomat odotukset ja toisaalta omien kärsimyksen ilmaisujen tulkinta "uhmaksi", tuskallinen ärsykepommitus jonka alle murtumisesta vain rangaistaan), niin kyllähän se täyttä helevettiä olisi.
168
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun siskon perhe on tosi hyvin pärjäävä.Heidän tyttö alkoi hillumaan ja päätyi mm sairaalakouluun 1-2 luokalla.Sitten pitkien psykiatrian ja lastensuojelun tuen jälkeen tilanne rauhoittui.Tyttö on erityisherkkä,mutta ei muuta.Nyt 5-6 vuotta myöhemmin kaikki ok.
Vierailija kirjoitti:
"Eskarissa mennyt vielä ihan ok". Todellako on näin, jos käytös on kotona tota 😲
Voi hyvinkin olla.
Itse tiedän yhden lapsen, joka on kotona hirviö ja kodin ulkopuolella täysin päinvastainen, eli oikein mukava ja miellyttävä lapsi.
Vierestä seuranneena on käynyt joskus jopa mielessä, voiko se lapsi olla vaan persoonallisuushäiriöinen tms.
Sellaisethan esittää lähisuhteiden ja kodin ulkopuolella ihan eriä kuin mitä ovat läheistensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että lapsella on uhmakkuushäiriö ja tunne-elämän pulmaa. Tällaisen lapsen kanssa tarvitaan todella jämäkkää vanhemmuutta. Rajojen ja rutiinien on oltava selkeitä, mutta toisaalta lapsen on tärkeää saada myös paljon kehuja ja huomiota. Muutoksen tapahtuminen edellyttää aikuisten oman toiminnan muuttamista, eikä ole aina helppoa. Suosittelen olemaan sos.toimeen yhteydessä, saatte tueksenne perhetyötä. Käytöshäiriöiden hoito tapahtuu aina ensisijaisesti arjessa, lapsen luonnollisessa elinympäristössä. Toki lastenpsykiatrinen avo/osastohoito voi myös osaltaan tukea lapsen tilannetta.
T. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Toivonpa todella ettei Suomen lastensuojelun taso ole tätä, että yhden lyhyen kirjallisen tarinan perusteella aletaan sanomaan lähes faktana pienelle lapselle psykiatrisia diagnooseja. Vielä huolestuttavampaa lienee, että selvät nepsyoireilut tulkitaan tunne-elämän ongelmina. Eli tällaisten tätien vuoksi pahimmillaan autisti jää ilman diagnoosia.
Enpä ap ainakaan lastensuojelun kautta menisi sinuna hankkimaan apua. En ainakaan ennen kuin lapsi on saanut asialliset autismi&ADHD tutkimukset. Sitten kun ne on tutkittu, niin haette kasvatukseen tukea ja apua.
pitäisi saada purkamaan energiaa vaikka voimailulajeilla tai jos joku läheinen voisi ottaa mukaan voimia vievään harrastukseen ja mika hänestä olisi mielenkiintoista. minulla ollut samanlainen viikari ja nyt erittäin hieno ihminen.(poika 20v. käynyt armeijan ja ammattikoulun. työelämässä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toisilla lapsilla on enenmän tarvetta ettäheidät huomioidaan. voi olla enemmän kiintynyt isään tai äitiin. etenkin niinsanottu adhd ei välttämättä tarkoita yhtään mitään vaan lapsi on huomionkipeä. olen itse kasvattanut pojan joka potki minua nilkkaan jo 3v. jos jäin juttelemaan tuttujen kanssa 1min. pitempään. kasvattajien pitää antaa aikaa lapselle koska se on tärkeääaikaa. voi jättää aeropikit ja mennä vaikka liukumäkeen tai kesällä rannalle. eivoi aina sanoa että on kiire kun itse järjestää ajankäytön.
Ei kyllä ole mitenkään erikoista, että lapsi käyttäytyy eri tavalla hoidossa ja kotona. Se kielii vain siitä, että koti on turvallinen ympäristö jossa päivän aikana kerääntyneet paineet purkautuvat. Meidän "normilapsikaan" ei hoidossa kiukuttele kuulemma koskaan. Kotona on ihan tavallinen kolmevuotias, joka uhmaa ja kiukkuaa. Erityisen kuormittavina aikoina (esim päiväkodin aloitus tai ryhmän vaihto) saattaa raivota oikein kunnolla. Ap:n lapsen elämäntilannetta ei voi mitenkään kuvata kovin haastavaksi yleisellä tasolla ja kasvatusmenetelmätkin kuulostaa keskimääräistä paremmilta, joten vaikuttaa aika selvältä että jotain neuropsykiatrista on taustalla. Minustakin kuulostaa autismin kirjolta. Komppaan että vaatikaa apua. Jos näitä raivareita tulee isovanhempien luonakin niin ehkä heitä voisi pyytää kuvaamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastaako lapsi oikeasti todella rasittavaa liikuntaa monta kertaa viikossa? Kannattaisi kokeilla, auttaisiko.
En tiedä, onko tämä hassu ehdotus, mutta...
Viekää lapsi pidemmiksi päiviksi päiväkotiin ja katsokaa miten käytös muuttuu vai muuttuuko? Jos alkaa oireilla sielläkin, pääsette tutkimuksiin. Jos paranee (enemmän virikkeitä, ehkä nukahtaa lopulta aikaisin), niin hyvä. Jos tilanne säilyy ennallaan, saatte ainakin edes hengähdystauon.
Pidemmät päivät voi mielestäni perustella sillä, että pienemmätkim lapset tarvitsevat teitä.
En usko että menetätte mitään.
Lapsi käyttäytyy sillä tavalla koske ei koe olevansa tarpeeksi hyvä sinun silmissä. Vaikka kuinka rakastat lastasi, se ei riitä,.mene lapsen tasolle ja juttele hänelle ja kerro että hyväksyt hänet sellaisenaan. Uskon että Oireilut alkanut kun muut pikkusisarukset tullut kuvioon, ei ole helppoa. Kyse ei ke käyttäytymishäiriöstä vaan siitä että ette ole löytäneet toisenne, ette ole kohdanneet . Hän tarvitsee paljon rakkautta tässä iässä. Ei kuria vaan ymmärtämistä.
Aistiyliherkkyyttä olisin itsekin tullut ehdottamaan...
Meillä on kotona nyt esiteini-ikäinen nepsy lapsi. Viskariin asti kaikki ok,eskarissa kun alettiin kuormittamaan aivoja enemmän siis oli tehtäviä mitä piti tehdä,eskariryhmä toodella levoton ja meidän lapselle kaikki oli uusia tuttavuuksia muuton vuoksi kaikki muuttui kuin painajaiseksi.alko kiusaaminen.
Ekat kouluvuodet hirveetä taistelua käytöshäiriöitä. Yhtäkkiä uhattiin jättää poika vaan luokalle kun ei oppinut.
No minäpä en suostunu et jätetään luokalle ei ole lapsen vika jos opettaja ei näe kahdessa vuodessa et jotain oppimisvaikeuksia on.
Lapsi ei jäänyt luokalle sen sijaan oli ja onneksi on yhä sama erityisope joka ehdotti et tehdään koulupsykologiset testit. Sieltähän sit saatiin paljon tietoa.
Mutta juuri tuo liika meteli,aivojen ylikuormitus joka johtuuu oppimisvaikeuksista tietyillä aloilla sai lapsen väsyneeksi josta seurasi kaikenmoisia ylilyöntejä.
Saatiin nepsy kuntoutusta ja erityisopetusta ,mahdollisuus käydä tietyt tunnit pienryhmässä.
Jopas nyt vuosien jälkeen helpottaa.
Missä vaiheessa lapsella voidaan diagnosoida mielenterveysongelma? Tuli vain mieleen kun siskolla sellainen ja oma lapsuus meni kun sai pelätä siskoa. Aikuisena diagnosoitiin rajatilapersoona yms.
Säälittää sisarukset tässä tapauksessa.
Voisitteko muuttaa iltatoimia jotenkin? Sillä aikaa, kun toinen vanhempi nukuttaa pienempiä, niin toinen on tämän pojan kanssa. Pelaisitte lautapelejä, lukisitte kirjaa tms. mitä vaan, mikä tuntuisi lapsesta mukavalta. Voisi kuitenkin rauhoittaa iltoja ja tilannetta.