Lue keskustelun säännöt.
Emme pärjää enää lapsen kanssa, muttei saada apua.
16.12.2019 |
Kyse 6v lapsesta, jonka kanssa elämä ollut haastavaa siitä 2v lähtien, mutta käytös ollut todella hurjaa nyt 5v lähtien. Poika on käynyt hoidossa, vapaa-ajalla on virikkeitä, nykyään harrastuksia, kavereita ja tietenkin aikaa perheen kanssa.
Olemme miehen kanssa ihan poikki tämän lapsen kanssa, muut lapsemme eivät ole tällaisia. Apua haettu, meille sanottu lapsella olevan todennäköisesti adhd, mutta koska eskarissa vielä mennyt ihan ok häntä ei tutkita. Pelkään, että varmaan kohta eroamme, koska pojan käytös saa koki perheen murenemaan.
Pojan kanssa on keskusteltu, miten tietyissä tilanteissa voi toimia kun eism suututtaa. Mutta lapsi ei osaa toimia niin eikä häneen saa enää kontaktia kun suuttuu. Raivari alkaa heti jostain mikä ei mennyt miten halusi, siitä seuraa tavaroiden heittelyä aikaisia päin, lyömistä, potkimista, kun pitää kiinni sylkee ja puree. Kun päästää irti jatkaa jne. Ei toimi mitkään vakavana kieltämiset. Joko pidettävä kiinni tai mentävä itse pakoon vessaan, johon nyt ei todellakaan lähdetä. Myös pienemmät aisörukset pelkäävät ja itkevät kun toinen raivoaa.
Kaikki on vaikeaa aamusta iltaan. Ei syö mitään, paitsi leipää. Ei ole omatoiminen. Joka asiaan vänkää vastaan. Lähtö tilanteet vieläkin vaikeita, usein myöhästytään raivareiden takia. Lapsella on sellaiset kuva jutut mistä voi katsoa mitä tapahtuu, joskus niistä apua. Puhuu aina huutamalla vaikka olisi hiljaista ja toinen istuu vieressä, unohtaa tavarat kaikkialle eikä muista mitä esim tehty eskarissa samana päivänä.
Lapsi on niin energinen, ettei ole väsynyt iltaisin, vaikkei nuku edes päiväunia. Nyt illat mennytkin siihen, että kun pienemmät sisarukset laitetaan nukkumaan tämä kailottaa täällä jatkuvasti, alkaa härnäämään eli juoskee huoneeseen missä nukutetaan toisia, nauraa ja tekee kaikensa ettei tosiry nukahda tai heräävät. Kun vanhempi sitten puuttuu tähän alkaa taas nämä raivarit huudon kera mistä kirjoitin. Nyt joka kerta käynyt nin että toiset lapset herää. Tämä yksi menee sitten vihdoin ja viimein unta saatuaan 11 aikaan unille, me joudumme valvomaan taaperoiden kanssa esim 12 tai 1 asti yöllä kun heitä ei saa heti takaisin nukkumaan. Herätään taas aamulla 6 ja ollaan ihan poikki kaikki.
Meillä on aina ollut säännölliset rytmit, ulkoillaan, tehdään yhdessä juttuja, mutta mikään ei riitä. Olen niin väsynyt ja ahdistunut itsekin jo, mietin miten tästä helvetistä pääsee pois. Meille on vain hoettu apua hakiessa, että pitkällä tähtäimellä näkee kasvatuksen tuloksen ja ihan oikein ollaan kasvatettu. Vaan mikä on se pitkä tähtäin? Nyt 2v putkeen tuota käytöstä, alkaa meidän voimat olla lopussa. Kun eläisi saman päivän lapsen kanssa joka ei opi mitään ja toistaa samat jutut päivästä toiseen, kerran itse saanut jopa mustan silmän tämän raivareiden takia.
Anteeksi sekalainen teksti, tätä kirjoitan taas ihan poikki kun viime yö valvottu ja unta taas sellaiset reilu 4h. En jaksa enää!
Kommentit (232)
Mä en oikeasti löydä mistään että milloin adhd olisi kuulunut autisminkirjoon. Onko täällä vaan poikkeuksellisen paljon valeasiantuntijoita? Kannattaa ap varoa näitä ohjeita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hoitanut as-lasta, joka oli erittäin kova lyömään ja potkimaan.
Pärjäsin hyvin ja meillä on ollut lämmin suhde.
Sitten sattui jotain, mitä en ymmärrä vieläkään. Lapsi löi yht'äkkiä niin kovaa, että en pystynyt hillitsemään itseäni, vaan purskahdin itkuun.
Hän meni ihan hiljaiseksi ja riehuminen loppui, mutta hän ei ole minua lyönyt kertaakaan sen jälkeen.
Tästä on 1,5 v aikaa.
Joskus raivoaa vanhemmilleen, mutta toisten satuttaminen on loppunut lähes kokonaan.
Asiantuntijat eivät varmaan suosittele ko tunteiden näyttöä, en tiedä.
Tai sitten lapsi on onnistuneesti hyvin kasvatettu, skarppaa eskarin ja kotona ei enää jaksakaan. Turvallisessa ympäristössä tilanne eskaloituu. Tätäkin on nähty.
Suosittelen ja tilanteen kuvaamista muutamaan otteeseen, niin saa keskustelua auki.
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeasti löydä mistään että milloin adhd olisi kuulunut autisminkirjoon. Onko täällä vaan poikkeuksellisen paljon valeasiantuntijoita? Kannattaa ap varoa näitä ohjeita...
Ainahan täällä löytyy joka alan itseoppineita ”asiantuntijoita”. Hyvin kriittisesti kannattaa lukea. Selvästi seassa on ihan oikeaakin asiantuntemusta kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Ja leivän syönnin saa loppumaan sillä ettei osta kotiin leipää. Kyllä alkaa ruoka kelvata kun nälkä tulee. Kutsuu kerran pöytään ja jos ei tule niin ei noteeraa mitenkään. Seuraavassa ruokailussa saattaa jo olla nälkä.
Taas kerran täydellinen tietämättömyys synnyttää täydellisen varmuuden.
Autistisilla lapsilla voi puuttua näläntunne täysin. Ne voivat vaikka kuolla nälkään jos eivät saa syödä sitä mitä juuri ja juuri saavat alas. Tunnen yhdenkin AS-naisen joka joutui lapsena letkuruokintaan koska ei vaan saanut nieltyä.
Normaaleilla lapsilla on tietysti asia eri, mutta vaikuttaa aika selvältä että ap:n lapsella on jotakin nepsyongelmaa.
t: AS-nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle kouluikäistä lasta ei diagnosoida ADHD:ksi ja ekaluokkalaisenakin se on hankalaa koska koulunaloitus on stressaavaa ja vaikeaa kaikille lapsille.
Apua on kuitenkin saatavina perheneuvolasta, perhetyöstä ja erikoissairaanhoidosta. Lasu on yksi keino päästä käsiksi näihin jos neuvolasta ei lähetettä tipu.
Missä iässä diagnoosit yleensä annetaan? Itse sain adhd-diagnoosini vasta 33-vuotiaana, sen sijaan tiedän aspergerin joka sai diagnoosin 5-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alle kouluikäistä lasta ei diagnosoida ADHD:ksi ja ekaluokkalaisenakin se on hankalaa koska koulunaloitus on stressaavaa ja vaikeaa kaikille lapsille.
Apua on kuitenkin saatavina perheneuvolasta, perhetyöstä ja erikoissairaanhoidosta. Lasu on yksi keino päästä käsiksi näihin jos neuvolasta ei lähetettä tipu.
Ei lastensuojelulla ole psykiatreja takataskussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle kouluikäistä lasta ei diagnosoida ADHD:ksi ja ekaluokkalaisenakin se on hankalaa koska koulunaloitus on stressaavaa ja vaikeaa kaikille lapsille.
Apua on kuitenkin saatavina perheneuvolasta, perhetyöstä ja erikoissairaanhoidosta. Lasu on yksi keino päästä käsiksi näihin jos neuvolasta ei lähetettä tipu.Ei lastensuojelulla ole psykiatreja takataskussa.
Lastensuojelun kautta voi saada muuta apua, esimerkiksi tukiperheen, tuetun perheloman jne. Kaikki mikä helpottaa tässä tilanteessa vanhempien ja muiden lasten kokemaa kuormitusta on nyt tosi tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, älä kuitenkaan liioittele tilannetta. Onko lapsi koko ajan keskipisteenä, puhutteko ikävästi lapsesta lapsen kuullen. Sinun ap tulee olla nyt myönteinen lasta kohtaan. Negaatio ei auta. Kerroit ettei syö muuta kuin leipää. Eihän lapsi vain juo energiajuomia, limsoja yms. Niitä ei missään nimessä, ei myöskään paljoa karkkeja. Etkö saa lasta ottamaan osaa esim. kotitöihin. Muista kehua aina kun lapsi käyttäytyy kivasti. Lapsesi ei ole sairas, kova uhma vain.
Luin vain ekan ja vikan sivun. Oletteko miettineet, että tekisitte lastensuojeluilmoituksen itsestänne? Sitä varten että saisitte apua ja tukea? Sekä esikoinen, vanhemmat että pikkusisarukset. Itse ehdotan, että kannattaa vetää joka narusta mistä voi.
Minulla 1 ADHD ja toinen jolla jotain muuta nepsyä (jälkimmäistä ei diagnosoitu). Raivareita, seinille kiipeilyä, sisällä juoksemista ym on todellakin koettu.
Asun kunnassa, jossa saimme perheneuvolasta apua jo ennen kouluikää, ja lapsella oli yksityinen vakuutus, jolla menimme yksityiselle lastenneurologille. Perheneuvolan kautta saimme eskarissa lapselle arjen järjestelyjä ja erityisopettajan tukea. Diagnoosin kanssa saimme ADHD-lapselle puolikkaan assistentin luokkaan. Lapsi on nyt 12 ja todella hyvin menee. Olen ikuisesti kiitollinen eskariopeille, eka luokan assistentille ja eka luokan opelle, joiden oikeasti uskon muuttaneen lapsemme elämänkulun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ethän vain ap nyt siirrä kaikkea väsymystäsi lapsen viaksi. Niin ei ole. Nyt teet täyskäännöksen. Kun lapsi kiukkuaa niin puhut lapselle Äiti näkee että sinä olet kiukkuinen. Sitten selvitellä miksi lapsi kiukkuaa. Muista ilmaista että rakastat lasta vaikka lapsi kiukkuaisikin. Yhdessätekeminen on tärkeää, ja muista älä koskaan lapsen kuullen moiti lasta kenellekkään. Älä puhu isälle negatiiviseen sävyyn lapsesta lapsen kuullen.
Vierailija kirjoitti:
HEi!
Jos lapsella ei ole käytöksen suhteen ongelmia muuta kuin kotona, on ongelma kotona vanhemmuudessa.
Asia aukesi jo siinä, kun kerroit ettei lapsi syö muuta kuin leipää? Lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä....
Kannattaa olla yhteydessä perhe-ja kasvatusneuvolaan ja hakea tukea vanhemmuuteen.
t. kouluterkkari
Pelottavaa jos oikeasti olet terkkari. Et kyllä nyt paljoa ymmärrä. Kyllä tuossa on ongelma lapsessa eikä vanhemmuudessa. Hauska olis nähdä kuinka pärjäisit ap:n lapsen kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ethän vain ap nyt siirrä kaikkea väsymystäsi lapsen viaksi. Niin ei ole. Nyt teet täyskäännöksen. Kun lapsi kiukkuaa niin puhut lapselle Äiti näkee että sinä olet kiukkuinen. Sitten selvitellä miksi lapsi kiukkuaa. Muista ilmaista että rakastat lasta vaikka lapsi kiukkuaisikin. Yhdessätekeminen on tärkeää, ja muista älä koskaan lapsen kuullen moiti lasta kenellekkään. Älä puhu isälle negatiiviseen sävyyn lapsesta lapsen kuullen.
Kyllä huomaa, että tämä kirjoittaja ei ole nähnyt nepsy-lapsen kunnon raivaria.
Meidän lapsella raivarit saattoivat kestää yli tunnin ja juuri mitään kontaktia ei lapseen saanut tuona aikana. Kyllä yritettiin leperrellä, itse itkeä, itse raivota, pitää kiinni lasta (raivostui vain enemmän), istua vain vieressä, kesto ja lopputulos oli ihan sama. Joskus olin niin turhautunut, että raavin itseäni ja revin tukkaani ja raivarin loputtua näin että ihossa oli kamalat jäljet.
Tästä on kirjakin ”Tulistuva lapsi”, siinä voi olla vinkkejä joita ap voi ehkä käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle kouluikäistä lasta ei diagnosoida ADHD:ksi ja ekaluokkalaisenakin se on hankalaa koska koulunaloitus on stressaavaa ja vaikeaa kaikille lapsille.
Apua on kuitenkin saatavina perheneuvolasta, perhetyöstä ja erikoissairaanhoidosta. Lasu on yksi keino päästä käsiksi näihin jos neuvolasta ei lähetettä tipu.Ei lastensuojelulla ole psykiatreja takataskussa.
Lastensuojelun kautta voi saada apua jota kautta saa lähetteen
Olin aspergerlapsi, nykyään ihan ok aspergeraikuinen jolle assista näkyvät päälle päin lähinnä erityislahjakkuudet. Sain lapsena raivareita. Niistä seurasi rangaistuksia jotka vain pahensivat kierrettä koska sitten kärsin sekä siitä mikä raivarin oli laukaissut että rangaistuksesta joka tuli asiasta jolle en voinut mitään.
Yleensä syy oli aistiyliannos.
Miltä aistiyliannos tuntuu? Äänet ovat niin kovia että ne aiheuttavat fyysistä kipua, mutta mihinkään et pääse pakoon, mitenkään et voi vaikuttaa siihen että ääni hiljenisi koska kellekään muulle ne eivät ole ongelma. Kärsit kunnes napsahtaa ja pahaolo purkautuu.
Räikeät värit olivat myös pahoja, nekin tuntuivat kipuna joka oli lähes fyysistä. Sellaista tuskaa en osaa vieläkään edes kuvailla, voi vain sanoa että se on sellaista kidutusta missä järki lähtee.
Entä sitten ruokiin liittyvät yliherkkyydet? No, kuvittele että sinut pakotettaisiin syömään koiranjätöksiä joiden seassa on nastoja. Mitään muuta et saisi. Sinulla on nälkä, hirveä nälkä. Mutta jos yrität syödä, nastat pistävät ja sattuvat ja yökkäysrefleksi tulee ihan pakosti, koska se mitä edessäsi on ei ole ruokaa vaan jotakin käsittämättömän kuvottavaa.
Toiseksi yleisin syy oli uupumus. Normaalin ihmisen on vaikea ymmärtää autistin väsymystä, joka tulee taas siitä että kaikkea on liikaa. Et halua mihinkään pirun pulkkaretkelle koska siellä tulee vastaan vain melua, ennakoimattomia tilanteita, uusia tuskallisia aistimuksia joka suunnasta. Mutta sinut revitään sinne silti ja painotetaan että nyt pitäisi olla erityisen hauskaa.
Minä olin ainoa lapsi (luojan kiitos), mutta jos kotona on sisaruksia, sielläkään ei pääse kuormitusta pakoon. Pienempien normaalit äänet viiltävät tajuntaa, koskaan ei ole hiljaista ja rauhallista jne. Etkä saa yhteyttä kehenkään.
Pika-apu jota kokeilisin: Rauhoittakaa lapsen elämä mahdollisimman paljon. Antakaa hänen olla rauhassa, älkää pakottako kontaktiin koko ajan. Siivotkaa huoneesta kaikki ylimääräinen sälä. Poistakaa räikeät värit ja kuviot. Yksiväriset verhot ja lakanat, yksivärinen matto jne. jotain rauhallista, "kilttiä" väriä. Hajusteet pois. Säädettävä valaistus jonka saa hämäräksi. Tv kiinni ja musiikki pois jos lapsi on samassa tilassa. Antakaa hänelle korvatulpat ja aurinkolasit ja opettakaa että niitä voi pitää vaikka ihan koko ajan jos tarvitsee. Toisin kuin normaalit lapset, aistiyliherkkä lapsi kuulee teitä kyllä edelleen vallan hyvin, korvatulpat voivat vaimentaa kuulon lähes normaaliksi.
Rutiinit kunniaan. Joka päivän pitää olla mahdollisimman samanlainen, se rajoittaa ärsyketulvaa. Ylimääräiset virikkeet minimiin, lapsi kyllä keksii tekemistä jos tylsistyy. Sosiaaliset harrastukset pois, nepsylapsi tarvitsee enemmän omaa rauhaa kuin normaalien lasten seuraa. Jos lapsi esim. käy kuvataidekerhossa, hankkikaa kotiin piirustusvälineet. Jos lapsi liikkuu ryhmässä, miten olisi ihan perus ulkoilu lähimetsässä isän tai äidin kanssa tms. yksilölaji? Mitä "tylsempää" arki on, sen parempi, aspergerlapsen näkökulmasta tällainen elämä ei ole tylsää vaan miellyttävää ja turvallista.
Antakaa lapsen syödä mitä hän pystyy syömään. Muutakin voi tarjota pieninä annoksina, mutta jos ei mene alas niin ei mene. Jos ravitsemus huolettaa, menkää ravitsemusterapeutille.
Toivottavasti tästä oli vähän apua, ja toivottavasti saatte pian myös ammattilaisten apua.
Vaikea uskoa ap:n tarinaa, kun toisille tuputetaan sitä apua ihan pyytämättä ja toivomatta rasittavuuteen asti.
Ketju on niin pitkä, joten en jaksanut lukea kaikkea, mutta halusin tulla sanomaan ettet ap ole yksin.
Meillä poika on nyt 7v, ja hiukan samanlaista oireilua. Meillä oireilee kausittain noi raivarit; 5-vuotiaana kun aloitti päiväkodin niin ne alkoi. 6-vuotiaana kun siirtyi eskariin ne alkoi uudestaan (oli poissa jonkun aikaa). Eskarin keväällä ne taas lakkasi, ja nyt kun koulu alkoi niin syksy oli taas ihan hirveä. Aiemmin luulin että me olemme vaan niin surkeita vanhempia tai tehneet kaiken väärin yms. Nyt huomaan jo selkeän kuvion; liian kuormittavissa tilanteissa lapsi alkaa oireilemaan. Hän joutuu pinnistelemään paljon jaksaakseen ja pysyäkseen mukana ryhmässä ja pärjätäkseen jotenkuten kaikissa lukuisissa sosiaalisissa kontakteissa siellä, ja kotona se väsymys, jännitys ym. sitten purkautuu raivareina jne.
Oli siis kotihoidossa (kerhossa kävi muutamasti viikossa) aina 5-vuotiaaksi saakka, eikä ongelmia ollut, ei siis ole mitenkään syntyjään "vaikea, väkivaltainen" tms. Hänellä on kyllä tiettyjä piirteitä, jotka minua on aina mietityttänyt. Esim. hiuksia ei saa pestä, harjata tai leikata, koska kuulemma sattuu vaikka kuinka hellästi tekisi. Nämä on aina olleet jonkinlaisia taisteluita. Sama juttu kynsienleikkuun kanssa, inhoaa sitä. Inhoaa kovia ääniä tai jos joku esim. puhuu taukoamatta (siskonsa :D). Ruuan kanssa tosi vaikeaa, häntä siis suorastaan oksettaa monenlaiset tekstuurit ja maut, se ei ole mitään ihan perusnirsoilua.. 1-vuotiaana kiinnostui autoista ja se kiinnostus ei ole vieläkään lakannut. Jo tosi pienenä (varmaan 2v) saattoi maatta tunninkin lattialla järjestelemässä pikkuautoja tietynlaisiin jonokuvioihin, ja katseli yhä uudestaan ja uudestaan miten auton renkaat liikkuu kun sitä työntää eteenpäin (tekee tätä edelleen). Alkoi puhumaan vasta 3-vuotiaana ja silloinkin epäselvästi, ohjeet pitää antaa tosi selvinä ja pilkottuina edelleen; hänellä on puheenkehityksessäkin siis jotain ongelmaa joka johtaa juurikin esim. väärinkäsityksiin ja sitä kautta raivareihin. Koulussa vaikeuksia muistaa huolehtia omista tavaroista yms, vaikka monessa asiassa onkin aika pedantti ja järjestelmällinen.
Uskon että monesta seulasta esim. päiväkodissa ja eskarissa hän meni läpi juurikin siksi että oli siellä "hyväkäytöksinen", niinkuin ilmeisesti sinunkin lapsesi muille näyttäytyy. Ryhmät on niin isoja, ettei henkilökunnalla ole välttämättä resursseja edes huomata niiden lasten tuen tarpeita, jotka eivät häiritse ryhmän toimintaa. Nyt kun koulu alkoi niin parissa kuukaudessa oli tehostetun tuen suunnitelmat tulilla, koska eihän hän isossa ryhmässä pärjää sitten enää kun pitäisi itse esim. osata ohjautua tunnilla oikeaan tekemiseen, saattaa joku tehtävä loppuun tms.
Kuulostaapa ihan omalta esikoiseltani vastaavassa iässä. Koulussa tokan luokan päätteeksi diagnosoitiin adhd ja asperger.
Koita saada lapsi tutkimuksiin. Meillä lähetteen teki vasta koulupsykologi, vaikka olimme aiemmin yhteydessä jo neuvolapsykologiin. Ja koulupsykologikin aktivoitui vasta siinä vaiheessa, kun opettaja otti häneen yhteyttä.
Tsemppiä! Ikä saattaa tuoda helpotusta osaan asioista (meillä raivokohtaukset loppuivat siinä 7-8 vuoden iässä). Osittain helpotusta taas tuo oman päänsisäisen prosessin eteneminen ja tilanteen hyväksyminen. Se vie tosin vuosia, ja suosittelen siihenkin ammattiapua.
Kannattaa hakea heti apua. Jos olette molemmat väsyneitä, tilanne voi eskaloitua jos raivokohtaukset ovat pahoja. Voimaa ja apua teille toivon sydämestäni.