Emme pärjää enää lapsen kanssa, muttei saada apua.

Tutun lapsi on samanlainen muistaakseen tourettea/adhd/ tic/autistisuutta hyvin raivoisa ja epävakaa lapsi jaksoivat lasta 10v sitten antoivat koulukotiin jossa ollut nyt 6 vuotta,ei ole rauhoittunut pshentunut vain kun haluaisi tyttöystävän sms normaalia elämää mutta kun ei vaan pysty pahimmillaan koitti juosta junan alle :(

Meidän ihan lähipiirissä on vastaavanlaisesti käyttäytyvä lapsi, jonka käytös muuttui vasta kun äiti teki lapsesta lastensuojeluilmoitusten ja sitä kautta saivat vihdoin apua. Tätä ennen lapsen toinen vanhempi oli sitä mieltä että on häpeä viedä lasta tutkimuksiin ja samaa toitottivat isovanhemmat ”pojat on poikia”-asenteella.

Kyseinen lapsi aloitti jo 3v näyttää aggresiivisuutta, lyödä, riuhtoa ja heittää tavaroita. Pelkkä vaatteiden pukeminen saattoi aiheuttaa raivokohtauksen. Iän myötä lapsesta tuli entistä hallitsemattomampi. Ei uskonut enää kenenkään aikuisen ohjeita, saattoi lyödä naamaan jos esimerkiksi asettui lapsen taholle selittämään miksi jotakin asiaa ei saa tehdä. Puri ja mm. Heitti veitsellä pienempää sisarustaan. Keksi aivan omat sääntönsä, ja raivostui mikäli asioita ei tehdä hänen tavallaan. Ollessaan kylässä meillä, yritti potkaista sokeaa ja kuuroa koiraamme joka nukkui omalla Tyynyllään. Kyseinen lapsi tiesi mikä on oikein ja mikä väärin, mutta myös valehteli ilman mitään omantunnontuskia, ja sitten raivostui jos asiasta kysyi.

Kun lapsi tutkittiin taustalta paljastui ADHD keskittymishäiriö ja asberger. Lapsi sai lääkkeet ja nykyään on aivan täysin erilainen. Paljon rauhallisempi, kuuntelee, ei ole väkivaltainen ja pärjää nykyään myös koulussa (kävi ekan luokan kahteen kertaan/starttiluokka?). Suosittelen siis 100% että mikäli teitä ei oteta tosissaan, tee lastensuojeluilmoitus ja saatte apua. Ei ole reilua ketään kohtaan jättää asioita siksensä ja toivoa parasta. Jaksamista <3

Missä on noin ettei alle kouluikäinen muka saa diagnoosia. Kyllä täällä ainakin saa ja tilanne nimenomaan pyritään saamaan tasaiseksi ennen koulun alkua ja aloittamaan lääkitys tarvittaessa. Vaatikaa tutkimuksia ja apua, tilanne vaikuttaa sietämättömältä. Käykää tarvittaessa yksityisellä, josta voitte saaa lähetteen eteenpäin.

Meillä oli lapsella vastaavia raivareita ja hyvin uhmakasta käytöstä eskari-iässä. Niitä oli vain kotona ja mummilassa ja ne laitettiin ikään kuuluvan vaiheen syyksi. Mutta kun koulu alkoi, raivarit siirtyivät sinne ja ekaluokan syksyllä sitten päästiinkin koulupsykologin juttusille. Olin kylläjo aiemmin pyytänyt apua lapsen tunteidenhallinnan opettamiseen mutta apua ei saatu. Nyt jälkiviisaana todellakin hakisin apua vaatimalla. Koulunkäynti sai erittäin huonon alun ja lapsen itsetunto mureni silmissä.

Valtavasti tsemppiä ❤️ En valitettavasti osaa neuvoa tai antaa hyviä ohjeita tilanteeseenne, mutta meillä itsellämme on kolme pientä lasta, ihan tavallisia normaalisti käyttäytyviä lapsia kaikki, ja olen siitä huolimatta näin iltaisin aina aivan loppu. En voi kuvitellakaan miten raskasta teidän arkenne onkaan. Voimia! Vaikutatte ihanilta vanhemmilta joka tapauksessa kaikin puolin.

Näin meillä kirjoitti:

Meillä on kotona nyt esiteini-ikäinen nepsy lapsi. Viskariin asti kaikki ok,eskarissa kun alettiin kuormittamaan aivoja enemmän siis oli tehtäviä mitä piti tehdä,eskariryhmä toodella levoton ja meidän lapselle kaikki oli uusia tuttavuuksia muuton vuoksi kaikki muuttui kuin painajaiseksi.alko kiusaaminen.

Ekat kouluvuodet hirveetä taistelua käytöshäiriöitä. Yhtäkkiä uhattiin jättää poika vaan luokalle kun ei oppinut.

No minäpä en suostunu et jätetään luokalle ei ole lapsen vika jos opettaja ei näe kahdessa vuodessa et jotain oppimisvaikeuksia on.

Lapsi ei jäänyt luokalle sen sijaan oli ja onneksi on yhä sama erityisope joka ehdotti et tehdään koulupsykologiset testit. Sieltähän sit saatiin paljon tietoa.

Mutta juuri tuo liika meteli,aivojen ylikuormitus joka johtuuu oppimisvaikeuksista tietyillä aloilla sai lapsen väsyneeksi josta seurasi kaikenmoisia ylilyöntejä.

Saatiin nepsy kuntoutusta ja erityisopetusta ,mahdollisuus käydä tietyt tunnit pienryhmässä.

Jopas nyt vuosien jälkeen helpottaa.

Opetitteko lapselle kotona mitään? Eskarin tehtävät on kyllä aivan naurettavan helppoja ja niihin on reilusti aikaa. Esim. Väritä punatulkku niin että nro 1 alue on punainen jne. Fiksu lapsi tekee tehtävän noin 4minuutissa. Sen jälkeen hänelle annetaan eri tehtävä. Ja kaikki kyllä sai tuon punatulkun tehtyä noin puolessa tunnissa. Jos ei saisi niin pahasti olisi jotain älyssä vikaa. Kotona pitäisi harjoitella enemmän jos eskarin helpot tehtävät ei onnistu.

Ja kun tehtiin esim. Numeroihin ja kirjaimiin liittyviä tehtäviä niin todellakin oli hiljaista. Jos joku lapsista olisi häiriköinyt muiden keskittymistä niin tehtävän pystyi tekemään myös eri huoneessa. Että ihan turha syyttää meteliä tai aivojen ylikuormitusta. Kyllä lapsen pitäisi pystyä puoli tuntia keskittymään päivässä.

Etkö koskaan kotona opettanut lapsellesi mitään tehtäviä? Numeroita ja kirjaimia? Lukemista? Itse opetin numerot, kirjaimet, lukemisen yms. Ihan kotona jo ennen kouluun menoa. Eskarit sun muut on ryhmässä toimimisen opettelua ja leikkikavereiden kanssa oleilua ja valmistautumista koulun laitosmaisiin olosuhteisiin. Siellä ei paljon kieliä, matematiikkaa tms. Aineita opeteta. Jos lapsi haluaa oppia niin itse opetan ainakin kotona ja päiväkoti ja eskari on ihan sellaista perus ajanviettoa lapselle sillävälin kun vanhemmat ovat töissä.

Ei aina kannata sitä lapsen oppimista laittaa yhteiskunnan vastuulle. Ryhmässä uuden oppiminen on osalle vaikeaa. Lapset tarvitsevat opetusta myös kotona ja tukea läksyihin ja oppimiseen.

Vieras22 kirjoitti:

Lapsi käyttäytyy sillä tavalla koske ei koe olevansa tarpeeksi hyvä sinun silmissä. Vaikka kuinka rakastat lastasi, se ei riitä,.mene lapsen tasolle ja juttele hänelle ja kerro että hyväksyt hänet sellaisenaan. Uskon että Oireilut alkanut kun muut pikkusisarukset tullut kuvioon, ei ole helppoa. Kyse ei ke käyttäytymishäiriöstä vaan siitä että ette ole löytäneet toisenne, ette ole kohdanneet . Hän tarvitsee paljon rakkautta tässä iässä. Ei kuria vaan ymmärtämistä.

En usko tuota. Kirjoitin ketjuun aikaisemmin, kun ap:n lapsen tilanne muistutti niin paljon omassa lähipiirissäni olevan lapsen tilannetta. Meillä tämä eskarityttö saa melko helposti aivan tavattoman raivarin, syytä ei aina löydy ja tuossa raivossaan on todella pelottava ja aivan kiinni pideltävä. Pk:ssa aiemmin oli vaikeuksia,  nyt jo pikkusen parempaa. Kotona ja mummolassa saa raivokohtauksia ja todellakaan ei ole kiinni siitä, ettei saisi huomiota. Jos en olisi häneen tutustunut, en todellakaan tietäisi, millainen ns vaikea lapsi on. Ja olen hoitanut elämässäni paljon lapsia.

Tuo oireiden vähättely ja tutkimusten epääminen on todella kurjaa. En ymmärrä miksi heikossa asemassa olevat ja apua ja tukea tarvitsevat jätetään yksin. Pahimmassa tapauksessa lääkäri vaan naureskelee oireille ja syyttää potilasta tai vanhempia. Lääkäreiden asenne vie voimia todella paljon ja aiheuttaa ylimääräistä ahdistusta ja stressiä.

Tämä linja tuntuu olevan yleinen kaikisissa ongelmissa, neurologisissa ja muissa somaattisissa ihan yhtä lailla kuin psyykkisissä. Ihmisille sanotaan suoraan, että tutkimuksiin ei pääse tai sitten vaihtoehtoisesti jätetään roikkumaan johonkin jonoon.

Itse olen huomannut, että siinä vaiheessa kun alkaa olemaan raivon partaalla ja käyttäytyy tylysti ja uhkailee valituksilla, saattaa jopa päästä tutkimuksiin tai saada oireita helpottavaa lääkitystä. Mutta jos käyttäytyy asiallisesti, niin silloin ei saa yhtään mitään.

Meillä taistellaan lapsen fyysisten oireiden kanssa, ja vaikka itse lapsi on helppo ja sopeutuva niin ollaan miehen kanssa todella uupuneita. Vuorotellen kummallakin jaksaminen menee välillä katkolle ja koko homma jää siksi aikaa toisen vastuulle. Tämä on hirveän raskasta. Välillä on sellainen olo, että itku pääsee jos joku puhuu minulle tai jos joutuu vaikka moikkaamaan naapuria.

Nyt, neljän vuoden tappelun jälkeen on saatu lapsi asiallisiin tutkimuksiin ja toiveissa on saada oikea diagnoosi ensi vuoden aikana.

En pysty edes kuvittelemaan millaiseen kriisiin perhe vaipuu jos lapsen käytös on se ongelma. Se on varmasti vielä paljon raskaampaa kuin meidän tilanne. Saako siinä missään välissä yhtään hengähtää?

Sitä ehkä on saatettu kiusata tai pahempaa. Onko teillä hyvä yhteys kertooko asioita, ehkä ei halua muistaa...? Koukkuun on aina syytä taustalla, kurin koventaminen ei ole ratkaisu jos taustalla muuta. Kiusataanko koulussa häntä? Koita saada selville tehkää jotain yhdessä ja kysy miten menee koulussa? Onko joku sanonut tai tehnyt ikävästi? ..saattaa kertoa vasta viikkojen kuluttua jos ei heti.

Melatoniinia saa ilman reseptiä, kokeilkaa huomisesta alkaen sitä iltaisin, nukahtaminen helpottuu. Nepsy-lapsille säännöllinen ja riittävän pitkä uni on elintärkeää.

Yksityiselle lastenpsykiatrille. Maksaa jotain mutta ei kuitenkaan mitään mahdottomuuksia. Kunnalliselta turha odottaa apua ennenkuin 7on liian myöhäistä. Sitten kun on mustaa valkealla yksityiseltä, ottavat varmasti kunnallisellakin tosissaan eikä vanhempien tarvitse mennä minnekään puolen vuoden maailmanhalimiskurssille joka ei muuta sitä lasta tasan yhtään. Voimia <3

Itse mietin sitä, että onko eskarissa kuitenkaan kaikki kunnossa ja viihtyykö siellä? Mietin vaan itseäni, kun en oikeastaan tykännyt hoitopaikastani ( päiväkoti)  yhtään ja pelkäsin yhtä hoitajaa siellä joten senkin vuoksi olin siellä aina todella tottelevainen, kun en uskaltanut vastustaa yhtään. Kotona sitten monesti itkin ja olin surkea, kun piti mennä hoitoon esim loman jälkeen. Monet täällä ehdottavat pidempää päivää ja ymmärrän kyllä senkin ajatuksen, mutta jos päiväkoti onkin se kuormittava asia. Tietysti eskarissa on käytävä ja toisaalta siellä lapsi voi purkaa energiaa. Minulla ei vaan itselleni sopinut päiväkoti ja oli liian suuret ryhmät jo silloin sekä liiankin tarkka päivärytmi. Tämä ikävä hoitaja myös huusi usein sekä esim pakotti syömään ja muistan kuinka pelkäsin häntä aina. Alkoi joskus huutamaan jo senkin takia, kun en sanonut huomenta aamulla hänelle. Ja tämäkin totta. Jotkut lapset voivat kuormittua päiväkodista paljon ja sielläkin ongelmia monesti.

Vierailija kirjoitti:

Tuo oireiden vähättely ja tutkimusten epääminen on todella kurjaa. En ymmärrä miksi heikossa asemassa olevat ja apua ja tukea tarvitsevat jätetään yksin. Pahimmassa tapauksessa lääkäri vaan naureskelee oireille ja syyttää potilasta tai vanhempia. Lääkäreiden asenne vie voimia todella paljon ja aiheuttaa ylimääräistä ahdistusta ja stressiä.

Tämä linja tuntuu olevan yleinen kaikisissa ongelmissa, neurologisissa ja muissa somaattisissa ihan yhtä lailla kuin psyykkisissä. Ihmisille sanotaan suoraan, että tutkimuksiin ei pääse tai sitten vaihtoehtoisesti jätetään roikkumaan johonkin jonoon.

Itse olen huomannut, että siinä vaiheessa kun alkaa olemaan raivon partaalla ja käyttäytyy tylysti ja uhkailee valituksilla, saattaa jopa päästä tutkimuksiin tai saada oireita helpottavaa lääkitystä. Mutta jos käyttäytyy asiallisesti, niin silloin ei saa yhtään mitään.

Meillä taistellaan lapsen fyysisten oireiden kanssa, ja vaikka itse lapsi on helppo ja sopeutuva niin ollaan miehen kanssa todella uupuneita. Vuorotellen kummallakin jaksaminen menee välillä katkolle ja koko homma jää siksi aikaa toisen vastuulle. Tämä on hirveän raskasta. Välillä on sellainen olo, että itku pääsee jos joku puhuu minulle tai jos joutuu vaikka moikkaamaan naapuria.

Nyt, neljän vuoden tappelun jälkeen on saatu lapsi asiallisiin tutkimuksiin ja toiveissa on saada oikea diagnoosi ensi vuoden aikana.

En pysty edes kuvittelemaan millaiseen kriisiin perhe vaipuu jos lapsen käytös on se ongelma. Se on varmasti vielä paljon raskaampaa kuin meidän tilanne. Saako siinä missään välissä yhtään hengähtää?

Kamalaa luettavaa näin sairaanhoitajana! Jokaisen pitäisi olla oikeutettu saamaan tarvitsemansa tutkimukset ja hoidon oikea-aikaisesti. Tiedän itsekin että näin ei ole! Se on todella väärin, mutta uskokaa pois, me yritetään kyllä parhaamme. Jonot on pitkät, lähetteitä tulee aivan liikaa eikä niitä ehditä ottaa työn alle hoitotakuun puitteissa. Lääkärit ja hoitajat uupuvat ja kyynistyvät kun tilanne ei vaan ole hallittavissa, ei ole ollut pitkään aikaan! Jatkuvasti pidetään kriisipalavereita ja suunnitellaan miten saadaan työt organisoitua niin että edes suunnilleen ihan välttämättömin tulee tehtyä. Valituksia ja tyytymättömyyttä satelee, ja ihan ymmärrettävästi. Me voidaan vaan pahoitella tilannetta. En kerro tarkemmin työpaikkaani, mutta olen käsittänyt että tämä ei ole vain meidän ongelmamme, vaan koko hoitoala ainakin julkisella puolella on hälytystilassa. Yritämme viedä viestiä toistuvasti ylöspäin, mitään ei vaan tapahdu. Täällä kentällä olemme yksin selviämässä yhä kasvavasta potilasmäärästä. Olisikin hyvä jos potilaat itse sankoin joukoin tekisivät valituksia mahdollisimman korkealle. Ehkä sitten asioihin tartuttaisiin ja uskottaisiin paremmin mikä on tilanne. Totuus on että tilanne on täysin kestämätön! Silti on aina väärin kohdistaa oma turhautuminen ja väsymys potilaisiin. Kyllä potilasta pitää kuunnella, hän tietää itse kaikkein parhaiten tilanteensa ja oireensa. Toisaalta on kyllä rasittavaa kun jotkut potilaat pyrkivät itse määrittelemään hoitonsa ja vaativat tutkimuksia joille ei nähdä mitään perusteita. Ymmärrän silti senkin, että kun on kyse oman tai läheisen terveydestä haluaa kääntää kaikki kivet. Ei siinä kohden kiinnosta onko jonoissa kiireellisempiä potilaita tai miten suuri resurssipula on.

Vaadi diagnoosia. Eipä ihme jos koko perhe kärsii.

Meillä on kaksi haastavasti käyttäytyvää lasta. Toinen on rauhoittunut iän myötä mutta toisen ongelmat pahentuneet nyt koulun alettua, epäillään ADHD ja lapsella on aistiyliherkkyyksiä. Koulu rasittaa todella paljon vaikka haastavan alun jälkeen nyt sujuukin ja ongelmat purkautuvat kotona.

Meidän illat ovat pelastaneet äänikirjat. Lapset rauhoittuvat sänkyyn niitä kuuntelemaan.

Voisitteko tekin kokeilla jos lapsi kuuntelisi satua sillä välin kun nuorempia nukutetaan. Ei selkeästi nyt viihdy yksin sen aikaa ja voisi helpottaa jos olisi mielekästä tekemistä.

Monesta paikasta saa muutaman viikon ilmaisen kokeilujakson esim bookbeat ja nextstory. Myös kirjastolla on valikoimissaan äänikirjoja, myös e-kirjoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistukset eivät ole riittäviä. Pelkkä lässytys ei toimi. Jos jo sukkulamadot osaavat muuttaa käytöstään sanktioiden mukaan, osaavat myös ihmiset.

Jos autismikirjoa suhteettoman kovat rangaistukset helposti vaan lisää uhmaa. Itse toivoin lapsena että veljeni olisi voitu lukita johonkin laitokseen...

T: aspergerin sisko

Ai toivoit? Mulla oli samanlainen veli, ja toivoin että se hiton huutaja ja tappelija vaan kuolisi pois, niin olisi kaikilla vihdoin rauha maassa.

On se kivaa selitellä milloin milläkin kirjainyhdistelmällä ja diagnoosilla, kun hirveällä tappelemisella saa aikuisten kaiken huomion. Eikä mitään negatiivisia seurauksia, kun pilaa kaikkien muiden elämän. Nyt itse aikuisena vetäisin päin näköä jos joku pikkukakara kävisi mun päälle, oppisi äkkiä että mitä siitä seuraa.

Luin koko ketjun ja ketjussa puhuttiin paljon huonon käytöksen rankaisemisesta sekä rajojen asettamisesta. Moni kuitenkin kirjoitti, että sellaiset saattavat vain pahentaa nepsy-lapsen tilannetta. Enkä tarkoita, etteikö nepsy-lapsen teoilla pitäisi olla mitään seuraamuksia. Me otettiin aikoinaan käyttöön sovittelu. Kun lapsi oli rauhoittunut, keskusteltiin lapsen kanssa, millä tavalla hän voisi sovittaa tekemänsä asian. Jos oli esimerkiksi töninyt pikkusiskoaan tai rikkonut jonkun tämän lelun, myös pikkusisko oli mukana keskustelussa. Sovittaminen saattoi silloin olla ihan vain sitä, että lapsi leikki pikkusiskonsa kanssa 15-30  minuuttia barbeilla tai lukea siskolle jokin satukirja. Jos taas oli kyse vanhempiin tai omaisuuteen liittyvistä vahingoista, sovittaminen oli jotain lapsen ikätasolle sopivaa, jonka saattoi tehdä vanhemman puolesta. Esim käydä viemässä roskat ulos. Tällä tavalla pääsimme eroon negatiivisuuden kierteestä. Omaan huoneeseen sulkeminen, pelaamisen kieltäminen yms  rangaistukset vain nostattivat uhmaa, Sovittelussa nepsy-lapsi sai itsekin ehdottaa, mikä olisi hänen itsensä mielestään sopiva tapa hyvittää tekonsa. Poika tiesi itsekin, että hänen käyttäytymisensä ei ollut oikein, mutta ei raivotilassaan kyennyt ajattelemaan asiaa objektiivisesti eikä ottamaan muita ihmisiä huomioon. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo kuvaus kuulostaa siltä että neuropsykiatrisesta häiriöstä on kyse. Mahdollisesti adhd ja lisäksi autismikirjon piirteitä. Tutkimatta kuitenkin mahdoton sanoa onko näin. En tiedä millä paikkakunnalla asutte kun linjaus on ettei ennen kouluikää tutkita (jos ymmärsin oikein?). Itse ajattelisin että juuri nyt olisi oikea aika tutkimuksille jotta saataisiin tilanne hallintaan ennen koulun aloittamista. Osastojaksolle, kuten joku ehdotti, ei ole mitään tarvetta. Ettekä kyllä osastolle pääsisikään, ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla. Ihan polikliinisesti voidaan hoitaa kyllä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä poika hyötyisi lääkehoidosta. Erilaisin terapioin, tukikäynnein ja vanhempien ohjauskäynnein voidaan kyllä myös löytää toimivia keinoja auttaa lasta, mutta usein on kuitenkin niin että vasta kun lapsi pystyy lääkkeen avulla rauhoittumaan, on hänen mahdollista asettua oppimaan uusia taitoja ja toimintatapoja. Se mitä nyt ihan akuutisti voitte tehdä, kun hoitokontaktia ei vielä ole, on pitää kiinni rutiineista, varata aikaa siirtymiin, välttää yllättäviä muutoksia ja ennakoimattomuutta mahdollisuuksien mukaan, tarjota paljon mahdollisuuksia energiaa kuluttavaan toimintaan, käyttää kuvatukea arjessa esimerkiksi päiväjärjestystä selkiyttämään, kehua ja kannustaa pienistäkin onnistumisista ja rajoittaa älylaitteiden käyttöä. Todennäköisesti kyllä jo teette kaikkea tätä. Nukahtamista rauhoittamaan selkeät iltarutiinit, ja painopeitto voisi olla kokeilemisen arvoinen. Jotkut saavat apua melatoniinista joka otetaan noin tuntia ennen nukahamisen toivottua ajankohtaa (ottamisen jälkeen vain vähävirikkeistä tekemistä, esim sadun kuuntelua. Netistä löytyy rentoutusharjoituksia joita voi ottaa tavaksi kuunnella unta odotellessa, googlaa vaikka ”hopea kettu”). Kun lopulta (toivottavasti) pääsette hoitoon teille todennäköisesti suositellaan lääkekokeilua. Sitä ei tarvitse pelätä. Monet lapset saavat siitä huomattavan hyödyn, eikä se muuta lapsen persoonaa millään tavoin. Lääkekokeilu on helppo tehdä, se ei aiheuta yleensä pahoja sivuvaikutuksia, ja aloitusvaiheen mahdolliset pienet haitat katoavat viikossa tai parissa. Tavallisimmin lääkitys aloitetaan metyylifenidaatilla, mutta jos se ei jostain syystä kuitenkaan vaikuttaisi sopivan, löytyy myös muita valmisteita. Adhd lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta, ja monet käyttävät niitä vain ”koulu-lääkkeinä” eivätkä tarvitse niitä ollenkaan viikonloppuisin tai lomilla. Koulun alkaessa tulee mietittäväksi tarvitaanko jotain apuvälineitä esim. aistiherkkyydestä johtuen (kuulosuojaimet, sermit jne). Erilaisia nystyrätyynyjä voi käyttää pepun tai jalkojen alla jos lapsi tarvitsee jatkuvaa pientä liikettä kyetäkseen keskittymään. Koulun asia on arvioida riittääkö yleinen tuki, vai tuleeko harkittavaksi tehostetun- tai erityisentuen piiriin siirtyminen. Psykologinturkimuksia tarvitaan jos ilmenee vaikeuksia oppimisessa. Toivottavasti saatte piakkoin apua. Olet varmasti oikeassa siinä että lapsi tsemppaa eskarissa, ja jaksaa pinnistellä tuon neljä tuntia. Kuormitus purkaantuu sitten kotona.

Tuo adhd lääkehän on siis sitten amfetamiinia.Juu ei aiheuta riippuvuutta,eikä sivuoireita.Eipä tietenkään.....Myöhemmät sivuoireet: aiheuttaa esim.skitsofreniaa. Viisivuotiaalle vaan huumeita nassuun.Ei sentään kokaiinia tai hasista??? Oletkos lääkefirmalla töissä... Kieltäydyin omalle antamasta,Ottaako aivoon??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo kuvaus kuulostaa siltä että neuropsykiatrisesta häiriöstä on kyse. Mahdollisesti adhd ja lisäksi autismikirjon piirteitä. Tutkimatta kuitenkin mahdoton sanoa onko näin. En tiedä millä paikkakunnalla asutte kun linjaus on ettei ennen kouluikää tutkita (jos ymmärsin oikein?). Itse ajattelisin että juuri nyt olisi oikea aika tutkimuksille jotta saataisiin tilanne hallintaan ennen koulun aloittamista. Osastojaksolle, kuten joku ehdotti, ei ole mitään tarvetta. Ettekä kyllä osastolle pääsisikään, ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla. Ihan polikliinisesti voidaan hoitaa kyllä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä poika hyötyisi lääkehoidosta. Erilaisin terapioin, tukikäynnein ja vanhempien ohjauskäynnein voidaan kyllä myös löytää toimivia keinoja auttaa lasta, mutta usein on kuitenkin niin että vasta kun lapsi pystyy lääkkeen avulla rauhoittumaan, on hänen mahdollista asettua oppimaan uusia taitoja ja toimintatapoja. Se mitä nyt ihan akuutisti voitte tehdä, kun hoitokontaktia ei vielä ole, on pitää kiinni rutiineista, varata aikaa siirtymiin, välttää yllättäviä muutoksia ja ennakoimattomuutta mahdollisuuksien mukaan, tarjota paljon mahdollisuuksia energiaa kuluttavaan toimintaan, käyttää kuvatukea arjessa esimerkiksi päiväjärjestystä selkiyttämään, kehua ja kannustaa pienistäkin onnistumisista ja rajoittaa älylaitteiden käyttöä. Todennäköisesti kyllä jo teette kaikkea tätä. Nukahtamista rauhoittamaan selkeät iltarutiinit, ja painopeitto voisi olla kokeilemisen arvoinen. Jotkut saavat apua melatoniinista joka otetaan noin tuntia ennen nukahamisen toivottua ajankohtaa (ottamisen jälkeen vain vähävirikkeistä tekemistä, esim sadun kuuntelua. Netistä löytyy rentoutusharjoituksia joita voi ottaa tavaksi kuunnella unta odotellessa, googlaa vaikka ”hopea kettu”). Kun lopulta (toivottavasti) pääsette hoitoon teille todennäköisesti suositellaan lääkekokeilua. Sitä ei tarvitse pelätä. Monet lapset saavat siitä huomattavan hyödyn, eikä se muuta lapsen persoonaa millään tavoin. Lääkekokeilu on helppo tehdä, se ei aiheuta yleensä pahoja sivuvaikutuksia, ja aloitusvaiheen mahdolliset pienet haitat katoavat viikossa tai parissa. Tavallisimmin lääkitys aloitetaan metyylifenidaatilla, mutta jos se ei jostain syystä kuitenkaan vaikuttaisi sopivan, löytyy myös muita valmisteita. Adhd lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta, ja monet käyttävät niitä vain ”koulu-lääkkeinä” eivätkä tarvitse niitä ollenkaan viikonloppuisin tai lomilla. Koulun alkaessa tulee mietittäväksi tarvitaanko jotain apuvälineitä esim. aistiherkkyydestä johtuen (kuulosuojaimet, sermit jne). Erilaisia nystyrätyynyjä voi käyttää pepun tai jalkojen alla jos lapsi tarvitsee jatkuvaa pientä liikettä kyetäkseen keskittymään. Koulun asia on arvioida riittääkö yleinen tuki, vai tuleeko harkittavaksi tehostetun- tai erityisentuen piiriin siirtyminen. Psykologinturkimuksia tarvitaan jos ilmenee vaikeuksia oppimisessa. Toivottavasti saatte piakkoin apua. Olet varmasti oikeassa siinä että lapsi tsemppaa eskarissa, ja jaksaa pinnistellä tuon neljä tuntia. Kuormitus purkaantuu sitten kotona.

Tuo adhd lääkehän on siis sitten amfetamiinia.Juu ei aiheuta riippuvuutta,eikä sivuoireita.Eipä tietenkään.....Myöhemmät sivuoireet: aiheuttaa esim.skitsofreniaa. Viisivuotiaalle vaan huumeita nassuun.Ei sentään kokaiinia tai hasista??? Oletkos lääkefirmalla töissä... Kieltäydyin omalle antamasta,Ottaako aivoon??

On totta että metyylifenidaatti on amfetamiinijohdannainen. Siksi kai moni sitä niin pelkääkin. Pitoisuus on kuitenkin tarkkaan säädeltyä ja käyttö kontrolloitua. Päihdyttävään tarkoitukseen luultavasti on aika kelvotontakin, ainakin ihan tolkuttomia määriä pitäisi lääkettä käyttää että sen tyyppisiä vaikutuksia saisi aikaan. Se ei aiheuta riippuvuutta, eikä altista myöhemmälle päihteidenkäytölle. Päinvastoin, hoitamaton adhd altistaa hyvinkin voimakkaasti itsensä lääkitsemiselle päihteillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo kuvaus kuulostaa siltä että neuropsykiatrisesta häiriöstä on kyse. Mahdollisesti adhd ja lisäksi autismikirjon piirteitä. Tutkimatta kuitenkin mahdoton sanoa onko näin. En tiedä millä paikkakunnalla asutte kun linjaus on ettei ennen kouluikää tutkita (jos ymmärsin oikein?). Itse ajattelisin että juuri nyt olisi oikea aika tutkimuksille jotta saataisiin tilanne hallintaan ennen koulun aloittamista. Osastojaksolle, kuten joku ehdotti, ei ole mitään tarvetta. Ettekä kyllä osastolle pääsisikään, ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla. Ihan polikliinisesti voidaan hoitaa kyllä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä poika hyötyisi lääkehoidosta. Erilaisin terapioin, tukikäynnein ja vanhempien ohjauskäynnein voidaan kyllä myös löytää toimivia keinoja auttaa lasta, mutta usein on kuitenkin niin että vasta kun lapsi pystyy lääkkeen avulla rauhoittumaan, on hänen mahdollista asettua oppimaan uusia taitoja ja toimintatapoja. Se mitä nyt ihan akuutisti voitte tehdä, kun hoitokontaktia ei vielä ole, on pitää kiinni rutiineista, varata aikaa siirtymiin, välttää yllättäviä muutoksia ja ennakoimattomuutta mahdollisuuksien mukaan, tarjota paljon mahdollisuuksia energiaa kuluttavaan toimintaan, käyttää kuvatukea arjessa esimerkiksi päiväjärjestystä selkiyttämään, kehua ja kannustaa pienistäkin onnistumisista ja rajoittaa älylaitteiden käyttöä. Todennäköisesti kyllä jo teette kaikkea tätä. Nukahtamista rauhoittamaan selkeät iltarutiinit, ja painopeitto voisi olla kokeilemisen arvoinen. Jotkut saavat apua melatoniinista joka otetaan noin tuntia ennen nukahamisen toivottua ajankohtaa (ottamisen jälkeen vain vähävirikkeistä tekemistä, esim sadun kuuntelua. Netistä löytyy rentoutusharjoituksia joita voi ottaa tavaksi kuunnella unta odotellessa, googlaa vaikka ”hopea kettu”). Kun lopulta (toivottavasti) pääsette hoitoon teille todennäköisesti suositellaan lääkekokeilua. Sitä ei tarvitse pelätä. Monet lapset saavat siitä huomattavan hyödyn, eikä se muuta lapsen persoonaa millään tavoin. Lääkekokeilu on helppo tehdä, se ei aiheuta yleensä pahoja sivuvaikutuksia, ja aloitusvaiheen mahdolliset pienet haitat katoavat viikossa tai parissa. Tavallisimmin lääkitys aloitetaan metyylifenidaatilla, mutta jos se ei jostain syystä kuitenkaan vaikuttaisi sopivan, löytyy myös muita valmisteita. Adhd lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta, ja monet käyttävät niitä vain ”koulu-lääkkeinä” eivätkä tarvitse niitä ollenkaan viikonloppuisin tai lomilla. Koulun alkaessa tulee mietittäväksi tarvitaanko jotain apuvälineitä esim. aistiherkkyydestä johtuen (kuulosuojaimet, sermit jne). Erilaisia nystyrätyynyjä voi käyttää pepun tai jalkojen alla jos lapsi tarvitsee jatkuvaa pientä liikettä kyetäkseen keskittymään. Koulun asia on arvioida riittääkö yleinen tuki, vai tuleeko harkittavaksi tehostetun- tai erityisentuen piiriin siirtyminen. Psykologinturkimuksia tarvitaan jos ilmenee vaikeuksia oppimisessa. Toivottavasti saatte piakkoin apua. Olet varmasti oikeassa siinä että lapsi tsemppaa eskarissa, ja jaksaa pinnistellä tuon neljä tuntia. Kuormitus purkaantuu sitten kotona.

Tuo adhd lääkehän on siis sitten amfetamiinia.Juu ei aiheuta riippuvuutta,eikä sivuoireita.Eipä tietenkään.....Myöhemmät sivuoireet: aiheuttaa esim.skitsofreniaa. Viisivuotiaalle vaan huumeita nassuun.Ei sentään kokaiinia tai hasista??? Oletkos lääkefirmalla töissä... Kieltäydyin omalle antamasta,Ottaako aivoon??

On totta että metyylifenidaatti on amfetamiinijohdannainen. Siksi kai moni sitä niin pelkääkin. Pitoisuus on kuitenkin tarkkaan säädeltyä ja käyttö kontrolloitua. Päihdyttävään tarkoitukseen luultavasti on aika kelvotontakin, ainakin ihan tolkuttomia määriä pitäisi lääkettä käyttää että sen tyyppisiä vaikutuksia saisi aikaan. Se ei aiheuta riippuvuutta, eikä altista myöhemmälle päihteidenkäytölle. Päinvastoin, hoitamaton adhd altistaa hyvinkin voimakkaasti itsensä lääkitsemiselle päihteillä.

Lisään vielä että en ole lääkefirman leivissä, kuten epäilit, vaan sairaanhoitaja lastenpsykiatrialla. Olen omin silmin nähnyt lukemattomia kertoja miten suuren avun lääke voi tuoda.

Vähän aiheen vierestä, mutta tilanne julkisella puolella taitaa olla lähellä täydellistä katasrofia. Meillä ekaluokkalaisella ongelmia koulussa, on levoton ja häiriköi. Olisi akuutti tarve päästä adhd tai edes johonkin tutkimuksiin. Tänään tuli puhelu koulun psykologilta. Tutkimuksiin pääsee ensi syksynä!!! Paikkana Turku.