Lue keskustelun säännöt.
Emme pärjää enää lapsen kanssa, muttei saada apua.
16.12.2019 |
Kyse 6v lapsesta, jonka kanssa elämä ollut haastavaa siitä 2v lähtien, mutta käytös ollut todella hurjaa nyt 5v lähtien. Poika on käynyt hoidossa, vapaa-ajalla on virikkeitä, nykyään harrastuksia, kavereita ja tietenkin aikaa perheen kanssa.
Olemme miehen kanssa ihan poikki tämän lapsen kanssa, muut lapsemme eivät ole tällaisia. Apua haettu, meille sanottu lapsella olevan todennäköisesti adhd, mutta koska eskarissa vielä mennyt ihan ok häntä ei tutkita. Pelkään, että varmaan kohta eroamme, koska pojan käytös saa koki perheen murenemaan.
Pojan kanssa on keskusteltu, miten tietyissä tilanteissa voi toimia kun eism suututtaa. Mutta lapsi ei osaa toimia niin eikä häneen saa enää kontaktia kun suuttuu. Raivari alkaa heti jostain mikä ei mennyt miten halusi, siitä seuraa tavaroiden heittelyä aikaisia päin, lyömistä, potkimista, kun pitää kiinni sylkee ja puree. Kun päästää irti jatkaa jne. Ei toimi mitkään vakavana kieltämiset. Joko pidettävä kiinni tai mentävä itse pakoon vessaan, johon nyt ei todellakaan lähdetä. Myös pienemmät aisörukset pelkäävät ja itkevät kun toinen raivoaa.
Kaikki on vaikeaa aamusta iltaan. Ei syö mitään, paitsi leipää. Ei ole omatoiminen. Joka asiaan vänkää vastaan. Lähtö tilanteet vieläkin vaikeita, usein myöhästytään raivareiden takia. Lapsella on sellaiset kuva jutut mistä voi katsoa mitä tapahtuu, joskus niistä apua. Puhuu aina huutamalla vaikka olisi hiljaista ja toinen istuu vieressä, unohtaa tavarat kaikkialle eikä muista mitä esim tehty eskarissa samana päivänä.
Lapsi on niin energinen, ettei ole väsynyt iltaisin, vaikkei nuku edes päiväunia. Nyt illat mennytkin siihen, että kun pienemmät sisarukset laitetaan nukkumaan tämä kailottaa täällä jatkuvasti, alkaa härnäämään eli juoskee huoneeseen missä nukutetaan toisia, nauraa ja tekee kaikensa ettei tosiry nukahda tai heräävät. Kun vanhempi sitten puuttuu tähän alkaa taas nämä raivarit huudon kera mistä kirjoitin. Nyt joka kerta käynyt nin että toiset lapset herää. Tämä yksi menee sitten vihdoin ja viimein unta saatuaan 11 aikaan unille, me joudumme valvomaan taaperoiden kanssa esim 12 tai 1 asti yöllä kun heitä ei saa heti takaisin nukkumaan. Herätään taas aamulla 6 ja ollaan ihan poikki kaikki.
Meillä on aina ollut säännölliset rytmit, ulkoillaan, tehdään yhdessä juttuja, mutta mikään ei riitä. Olen niin väsynyt ja ahdistunut itsekin jo, mietin miten tästä helvetistä pääsee pois. Meille on vain hoettu apua hakiessa, että pitkällä tähtäimellä näkee kasvatuksen tuloksen ja ihan oikein ollaan kasvatettu. Vaan mikä on se pitkä tähtäin? Nyt 2v putkeen tuota käytöstä, alkaa meidän voimat olla lopussa. Kun eläisi saman päivän lapsen kanssa joka ei opi mitään ja toistaa samat jutut päivästä toiseen, kerran itse saanut jopa mustan silmän tämän raivareiden takia.
Anteeksi sekalainen teksti, tätä kirjoitan taas ihan poikki kun viime yö valvottu ja unta taas sellaiset reilu 4h. En jaksa enää!
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo negatiivisuuden kehä pitäisi saada jotenkin loppumaan. Negatiivisuus ruokkii itseään ja poika varmasti huomaa vanhempien ärsytyksen itseensä. Yrittäkää koko perheen kanssa keskittyä niihin pojan hyviin hetkiin. Tsempatkaa ja kehukaa.
Tehkää paljon ajatteluleikkejä silloin kun poika on rauhallinen. Eli miltä tästä nallesta tuntuisi ja mitä hän tekisi erilaisissa haastavissa tilanteissa. Pojalle pitäisi saada luotua ihan uudet ajatusradat toiminnoilleen, rikkoa ne vanhat tutut käyttäytymismallit ja saada vahvistettua toisenlaista lähestymistapaa hankaliin asioihin. Tilanteen ollessa päälle on turha lähteä väkisin yrittämään vääntää ns oikeaa tapaa, se ajatustyö pitää tehdä rauhallisella maaperällä.
Tätä on tehtykin nyt kohta 2v ja jokaisen kohtuaksen jälkeen myös kun jutellaan. Poikakin on sitä mieltä ettei saa tehdä noin ja sovitaan että ensi kerralla tehdään näin. Ja mietitty aina tuota miltä hänestä tuntuisi jos joku tekisi noin. Mutta no, viimeistään seuraavana päivänä taas sama homma. Niinkuin eläisi saman päivän aina uudelleen. Ap
Valitettavasti se ns. apu on juurikin tuota kuivaharjoittelua ja vanhempien ohjaamista. Lääkitys on toki toinen lisävaihtoehto, mutta ei sekään ole aina oikotie onneen.
Vaikka lapsi saisikin diagnoosin, niin ei se muuta lasta itseään. Hän on sellainen kuin on. Toki vanhemmille se on suuri helpotus kun saa varmistuksen sille, että ongelmat ovat todellisia.
Vertaistuki on myös todella tärkeää. Asiaa ei kannata häpeillä vaan rohkeasti elää ja ottaa asia esille tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tulette huomaamaan, että monet painivat samojen ongelmien äärellä.
No ei ole ainut apu. Lapsi voi saada vaikkapa toimintaterapiaa, taideterapiaa, musiikkiterapiaa jne. Hyvällä tuurilla voi saada kotiapua kuormittavaa arkea helpottamaan.
Niin, mitä luulet siellä taideterapiassa jne harjoitettavan? Se on juurikin sitä kuivaharjoittelua. Eli vaikka diagnoosin saisikin, niin silti pyöritään samojen teemojen ympärillä.
Kyllä, mutta ammattilaiset osaavat auttaa ihan eri tavoin kuin mihin maallikkovanhemmat pystyvät.
Luonnollisesti. Mutta usein varsinaiseen diagnoosiin ja apuun laitetaan suuret ennakko-odotukset, vaikka loppupeleissä mikään ei juuri muutu. Se vain on hyväksyttävä, että lapsi on sellainen kun on ja mitään yksinkertaista ratkaisua ei ole olemassa.
No, tietämäni asperger hyötyi aivan huomattavasti musiikki- ja toimintaterapiasta. Esimerkiksi aistiylikuormitus helpottui, muiden kanssa vuorovaikutus helpottui jne. Toki on erittäin omalaatuinen aikuisena edelleen, mutta elämän suunta olisi voinut olla ihan erilainen ilman ammattilaisten apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heips! Tsemppiä tilanteeseen, kuulostaa todella paljon nepsylapselta.
Linkkaan alle muutamia keinoja arjen helpottamiseen. Toisille toimii eri tavat, ei auta kuin kokeilla mikä toimii.
Olit maininnut että teillä on kuvia käytössä. Täältä voi itse tehdä kuvien avulla mm. päivän järjestyksen, jospa ne vielä auttaisivat 😊 https://papunet.net/materiaalia/kuvapankki
Time timer -kellot helpottaa esim. Television katsomisen lopetusta, ja muutenkin siirtymätilanteita.
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/time-timer-plus
Liikennevalot ovat oiva apuväline, erityisesti myönteisen palautteen antamisessa.
En tiedä saatko tästä apua, mutta muksuoppiin kannattaa myös tutustua
(löytyy sovelluskaupasta nimellä Kid's skills, on ilmainen)
Vierailija kirjoitti:
Tuo negatiivisuuden kehä pitäisi saada jotenkin loppumaan. Negatiivisuus ruokkii itseään ja poika varmasti huomaa vanhempien ärsytyksen itseensä. Yrittäkää koko perheen kanssa keskittyä niihin pojan hyviin hetkiin. Tsempatkaa ja kehukaa.
Tehkää paljon ajatteluleikkejä silloin kun poika on rauhallinen. Eli miltä tästä nallesta tuntuisi ja mitä hän tekisi erilaisissa haastavissa tilanteissa. Pojalle pitäisi saada luotua ihan uudet ajatusradat toiminnoilleen, rikkoa ne vanhat tutut käyttäytymismallit ja saada vahvistettua toisenlaista lähestymistapaa hankaliin asioihin. Tilanteen ollessa päälle on turha lähteä väkisin yrittämään vääntää ns oikeaa tapaa, se ajatustyö pitää tehdä rauhallisella maaperällä.
Juuri tämä! Kirjoitit ap siitä miten tuntuu siltä että lapsi on kuin seinän takana raivotessaan. Niin aivojen tasolla onkin. Siinä tilanteessa lapsi on niin ylikuormittunut että kaikki valuu yli eikä lapsella ole muita vaihtoehtoja kuin raivota. Jos kukaan väittää että lapsi "valitsisi" toimia huonosti hän ei tiedä tosiasioita. Eskarissa tsemppaamisestakin näkee että lapsi tietää miten "pitäisi" toimia ja mitä häneltä odotetaan, ja siitä ettei kotiin riitä voimia sen että se tsemppaaminen on lapselle kuormittavaa.
Lainaamani kommentoija ilmaisee tosi tärkeän asian: aivoratojen tasolla lapselle tarvitsisi löytyä uusia ratoja. Niitä uusia ratoja taas voi rakentaa ainoastaan kun tilanteen intensiteetti on matala, eli rauhallisessa tilassa jossa aivot voivat havaita pieniä eroja asioiden välillä. Toisaalta arkiajattelussa ei usein tajuta että pienikin muutos voi olla aivojen uudenlaisen toiminnan mahdollistajana valtava. Olisiko esimerkiksi mahdollista miettiä lapsen kanssa yhdessä keinoja ilmaista tunnetason väsymistä jo ennen kuin raivokohtaus iskee (samalla tiedostaen että raivokohtaus todennäköisesti silti tulee vielä monta kertaa)? Entä kokeilla raivoamista tilanteessa jossa lapsi ei ole epätoivoinen? Voi kuulostaa hullulta mutta jos lapsi saa tunnustella 'raivoamista' - potkimista ja huutamista esimerkiksi - rauhassa niin että hänellä on yhteys vanhempaan ja mahdollisuus päättää miten toimii se helpottaa tietoisuutta omasta toiminnasta silloin kun potkiminen ja huutaminen olisi kehon automaattinen reaktio. "Nyt puhun kovempaa, nyt hiljempaa, nyt taas kovempaa" jne.
Jos teillä on mitään vaikeita tunteita lasta kohtaan ne on tärkeä purkaa. Jos niin on se on täysin ymmärrettävää, mutta tilanteen helpottamiseksi se olisi tärkeää. Herkkä ylikuormittunut lapsi on herkistynyt myös kaikille sosiaalisille viesteille (vaikkei siltä vaikuttaisi) ja tulkitsee ne aivojen uhkaanreaktiotilan voittopuolisesti negatiivisina joten lieväkin vaikea tunne lasta kohtaan tai alitajuinenkin lapsen syyttäminen lisää lapsen kokemaa kuormitusta. Neutraalitkin tunteet tulevat tulkituksi negatiivisina. Tässä oman kokemuksensa sanoittaminen lapselle esim. väsymykseksi voi myös auttaa. Myös lapsi on todella epätoivoisessa tilanteessa: yrittää kaikkensa eikä se riitä.
Kun raivo on päällä kieltäminen ja moittiminen lisää kuormitusta, koska lapsi jo tietää miten toimia, ei vaan pysty. Hän kaipaa varmuutta siitä että ympäristö tajuaa hänen yrittävän. Sanoittaminen on hyödyksi mahdollisimman yksinkertaisena ja varmaan usein vasta tilanteiden jälkeen. "Potkit ja huusit ja syljit ja pidin sua kiinni. Minua pelotti kun kaipasin ymmärtää mikä helpottaisi sun oloa. Pidin kiinni ettei sinua tai sisaruksia satu." jne.
Samalla on äärettömän tärkeää että saisitte nyt apua. Diagnoosit voi olla tärkeitä meidän systeemissä mutta tärkeintä käytännössä tietenkin uudet keinot ja lapselle tuki joka aidosti häntä auttaa eteenpäin. Olen pahoillani siitä miten paljon joudutte nyt taistelemaan: väsyneenä yrittämään vaatia apua. Lyhyellä aikavälillä olisi myös tärkeää huolehtia siitä että saisitte vanhemmat levättyä enemmän. Paljon voimia teille!
Vierailija kirjoitti:
Tutkimatta vaikea sanoa mutta tiukempi kuri kyseiselle lapselle (tyyliin kaikki mahdollinen hauska pois ja ankarat rangaistukset jos käy toisiin kiinni raivokohtauksissa) yhdistettynä johonkin rakentavampaan ja hyvin paljon aikaa ja energiaa vievään harrastukseen tai toimintaan ja siihen kannustus päälle, nämä voisi auttaa.
Voi tuntua ehkä vähän julmalta näkökulmalta mutta etenkin pienet lapset ovat monella tapaa vielä kotieläinten tasolla, esimerkkinä Siperian ajokoira voi olla sisätiloissa juuri samanlainen eli hirveä määrä energiaa, tarvitsee extrapitkät ja extramäärän nopeita ulkolenkkejä ja jossei energiaa saa purettua ulkosalla niin sitten tuhoaa satavarmasti sohvat ja listat, rupeaa kapinoimaan ja näykkimään.
Vaikuttaa että muksustasi saisi hyvin asialleen omistautuneen urheilijan, insinöörin tai vaikka piirtäjän kunhan noista raivokohtauksista päästään supertiukalla kurilla pois ja ylimääräinen energia siirretty rakentavampaan toimintaan.
Onko aikuinenkin kotieläinten tasolla, jos rangaistuksen uhka esimerkiksi estää häntä ajamasta autolla ylinopeutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivän syömisen saa lopetettua näin. Aamulla päiväkotiin syömään; sanoa että näkkäriä ei saa antaa ellei ole ensin syönyt puuroaan. Sama lounaalla ja välipalalla.
Kotona heti lämmin ruoka. Jos ei syö niin 3h päästä uusiksi. Iltapalaksi munakasta, marjarahkaa ym. Ja jos ei ole syönyt yhtään sitä lämmintä ruokaa niin samaa iltapalaksi.
Voisitte katsoa myös videoita Afrikan puurovelli ruokailuista. Jos ei ruoka ala maistua niin sanoa että lähdette 3kk reissuun tuonne opettelemaan leivästä vieroitusta.
Joo tai toinen hyvä on pakkosyöttö niinkuin meillä tehtiin 80 luvulla. Sitten kun lapsi oksentaa niin istui pöydässä niin kauan että syö sen oksentamansa ruuan.
T. Syömishäiriö
Sairasta hommaa pakko syöttää. Luonnossa eläimet mitkä ei syö kuolevat pois. Kyllä lapsi syö kun on nälkä. Leipä ei ole mitään oikeaa ruokaa. Meille ei sitä osteta jos sitä alettaisiin käyttää oikean ruuan korvikkeena. Eipä ole näkynyt ruuasta kieltäytyviä afrikkalaisia. Pullamössö kansan ongelma. Aivan naurettava tuo jonkun kommentti että lapsi suostui syömän vaan tietyn muotoista ja kypsyistä pastaa. En ikinä suostuisi ruokailuissa ihme vaatimuksiin lapsilta. Aika taitavia saavat olla jos päiväkoti päivän 9h jaksavat paastota ja nirsoilla ruuasta. Olen ollut n. 8 eri päiväkodissa töissä, näistä lapsista yksi oli nirso. Söi voita ja näkkäriä. Leipää pyysi lisää iltapäivän välipalalla mutta sitä ei ollut kuin 1 leipä per lapsi. Annoin näkkäriä mihin reilusti voita päälle. Oikeaa ruokaa maisteli vähän ja kukaan ei koskaan painostanut syömään. Kotona selkeästi sai mättää sitä leipää koska oli pullea poskinen tanakka poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaa NIIN tutulta! Meillä 7v ADHD-tyttö jolla täysin eivät auttaneet edes diagnoosi ja lääkitys, monesti menin vessaan lukkojen taakse pidättelemään itkua kun mies koetti pidellä raivoavaa lasta kiinni.
Lopulta murruin täysin koululääkärin edessä kun tuli puhe jaksamisesta, jouduin myöntämään etten pärjää lapseni kanssa. Meillä on nyt sosiaalihuollon asiakkuus mikä on pelkästään hyvä asia, saamme apua kotiin ja jonotamme tukiperhettä. Meillä siis täyttyi tukiperhe-kriteerit kun ei ole mummoloita tms jonne lapset saisi välillä viikonlopuksi. Tai lähinnä tuon nuoremman!
Autismikirjo ja adhd ovat eri asioita ja molemmat voi olla yhtä aikaa. Täällä on joillain ammattilaisina esiintyvillä kovin hatarat tiedot. Neurokirjon oikea diagnosointi on erittäin tärkeää jotta lapsi voi saada juuri oikeanlaisen tuen ja avun. Jos itselläni olisi lapsi toivoisin että kouluterkkarit yms olisivat edes tämän verran perillä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo negatiivisuuden kehä pitäisi saada jotenkin loppumaan. Negatiivisuus ruokkii itseään ja poika varmasti huomaa vanhempien ärsytyksen itseensä. Yrittäkää koko perheen kanssa keskittyä niihin pojan hyviin hetkiin. Tsempatkaa ja kehukaa.
Tehkää paljon ajatteluleikkejä silloin kun poika on rauhallinen. Eli miltä tästä nallesta tuntuisi ja mitä hän tekisi erilaisissa haastavissa tilanteissa. Pojalle pitäisi saada luotua ihan uudet ajatusradat toiminnoilleen, rikkoa ne vanhat tutut käyttäytymismallit ja saada vahvistettua toisenlaista lähestymistapaa hankaliin asioihin. Tilanteen ollessa päälle on turha lähteä väkisin yrittämään vääntää ns oikeaa tapaa, se ajatustyö pitää tehdä rauhallisella maaperällä.
Tätä on tehtykin nyt kohta 2v ja jokaisen kohtuaksen jälkeen myös kun jutellaan. Poikakin on sitä mieltä ettei saa tehdä noin ja sovitaan että ensi kerralla tehdään näin. Ja mietitty aina tuota miltä hänestä tuntuisi jos joku tekisi noin. Mutta no, viimeistään seuraavana päivänä taas sama homma. Niinkuin eläisi saman päivän aina uudelleen. Ap
Valitettavasti se ns. apu on juurikin tuota kuivaharjoittelua ja vanhempien ohjaamista. Lääkitys on toki toinen lisävaihtoehto, mutta ei sekään ole aina oikotie onneen.
Vaikka lapsi saisikin diagnoosin, niin ei se muuta lasta itseään. Hän on sellainen kuin on. Toki vanhemmille se on suuri helpotus kun saa varmistuksen sille, että ongelmat ovat todellisia.
Vertaistuki on myös todella tärkeää. Asiaa ei kannata häpeillä vaan rohkeasti elää ja ottaa asia esille tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tulette huomaamaan, että monet painivat samojen ongelmien äärellä.
No ei ole ainut apu. Lapsi voi saada vaikkapa toimintaterapiaa, taideterapiaa, musiikkiterapiaa jne. Hyvällä tuurilla voi saada kotiapua kuormittavaa arkea helpottamaan.
Niin, mitä luulet siellä taideterapiassa jne harjoitettavan? Se on juurikin sitä kuivaharjoittelua. Eli vaikka diagnoosin saisikin, niin silti pyöritään samojen teemojen ympärillä.
Kyllä, mutta ammattilaiset osaavat auttaa ihan eri tavoin kuin mihin maallikkovanhemmat pystyvät.
Luonnollisesti. Mutta usein varsinaiseen diagnoosiin ja apuun laitetaan suuret ennakko-odotukset, vaikka loppupeleissä mikään ei juuri muutu. Se vain on hyväksyttävä, että lapsi on sellainen kun on ja mitään yksinkertaista ratkaisua ei ole olemassa.
No, tietämäni asperger hyötyi aivan huomattavasti musiikki- ja toimintaterapiasta. Esimerkiksi aistiylikuormitus helpottui, muiden kanssa vuorovaikutus helpottui jne. Toki on erittäin omalaatuinen aikuisena edelleen, mutta elämän suunta olisi voinut olla ihan erilainen ilman ammattilaisten apua.
Varmasti hyötyi, siellä terapiassahan näitä toimintapoja treenataan turvallisella maaperällä. Taidetaan molemmat puhua samasta asiasta, eri tavalla vaan.
Pääasia nyt on, että ap hakee apua pojalleen mutta henkisesti varautuu siihen, että mitään suoraa ratkaisua ei ole odotettavissa. Samoja teemoja tullaan jatkamaan kotona ja mahdollisessa terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivän syömisen saa lopetettua näin. Aamulla päiväkotiin syömään; sanoa että näkkäriä ei saa antaa ellei ole ensin syönyt puuroaan. Sama lounaalla ja välipalalla.
Kotona heti lämmin ruoka. Jos ei syö niin 3h päästä uusiksi. Iltapalaksi munakasta, marjarahkaa ym. Ja jos ei ole syönyt yhtään sitä lämmintä ruokaa niin samaa iltapalaksi.
Voisitte katsoa myös videoita Afrikan puurovelli ruokailuista. Jos ei ruoka ala maistua niin sanoa että lähdette 3kk reissuun tuonne opettelemaan leivästä vieroitusta.
Joo tai toinen hyvä on pakkosyöttö niinkuin meillä tehtiin 80 luvulla. Sitten kun lapsi oksentaa niin istui pöydässä niin kauan että syö sen oksentamansa ruuan.
T. Syömishäiriö
Sairasta hommaa pakko syöttää. Luonnossa eläimet mitkä ei syö kuolevat pois. Kyllä lapsi syö kun on nälkä. Leipä ei ole mitään oikeaa ruokaa. Meille ei sitä osteta jos sitä alettaisiin käyttää oikean ruuan korvikkeena. Eipä ole näkynyt ruuasta kieltäytyviä afrikkalaisia. Pullamössö kansan ongelma. Aivan naurettava tuo jonkun kommentti että lapsi suostui syömän vaan tietyn muotoista ja kypsyistä pastaa. En ikinä suostuisi ruokailuissa ihme vaatimuksiin lapsilta. Aika taitavia saavat olla jos päiväkoti päivän 9h jaksavat paastota ja nirsoilla ruuasta. Olen ollut n. 8 eri päiväkodissa töissä, näistä lapsista yksi oli nirso. Söi voita ja näkkäriä. Leipää pyysi lisää iltapäivän välipalalla mutta sitä ei ollut kuin 1 leipä per lapsi. Annoin näkkäriä mihin reilusti voita päälle. Oikeaa ruokaa maisteli vähän ja kukaan ei koskaan painostanut syömään. Kotona selkeästi sai mättää sitä leipää koska oli pullea poskinen tanakka poika.
No, eräs asperger ihan oikeasti oli sekä päivähoidossa että koulussa täysin ilman ruokaa, saattoi korkeintaan lasillisen maitoa juoda. Ei halunnut mennä ruokalaan koska siellä haisi pahalle. Ei kestänyt eri hajuja lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko aikuinenkin kotieläinten tasolla, jos rangaistuksen uhka esimerkiksi estää häntä ajamasta autolla ylinopeutta?
Ei mutta hän on vielä pikkulapsen tasolla jos hän sakkolapun saadessaan saa itkupotkuraivarin. Selvästi kasvatettu huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivän syömisen saa lopetettua näin. Aamulla päiväkotiin syömään; sanoa että näkkäriä ei saa antaa ellei ole ensin syönyt puuroaan. Sama lounaalla ja välipalalla.
Kotona heti lämmin ruoka. Jos ei syö niin 3h päästä uusiksi. Iltapalaksi munakasta, marjarahkaa ym. Ja jos ei ole syönyt yhtään sitä lämmintä ruokaa niin samaa iltapalaksi.
Voisitte katsoa myös videoita Afrikan puurovelli ruokailuista. Jos ei ruoka ala maistua niin sanoa että lähdette 3kk reissuun tuonne opettelemaan leivästä vieroitusta.
Joo tai toinen hyvä on pakkosyöttö niinkuin meillä tehtiin 80 luvulla. Sitten kun lapsi oksentaa niin istui pöydässä niin kauan että syö sen oksentamansa ruuan.
T. Syömishäiriö
Sairasta hommaa pakko syöttää. Luonnossa eläimet mitkä ei syö kuolevat pois. Kyllä lapsi syö kun on nälkä. Leipä ei ole mitään oikeaa ruokaa. Meille ei sitä osteta jos sitä alettaisiin käyttää oikean ruuan korvikkeena. Eipä ole näkynyt ruuasta kieltäytyviä afrikkalaisia. Pullamössö kansan ongelma. Aivan naurettava tuo jonkun kommentti että lapsi suostui syömän vaan tietyn muotoista ja kypsyistä pastaa. En ikinä suostuisi ruokailuissa ihme vaatimuksiin lapsilta. Aika taitavia saavat olla jos päiväkoti päivän 9h jaksavat paastota ja nirsoilla ruuasta. Olen ollut n. 8 eri päiväkodissa töissä, näistä lapsista yksi oli nirso. Söi voita ja näkkäriä. Leipää pyysi lisää iltapäivän välipalalla mutta sitä ei ollut kuin 1 leipä per lapsi. Annoin näkkäriä mihin reilusti voita päälle. Oikeaa ruokaa maisteli vähän ja kukaan ei koskaan painostanut syömään. Kotona selkeästi sai mättää sitä leipää koska oli pullea poskinen tanakka poika.
Et selkeästi ole hoitanut meidän lastamme. Päiväkodissa klo 8.00-15.0, syö koko päivänä vain pikkupalan leipää , kurkkua ym. Työntekijät ovat huolissaan ja niin olemme mekin koska lapsi on pahoin alipainoinen ! 5v poika, 116 cm ja 15 kg. Syöminen on iltapainotteista ja yleensä syö tukevan ruuan, päivän ensimmäisen lämpimän ruuan noin klo 18. 00. Lähinnä pastaa ja makaronia, mutta lääkäri on sanonut että tärkeintä on kunhan syö jotain vaikka sitten makaronia joka päivä. Tutkimuksia on tehty, mitään lääketieteellistä vikaa ei ole löydetty. Kolmen vanhimman lapsen syöminen on aina ollut normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilkaa vuorokausi olla huomioimatta mitään epäasiallista käytöstä. Ette ota kontaktia tai muuta, jos ei käyttäydy asiallisesti. Tiukkana pitää olla kuin kivi, jos vähänkään lipeää, niin pilalle meni. Kuulostaa, kuin hän olisi hukassa ja kerjää huomiota huonolla käytöksellä. Ruoan suhteen ette anna sitä, ellei nätisti pyydä. Jos haluaa leipää, niin vain kiellätte. Sanotte, että nyt on tarjolla vain tätä, jos ei maistu niin voi poistua.
Meidän 19v. oli lapsena samanlainen, kunnes pantiin käytökselle sotoppi. Katsoin englantilaista ohjelmaa lasten kasvatuksesta ja vastaan tuli meidän adhd tapaus. Tepsi pienen hampaan puremisen jälkeen. Piti koko ajan niellä empatia ja olla todella tiukka. Se pelkkä käytöksen muutos sai pojassa jotakin heräämään. Nyt urheilee ja kuluttaa energiansa siihen ja aloittaa yliopisto-opinnot vuoden vaihteessa. Filmatkaa hänen käytöstään myöhempää varten. Minua harmittaa, etten tehnyt sitä ja nyt aikusena vaikea näyttää miksi kohtelimme häntä eri tavalla. Se K-marketin "Oletkos ollut kiltti poika" -mainos tulee mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aikuinenkin kotieläinten tasolla, jos rangaistuksen uhka esimerkiksi estää häntä ajamasta autolla ylinopeutta?
Ei mutta hän on vielä pikkulapsen tasolla jos hän sakkolapun saadessaan saa itkupotkuraivarin. Selvästi kasvatettu huonosti.
Aspergerit on vähän liioitellun "ongelmallisiksi" koettuja. Aikuisaspergerien kanssa olen ollut myös kämppiksinäkin ja paras tapa tulla heidän kanssa juttuun on olla oma itsensä mutta samalla olla valmis myös vääntämään jotkin asiat rautalangasta ja selittämään yksityiskohtaisemmin jos jokin asia ei aukene. Värikkäitä persooniahan ne on mutta kun heitä kohtelee niinkuin muitakin niin tuppaavat yleensä rentoutumaan ja tulevat ilolla mukaan ryyppäjäisiin yms. asioihin.
Kovaa kämppis aluksi varoittikin että on hyvin sotkuinen ihminen mutta kun kämpälle pistettiin oikein paperilla seinälle siivouspäivä ja sille selkeät ja yksinkertaiset säännöt niin aina hänkin oli tunnollisesti mukana talkoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa vuorokausi olla huomioimatta mitään epäasiallista käytöstä. Ette ota kontaktia tai muuta, jos ei käyttäydy asiallisesti.
Tosin voi olla että pitää AP:n muksulle olla jokin ihan oma rauhoittumishuonekin mihin lukita koska tekstin mukaan käy raivoissaan nyrkit ojossa sisarustensa kimppuun. Lyömiselle ainakin pitää heti tulla ehdoton ei ja ankarat rangaistukset. Pitää tehdä selväksi että saa olla vihainen mutta toista ihmistä ei raivoissaan saa ikinä lyödä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa on harhakäsitys että adhd kuuluisi autisminkirjoon?
Kuului ennen diagnoosiuudistusta. ADHD käy yleensä käsi kädessä näiden autismin juttujen kanssa, eli löytyy usein molempia.
Tekee pahaa lukea näitä kommentteja, joissa ei selkeästi ymmärretä oireita. Kirjoitin jo aiemmin oman lapseni syömishäiriöstä (adhd) joka myös itselläni on ollut ja tavallaan on yhä. Ensinnäkin jo tuo kapea-alainen syöminen voi pahentaa oireita, koska tulee niin paljon puutostiloja. Toisaalta myös pakkosyöttö pahentaa oireita (itse sairastuin koulussa pakotetusta syömisestä varsinaiseen syömishäiriöön). Samalla monet nepsytutkijat ovat huomanneet, että valikoiva syöminen voi olla jopa tiedostamaton tarve välttää tiettyjä ruoka-aineita allergiariskin yms.herkkyyksien vuoksi. Esimerkiksi keliakia, laktoosi-intoleranssista ärtyneen suolen oireyhtymä ja diabetes ovat yleisiä nirsoilla aikuisiässä suhteessa normisyöjiin.
Meillä 5-vuotiaalla alkoi vasta ilmetä ruoka-aineherkkyyksiä. Vatsa tuli kipeäksi leivästä, maidosta, huonompilaatuisista mehuista jne. Itselläni puolestaan vasta aikuisena alkoi näkyä tunnistettavasti gluteiiniyliherkkyys, laktoosiherkkyys sekä selkeä allergia esim.aspartaamille ja joillekin ruokien väriaineille. Esimerkiksi perinteinen suomalainen ”herkkueväs” kuten vaikkapa lähes kaikki kaupan leivät eivät sovi minulle ollenkaan. Enkä kyllä koskaan ole niistä edes tykännyt maultaan.
Lapsi ei voi mitään oireilleen. Todennäköisesti poika on ylikuormittunut. Auttaisiko, jos heti eskarista tullessa saisi sen suosikkileipänsä syötäväksi ja sitten olisi joku oma rauhoittumistila vaikka nojatuoli tai ihan syli. Mistä poika nyt sattuu tykkäämään. Nepsylapsille mieluisia ovat usein säkkituolit tai riippukeinut. Tai ihan vaikka oma pikkumaja.
Onkohan se yleistä, että lapsi vain muuttuu yhtäkkiä haastavammaksi?
Vai onko yleensä nepsy lapsi ollut pienenä jo haastava mutta helpommin hallittavissa?
Voiko sisarusten syntymä tavallaan laukaista nepsy ongelmat, kun vanhempien käytöskin tietty muuttuu samalla?
Vierailija kirjoitti:
Hei kaikki! Vastailen nyt näin, kun erikseen kaikille. Olen siis itse nyt kotona pienimmän kanssa. Poika käy eskaria 8-12. Eli liian pitkästä päivästä ei pitäisi olla kyse. Eskarissa menee ihan hyvin, tätä olen itsekin ihmetellyt mutta tietenkin olen helpottunut ettei siellä ole samanlaisia ongelmia. Poika jotenkin tsemppaa siellä kovasti, sitten purkautuu kotona. Kun on näitä viikon kestäviä lomia, pojan kanssa silloin hieman helpompaa. Entiedä kuormittuuko hän sitten eskarissa jotenkin? Minusta meidän arjessa on sopivasti puuhaa, muttei kuitenkaan olla menossa ja tekemässä 24/7,että on myös aikaa rauhoittumiseen ja vain yhdessä oloon kotona. Poika siis esikoinen ja aloitti hoidon n. 1,5v kun menin töihin takaisin. Ei siis tällä hetkellä enää ole päiväkodissa, taisin kirjoittaa epäselvästi.
Ja tosiaan asian otin puheeksi ensin neuvolassa, sieltä ohjattiin ottamaan yhteys paikkakunnan lasten ja nuorten palveluun, missä tämmöiset tutkitaan ja saa apua. Jonossa oltiin monta kuukautta ja nyt käyty muutaman kerran keskustelemassa. Ja tosiaan sanottu, että lapsi vaikuttaa siltä että joku adhd tmv hänellä olisi. Minulle kerrottiin eri hoito mahdollisuuksista, mutta tutkimuksia ei saada nyt koska vielä mennyt hyvin siellä eskarissa. Toki sanoivat, että varmaan sitten nähdään tilanne kun koulu alkaa.
Kyllähän tämä syö ja olo on erittäin epäonnistunut vanhempana. Meillä näytetään tunteet ja jutellaan asioista. Joka shown päätteeksi jutellaan asia, käydään läpi miten toimitaan tilanteissa ja sovitaan. Mutta ei se auta. Olen myös kokeillut, että menisi omaan huoneeseen rauhoittumaan tai ehdottanut että hakkaa vaikka tyynyään jos pakko tehdä jotain, mutta ei. Ja kun tämä kohtaus on lasta turha kehottaa tekemään mitään koska tuntuu, kun olisi joku seinä välissä eikä kuule mitään. Meillä on rajat, vapaasta kasvatuksesta ei ole kyse. Eikä mielestäni mitään tyranni vanhempia olla, mutta tietenkään väkivaltaista käytöstä ei hyväksytä, tai toisten kiusaamista. Kokeiltiin joskus tarrakalenteria, muttei sekään auttanut.
Tuntuu, että kohta sulkeudun kotiin. Lapsen kanssa isovanhemmillakin kyläily on ahdistavaa, kun voi saada sielläkin raivarin ja alkaa hakkaamaan meitä vanhempia muiden kauhistellessa asiaa.
Jotkut ehdotti tuota kuvaamista. On käynyt mielessä, mutta entiedä missä välissä ehtii. Joko menee siihen että tosissaan pidät lapsen aisoissa ettei satuta itseään tai muita, tai lohdutat pienempiä jotka itkee peloissaan jaloissa. :( ap
Kun se taistelu teillä on jokapäiväistä. Niin kuvata voi ihan helposti toinen teistä vanhemmista , kun kohtaus on päällä. Ei siihen mitään ihmeaikaa tarvitse.
Kun siellä eskarissa menee niin hyvin, niin voisitko kysyä luvan, että pääsisit vaivihkaa tarkkailemaan yhden päivän ajaksi, miten siellä oikein menee.
Tutkimatta vaikea sanoa mutta tiukempi kuri kyseiselle lapselle (tyyliin kaikki mahdollinen hauska pois ja ankarat rangaistukset jos käy toisiin kiinni raivokohtauksissa) yhdistettynä johonkin rakentavampaan ja hyvin paljon aikaa ja energiaa vievään harrastukseen tai toimintaan ja siihen kannustus päälle, nämä voisi auttaa.
Voi tuntua ehkä vähän julmalta näkökulmalta mutta etenkin pienet lapset ovat monella tapaa vielä kotieläinten tasolla, esimerkkinä Siperian ajokoira voi olla sisätiloissa juuri samanlainen eli hirveä määrä energiaa, tarvitsee extrapitkät ja extramäärän nopeita ulkolenkkejä ja jossei energiaa saa purettua ulkosalla niin sitten tuhoaa satavarmasti sohvat ja listat, rupeaa kapinoimaan ja näykkimään.
Vaikuttaa että muksustasi saisi hyvin asialleen omistautuneen urheilijan, insinöörin tai vaikka piirtäjän kunhan noista raivokohtauksista päästään supertiukalla kurilla pois ja ylimääräinen energia siirretty rakentavampaan toimintaan.