Lue keskustelun säännöt.
Opettajille ja miksi ei muillekin kysymys: mistä tunnistaa neron?
15.12.2019 |
Millaisia piirteitä neroon kätkeytyy? Ja miten sellaisen voi tunnistaa?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovia uusia ratkaisuja, tekee asioita eri tavalla.
Hyvä muisti.
Musikaalinen.
Sosiaalinen.Esim.pieni lapsi 1 v. ei ylety avaamaan ovea,noutaa tuolin ja avaa oven.
Tyhmä lapsi alkaa kiukttelemaanTuo ei ole neron kuvaus, vain fiksun lapsen. Nero on voimakkaasti sanottu.
Nero osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta jollakin osa-alueella.
Joo, ihmisen kyky matkia on niin hyvä, ettei sitä yleensä pidetä neroutena. (Esim. lapsi on voinut nähdä, kuinka ylettyä korkeammalle tuolin avulla.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa neron määritelmä on yli 140 ÄO. Itselläni on tämä himoittu piirre, en usko että opettajanikaan huomasivat. Olin hiljainen ja rauhallinen ja äärimmäinen alisuoriutuja, mt-ongelmainen.
Hah, mulla sama. Olin koulukiusattu, hiljainen, ei-joukkoon-sopiva. Nyt aikuisena äänekäs, "outo", puhelias, edellenkiin ei-joukkoon-sopiva. Alkoholin suurkuluttaja.
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Noniin, tässä AV-mammoille vävyehdokas.
Ai niin, minulla on 10-vuotias tytär. Hän voi selvittää aikanaan, jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Ei millään pahalla, mutt pelkkä fiksuus ja matikan/fysiikan opiskelu ei vielä tee neroa. Omassa teknillisessä yliopistossani oli/on 10 000+ opiskelijaa. Varmasti lahjakkaita ja perheidensä priimuksia, mutta ei siis todellakaan kymmentätuhatta neroa. Hienoa kuitenkin että poikasi pärjää hyvin, kunhan oma erinomaisuus ei vaan nouse hattuun.
Ei tosiaankaan tee, olen siitä samaa mieltä. Kirjoitin tuossa vain vähän taustojakin. Minusta poikamme on älykäs ja lahjakas, mutta olen melko varma, että hän on myös jonkinasteinen nero. Se näkyy juuri siinä, että osaa kehitellä itse ratkaisuja monenlaisissa tilanteissa, siis ilman mitään neuvoja ja oppimateriaaleja. Yksi esimerkki tuo matikantehtävien ratkaiseminen omalla tavallaan, sellaisella tavalla, josta opettaja ei ollut kuullutkaan. Hänen piti tutkia pojan ratkaisemia tehtäviä, että ovatko ne oikein laskettu ja kyllä ne aina olivat. Ja jo yläasteen matikan opettaja sanoi, että hän ei ole koskaan tavannut ketään näin lahjakasta oppilasta. Samoin poika osaa esim. korjata kodinkoneita. Hän avaa koneen, tutkii sen toimintaa ja päättelee vian ja myös korjaa sen. Hän haaveilee tutkijan urasta ja siitä, että oikeasti tekisi jonkun uuden "löydön", kehittelisi teorian tms. Hän ymmärtää asioita käsittämättömän nopeasti, ei pelkästään teoriajuttuja vaan myös käytännön asioita. Ja tosiaan silmiinpistävintä on tuo ongelmien ratkaiseminen hyvin omintakeisella tavalla. Melko moni on sanonut häntä neroksi.
Ja onneksi tosiaan ei ole ollenkaan noussut tämä hattuun hänellä. On hyvinkin vaatimaton ja sanoo usein kun kehun häntä, että "äiti, älä viitsi, tämä ei ole mitään erityistä, sinäkin oppisit, jos yrittäisit". Tai juuri että sitten on jotain kehumista, kun hän kehittelee jonkun "uuden suhteellisuusteorian".
No, nyt vain kun kohta kesätyöhaku alkaa, neuvo poikaasi hakemaan kesätöitä joltain Aallon laitokselta, jos hän ei tajua sitä itse. Esim. ainakin Neurotieteiden ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella (NBE) on tehtäviä, joissa voi yhdistää hyvät matematiikan ja fysiikan taidot laitteiden näpräämiseen.
Kiitos vinkistä, kerron tuon hänelle. Tosin hän on ainakin ollut aikeissa mennä ensi kesänä samaan työpaikkaan kuin viime kesänäkin, oli niin mielenkiintoinen työ ja hänet oli toivotettu sinne ensi kesänäkin tervetulleeksi.
Jos poikasi opiskelee ensimmäistä vuotta, niin voi vielä hyvin mennä vanhaan paikkaan (oletan, että se ei ole yliopistolla), mutta viimeistään toisen vuoden jälkeen kannattaa hakeutua kesätöihin yliopistolle, jos tähtää tutkijaksi. Väitöskirjaan on ihan erilaiset lähtökohdat, kun jo kandiopiskeluvaiheessa pääsee mukaan tutkimusryhmään. Parhaimmassa tapauksessa sitten DI-vaiheessa saakin jo nimensä pariin julkaisuun, jolloin väitöskirjasta on käytännössä kolmas- tai neljäsosa valmiina siinä vaiheesa, kun valmistuu DI:ksi. Lähtökohta tutkijan uralle on ihan erilainen kuin sellaisella, joka rupeaa miettimään jatko-opintoja vasta DI:ksi valmistuttuaan. Ja lisäksi myös laitokset valitsevat jatkokoulutuspaikkoihin helposti niitä, joista on hyviä kokemuksia jo monen vuoden ajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Ei millään pahalla, mutt pelkkä fiksuus ja matikan/fysiikan opiskelu ei vielä tee neroa. Omassa teknillisessä yliopistossani oli/on 10 000+ opiskelijaa. Varmasti lahjakkaita ja perheidensä priimuksia, mutta ei siis todellakaan kymmentätuhatta neroa. Hienoa kuitenkin että poikasi pärjää hyvin, kunhan oma erinomaisuus ei vaan nouse hattuun.
Ei tosiaankaan tee, olen siitä samaa mieltä. Kirjoitin tuossa vain vähän taustojakin. Minusta poikamme on älykäs ja lahjakas, mutta olen melko varma, että hän on myös jonkinasteinen nero. Se näkyy juuri siinä, että osaa kehitellä itse ratkaisuja monenlaisissa tilanteissa, siis ilman mitään neuvoja ja oppimateriaaleja. Yksi esimerkki tuo matikantehtävien ratkaiseminen omalla tavallaan, sellaisella tavalla, josta opettaja ei ollut kuullutkaan. Hänen piti tutkia pojan ratkaisemia tehtäviä, että ovatko ne oikein laskettu ja kyllä ne aina olivat. Ja jo yläasteen matikan opettaja sanoi, että hän ei ole koskaan tavannut ketään näin lahjakasta oppilasta. Samoin poika osaa esim. korjata kodinkoneita. Hän avaa koneen, tutkii sen toimintaa ja päättelee vian ja myös korjaa sen. Hän haaveilee tutkijan urasta ja siitä, että oikeasti tekisi jonkun uuden "löydön", kehittelisi teorian tms. Hän ymmärtää asioita käsittämättömän nopeasti, ei pelkästään teoriajuttuja vaan myös käytännön asioita. Ja tosiaan silmiinpistävintä on tuo ongelmien ratkaiseminen hyvin omintakeisella tavalla. Melko moni on sanonut häntä neroksi.
Ja onneksi tosiaan ei ole ollenkaan noussut tämä hattuun hänellä. On hyvinkin vaatimaton ja sanoo usein kun kehun häntä, että "äiti, älä viitsi, tämä ei ole mitään erityistä, sinäkin oppisit, jos yrittäisit". Tai juuri että sitten on jotain kehumista, kun hän kehittelee jonkun "uuden suhteellisuusteorian".
No, nyt vain kun kohta kesätyöhaku alkaa, neuvo poikaasi hakemaan kesätöitä joltain Aallon laitokselta, jos hän ei tajua sitä itse. Esim. ainakin Neurotieteiden ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella (NBE) on tehtäviä, joissa voi yhdistää hyvät matematiikan ja fysiikan taidot laitteiden näpräämiseen.
Kiitos vinkistä, kerron tuon hänelle. Tosin hän on ainakin ollut aikeissa mennä ensi kesänä samaan työpaikkaan kuin viime kesänäkin, oli niin mielenkiintoinen työ ja hänet oli toivotettu sinne ensi kesänäkin tervetulleeksi.
Jos poikasi opiskelee ensimmäistä vuotta, niin voi vielä hyvin mennä vanhaan paikkaan (oletan, että se ei ole yliopistolla), mutta viimeistään toisen vuoden jälkeen kannattaa hakeutua kesätöihin yliopistolle, jos tähtää tutkijaksi. Väitöskirjaan on ihan erilaiset lähtökohdat, kun jo kandiopiskeluvaiheessa pääsee mukaan tutkimusryhmään. Parhaimmassa tapauksessa sitten DI-vaiheessa saakin jo nimensä pariin julkaisuun, jolloin väitöskirjasta on käytännössä kolmas- tai neljäsosa valmiina siinä vaiheesa, kun valmistuu DI:ksi. Lähtökohta tutkijan uralle on ihan erilainen kuin sellaisella, joka rupeaa miettimään jatko-opintoja vasta DI:ksi valmistuttuaan. Ja lisäksi myös laitokset valitsevat jatkokoulutuspaikkoihin helposti niitä, joista on hyviä kokemuksia jo monen vuoden ajalta.
Kiitos, kerron hänelle. En tiedä minkä verran hän näistä asioista tietää. Ei ole ensimmäisen vuoden opiskelija.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen on tuleva nero, joka ajattelee omilla aivoillaan, luottaa itseensä, keksii uusia juttuja ja on kiinnostunut asioista.
Ope
Luottaa itseensä? Kokemukseni mukaan päinvastoin.
Tosin minun kokemukseni ei ole kaikkien kokemus.
T: ÄO164 (keskihajonta 24), köyhä tavis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Tarkennan vielä, että on siis nimenomaan matemaattisesti nero, muuten lahjakas ja on myös halunnut näitä lahjakkuuksiaan kehittää. Lukion matikan open mielestä oli erityislaatuista se, että osaa keksiä omia ratkaisumalleja tehtäviin. Se ei ole pelkkää osaamista, vaan juuri sitä neroutta.
Jännää, minun lukiossani tällaista ei arvostettu yhtään. Piti laskea kuten opettaja laski. Jos esitteli vaihtoehtoisen tavan ratkaista ongelma, oli se aina väärin, vaikka menetelmä olisi ollutkin toimiva.
Se, että saa oikean vastauksen, ei vielä tarkoita että ratkaisutapa olisi oikea.
Minun muistaakseni lukion viimeisillä kursseilla oli sellaisia lisätehtäviä, joissa piti johtaa tuttuja kaavoja. Luulen, että jos kykenee johtamaan toimivan uuden kaavan, se varmasti opettajallekin kelpaa.
On totta, että oikea vastaus ei välttämättä takaa oikeaa ratkaisua. Mutta on myöa niin, että kaikkien opettajien pätevyys ei välttämättä riitä päättelemään sitä, onko erilainen ratkaisu oikein. Joskus opettaja saattaa hylätä täysin oikean ratkaisun vain epäpätevyyttään. Lisäksi joskus tehtävänä on nimenomaan ratkaista ongelma määrätyllä menetelmällä, koska tarkoituksena on harjoitella juuri tämän menetelmän käyttöä
Silloin toista menetelmää käyttävä ratkaisu ei tietenkään kelpaa.
DI
Vierailija kirjoitti:
Oma itsenäinen ajattelu on tärkeintä.
Se on kuitenkin myös jotenkin vaarallista. Etenkin käänteentekevissä keisseissä, kuten Darwinin 1800-luvulla lanseeraamassa evoluutioteoriassa. Uskonnot taistelevat edelleen tätä tosiasiaa vastaan, vaikka satoja vuosia jo kulunut... Totuus uhmaa heidän asemaansa, uskiskeisareilla ei ole vaatteita... Vaarallista!
Niinpä, totuus uhmaa myös sinun maailmankuvaasi. Nero voi pitää luomista todennäköisempänä, tavis ei edes kyseenalaista evoluutiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma itsenäinen ajattelu on tärkeintä.
Se on kuitenkin myös jotenkin vaarallista. Etenkin käänteentekevissä keisseissä, kuten Darwinin 1800-luvulla lanseeraamassa evoluutioteoriassa. Uskonnot taistelevat edelleen tätä tosiasiaa vastaan, vaikka satoja vuosia jo kulunut... Totuus uhmaa heidän asemaansa, uskiskeisareilla ei ole vaatteita... Vaarallista!
Niinpä, totuus uhmaa myös sinun maailmankuvaasi. Nero voi pitää luomista todennäköisempänä, tavis ei edes kyseenalaista evoluutiota.
Ihan ohiksena. Se, että on sun kanssasi samaa mieltä, ei ole noin yleisesti nerouden määritelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Tarkennan vielä, että on siis nimenomaan matemaattisesti nero, muuten lahjakas ja on myös halunnut näitä lahjakkuuksiaan kehittää. Lukion matikan open mielestä oli erityislaatuista se, että osaa keksiä omia ratkaisumalleja tehtäviin. Se ei ole pelkkää osaamista, vaan juuri sitä neroutta.
Jännää, minun lukiossani tällaista ei arvostettu yhtään. Piti laskea kuten opettaja laski. Jos esitteli vaihtoehtoisen tavan ratkaista ongelma, oli se aina väärin, vaikka menetelmä olisi ollutkin toimiva.
Se, että saa oikean vastauksen, ei vielä tarkoita että ratkaisutapa olisi oikea.
Minun muistaakseni lukion viimeisillä kursseilla oli sellaisia lisätehtäviä, joissa piti johtaa tuttuja kaavoja. Luulen, että jos kykenee johtamaan toimivan uuden kaavan, se varmasti opettajallekin kelpaa.
On totta, että oikea vastaus ei välttämättä takaa oikeaa ratkaisua. Mutta on myöa niin, että kaikkien opettajien pätevyys ei välttämättä riitä päättelemään sitä, onko erilainen ratkaisu oikein. Joskus opettaja saattaa hylätä täysin oikean ratkaisun vain epäpätevyyttään. Lisäksi joskus tehtävänä on nimenomaan ratkaista ongelma määrätyllä menetelmällä, koska tarkoituksena on harjoitella juuri tämän menetelmän käyttöä
Silloin toista menetelmää käyttävä ratkaisu ei tietenkään kelpaa.DI
Minä uskon, että se oikea vastaus kyllä kelpaa opettajalle, jos pystyy todistamaan formaalisti, että oma ratkaisutapa toimii kaikissa tilanteissa.
Itsekin kehitin vaihtoehtoisia tapoja lukiossa, ja välillä niillä tuli oikeita vastauksia. Joskus jos oli aikaa, saatettiin yhdessä katsoa, mihin ratkaisutapa perustuu, ja mikä siinä ehkä on ongelmana.
Sitä minun on vaikea uskoa, että yliopistossa matematiikkaa pääaineena lukenut opettaja olisi liian tyhmä tai epäpätevä ymmärtääkseen lukiolaisen keksimää vaihtoehtoista ratkaisutapaa. Enemmänkin todennäköistä on, että tiukka aikataulu pakottaa keskittymään paremman ratkaisutavan opettamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Ei millään pahalla, mutt pelkkä fiksuus ja matikan/fysiikan opiskelu ei vielä tee neroa. Omassa teknillisessä yliopistossani oli/on 10 000+ opiskelijaa. Varmasti lahjakkaita ja perheidensä priimuksia, mutta ei siis todellakaan kymmentätuhatta neroa. Hienoa kuitenkin että poikasi pärjää hyvin, kunhan oma erinomaisuus ei vaan nouse hattuun.
Ei tosiaankaan tee, olen siitä samaa mieltä. Kirjoitin tuossa vain vähän taustojakin. Minusta poikamme on älykäs ja lahjakas, mutta olen melko varma, että hän on myös jonkinasteinen nero. Se näkyy juuri siinä, että osaa kehitellä itse ratkaisuja monenlaisissa tilanteissa, siis ilman mitään neuvoja ja oppimateriaaleja. Yksi esimerkki tuo matikantehtävien ratkaiseminen omalla tavallaan, sellaisella tavalla, josta opettaja ei ollut kuullutkaan. Hänen piti tutkia pojan ratkaisemia tehtäviä, että ovatko ne oikein laskettu ja kyllä ne aina olivat. Ja jo yläasteen matikan opettaja sanoi, että hän ei ole koskaan tavannut ketään näin lahjakasta oppilasta. Samoin poika osaa esim. korjata kodinkoneita. Hän avaa koneen, tutkii sen toimintaa ja päättelee vian ja myös korjaa sen. Hän haaveilee tutkijan urasta ja siitä, että oikeasti tekisi jonkun uuden "löydön", kehittelisi teorian tms. Hän ymmärtää asioita käsittämättömän nopeasti, ei pelkästään teoriajuttuja vaan myös käytännön asioita. Ja tosiaan silmiinpistävintä on tuo ongelmien ratkaiseminen hyvin omintakeisella tavalla. Melko moni on sanonut häntä neroksi.
Ja onneksi tosiaan ei ole ollenkaan noussut tämä hattuun hänellä. On hyvinkin vaatimaton ja sanoo usein kun kehun häntä, että "äiti, älä viitsi, tämä ei ole mitään erityistä, sinäkin oppisit, jos yrittäisit". Tai juuri että sitten on jotain kehumista, kun hän kehittelee jonkun "uuden suhteellisuusteorian".
No, nyt vain kun kohta kesätyöhaku alkaa, neuvo poikaasi hakemaan kesätöitä joltain Aallon laitokselta, jos hän ei tajua sitä itse. Esim. ainakin Neurotieteiden ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella (NBE) on tehtäviä, joissa voi yhdistää hyvät matematiikan ja fysiikan taidot laitteiden näpräämiseen.
Kiitos vinkistä, kerron tuon hänelle. Tosin hän on ainakin ollut aikeissa mennä ensi kesänä samaan työpaikkaan kuin viime kesänäkin, oli niin mielenkiintoinen työ ja hänet oli toivotettu sinne ensi kesänäkin tervetulleeksi.
Jos poikasi opiskelee ensimmäistä vuotta, niin voi vielä hyvin mennä vanhaan paikkaan (oletan, että se ei ole yliopistolla), mutta viimeistään toisen vuoden jälkeen kannattaa hakeutua kesätöihin yliopistolle, jos tähtää tutkijaksi. Väitöskirjaan on ihan erilaiset lähtökohdat, kun jo kandiopiskeluvaiheessa pääsee mukaan tutkimusryhmään. Parhaimmassa tapauksessa sitten DI-vaiheessa saakin jo nimensä pariin julkaisuun, jolloin väitöskirjasta on käytännössä kolmas- tai neljäsosa valmiina siinä vaiheesa, kun valmistuu DI:ksi. Lähtökohta tutkijan uralle on ihan erilainen kuin sellaisella, joka rupeaa miettimään jatko-opintoja vasta DI:ksi valmistuttuaan. Ja lisäksi myös laitokset valitsevat jatkokoulutuspaikkoihin helposti niitä, joista on hyviä kokemuksia jo monen vuoden ajalta.
Kiitos, kerron hänelle. En tiedä minkä verran hän näistä asioista tietää. Ei ole ensimmäisen vuoden opiskelija.
Esim. NBE:n aivotutkimus on hyvä paikka tutkijaksi tähtäävälle. Ryhmästä on myös hyvät yhteydet esim. Harvardin yliopistoon, jossa ryhmän entinen jäsen on nykyisin professorina (full professor -tasolla). Myös fysiikan laitoksen kvanttifysiikka on lähellä maailman huippua. Tietotekniikan laitoksella on myös hyviä ryhmiä esim. koneoppimisen alalla, jos poikasi on kiinnostunut matematiikan ja ohjelmoinnin yhdistämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Tarkennan vielä, että on siis nimenomaan matemaattisesti nero, muuten lahjakas ja on myös halunnut näitä lahjakkuuksiaan kehittää. Lukion matikan open mielestä oli erityislaatuista se, että osaa keksiä omia ratkaisumalleja tehtäviin. Se ei ole pelkkää osaamista, vaan juuri sitä neroutta.
Jännää, minun lukiossani tällaista ei arvostettu yhtään. Piti laskea kuten opettaja laski. Jos esitteli vaihtoehtoisen tavan ratkaista ongelma, oli se aina väärin, vaikka menetelmä olisi ollutkin toimiva.
Se, että saa oikean vastauksen, ei vielä tarkoita että ratkaisutapa olisi oikea.
Minun muistaakseni lukion viimeisillä kursseilla oli sellaisia lisätehtäviä, joissa piti johtaa tuttuja kaavoja. Luulen, että jos kykenee johtamaan toimivan uuden kaavan, se varmasti opettajallekin kelpaa.
On totta, että oikea vastaus ei välttämättä takaa oikeaa ratkaisua. Mutta on myöa niin, että kaikkien opettajien pätevyys ei välttämättä riitä päättelemään sitä, onko erilainen ratkaisu oikein. Joskus opettaja saattaa hylätä täysin oikean ratkaisun vain epäpätevyyttään. Lisäksi joskus tehtävänä on nimenomaan ratkaista ongelma määrätyllä menetelmällä, koska tarkoituksena on harjoitella juuri tämän menetelmän käyttöä
Silloin toista menetelmää käyttävä ratkaisu ei tietenkään kelpaa.DI
Minä uskon, että se oikea vastaus kyllä kelpaa opettajalle, jos pystyy todistamaan formaalisti, että oma ratkaisutapa toimii kaikissa tilanteissa.
Itsekin kehitin vaihtoehtoisia tapoja lukiossa, ja välillä niillä tuli oikeita vastauksia. Joskus jos oli aikaa, saatettiin yhdessä katsoa, mihin ratkaisutapa perustuu, ja mikä siinä ehkä on ongelmana.
Sitä minun on vaikea uskoa, että yliopistossa matematiikkaa pääaineena lukenut opettaja olisi liian tyhmä tai epäpätevä ymmärtääkseen lukiolaisen keksimää vaihtoehtoista ratkaisutapaa. Enemmänkin todennäköistä on, että tiukka aikataulu pakottaa keskittymään paremman ratkaisutavan opettamiseen.
Minä olen opettanut yliopistossa matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Erityisesti aineenopettajaksi tähtäävissä on myös sellaisia opiskelijoita, jotka eivät ole mitenkään motivoituneet opiskelemaan matematiikkaa yhtään syvällisemmin kuin mitä lukiossa vaaditaan. Jos sitten tällainen suorittaa kurssit rimaa hipoen ja sen jälkeen työelämässä unohtaa kaiken sen, mitä ei normaalisti tarvitse, voi olla aika pulassa, kun opiskelija esittää vaihtoehtoisen ratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi luulet että opettajat tunnistaisivat neroja? Ope on tyytyväinen kun lapsi tekee kuten ohjeistetaan ja kokeessa vastaa kuten kustantajan valmiissa mallivastauksissa. Kaikki mikä poikkeaa tästä tasapaksusta massasta on vastenmielistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Einsteinista ei opettajansa mukaan pitänyt tulla yhtikäs mitään. Näitä esimerkkejä on paljon.922
Tämä on näitä legendoja, jotka eivät pidä paikkaansa.
Itse asiassa pitää. Einstein oppi puhumaan vasta viisi vuotiaana, koska hänellä ei ollut sanottavaa. SItä paitsi suurin osa hänenkin uransa alkuvaiheen keksinnöistä oli hänen vaimonsa käsialaa ja tällä ensimmäisellä vaimolla olivat korkeammat pisteet matematiikasta kuin hänellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Noniin, tässä AV-mammoille vävyehdokas.
"Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään"..."
Alakoulussamme oli tyttö, joka teki kaiken vähän eri tavalla kuin toiset. Käsitöissä muut tekivät lapasia, niin hän virkkasi ison peiton niiden lapasten lisäksi. Muut kirjoittivat aineita, niin hän kirjoitti satasivuisen sadun, minkä luokkansa opettaja lähetti kirjailijasukulaiselleen oikoluettavaksi. Olimme vasta neljännellä silloin. Mietin vain, kun hän pokkasi kutosella kilpailun stipendin äidinkielestä että mitähän hänelle kuuluu nykyään, mutta tuossa oli niitä merkkejä jo lapsuudessa, joista muut puhuvat tässä keskustelussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Tarkennan vielä, että on siis nimenomaan matemaattisesti nero, muuten lahjakas ja on myös halunnut näitä lahjakkuuksiaan kehittää. Lukion matikan open mielestä oli erityislaatuista se, että osaa keksiä omia ratkaisumalleja tehtäviin. Se ei ole pelkkää osaamista, vaan juuri sitä neroutta.
Jännää, minun lukiossani tällaista ei arvostettu yhtään. Piti laskea kuten opettaja laski. Jos esitteli vaihtoehtoisen tavan ratkaista ongelma, oli se aina väärin, vaikka menetelmä olisi ollutkin toimiva.
Se, että saa oikean vastauksen, ei vielä tarkoita että ratkaisutapa olisi oikea.
Minun muistaakseni lukion viimeisillä kursseilla oli sellaisia lisätehtäviä, joissa piti johtaa tuttuja kaavoja. Luulen, että jos kykenee johtamaan toimivan uuden kaavan, se varmasti opettajallekin kelpaa.
On totta, että oikea vastaus ei välttämättä takaa oikeaa ratkaisua. Mutta on myöa niin, että kaikkien opettajien pätevyys ei välttämättä riitä päättelemään sitä, onko erilainen ratkaisu oikein. Joskus opettaja saattaa hylätä täysin oikean ratkaisun vain epäpätevyyttään. Lisäksi joskus tehtävänä on nimenomaan ratkaista ongelma määrätyllä menetelmällä, koska tarkoituksena on harjoitella juuri tämän menetelmän käyttöä
Silloin toista menetelmää käyttävä ratkaisu ei tietenkään kelpaa.DI
Minä uskon, että se oikea vastaus kyllä kelpaa opettajalle, jos pystyy todistamaan formaalisti, että oma ratkaisutapa toimii kaikissa tilanteissa.
Itsekin kehitin vaihtoehtoisia tapoja lukiossa, ja välillä niillä tuli oikeita vastauksia. Joskus jos oli aikaa, saatettiin yhdessä katsoa, mihin ratkaisutapa perustuu, ja mikä siinä ehkä on ongelmana.
Sitä minun on vaikea uskoa, että yliopistossa matematiikkaa pääaineena lukenut opettaja olisi liian tyhmä tai epäpätevä ymmärtääkseen lukiolaisen keksimää vaihtoehtoista ratkaisutapaa. Enemmänkin todennäköistä on, että tiukka aikataulu pakottaa keskittymään paremman ratkaisutavan opettamiseen.
Et ole ilmeisesti tavannut opettajaa, jonka mielestä laskua ei saa ratkaista sillä tavoin, mitä ei ole vielä opetettu... vaikka olisikin oikein. Etenkin alakoulusas saattaa törmätä opettajaan, jolla itsellään on ollut omassa lapsuudessa vaikeuksia matematiikan kanssa... siis "yök" aine ja nämä sitten opettavat lapsia ensimmäiset 6 vuotta. Jo alakouluun pitäisi saada matematiikan aineopettajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pidän meidän poikaa melko nerona, opiskelee nyt Aalto-yliopistossa fysiikkaa ja matikkaa. Hän oppii helposti uusia asioita ja tähän mennessä kuulemma yliopisto-opinnot ovat olleet todella helppoja. Muuten hän on todella monipuolisesti lahjakas, musikaalinen, taiteellinen, kätevä käsistään, ymmärtää helposti vaikeita asioita, muistaa älyttömän hyvin kaikenlaista nippelitietoa samalla kun hallitsee myös laajoja kokonaisuuksia. Tykkää myös lukemisesta ja lukee erittäin monipuolisesti kirjoja, tällä hetkellä menossa on joku psykologian oppikirja. On kuulemma niin mukava keskustella erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista, kun tietää niistä jotain. On kiinnostunut "melkein kaikesta".
Muistan kun sanoin hänestä jo todella pienenä, että on jotenkin erityinen, kun oppii asioita niin pienenä ja helposti. Kukaan ei uskonut, kun kerroin, että hän ihan selvästi alkoi sanoa sanoja 7 kk:n iässä. Puolitoistavuotiaana hän selitti asioita jo monisanaisilla lauseilla. Koulussa hän turhautui kun hän osasi jo kaiken aina valmiiksi ja jos ei osannut, hän oppi nopeasti ja teki tehtävät samantien. Lisätehtävät eivät oikein tyydyttäneet häntä, kun ne olivat vain samoja tehtäviä kuin hän oli jo tehnyt. Opettajat eivät hänestä oikein tykänneet, kun hän ei salannut sitä, että tiesi monista asioista enemmän kuin opettaja. Ei hän asioita nenäkkäästi esittänyt, hän vaan aina viittasi tunnilla ja kysyi, saisiko kertoa asioista vähän laajemmin. Koulussa hän ei siis hirveän hyvin kuitenkaan menestynyt, johtuen siitä, että oli tylsistynyt. Yläasteella oli hyvä matikanope, joka antoi positiivista palautetta. Lukiossa hän sitten pääsi loistamaan, kun esim. pitkässä matikassa opettaja teki hänelle omia lisätehtäviä. Poika osasi nekin kyllä yleensä heti, mutta hän keksi niihin ihan omantyylisiä ratkaisuja, siis eri tavalla kuin koulussa oli opetettu. Hän rakastaa haasteita ja vaikeita tehtäviä.
Kaiken tämän lisäksi on mahdottoman hyväkäytöksinen, antelias, ystävällinen, ehdottoman tasapuolinen, osaa jutella esim. vanhusten kanssa. Ainoa ongelma hänellä on, että on vaikeaa viihtyä kovin pitkään sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät "tiedä mistään mitään". Ei siis tarvitsisikaan tietää monesta asiasta laajasti, mutta syvällisesti jostain, josta voisi keskustella. Oho, tulipa pitkä sepustus!
Tarkennan vielä, että on siis nimenomaan matemaattisesti nero, muuten lahjakas ja on myös halunnut näitä lahjakkuuksiaan kehittää. Lukion matikan open mielestä oli erityislaatuista se, että osaa keksiä omia ratkaisumalleja tehtäviin. Se ei ole pelkkää osaamista, vaan juuri sitä neroutta.
Jännää, minun lukiossani tällaista ei arvostettu yhtään. Piti laskea kuten opettaja laski. Jos esitteli vaihtoehtoisen tavan ratkaista ongelma, oli se aina väärin, vaikka menetelmä olisi ollutkin toimiva.
Se, että saa oikean vastauksen, ei vielä tarkoita että ratkaisutapa olisi oikea.
Minun muistaakseni lukion viimeisillä kursseilla oli sellaisia lisätehtäviä, joissa piti johtaa tuttuja kaavoja. Luulen, että jos kykenee johtamaan toimivan uuden kaavan, se varmasti opettajallekin kelpaa.
On totta, että oikea vastaus ei välttämättä takaa oikeaa ratkaisua. Mutta on myöa niin, että kaikkien opettajien pätevyys ei välttämättä riitä päättelemään sitä, onko erilainen ratkaisu oikein. Joskus opettaja saattaa hylätä täysin oikean ratkaisun vain epäpätevyyttään. Lisäksi joskus tehtävänä on nimenomaan ratkaista ongelma määrätyllä menetelmällä, koska tarkoituksena on harjoitella juuri tämän menetelmän käyttöä
Silloin toista menetelmää käyttävä ratkaisu ei tietenkään kelpaa.DI
Minä uskon, että se oikea vastaus kyllä kelpaa opettajalle, jos pystyy todistamaan formaalisti, että oma ratkaisutapa toimii kaikissa tilanteissa.
Itsekin kehitin vaihtoehtoisia tapoja lukiossa, ja välillä niillä tuli oikeita vastauksia. Joskus jos oli aikaa, saatettiin yhdessä katsoa, mihin ratkaisutapa perustuu, ja mikä siinä ehkä on ongelmana.
Sitä minun on vaikea uskoa, että yliopistossa matematiikkaa pääaineena lukenut opettaja olisi liian tyhmä tai epäpätevä ymmärtääkseen lukiolaisen keksimää vaihtoehtoista ratkaisutapaa. Enemmänkin todennäköistä on, että tiukka aikataulu pakottaa keskittymään paremman ratkaisutavan opettamiseen.
Minä olen opettanut yliopistossa matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Erityisesti aineenopettajaksi tähtäävissä on myös sellaisia opiskelijoita, jotka eivät ole mitenkään motivoituneet opiskelemaan matematiikkaa yhtään syvällisemmin kuin mitä lukiossa vaaditaan. Jos sitten tällainen suorittaa kurssit rimaa hipoen ja sen jälkeen työelämässä unohtaa kaiken sen, mitä ei normaalisti tarvitse, voi olla aika pulassa, kun opiskelija esittää vaihtoehtoisen ratkaisun.
Minä taas uskon, että matematiikka on juuri se laji jossa luovuus ei oikein kuki. Kun laskee tarpeeksi väärällä tavalla, niin vastaus voi tulla oikein, mutta se on silti väärin. Matematiikassa tärkeintä kun on se matka (välivaiheet) eikä niinkään vastaus.
Se, että saa oikean vastauksen, ei vielä tarkoita että ratkaisutapa olisi oikea.
Minun muistaakseni lukion viimeisillä kursseilla oli sellaisia lisätehtäviä, joissa piti johtaa tuttuja kaavoja. Luulen, että jos kykenee johtamaan toimivan uuden kaavan, se varmasti opettajallekin kelpaa.