Lue keskustelun säännöt.
Miten "psyykata" itsensä tykkäämään deittaillessa niistä naisista joista ei viehäty?
12.12.2019 |
Olen siis huomannut että minun tasoni ei riitä niihin naisiin joista viehätyn, ja joihin aina ihastun.
Olen nyt sitten tapaillut alempitasoisia naisia, sellaisia jotka eivät minua sytytä millään tavalla.
Okei, nyt minulla on deittiseuraa ja kiinnostunuttakin sellaista. Tällä hetkellä ongelma vain on se, etten tapailusta ja mahdollisuuden antamisesta huolimatta edelleenkään koe näitä naisia viehättävina, saati sitten ihastu heihin.
Miten voisin ratkaista tämän ongelman? Kun aina sanotaan että "laske tasoa jos ei natsaa", niin miten se tapahtuu? Teen jotakin väärin.
Miksi edellinen ketjuni tästä aiheesta poistettiin? Mitä sääntöä tämä rikkoo?
Ylläpito?
Kommentit (256)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se onnistu, täytyy vain odottaa sellaista, jonka kanssa tunteet molemminpuolisia.
Mutta miksi sitten aina neuvotaan laskemaan tasoa jos ei heru?
Mikä kikka siinä on?
Voisiko joku kertoa?Kaikki ei niin niistä tunteista ja ihastumisista perusta. Toki varmaan jokaisen haave on, että löytyisi joku johon ihastuu, jota pitää komeana tai kauniina jne. Mutta jos ikää tulee ja tulee, ja haaveena on ettei yksin jäisi ja ehkä lapsiakin haluaisi saada, niin joskus ihmiset priorisoi niin, että koska tärkeämpi haave eli perhe-elämä ja arjen kumppani on uhattuna, täytyy tinkiä toissijaisesta eli siitä että on toiveita sille miltä toisen pitää näyttää ja miltä pitäisi tuntua. Sitten vaan etsii jonkun joka on ihan ookoo, riittävän luonteeltaan sopiva ja sen verran ok näköinen ettei seksikään ällötä, ja sitoutuu.
Teettekö ihmiset oikeesti näin? Mä en pystyis!!! Sen mä ymmärrän hyvin että alkuhuuman jälkeen arki tasaantuu ihan tavalliseksi, ja silti halutaan jatkaa yhdessä. Siinä on kuitenkin rakkautta vaikka se ”aktiivinen” ihastuminen/ rakastuminen on hiipunut. Mutta jos toinen ei alunperinkään herätä mitään tunteita, en kyllä pystyis tyytymään! Kyllä se alkuhuuma on niin ihanaa että jos sen kerran on kunnolla kokenut, ei muu enää riitä!
Tuota korostavat myös parisuhdeterapeutit. Olin äskettäin parisuhdekurssilla, jossa se jälleen todettiin: kurssi alkoi sillä, että piti muistella, mihin toisessa rakastui, ja loppupuolella kriiseistä puhuttaessa muistutettiin, kuinka tärkää on palauttaa aika ajoin mieleen juuri se alkuhuuma ja -rakastuminen silloin, kun tuntuu vaikealta.
Näin ja kyllä saman ihmisen kanssa voi saada sen ”alkuhuuman” useampaan kertaan. Olen ollut 20 vuotta mieheni kanssa ja se rakastumisen tunne, siis se huumaavan rakastumisen tunne, palaa aina silloin tällöin ja pysyy jonkin aikaa. En tiedä miksi siitä ei puhuta missään. Perhoset lentelee vatsassa kun odottaa että työpäivä loppuisi ja pääsisi sen tyypin kanssa muhinoimaan, sen saman jonka kanssa on muhinoinut jo 20 vuotta. Sitten on niitä tylsiä kausia, mutta tätä myös.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tietenkään ei kannata olla ihmisen kanssa suhteessa, johon ei ole edes ihastunut. Yleensä parhaimmat suhteet ovat sellaisia, joissa tunne syttyy vähitellen, tutustumisen myötä ja syvenee koko ajan. Ihminen, johon ei ensi tapaamisella tunne välttämättä paljoakaan vetoa, saattaa osoittautua ajan kuluessa suureksi rakkaudeksi. Kun oppii tuntemaan ihmisen ja jos hän on sellainen, jota arvostaa ja jonka kanssa tuntee läheisyyttä, tulee tästä ihmisestä myös vetävä. Ei ehkä samaan tapaan kuin mitä tässä haet, mutta sellainen, jota ilman et halua elää. Siitä syntyy rakkaus ja sitoutuminen. Suhteen fyysinen ulottuvuus, mikä suhteeseen kuuluu, sitten tulee siihen sivuun mukaan ja sekin voi kehittyä yhteisessä luottamuksessa hioutumalla juuri sellaiseksi, mikä vastaa molempien odotuksia ja toiveita tyydyttävällä tavalla. Pointtini on, että kannattaa katsella suhteen kehittymistä aina muutaman tapaamisen yli ennen kuin tekee lopulliset johtopäätökset suhteen mahdollisuuksista. Paljon mennään nykyään ihan sen yhden tapaamisen perusteella, jossa ratkaisut perustuvat pelkästään fyysiseen vetoon ja arvioon sen voimakkuudesta. Ei anneta itselle edes mahdollisuutta tutustua toiseen.
Itse olen ollut jo vuosikymmeniä parisuhteesda ja ulkona tästä deittailukulttuurista. Ennenvanhaan hyvin harvat ihmiset ylipäätään treffaili ennalta tuntemattomia ihmisiä. Oli tavattu jossain ja ainakin tiedettiin toinen vähintään ulkonäöltä ennenkuin lähdettiin treffeille. Hurjimmat tapaukset vastasi kirjeenvaihtoilmoitukseen tai myöhemmin tutustui jossain netin keskustelupalstalla. Kirjoiteltiin pitkään ennen sitä ensimmäistäkään tapaamista niin että ihmiset tunsivat toisensa ennen kuin lähdettiin IR tapaamaan. Nykyisin omituista kyllä kehotetaan pitämään tutustumisen minimissä ja pärstäkuvan perusteella rynnätään treffaamaan. Ei ihmekkään että turhia treffejä tulee kun se vastapuoli ei tietenkään tunnu yhtään miltään tavattaessa, kun kaikki perustuu siihen ulkoiseen pintaan ja sen hetkiseen käytökseen treffeillä.
On selvää että meidän nelkyt plus ihmisten mielestä ap:n käsitys parisuhteesta ja rakkaudesta on melko naivi.
Niinhän se on monilla ollutkin ja se on tärkeää että on.
Ei hän muuten haluaisi kumppania ja tuntisi ihannetta ja vetoa sellaiseen elämään.
Lama-ajan perheissä eläneet ovat nähneet rakkauden karut kasvot.
Perhe-elämä näytti synkkyyden ja lapsuus sellaisessa saattoi olla ihan helvettiäkin. Eikä syystä moni haluaa elää sinkkuna ja velana.
Samaa ei haluta tarjota lapsille.
Ap on ehkä kokenut idyllin perhemallin ja haluaa kokea saman.
Silti rakkaus on hänelle vielä naivi-ihanne.
Rakkaus muuttaa muotoa samalla tavoin kuin ihminen rupsahtaa ja muuttuu ikääntyessään rumaksi väistämättä. Rakkaus on rumaa ja siinä on takulla mukana uskonnollisuutta.
Rakkaudessa elävät ovat taikauskoisia.
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samaistumaan aloittajaan liian hyvin.
Itse en selvästikään ole mikään kovin haluttava mies, koska vastakaikua tulee vain niiltä naisilta joihin en voisi mitenkään ikinä ihastua.
Tyytyäkö sellaiseen josta ei viehäty vai ollako yksin. Nyt olen ollut kohta jo 3 vuotta putkeen yksin vaikka treffeillä käynyt paljon kun kiinnostus ei ole koskaan molemminpuolista.
Minulla meni edellisen suhteen jälkeen seitsemän vuotta ennen kuin kohdalle osui ihminen, joka vei jalat alta. Silti olisin mieluummin ollut edelleen yksin kuin tyytynyt johonkin vähempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää vaan tyytyä siihen mitä saat, koska oot mies. Jos et tyydy, niin oot uli.
Naisten ei pidä ikinä tyytyä, vaan vaatia ainoastaan parasta. He ovat myös parhaita juuri sellaisenaan kuin ovat. Heidän ei tarvitse muuttua. Miehen tulee hyväksyä nainen omana itsenään.
Ihanaa uhriutumista. :D kyllä naisulejakin on.
Tähän voi vapaasti linkata ne naisten aloittamat ketjut joissa ulistaan miesten paskuudesta kun Jason Momoan tai Jamie Dornanin tasoiset tyypit ei anna munaa.
No linkkaappa. Se olet kylläkin sinä joka olet aloittanut ketjuja siitä miten komeita nuo on. Taidat itse haaveilla heistä. Mikä on nykypäivänä ihan ok ja kannattaisi myöntää itselleenkin.
?? Itse en edes tietäisi näitä, mikäli u€lit ei niitä hehkuttaisi, joten viestisi on omituinen. Haastoin siis sen, joka väitti myös naisissa olevan u€leja , todistamaan väitteensä. Auttaako tämä rautalangasta vääntö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kuvakulmia asetelmaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, onko se väärin toista kohtaa, jos alkaa suhteeseen kakkosvaihtoehdon kanssa tietäen että vaihtaisi hänet ykköseen milloin vain?
Asian voi ratkaista helposti jeesuskoodilla.
Eli tee miten haluaisit sinulle tehtävän.
Mikäli ajatellaan niin että annetaan toisen ymmärtää ja viedään tältä elinvuosia tai kuukausia, niin silloin eittämättä tuhlataan hänen aikaa.
Hävyttömintä mitä toinen voi tehdä on tuhlata toisen aikaa ymmärtämällä antaa aikaa, mutta ottaakin ajan pois lähtemällä.
Näin käy monille kolmekymppisille naisille jotka haluavat miehen kanssa vauvan, mies vedättää ja sanoo että kohta. Sitten kohta hän löytää toisen ja on tuhlannut aikaa naiselta hankkia lasta.
Nainen on liian iäkäs.
Toisen ajan tuhlaaminen on pahin rikos ikinä. Sitä ei voi rahallisesti korvata mitenkään. Se on hävyttömin teko mitä toiselle voi koskaan tehdä. Henkilö tavallaan nollaa tai tappaa toisen elämästä vuosia. Pahimmillaan vuosikymmeniä.
Tämän takia monissa kultuureissa avioero katsotaan hyvin pahana rikkeenä yhteisöissä.
Sen juuret perustuu valheeseen.
Se kertoo henkilöstä sen verran ettei tämä kunnioita muita yhtään. Hän on kunniaton paskiainen.
En kyllä tiedä miten sellainen voi elää kunniallisesti tuntien itsensä ihmiseksi?
Nimitys käärme antaa viitteitä siitä että henkilö ei ole ihminen, mutta aina tälläinen luikertelee uusiin yhteisöihin tehden karua tuhoa. Näitä ilmiöitä tunnetaan monissa kultuureissa ja heille on omat turvajärjestelmät.
Käärmeitä varten monissa kultuureissa tytön veljet suojelee tyttöä.
Tämäkin nähdään Suomessa suomalaisten silmin pahana ja holhouksena, vaikka meillä valtio tavallaan tekee kansalaisilleen pahempaa, jos sen osaa nähdä niin.
Ihmisen elämä on rajallinen ja jos vähän hengailee ja antaa ymmärtää että tämä on nyt rakkautta ja sitten vuoden tai vuosikymmenen päästä jättää, niin hän on murhannut toiselta elinvuosia harhaan.
Se on käärmemäistä käytöstä ja sen palkka on karu.
Harvoin länsimaalainen ihminen näkee tämän puolen siitä kun suku ja perhe pitää suurta huolta naisistaan.
Asia nähdään yksipuolisesti.
Ei moni suomalainenkaan mies katso hyvällä että nainen kaikkien vuosien jälkeen vaihtaa toiseen mieheen. Kaikki ne vuodet on menneet hukkaan ellei pelisäännöistä sovittu jo seurusteluaikana.
En tiedä jos tämä ei ole yleistä Suomessa, olen ihan suomalainen ja veljeni aikoinaan kielsi erästä poikaa olemassa minuun yhteydessä. Jokin kunniakäsite jota en naisena hahmota. Juttu nyt vain on niin, että hän oli ensirakkauteni, en ihan kokonaan ole häntä unohtanut, eikä hänkään ilmeisesti minua ja törmäsimme nyt vuosien jälkeen. Kummallakin on perhe tahoillaan, mutta tunne toisiamme kohtaan on pysynyt. Mitäpä ennustatte että tässä käy? Kuka on syyllinen jos jotain tapahtuu? En itse saa mielestäni ajatusta, että hän voisi olla lasteni isä, jos veljeni ei olisi tullut väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkään ei kannata olla ihmisen kanssa suhteessa, johon ei ole edes ihastunut. Yleensä parhaimmat suhteet ovat sellaisia, joissa tunne syttyy vähitellen, tutustumisen myötä ja syvenee koko ajan. Ihminen, johon ei ensi tapaamisella tunne välttämättä paljoakaan vetoa, saattaa osoittautua ajan kuluessa suureksi rakkaudeksi. Kun oppii tuntemaan ihmisen ja jos hän on sellainen, jota arvostaa ja jonka kanssa tuntee läheisyyttä, tulee tästä ihmisestä myös vetävä. Ei ehkä samaan tapaan kuin mitä tässä haet, mutta sellainen, jota ilman et halua elää. Siitä syntyy rakkaus ja sitoutuminen. Suhteen fyysinen ulottuvuus, mikä suhteeseen kuuluu, sitten tulee siihen sivuun mukaan ja sekin voi kehittyä yhteisessä luottamuksessa hioutumalla juuri sellaiseksi, mikä vastaa molempien odotuksia ja toiveita tyydyttävällä tavalla. Pointtini on, että kannattaa katsella suhteen kehittymistä aina muutaman tapaamisen yli ennen kuin tekee lopulliset johtopäätökset suhteen mahdollisuuksista. Paljon mennään nykyään ihan sen yhden tapaamisen perusteella, jossa ratkaisut perustuvat pelkästään fyysiseen vetoon ja arvioon sen voimakkuudesta. Ei anneta itselle edes mahdollisuutta tutustua toiseen.
Itse olen ollut jo vuosikymmeniä parisuhteesda ja ulkona tästä deittailukulttuurista. Ennenvanhaan hyvin harvat ihmiset ylipäätään treffaili ennalta tuntemattomia ihmisiä. Oli tavattu jossain ja ainakin tiedettiin toinen vähintään ulkonäöltä ennenkuin lähdettiin treffeille. Hurjimmat tapaukset vastasi kirjeenvaihtoilmoitukseen tai myöhemmin tutustui jossain netin keskustelupalstalla. Kirjoiteltiin pitkään ennen sitä ensimmäistäkään tapaamista niin että ihmiset tunsivat toisensa ennen kuin lähdettiin IR tapaamaan. Nykyisin omituista kyllä kehotetaan pitämään tutustumisen minimissä ja pärstäkuvan perusteella rynnätään treffaamaan. Ei ihmekkään että turhia treffejä tulee kun se vastapuoli ei tietenkään tunnu yhtään miltään tavattaessa, kun kaikki perustuu siihen ulkoiseen pintaan ja sen hetkiseen käytökseen treffeillä.
Aloitin nettideittailun 1995-1996 vuodenvaihteessa. Alkuun kirjoiteltiin pitkään, totta. Mitään hyvää siitä ei kuitenkaan seurannut. Silloin sitä kuvitteli olevansa ihmiseen jo jopa ihastunut, kun oli kirjoiteltu paljon ja syvällisiä ja juteltu puhelimessakin, mutta kun sitten tavatessa tajusi heti, että kemiat eivät kohtaa, niin se kaikki meni hukkaan. Ja yritin kyllä, yritin pisimmälläni puolitoista vuotta saada sellaista suhdetta toimimaan. Mutta kun toista ei halunnut seksuaalisesti niin siitä tuli seurustelua, jossa loppua kohti yritin tahallaan keksiä jopa riidan aiheita, jotta ei tarvitsisi mennä sänkyyn tai edes olla lähekkäin. Molempien aika meni hukkaan,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samaistumaan aloittajaan liian hyvin.
Itse en selvästikään ole mikään kovin haluttava mies, koska vastakaikua tulee vain niiltä naisilta joihin en voisi mitenkään ikinä ihastua.
Tyytyäkö sellaiseen josta ei viehäty vai ollako yksin. Nyt olen ollut kohta jo 3 vuotta putkeen yksin vaikka treffeillä käynyt paljon kun kiinnostus ei ole koskaan molemminpuolista.
Minulla meni edellisen suhteen jälkeen seitsemän vuotta ennen kuin kohdalle osui ihminen, joka vei jalat alta. Silti olisin mieluummin ollut edelleen yksin kuin tyytynyt johonkin vähempään.
Ja näin saakin olla, sinun valintasi. Montako toista sukupuolta syyttelevää ulinaketjua aloitit silloin 7 vuotisen sinkkuutesi aikana ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää vaan tyytyä siihen mitä saat, koska oot mies. Jos et tyydy, niin oot uli.
Naisten ei pidä ikinä tyytyä, vaan vaatia ainoastaan parasta. He ovat myös parhaita juuri sellaisenaan kuin ovat. Heidän ei tarvitse muuttua. Miehen tulee hyväksyä nainen omana itsenään.
Ihanaa uhriutumista. :D kyllä naisulejakin on.
Tähän voi vapaasti linkata ne naisten aloittamat ketjut joissa ulistaan miesten paskuudesta kun Jason Momoan tai Jamie Dornanin tasoiset tyypit ei anna munaa.
No linkkaappa. Se olet kylläkin sinä joka olet aloittanut ketjuja siitä miten komeita nuo on. Taidat itse haaveilla heistä. Mikä on nykypäivänä ihan ok ja kannattaisi myöntää itselleenkin.
?? Itse en edes tietäisi näitä, mikäli u€lit ei niitä hehkuttaisi, joten viestisi on omituinen. Haastoin siis sen, joka väitti myös naisissa olevan u€leja , todistamaan väitteensä. Auttaako tämä rautalangasta vääntö?
En ole aiempi, mutta kyllä minäkin niitä ketjuja olen nähnyt. Ei niissä mitään tunnistetta kyllä ole, millä niitä voisi hakea ja varmaan suurin osa on poistettu. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samaistumaan aloittajaan liian hyvin.
Itse en selvästikään ole mikään kovin haluttava mies, koska vastakaikua tulee vain niiltä naisilta joihin en voisi mitenkään ikinä ihastua.
Tyytyäkö sellaiseen josta ei viehäty vai ollako yksin. Nyt olen ollut kohta jo 3 vuotta putkeen yksin vaikka treffeillä käynyt paljon kun kiinnostus ei ole koskaan molemminpuolista.
Minulla meni edellisen suhteen jälkeen seitsemän vuotta ennen kuin kohdalle osui ihminen, joka vei jalat alta. Silti olisin mieluummin ollut edelleen yksin kuin tyytynyt johonkin vähempään.
Ja näin saakin olla, sinun valintasi. Montako toista sukupuolta syyttelevää ulinaketjua aloitit silloin 7 vuotisen sinkkuutesi aikana ?
En ainuttakaan. Miksi olisi ollut miesten syy, ettei minun kohdalleni osuu "Sitä Oikeaa"? Mistä minun olisi pitänyt heitä syyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vähän kuvakulmia asetelmaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, onko se väärin toista kohtaa, jos alkaa suhteeseen kakkosvaihtoehdon kanssa tietäen että vaihtaisi hänet ykköseen milloin vain?
Asian voi ratkaista helposti jeesuskoodilla.
Eli tee miten haluaisit sinulle tehtävän.
Mikäli ajatellaan niin että annetaan toisen ymmärtää ja viedään tältä elinvuosia tai kuukausia, niin silloin eittämättä tuhlataan hänen aikaa.
Hävyttömintä mitä toinen voi tehdä on tuhlata toisen aikaa ymmärtämällä antaa aikaa, mutta ottaakin ajan pois lähtemällä.
Näin käy monille kolmekymppisille naisille jotka haluavat miehen kanssa vauvan, mies vedättää ja sanoo että kohta. Sitten kohta hän löytää toisen ja on tuhlannut aikaa naiselta hankkia lasta.
Nainen on liian iäkäs.
Toisen ajan tuhlaaminen on pahin rikos ikinä. Sitä ei voi rahallisesti korvata mitenkään. Se on hävyttömin teko mitä toiselle voi koskaan tehdä. Henkilö tavallaan nollaa tai tappaa toisen elämästä vuosia. Pahimmillaan vuosikymmeniä.
Tämän takia monissa kultuureissa avioero katsotaan hyvin pahana rikkeenä yhteisöissä.
Sen juuret perustuu valheeseen.
Se kertoo henkilöstä sen verran ettei tämä kunnioita muita yhtään. Hän on kunniaton paskiainen.
En kyllä tiedä miten sellainen voi elää kunniallisesti tuntien itsensä ihmiseksi?
Nimitys käärme antaa viitteitä siitä että henkilö ei ole ihminen, mutta aina tälläinen luikertelee uusiin yhteisöihin tehden karua tuhoa. Näitä ilmiöitä tunnetaan monissa kultuureissa ja heille on omat turvajärjestelmät.
Käärmeitä varten monissa kultuureissa tytön veljet suojelee tyttöä.
Tämäkin nähdään Suomessa suomalaisten silmin pahana ja holhouksena, vaikka meillä valtio tavallaan tekee kansalaisilleen pahempaa, jos sen osaa nähdä niin.
Ihmisen elämä on rajallinen ja jos vähän hengailee ja antaa ymmärtää että tämä on nyt rakkautta ja sitten vuoden tai vuosikymmenen päästä jättää, niin hän on murhannut toiselta elinvuosia harhaan.
Se on käärmemäistä käytöstä ja sen palkka on karu.
Harvoin länsimaalainen ihminen näkee tämän puolen siitä kun suku ja perhe pitää suurta huolta naisistaan.
Asia nähdään yksipuolisesti.
Ei moni suomalainenkaan mies katso hyvällä että nainen kaikkien vuosien jälkeen vaihtaa toiseen mieheen. Kaikki ne vuodet on menneet hukkaan ellei pelisäännöistä sovittu jo seurusteluaikana.
En tiedä jos tämä ei ole yleistä Suomessa, olen ihan suomalainen ja veljeni aikoinaan kielsi erästä poikaa olemassa minuun yhteydessä. Jokin kunniakäsite jota en naisena hahmota. Juttu nyt vain on niin, että hän oli ensirakkauteni, en ihan kokonaan ole häntä unohtanut, eikä hänkään ilmeisesti minua ja törmäsimme nyt vuosien jälkeen. Kummallakin on perhe tahoillaan, mutta tunne toisiamme kohtaan on pysynyt. Mitäpä ennustatte että tässä käy? Kuka on syyllinen jos jotain tapahtuu? En itse saa mielestäni ajatusta, että hän voisi olla lasteni isä, jos veljeni ei olisi tullut väliin.
Teistä ei jäänyt tulematta paria sen takia , että veljesi tuli väliin, vaan siksi ettei mies halunnut tarpeeksi olla kanssasi. Et myöskään itse tehnyt tilanteessa mitään uhmataksesi veljesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyn samaistumaan aloittajaan liian hyvin.
Itse en selvästikään ole mikään kovin haluttava mies, koska vastakaikua tulee vain niiltä naisilta joihin en voisi mitenkään ikinä ihastua.
Tyytyäkö sellaiseen josta ei viehäty vai ollako yksin. Nyt olen ollut kohta jo 3 vuotta putkeen yksin vaikka treffeillä käynyt paljon kun kiinnostus ei ole koskaan molemminpuolista.
Minulla meni edellisen suhteen jälkeen seitsemän vuotta ennen kuin kohdalle osui ihminen, joka vei jalat alta. Silti olisin mieluummin ollut edelleen yksin kuin tyytynyt johonkin vähempään.
Ja näin saakin olla, sinun valintasi. Montako toista sukupuolta syyttelevää ulinaketjua aloitit silloin 7 vuotisen sinkkuutesi aikana ?
En ainuttakaan. Miksi olisi ollut miesten syy, ettei minun kohdalleni osuu "Sitä Oikeaa"? Mistä minun olisi pitänyt heitä syyttää?
Aivan. Naiset pystyy elämään yksin toisia syyttelemättä ja näitä ulinaketjua perustamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se onnistu, täytyy vain odottaa sellaista, jonka kanssa tunteet molemminpuolisia.
Mutta miksi sitten aina neuvotaan laskemaan tasoa jos ei heru?
Mikä kikka siinä on?
Voisiko joku kertoa?Voin kertoa. Tasoteoria ei toimi.
Miksei toimisi? Varmasti lähtee roskiksen takaa sunkin mukaan joku, kun pyydät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, onko se väärin toista kohtaa, jos alkaa suhteeseen kakkosvaihtoehdon kanssa tietäen että vaihtaisi hänet ykköseen milloin vain?
Jos ajatus on tämä, että tosiaan tilanteen tullen vaihtaisi niin on väärin. Jos taas on todella sitoutunut tähän kakkosvaihtoehtoon ja pysyy sitoumuksessaan vaikka olisi tilaisuus mihin tahansa ei ole väärin. Asian ratkaisee se onko ihmisellä moraalista selkärankaa pysyä lupauksistaan ja sitoumuksistaan vai ajatteleeko itsekkäästi vain omaa elintään. Toki millä tahansa perusteilla solmittu parisuhde voi joskus tulla tiensä päähän, mutta sitten se lopetetaan asiallisesti yhteistuumin.
Kyllä ainakin minulla kulloinenkin kumppani on ollut ykkösvaihtoehto. Kehenkään en ole tyytynyt, tai ehkä yhteen, joka kiinnostui minusta ensimmäiseksi, mutta useampien treffien jälkeen ei ollut enää mitään tyytymistä.
Olet siis yksi onnekkaista, joka saa juuri sellaisen jonka haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kuvakulmia asetelmaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, onko se väärin toista kohtaa, jos alkaa suhteeseen kakkosvaihtoehdon kanssa tietäen että vaihtaisi hänet ykköseen milloin vain?
Asian voi ratkaista helposti jeesuskoodilla.
Eli tee miten haluaisit sinulle tehtävän.
Mikäli ajatellaan niin että annetaan toisen ymmärtää ja viedään tältä elinvuosia tai kuukausia, niin silloin eittämättä tuhlataan hänen aikaa.
Hävyttömintä mitä toinen voi tehdä on tuhlata toisen aikaa ymmärtämällä antaa aikaa, mutta ottaakin ajan pois lähtemällä.
Näin käy monille kolmekymppisille naisille jotka haluavat miehen kanssa vauvan, mies vedättää ja sanoo että kohta. Sitten kohta hän löytää toisen ja on tuhlannut aikaa naiselta hankkia lasta.
Nainen on liian iäkäs.
Toisen ajan tuhlaaminen on pahin rikos ikinä. Sitä ei voi rahallisesti korvata mitenkään. Se on hävyttömin teko mitä toiselle voi koskaan tehdä. Henkilö tavallaan nollaa tai tappaa toisen elämästä vuosia. Pahimmillaan vuosikymmeniä.
Tämän takia monissa kultuureissa avioero katsotaan hyvin pahana rikkeenä yhteisöissä.
Sen juuret perustuu valheeseen.
Se kertoo henkilöstä sen verran ettei tämä kunnioita muita yhtään. Hän on kunniaton paskiainen.
En kyllä tiedä miten sellainen voi elää kunniallisesti tuntien itsensä ihmiseksi?
Nimitys käärme antaa viitteitä siitä että henkilö ei ole ihminen, mutta aina tälläinen luikertelee uusiin yhteisöihin tehden karua tuhoa. Näitä ilmiöitä tunnetaan monissa kultuureissa ja heille on omat turvajärjestelmät.
Käärmeitä varten monissa kultuureissa tytön veljet suojelee tyttöä.
Tämäkin nähdään Suomessa suomalaisten silmin pahana ja holhouksena, vaikka meillä valtio tavallaan tekee kansalaisilleen pahempaa, jos sen osaa nähdä niin.
Ihmisen elämä on rajallinen ja jos vähän hengailee ja antaa ymmärtää että tämä on nyt rakkautta ja sitten vuoden tai vuosikymmenen päästä jättää, niin hän on murhannut toiselta elinvuosia harhaan.
Se on käärmemäistä käytöstä ja sen palkka on karu.
Harvoin länsimaalainen ihminen näkee tämän puolen siitä kun suku ja perhe pitää suurta huolta naisistaan.
Asia nähdään yksipuolisesti.
Ei moni suomalainenkaan mies katso hyvällä että nainen kaikkien vuosien jälkeen vaihtaa toiseen mieheen. Kaikki ne vuodet on menneet hukkaan ellei pelisäännöistä sovittu jo seurusteluaikana.
En tiedä jos tämä ei ole yleistä Suomessa, olen ihan suomalainen ja veljeni aikoinaan kielsi erästä poikaa olemassa minuun yhteydessä. Jokin kunniakäsite jota en naisena hahmota. Juttu nyt vain on niin, että hän oli ensirakkauteni, en ihan kokonaan ole häntä unohtanut, eikä hänkään ilmeisesti minua ja törmäsimme nyt vuosien jälkeen. Kummallakin on perhe tahoillaan, mutta tunne toisiamme kohtaan on pysynyt. Mitäpä ennustatte että tässä käy? Kuka on syyllinen jos jotain tapahtuu? En itse saa mielestäni ajatusta, että hän voisi olla lasteni isä, jos veljeni ei olisi tullut väliin.
Teistä ei jäänyt tulematta paria sen takia , että veljesi tuli väliin, vaan siksi ettei mies halunnut tarpeeksi olla kanssasi. Et myöskään itse tehnyt tilanteessa mitään uhmataksesi veljesi.
Itse sain tietää tuosta vasta vuosien jälkeen. Noin olen itsekkin ajatellut, että ei vain halunnut tarpeeksi, mutta toisaalta miehillä tai pojilla todellakin vaikuttaa olevan tuollaisia kunniasääntöjä joiden vaikuttavuutta ehkä naisena aliarvioin. Vaikea sanoa. En nyt kuitenkaan osaa ihan arvostaa tuota veljellistä huolenpitoa, jonka vuoksi olen päätynyt märehtimään jotain ihmistä vuosikausia. Helpommalla olisin päässyt jos hän olisi ihan vaan rikkonut vaikka sydämeni jo silloin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää vaan tyytyä siihen mitä saat, koska oot mies. Jos et tyydy, niin oot uli.
Naisten ei pidä ikinä tyytyä, vaan vaatia ainoastaan parasta. He ovat myös parhaita juuri sellaisenaan kuin ovat. Heidän ei tarvitse muuttua. Miehen tulee hyväksyä nainen omana itsenään.
Ihanaa uhriutumista. :D kyllä naisulejakin on.
Tähän voi vapaasti linkata ne naisten aloittamat ketjut joissa ulistaan miesten paskuudesta kun Jason Momoan tai Jamie Dornanin tasoiset tyypit ei anna munaa.
No linkkaappa. Se olet kylläkin sinä joka olet aloittanut ketjuja siitä miten komeita nuo on. Taidat itse haaveilla heistä. Mikä on nykypäivänä ihan ok ja kannattaisi myöntää itselleenkin.
?? Itse en edes tietäisi näitä, mikäli u€lit ei niitä hehkuttaisi, joten viestisi on omituinen. Haastoin siis sen, joka väitti myös naisissa olevan u€leja , todistamaan väitteensä. Auttaako tämä rautalangasta vääntö?
En ole aiempi, mutta kyllä minäkin niitä ketjuja olen nähnyt. Ei niissä mitään tunnistetta kyllä ole, millä niitä voisi hakea ja varmaan suurin osa on poistettu. 🙄
Toki naiset ovat aloittaneet ketjuja, mutta missään niissä ei syytellä miehiä siitä ettei flaksi käy. Yksinäisten naisten aloittamissa ketjuissa teemana on , mikä minussa on vikana kun en kelpaa, mitä minun pitäisi itsessäni muuttaa että kelpaisin, miksi mun rumempi läski kaveri saa miehiä ja minä en jne jne
Kun nainen jää tahtomattaan yksin, hän yleensä miettii mitä vikaa minussa on kun en kelpaa.
Miehet ulkoistavat ongelman. Olen Ok , käyn töissä ja minulla on asunto, mutta pskat naiset ei valitse minua. Minusta ei kiinnostu Sara Sieppin ja Janni Hussi kaltaiset tavikset vaan rumat , läskit, tasottomat ämmät.
Huomaatko eron ?
Vierailija kirjoitti:
Vähän kuvakulmia asetelmaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, onko se väärin toista kohtaa, jos alkaa suhteeseen kakkosvaihtoehdon kanssa tietäen että vaihtaisi hänet ykköseen milloin vain?
Asian voi ratkaista helposti jeesuskoodilla.
Eli tee miten haluaisit sinulle tehtävän.
Mikäli ajatellaan niin että annetaan toisen ymmärtää ja viedään tältä elinvuosia tai kuukausia, niin silloin eittämättä tuhlataan hänen aikaa.
Hävyttömintä mitä toinen voi tehdä on tuhlata toisen aikaa ymmärtämällä antaa aikaa, mutta ottaakin ajan pois lähtemällä.
Näin käy monille kolmekymppisille naisille jotka haluavat miehen kanssa vauvan, mies vedättää ja sanoo että kohta. Sitten kohta hän löytää toisen ja on tuhlannut aikaa naiselta hankkia lasta.
Nainen on liian iäkäs.
Toisen ajan tuhlaaminen on pahin rikos ikinä. Sitä ei voi rahallisesti korvata mitenkään. Se on hävyttömin teko mitä toiselle voi koskaan tehdä. Henkilö tavallaan nollaa tai tappaa toisen elämästä vuosia. Pahimmillaan vuosikymmeniä.
Tämän takia monissa kultuureissa avioero katsotaan hyvin pahana rikkeenä yhteisöissä.
Sen juuret perustuu valheeseen.
Se kertoo henkilöstä sen verran ettei tämä kunnioita muita yhtään. Hän on kunniaton paskiainen.
En kyllä tiedä miten sellainen voi elää kunniallisesti tuntien itsensä ihmiseksi?
Nimitys käärme antaa viitteitä siitä että henkilö ei ole ihminen, mutta aina tälläinen luikertelee uusiin yhteisöihin tehden karua tuhoa. Näitä ilmiöitä tunnetaan monissa kultuureissa ja heille on omat turvajärjestelmät.
Käärmeitä varten monissa kultuureissa tytön veljet suojelee tyttöä.
Tämäkin nähdään Suomessa suomalaisten silmin pahana ja holhouksena, vaikka meillä valtio tavallaan tekee kansalaisilleen pahempaa, jos sen osaa nähdä niin.
Ihmisen elämä on rajallinen ja jos vähän hengailee ja antaa ymmärtää että tämä on nyt rakkautta ja sitten vuoden tai vuosikymmenen päästä jättää, niin hän on murhannut toiselta elinvuosia harhaan.
Se on käärmemäistä käytöstä ja sen palkka on karu.
Harvoin länsimaalainen ihminen näkee tämän puolen siitä kun suku ja perhe pitää suurta huolta naisistaan.
Asia nähdään yksipuolisesti.
Ei moni suomalainenkaan mies katso hyvällä että nainen kaikkien vuosien jälkeen vaihtaa toiseen mieheen. Kaikki ne vuodet on menneet hukkaan ellei pelisäännöistä sovittu jo seurusteluaikana.
En tiedä jos tämä ei ole yleistä Suomessa, olen ihan suomalainen ja veljeni aikoinaan kielsi erästä poikaa olemassa minuun yhteydessä. Jokin kunniakäsite jota en naisena hahmota. Juttu nyt vain on niin, että hän oli ensirakkauteni, en ihan kokonaan ole häntä unohtanut, eikä hänkään ilmeisesti minua ja törmäsimme nyt vuosien jälkeen. Kummallakin on perhe tahoillaan, mutta tunne toisiamme kohtaan on pysynyt. Mitäpä ennustatte että tässä käy? Kuka on syyllinen jos jotain tapahtuu? En itse saa mielestäni ajatusta, että hän voisi olla lasteni isä, jos veljeni ei olisi tullut väliin.
Älä hyvä ihminen lähde nyt ruokkimaan mitään haavekuvia. Erolle on varmasti ollut hyvät syynsä, vaikka nyt haluatkin olla niitä tiedostamatta tai muistamatta.
Oma kokemus ensi-ihastuksesta on karvas pettymys siihen, että toisen luonne ei vastannut ollenkaan sitä mitä kuvittelin. Kyseessä oli ja edelleen on henkilö, jonka silmiin katsoessa tuntuu kuin toinen osaisi lukea kaikki ajatuksesi ja ymmärtäisi täydellisesti. Ihastus selvästi on molemminpuolista, edelleen, kun olemme jossain sattumalta tavanneet. Totuus kuitenkin on, että vuorovaikutuksemme ei vaan toimi, eikä henkilö toimi luotettavasti. Suhde välillämme ei koskaan tulisi tämän vuoksi toimimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vähän kuvakulmia asetelmaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, onko se väärin toista kohtaa, jos alkaa suhteeseen kakkosvaihtoehdon kanssa tietäen että vaihtaisi hänet ykköseen milloin vain?
Asian voi ratkaista helposti jeesuskoodilla.
Eli tee miten haluaisit sinulle tehtävän.
Mikäli ajatellaan niin että annetaan toisen ymmärtää ja viedään tältä elinvuosia tai kuukausia, niin silloin eittämättä tuhlataan hänen aikaa.
Hävyttömintä mitä toinen voi tehdä on tuhlata toisen aikaa ymmärtämällä antaa aikaa, mutta ottaakin ajan pois lähtemällä.
Näin käy monille kolmekymppisille naisille jotka haluavat miehen kanssa vauvan, mies vedättää ja sanoo että kohta. Sitten kohta hän löytää toisen ja on tuhlannut aikaa naiselta hankkia lasta.
Nainen on liian iäkäs.
Toisen ajan tuhlaaminen on pahin rikos ikinä. Sitä ei voi rahallisesti korvata mitenkään. Se on hävyttömin teko mitä toiselle voi koskaan tehdä. Henkilö tavallaan nollaa tai tappaa toisen elämästä vuosia. Pahimmillaan vuosikymmeniä.
Tämän takia monissa kultuureissa avioero katsotaan hyvin pahana rikkeenä yhteisöissä.
Sen juuret perustuu valheeseen.
Se kertoo henkilöstä sen verran ettei tämä kunnioita muita yhtään. Hän on kunniaton paskiainen.
En kyllä tiedä miten sellainen voi elää kunniallisesti tuntien itsensä ihmiseksi?
Nimitys käärme antaa viitteitä siitä että henkilö ei ole ihminen, mutta aina tälläinen luikertelee uusiin yhteisöihin tehden karua tuhoa. Näitä ilmiöitä tunnetaan monissa kultuureissa ja heille on omat turvajärjestelmät.
Käärmeitä varten monissa kultuureissa tytön veljet suojelee tyttöä.
Tämäkin nähdään Suomessa suomalaisten silmin pahana ja holhouksena, vaikka meillä valtio tavallaan tekee kansalaisilleen pahempaa, jos sen osaa nähdä niin.
Ihmisen elämä on rajallinen ja jos vähän hengailee ja antaa ymmärtää että tämä on nyt rakkautta ja sitten vuoden tai vuosikymmenen päästä jättää, niin hän on murhannut toiselta elinvuosia harhaan.
Se on käärmemäistä käytöstä ja sen palkka on karu.
Harvoin länsimaalainen ihminen näkee tämän puolen siitä kun suku ja perhe pitää suurta huolta naisistaan.
Asia nähdään yksipuolisesti.
Ei moni suomalainenkaan mies katso hyvällä että nainen kaikkien vuosien jälkeen vaihtaa toiseen mieheen. Kaikki ne vuodet on menneet hukkaan ellei pelisäännöistä sovittu jo seurusteluaikana.
En tiedä jos tämä ei ole yleistä Suomessa, olen ihan suomalainen ja veljeni aikoinaan kielsi erästä poikaa olemassa minuun yhteydessä. Jokin kunniakäsite jota en naisena hahmota. Juttu nyt vain on niin, että hän oli ensirakkauteni, en ihan kokonaan ole häntä unohtanut, eikä hänkään ilmeisesti minua ja törmäsimme nyt vuosien jälkeen. Kummallakin on perhe tahoillaan, mutta tunne toisiamme kohtaan on pysynyt. Mitäpä ennustatte että tässä käy? Kuka on syyllinen jos jotain tapahtuu? En itse saa mielestäni ajatusta, että hän voisi olla lasteni isä, jos veljeni ei olisi tullut väliin.
Vaikea tuota on vatvoa, kun nyt olet aikuinen ihminen. Olit kenties alaikäinen tai liian nuori ja veljesi toimi lajinomaisesti.
Veljesi toiminta on normaalia ihmislajille omaista toimintaa ja ei hän ole siitä itse vastuussa.
Häntä on saattanut hävettää teko myöhemmin.
Myös isät tuntevat tyttäristään eräänlaista mustasukkaisuutta tai huolta. Tämä on ihmiselle lajinomaista.
Vähän samasta syystä kuin miestä voi hävettää murskata toiselta mieheltä leukaluu monesta kohtaa ja potkaista tältä vatsakalvo rikki, kun joku toinen koskettaa hänen vaimoaan. Homma on tavallaan tapahtunut sekunneissa. Pitää vain olla tyytyväinen ettei kukaan kuollut.
Jälkikäteen asiaa häpeilee että mitä tuli tehtyä. Vaatii lähes täydellistä kontrollia että kykenee hallitsemaan eläinperäisiä tuotteita itsessään. Vaatii myös vaimolta ymmärrystä nähdä todellisuus. Ettei mitään ollut tehtävissä. Asiat vain tapahtuvat elämässä.
Ihmiset eläiminä toimivat noin. Ihmisellä ei ole omaa tahtoa päättää asioista.
Samat eläimelliset järjettömät vietit sinua yhdistää tuohon mieheen. Veljesi tekojen ansiosta ehkä vieläkin voimakkaammin.
Et oikeastaan ollut vastuussa vieteistäsi. Siksi on tärkeä antaa anteeksi aina kaikki teot ja tapahtumat. Ei ihminen ole vastuussa mistään.
Ei ihminen ole vastuussa mistään.
Ap on mielestäni tavallaan uhri ja hän on oikeassa kokiessaan vääryyttä.
Olen todella syvällisesti pahoillani että ap todennäköisesti joutuu elämään yksin koko lopun elämää kokematta todellista rakkautta. Ap:n mahdollisuudet menestyä Suomessa ovat heikot.
Elämä on sellainen valmis sävellys. Sitä ei voi kelata takaisin ja kuunnella uudestaan.
Siitä voi yrittää nauttia ja voi yrittää ymmärtää sen kauneutta.
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä voi ajan kanssa ihastua toiseen, jos tutustuu ensin hyvin ihmisenä ja tykkää. Deittikulttuurin kannalta tässä on kuitenkin se ongelma, että ei riittävän syvästi tutustu millään yksillä tai muutamillakaan deiteillä. Usein tällaiset ihmiset pariutuukin kaveruuden tai ystävyyden kautta, niin että suhde on ensin platoninen eikä ehkä miksikään muuksi aiottukaan, kunnes sitten herääkin molemminpuolin ihastus.
Itse pidin miestäni alunperin epäviehättävänä (lyhyt, laiha, kaljuuntuva, kuivikas, teräväpiirteinen) ja todennäköisesti myös hän minua vaikkei sitä kohteliaisuuttaan sano, koska olin tavatessamme noin 30 kg ylipainoinenkin. Tuskinpa me deittien perusteella olisi toisiamme toista kertaa haluttu tavata. Mutta kun istuttiin vierekkäisissä työpisteissä avokonttorissa joka päivä, niin tulihan siinä juteltua. Ja huomattua että on tosi kiva juttelukaveri, menee huumorintajutkin niin yhteen ja kiinnostukset. Pari vuotta työkaveruutta meni ennen kuin homma eteni seksuaaliseksi.
40v mittarissa, nolla treffiä. Johtuu juuri tuosta, että en halua istua arviotavana, koska en osaa itsekään istua arvioimassa toisia. 4 vakavampaa suhdetta elämän aikana(joista viimeisin jatkuu nyt viidettä vuotta), ja kaikkien kanssa olen ensin ollut kaveri ilman että olisi ikinä ajatellutkaan miehestä mitään sen kummempaa. Jos mie jättäisi tai kuolisi, niin yksin se olisi loppuelämä oletava jos ainoa mahdollisuus olisi joku deittailu.
Ihme kysymys. 8 isoa tuoppia tietysti.