Kyllä inhottaa nämä köyhien lasten toiveiden lyttääminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhän on paras oppia tyytymään vähempään. Niin se vain on. On ok pyytää puhelinta, mutta ei tonnin luuria.

Haluaisitko maksaa tonnin luurin nyt vai miljoona euroa myöhemmin sosiaalitukien ja syrjäytymisen muodossa? Jos lasta aina nöyryytetään, eikä hän saa tuntea onnen kokemuksia, hänestä tulee katkera ja kyyninen, eikä hänellä ole voimavaroja ponnistella elämässä.

Jos hän saa sen unelmien puhelimen, hän tuntee, että hänestä välitetään ja hän haluaa tehdä töitä tämän yhteiskunnan eteen. Hän haluaa ponnistella, jotta joku toinen vähävarainen lapsi saisi kokea sen saman ilon, jonka hän koko itse vuosia sitten. Eli tonni nyt vai miljoona myöhemmin?

Ap

Kukaan ei syrjäydy, jos ei saa tonnin luuria. On hyvä välillä saada se mistä unelmoi, se vahvistaa uskoa siihen, että toiveet voivat toteutua, mutta silti väittäminen että syrjäytyy ilman I-puhelimia on varsin paksua.

Oma lapseni osti kalliin puhelimen kesätyörahoilla (itse hankki lähikaupasta paikan, ei suhteita). Tavallisesti joululahjojen arvo on ollut ehkä 100e yhteensä. Kyllä ne pettymykset siihen, että kaikkea ei saa mistä unelmoi, kuuluvat ihan jokaisen elämään. Ei nuori siitä rikki mene, enemmän kärsii siitä jos aina kaikki kannetaan eteen.

Jos rahaa on niukasti on vaan niin typerää ostaa kallis puhelin.

Parhaiten sen puhelimen arvon ymmärtää kun itse tienaa rahat, muuten ensi vuonna listalla on 1500e puhelin.

Ei saa olla kunnon koulureppua? Se joulupuu-toive Guccin minirepusta on jotain ihan muuta kuin kunnon koulureppu. Se on luksusta, jota ehkä yhdellä 10 000:sta koululaisesta on. Eli ei mikään vähän tokmannin rämiskää parempi reppu, vaan luksusreppu joka hyvin harvalla lapsella on.

Suhteellinen köyhyys on sitä, että kadehditaan sitä, jolla on, eikä osata lainkaan laittaa asioita mittasuhteisiin.

Olen yläkoulun opettaja ja iphoneja löytyy joka luokasta 1-2 oppilaalta. Toki on sitten reipas lauma niitä, joilla on monen sadan euron luuri, osa rahoittanut rippilahjoilla tai muilla lahjarahoilla, osa tehnyt tosiaan sen luurinsa eteen töitäkin.

Merkkilaukkuja löytyy mutta sitä yli tonnin maksavaa ei välttämättä kenelläkään tai ehkä yhdellä. Useamman sadan euron laukkuja voi löytyä muutamalta, jokin Adidaksen tai Fjällravenin reppu sitten enemmistöltä.

Teinit ovat merkkitietoisia mutta eivät kohtuuttomia. Se, että pyydetään tuntemattomalta kalleinta mahdollista (aikuisten elämään verrattuna pyydetään Ferraria tai Porchea, kun sillä yhdelläkin sellainen on) on tietynlaista kiittämättömyyttä ja röyhkeyttä. Mitä kaikkea suomalainen köyhä saa jo ilmaiseksi ta puoli-ilmaiseksi? On kirjastot, uimahallit, urheilukentät, ilmaiset yleisöjäävuorot, halvat harrastukset, puhdas luonto, valaistut kadut, ilmainen peruskoulu ja terveydenhoito ja puoli-ilmainen toisen asteen koulutus. On mahdollisuus ihan omalla työllä tulla minkälaiseksi vaan. Näin ei ole Intiassa eikä Kiinassa eikä suurimmassa osassa maailman maista.

Kuka sitten edes on köyhä, kun on näin paljon, mitä saamme syntymäoikeutenamme? Onko köyhä se, joka kadehtii? Näitä mielipiteitä lukiessani tajusin, että minä olen köyhä, kun en pysty hankkimaan lapsilleni kalliita luureja tai laukkuja, emme ole viiteen vuoteen matkustaneet minnekään eikä kenelläkään meistä ole merkkivaatteita. Mutta meillä on katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja perustarpeet hankittu. Lapsilla on satasen puhelimet niin kuin minullakin ja ehjät ja puhtaat vaatteet (useimmiten). He saavat harrastaa mieluisiaan asioita, me vanhemmat käymme töissä taataksemme lapsillemme tämän. Tottakai olisi mukavaa, jos taivaalta tippuisi meille parempi auto, rahaa joululahjoihin ja matkustamiseen ja kodin remontoimiseen. Mutta en oleta, että naapuri sen meille kustantaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei saa olla kunnon koulureppua? Se joulupuu-toive Guccin minirepusta on jotain ihan muuta kuin kunnon koulureppu. Se on luksusta, jota ehkä yhdellä 10 000:sta koululaisesta on. Eli ei mikään vähän tokmannin rämiskää parempi reppu, vaan luksusreppu joka hyvin harvalla lapsella on.

https://www.gucci.com/fi/en_gb/pr/women/handbags/belt-bags-and-backpack…

Tää ei todellakaan ole mikään koulureppu.

Vierailija kirjoitti:

Suhteellinen köyhyys on sitä, että kadehditaan sitä, jolla on, eikä osata lainkaan laittaa asioita mittasuhteisiin.

Olen yläkoulun opettaja ja iphoneja löytyy joka luokasta 1-2 oppilaalta. Toki on sitten reipas lauma niitä, joilla on monen sadan euron luuri, osa rahoittanut rippilahjoilla tai muilla lahjarahoilla, osa tehnyt tosiaan sen luurinsa eteen töitäkin.

Merkkilaukkuja löytyy mutta sitä yli tonnin maksavaa ei välttämättä kenelläkään tai ehkä yhdellä. Useamman sadan euron laukkuja voi löytyä muutamalta, jokin Adidaksen tai Fjällravenin reppu sitten enemmistöltä.

Teinit ovat merkkitietoisia mutta eivät kohtuuttomia. Se, että pyydetään tuntemattomalta kalleinta mahdollista (aikuisten elämään verrattuna pyydetään Ferraria tai Porchea, kun sillä yhdelläkin sellainen on) on tietynlaista kiittämättömyyttä ja röyhkeyttä. Mitä kaikkea suomalainen köyhä saa jo ilmaiseksi ta puoli-ilmaiseksi? On kirjastot, uimahallit, urheilukentät, ilmaiset yleisöjäävuorot, halvat harrastukset, puhdas luonto, valaistut kadut, ilmainen peruskoulu ja terveydenhoito ja puoli-ilmainen toisen asteen koulutus. On mahdollisuus ihan omalla työllä tulla minkälaiseksi vaan. Näin ei ole Intiassa eikä Kiinassa eikä suurimmassa osassa maailman maista.

Kuka sitten edes on köyhä, kun on näin paljon, mitä saamme syntymäoikeutenamme? Onko köyhä se, joka kadehtii? Näitä mielipiteitä lukiessani tajusin, että minä olen köyhä, kun en pysty hankkimaan lapsilleni kalliita luureja tai laukkuja, emme ole viiteen vuoteen matkustaneet minnekään eikä kenelläkään meistä ole merkkivaatteita. Mutta meillä on katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja perustarpeet hankittu. Lapsilla on satasen puhelimet niin kuin minullakin ja ehjät ja puhtaat vaatteet (useimmiten). He saavat harrastaa mieluisiaan asioita, me vanhemmat käymme töissä taataksemme lapsillemme tämän. Tottakai olisi mukavaa, jos taivaalta tippuisi meille parempi auto, rahaa joululahjoihin ja matkustamiseen ja kodin remontoimiseen. Mutta en oleta, että naapuri sen meille kustantaa.

Niin. Teillä lienee kallis omistusasunto. Suomalaisista 75% asuu sellaisessa. Useimmilla se vie myös rahat, mutta toisaalta rahat ovat sieltä sitten myös aikanaan nostettavissa. Varallisuus kun on muutakin kuin vain se, minkä voi muuttaa likvidiin muotoon.

Muuten se olisikin vähän erikoista, että +6000e/kk perheet riekkuvat täällä siitä, miten rahat riittävät hädintuskin, ja sitten saarnataan rahankäytön merkitystä köyhille. Joku saattaisi kysyä, mihin ne rahat menevät.

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten sen puhelimen arvon ymmärtää kun itse tienaa rahat, muuten ensi vuonna listalla on 1500e puhelin.

Sehän riippuu kokonaan siitä, mistä se raha tulee. Jos ensi viikolla tilille tipahtaa perintöä 5000 euroa, niin ei varmasti kirpaise luurin osto. Eikä se kirpaise silloinkaan, jos työpaikka on mukavaa toimistotyötä viihtyisässä ympäristössä kivalla palkalla. Mansikanpoiminnalla tuollaisesta luurista tuskin kannattaa unelmoida edes koko yläkoulun aikana... työtäkin on niin monenlaista, jos siis työtä haluaa pitää arvon mittana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten sen puhelimen arvon ymmärtää kun itse tienaa rahat, muuten ensi vuonna listalla on 1500e puhelin.

Sehän riippuu kokonaan siitä, mistä se raha tulee. Jos ensi viikolla tilille tipahtaa perintöä 5000 euroa, niin ei varmasti kirpaise luurin osto. Eikä se kirpaise silloinkaan, jos työpaikka on mukavaa toimistotyötä viihtyisässä ympäristössä kivalla palkalla. Mansikanpoiminnalla tuollaisesta luurista tuskin kannattaa unelmoida edes koko yläkoulun aikana... työtäkin on niin monenlaista, jos siis työtä haluaa pitää arvon mittana.

Niin, tarkoitin tässä nuorta, joka itse tienaa rahat esim kesätyöstä. Varmasti alkaa miettimään minkä arvoisen puhelimen ostaa jos pitää itse maksaa eikä se tipahda tyhjästä. Mansikanpoiminnalla ei ehkä tienaa mutta tulisko halu etsiä toinen työpaikka?

Hyvin on mammat lähtenyt tän trollin provoon. Kaikki terveellä järjellä varustetut ymmärtää toiveiden järjettömyyden. Annetaan 4.5/5 onnistuneesta huudatuksesta. Tonnin iphone :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten sen puhelimen arvon ymmärtää kun itse tienaa rahat, muuten ensi vuonna listalla on 1500e puhelin.

Sehän riippuu kokonaan siitä, mistä se raha tulee. Jos ensi viikolla tilille tipahtaa perintöä 5000 euroa, niin ei varmasti kirpaise luurin osto. Eikä se kirpaise silloinkaan, jos työpaikka on mukavaa toimistotyötä viihtyisässä ympäristössä kivalla palkalla. Mansikanpoiminnalla tuollaisesta luurista tuskin kannattaa unelmoida edes koko yläkoulun aikana... työtäkin on niin monenlaista, jos siis työtä haluaa pitää arvon mittana.

Siis minkä ikäinen olet ja mitä teet, kun kuvittelet, että 5000 euron satunnaistulo tekisi jotenkin helpoksi jonkin tonnin luurin ostamisen?

Kun luureja saa halvemmallakin, en ikinä maailmassa pistäisi semmoiseen tonnia. Miksi ihmeessä pistäisin? Ja vielä lapselle, joka todennäköisesti luurin rikkoo tai hukkaa, never in this lifetime.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan ihan hyvin toimeentuleva perhe. En raaski tai edes halua maksaa puhelimesta tuhatta euroa.

Onhan tuo toive aivan älytön.

Meidän lasten puhelimia on ainakin välillä etsitty vaikka mistä. On jäänyt kauppaan kassalle, kaverin luo, leikkipuistoon jne. Löytynyt kyllä aina, mutta aivan ehdoton hintaraja lapsen puhelimelle meillä 200e. Eikä tarvitse olla niinkään kallis, mutta mies ostanut.

Halvimmillaan Iphone taitaa lähteä kylläkin about 300 eurolla, jos tyytyy vanhempaan mallistoon. Uusimmatkaan mallit eivät maksa mainittua tuhatta euroa.

Siitä toki samaa mieltä, että puhelimeen ei kannata investoida yhtään sen enempää kuin on pakko.

Sen verran pakko sanoa, että uusinta iphonea ei saa alle tuhannen euron (taisi 1150 eur oli olla halvin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhteellinen köyhyys on sitä, että kadehditaan sitä, jolla on, eikä osata lainkaan laittaa asioita mittasuhteisiin.

Olen yläkoulun opettaja ja iphoneja löytyy joka luokasta 1-2 oppilaalta. Toki on sitten reipas lauma niitä, joilla on monen sadan euron luuri, osa rahoittanut rippilahjoilla tai muilla lahjarahoilla, osa tehnyt tosiaan sen luurinsa eteen töitäkin.

Merkkilaukkuja löytyy mutta sitä yli tonnin maksavaa ei välttämättä kenelläkään tai ehkä yhdellä. Useamman sadan euron laukkuja voi löytyä muutamalta, jokin Adidaksen tai Fjällravenin reppu sitten enemmistöltä.

Teinit ovat merkkitietoisia mutta eivät kohtuuttomia. Se, että pyydetään tuntemattomalta kalleinta mahdollista (aikuisten elämään verrattuna pyydetään Ferraria tai Porchea, kun sillä yhdelläkin sellainen on) on tietynlaista kiittämättömyyttä ja röyhkeyttä. Mitä kaikkea suomalainen köyhä saa jo ilmaiseksi ta puoli-ilmaiseksi? On kirjastot, uimahallit, urheilukentät, ilmaiset yleisöjäävuorot, halvat harrastukset, puhdas luonto, valaistut kadut, ilmainen peruskoulu ja terveydenhoito ja puoli-ilmainen toisen asteen koulutus. On mahdollisuus ihan omalla työllä tulla minkälaiseksi vaan. Näin ei ole Intiassa eikä Kiinassa eikä suurimmassa osassa maailman maista.

Kuka sitten edes on köyhä, kun on näin paljon, mitä saamme syntymäoikeutenamme? Onko köyhä se, joka kadehtii? Näitä mielipiteitä lukiessani tajusin, että minä olen köyhä, kun en pysty hankkimaan lapsilleni kalliita luureja tai laukkuja, emme ole viiteen vuoteen matkustaneet minnekään eikä kenelläkään meistä ole merkkivaatteita. Mutta meillä on katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja perustarpeet hankittu. Lapsilla on satasen puhelimet niin kuin minullakin ja ehjät ja puhtaat vaatteet (useimmiten). He saavat harrastaa mieluisiaan asioita, me vanhemmat käymme töissä taataksemme lapsillemme tämän. Tottakai olisi mukavaa, jos taivaalta tippuisi meille parempi auto, rahaa joululahjoihin ja matkustamiseen ja kodin remontoimiseen. Mutta en oleta, että naapuri sen meille kustantaa.

Niin. Teillä lienee kallis omistusasunto. Suomalaisista 75% asuu sellaisessa. Useimmilla se vie myös rahat, mutta toisaalta rahat ovat sieltä sitten myös aikanaan nostettavissa. Varallisuus kun on muutakin kuin vain se, minkä voi muuttaa likvidiin muotoon.

Muuten se olisikin vähän erikoista, että +6000e/kk perheet riekkuvat täällä siitä, miten rahat riittävät hädintuskin, ja sitten saarnataan rahankäytön merkitystä köyhille. Joku saattaisi kysyä, mihin ne rahat menevät.

Mikä on kallis omistustasunto? Hankimme syrjästä 30 vuotta vanhan omakotitalon, jota remontoimme hiljalleen asumiskuntoon huone kerrallaan. Tässä olemme asuneet jo kuusi vuotta. Laskimme, että vuokra-asuminen on niin kallista, että on järkevämpää satsata rahat omaan rauhaan, kun kerran kumpikin töissä olemme. Tulomme ovat 4000 euroa/kk. Nyt maksamme omakotitalomme kuluja vähemmän kuin aikanaan vuokra-asuntomme vuokraa eli käyttöön jää joka kuukausi enemmän rahaa. Mielestäni siis kyse on järkevästä rahankäytöstä.

Rahamme menevät asumiseen pääasiassa sekä lasten harrastuksiin ja auton kustantamiseen (pakollinen kuluerä näin maalla asuessa). Joka kesä lapset pääsevät kyllä kerran huvipuistoon ja teemme Suomessa muutaman päivän kesälomareissun. Meillä ei ole pulaa ruoasta eikä vaatteista mutta tosiaan emme hanki merkkivaatteita. Mielestäni käytämme rahojamme vain järkevästi, mihinkään tonnin laukkuun ei olisi varaa ja kampaajakäyntiäkin suunnittelen hyvin tarkkaan (noin 1-2 kertaa vuodessa). Kyse on priorisoinnista. Jos hankkisimme lapsillemme tonnin luurit, emme voisi tarjota heille perustarpeita ja ehkä sitten mekin olisimme laittamassa kalliita toiveitamme joulupuuhun.

Minusta huomattavan kalliin materian lahjoittaminen saattaa opettaa lapselle, että tavara tippuu taivaalta eikä sen eteen tarvitse nähdä vaivaa.

Pitäisi pyytää sellaisia toteutettavissa olevia toiveita. Myös lapsen pitää ymmärtää rahan arvo. Ei minunkaan lapset tule koskaan saamaan 1000 euron älypuhelimia tai mitään luksusmerkkien vaatteita (Gucci yms.) Opetan omille lapsilleni rahan arvoa, ei kaikilla vain ole mahdollisuutta rikkaiden elintasoon. Ainut keino vaurastua on opiskella ahkerasti ja itse omalla työllään hankkia sen mitä pystyy. Muilta ei saa kerjätä.

En usko että kukaan näitä lahjoja on ostamassa, joten jääkö nämä lapset sitten kokonaan ilman lahjoja?

Tulotietojen mukaan olen köyhä, käyn osa-aikaisesti matalapalkkaisessa työssä. Mutta olen myös kovin pihi, en sijoita juuri koskaan mihinkään mihin ei ole pakko. Tililläni on säästöjä kyllä reilusti. Myös lapseni ovat pihejä, omalla tavallaan. Vertailevat tuotteiden hintoja ja miettivät mitä oikeasti tarvitsevat. Kysyin juuri 10-vuotiaalta pojaltani mitä hän toivoo lahjaksi ja hän sanoi että ei oikein osaa päättää, koska hänellä kuulemma on jo kaikkea mitä tarvitsee. Olen kuitenkin ostanut hänelle yhden liikuntaan liittyvän kausikortin lahjaksi, kuten sisarukselleenkin. Mielestäni ahneus ja kaiken ilmaiseksi saaminen ei ole ollenkaan hyvä asia, jokaisen pitäisi miettiä kulutustottumuksiaan jo ihan tämän maapallon kannalta. Ikuisesti ei voi elää ja kuluttaa yli maapallon sietokyvyn, eikä myöskään yli omien varojensa. Joulu on meillä yhdessäoloa ja hyvää ruokaa, lahjat ovat toissijaisia siinä. Useasti nämä köyhät eivät vain hallitse talouttaan, eivät ehkä tahallaan, mutta tietämättömyyttään. Siitä sitten kärsii koko perhe, kun rahat valuvat jonnekin kuin vesi hanhen selästä. Elämässä on myös syytä varautua taloudellisesti ennakkoon mahdollisiin takaiskuihin, eli silloin kun on mahdollisuus niin laittaa rahaa säästöön sen pahan päivän varalle. Aloittaa vaikka siitä että laittaa 20 kuussa, muutamassa vuodessa siitäkin kertyy jo ihan mukava summa.

Vierailija kirjoitti:

En usko että kukaan näitä lahjoja on ostamassa, joten jääkö nämä lapset sitten kokonaan ilman lahjoja?

Suurin osa tuskin tulee saamaan mitään lahjaa. Eivät kotoaan eivätkä vierailta. No, oppivathan ansaitsemaan, Siperia opettaa, vai miten se menikään, jos on palstaa ymmärtäminen?

Kumma, miten takavuosina sen yhden taistolaisperheen tytön muistelmat herättivät ihmisissä puistatusta. Vanhemmat antoivat "lahjaksi" kirjastokirjoja, jotka piti palauttaa kirjastoon joulun loputtua.

Oli kuulemma tarkoitus opettaa lapsille, että mikään ei ole omaa. Onkohan idea noin laajemmaltikin käytössä, kun suomalaiset rakastavat tätä "opettamista" ja "elämänviisauksien jakamista" yli kaiken?

Aika törkeää julkista nöyryyttämistä tämä lehtijuttu. Varsinkin niille, jotka tunnistivat oman pilkkaa herättäneen toiveensa, saattaa jäädä ikuiset traumat, ihan turhaan. Kyllä pitää tajuta tällaisen olevan lapsille ihan normaalia, eikä lähteä suu vaahdossa levittelemään lahjalistaa ympäri kyliä.

Minusta tämmöiset lahjatoivekeräyspuut pitäisi lopettaa kokonaan. Jos ei ole varaa iphoneen tai cucciin niin sitten ei ole. Ihan kuin olisi joku normi että kädet voi työntää toisten taskuihin.