Lue keskustelun säännöt.
Kyllä inhottaa nämä köyhien lasten toiveiden lyttääminen
11.12.2019 |
Köyhä lapsi ei saisi toivoa uutta puhelinta tai hienoja vaatteita. Köyhä lapsi ei saa unelmoida, hänen on aina tyydyttävä. Ei saa olla hienoa puhelinta, pitää erottua muista lapsista ja olla se vanha nokialainen. Ei saa olla kunnon koulureppua, pitää viedä koulukirjat lidlin muovikassissa. Köyhälle voi antaa rikkaan lapsen vanhoja vaatteita, joissa on reikiä. Oppiipahan köyhä nöyryyttä ja kädentaitoja.
On vaarallista tämä jatkuva eriarvoistumiskehitys. On yhteiskuntarauhan kannalta vaarallista, että vähävaraisia lapsia kohdellaan b-luokan kansalaisina. Katkeruus ja rikollisuus lisääntyvät. Nyt kannattaisi rikkaiden tehdä halpa investointi tulevaisuuteen ja ennaltaehkäistä tulevaisuuden kallista syrjäytymislaskua.
Kommentit (352)
Itse pystyn köyhän pikkulapsiperheen äitinä kuvittelemaan lapsen tunteen toiveen takana. Suuren osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen keskellä on ehkä lohdullista kuvitella kuuluvansa hetken joukkoon Guccin laukku olalla.
Ei siinä sinänsä ole mitään väärää, ja toiveen esittäminenkin on voinut tuoda toivoa. Toivomista se on köyhillä päivästä toiseen, se auttaa jaksamaan. Lapset eivät vain vielä osaa julkisesti suodattaa toivomuksiaan niin, että vain ne jalot ja köyhille sopivat toivomukset pääsisivät esiin.
Omat lapset toivovat niin pieniä asioita, että toistaiseksi pystymme ne itse toteuttamaan. Jos joutuisimme elämään köyhinä myös lasten teini-iän, toiveet varmasti muuttuisivat samankaltaisiksi. Jos kaikki menee hyvin, olen silloin jo valmistunut ja työllistynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiveet voivat myös paisua, kun ei normaalisti koskaan saa mitään ja välttämättömästäkin tingitään.
Vierailija kirjoitti:
Itse pystyn köyhän pikkulapsiperheen äitinä kuvittelemaan lapsen tunteen toiveen takana. Suuren osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen keskellä on ehkä lohdullista kuvitella kuuluvansa hetken joukkoon Guccin laukku olalla.
Ei siinä sinänsä ole mitään väärää, ja toiveen esittäminenkin on voinut tuoda toivoa. Toivomista se on köyhillä päivästä toiseen, se auttaa jaksamaan. Lapset eivät vain vielä osaa julkisesti suodattaa toivomuksiaan niin, että vain ne jalot ja köyhille sopivat toivomukset pääsisivät esiin.
Omat lapset toivovat niin pieniä asioita, että toistaiseksi pystymme ne itse toteuttamaan. Jos joutuisimme elämään köyhinä myös lasten teini-iän, toiveet varmasti muuttuisivat samankaltaisiksi. Jos kaikki menee hyvin, olen silloin jo valmistunut ja työllistynyt.
Eivät muutu.
Herää epäilys, että lahjat on toivottu jälleenmyyntiä varten.
Vierailija kirjoitti:
Itse pystyn köyhän pikkulapsiperheen äitinä kuvittelemaan lapsen tunteen toiveen takana. Suuren osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen keskellä on ehkä lohdullista kuvitella kuuluvansa hetken joukkoon Guccin laukku olalla.
Mihin ihmeen joukkoon kuvittelisit kuuluvasi Guccin laukku olalla?
Tuskin ainakaan tavallisten hyvin toimeentulevien joukkoon, jotka ei moiseen rahojaan tuhlaa eivätkä välttämättä edes moista laukkua tunnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herää epäilys, että lahjat on toivottu jälleenmyyntiä varten.
Tämä.
Tonnin luurit ja merkkilaukut ja vastaavat nyt eivät ole lasten tarvikkeita muutenkaan, oli sitten köyhä tai rikas. Piste. Lapsi ei sellaisia tarvitse. Aikuisena omalla rahalla saa sitten ihan vapaasti hienostella sen mitä sielu (ja lomakko) sietää. Kun lapsille ostellaan tuollaisia ja lapsi tottuu siihen että hänellä on "parasta=kallista=parasta merkkikamaa", niin lapsen itsetunto ja omakuva alkaa perustautua noihin. Kamaan, eikä mihinkään oikeaseen, tärkeään, merkitykselliseen. Lapsi alkaa pitää "huonompia" tuotteita saavia lapsia huonompina kuin hän itse, koska hänellä on paremmat/kalliimmat puhelimet jne. Tämä kun jatkuu aikuisuuteen niin... no näkeehän sen, miten k-päisyys ja itsekkyys loistaa nykyään. Lapsuudesta se lähtee, kasvatuksesta. Ja kasvatukseen sisältyy myös se mitä kamaa lapselle hommataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pystyn köyhän pikkulapsiperheen äitinä kuvittelemaan lapsen tunteen toiveen takana. Suuren osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen keskellä on ehkä lohdullista kuvitella kuuluvansa hetken joukkoon Guccin laukku olalla.
Mihin ihmeen joukkoon kuvittelisit kuuluvasi Guccin laukku olalla?
Tuskin ainakaan tavallisten hyvin toimeentulevien joukkoon, jotka ei moiseen rahojaan tuhlaa eivätkä välttämättä edes moista laukkua tunnista.
En minä, vaan lapsi joka mahdollisesti kokee ulkopuolisuutta. Ne on lasten toiveita, ei tietenkään mitään todellisia tarpeita! Ja olen itse samaa mieltä siitä, ettei sellaisia lapsille osteta, vaan toiveet on toiveita. Itsekin olen joskus lapsena toivonut hevosta. En koskaan hevosta saanut enkä kuvitellutkaan saavani.
Älkääkä yöunianne menettäkö, se 11 v. tyttö ei varmasti saa sitä toivomaansa laukkua.
Vierailija kirjoitti:
Itse pystyn köyhän pikkulapsiperheen äitinä kuvittelemaan lapsen tunteen toiveen takana. Suuren osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen keskellä on ehkä lohdullista kuvitella kuuluvansa hetken joukkoon Guccin laukku olalla.
Ei siinä sinänsä ole mitään väärää, ja toiveen esittäminenkin on voinut tuoda toivoa. Toivomista se on köyhillä päivästä toiseen, se auttaa jaksamaan. Lapset eivät vain vielä osaa julkisesti suodattaa toivomuksiaan niin, että vain ne jalot ja köyhille sopivat toivomukset pääsisivät esiin.
Omat lapset toivovat niin pieniä asioita, että toistaiseksi pystymme ne itse toteuttamaan. Jos joutuisimme elämään köyhinä myös lasten teini-iän, toiveet varmasti muuttuisivat samankaltaisiksi. Jos kaikki menee hyvin, olen silloin jo valmistunut ja työllistynyt.
Heh heh, missä Suomessa on joukko, johon kuulutaan jonkun Guccin laukun kautta?? Mahtaako edes jossain Espoon Westendissä olla tuollaisia laukkuja lapsilla? Mä veikkaan, että nämä toiveet on tehty puhtaasti trollimielessä ja tavoite on mainiosti saavutettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietääkö köyhä lapsi muka mitä joku merkki maksaa? Aivan älytöntä lytätä 11-vuotiasta, joka on ehkä hetken mielijohteesta kirjoittanut lappuun mitä eniten juuri sillä hetkellä toivoo.
Muistan muuten myös keskiluokkaisia lapsia, jotka esittivät epärealistisia toiveita.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö köyhä lapsi muka mitä joku merkki maksaa? Aivan älytöntä lytätä 11-vuotiasta, joka on ehkä hetken mielijohteesta kirjoittanut lappuun mitä eniten juuri sillä hetkellä toivoo.
Muistan muuten myös keskiluokkaisia lapsia, jotka esittivät epärealistisia toiveita.
Tässä keskustelussa ei selvästikään pystytä erittelemään lapsiperheköyhyyttä, osattomuutta ja lapsen epärealistisia lahjatoiveita. : D Vielä tarkennan, että kukaan ei oikeastaan tarvitse kallista laukkua yhtään mihinkään. Hyvin vähällä tulee toimeen, mutta jouluna ihmiset tuppaavat ostamaan toisilleen roinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu, että monilla pienituloisilla on oikeasti aika vääristynyt kuva siitä, mitä vaikka keskituloisten elämä on. Ymmärrän toisaalta oikein hyvin sen, että voi olla kateutta ja katkeruuttakin, kun on itse huonommassa asemassa, ja toisten elämä voi näyttäytyä helppona ja yltäkylläisempänä kuin onkaan. Mutta ei ainakaan omassa keskituloisten tuttavapiirissä osteta lapsille yli tonnin lahjoja eikä Guccin kamoja. Meillä pienempien kännykät ovat olleet alle parin sadan kapineita, teinillä on vähän parempi noin 300 e puhelin. Ja jos omansa rikkoo, niin saa ikivanhan varakännykän, jolla voi vain soittaa ja laittaa tekstareita. Ei meidän perheessä aikuisillakaan ole yli tonnin puhelimia.
Meidän elämässämme se, että olemme puolisoni kanssa keskituloisia ja vielä siellä skaalan yläpäässä, näkyy siten, että asunto on hieman isompi ja keskeisemmällä paikalla, auto on uudempi ja meillä on kesämökki. Lapset harrastavat melko kalliisti ja kerran vuodessa käydään ulkomailla tai Lapin-reissulla koko porukka. Peruskamppeet ovat ehkä hieman hinnakkaampia kuin pienituloisilla, koska pyrin panostamaan kestävään ja laadukkaaseen, jotta vaatteita voisi kierrättää lapselta toiselle. Mutta ei meillä ole Teslaa eikä Applen tuotteita, telkkari on vanha ja ne reissutkin on aika minimibudjetilla - silloinkin tulee hinnakkaaksi, kun on viisihenkinen perhe. Lasten joululahjabudjetti on noin 300-500 e/nuppi ihan kaikkinensa. Ja me teemme tämän rahoittaaksemme miehen kanssa 50+ -tuntisia työviikkoja vastuullisissa hommissa, joudumme tekemään työmatkoja ja olemme ajoittain illatkin kiinni töissä. Että se on sitten hinta siitä, että saamme elää taloudellisesti turvattua elämää. Mitään kummoisia perintörahoja tai vastaavaa ei ole.
Ymmärrän kyllä, että köyhä lapsi voi haaveilla tuollaisesta, mutta on aikuisen tehtävä pitää lapsen toiveissa joku realismi. Aika vähän löytyy Suomesta tavallisia ihmisiä, joilla olisi tuosta vaan heittää tuhatlappunen edes oman läheisen lahjaan, puhumattakaan ventovieraasta. Ikävintä on se, että tuon toiveen esittäjä jää täysin ilman lahjaa, kun ei kukaan tuollaista lähde ostamaan.
Tässäkin olisi jonkun aikuisen kannattanut rajata lapsen toivetta jotenkin. Ehdottaa että toivopas nyt jotain muuta, vaikka hygieniatarvikkeita tai muuta kunnalliselle köyhälle sopivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että monilla pienituloisilla on oikeasti aika vääristynyt kuva siitä, mitä vaikka keskituloisten elämä on. Ymmärrän toisaalta oikein hyvin sen, että voi olla kateutta ja katkeruuttakin, kun on itse huonommassa asemassa, ja toisten elämä voi näyttäytyä helppona ja yltäkylläisempänä kuin onkaan. Mutta ei ainakaan omassa keskituloisten tuttavapiirissä osteta lapsille yli tonnin lahjoja eikä Guccin kamoja. Meillä pienempien kännykät ovat olleet alle parin sadan kapineita, teinillä on vähän parempi noin 300 e puhelin. Ja jos omansa rikkoo, niin saa ikivanhan varakännykän, jolla voi vain soittaa ja laittaa tekstareita. Ei meidän perheessä aikuisillakaan ole yli tonnin puhelimia.
Meidän elämässämme se, että olemme puolisoni kanssa keskituloisia ja vielä siellä skaalan yläpäässä, näkyy siten, että asunto on hieman isompi ja keskeisemmällä paikalla, auto on uudempi ja meillä on kesämökki. Lapset harrastavat melko kalliisti ja kerran vuodessa käydään ulkomailla tai Lapin-reissulla koko porukka. Peruskamppeet ovat ehkä hieman hinnakkaampia kuin pienituloisilla, koska pyrin panostamaan kestävään ja laadukkaaseen, jotta vaatteita voisi kierrättää lapselta toiselle. Mutta ei meillä ole Teslaa eikä Applen tuotteita, telkkari on vanha ja ne reissutkin on aika minimibudjetilla - silloinkin tulee hinnakkaaksi, kun on viisihenkinen perhe. Lasten joululahjabudjetti on noin 300-500 e/nuppi ihan kaikkinensa. Ja me teemme tämän rahoittaaksemme miehen kanssa 50+ -tuntisia työviikkoja vastuullisissa hommissa, joudumme tekemään työmatkoja ja olemme ajoittain illatkin kiinni töissä. Että se on sitten hinta siitä, että saamme elää taloudellisesti turvattua elämää. Mitään kummoisia perintörahoja tai vastaavaa ei ole.
Ymmärrän kyllä, että köyhä lapsi voi haaveilla tuollaisesta, mutta on aikuisen tehtävä pitää lapsen toiveissa joku realismi. Aika vähän löytyy Suomesta tavallisia ihmisiä, joilla olisi tuosta vaan heittää tuhatlappunen edes oman läheisen lahjaan, puhumattakaan ventovieraasta. Ikävintä on se, että tuon toiveen esittäjä jää täysin ilman lahjaa, kun ei kukaan tuollaista lähde ostamaan.
Nimenomaan, köyhän perheen lapsi ei ole peruskeskiluokkaisessa perheessä elänyt. Koulussa kavereiden uutena ostetut vaatteet ja tavarat saattavat jo herättää sen tunteen, että onpas tuo toinen lapsi rikkaasta perheestä.
Lapsi ei tosiaankaan tiedä keskiluokkaisuudesta tai varakkuudesta mitään, ellei ole sattunut sellaisessa perheessä elämään. Itse elin lapsuuteni varakkaassa perheessä, enkä todellakaan pystynyt syvällisesti ymmärtämään köyhyyttä, vaikkei meilläkään tuhlattu. Oli kuitenkin se turvallisuus, jota piti itsestäänselvyytenä.
Aloittaja osasi kyllä hienosti ottaa oleellisimmat vaihtoehtot 1000€ laukku tai lidlin muovipussi. Kumpakaan esitettyä en ole nähnyt omillalapsilla tai heidän koulussa käytettävän. Yllättäen näyttää suosituimmalta tuotteelta markettireppu tai ehkä joku nike/adidas reppu. Eli mitä jos lasta ohjaisi toivomaan jotain normalaia ”reppua/laukkua”. En kyllä usko että suomesta löytyy montaakaan kaveriporukkaa jossa se normi olisi 1000€ laukku lapsella.
Unelmoida saa mistä haluaa. Itsekin halusin lapsena olla mm. prinsessa, miss suomi ja tenavatähti. Tässä kuitenkin kyse keräyksestä vähävaraisille perheille, jotka oletuksem mukaan ovat niin köyhiä, että lahjoja tai jouluruokia ei ole varaa ostaa. Vaikka 11-v esittää toiveen, vanhemman tehtävä on ottaa puheeksi hänen kanssaan mikä on järkevää ja mikä ei. Kaikkea ei voi saada, tämä pitäisi jokaisen lapsen oppia joskus elämässään. Lisäksi varmasti aika harvassa ovat ne perheet, jotka 11-vuotiaalle ostaisivat tonnin puhelimen tai parin tonnin laukun, riippumatta varallisuudesta.
Mikäli joku lapsi nyt oikeasti tarvitsee puhelimen, ja perheellä ei ole minkäänlaiseen varaa, miksi eivät pyydä kohtuuhintaista versiota? Aivan varmasti joku tällöin sellaisen ostaisi. Jos taas pyytää ylikallista uusinta uutta, jää todennäköisesti kokonaan ilman. Onko se sitten parempi?
Kun on aikuinen ja omat rahat, silloin on täysi oikeus käyttää ne miten huvittaa. Mutta niin kauan kuin apua pyydetään, ei pyynnöt tulisi olla kohtuuttomia tai auttajien lähes mahdottomia toteuttaa.
Toive täytyy olla realistinen, urheiluhousut.luistimet.huppari jne. Vanhemmat voi kertoa että jos haluaa tonnin läppärin että se ei oo mahdollista ja kukaan ei lahjlita koska liian hintava. Se cuccin laukku on laitettu pilailu mielessä.
Mä oon niin samaa mieltä, vaikka mulla ja miehellä on varaa kustantaa omille lapsille lahjat ihan hyvin - toki järki kädessä mennään siinäkin. Silti, kyllä köyhätkin lapset haaveilee samoista asioista kuin muutkin ikätoverit. On mielestäni aikuisten järjen köyhyyttä ajatella, että lapsi samaistuisi unelmissaan aikuisten maksukykyyn tai -haluun. Ja se on köyhyyttä, mitä rahakaan ei voi paikata.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon niin samaa mieltä, vaikka mulla ja miehellä on varaa kustantaa omille lapsille lahjat ihan hyvin - toki järki kädessä mennään siinäkin. Silti, kyllä köyhätkin lapset haaveilee samoista asioista kuin muutkin ikätoverit. On mielestäni aikuisten järjen köyhyyttä ajatella, että lapsi samaistuisi unelmissaan aikuisten maksukykyyn tai -haluun. Ja se on köyhyyttä, mitä rahakaan ei voi paikata.
Jos lahjoittajat olisivat maamme hyväsydämisiä upporikkaita kaikki, ei keräykseen saataisi kyllä mitään. Lähes kaikki lahjoittajat ovat keskituloisia tai jopa pienituloisia, joille nämä toiveet aiheuttavat kauhua, ärtymystä ja pahaa mieltä, koska nämä ihmiset elävät itse myös elämää, joka tarkoittaa kieltäytymistä monista asioista, säästämistä ja ennakointia. Silti he haluaisivat auttaa.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että lapsella on tietysti oikeus lapsellisiin haaveisiin. Mutta tässä tullaankin aikuisten vastuuseen. Koko keräyksen organisointi lasten toiveineen on älyttömästi hoidettu. Toiveita realisoimassa ei ole ollut ilmeisesti aikuisia ollenkaan, tai sitten jopa jotkut toiveista nimenomaan eivät ole lasten vaan hölmöjen aikuisten. Tämänkaltainen toivominen ei juuri lahjoittajia kannusta, oli se sinun mielestäsi sitten oikein tai ei. Realiteetin reunaehdot on idealistienkin ymmärrettävä.
Jos et halua lahjoittajia, niin kannusta vain tämänkaltaiseen toivomiseen, ole hyvä.
Gucci on basic. Penskat eivät taida tuntea Versacea, Pradaa, Hermestä...