Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aika rohkea tuo MOT nainen
09.12.2019 |
Sanoisin todelliseksi kaapista tuloksi.
Kertoo siis miksi katuu sukupuolen vaihdosta kasvoillaan.
Kommentit (194)
Ei hyvänen aika, miten ohuella tieteellisellä pohjalla näiden feministien ja transaktivistien argumentit ovat:
http://feminismiasuomeksi.blogspot.com/2016/06/10-syyta-miksi-kasitys-k…
Luetellaan joitakin intersukupuolisuuden tiloja ja julistetaan binäärinen (biologinen) sukupuoli kulttuuriseksi konstruktioksi :o. Logiikka hoi! Intersukupuolisia on 0,02 % väestöstä ja hekin ovat miehiä ja naisia. Transsukupuolisia on 0,6 %, eli yli 99 prosenttia ihmisiä luiskahtaa kevyesti binääriin.
Konstruktivismi vie pohjan naisten kokeman sorron tunnistamiselta, homoseksuaalisuuden määritelmältä ja kumoaa transhoitojen tarpeen.
Tässäkin tyyppi puhuu itsensä näppärästi pussiin bioessentialismista, kun lukee myös kommentit:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jiihooantikainen/247383-transinklusiiv…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari huomiota ketjun kahlauksen jälkeen...
-suomessa on yksi termi "sukupuoli", englannissa taas kaksi "gender" (=kokemus t. pään sisäinen sukupuoli) ja "sex" (=haarojen välissä sijaitsevat värkit). Tämä tuntuu osaa keskustelijoista hämmentävän.
-ihmisen aivot ovat kehittyneet valmiiksi vasta noin 25 v. iässä, josta viimeinen usean vuoden osuus menee tärkeimpien osien kehittymiseen, joten joku 18v. päätös näinkin suurista asioista on huomattavan riskialtis ja mitä nuorempana, sen riskialttiimpi
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoli-identiteetin pohdinta on yksi yleistynyt tapa oireilla tässä ajassa. Sillä on oikeasti vähän tekemistä todellisen transsukupuolisuuden kanssa.
On tärkeää, että transsukupuoliset saavat tarvitsemansa avun ja hoidot. On myös tärkeää, ettei identiteetiltään epävarmoihin ja muunsukupuolisiin suhtauduta kuten transsukupuolisiin.
On surullista, että jotkut hankkivat tieten tahtoen itselleen diagnoosin, vaikka tarvitsivat psyykkistä tukea ja aikaa kasvaa rauhassa henkisesti.
Niin juuri. Aina on joku "muoti-ilmiö", joka ohjaa oireilua. Esim. aikoinaan oli hyvinkin yleistä, että oireileva ihminen koki olevansa tehty lasista. Mielisairaalat täyttyivät näistä ihmisistä (etenkin Keski-Euroopassa). Nyt tällaista ilmiötä ei ole oikeastaan olemassakaan. Ja tämä nykyinen sukupuolisotkuoireilu korvautuu aikanaan taas jollain ihan muulla.
Ehkä yksi sadasta oireilevasta on oikea trans. Muut tarvitsisivat vain kallonkutistusta.
Minä olen huolissani eniten siitä ilmiöstä, että normaalia teini-iän epävarmuutta ja inhoa oman kehon muutoksia/omaa kehoa kohtaan pidetään nykyään välittömästi sukupuolidysforiana. On ihan normaalia inhota sitä, että karvat alkavat kasvamaan. On ihan normaalia inhota sitä, että muutut sukukypsäksi ihmiseksi. Se kaikki on uutta ja sinulla ei ole asiaan päätösvaltaa ja juuri siksi se tuntuu lähes kaikista murrosikäisistä tai murrosikää lähestyvistä epämukavalta ja inhottavalta. Ihmiselle on vaikeaa hyväksyä sellaista, mihin itsellä ei ole sanavaltaa, mutta siihen jostain syystä nykyisin tarjotaan ja suorastaan tunnutaan työntävän tätä ideaa, että olet väärässä kehossa, koska se tuntuu vieraalta. Totta kai se tuntuu vieraalta, koska et ole siihen tottunut vielä.
En ole viemässä keneltäkään oikeutta korjata sukupuoltaan, mutta voisiko tämän tyrkyttämisen lopettaa. Nuoret ovat olleet epävarmoja itsestään aina ja tulevat olemaan jatkossakin, eikä asiaa paranna vastakkaisen sukupuolen hormoneiden syöttäminen kesken kehityksen. Minäkin olin epävarma nuori, enkä antaisi vanhemmilleni anteeksi, jos olisivat lähteneet sukupuolen korjausta tarjoamaan hoitona siihen, että en vain pitänyt muutoksistani. Nykyisin olen erittäin sinut itseni kanssa ja rakastan kehoani, enkä muuttaisi siitä mitään muuta kuin kipusairaudet pois. Uskoisin mielipiteeni olevan enemmistöllä yhtenevä kanssani tästä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvänen aika, miten ohuella tieteellisellä pohjalla näiden feministien ja transaktivistien argumentit ovat:
http://feminismiasuomeksi.blogspot.com/2016/06/10-syyta-miksi-kasitys-k…
Luetellaan joitakin intersukupuolisuuden tiloja ja julistetaan binäärinen (biologinen) sukupuoli kulttuuriseksi konstruktioksi :o. Logiikka hoi! Intersukupuolisia on 0,02 % väestöstä ja hekin ovat miehiä ja naisia. Transsukupuolisia on 0,6 %, eli yli 99 prosenttia ihmisiä luiskahtaa kevyesti binääriin.
Konstruktivismi vie pohjan naisten kokeman sorron tunnistamiselta, homoseksuaalisuuden määritelmältä ja kumoaa transhoitojen tarpeen.
Tässäkin tyyppi puhuu itsensä näppärästi pussiin bioessentialismista, kun lukee myös kommentit:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jiihooantikainen/247383-transinklusiiv…
Voi jeesus sentään...sukupuolen kehityksen häiriöt ja poikkeamat ovat siis todiste siitä, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio? Jos vaikka joillakin harvoilla ihmisillä on synnynnäisesti vesipää tai tynkäkäsi, niin tämä olisi samalla logiikalla todiste normaalin kokoisen pään ja terveiden raajojen sosiaalisesta alkuperästä. Kyllä on transaktivisti pihalla käyttämiensä käsitteiden merkityksestä. Hän käytännössä väittää, että suvullinen lisääntyminen on järjestelmänä sosiaalinen konstruktio, eräänlainen tunne ja itseilmaisun muoto. Ajatus on jälkeenjäänyt ja on huvittavaa, että sitä pidetään tietyissä piireissä jotenkin sivistyneenä ajatuksena. Eihän kahta sukupuolta olisi olemassa eikä niillä olisi biologista funktiota - jos ne eivät olisi biologisesti essentiaalisia lisääntymisen mekanismeja. Tietenkin niiden kehittymiseen vaikuttavat monet asiat ja sukupuolen kokemusta säädellään luonnollisesti myös sosiaalisesti, tämänhän ymmärtää lapsikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivuhuomiona: täytyy onnitella lääkärikuntaa, joka linjasi aikoinaan, että sukupuolenkorjaukseen pääsee vasta vuosia kestävän arvioinnin ja keskustelujen myötä.
Suurkiitokset kaukonäköisyydestä. Kuinka moni nuori onkaan pelastunut perinpohjaisten esitutkimusten ansiosta!
nou beibies kirjoitti:
Suomessa on tehtävä sterilisaatio kun aikoo korjata sukupuoltaan. Lapsia ei saa "laittaa".
Kumma takapajula!
Ei pidä paikkaansa. Hormonihoidon seurauksena henkilöstä tulee joka tapauksessa steriili pysyvästi ja tätä vain pidetään juridisen sukupuolen vaihdoksen ehtona, koska se osoittaa, että olet tosissasi sukupuolen vaihdoksesta. Hormonihoidot myös muuttavat naisen miehen näköiseksi ja päin vastoin, joten on ihan reilu vaatimus mielestäni.
Luokittelu ei ole henkilöitä itseään varten, vaan yhteiskuntaa varten, jotta meillä olisi helpompaa elää. Olisi vaikeaa etsiä miestä tai naista yhteiskunnassa, jossa kaikki ovat mitä nyt päättävät olevansa, eikö vain? Ketään ei kiinnosta, mitä joku tuntee olevansa ja se on ihan oikea fakta. Sen sijaan kaikkia kiinnostaa millä tuntomerkeillä voi toisen tunnistaa ja näissä tilanteissa mies ja nainen ovat oivia tapoja karsia tunnistettavia piirteitä joukosta. Jos etsin väenpaljoudesta henkilöä joka on mies, voin jättää heti pois havainnoistani kaikki naisten näköiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huolissani eniten siitä ilmiöstä, että normaalia teini-iän epävarmuutta ja inhoa oman kehon muutoksia/omaa kehoa kohtaan pidetään nykyään välittömästi sukupuolidysforiana. On ihan normaalia inhota sitä, että karvat alkavat kasvamaan. On ihan normaalia inhota sitä, että muutut sukukypsäksi ihmiseksi. Se kaikki on uutta ja sinulla ei ole asiaan päätösvaltaa ja juuri siksi se tuntuu lähes kaikista murrosikäisistä tai murrosikää lähestyvistä epämukavalta ja inhottavalta. Ihmiselle on vaikeaa hyväksyä sellaista, mihin itsellä ei ole sanavaltaa, mutta siihen jostain syystä nykyisin tarjotaan ja suorastaan tunnutaan työntävän tätä ideaa, että olet väärässä kehossa, koska se tuntuu vieraalta. Totta kai se tuntuu vieraalta, koska et ole siihen tottunut vielä.
En ole viemässä keneltäkään oikeutta korjata sukupuoltaan, mutta voisiko tämän tyrkyttämisen lopettaa. Nuoret ovat olleet epävarmoja itsestään aina ja tulevat olemaan jatkossakin, eikä asiaa paranna vastakkaisen sukupuolen hormoneiden syöttäminen kesken kehityksen. Minäkin olin epävarma nuori, enkä antaisi vanhemmilleni anteeksi, jos olisivat lähteneet sukupuolen korjausta tarjoamaan hoitona siihen, että en vain pitänyt muutoksistani. Nykyisin olen erittäin sinut itseni kanssa ja rakastan kehoani, enkä muuttaisi siitä mitään muuta kuin kipusairaudet pois. Uskoisin mielipiteeni olevan enemmistöllä yhtenevä kanssani tästä asiasta.
En sitten varmaan ole normaali, koska en kokenut murrosiässä tapahtunutta kehitystä mitenkään vastenmieliseksi? Tosin 80-luvulla maailma varmaan oli tältäkin osin hieman erilainen kuin nyt.
M49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huolissani eniten siitä ilmiöstä, että normaalia teini-iän epävarmuutta ja inhoa oman kehon muutoksia/omaa kehoa kohtaan pidetään nykyään välittömästi sukupuolidysforiana. On ihan normaalia inhota sitä, että karvat alkavat kasvamaan. On ihan normaalia inhota sitä, että muutut sukukypsäksi ihmiseksi. Se kaikki on uutta ja sinulla ei ole asiaan päätösvaltaa ja juuri siksi se tuntuu lähes kaikista murrosikäisistä tai murrosikää lähestyvistä epämukavalta ja inhottavalta. Ihmiselle on vaikeaa hyväksyä sellaista, mihin itsellä ei ole sanavaltaa, mutta siihen jostain syystä nykyisin tarjotaan ja suorastaan tunnutaan työntävän tätä ideaa, että olet väärässä kehossa, koska se tuntuu vieraalta. Totta kai se tuntuu vieraalta, koska et ole siihen tottunut vielä.
En ole viemässä keneltäkään oikeutta korjata sukupuoltaan, mutta voisiko tämän tyrkyttämisen lopettaa. Nuoret ovat olleet epävarmoja itsestään aina ja tulevat olemaan jatkossakin, eikä asiaa paranna vastakkaisen sukupuolen hormoneiden syöttäminen kesken kehityksen. Minäkin olin epävarma nuori, enkä antaisi vanhemmilleni anteeksi, jos olisivat lähteneet sukupuolen korjausta tarjoamaan hoitona siihen, että en vain pitänyt muutoksistani. Nykyisin olen erittäin sinut itseni kanssa ja rakastan kehoani, enkä muuttaisi siitä mitään muuta kuin kipusairaudet pois. Uskoisin mielipiteeni olevan enemmistöllä yhtenevä kanssani tästä asiasta.
En sitten varmaan ole normaali, koska en kokenut murrosiässä tapahtunutta kehitystä mitenkään vastenmieliseksi? Tosin 80-luvulla maailma varmaan oli tältäkin osin hieman erilainen kuin nyt.
M49
Ehkä poikien ja tyttöjen aikuistumiseen suhtaudutaan eri lailla? Itse opin pelkäämään viisikymppisiä miehiä ja 15-vuotiaita tyttöjä murrosiässä, koska vanhat miehet irstailivat ja nuoret tytöt olivat todella ilkeitä minua kohtaan. Olen nyt 30-v ja niskavillat saattavat nousta edelleen pystyyn, kun näen yläkoululaisen tyttöporukan :'D Tyttöjen mielestä en ollut tyttö ja en todellakaan halunnut olla mitään, mitä irstaat sedät näkivät minussa silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisin yhtenä mahdollisena syynä (huom yhtenä, enkä todellakaan jokaisen kohdalla) seks uaalista ahdistelua ja hyväks ikäyttöä. Se on kuitenkin sellainen asia jota moni tyttö joutuu kokemaan jo todella nuorena, jopa siinä kohdassa elämäänsä kun ne teini-iän muutokset ei ole alkaneet.
Minulla oli ennen teini-ikää pitkä viestittely/soittelu suhde pe dofiilin kanssa, olin silloin muistaakseni 11-vuotias. Minun kohdallani kyse ei ollut kasvokkain tapahtuvista asioista ja se jätti silti todella pahat traumat. Aloin inhoamaan omaa naiseuttani ja se vain paheni mitä lähemmäs teini-ikää mentiin, kun kuukautiset alkoi jne. Koulussa pojat alkoi kommentoida tyttöjen rintoja ja läpsiä takapuolelle. Tuntui että olet kaikille pojille ja miehille vapaata riistaa ja kuka vaan voi haluta ahdistella. Aloin pelätä miehiä mutta samalla tahdoin itse muuttua mieheksi. Leikkasin hiukset lyhyiksi, aloin käyttämään poikien vaatteita ja osa ystävistä alkoi kutsua minua pojan nimellä. Sain etäisyyttä siihen muuttuvaan kroppaani ja turvan siltä ettei pojat halunneet enää lähestyä koska olin joko poika tai lesbo heille.
Nykyään aikuisena olen uudestaan löytänyt naisellisuuteni ja elän täysin tyytyväisenä naisen elämää. Olen edelleen vähän poikamainen mutta iloinen siitä etten missään vaiheessa lähtenyt mihinkään trans prosessiin. Aika ja terapia auttoi inhoon omaa kroppaa kohtaan ja luottamus miehiinkin palasi, että kaikki eivät todellakaan ole pahoja ja tahdo minulle pahaa.
Myös yksi sukulaiseni jota on käytetty lapsena jatkuvasti seks uaalisesti hyväksi on nykyään mies, oli siis ennen nainen.
Voisiko tällainen ilmiö tosiaan joissakin tapauksissa aiheuttaa niin suuren inhon omaa (rikottua ja satutettua) kroppaa kohtaan että mieli luulee että kyse on väärästä sukupuolesta? Se naisen kroppa muistuttaa tapahtuneesta traumasta eikä mieli pysty käsittelemään sitä joten tahtoo muuttaa kehoa ja unohtaa asian?
Tämä on tosiaan vain yksi näkökulma asiaan, en edelleenkään väitä että tämä pätee jokaisen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huolissani eniten siitä ilmiöstä, että normaalia teini-iän epävarmuutta ja inhoa oman kehon muutoksia/omaa kehoa kohtaan pidetään nykyään välittömästi sukupuolidysforiana. On ihan normaalia inhota sitä, että karvat alkavat kasvamaan. On ihan normaalia inhota sitä, että muutut sukukypsäksi ihmiseksi. Se kaikki on uutta ja sinulla ei ole asiaan päätösvaltaa ja juuri siksi se tuntuu lähes kaikista murrosikäisistä tai murrosikää lähestyvistä epämukavalta ja inhottavalta. Ihmiselle on vaikeaa hyväksyä sellaista, mihin itsellä ei ole sanavaltaa, mutta siihen jostain syystä nykyisin tarjotaan ja suorastaan tunnutaan työntävän tätä ideaa, että olet väärässä kehossa, koska se tuntuu vieraalta. Totta kai se tuntuu vieraalta, koska et ole siihen tottunut vielä.
En ole viemässä keneltäkään oikeutta korjata sukupuoltaan, mutta voisiko tämän tyrkyttämisen lopettaa. Nuoret ovat olleet epävarmoja itsestään aina ja tulevat olemaan jatkossakin, eikä asiaa paranna vastakkaisen sukupuolen hormoneiden syöttäminen kesken kehityksen. Minäkin olin epävarma nuori, enkä antaisi vanhemmilleni anteeksi, jos olisivat lähteneet sukupuolen korjausta tarjoamaan hoitona siihen, että en vain pitänyt muutoksistani. Nykyisin olen erittäin sinut itseni kanssa ja rakastan kehoani, enkä muuttaisi siitä mitään muuta kuin kipusairaudet pois. Uskoisin mielipiteeni olevan enemmistöllä yhtenevä kanssani tästä asiasta.
En sitten varmaan ole normaali, koska en kokenut murrosiässä tapahtunutta kehitystä mitenkään vastenmieliseksi? Tosin 80-luvulla maailma varmaan oli tältäkin osin hieman erilainen kuin nyt.
M49
En minäkään. Kuukautiset alkoivat 11-vuotiaana, ja olin innoissani. Luokkalaisten kesken kilpailtiin siitä, kellä kuukautiset alkoivat ensin: niitä pidettiin merkkinä naiseksi tulemisesta. Lisäksi pidin poikien antamasta huomiosta. Mitään inhoa tai kauhua näihin muutoksiin ei ainakaan meidän porukassa liittynyt.
N30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rohkea veto. ja tran sex kultti vainoaa häntä, samoin kuin scientologit lahkostaan irtaantuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi äiti joka puolustaa niin selvästi itse vahvasti haluaa tuon lapsen sukupuolen muutosta.
Tätä tapahtuu paljon maailmalla; löytyy äitejä, jotka opettavat lapsensa vihaamaan valkoisuuttaan, äitejä jotka koettavat väkisin tehdä ala-asteikäisistä lapsistaan transuja ja drag-lapsia, äitejä jotka ovat ruokkineet lapsistaan pahasti kehityshäiriöisiä vegaaniruualla. Ja hiljan jopa äiti joka tappoi kaikki kolme poikalastaan ettei näistä kasva aikuisia miehiä.
Feminismi - aatteen edessä luonnonlaitkin väistyvät.
Miksi miinukset? Puolusteletteko feministit näitä tapauksia, jotka voin kyllä kaikki linkittää teille jos haluatte?
Miinustin sen takia, että laitoit kaikki nämä keissit feminismin syyksi - toisaalta, sekopäisimmät inte r s e k t i o n a aliset ovatkin niin harhaisia, että ken tietää. Mä olen sitä vanhempaa koulukuntaa, sen takia miinustin, koska kaikki tapaukset jotka listasit, ovat mielestäni psyykkeeltään häiriintyneen ihmisen toimintaa, eikä nitä saisi/voisi pistää minkään ideologian piikkiin.
Komppaan. Vaikka joku kirjoitus olisi muuten järkevä, sen pilaa tuo "feminismin syytä" -toitotus, koska usein se on jotain, jolla ei ole feminismin kanssa mitään tekemistä ja "feminismi" ihan kirjoittajan omaa tulkintaa. Täällä av:lla tuota tapahtuu usein.
Teidän täytyy nyt oikeasti päivittyä tähän maailmaan, intersektionaalinen feminismi on nykypäivän valtavirtafeminismiä ja se on melkoisen mielisairasta ja monimutkaista saastaa. Moni menee vielä tuohon lankaan, että feminismillä tarkoitetaan vieläkin jotain naisasiaa. Ei tosiaankaan tarkoiteta, vaan kyseessä on paljon sakeampi soppa monikulttuurisuutta, kommunismia, ikärasismia ja muiden "etuoikeutettujen" syrjimistä, sukupuolettomuushäröilyä ja paljon muuta.
Senpä takia en enää feministiksi tunnustaudukaan, koska minut luokitellaan sen jälkeen harhaiseksi ääliöksi, joka ajaa samalla naisasiaa ja puolustaa esim. maailman arkaaisinta ja na is vi ha mielisintä uskontoa. Koska olen asiasta aivan täysin eri mieltä, sanon vain olevani TODELLISEN tasa-arvon kannattaja, vaikka toisaalta korpeaakin aivan älyttömästi se, että koko termin ovat omineet itselleen kaikkein p sy koo ttisimmat ja äänekkäimät torvelot.
En ole siis "mennyt lankaan" millään muotoa, vaan nimenomaan teen nyt (pakollista) pesäeroa itseni ja tuon nykyään ymmärretyn fem i n ismin kanssa, koska koen sen täysin potaskaksi.
Terveisin, ilmeisesti entinen f em in is ti (mut potkittiin eräästä ryhmästäkin ulos koska olin kuulemma setämies. Olen 34-vuotias nainen. :D)
Näin se on itselläkin, ei voi enää tunnustautua feministiksi, koska sillä tarkoitetaan niin täysin eri asiaa tänä päivänä. Ja noista feministisistä ryhmistä saa tosiaan fudut heti jos sanoo jotain mikä ei sovi noiden aatteen tarkkojen rajojen sisään. Varsinaisia nat seja ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin yhtenä mahdollisena syynä (huom yhtenä, enkä todellakaan jokaisen kohdalla) seks uaalista ahdistelua ja hyväks ikäyttöä. Se on kuitenkin sellainen asia jota moni tyttö joutuu kokemaan jo todella nuorena, jopa siinä kohdassa elämäänsä kun ne teini-iän muutokset ei ole alkaneet.
Minulla oli ennen teini-ikää pitkä viestittely/soittelu suhde pe dofiilin kanssa, olin silloin muistaakseni 11-vuotias. Minun kohdallani kyse ei ollut kasvokkain tapahtuvista asioista ja se jätti silti todella pahat traumat. Aloin inhoamaan omaa naiseuttani ja se vain paheni mitä lähemmäs teini-ikää mentiin, kun kuukautiset alkoi jne. Koulussa pojat alkoi kommentoida tyttöjen rintoja ja läpsiä takapuolelle. Tuntui että olet kaikille pojille ja miehille vapaata riistaa ja kuka vaan voi haluta ahdistella. Aloin pelätä miehiä mutta samalla tahdoin itse muuttua mieheksi. Leikkasin hiukset lyhyiksi, aloin käyttämään poikien vaatteita ja osa ystävistä alkoi kutsua minua pojan nimellä. Sain etäisyyttä siihen muuttuvaan kroppaani ja turvan siltä ettei pojat halunneet enää lähestyä koska olin joko poika tai lesbo heille.Nykyään aikuisena olen uudestaan löytänyt naisellisuuteni ja elän täysin tyytyväisenä naisen elämää. Olen edelleen vähän poikamainen mutta iloinen siitä etten missään vaiheessa lähtenyt mihinkään trans prosessiin. Aika ja terapia auttoi inhoon omaa kroppaa kohtaan ja luottamus miehiinkin palasi, että kaikki eivät todellakaan ole pahoja ja tahdo minulle pahaa.
Myös yksi sukulaiseni jota on käytetty lapsena jatkuvasti seks uaalisesti hyväksi on nykyään mies, oli siis ennen nainen.
Voisiko tällainen ilmiö tosiaan joissakin tapauksissa aiheuttaa niin suuren inhon omaa (rikottua ja satutettua) kroppaa kohtaan että mieli luulee että kyse on väärästä sukupuolesta? Se naisen kroppa muistuttaa tapahtuneesta traumasta eikä mieli pysty käsittelemään sitä joten tahtoo muuttaa kehoa ja unohtaa asian?
Tämä on tosiaan vain yksi näkökulma asiaan, en edelleenkään väitä että tämä pätee jokaisen kohdalla.
Voi olla. Itselleni korostettu maskuliinisuus on ihan opeteltu keino, jolla vältän häirintää ja ahdistelua. Voin meikata ja söpöstellä tutussa ympäristössä ja tuttujen ihmisten keskellä, mutta julkisesti olen erittäin virallinen ja särmä. Minulle on sanottu suoraan, että vaikutan julkisilla paikoilla jopa miestäni maskuliinisemmalta (tämä ei ole vitsi!). Vaikka olen ollut poikatyttö, niin itselleni naiseus yhdistyy vahvasti seksuaaliseen väkivaltaan. Onneksi pystyn olemaan yksityisesti oma itseni. Julkisesti viihdyn paremmin ahdistelulta vapaassa maskuliinisessa roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi äiti joka puolustaa niin selvästi itse vahvasti haluaa tuon lapsen sukupuolen muutosta.
Tätä tapahtuu paljon maailmalla; löytyy äitejä, jotka opettavat lapsensa vihaamaan valkoisuuttaan, äitejä jotka koettavat väkisin tehdä ala-asteikäisistä lapsistaan transuja ja drag-lapsia, äitejä jotka ovat ruokkineet lapsistaan pahasti kehityshäiriöisiä vegaaniruualla. Ja hiljan jopa äiti joka tappoi kaikki kolme poikalastaan ettei näistä kasva aikuisia miehiä.
Feminismi - aatteen edessä luonnonlaitkin väistyvät.
Miksi miinukset? Puolusteletteko feministit näitä tapauksia, jotka voin kyllä kaikki linkittää teille jos haluatte?
Millä perusteella nämä naiset ovat juuri feministejä?
Noudattavat nykyfeminististä linjaa täydellisesti vihassaan. Vihaavat "kolonialistista, kapitalistista, imperialistista, ras istista" valkoista rotua, "toksista" miessukupuolta, ylihypettävät trans-asiaa ja tuputtavat vegaaniuttaan. Siis aivan täydellisesti ovat linjassa intersektionaalisen feminismin kanssa.
Tähän ollaan menty, uusi normaali:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin yhtenä mahdollisena syynä (huom yhtenä, enkä todellakaan jokaisen kohdalla) seks uaalista ahdistelua ja hyväks ikäyttöä. Se on kuitenkin sellainen asia jota moni tyttö joutuu kokemaan jo todella nuorena, jopa siinä kohdassa elämäänsä kun ne teini-iän muutokset ei ole alkaneet.
Minulla oli ennen teini-ikää pitkä viestittely/soittelu suhde pe dofiilin kanssa, olin silloin muistaakseni 11-vuotias. Minun kohdallani kyse ei ollut kasvokkain tapahtuvista asioista ja se jätti silti todella pahat traumat. Aloin inhoamaan omaa naiseuttani ja se vain paheni mitä lähemmäs teini-ikää mentiin, kun kuukautiset alkoi jne. Koulussa pojat alkoi kommentoida tyttöjen rintoja ja läpsiä takapuolelle. Tuntui että olet kaikille pojille ja miehille vapaata riistaa ja kuka vaan voi haluta ahdistella. Aloin pelätä miehiä mutta samalla tahdoin itse muuttua mieheksi. Leikkasin hiukset lyhyiksi, aloin käyttämään poikien vaatteita ja osa ystävistä alkoi kutsua minua pojan nimellä. Sain etäisyyttä siihen muuttuvaan kroppaani ja turvan siltä ettei pojat halunneet enää lähestyä koska olin joko poika tai lesbo heille.Nykyään aikuisena olen uudestaan löytänyt naisellisuuteni ja elän täysin tyytyväisenä naisen elämää. Olen edelleen vähän poikamainen mutta iloinen siitä etten missään vaiheessa lähtenyt mihinkään trans prosessiin. Aika ja terapia auttoi inhoon omaa kroppaa kohtaan ja luottamus miehiinkin palasi, että kaikki eivät todellakaan ole pahoja ja tahdo minulle pahaa.
Myös yksi sukulaiseni jota on käytetty lapsena jatkuvasti seks uaalisesti hyväksi on nykyään mies, oli siis ennen nainen.
Voisiko tällainen ilmiö tosiaan joissakin tapauksissa aiheuttaa niin suuren inhon omaa (rikottua ja satutettua) kroppaa kohtaan että mieli luulee että kyse on väärästä sukupuolesta? Se naisen kroppa muistuttaa tapahtuneesta traumasta eikä mieli pysty käsittelemään sitä joten tahtoo muuttaa kehoa ja unohtaa asian?
Tämä on tosiaan vain yksi näkökulma asiaan, en edelleenkään väitä että tämä pätee jokaisen kohdalla.Voi olla. Itselleni korostettu maskuliinisuus on ihan opeteltu keino, jolla vältän häirintää ja ahdistelua. Voin meikata ja söpöstellä tutussa ympäristössä ja tuttujen ihmisten keskellä, mutta julkisesti olen erittäin virallinen ja särmä. Minulle on sanottu suoraan, että vaikutan julkisilla paikoilla jopa miestäni maskuliinisemmalta (tämä ei ole vitsi!). Vaikka olen ollut poikatyttö, niin itselleni naiseus yhdistyy vahvasti seksuaaliseen väkivaltaan. Onneksi pystyn olemaan yksityisesti oma itseni. Julkisesti viihdyn paremmin ahdistelulta vapaassa maskuliinisessa roolissa.
Jännä juttu. Kyllähän sitä häirintää ja ahdistelua on joutunut itsekin kokemaan, mutta harvemmin. Pääasiassa yöelämässä, alkoholin vaikutuksen alaisena. En ole ikinä yleistänyt näitä tapauksia koskemaan kaikkia miehiä, vaan pitänyt ahdistelijaa yksittäisenä idioottina ja jättänyt asian siihen. En siis mitätöi kokemustasi, ihmettelen vaan miten eri tavalla asioita voi ajatella. Itselleni naiseus ja naisellisuus näyttäytyvät korkeintaan keinona houkutella huomiota niiltä miehiltä, joista olen itse kiinnostunut, mutta pääasiassa suhtaudun molempiin yhtä neutraalisti kuin vaikkapa hengittämiseen.
N30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huolissani eniten siitä ilmiöstä, että normaalia teini-iän epävarmuutta ja inhoa oman kehon muutoksia/omaa kehoa kohtaan pidetään nykyään välittömästi sukupuolidysforiana. On ihan normaalia inhota sitä, että karvat alkavat kasvamaan. On ihan normaalia inhota sitä, että muutut sukukypsäksi ihmiseksi. Se kaikki on uutta ja sinulla ei ole asiaan päätösvaltaa ja juuri siksi se tuntuu lähes kaikista murrosikäisistä tai murrosikää lähestyvistä epämukavalta ja inhottavalta. Ihmiselle on vaikeaa hyväksyä sellaista, mihin itsellä ei ole sanavaltaa, mutta siihen jostain syystä nykyisin tarjotaan ja suorastaan tunnutaan työntävän tätä ideaa, että olet väärässä kehossa, koska se tuntuu vieraalta. Totta kai se tuntuu vieraalta, koska et ole siihen tottunut vielä.
En ole viemässä keneltäkään oikeutta korjata sukupuoltaan, mutta voisiko tämän tyrkyttämisen lopettaa. Nuoret ovat olleet epävarmoja itsestään aina ja tulevat olemaan jatkossakin, eikä asiaa paranna vastakkaisen sukupuolen hormoneiden syöttäminen kesken kehityksen. Minäkin olin epävarma nuori, enkä antaisi vanhemmilleni anteeksi, jos olisivat lähteneet sukupuolen korjausta tarjoamaan hoitona siihen, että en vain pitänyt muutoksistani. Nykyisin olen erittäin sinut itseni kanssa ja rakastan kehoani, enkä muuttaisi siitä mitään muuta kuin kipusairaudet pois. Uskoisin mielipiteeni olevan enemmistöllä yhtenevä kanssani tästä asiasta.
En sitten varmaan ole normaali, koska en kokenut murrosiässä tapahtunutta kehitystä mitenkään vastenmieliseksi? Tosin 80-luvulla maailma varmaan oli tältäkin osin hieman erilainen kuin nyt.
M49
En minäkään. Kuukautiset alkoivat 11-vuotiaana, ja olin innoissani. Luokkalaisten kesken kilpailtiin siitä, kellä kuukautiset alkoivat ensin: niitä pidettiin merkkinä naiseksi tulemisesta. Lisäksi pidin poikien antamasta huomiosta. Mitään inhoa tai kauhua näihin muutoksiin ei ainakaan meidän porukassa liittynyt.
N30
Alapeukuttajan mielestä kokemukseni oli väärä. :D
N30
Alue: Aihe vapaa
Tuossahan joku tyttö luuli olevansa trans, olikin lesbo. Järkyttävää kun tuntemattomat ihmiset netissä saavat sekaisin olevan teinin uskomaan, että hän on trans ja kaikki ongelmat poistuvat kunhan pääsee oikeaan sukupuoleen, mutta nuoresta tuleekin entistä onnettomampi ja transyhteisö kääntää selkänsä.