Lue keskustelun säännöt.
Milloin tämä menee ohi (fiktiiviseen hahmoon rakastuminen)?
09.12.2019 |
Olen niin syvästi rakastunut uuteen Jokeriin / Arthur Fleckiin, että minua ihan sattuu fyysisesti sydämeen. En jotenkin osaa erottaa, että kyseessä on vain fiktiivinen hahmo, hän tuntuu niin todelliselta minulle. Olen nimenomaan rakastunut tähän Jokeriin, en näyttelijään. Olen käynyt katsomassa elokuvan useamman kerran, kerään kuvia kollaasiin, kuuntelen Jokerin soundtrackiä, kuvittelen hahmon vierelleni ja seurustelukumppanikseni.
Tämä on hieman kaksipiippuinen juttu.. Toisaalta rakkauteni Jokeria kohtaan saa minut tuntemaan itseni onnellisemmaksi ja vähemmän yksinäiseksi, mutta sitten taas olen musertunut kun ymmärrän, ettei tämä ole totta ja tosi asiassa olen yksin. :’(
Ajattelen Jokeria päivittäin, useita tunteja. Olen ihan pakkomielteinen hänestä.
N26
Kommentit (76)
Mukavaa, että aloitukseni on herättänyt keskustelua. Voi olla, että tällainen täysi rakastuminen fiktiiviseen hahmoon johtuu osittain siitä, ettei minulla ole ollut kunnollisia seurustelusuhteita, enkä jollain tavalla enää usko löytävänikään sopivaa kumppania.
Olen muutenkin kovin yksinäinen, sairastan masennusta, pakko-oireista häiriötä ja minulla on jonkilainen estynyt ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Tunnen itseni ulkopuoliseksi tässä maailmassa. Joker/Arthur herätti minussa myös siis samaistumisen tunteita. Tuntuu kuin hän olisi täydellinen sielunkumppani minulle. Siksi olenkin niin musertunut, kun hän on fiktiivinen henkilö.
Tänään taas tunnen niin kovaa sydänsurua, että sattuu :’( Haluan mennä viikonloppuna katsomaan elokuvan uudelleen, vain saadakseni olla rakkaani kanssa. Sitä ennen ihailen vain hänen kuviaan ja videoitaan ja kuvittelen hänet luokseni. Tanssimme yhdessä Jokerin soundtrackin tahdissa. 🖤💚
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minun mielestä ei ole sairasta jos on pahamieli ihastuttuaan johonkin satuhahmoon mutta se että nauttii siitä ja uhraa sille puolivuosikymmentä elämästään ja nuoruusvuosistaan ei ole enää normaalia.
Taidat olla sellainen henkilö, jolle ei ole suotu mielikuvitusta. Ja taisit viitata tuohon fiktion kirjoittajan tekstiin. Ota huomioon kirjoittajan silloinen elämäntilanne.
Luovuus ja mielikuvitus toimivat hyvänä voimavarana, kun ihminen joutuu selviytymään vaikeiden asioiden (yksinäisyys, työttömyys, yhteiskunnasta syrjäytyminen...) kanssa. Ihminen pysyy niiden avulla edes jotenkin henkisesti vireänä, uteliaana ja kiinnostuneena elämästä, jos pystyy hyödyntämään niitä. Jos selviytymiskeinot ovat vähissä, paljon terveempää minusta on harrastaa tahatonta itseterapiaa mielikuvitusrakkaan avulla kuin vaikkapa vajota päihteiden orjaksi tai ajautua ihmissuhteisiin, joissa antaa käyttää itseään hyväksi, koska ei enää kunnioita itseään. (Muutamia tavallisempia ratkaisuja.) Se ei ole mitään vuosien uhraamista, vaan sijoitus siihen tulevaisuuteen, kun elinolosuhteet vihdoin paranevat. Paljon helpommin mielikuvitusrakkaista pääsee jatkamaan elämää kuin päihdekoukusta.
Eikä näitä ihastumisia tai niiden kestoja kyllä kukaan itse päätä. Ei sille voi mitään, jos tunteet heräävät ja ovat olemassa. Yksipuolisina ne kyllä loppuvat aikanaan.
Onko tuolla suurta väliä? Et sinä ketään satuta tuollaisella harmittomalla ihastuksella. Ja ihastukset kuitenkin yleensä hiipuvat jossain vaiheessa, tosin ei siihen nopeuteen voi hirveästi vaikuttaa. Itsekin olin aivan lääpälläni Uuden Sherlockin Mycroftiin usean vuoden ajan. Nykyäänkin toki pidän kyseisestä hahmosta, mutta en yhtä pakkomielteisellä tavalla. :D Katso elokuva niin usein kuin vain mieli tekee, kuuntele leffan soundtrackia, katsele kuvia tuosta hahmosta. Pidä hauskaa.
No hei, täällä samanlainen haaveilija, mutta ihastukset vaihtuu aina silloin tällöin uusiin. En valitettavasti osaa auttaa koska en halua edes lopettaa tätä haaveilua. Aika sairasta toisaalta päivittäin monta tuntia elää mielikuvituksessa, mutta näillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos englanti sujuu, ao3 auttaa. Sieltä löytyy muutama sata ficciä uudesta Jokerista. Sort by kudos & rating -> explicit. Enjoy!
Ap, samastun vahvasti tilanteeseesi, ja viestisi ovat todella sympaattisia. Olen kokenut samanlaisen syvän fiktioihastumisen pari kertaa elämän varrella, ja tavallaan myös tähän uuteen Jokeriin. Kuten joku sanoi, minuakin on auttanut noissa ihastumisissa fanfictionin kirjoittaminen, se on myös yksi tapa olla lähellä ihastustaan. Vaikka hahmo on fiktiivinen, on hän silti olemassa, valkokankaalla, kuvissa, sanoissa... Nauti tunteesta ja mene ihmeessä katsomaan elokuva uudelleen viikonloppuna, mikäs sen parempaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minun mielestä ei ole sairasta jos on pahamieli ihastuttuaan johonkin satuhahmoon mutta se että nauttii siitä ja uhraa sille puolivuosikymmentä elämästään ja nuoruusvuosistaan ei ole enää normaalia.
Taidat olla sellainen henkilö, jolle ei ole suotu mielikuvitusta. Ja taisit viitata tuohon fiktion kirjoittajan tekstiin. Ota huomioon kirjoittajan silloinen elämäntilanne.
Luovuus ja mielikuvitus toimivat hyvänä voimavarana, kun ihminen joutuu selviytymään vaikeiden asioiden (yksinäisyys, työttömyys, yhteiskunnasta syrjäytyminen...) kanssa. Ihminen pysyy niiden avulla edes jotenkin henkisesti vireänä, uteliaana ja kiinnostuneena elämästä, jos pystyy hyödyntämään niitä. Jos selviytymiskeinot ovat vähissä, paljon terveempää minusta on harrastaa tahatonta itseterapiaa mielikuvitusrakkaan avulla kuin vaikkapa vajota päihteiden orjaksi tai ajautua ihmissuhteisiin, joissa antaa käyttää itseään hyväksi, koska ei enää kunnioita itseään. (Muutamia tavallisempia ratkaisuja.) Se ei ole mitään vuosien uhraamista, vaan sijoitus siihen tulevaisuuteen, kun elinolosuhteet vihdoin paranevat. Paljon helpommin mielikuvitusrakkaista pääsee jatkamaan elämää kuin päihdekoukusta.
Eikä näitä ihastumisia tai niiden kestoja kyllä kukaan itse päätä. Ei sille voi mitään, jos tunteet heräävät ja ovat olemassa. Yksipuolisina ne kyllä loppuvat aikanaan.
Mitä ihm... Mä olin, ja olen vieläkin ihan elämääni tyytyväinen perheenäiti. Kirjoittaminen on ollut monessakin eri muodossa rakas harrastus läpi elämän. Ei fiktion kirjoittaminen tarkoita että ihminen on elämää pakoileva ahdistunut reppana.
Noissa fiktiivisissä hahmoissa on ehkä parasta se, että heistä saa nauttia ne parhaimmat ominaisuudet.
Saa ihailla etäältä törmäämättä koskaan arkielämän asioihin.
Loput voi omalla mielikuvituksella täydentää juuri sellaiseksi kuin haluaa.
Täydellinen kumppani.
Kirjaimellisesti liian hyvä ollakseen totta - koska ei ole totta!
Ei tuohon auta varmaan muu kuin, että löytää muitakin asioita, jotka tuottavat iloa ja hyvää oloa.
Tai välillä muitakin leffoja, jos tuo tunne sitten vähän laimenisi?
Hyvä, että tunnistat tuon, että ihailusi kohde ei ole oikeasti olemassa, vaan nimenomaan roolihahmo.
Ja senkin, että mukana on pakkomielteisyyttä.
Kaikki eivät tunnista ja valitettavasti joskus näyttelijät saavat kimppuunsa pakkomielteisiä ihailijoita.
Kaikki siksi, että tekevät työnsä hyvin.
Aivosi palkitsevat sinut tuosta, eli ihan oikeasti saat samanlaisen välittäjäaineryöpyn kuin rakastunut ihminen kokee (dopamiini). Rakkaus on kiduttavan suloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihastun varmaan melkein jokaisessa leffassa jonkin verran johonkin hahmoon.
Kärjistettynä jos kukaan hahmo ei tunnu miltään, ei elokuvakaan tunnu miltään.
Edes joku hahmoista pitäisi olla sellainen, josta pitää edes jonkin verran.
Ja en nyt tarkoita, että siihen aina liittyisi mitään intiimin kanssakäymisen toivetta tai muuta erityistä, mutta kuitenkin jotain samaistumisen/empatian/ihastumisen sekaisia tunteita.
Joskus leffan jälkeen on vain tyytyväinen ja unohtaa leffan.
Toisinaan leffa jää mieleen pidemmäksi aikaa.
Eilen latasin uuden taustakuvan läppärilleni ja kuvassa on näyttelijä roolihahmossaan.
Ja nimenomaan juuri roolihahmossa, koska on siinä "karismaattisempi" kuin omana itsenään,
työtä tekevänä näyttelijänä, joka duunipäivän jälkeen ajelee kaupan kautta kotiin.
:D
Katsoin sarjan muistaakseni elokuussa ja silti eilen tätä hahmoa ajattelin.
Jätti minuun ihan kohtuullisen muistijäljen siis.
Vierailija kirjoitti:
Oikeestaan kaikki ihastumiset on mielikuvituksellisia, eikä realistisia.
Tämä on niin totta.
Minulle oli karua tajuta tämä vasta nyt aikuisemmalla iällä.
Se täydellinen rakkaus täydelliseen kumppaniin oli minun oman mielikuvitukseni tuotetta.
Ihastuneena ja rakastuneena ikään kuin täydentää omilla mielikuvillaan sen toisen.
Ja vielä sekin, että yleensä tutustumisen alkuvaiheessa molemmat antaa toisilleen vain ne parhaimmat palat itsestään.
Karua kun oikeassa elämässä se "täydellinen" ei olekaan täydellistä
tai on sitä vain pieninä ohikiitävinä hetkinä.
Ja se täydellinen ihminenkin on lopulta vain tavallinen ihminen ja joskus ne "viat" on sellaisia, joista seuraa valtava pettymys ja sydän särkyy.
https://yle.fi/uutiset/3-8662216
*
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-tekisit-saadaksesi-seksia-tutk…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin suosittelen obsession jakamista toisten samoin tuntevien kanssa. :) Saat kavereita ja voit vaikka toteuttaa intohimoasi fanfictionin tai fan-artin kautta.
Olen tavannut monia mahtavia ihmisiä eri puolilta maailmaa vain siksi että fiktiivinen ihastus vei mukanaan fandomiin. :) Olen jo melkein viisikymmentä ja vieläkin jaksamme yhdessä huokailla ihanien fantasia-ihmisten perään. :)
Olen samanikäinen nainen kuin sinä ja tunnistan paljon samoja juttuja omasta elämästä. Samalla täytyy sanoa, että olen itsekin todella yksinäinen ihminen myös ja olisi todella mukavaa tutustua sinuun, kun varmaan tulisimme hyvin toimeen. Omassa tapauksessa en oikeastaan enää ihastu fiktiohenkilöihin niin paljon, mutta muuten haaveilen todella paljon ja monesti mietin, että keskustelisin jonkun "tunnetun" ihmisen kanssa ja käyn mielessäni oikeastaan jatkuvaa "näytelmää" ja "keskustelen" eri ihmisten kanssa. Tavallaan käyn tälläistä keskustelua juuri sen takia, että ei ole kunnolla ketään jonka kanssa puhua mistään ja pahaksi onneksi olen kuitenkin sellainen ihminen, joka kaipaa seuraa ja sitten kun sitä ei ole niin tunnen paljon surua välillä. Minua ollaan paljon kiusattu aiemmin ja jäin jo silloin yksin. Tämä kaikki alkoi vielä sellaisessa elämänvaiheessa, että olimme juuri muuttaneet ja olin jo valmiiksi sellainen uusi oppilas. Olen myös kaiken ujoiden lisäksi kuitenkin vilkas ja erittäin hyvän mielikuvituksen omaava monesti asiasta kiinnostunut ihminen.
Tämä yksinäisyys tavallaan vaan rajoittaa minua paljon ja ei tule yksin uskallettua aina lähteä varsinkaan mitään uusia juttuja kokeilemaan, kun muutenkaan en paljon viihdy missään väkijoukoissa. Ihastun myös paljon eri ihmisiin kuitenkin. Ehkä en siinä mielessä samoin kuin sinä, koska oikeastaan ne omat ihastukset ovat kuitenkin todellisia, mutta kuitenkin minun sellaisia, että en voi saada heitä elämääni. Tällä hetkellä ehkä eniten jotkut urheilijat ovat sellaisia ja fanitan heitä ihan todella paljon. Katson oikeastaan kaikkea urheilua ja minulla on melkein joka lajissa omat suosikit. Itse en ole koskaan kirjoittanut mitään fanifiktiota, mutta luen sitä päivittäin ja minulla on omat suosikit. Samalla täytyy omasta elämästä tunnustaa se, että minulle on helpompi jotenkin seurata sarjoissa ja elokuvissa homojen välistä rakkautta oikeastaan sen takia, että jotenkin siinä pystyy sitten "unohtamaan" sen, että on nainen. Jos seuraan heterorakkautta niin siinä monesti mietin itseäni sen esim elokuvan naisen paikalla ja tulee olo, että en koskaan pystyisi samaan ja olemaan sellainen "normaali" nainen miehen kanssa.
Tietenkin on elokuvia, joissa voin myös samaistua "naiseen rooliin", mutta mikään sellainen kovin tavallinen elokuva ei siihen sovi ja pidän esim enemmän jonkun Lisbeth Salanderin roolista kuin jostain sellaisesta elokuvasta missä kovin täydellinen nainen, kun sellaiseen en pysty samaistumaan. Kirjoitin tänne myös joskus, että itse olen käynyt chateissa ihan sen takia, että kiva katsella ihmisiä. Siihenkin silti kyllästyy kun ymmärtää, että ne ihmiset eivät koskaan tule olemaan elämässäsi todellisuudessa mukana ja sitten et kuitenkaan merkitse heille mitään. Sen vuoksi olen nyt pitänyt taukoa sieltä.
Jatkuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatkoa
Minä en ole myöskään seurustellut koskaan ja oikeastaan en ole edes aktiivisesti hakenut mitään. Samalla olen sellainen ihminen joka jännittää paljon ja en luota helposti. Toisen lähelle päästäminen on vaikeaa ja samalla tarvin paljon omaa aikaa. Olenkin miettinyt, että jos joskus miehen saan elämääni niin hänen täytyy olla jotenkin erilainen ja erikoinen, koska en mitenkään näe itseäni ihan kenen kanssa vaan ja tällä en siis tarkoita sitä, että pitäisin itseäni jonakin upeana ainutlaatuisena helmenä vaan mieluummin aika outona ja sillä tavalla huononakin ihmisenä. Siinä mielessä todennäköisyys siihen, että oikeasti löytäisin jonkun sopivan on aika pieni. Joku eläinrakas luonnosta pitävä sekä muuten sellainen vähän taiteellinen sekä introvertti ihminen joa kohtelee muita hyvin sekä on luonteeltaan todella hyväntahtoinen olisi varmaan ainoa vaihtoehto ja jos joskus sellaisen esimerkin kaltaisen esim jossain ohjelmassa näen niin mietin, että tuossa voisi olla hyvä vaihtoehto.
Ja tietenkin myönnän sen etten ole mikään ykkösvalinta vaan kuitenkin aika "hankala" ihminen juuri sen jännityksen ja ujoiden takia. Ja oikeastaan en tiedä olenko edes mikään ujo vaan mieluummin tottunut olemaan jo liikaa yksin ja siinä samalla alkanut jo muutenkin jotenkin liikaa jännitää kaikkea uutta. Minulla kun ei ole ollut edes kavereita nyt yli 10-vuoteen. Samalla olen todella kiltti ja siinä mielessä toisia hyvin kohteleva huumorintajuinen sekä aika positiivinen ihminen kuitenkin. Elämä on nyt vaan mennyt monestakin asiasta johtuen näin ja muutenkin en ole päässyt opiskelemaan sekä huonot kokemukset aiemmilta vuosilta vieneet rohkeutta pois paljon. Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta joskus epätodellista oloa muutenkin ja dissosisaatiota ja senkin vuoksi oikeastaan jo silloin, kun oli elämässä vaikeita vuosia nuorempana tuli paettua sinne haaveisiin. Se toisaalta auttaa, mutta samallla se todellinen elämä menee vähän sumussa. En toisaalta ikinä luopuisi haaveista, kun sitten minulla ei ole enää mitään ja mielikuvitus auttaa aina kestämään. Sori pitkä viesti.
Onko muillakin niin, että tykkäävät haaveilla samalla kun kuuntelevat sopivaa musiikkia? Niin kuin joku tuolla ylempänä sanoi, tällainen fiktiivinen rakastuminen tuottaa aivan samalla tavalla dopamiinia. Katkeran suloinen tunne.
Joo onhan näitä.. Opie ja Juice Sons of anarchysta.. Daryl ja Negan The Walking deadista jne jne. :P
Olen 32v ja suhteessa.
Olen harrastanut paljon tätä eskapismia varsinkin nuorempana, joskus silloin tällöin edelleen.
Joo, tykkään mielikuvitusmiehstäni enemmän kun oikeista. Oikeat miehet ovat perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Joo onhan näitä.. Opie ja Juice Sons of anarchysta.. Daryl ja Negan The Walking deadista jne jne. :P
Olen 32v ja suhteessa.
Olen harrastanut paljon tätä eskapismia varsinkin nuorempana, joskus silloin tällöin edelleen.
Mitä sun kumppanis on mieltä tästä vai tietääkö? :p
Vierailija kirjoitti:
Joo onhan näitä.. Opie ja Juice Sons of anarchysta.. Daryl ja Negan The Walking deadista jne jne. :P
Olen 32v ja suhteessa.
Olen harrastanut paljon tätä eskapismia varsinkin nuorempana, joskus silloin tällöin edelleen.
Voi Juice on yksi minunkin ykkönen ollut. Sekä Miguel ja Ryan Oz, Spartucuksen Nasir ja Agron, Cook Skins-sarjasta, Riverdalen Joaquin. Sekä monet muut esim urhelijat. En ole ap.
Mä olen luovuttanut.. olen kohta 30-vuotias, eikä sitä rakkautta ole löytynyt.