Miksi jotkut ihmiset soittavat puhelimella toistamiseen, mutta eivät laita viestiä
jos heille ei vastata? Nykyteknologia mahdollistaisi sujuvan viestin välittämisen. Usein on hyvä syy, miksi ei voi vastara. Itse tulkitsen, että asia ei ole ollut tärkeä, jos ei ole tullut viestiä perään. En soita takaisin
Kommentit (307)
Yhdeksänkymppisiltä vanhemmiltani en odota soiton perään tekstiviestiä vaan soitan takaisin. Yleensä pyrin kuitenkin vastaamaan, kun he soittavat. Molemmat tietävät, että olen päivisin töissä eivätkä soita mulle kesken työpäivän turhaan. Jos olen esim palaverissa ja näen isäni tai äitini soittavan, pyydän anteeksi ja poistun neuvotteluhuoneesta vastatakseni puheluun. Kenenkään muun kohdalla en toimi näin. Jos jollain on kiireellistä asiaa ja haluaa mun soittavan asap takaisin, laittavat aina viestin perään. Jos viestiä ei ole, oletan henkilön soittavan myöhemmin uudelleen. En ole kenenkään ainoa omainen, joten jos jollekin sattuisi jotain ja sairaalasta soitettaisiin, on muitakin omaisia, joille voivat soittaa, jos mua ei tavoita.
Vierailija kirjoitti:
Jos on yrittänyt soittaa monta kertaa, ja toinen ei ole vastannut, olisi kiva laittaa perään viesti että oliko jotain oikeasti tärkeää ja vakavaa, mihin pitäisi reagoida.
Itse en töissä pysty vastaamaan, ja yhtenä päivänä työvuoron jälkeen huomasin että äitini oli yrittänyt soittaa 8 kertaa. Sydän hyppäsi kurkkuun, ja olin varma että joku on kuollut. Yritin soittaa takaisin, mutta ei vastausta. Kävin mielessäni läpi kaikki kauhuskenaariot. Lopulta äitini vastasi, ja se ”tärkeä” asia oli että stokkan hulluilla päivillä on jotain pyyhkeitä tarjouksessa. Olisi ollut ihan jees laittaa vaikka viesti että ”ei mitään tärkeää, soittele jos ehdit”.
Kuka nyt oikeasti soittaa jostain pyyhkeistä 8 kertaa. Joo okei, sun äitisi.
Vierailija kirjoitti:
Lankapuhelimien aikaan oli niin helppoa. Jos et ollut kotona, niin et tietenkään voinut vastata puhelimeen. Tai jos ei kotona joutanut vastaamaan, niin ei jäänyt merkintää, kuka soitti.
Nyt kännykkäaikaan jokainen odottaa, että se heti soittaa takaisin, vaikka olisi kuinka kiire. Kun se nimi näkyy näytössä.
Lankapuhelimien aikaan oli todella vaikeaa vältellä häirikköpuheluita.
Jos halusi olla yhteydessä ystäviinsä, kannatti puhelimeen vastata, vaikka suurin osa puheluista tulikin siltä häiriköltä. Se antoi sille häirikölle todella paljon valtaa.
kuka vittu nyt jaksaa alkaa räpeltää jotakin viestiä kun soittamalla pääsee helpommalla häh
Vierailija kirjoitti:
"Lapsesi on joutunut onnettomuuteen."
En mä jaksa vastata, laittakoon viestin.
Kukaan ei ole koskaan soittanut minulle kertoakseen että lapseni on joutunut onnettomuuteen. Hyvä yritys, Hermanni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa yhtään puhelimessa juoruilevia ja jaarittelevia ihmisiä. Hyvin harvoin vastaan puhelimeen, sen soidessa.
Ei kiinnosta, jos naapurit on taas tapelleet ja tai äiti kävi juoksemassa tarjouksia ympärikaupunkia. Olkoot heille tärkeitä asioita, mutta etsikööt tärkeitä tyyppejä, joille voi asioista kertoa. En todellakaan aio tuota rätäränttiä kuunnella puolta tuntia tai enemmän...
Viestittely kunniaan!
Muuttuvatko ne tarjousten perässä juoksemiset sitten kiinnostaviksi, jos ne esittää viestillä. Omissa tuttavissani ainakin sisältö on ihan sama riippumatta siitä kerrotaanko se puhumalla vain viestimällä. Siksi on käytännössä sama kumpaa väylää käytetään.
Viestistä aiheutuu vähemmän häiriötä.
On ihan eri asia lukea viesti 30 sekunnissa kuin kuunnella jaarittelua 30 minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä nämä "olin paikassa, jossa en voi puhua"-tyypit kuitenkin soittavat takaisin välittömästi, jos heille laittaa viestin, että soita kun voit. Kummasti se tilanne muuttuu viestin jälkeen puhumiselle sopivaksi. Mistäköhän tämä johtuu?
Siis eikö sulle ole tuosta käytöksestä jo valjennut, että noin toimiva ihminen ei halua puhua puhelimessa ja tekee niin vain pakon edessä, esim. kun joku laittaa viestin että soita kun voit, on tärkeä asia? Mitä kummastelemista tuossa on?
Omituisempaa on uppiniskaisesti vain soittaa niillekin jotka kommunikoivat mieluummin viesteillä ja olla sitten mukamas niin kovin kummastunut miten heillä olikin aikaa vastata tärkeään asiaan. Koskaan ennen en ole kenenkään persoonaa täällä arvioinut, mutta nyt on pakko sanoa että tämän kommentin perusteella vaikutat äärimmäisen ärsyttävältä ihmiseltä.
Yleensä vastaan tai soitan takaisin.
En jaksa myöskään pitkiä tekstiviestejä tai ketjuja. Jos asia on pari kolme sanaa voin tekstata.
Äsken muuten juuri soitin kaverilleni töihin, tiesin, että oli ruokatunti.
Kysyin koska lähtee töistä, on siis liukuva työaika, pyysin kyytiä paikkaan B.
Kysyin sopiiko, että menen klo xx hänen työmatkansa varrella olevan kaupan eteen (paikka A) ja hän nappaa minut siitä kyytiin ja jättää sitten taas minut paikkaan B, joka on hänen kotinsa lähellä.
Puhelu kesti 47 sekuntia. Oli paljon helpompi tapa soittaa ja puhua lyhyesti tämä asia kuin miettiä asia tekstimuodossa ja odotella koska hän vastaa siihen. Asiaa tuli hetkessä ja kerralla selväksi.
Ei ollut kovin vaikeata tai häiritsevää, hänkin mieluummin puhuu kuin lähettää viestejä.
Jos hän ei olisi päässyt vastaamaan olisi soittanut minulle takaisin.
No mitä jos joku laittaa viestin, että soita, on tärkeä asia.
Ja se tärkeä asia on sitten kuitenkin joku ei niin tärkeä?
Miten viestistä voi tietää onko asia todella tärkeä tai vähemmän tärkeä?
Puhelimessa on kymmeniä viestejä, että soita? Minusta olisi rasittavaa lukea niitä viestejä ja sitten alkaa soittaa itse puheluja takaisin. Olisi ikäänkuin kaksinkertainen homma.
Eikö olisi viisainta kuitenkin vastata ja kuunnella se asia? Ja sitten jos on jaarittelua niin kohteliaasti päättää puhelu, että anteeksi, joudun nyt lopettamaan kun...
Oletan, että jos ei vastaa "turhiin" puheluihin niin ne turhat soittajat sitten kuitenkin laittavat sen viestin, että soita?
Kuuntelemalla heti, jos mahdollista, asian niin parilla sanalla pääsisi heti eroon hänestä?
Ei kenenkään tarvitse kuunnella 30 minuutin jaarittelupuhelua jos itse asia kestää muutaman hetken. Oma vika jos ei pysty lopettamaan kohteliaasti turhaa vuodatusta.
Tämä on minun logiikkani.
Mun kaikki kaverit tietävät, että turha soitella. Päivisin teen työtä, jolloin puhelin on aina äänettömällä ja iltaisin on erilaisia harrastuksia. Enkä naputtele tekstareita, vaan käytän sähköpostia. Joiden porukoiden kanssa on whatsapp -ryhmiä. Vastaajakin on keksitty.
Jos vanhempani tai anoppini ovat soittaneet, soitan takaisin heti kun huomaan puhelun tulleen. Yleensä on kyse tilanteista, joissa osaa jo etukäteen odottaa sitä soittoa. Tarvitsevat neuvoja, on jouduttu sairaalaan yms. Olen myös pyytänyt, että soittavat puolisolle, jos on jotain tosi nopeaa reagointia vaativaa asiaa.
Pääasia, että hommat hoituvat.
Osin omiin mieltynmyksiin vaikuttaa se, että olen huonokuuloinen.
Puhelimeeni tulee soittoja melkein päivittäin, puhelinmyyjien toimesta. Yksi iäkäs sukulainen asuu Hngissä ja olen joskus miettinyt että mitä jos hänen sairaudestaan/kuolemastaan joku viranomainen yrittäisi minulle ilmoittaa, ja minä en vastaisi - menisikö perintö sitten valtiolle kun minua ei ole tavoitettu? :)
Selkeä sääntö: tuntemattomiin numeroihin en reagoi.
Samaa olen joskus miettinyt kuin ap, että mahdollisesti tärkeä asia ilmoitetaan sitten tekstiviestillä tai pyydetään takaisinsoittoa.
Tavallaan valtapeliä tämäkin. Kun puheluun ei vastata, se on merkki siitä, että "et ole niin tärkeä", en viitsi vastata/puhua sinun kanssasi. Eri asia tietysti ihmiset, jotka työn takia eivät voi pitää puhelinta päällä.
En pidä kauaa tuttavapiirissä ihmisiä, jotka eivät vastaa puhelimeen ilman hyvää syytä, eivätkä soita takaisin. Minulla ei ole tapana jaaritella, soittaa turhan takia. Soitan, koska asiani voi olla monitahoinen/monimutkainen, vaatii vastausta heti. Se asia hoidetaan heti, eikä kymmenellä viestillä....
Kun puhut puhelimeen, voit myös katsoa eteesi, etkä kävele päin ihmisiä, tai auton alle....ärsyttää nämä näpyttelijät, jotka kävelevät päin ihmisiä jalkakäytävällä :(
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan valtapeliä tämäkin. Kun puheluun ei vastata, se on merkki siitä, että "et ole niin tärkeä", en viitsi vastata/puhua sinun kanssasi. Eri asia tietysti ihmiset, jotka työn takia eivät voi pitää puhelinta päällä.
En pidä kauaa tuttavapiirissä ihmisiä, jotka eivät vastaa puhelimeen ilman hyvää syytä, eivätkä soita takaisin. Minulla ei ole tapana jaaritella, soittaa turhan takia. Soitan, koska asiani voi olla monitahoinen/monimutkainen, vaatii vastausta heti. Se asia hoidetaan heti, eikä kymmenellä viestillä....
Kun puhut puhelimeen, voit myös katsoa eteesi, etkä kävele päin ihmisiä, tai auton alle....ärsyttää nämä näpyttelijät, jotka kävelevät päin ihmisiä jalkakäytävällä :(
Väärin. Puheluun ei vastata, koska ollaan esim. töissä, kaupassa, junassa, kahvilassa, vaihtamassa lapsen vaippaa, ruokapöydässä tai muussa paikalla, missä olisi hankalaa ja/tai epäkohteliasta alkaa kälättää puhelimeen. Tai sitten ei vaan kuulla puhelimen soittoa. En ymmärrä yhtään, miten joidenkin ihmisten mielestä kaikkien pitäisi vaan lopettaa mitä ovat tekemässä, kun tämä herra ja hidalgo soittaa ja haluaa puhua. Ihan sama mitä olet tekemässä, vastata pitää. Paljon kohteliaampaa on laittaa viestiä, johon toinen voi vastata kun on hyvä hetki.
Sen olen huomannut, ettei mummojen ja isoäitien puhelimiin ole aikaa vastata muulloin ,kun tarvitsee akuutisti lapsenvahtia. Aikaa on lapsella ja lapsenlapselle kyllä olla whatsapissa , niin ,että jää kotihommat ja koulutyöt tekemättä , mutta se vanha (65v) mummi on sitä joukkoa , jolle ei tarvitse vastata muulloin kun on jotain vailla. ( vaikka se mummi ei mitään valita eikä jahnaa sairauksistaan)
Näin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Sen olen huomannut, ettei mummojen ja isoäitien puhelimiin ole aikaa vastata muulloin ,kun tarvitsee akuutisti lapsenvahtia. Aikaa on lapsella ja lapsenlapselle kyllä olla whatsapissa , niin ,että jää kotihommat ja koulutyöt tekemättä , mutta se vanha (65v) mummi on sitä joukkoa , jolle ei tarvitse vastata muulloin kun on jotain vailla. ( vaikka se mummi ei mitään valita eikä jahnaa sairauksistaan)
Näin se vaan menee.
Oletko sinä siis tämä mummi? Kuinka usein soittelet sitten lapselle ja lapsenlapselle? Mikset kirjoita whatsappia varsinkin lapsenlapselle, kun tiedät, että se on heidänikäisten suosima media?
En tiedä sinusta, mutta oma mummoni (n. 80 v.) on sen verran ärsyttävä ihminen, etten joka kerta jaksa vastata hänen puheluihinsa. Eipä hänellä ole vuosikausiin ollut mitään tärkeää asiaa, aina vaan sitä jaarittelua. Sitä en jaksa kuunnella aina, joten joskus vain jätän vastaamatta.
P.S. 65-vuotias ei kyllä ole vielä mikään vanha.
P.P.S. Jos kotihommat ja koulutyöt (muka oikeasti) jäävät tekemättä, niin miten se helpottuisi vastaamalla mummin puheluihin?
Vierailija kirjoitti:
Puhelimeeni tulee soittoja melkein päivittäin, puhelinmyyjien toimesta. Yksi iäkäs sukulainen asuu Hngissä ja olen joskus miettinyt että mitä jos hänen sairaudestaan/kuolemastaan joku viranomainen yrittäisi minulle ilmoittaa, ja minä en vastaisi - menisikö perintö sitten valtiolle kun minua ei ole tavoitettu? :)
Selkeä sääntö: tuntemattomiin numeroihin en reagoi.
Samaa olen joskus miettinyt kuin ap, että mahdollisesti tärkeä asia ilmoitetaan sitten tekstiviestillä tai pyydetään takaisinsoittoa.
Minulle ei tule häirikköpuheluita, sillä numeroni on salainen. Olen tallentanut ne tärkeimmät yksityishenkilöiden ja yritysten puhelinnumerot kännykkään, joten näen keneltä se puhelu tulee.
Tuntemattomiin numeroihin jätän kylmästi vastaamatta. Jos joku yrittää tavoittaa minut tuntemattomasta numerosta, hänen kannattaa jättää tekstiviesti. Tuo on toiminut myös viranomaisten suhteen. Jos olen tilannut jostain uudesta firmasta jonkin tuotteen, niin olen siinä yhteydessä myös tallentanut heidän yhteystietonsa, joten näen mikäli sieltä yritetään tavoittaa minua.
Vierailija kirjoitti:
Puhelimissa on takaisinsoittopalvelu, joka mahdollistaa yhteydenoton sen jälkeen, kun olet taas tilanteessa, jossa voit puhua. Turha siihen on viestiä perään laittaa, kun puhelimen ruudulta näkee kuka on soittanut. Eri asia sitten, jos soittaa tuntemattomasta numerosta.
Takaisinsoittopalvelu? Siis eikö ihmiset enää osaa soittaa takaisin ilman erillistä palvelua?
Ei jaksa näpytellä mitään saatanan viestejä. Jos ei vaivaudu soittamaan takaisin niin syökööt paskaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Soitan ihmisille silloin, kun haluan puhua heille. Viestin välityksellä ei voi puhua.
Tekstiviestin lähettäminen edellyttää että hallitsee tiiviin kirjallisen ilmaisun ja sen avulla voi sopia että tavataan kasvotusten. Ei puhelimeen puhuminen korvaa sitä että istutaan saman pöydän ääressä, sillä ihmisten välisessä kommunikaatiossa on kyse muustakin vain pelkästä puheesta. Saman pöydän ympärillä voi olla useampi ihminen ja he viestivät koko kehon kielellään kuten kasvojen ilmeillä, eleille ja äänensävyllä eikä vain valituilla sanoilla.
Tietysti jos joku asuu 100 kilometrin päässä, niin on helpompi jutella puhelimessa kuin sopia tapaaminen jonnekin suhteellisen lähellä olevaan kuppilaan.
Miksi roikutat tuollaisia ihmisiä tuttavapiirissäsi, joiden kanssa et halua olla tekemisissä?