Miksi jotkut ihmiset soittavat puhelimella toistamiseen, mutta eivät laita viestiä

JOs asia on tärkeä, tai jopa erittäin henkilökohtainen, niin itse en ainakaan rupea kirjoittamaan viestiä. Sen voi kuka tahansa nähdä. Oletpa itsekäs.

Haluaisitko siis saada erikseen viestin, jossa toinen pyytää sinua soittamaan takaisin kun hänellä olisi tärkeää asiaa ennen kuin uskot, että hänellä on sinulle asiaa?

Ap kuuluu siihen ryhmään minkä feidaan ystävistä hyvinkin nopeasti.

Minä käytän viestejä vain ei-tärkeiden asioiden kanssa. Kun on oikeasti tärkeää asiaa, soitan. Ja teen niin niin monta kertaa, että minulle vastataan. Jos ei useasta peräkkäisestä puhelusta tajua ilman viestiä, että toisella on tärkeää asiaa, on kyllä ymmärryksessä pahoja puutteita. 

Nykyteknologia mahdollistaa takaisinsoittamisen, joten miksi pitäisi erikseen laittaa viestiä? En minä ainakaan lähde tekstarilla ilmoittelemaan läheisen kuolemasta tai muusta oikeasti tärkeästä asiasta. Se olisi mielestäni äärettömän tunteetonta. 

Vierailija kirjoitti:

Minä käytän viestejä vain ei-tärkeiden asioiden kanssa. Kun on oikeasti tärkeää asiaa, soitan. Ja teen niin niin monta kertaa, että minulle vastataan. Jos ei useasta peräkkäisestä puhelusta tajua ilman viestiä, että toisella on tärkeää asiaa, on kyllä ymmärryksessä pahoja puutteita. 

Näin on näreet! Mutta jotkut pelaavat pelejä, ja esittävät saavuttamatonta. Tyhmäähän se on.

Soitan ihmisille silloin, kun haluan puhua heille. Viestin välityksellä ei voi puhua. 

Puhelimissa on takaisinsoittopalvelu, joka mahdollistaa yhteydenoton sen jälkeen, kun olet taas tilanteessa, jossa voit puhua. Turha siihen on viestiä perään laittaa, kun puhelimen ruudulta näkee kuka on soittanut. Eri asia sitten, jos soittaa tuntemattomasta numerosta. 

Selvästi kaksi koulukuntaa. Itsekin ajattelen, että soittajalla ei ollut mitään oikeaa asiaa, jos en huomannut vastata ja viestiä ei tullut perään. Itse laitan aina sen viestinkin, eli soittopyynnön tekstarina, jos on tosi tärkeää asiaa. Muuten mun soittelut on vaan luokkaa ”kokeillaan, oisko sillä aikaa jutella”.

Vierailija kirjoitti:

Selvästi kaksi koulukuntaa. Itsekin ajattelen, että soittajalla ei ollut mitään oikeaa asiaa, jos en huomannut vastata ja viestiä ei tullut perään. Itse laitan aina sen viestinkin, eli soittopyynnön tekstarina, jos on tosi tärkeää asiaa. Muuten mun soittelut on vaan luokkaa ”kokeillaan, oisko sillä aikaa jutella”.

Jep, kaksi koulukuntaa. Aikuiset, jotka ymmärtävät ilman viestiäkin ja nuoret, jotka tarvitsevat kaikkeen viestin. Sukupolvien välinen kuilu, josta tulee hankalia tilanteita, kun ei ymmärretä, että voi soittaa takaisin, vaikka toisella ei olisikaan ollut oikeasti tärkeää asiaa. Ihan vain kohteliaisuuttaan voi kysyä, mitä asiaa toisella oli. 

En voi käsittää nykynuorten ajatusmaailmaa. Puhelin on liimattuna käteen lähes 24/7, mutta siihen ei osata vastata ilman, että kerrotaan viestillä, että nyt pitäisi vastata. Hämmentävää.

Minulla ei rekrytoijana ole mielenkiintoa tai edes aikaa naputella soittopyyntöviestejä. Soitan kerran tai pari. Jos vastausta ei kuulu, siirryn seuraavaan hakijaan. 

Laitan viestin, jos haluan, että minulle soitetaan takaisin. Usein jätän laittamatta viestiä, koska päivisin minua on vaikea tavoittaa, joten soitan mieluummin itse uudestaan silloin kun minulle sopii.

Yleensä nämä "olin paikassa, jossa en voi puhua"-tyypit kuitenkin soittavat takaisin välittömästi, jos heille laittaa viestin, että soita kun voit. Kummasti se tilanne muuttuu viestin jälkeen puhumiselle sopivaksi. Mistäköhän tämä johtuu?

Minä olen kyllä saanut rekrytoijilta soittopyyntöjä. Useimmat tajunnevat sen, että kesken työpäivää ei voi milloin vain vastata, eikä iltaisinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kyllä saanut rekrytoijilta soittopyyntöjä. Useimmat tajunnevat sen, että kesken työpäivää ei voi milloin vain vastata, eikä iltaisinkaan.

Pikkufirmoissa on vara odotella, koska hakija viitsii ilmoitella itsestään. Kun hakijoita on satoja, aina löytyy sellainen, jota kiinnostaa vastata puhelimeen. Jos hakee töitä, kannattaa siis olla mahdollisimman usein puhelimella tavoitettavissa. Toki aina ei kukaan voi olla.

Minä laitan yleensä viestin, että joko ei ollut mitään tärkeää, kunhan soitin. Tai että soita, kun ehdit, on tärkeää asiaa.

Jos minulle on soitettu, niin en hätäile takaisin soiton kanssa, jos ei ole viestiä, että on tärkeää. Koska tympäisee, jos kokouksien välissä soitat toiselle, että mitä asiaa oli, niin toinen vastaa, että soitin aikani kuluksi kysyen, että mitä sulle kuuluu ja mulla oli niin yksinäistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvästi kaksi koulukuntaa. Itsekin ajattelen, että soittajalla ei ollut mitään oikeaa asiaa, jos en huomannut vastata ja viestiä ei tullut perään. Itse laitan aina sen viestinkin, eli soittopyynnön tekstarina, jos on tosi tärkeää asiaa. Muuten mun soittelut on vaan luokkaa ”kokeillaan, oisko sillä aikaa jutella”.

Jep, kaksi koulukuntaa. Aikuiset, jotka ymmärtävät ilman viestiäkin ja nuoret, jotka tarvitsevat kaikkeen viestin. Sukupolvien välinen kuilu, josta tulee hankalia tilanteita, kun ei ymmärretä, että voi soittaa takaisin, vaikka toisella ei olisikaan ollut oikeasti tärkeää asiaa. Ihan vain kohteliaisuuttaan voi kysyä, mitä asiaa toisella oli. 

Ihana kuulla, että tällainen 50-v. on tällä palstalla nuorta sukupolvea 😜. T. Se toisen koulukunnan edustaja

Minulla oli yksi kaveri, joka soitti kesken työpäiväni (vaikka tiesi, että ole töissä) ja laittoi sitten noin 10 viestiä, joissa pyysi soittamaan kun ehdin. Jostain syystä hän ei enää ole kaverini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvästi kaksi koulukuntaa. Itsekin ajattelen, että soittajalla ei ollut mitään oikeaa asiaa, jos en huomannut vastata ja viestiä ei tullut perään. Itse laitan aina sen viestinkin, eli soittopyynnön tekstarina, jos on tosi tärkeää asiaa. Muuten mun soittelut on vaan luokkaa ”kokeillaan, oisko sillä aikaa jutella”.

Jep, kaksi koulukuntaa. Aikuiset, jotka ymmärtävät ilman viestiäkin ja nuoret, jotka tarvitsevat kaikkeen viestin. Sukupolvien välinen kuilu, josta tulee hankalia tilanteita, kun ei ymmärretä, että voi soittaa takaisin, vaikka toisella ei olisikaan ollut oikeasti tärkeää asiaa. Ihan vain kohteliaisuuttaan voi kysyä, mitä asiaa toisella oli. 

Ei ihan noinkaan. Kaksi koulukuntaa todellakin on, mutta ei pidä ajatella, että toinen koulukunta (nuoret) ei tajuaisi vastata. He eivät halua vastata, samoin, kuin vanhempi koulukunta ei halua laittaa viestiä.

Itse koen kuuluvani nuorempaan koulukuntaan, mutta olen aikuinen (35 vuotta). Ja reagointini riippuu vähän siitä, kuka soittaa. Jos huomaan, että isäni on soittanut (useastikin), en soita takaisin. Hänellä ei nimittäin ole mitään tärkeää asiaa, vaikka soittaisi viisi kertaa - kokemuksesta tämän tiedän. Jos hän laittaa viestin, niin soitan takaisin. Silloin hänellä on joku asia. Muuten tosiaan vaan haluaa rupatella, ja minulla ei siihen aina ole mahdollisuutta.

Jos odottaisin soittoa rekrytoijalta tms. tärkeää puhelua, silloin tietysti pitäisin puhelimen näkyvillä ja vastaisin. Jos minulle on soitettu numerosta, jota en tunne, googletan numeron ja sitten soitan takaisin, jos on vaikka selkeästi vakuutusyhtiöstä tullut se soitto (harvemminpa tällaisia tulee).

Minun ikäiseni ystävät eivät koskaan soita suoraan. He laittavat ensin viestin ja kysyvät, sopiiko soittaa nyt, vai olisiko toinen ajankohta sopivampi. Minusta tämä on ihana uusi tapa. Vanhempi sukupolvi ei tätä tee. Minäkin voisin sättiä tässä heitä tästä "tajuamattomuudesta" ja "tahdittomuudesta", mutta ymmärrän hyvin, että kyse tosiaan vain on sukupolvien välisestä kuilusta.