Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Osaako kukaan auttaa?
29.11.2019 |
Mikä avuksi, jos puhuminen ahdistaa ja ei osaa olla vieraiden kanssa oma itsensä (lähinnä mykkä tai hyvin hiljainen/vähäsanainen).
Lääkitys ainut ja mikä lääkitys? Keskusteluavusta ei taida olla apua? Olen alle 30-vuotias nainen. Valoa ei näy tunnelin päässä. Väsyttää, turhauttaa, surettaa. 😔
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Pitkällinen pohdiskelu ihmisenä olemisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen syy- ja seuraussuhteista. Kukaan ei ole hiljainen ja ujo syyttä. Voi kyllä olla pirullisen pitkiä ja abstraktin tuntuisia yhtälöjä ja itsetarkastelun hetkiä edessä mitä pähkäillä, mutta jos asia vähänkin selkenee niin se on sen arvoista.
Olen lukenut kirjallisuutta aihepiiristä ja muutenkin käyn ylikierroksilla ajatuksieni kanssa (joku defenssi). Miksi juuri minä?
aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt menet terveyskeskukseen. Saat sieltä ensin lääkkeet jota kokeilet. Jos ne ei auta saat toiset lääkkeet. Etkä sä siis ole käynyt edes lääkäärissä. Älä tältä kysele , täällä on paljon niitä ym. jotka käskee vain kestää aivan sairas tilanne sinulla. Hae ihmeessä apua,varmasti onnistuu. Ahdisus on sairaus.
Olen käynyt terveyskeskuksessa, josta sain SSRI-lääkityksen, jota söin tuloksetta noin vuoden ja lopetin sen itse puolessa vuodessa vähitellen. Söin myös kokeilumielessä ennen esitystä kaverin lainaamaa propral-tablettia, mutta ei juurikaan helpottanut oloa. Toivottamalta kuulostaa, tiedän 😭.
aloittajaTakaisin lääkäriin sitten. Olet kokeillut nyt ensimmäistä asiaa. Niitä pitää kokeilla niin monta että tärppää, ja joka välissä pitää itse hankkiutua uudestaan hoidon piiriin ellei sua oteta erikoissairaanhoitoon.
Syvällä sisimmässäni tiedän, että olet oikeassa, rahasta on vaan tiukkaa.
aloittajaKuinka tiukkaa? oletko kysynyt toimeentuloa tai muuta vastaavia?
Ei jää ruoan, vuokran ynnä muuta jälkeen juuri mitään käteen. Yksi satanenkin on jo hurjan suuri raha. 🙁
aloittajaToi on kyllä ikävä kuulla, itsellä ei ole tuosta kokemusta.
Oletko kysynyt kelasta apua? Itse en noista tiedä mutta luulisi että sieltä saisi jotain apua lääkkeiden maksamiseen
Pitäisi kysyä, mutta kun on tottunut vaan pärjäämään ja pärjäämään vaikka kehnostikin. Mitä jos he vaan nauravat minulle?
aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt menet terveyskeskukseen. Saat sieltä ensin lääkkeet jota kokeilet. Jos ne ei auta saat toiset lääkkeet. Etkä sä siis ole käynyt edes lääkäärissä. Älä tältä kysele , täällä on paljon niitä ym. jotka käskee vain kestää aivan sairas tilanne sinulla. Hae ihmeessä apua,varmasti onnistuu. Ahdisus on sairaus.
Olen käynyt terveyskeskuksessa, josta sain SSRI-lääkityksen, jota söin tuloksetta noin vuoden ja lopetin sen itse puolessa vuodessa vähitellen. Söin myös kokeilumielessä ennen esitystä kaverin lainaamaa propral-tablettia, mutta ei juurikaan helpottanut oloa. Toivottamalta kuulostaa, tiedän 😭.
aloittajaTakaisin lääkäriin sitten. Olet kokeillut nyt ensimmäistä asiaa. Niitä pitää kokeilla niin monta että tärppää, ja joka välissä pitää itse hankkiutua uudestaan hoidon piiriin ellei sua oteta erikoissairaanhoitoon.
Syvällä sisimmässäni tiedän, että olet oikeassa, rahasta on vaan tiukkaa.
aloittajaKuinka tiukkaa? oletko kysynyt toimeentuloa tai muuta vastaavia?
Ei jää ruoan, vuokran ynnä muuta jälkeen juuri mitään käteen. Yksi satanenkin on jo hurjan suuri raha. 🙁
aloittajaToi on kyllä ikävä kuulla, itsellä ei ole tuosta kokemusta.
Oletko kysynyt kelasta apua? Itse en noista tiedä mutta luulisi että sieltä saisi jotain apua lääkkeiden maksamiseen
Pitäisi kysyä, mutta kun on tottunut vaan pärjäämään ja pärjäämään vaikka kehnostikin. Mitä jos he vaan nauravat minulle?
aloittaja
En usko että nauravat.
Itellä kans toi mentaliteetti että pitäis itse pärjätä. Ei ole muiden ongelma. Itse olen vastuussa ongelmistani. Muilla menee huonommin ja niin edelleen.
Silti sitä hävettää jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt menet terveyskeskukseen. Saat sieltä ensin lääkkeet jota kokeilet. Jos ne ei auta saat toiset lääkkeet. Etkä sä siis ole käynyt edes lääkäärissä. Älä tältä kysele , täällä on paljon niitä ym. jotka käskee vain kestää aivan sairas tilanne sinulla. Hae ihmeessä apua,varmasti onnistuu. Ahdisus on sairaus.
Olen käynyt terveyskeskuksessa, josta sain SSRI-lääkityksen, jota söin tuloksetta noin vuoden ja lopetin sen itse puolessa vuodessa vähitellen. Söin myös kokeilumielessä ennen esitystä kaverin lainaamaa propral-tablettia, mutta ei juurikaan helpottanut oloa. Toivottamalta kuulostaa, tiedän 😭.
aloittajaTakaisin lääkäriin sitten. Olet kokeillut nyt ensimmäistä asiaa. Niitä pitää kokeilla niin monta että tärppää, ja joka välissä pitää itse hankkiutua uudestaan hoidon piiriin ellei sua oteta erikoissairaanhoitoon.
Syvällä sisimmässäni tiedän, että olet oikeassa, rahasta on vaan tiukkaa.
aloittajaKuinka tiukkaa? oletko kysynyt toimeentuloa tai muuta vastaavia?
Ei jää ruoan, vuokran ynnä muuta jälkeen juuri mitään käteen. Yksi satanenkin on jo hurjan suuri raha. 🙁
aloittajaToi on kyllä ikävä kuulla, itsellä ei ole tuosta kokemusta.
Oletko kysynyt kelasta apua? Itse en noista tiedä mutta luulisi että sieltä saisi jotain apua lääkkeiden maksamiseen
Pitäisi kysyä, mutta kun on tottunut vaan pärjäämään ja pärjäämään vaikka kehnostikin. Mitä jos he vaan nauravat minulle?
aloittajaEn usko että nauravat.
Itellä kans toi mentaliteetti että pitäis itse pärjätä. Ei ole muiden ongelma. Itse olen vastuussa ongelmistani. Muilla menee huonommin ja niin edelleen.
Silti sitä hävettää jatkuvasti.
Häpeäpersoona ja aivot varastoivat tehokkaasti kaiken negatiivisen ja epäonnistumiset kaikkineen, ihan välähdyksiä ja lauseita kelaan päässäni. En oikein luota keneenkään, kun kaikki ovat halunneet ennemmin tai myöhemmin minusta eroon. Enkä yrittää enää mitään.
aloittaja
Tuo oireen synty paikallistunee ajallisesti aikaan, jolloin sinulle sanottiin jotain, jota et pystynyt toteuttamasn eli vaadittiin puhumaan enemmän. Sinut tavallaan pakotettiin toiseen muottiin kuin missä luonnollisesti olet. Minuuttasi pyrittiin muuttamaan. Koska et pystynyt tai uskaltanut sanoa vastaan, ratkaisit kenties silloisen ahdistavan ja hämmentävän tilanteen vetäytymällä pois siitä omaan hiljaisuuteesi. Tunsit varmaan itsesi kelvottomaksi ja ei-hyväksytyksi. Lukkiuduit. Nyt tuo lukko pitäisi avata. Siihen saattaisi sopia joku terapiamuoto.. On hyvä palata tilanteisiin, joista kaikki alkoi ja tavallaan oppia udelleen ratkaisemaan nuo ahdistavat tilanteet toisella, rakentavalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mutta nukkua kai sitä pitäisi. Tullut paha tapa valvoa aamuyön tunneille 😣, kelata kaikkea, entistä ja tulevaa kurjuutta. Miksi en voi olla vahvempi. Tuntuu, että normaaleilla ihmisillä elämä repii kohti onnea ja tasapainoa, onnistumisia. Multa lähinnä tivataan, enkö tosissaan ole saanut elämässä tämän enempää aikaiseksi. Pelkkää opiskelua. 🙁
aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt menet terveyskeskukseen. Saat sieltä ensin lääkkeet jota kokeilet. Jos ne ei auta saat toiset lääkkeet. Etkä sä siis ole käynyt edes lääkäärissä. Älä tältä kysele , täällä on paljon niitä ym. jotka käskee vain kestää aivan sairas tilanne sinulla. Hae ihmeessä apua,varmasti onnistuu. Ahdisus on sairaus.
Olen käynyt terveyskeskuksessa, josta sain SSRI-lääkityksen, jota söin tuloksetta noin vuoden ja lopetin sen itse puolessa vuodessa vähitellen. Söin myös kokeilumielessä ennen esitystä kaverin lainaamaa propral-tablettia, mutta ei juurikaan helpottanut oloa. Toivottamalta kuulostaa, tiedän 😭.
aloittajaTakaisin lääkäriin sitten. Olet kokeillut nyt ensimmäistä asiaa. Niitä pitää kokeilla niin monta että tärppää, ja joka välissä pitää itse hankkiutua uudestaan hoidon piiriin ellei sua oteta erikoissairaanhoitoon.
Syvällä sisimmässäni tiedän, että olet oikeassa, rahasta on vaan tiukkaa.
aloittajaKuinka tiukkaa? oletko kysynyt toimeentuloa tai muuta vastaavia?
Ei jää ruoan, vuokran ynnä muuta jälkeen juuri mitään käteen. Yksi satanenkin on jo hurjan suuri raha. 🙁
aloittajaToi on kyllä ikävä kuulla, itsellä ei ole tuosta kokemusta.
Oletko kysynyt kelasta apua? Itse en noista tiedä mutta luulisi että sieltä saisi jotain apua lääkkeiden maksamiseen
Pitäisi kysyä, mutta kun on tottunut vaan pärjäämään ja pärjäämään vaikka kehnostikin. Mitä jos he vaan nauravat minulle?
aloittajaEn usko että nauravat.
Itellä kans toi mentaliteetti että pitäis itse pärjätä. Ei ole muiden ongelma. Itse olen vastuussa ongelmistani. Muilla menee huonommin ja niin edelleen.
Silti sitä hävettää jatkuvasti.
Häpeäpersoona ja aivot varastoivat tehokkaasti kaiken negatiivisen ja epäonnistumiset kaikkineen, ihan välähdyksiä ja lauseita kelaan päässäni. En oikein luota keneenkään, kun kaikki ovat halunneet ennemmin tai myöhemmin minusta eroon. Enkä yrittää enää mitään.
aloittaja
En usko että ne susta eroon on halunnut. joskus vain porukka muuten vaan erkanee.
Itellä olen itse sen negatiivisuuden lähde, mulla on tapana miettiä asioita liikaa omassa päässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mutta nukkua kai sitä pitäisi. Tullut paha tapa valvoa aamuyön tunneille 😣, kelata kaikkea, entistä ja tulevaa kurjuutta. Miksi en voi olla vahvempi. Tuntuu, että normaaleilla ihmisillä elämä repii kohti onnea ja tasapainoa, onnistumisia. Multa lähinnä tivataan, enkö tosissaan ole saanut elämässä tämän enempää aikaiseksi. Pelkkää opiskelua. 🙁
aloittaja
Olisin onnellisempi jos pääsisin edes opiskeluissa eteenpäin, joka päivä tuntuu niin samanlaiselta, tuntunut jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt menet terveyskeskukseen. Saat sieltä ensin lääkkeet jota kokeilet. Jos ne ei auta saat toiset lääkkeet. Etkä sä siis ole käynyt edes lääkäärissä. Älä tältä kysele , täällä on paljon niitä ym. jotka käskee vain kestää aivan sairas tilanne sinulla. Hae ihmeessä apua,varmasti onnistuu. Ahdisus on sairaus.
Olen käynyt terveyskeskuksessa, josta sain SSRI-lääkityksen, jota söin tuloksetta noin vuoden ja lopetin sen itse puolessa vuodessa vähitellen. Söin myös kokeilumielessä ennen esitystä kaverin lainaamaa propral-tablettia, mutta ei juurikaan helpottanut oloa. Toivottamalta kuulostaa, tiedän 😭.
aloittajaTakaisin lääkäriin sitten. Olet kokeillut nyt ensimmäistä asiaa. Niitä pitää kokeilla niin monta että tärppää, ja joka välissä pitää itse hankkiutua uudestaan hoidon piiriin ellei sua oteta erikoissairaanhoitoon.
Syvällä sisimmässäni tiedän, että olet oikeassa, rahasta on vaan tiukkaa.
aloittajaKuinka tiukkaa? oletko kysynyt toimeentuloa tai muuta vastaavia?
Ei jää ruoan, vuokran ynnä muuta jälkeen juuri mitään käteen. Yksi satanenkin on jo hurjan suuri raha. 🙁
aloittajaToi on kyllä ikävä kuulla, itsellä ei ole tuosta kokemusta.
Oletko kysynyt kelasta apua? Itse en noista tiedä mutta luulisi että sieltä saisi jotain apua lääkkeiden maksamiseen
Pitäisi kysyä, mutta kun on tottunut vaan pärjäämään ja pärjäämään vaikka kehnostikin. Mitä jos he vaan nauravat minulle?
aloittajaEn usko että nauravat.
Itellä kans toi mentaliteetti että pitäis itse pärjätä. Ei ole muiden ongelma. Itse olen vastuussa ongelmistani. Muilla menee huonommin ja niin edelleen.
Silti sitä hävettää jatkuvasti.
Häpeäpersoona ja aivot varastoivat tehokkaasti kaiken negatiivisen ja epäonnistumiset kaikkineen, ihan välähdyksiä ja lauseita kelaan päässäni. En oikein luota keneenkään, kun kaikki ovat halunneet ennemmin tai myöhemmin minusta eroon. Enkä yrittää enää mitään.
aloittaja
Olet vain liikaa jalat maassa-tyyppinen? Normaalit ihmisethän ovatkin hiukan "pihalla ja psykoosissa" jonkinlaisissa uskomuksissa tai todella hyvässä tiedossa, että pystyvät irroittautumaan ja olemaan vapautuneita. Sellainen vaatii hullua uskoa itseensä, usein katteetonta sellaista sinänsä, tai sitten hyvää sosiaalisten tilanteiden ja lainalaisuuksien ymmärtämistä. Olisi joskus kiva kieltämättä tietää mitä sellaista he tietävät mitä minä en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tästä enää ylöspääsyä?
aloittajaMitä halavattua sä täältä kyselet, joko parannat menoa tai sitten et. Nyyhkintä ei auta. No can do.
Aluksi tuntui kannattavalta kysyä täältä, mutta nyt lähinnä hävettää. Tiedän olen jo näin vanha.
aloittaja
Ei sun tarvii hävetä. Meitä on muitakin samassa jamassa olevia. Itse kävin terapiassa ja se auttoi sen aikaa mitä siellä kävin. Maksaa vain niin paljon etten raaski jatkaa sitä.
Olen ujo, hitaasti lämpenevä ja myöskin introvertti. Small tallk sujuu toisinaan ja toisinaan taas ei. Saatan möläyttää mielestäni jotain aivan puuta heinää ja ahdistun möläytyksistäni hurjasti. Olen sitten alkanut vältellä sosiaalisia tilanteita enemmän ja enemmän mikä taas pahentaa tilannettani. 😓
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatko yhtään paremmin selittää mikä siinä ahdistaa?
Itse olen hyvin hiljainen, mutta lähinnä sen takia ettei minulla ole koskaan mitään sanottavaa.
Varsinkin vieraiden kanssa keskustelu on todella vaikeaa, koska en omaa yhtään small talk taitoja
Ahdistaa lähinnä se, että tiedän, että ihmiset toivovat minulta enemmän ja turhautuvat. En tahtoisi olla kiusallinen ja aiheuttaa toisille häpeää, ahdistusta tai kiusaantumista olemuksellani. Jättäydyn sivuun aina, kun mahdollista.
aloittajaVähän vetää hiljaiseksi kun lukee tätä ja tunnistaa itsestänsä niin paljon näitä samoja piirteitä
Kaksi asiaa:
-ei kaikki todellakaan odota sinulta tuota mitä kuvittelet
-kaikkia ei tarvitse miellyttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo oireen synty paikallistunee ajallisesti aikaan, jolloin sinulle sanottiin jotain, jota et pystynyt toteuttamasn eli vaadittiin puhumaan enemmän. Sinut tavallaan pakotettiin toiseen muottiin kuin missä luonnollisesti olet. Minuuttasi pyrittiin muuttamaan. Koska et pystynyt tai uskaltanut sanoa vastaan, ratkaisit kenties silloisen ahdistavan ja hämmentävän tilanteen vetäytymällä pois siitä omaan hiljaisuuteesi. Tunsit varmaan itsesi kelvottomaksi ja ei-hyväksytyksi. Lukkiuduit. Nyt tuo lukko pitäisi avata. Siihen saattaisi sopia joku terapiamuoto.. On hyvä palata tilanteisiin, joista kaikki alkoi ja tavallaan oppia udelleen ratkaisemaan nuo ahdistavat tilanteet toisella, rakentavalla tavalla.
No tuon jälkeen niitä epäonnistumisia on tullut roppakaupalla lisää. Tavallaan tiedän, miten missäkin tilanteessa tulisi tehdä, mutta olen ihan ahdistuksen syövereissä, enkä välillä saa suusta pihaustakaan, vaikka ajatus päässäni huutaa, että sano nyt jestas jotain, muuten kaikki menee taas pieleen, ja niin kaikki sitten meneekin pieleen. Kaikki uudet alut muuttuvat pettymyksiksi (opiskelut harjoitteluineen, ihmissuhteet kaikki). Sitten kun on jo näyttäytynyt tietynlaisena, on enää vaikea muuttua toisenlaiseksi.
aloittaja
Lääkitys voi lieventää oireita, mutta varsinainen syy jää. Terapiassa voidaan palata alkusyihin eli siihen, kun sinulta vaadittiin toisenlaista käyttäytymistä kuin mihin olit valmis. Minuuttasi poljettiin ja reagoit siihen tietyllä lailla. Terapiassa voisit turvallisesti käydä uudelleen läpi niitä lapsen hämmennyksen ja häpeän tunteita ja rakentaa uuden tavan toimia noissa tilanteissa. Luonnollinen reagointi tuolloin olisi ollut esim.vastustaminen, suuttuminen tms. itsensä puolustaminen
En tiedä, oletko ollut alistuva ja kiltti persoona, mikä on silloin estänyt itsesi puolustamisen tuolloin.joka tapauksessa terapia voisi auttaa sinua .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta nukkua kai sitä pitäisi. Tullut paha tapa valvoa aamuyön tunneille 😣, kelata kaikkea, entistä ja tulevaa kurjuutta. Miksi en voi olla vahvempi. Tuntuu, että normaaleilla ihmisillä elämä repii kohti onnea ja tasapainoa, onnistumisia. Multa lähinnä tivataan, enkö tosissaan ole saanut elämässä tämän enempää aikaiseksi. Pelkkää opiskelua. 🙁
aloittajaOlisin onnellisempi jos pääsisin edes opiskeluissa eteenpäin, joka päivä tuntuu niin samanlaiselta, tuntunut jo vuosia.
No mä olen lähinnä turvautunut aina siihen yhteen oljenkorteen, joka on edes jotenkin onnistunut. Melko harmaata ja yksitoikkoista on minunkin elämä. Mutta voimia sinullekin.
aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tästä enää ylöspääsyä?
aloittajaMitä halavattua sä täältä kyselet, joko parannat menoa tai sitten et. Nyyhkintä ei auta. No can do.
Aluksi tuntui kannattavalta kysyä täältä, mutta nyt lähinnä hävettää. Tiedän olen jo näin vanha.
aloittajaEi sun tarvii hävetä. Meitä on muitakin samassa jamassa olevia. Itse kävin terapiassa ja se auttoi sen aikaa mitä siellä kävin. Maksaa vain niin paljon etten raaski jatkaa sitä.
Olen ujo, hitaasti lämpenevä ja myöskin introvertti. Small tallk sujuu toisinaan ja toisinaan taas ei. Saatan möläyttää mielestäni jotain aivan puuta heinää ja ahdistun möläytyksistäni hurjasti. Olen sitten alkanut vältellä sosiaalisia tilanteita enemmän ja enemmän mikä taas pahentaa tilannettani. 😓
Samaa minullakin. Välttely helpottaa oloa hetkeksi, mutta ahdistus on sitäkin voimakkaampaa jälkeenpäin.
aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta nukkua kai sitä pitäisi. Tullut paha tapa valvoa aamuyön tunneille 😣, kelata kaikkea, entistä ja tulevaa kurjuutta. Miksi en voi olla vahvempi. Tuntuu, että normaaleilla ihmisillä elämä repii kohti onnea ja tasapainoa, onnistumisia. Multa lähinnä tivataan, enkö tosissaan ole saanut elämässä tämän enempää aikaiseksi. Pelkkää opiskelua. 🙁
aloittajaOlisin onnellisempi jos pääsisin edes opiskeluissa eteenpäin, joka päivä tuntuu niin samanlaiselta, tuntunut jo vuosia.
No mä olen lähinnä turvautunut aina siihen yhteen oljenkorteen, joka on edes jotenkin onnistunut. Melko harmaata ja yksitoikkoista on minunkin elämä. Mutta voimia sinullekin.
aloittaja
Kiitos.
Pitäisi varmaan tutkia lisää opiskelumahdollisuuksia, jos sitten pääsis eteenpäin.
Tuntuu vaan että olis helpompaa kun antaisi olla ja menisi vaan töhin.
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys voi lieventää oireita, mutta varsinainen syy jää. Terapiassa voidaan palata alkusyihin eli siihen, kun sinulta vaadittiin toisenlaista käyttäytymistä kuin mihin olit valmis. Minuuttasi poljettiin ja reagoit siihen tietyllä lailla. Terapiassa voisit turvallisesti käydä uudelleen läpi niitä lapsen hämmennyksen ja häpeän tunteita ja rakentaa uuden tavan toimia noissa tilanteissa. Luonnollinen reagointi tuolloin olisi ollut esim.vastustaminen, suuttuminen tms. itsensä puolustaminen
En tiedä, oletko ollut alistuva ja kiltti persoona, mikä on silloin estänyt itsesi puolustamisen tuolloin.joka tapauksessa terapia voisi auttaa sinua .
Menen noissa puolustautumisissa ihan lukkoon ja myöhemmin kohdistan vihan itseeni 🙁. Monissa tilanteissa olisin ansainnut enemmän kuin sain.
aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Mikä pakko sinun on puhua? Eikö Suomi ole maailman paras maa ihmiselle, joka ei tunne tarvetta puhua. Ole hiljaa vaan ihan rauhassa, muut pitävät sinua ihan normaalina. Muille voi viestiä muutoinkin kuin sanallisesti, asennollaan ja ryhdillään, hymyllään ja silmiinkatsomisellaan.
Tulen sivusta tähän, mutta pakko sanoa, että ainakin minun tapauksessani ollaan monesti ihmetelty miksen puhu paljon ja olen hiljaa. Varsinkin, kun olin nuorempi niin kävin harrastuksessa pitkään ja siellä oli sellainen ystäväporukka ja en oikein "uskaltanut" puhua heille niin yksikin poika sanoi aina, että miksei tuokaan puhu mitään ja hymyilee vaan. Kysyi vielä aika ilkeästi toiselta, että onko muutkin sen paikkakunnan ihmiset tuollaisia ( tämä kulki siellä siis samalta paikkakunnalta kuin minä) ja mikä minua oikein vaivaa. Ymmärrän todellakin sen, että saatoin hiljaisuudellani ärsyttää, mutta samalla teki mieli sanoa, että helppo sinun puhua, kun on jo valmiiksi tuttu porukka sekä muutenkin miksei se porukka koskaan ottanut minua mukaan tai edes esitellyt keitä he ovat. Oli siis sellainen harrastus missä kaikki tehtiin itsenäisesti, mutta kuitenkin oltiin oma ryhmä.
Samaten olen usein jäänyt kouluissa aika yksin ja silloinkin, jotkut ovat tarttuneet siihen, että olempa hiljainen sekä nauraneet. Eräs poika sanoi ( minun ei ollut tarkoitus kuulla) että olen ihan ok näköinen, mutta liian hiljainen. Toinen tyttö puolestaan sanoi, että olen pelotta ja varmasti suutuisin jos joku tulisi puhumaan yms. Eli todellakin se on ollut aina paha asia jos toinen on hiljainen. Itse olen ollut kiusattu ja vaihtanut paljon muuttojen takia koulua ja aina yrittänyt päästä mukaan, mutta en ole kuitenkaan päässyt kunnolla porukkaan. Sitten, kun olen monta kertaa huomannut ettei seurani kiinnosta niin olen luovuttanut ja sitten saanut sen hiljaisen oudon leiman, mutta monetkaan eivät ole ymmärtäneet kuinka pahalta se tuntuu ja olen sellainen ihminen joka kuitenkin tykkää olla ihmisten kanssa ja todellakin jos joku on tullut puhumaan niin olen vastannut ja nopeasti rohkaistunut.
Ymmärrän myös sen, että itsellä on vastuu, mutta jos menet uuteen kouluun eikä kukaan oikeasti kiinnostu sinusta ja yrität porukkaan, mutta et pääse millään niin ne kokemukset jättäväy jälkiä ja olen nyt aikuisenakin aika varovainen tutustumaan ja paljon huonoja kokemuksia. Nuori olen vieläkin. Minua ei siis olla todellakaan pidetty normaalina kun olin tahtomattakin yksinäinen ja sen kavereiden puuttumisenkin takia yksinäinen vaan moni sanoi kuinka outo olen sekä naureskeli. Tämä kaikki on ollut ikävää ja kuitenkin olen ihan sosiaalinenkin ihminen varsinkin lapsena ja nuorempanakin. Sitten tavallaan kaikki huonot kokemukset jättivät jälkiä ja usein sellainen ihminen johon tutustuin ja näin paljon aikaa hänen eteensä niin hänkin tavallaan "vaihtoi porukkaa". Kaikki tämä on johtanut siihen, että ajattelen ettei se hiljaisuus ole mitään "normaalia" ja muut katsovat pahasti sellaista ihmistä. Itsekin teki mieli monesti huutaa, että en minä ole hiljainen ja tulkaa puhumaan tai ottakaa porukkaan niin puhun kyllä. Nyt sitten rohkeuskin on paljon hävinnyt ja minusta on tavallaan tullut aidosti aika hiljainen ja en uskalla olla oma itseni ja jännitän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä pakko sinun on puhua? Eikö Suomi ole maailman paras maa ihmiselle, joka ei tunne tarvetta puhua. Ole hiljaa vaan ihan rauhassa, muut pitävät sinua ihan normaalina. Muille voi viestiä muutoinkin kuin sanallisesti, asennollaan ja ryhdillään, hymyllään ja silmiinkatsomisellaan.
Tulen sivusta tähän, mutta pakko sanoa, että ainakin minun tapauksessani ollaan monesti ihmetelty miksen puhu paljon ja olen hiljaa. Varsinkin, kun olin nuorempi niin kävin harrastuksessa pitkään ja siellä oli sellainen ystäväporukka ja en oikein "uskaltanut" puhua heille niin yksikin poika sanoi aina, että miksei tuokaan puhu mitään ja hymyilee vaan. Kysyi vielä aika ilkeästi toiselta, että onko muutkin sen paikkakunnan ihmiset tuollaisia ( tämä kulki siellä siis samalta paikkakunnalta kuin minä) ja mikä minua oikein vaivaa. Ymmärrän todellakin sen, että saatoin hiljaisuudellani ärsyttää, mutta samalla teki mieli sanoa, että helppo sinun puhua, kun on jo valmiiksi tuttu porukka sekä muutenkin miksei se porukka koskaan ottanut minua mukaan tai edes esitellyt keitä he ovat. Oli siis sellainen harrastus missä kaikki tehtiin itsenäisesti, mutta kuitenkin oltiin oma ryhmä.
Samaten olen usein jäänyt kouluissa aika yksin ja silloinkin, jotkut ovat tarttuneet siihen, että olempa hiljainen sekä nauraneet. Eräs poika sanoi ( minun ei ollut tarkoitus kuulla) että olen ihan ok näköinen, mutta liian hiljainen. Toinen tyttö puolestaan sanoi, että olen pelotta ja varmasti suutuisin jos joku tulisi puhumaan yms. Eli todellakin se on ollut aina paha asia jos toinen on hiljainen. Itse olen ollut kiusattu ja vaihtanut paljon muuttojen takia koulua ja aina yrittänyt päästä mukaan, mutta en ole kuitenkaan päässyt kunnolla porukkaan. Sitten, kun olen monta kertaa huomannut ettei seurani kiinnosta niin olen luovuttanut ja sitten saanut sen hiljaisen oudon leiman, mutta monetkaan eivät ole ymmärtäneet kuinka pahalta se tuntuu ja olen sellainen ihminen joka kuitenkin tykkää olla ihmisten kanssa ja todellakin jos joku on tullut puhumaan niin olen vastannut ja nopeasti rohkaistunut.
Ymmärrän myös sen, että itsellä on vastuu, mutta jos menet uuteen kouluun eikä kukaan oikeasti kiinnostu sinusta ja yrität porukkaan, mutta et pääse millään niin ne kokemukset jättäväy jälkiä ja olen nyt aikuisenakin aika varovainen tutustumaan ja paljon huonoja kokemuksia. Nuori olen vieläkin. Minua ei siis olla todellakaan pidetty normaalina kun olin tahtomattakin yksinäinen ja sen kavereiden puuttumisenkin takia yksinäinen vaan moni sanoi kuinka outo olen sekä naureskeli. Tämä kaikki on ollut ikävää ja kuitenkin olen ihan sosiaalinenkin ihminen varsinkin lapsena ja nuorempanakin. Sitten tavallaan kaikki huonot kokemukset jättivät jälkiä ja usein sellainen ihminen johon tutustuin ja näin paljon aikaa hänen eteensä niin hänkin tavallaan "vaihtoi porukkaa". Kaikki tämä on johtanut siihen, että ajattelen ettei se hiljaisuus ole mitään "normaalia" ja muut katsovat pahasti sellaista ihmistä. Itsekin teki mieli monesti huutaa, että en minä ole hiljainen ja tulkaa puhumaan tai ottakaa porukkaan niin puhun kyllä. Nyt sitten rohkeuskin on paljon hävinnyt ja minusta on tavallaan tullut aidosti aika hiljainen ja en uskalla olla oma itseni ja jännitän.
Muistutat paljon minua, tyhmää että sinäkin olet kokenut samaa.
aloittaja
Alue: Aihe vapaa
Toi on kyllä ikävä kuulla, itsellä ei ole tuosta kokemusta.
Oletko kysynyt kelasta apua? Itse en noista tiedä mutta luulisi että sieltä saisi jotain apua lääkkeiden maksamiseen