Lue keskustelun säännöt.
Te lapsettomaksi omasta tahdostanne jäävät
Mies2019
28.11.2019 |
Kun tätä lapsivastainen ilmapiiri vaan lisääntyy tässä maailmankolkassa niin ihmettelen mitä te velat teette elämässänne. Elämä 20-30 vuotiaana on kuitenkin niin erilaista kuin 40-50 vuotiaana niin ettekö pelkää katuvanne lapsettomuuttanne jossain vaiheessa? Entä sitten kun olette 60-70 vuotiaita yksinäisiå työssäkäyviä ja mahdollisesti eläkkeelle jääviä tanttoja/ukkoja. Eikö yksinäisyys ahdista ajatuksena? Tai se että jäitte ilman suvunjatkajia?
Vielä enemmän ihmettelen ikisinkkuja joita on nykyään paljon, näitä vanhoja piikoja ja ikuisia poikamiehiä. Mitä he tekevät!
Mitä aiotte tehdä elämässänne?
Matkustella, katsoa netflixiä, bilettää ikuisesti ja käydä bodypumpissa tai kierrättää ja lukea kirjoja? Kertokaa ihmeessä minkälainen suunnitelma teillä on elämänne varalle?
Kommentit (271)
Huh. Aloittajalla vaikuttaa olevan aika suppea ja perhekeskeinen maailmankuva. Olen yli nelikymppinen vela ja parisuhteessa. Elämäni tarkoitus ei ole ollut perustaa perhettä ja tuottaa jälkeläisiä, enkä koe jääneeni mistään paitsi tai että elämäni olisi jotenkin vajaata. Päinvastoin!
Teen sosiaalisesti vaativaa, mutta rakastamaani työtä lastensuojelussa ja omaan suuren suvun sekä läheisiä ystäviä. Sosiaalisuuden vastapainona tarvitsen yksinäisyyttä ja rauhaa. Nautin opiskelusta työn ohessa, harrastan soittamista sekä myös kaikenlaisia käsitöitä. Matkustelen ja rentoudun mökillä sekä puolisoni seurassa. Rakastan eläimiä. Käymme erilaisissa kulttuuritapahtumissa ja kuljemme luonnossa ja vaalimme terveellisiä elämäntapoja. Asumme pienessä asunnossa ja elämäntapamme on aika minimalistinen, joten arjen rutiinit ja toimet eivät juuri kuormita, eikä nurkan takana vaani rikkoutuvia autoja, putkiremontteja tai muita yllättäviä rahareikiä. Palkoistamme jää joka kuukausi ylimääräistä säästöön ja sijoituksiin, vaikkapa sitten vanhuuden turvaksi. Nautin vapaudesta keskittyä juuri niihin asioihin, jotka koen merkityksellisiksi tai vain kadota hetkeksi mökille omiin oloihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ihmetyttää ne velat, jotka hyökyvät alleviivaamaan rahaa, vapaa-aikaa ja juopottelua/bilettämistä. Ihan kuin haluaisivat ylläpitää velojen huonoa mainetta ja vahvistaa vastapuolen "aina olleen oikeassa".
Vierailija kirjoitti:
Aina ihmetyttää ne velat, jotka hyökyvät alleviivaamaan rahaa, vapaa-aikaa ja juopottelua/bilettämistä. Ihan kuin haluaisivat ylläpitää velojen huonoa mainetta ja vahvistaa vastapuolen "aina olleen oikeassa".
? No ma en nyt ihan velana tajua, etta miten raha, vapaa-aika ja hauskanpito = huono maine? :D
Pitaisiko tehda ristipistotoina kastemekkoja keinutuolissa pareen valossa vai muuten uhriutua TULEVIEN SUKUPOLVIEN hyvaksi?
Miksi yksinäisyys ahdistaisi, jos on koko elämänsä ajan viihtynyt kaikista parhaiten yksin? Miksi ikääntyminen muuttaisi asian jotenkin toiseksi? Olen kuuskymppinen ja kyllä mun tuttavapiirissäni perheellisetkin ovat ainakin henkisesti tanssineet riemusta ripaskaa, kun viimeinenkin lapsista on kaartanut pihasta pois. Hassua kuvitella, että ihminen ei keksisi elämäänsä mitään muuta sisältöä kuin soitella lapsilleen ja pyytää näitä käymään.
Kerroit AP, että olet voinut tehdä lapsistasi huolimatta kaikkea samaa kuin mitä tekisit ilman lapsiasikin. Ihan samalla tavalla lapsettomatkin tekevät itselleen mieluisia juttuja. Ei lapseton jämähdä kaksikymppiseksi yhtään sen enempää kuin lapsia hankkinutkin. Samalla tavalla elämään tulee uusia mielenkiinnon kohteita, uusia ihmisiä, uusia harrastuksia jne. Ja oikeastaan tässä iässä on vain mukavaa olla rauhassa mökillä, katsella syksyisiä lehtiä tai maata sohvalla punaviinilasin ja hyvän kirjan kanssa. Mulla on kyllä kaksi aikuista lasta, mutta ei mun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni ole mitenkään kiinni heistä tai heidän olemassaolostaan. Vaikea sanoa, olisinko joskus katunut, jos en olisi hankkinut lapsia. En ainakaan ole katunut, että en muuttanutkaan maaseudulle, vaikka joskus jopa sellaisesta haaveilin. Enkä ole katunut sitäkään, että en osaa puhua ruotsia. Tai no muutaman kirosanan tai muun räävittömyyden osaan. Katuminenhan aiheutuu siitä, että joskus myöhemmin huomaa tarvitsevansa jotain sellaista, mitä ei ole tullut hankkineeksi. Sitä mä joskus kadun, etten koskaan hankkinut ajokorttia. Sille olisi aina välillä tarvetta.
Outomuoti-ilmiö kirjoitti:
Se itsekkyys saattaa kyllä jossain vaiheessa alkaa kaduttaa. Sitten kun ulkonäkö alkaa rapistua ja se hieno kaupunkilaisnuoren elämä tylsäksi vanhetessa. Sitten sitä vaan katsoo ikkunasta kun vuodenajat vaihtuu, miten lehdet putoaa puusta syksyllä ja taas silmut ilmestyy keväällä puuhun. Ja siinä se sitten meneekin tyhjyyden keskellä?
Mikä ihmeen itsekkyys?! Ulkonäkö rapistuu kaikilla, en ole sen varaan mitään rakentanut. Mitä on kaupunkilaisnuoren elämä? Miksi katsoisin ikkunasta vuodenaikojen vaihtumista kun voin tehdä sen luonnossa? Lapsettomuus ei tarkoita itsekkyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen ja kasvattaminen tuo tietynlaista elämänmakua kuitenkin? Sitten lapsilla on joskus lapset ja sinusta tulee isovanhempi. Viimeistään siinä vaiheessa tapaat lapsiasi ja lapsenlapsiasi ainakin toisinaan, muuten jäät yksinäiseksi. No tietysyi toisten lapsettomien hupakoiden kanssa voi käydä sitten juomassa lattea ja leffassa kuin 50 vuotta sitten nuoruudessa...
Lapsia ja lapsenlapsia ei välttämättä tapaa vaikka heitä olisi. Olen nähnyt läheltä sen kärsimyksen. Lapsettomuus ei tee hupakkoa kestään eikä saa kiinnostumaan leffoista tai kahviloista.
Ap, voitko kertoa miksi uskot lapsettomien bilettävän ja matkustelevan? Olen 44 v, enkä nuorenakaan ole noita tehnyt. Enkä käy bodypumpissa ja mitä lie kuvittelet. Tykkään olla kotona. Yksinäisyyttä olen kokenut elämässäni, mutta eivät lapset sitä poista välttämättä mitenkään. Heillä on oma elämänsä elettävänä. Sinä varmaan syyllistäisit heitä jos muuttaisivat vaikka ulkomaille? Ei elämää voi rakentaa toisten varaan, ei edes lasten.
En nyt ainakaan nelikymppisenä kadu lapsettomuutta, tuskin myöhemminkään toivon että olisin tehnyt lapsia vasten tahtoani. Ja varmasti myös heidän tahtoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun vanhustenhoidossa ja kotihoidossa töissä olevat tuttavani ovat usein kertoneet, kuinka valtaosalla yksinäisistä vanhuksista on kyllä omia lapsia ja lastenlapsiakin, mutta kun eivät käy katsomassa kuin jouluna, jos silloinkaan.
Juuri näin. Näin tämän koko ajan, kun kävin vanhempiani tapaamassa.
Joku puhui täällä velojen itsekkyydestä Eiköhän se se itsekkäin teko maapallon kannalta edelleen ole jälkeläisten saattaminen jo valmiiksi liikakansoitetulle maaperälle. Velana voisin täysin huoletta matkustaa, olla kierrättämättä ja tehdä kaikenlaisia epäekologisia valintoja, enkä siltikään saisi tuhlattua luonnonvaroja yhden länsimaisen syntymättömän lapsen edestä oman kulutukseni lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei elämää varten voi tehdä suunnitelmia. Jos tekee, niin eivät ne ainakaan toteudu. Nähty on ja monta kertaa.
Tuolla tavalla ajatellen kukaan ei koskaan tähtäisi tiettyyn ammattiin tai elintasoon tai vaikkapa tiettyyn fyysiseen kuntoon. Tietysti suunnitelmia tehdään koko ajan. Monet ihmiset tekevät niin. Kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan mutta silti hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Ei aina päde suhde ja lapsiasioihin.
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen ja kasvattaminen tuo tietynlaista elämänmakua kuitenkin? Sitten lapsilla on joskus lapset ja sinusta tulee isovanhempi. Viimeistään siinä vaiheessa tapaat lapsiasi ja lapsenlapsiasi ainakin toisinaan, muuten jäät yksinäiseksi. No tietysyi toisten lapsettomien hupakoiden kanssa voi käydä sitten juomassa lattea ja leffassa kuin 50 vuotta sitten nuoruudessa...
Entäs jos ei lapset haluakaan lapsia? Justhan on ollut lehdissä tilityksiä "En ikinä tullut isovanhemmaksi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku puhui täällä velojen itsekkyydestä Eiköhän se se itsekkäin teko maapallon kannalta edelleen ole jälkeläisten saattaminen jo valmiiksi liikakansoitetulle maaperälle. Velana voisin täysin huoletta matkustaa, olla kierrättämättä ja tehdä kaikenlaisia epäekologisia valintoja, enkä siltikään saisi tuhlattua luonnonvaroja yhden länsimaisen syntymättömän lapsen edestä oman kulutukseni lisäksi.
Jälkeläisten saattaminen on saastuttavinta ja kaikkei kalleinta harrastusta. En silti tuhlaa, matkustele ja saastuta kun ei vaan ole varaa siihen. Lapsiperheellisillä on varaa saastuttaa taas uutena vuonna ilotulitteilla mitä en voi sietää. Me syömme ne saasteet, raskasmetallit sitten ruuassamme siitä ilosta.
Kauhesti syövät ja sairaudet ovat lisääntyneet vaikka ihmiset olisvat kuinka terveys friikkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 53-vuotias lapseton nainen. Itseäni aina huvittaa tämä ajatus, että velat kuvitellaan bailaaviksi matkustelijoiksi.
Kun olin 20-30 vuotias, bailaamiselämä oli hurjaa. Usein istuttiin molempina vkonlopun päivinä ravintolassa, aina tappiin asti ja siitä vielä jatkoille. Töissä osallistuttiin joka ikiseen kissanristiäiseen, eikä niitä sittenkään ollut tarpeeksi, vaan pienemmällä työporukalla niitä järjestettin vielä lisää. Joka reissuun olin valmis tikkana ja aina mentiin. Tuolloin en tiennyt, että en halua koskaan lapsia. En ajatellut juuri koko asiaa, jos ajattelin, se oli epämääräinen "sitten joskus, varmaankin, ehkä aikanaan, mutta ei vielä nyt". Eli en minä mikään vela ollut silloin kun elin siten, kuten velat täällä määritellään.
Kun sitten tuli ikä ja aika todella alkaa tekemään päätöksiä, huomasin, että ei, minä en halua omia lapsia. Se tuntui aivan samanlaiselta kuin se päätös, että en halua muuttaa ulkomaille, vaikka työtarjous hyvä olikin. Minä vain en halunnut sitä elämää, sillä lailla.
Mitenkään tämä ei tarkoita, että olisin sen enempää työn puolesta kuin muutoin ihmisenä jämähtänyt. Sen jälkeen elämässä on säilynyt paljon entisestä (ystävät, mielenkiinnon kohteet) ja tullut paljon uutta (uusia ystäviä, työtilaisuuksia).
Enää en jaksa edes pikkujouluista jatkoille, ei kiinnosta baarielämä juurikaan, en matkustele kuin harvoin ja sitäkin täytyy suunnitella tarkkaan, että oikeasti viitsii lähteä. Kodinlaittaja en edelleen erityisesti ole, siis himosisustaja, mutta keväällä on ihanaa alkaa siirtämään elämää talosta puutarhaan terassille. Kavereiden kanssa bailaaminen on muuttunut yhdessä ruuanlaittamiseksi, mökkeilyksi ja muun sen kaltaiseksi.
Yksinäisyys? Tuskin. Saan enemmän yhteydenottoja ja kutsuja kuin oikeastaan haluaisinkaan. Poikkeuksetta jos otan yhteyttä johonkin hän lähtee innoissaan, minne pyydän.
Ja rakas puoliso on, olemme olleet yhdessä sieltä nuoruuden päivistä. Hänen menettämisensä on pelko, sillä selväähän on, että joskus meistä toinen lähtee ja jättää toisen yksin. Mutta tuskin yksinäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus on yksi itsekkyyden muodoista ja pahimmasta päästä. Minä minä ja minä! Lapsettomat luulevat, että itselleen elämänsä omistaminen tekee onnelliseksi. Se ei mene niin. Kun saa lapsen, se tekee elämän merkitykselliseksi. Meidän tarkoitus on jatkaa sukua ja lisääntyä. Antaa lahjaksi elämä. Lapset tuovat elämään sisältöä. Itse lapsen juuri saaneena vasta nyt ymmärrän, mitä on oikea rakkaus.
Miksi luulet että lapseton omistaa elämänsä itselleen? Oikeastiko kuvittelet, ettei elämää voi omistaa muille ilman omia lapsia? Luuletko että esim.minä omaishoitajana omistan elämäni itselleni? Olit ilmeisesti hyvin itsekäs ennen lasta, ja luulet muidenkin olevan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus on yksi itsekkyyden muodoista ja pahimmasta päästä. Minä minä ja minä! Lapsettomat luulevat, että itselleen elämänsä omistaminen tekee onnelliseksi. Se ei mene niin. Kun saa lapsen, se tekee elämän merkitykselliseksi. Meidän tarkoitus on jatkaa sukua ja lisääntyä. Antaa lahjaksi elämä. Lapset tuovat elämään sisältöä. Itse lapsen juuri saaneena vasta nyt ymmärrän, mitä on oikea rakkaus.
Jaa. No synnytätkö lapsen puolestani, minä en ikimaailmassa halua enkä aio synnyttää? Ei kiitos imukupeille ja oman kropan pilaamiselle. Ei kiitos myöskin vauva-arjelle, pelkkä ajatuskin kuvottaa. Ja haluan myös pitää parisuhteeni kunnossa, olen mielummin hyvässä, onnellisessa parisuhteessa ilman lasta, kuin tyypillinen itsekäs miestään syrjivä ja lapsensa omiva äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus on yksi itsekkyyden muodoista ja pahimmasta päästä. Minä minä ja minä! Lapsettomat luulevat, että itselleen elämänsä omistaminen tekee onnelliseksi. Se ei mene niin. Kun saa lapsen, se tekee elämän merkitykselliseksi. Meidän tarkoitus on jatkaa sukua ja lisääntyä. Antaa lahjaksi elämä. Lapset tuovat elämään sisältöä. Itse lapsen juuri saaneena vasta nyt ymmärrän, mitä on oikea rakkaus.
Voi se tätäkin olla. Tai siis olen juurikin miettinyt, että onko tästä kyse tässä ilmiössä ainakin yhtenä syynä? Itsekkyyden lisääntyminen. Ei se elämä varmaan enää 50 vuotiaana ole yhtä hienoa kuin nuorena ja asiat saattaa nähdä eri tavalla. Sitten sen näkee kun elää joku sanoi mutta on myöhäistä katua. Se juna meni sitten jo. AP
Voi kun ei se elämä ollut nuorenakaan hienoa, vastuuta ja surua riitti. Koita nyt tajuta, ettei kaikkien lapsuus ja nuoruus ole mitään huoletonta aikaa ja juhlaa!
Voisin ikäni puolesta tulla raskaaksi vielä, mutta ei mitään aikomusta yrittääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen ja kasvattaminen tuo tietynlaista elämänmakua kuitenkin? Sitten lapsilla on joskus lapset ja sinusta tulee isovanhempi. Viimeistään siinä vaiheessa tapaat lapsiasi ja lapsenlapsiasi ainakin toisinaan, muuten jäät yksinäiseksi. No tietysyi toisten lapsettomien hupakoiden kanssa voi käydä sitten juomassa lattea ja leffassa kuin 50 vuotta sitten nuoruudessa...
Entäs jos ei lapset haluakaan lapsia? Justhan on ollut lehdissä tilityksiä "En ikinä tullut isovanhemmaksi".
Aivan. Vanhemmillani on kolme lasta - ja nyt yli 65-vuotiaina nolla lastenlasta. Eivät varmasti aikoinaan ajatelleet, että tässä kävisi näin, mutta niin se vain on. Onneksi antavat meidän lasten elää omaa elämäämme, eivätkä ole kertaakaan painostaneet/syyllistäneet asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun vanhustenhoidossa ja kotihoidossa töissä olevat tuttavani ovat usein kertoneet, kuinka valtaosalla yksinäisistä vanhuksista on kyllä omia lapsia ja lastenlapsiakin, mutta kun eivät käy katsomassa kuin jouluna, jos silloinkaan.
Juuri näin. Näin tämän koko ajan, kun kävin vanhempiani tapaamassa.
Ja sinä tiedät millaisia nämä vanhukset ovat? Miten kaukana heidän lapsensa asuvat? Tai millaisia lapset ovat, saati onko niitä lapsia oleenkaan?
Nykyään hoivakoteihin pääsee lähinnä erittäin vaikeasti dementoituneet.
Sinä ehkä katuisit, koska olet halunnut lapsia. Et osaa kuvitella millaista on olla ihminen joka ei ole koskaan lapsia halunnut.
Oletko huolissasi siitä, että joku umpihomo voi kuolinvuoteellaan katua ettei kumminkin harrastanut seksiä naisten kanssa? Kyse on samantyyppisestä asiasta. "katuminen" ei kerta kaikkiaan ole mahdollisten tulevaisuuksien matriisissa, koska se asia, mikä tässä jätetään tekemättä, on itselle yhtä vierasta kuin -no, sanotaan seksi aseksuaalille, se on parempi vertaus. Kun sitä koko halua asiaan ei ole olemassa.
Toisekseen, katuminen on vähän luonteenpiirrekysymyskin. Itse on kadu koskaan mitään. Myönnän tietysti että olen tehnyt jumalattoman tyhmiä asioita, mutta en tunne mitään katumusta. Häpeää jostain jutuista, mutta katumusta: en koskaan. Olen tehnyt päätökseni senhetkisen parhaan ymmärrykseni valossa ja jälkiviisaus, mitä katumus on, ei auta ketään.