Miten nämä jotkut narskuäidit eivät tajua, etteivät antaneet lapsilleen sitä, mitä lapsi tarvits?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmost se on. Välillä se ottaa päähän, mutta nyt kun on tiedostanut mikä on homman nimi niin elämä on omalla vastuulla. Tekee itsensä näköisen ja silleen.

Ongelma on se, että narsisti on ottanut minusta sen mitä hän tarvitsee, mutta minä en saa häneltä vastinetta enkä kiitosta. Se, etten saa kiitosta laskee mieleni nollaan ja se, etten saa mitä tarvitsen tekee elämisestä mahdotonta. Ja siis en saa kenenkään avullakaan, tarttisin apua saadakseni asioita, joita tarvitsen. Lähinnä se on rakkautta, hyväksyntää ja ymmärrystä, tukea. Että tervehtyisin.

Ap

Kyllä lapsi tarvitsee rakkautta, hyväksyntää ja ymmärrystä. Aikuinenkin tarvitsee, mutta aikuinen voi saada näitä omalta kumppaniltaan, ei äidiltään. En minäkään koskaan saanut hyviä eväitä, omalta äidiltä sain halveksuntaa, nöyryytystä ja mitätöintiä. Sellaista se elämä on. Olen saanut sellaiset eväät, jotka äitini pystyi antamaan, eli eväspussin toisten ihmisten nöyryyttämiseen. En kuitenkaan nöyryytä muita, sillä se aiheuttaa minussa häpeää, enkä halua, että muut karttaisivat minua, sillä niinhän käy jos olen ikävä muille, minun kanssani ei haluta olla. Olen joutunut tekemään itseni kanssa valtavan työn, jotta kykenen rakkauteen elämää kohtaan, en silti ole katkera siitä, mitä muut ovat saaneet ja minä en, sillä katkeroituminen olisi turhaa. Olen päättänyt olla kiitollinen elämästä ja ystävistä, rakkaista, heistä, jotka rakastavat minua, heiltä olen oppinut sellaisia asioita, joita oma äitini ei pystynyt opettamaan. Sanotaan, että aikuisena pystyt itse valitsemaan perheesi, eli ystävät. Tuntuisi todella oudolta alkaa syyttelemään äitiä asioista, joita hän ei kertakaikkiaan kykene ymmärtämään, jos niin tekisin, hän todennäköisesti uhriutuisi, eikä kykenesi itsereflektioon, sillä sellaiset eväät hän on saanut. 

On ikävää, että kärsit äitisuhteestasi edelleen. Olet nähnyt ja kokenut elämässäsi paljon pahaa, voisitko sallia itsellesi myös kaikkea hyvää?

Selittikö äitisi sinulle tätä jo koko ajan, kun olit pieni? ”En kuitenkaan nöyryytä muita, sillä se aiheuttaa minussa häpeää, enkä halua, että muut karttaisivat minua, sillä niinhän käy jos olen ikävä muille” sanoiko äitisi sinulle sinun normaalista käytöksestäsi, että älä ole ikävä muille, tai sinua kartetaan?

Toisekseen, minun äitini oli ikävä minulle, miten hän on siitä kärsinyt? Ei mitenkään. Jos olisinkin karttanut häntä, hän osoitti tarvitsevansa minua ja että minä olen muiden halveksimaksi tuleva hylkääjä, jos jätän hänet. Toimikohan äitisi samoin? Ei voinut, koska sinä et ole ollut hänen tarpeisiinsa vastaamassa, oppineena, että muuten sinua ei rakasta kukaan.

Ap

Ei minun äitini ei ole opettanut minulle elämästä mitään. Huomasin joskus nuorempana kieroutuneen vuorovaikutukseni ja ihmettelin miksi olin yksinäinen, oli tullut aika katsoa peiliin, vaikka se kirpaisi todella paljon. Se että ymmärtää, että itsekin osaa olla paha, ei ole mitään kivaa, olen vajavainen, ihmiset usein ovat ja jokaisessa on heikkoutensa ja hankaluutensa, mutta aikuiseksi kasvaminen on sitä, että ottaa omista hankaluuksista vastuun. Minäkin olin äitini likakaivo nuorena. En halunnut olla, mutta minulta ei kysytty.

Sinäkin tunnistat kaiken sen mistä olet jäänyt paitsi ja uskon, että kaikki tuo sinun vihasi äitiäsi kohtaan on pohjimmiltaan surua. Surua siitä, että sinua on kohdeltu huonosti. Olet ollut ihan samanlainen, kun kukatahansa rakastettu lapsi, olet vain jäänyt vailla rakkautta, eikä se johtunut sinusta.

Pystytkö nyt aikuisena hellimään sitä lasta sisälläsi, joka olisi tarvinnut hellyyttä vuosia sitten? mitä hyvää voisit sallia itsellesi tänään? 

Taidat olla ihan oikeassa. En tiedä, mitä hyvää tänään, koska se, mihin tämä äidin toiminta on iskenyt pahiten ovat ihmissuhteet. Ei minua mikään materia tai yksin tekeminen ilahduta yhtään. Ja vaikka tästä puhuu, kukaan ei ymmärrä yhtään mitään. Kaikki vain ovat pahoillaan ja että toivottavasti pärjäät.

Minuata tuli tämän myötä tosi ihmisarka, ajattelen vain koko ajan sitä, miten minut voidaan mistäkin mitä ikinä teen tuomita, koska äiti puhui koko ajan niin.

Ap

Mielestäni tämä aihe on sellainen, että sinun ei kannata puhua tästä muille, kun terapeutille. Aihe on vaikea ja muiden ihmisten on sitä myös vaikea ymmärtää. Saattaisit tahtomattasi karkoittaa ihmiset luotasi. Hienoa, että olet saanut tuosta ajtuksesta kiinni "ajattelen vain koko ajan, sitä miten minut voidaan mistäkin mitä ikinä teen tuomita." Se on sinulle todellinen pelko ja mielestäni aiheellinen siinä mielessä, että jos teet ikävästi muita kohtaan, sinulle ollaan ikävä. Jos olet ystävällinen muita kohtaan, myös sinulle ollaan todennäköisemmin ystävällinen ja vaikka joskus olisit ikävä toiselle, jolloin tämä tuomitseminen oikeasti voisi tapahtua, voit aina pyytää anteeksi ja olla pahoillasi.

Voit siis opetella tarkastelemaan itseäsi tekijänä. Käy mielessäsi läpi jokin vuorovaikutustilanne toisen kanssa ja kysy itseltäsi, olitko toista kohtaan ystävällinen? jos olit ja tunsit silti tuomitsevan pelkosi voit ajatella, että silloin pelkosi oli turha. Jotkut antavat myös yli egolleen (se ääni sinun sisälläsi, joka sinua tuomitsee kaikesta), jonkun lempinimen. Voit alkaa kutsua itsessäsi sitä puolta vaikka varikseski ja aina kun tunnistat itsessäsi tuomitsevan sisäisen puheen sanot itsellesi, että hiljaa varis!

Mielestäni en ole ikävä toisia kohtaan, vaan pelkoni on ennemminkin se, että teen jotain ajattelematonta, joka on myöhemmin pohdittuna tavallaan ymmärrettävästi siksi triggeröivää, että sillä toisella on jokin asia, jolla oikeuttaa loukkaantumisen jasen, että purkaa vihansa minuun.

Minä en ole koskaan purkanut vihaani kenenkään ystäviini, poikkeuksia ovat kumppanini, mutta ystäviin en ole purkanut.

Sen sijaan jos joku purkaisi vihaansa minuun minun mokattua jotain, kuolisin siihen, koska äitini ilakoisi ja riemuitsisi, että joku toinenkin vihaa minua ja silloin tuntisin ettei minulla ole toivoa elää. Koska se, jos joku ystävä purkaa vihansa minuun on mulle aivan karmea tilanne.

Minulle on kerran käynyt niin ja se käynnisti masennukseni. Äitini ei sitäkään tajunnutja oli sitä mieltä, että minun kuuluu olla sen toisen ystävä, viis siitä, miten hän käyttäytyy, koska hän tarvitsee sitä.

Minä ymmärsin tämän niin, että minun täytyy olla hänen ystävänsä, koska en muita ystäviä saisikaan. Ymmärsin tämän näin siksi, että äitini oli minulle niin ilkeä, että se tuntui ihan uskottavalta. Minusta minulle oltiin ilkeitä siksi, että tein koko ajan väärin.

Nyt tajuan, että tein ehkä väärin, mutta vain siksi, etten tiennyt paremmasta ja minuun onniskostunut se toimintatapa, että väärin toimivalle saa olla ilkeä, ja häntä häpäistä ja kiusata, koska ”ei saa toimia väärin”. Väärin toimimisella en siis tarkoita mitän ilkeitä tekoja, vaan sellaista toimintaa, josta muut pahoittavat mielensä. Olin esim aika itsevarma, niin se pahoitti mieliä, koska he eivät olleet itsevarmoja. Ymmärrän sen nyt, että ehkä minun olisi pitänyt olla välittämättä siitä, mutta äiti sanoi, että muiden mielen pahoittuminen minun itsevarmuudestani oli minun virheellisyyteni syytä.

On vaikeaa olla välittämättä siitä, kun muut toimivat väärin ja sen seurauksena saavat kehuja. Esim. joku äitini tapainen ihminen oli takuulla mielissään, jos minunlaiseni itsekehuskelija sai nenilleen.

Vaikka itse en tajua, mitä väärää on itsevarmuudessa? Vastaukseksi ei riitä se, ettei sitä kannata tuoda sille. Minusta kannattaa. Vain siten toiset samanlaiset voivat huomata sinut. Ja siis edelleen haluaisin joitain oikeasti järkeviä perusteluita sille, mitä pahaa on itsevarmassa olemuksessa?

Minusta sellainen ”ne ovat niitä verkostomarkkinointihuijareita” tai mätäpäitä ei riitä vastaukseksi, koska siitähän pitäisi olla jotain faktaa ennen kuin itsevarmaa ihmistä pitää ärsyttävänä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä minä olisin toivonut perinnön vielä tekevän meistä onnellisen perheen. Että äitinikin haluaisi osansa siitä niin kovasti, että olisi valmis pyytämään amteeksi.

Ap

Eli yrität kiristää äitiäsi rahalla, vaikka olet vuosia haukkunut häntä ja suunnitellut erilaisia tapoja kostaa hänelle? En yhtään ihmettele, ettei hän halua sinun rahojasi.

Mitä pahaa siinä on? Ei raha rankaise tai satuta.

Ap

Paskanjauhantaa palstalla taas 11-18.30. Onnittelut Äitihullu. Ei ihme että olet täyskahjo. Sekoat näköjään vain lisää ja lisää vuosi vuodelta :D

Vierailija kirjoitti:

Paskanjauhantaa palstalla taas 11-18.30. Onnittelut Äitihullu. Ei ihme että olet täyskahjo. Sekoat näköjään vain lisää ja lisää vuosi vuodelta :D

En ole ollut palstalla koko aikaa, minulla oli tässä välissä pianotunti, enkä vieläkään ole kotona.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Paskanjauhantaa palstalla taas 11-18.30. Onnittelut Äitihullu. Ei ihme että olet täyskahjo. Sekoat näköjään vain lisää ja lisää vuosi vuodelta :D

Ja mitä kahjoa on siinä, että loukkaantuu kiusaamisesta? Enkä ole saanut mitään apua siihen, että äitini kiusasi minua. Äiti soitti eilen, koska sillä meni hermot kun v*ttuilin sille viesteiillä, etteihän saa rahaa. Hän koitti puhelussa viedä minulta maton jalkojeni alta, sama toimintamalli, jolla hän on kohdellut ja kiusannut minua jo lapsena ja etenkin teininä. Koitti sanoa, että ”tarvitsisitkohan sä hoitoa ja mennä jonnekin laitokseen”, mieheni sanoi kuunneltuaan puhelun, että äitini koitti vain viedä maton jalkojeni alta ja heikentää minua niin, että saisi rahat, vaikka ei tekisi vastineeksi sovintoa.

Tallensin puhelun ja soitin sen jälkeen isäni siskolle, eli tädilleni ja kuuntelutin puhelun hänellä.

Hän sanoi ennen puhelua, että hänellä on pari asiaa isäni avioeron ajoilta, joista hänellä on paha mieli äitiäni kohtaan, siitä miten hän toimi, ja että hän haluaisi oikeastaan soittaa ja sanoa äidilleni olevansa niistä pahoillaan.

Kuunneltuaan puhelun ja äitiäni siinä, hän sanoi, ettei hän taidakaan soittaa äidilleni. Hän itsekin tietää, ettei äitini ottaisi onkeensa yhtään mistään, mistä hän sanoisi äidilleni, että ajattelisi nyt vähän minuakin, miten itse käyttäytyy, ja olen varma, ettei hän taas halua jatkaa välejä äitini kanssa tietäen hänen ”toisenkn puolensa”, sen, jota narsisti itse ei koskaan esitä vieraille.

Ajattelin soittaa nauhoitteen myös terapeutilleni. Haluaisin tavallaan äidin ystävienkn kuulevan sen, ajatuksella: ”Tiesittekös äitini tällaisesta puolesta mitään? Niin, ette varmaan. Kuvittelitte, että kyseessä on oikeudenmukainen ihminen?” Ainakin lastaan kohtaan ei ole. Että sellaisen kaverina te olette.

Ap

Muista näyttää myös ne sinun ilkeät viestisi äidillesi. Tuossahan sinä häntä provosoit ennen puhelua.

Vierailija kirjoitti:

Muista näyttää myös ne sinun ilkeät viestisi äidillesi. Tuossahan sinä häntä provosoit ennen puhelua.

Äidille? Kukaan joka tuntee minut tietää, etten ole heille ollut ikinä ilkeä. Joten ilkeille viesteille on syy saajassa, olen perustellut, että sana kovenee siksi, kun mikään ei mene perille. Ja koska jokainen, joka tuntee minut ymmärtää, että sen meneminen perille on paljon parempi, kuin hylkääminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista näyttää myös ne sinun ilkeät viestisi äidillesi. Tuossahan sinä häntä provosoit ennen puhelua.

Äidille? Kukaan joka tuntee minut tietää, etten ole heille ollut ikinä ilkeä. Joten ilkeille viesteille on syy saajassa, olen perustellut, että sana kovenee siksi, kun mikään ei mene perille. eikä vain se, vaan se, että äiti syyttää ja arvostelee aina, kun häneltä vaaditaan asioiden sopimista Ja koska jokainen, joka tuntee minut ymmärtää, että sen meneminen perille on paljon parempi, kuin hylkääminen.

Ap